Tauko somesta?

Yllätin itseni viikonloppuna ajattelemasta, että tauko sosiaalisesta mediasta, ja kännykkäriippuvuudesta yleensäkin, tekisi tosi hyvää! Olisi varmaankin aika tyhjää ja outoa niinä hetkinä, kun ei ole mitään tekemistä etkä voisi turvautua selailemaan instagramin kuvavirtaa – esimerkiksi jonottaessasi pitkän kassajonon häntäpäässä tai istuessasi yksin työpaikan kahvipöydässä. Aivan varmasti kaipaisin ystävieni lyhyitä videopäivityksiä, sisustuskuvia jotka saa huokailemaan ihastuksesta ja facebookin tilapäivityksiä, jotka ihan oikeasti herättää ajattelemisen arvoista keskustelua. Ilman kännykkää en tietäisi uutisistakaan mitään, sillä luen nykyään etenkin Hesarista mielenkiintoisimmat artikkelit päivän luppohetkinä puhelimen näytöltä, muunlaiseen uutisten seuraamiseen ei oikein tunnu olevan aikaa. Oma aika tarkoittaa nykyään useimmiten Netflixiä tai Yle areenaa, ja uskonkin että tv:n aika on seuraavien sukupolvien myötä mennyttä. Siirtyisinkö puhelimesta takaisin kirjojen pariin vai tarkoittaisiko mediatauko pidempiä yöunia? Tulisiko ilman blogia urheiltua enemmän tai keksisinkö somen tilalle jonkun muun aikaa vievän harrastuksen, ja olisiko se yhtään sen parempi?

Se, mikä sai minut ajattelemaan koko asiaa, oli hetki jolloin huomasin koko ajan haaveilevani jostakin uudesta hankinnasta, koska olin ensin selannut instagramia ja heti sen jälkeen saanut vähintään kymmenen uutta ideaa, kuinka ratkaista sisustuksemme ongelmakohdat tai kuinka piristää tylsää vaatekaappiani. Aloin ärsyyntyä kun huomasin, että raha todella ratkaisee, ja lähes kaikki ihailemani inspiraation lähteet ovat panostaneet omaan ympäristöönsä niin suuria summia, ettei tavallisella ihmisellä tule koskaan olemaan mahdollisuutta tavoitella samaa – oli kyse sitten tuolin tai käsilaukun ostamisesta. Kauneimmat sisustukset ovat joko täynnä designia (ja onhan se vaan aika paljon helpompaa sisustaa tyylikkäästi ajattomilla klassikoilla kuin kertakäyttötavaralla) tai toisessa ääripäässä, oivaltavasti rakennettuja kierrätyskoteja, jollaiseen lopputulokseen pääsee käytännössä vain kuluttamalla puolet elämästään tekemällä löytöjä ympäri nettiä ja kirpputoreja. Harva kaunis koti tai inspiroiva tyyli on ihan vahingossa syntynyt, vaan oli tuotteet sitten hankittu mistä tahansa, tyyligurut ovat käyttäneet ison osan ajastaan tyylin pohtimiseen ja luomiseen. Somessa kaikki näyttää niin helpolta ja tavoiteltavissa olevalta, mikä aiheuttaa juuri sen, etten itsekään enää tiedä, mikä lopulta on mahdollista ja mikä ei, mikä on tavallista ja mikä sosiaalisen median luomaa harhaa tavallisesta.

Oletteko te koskaan löytäneet itseänne haaveilemasta jostakin sellaisesta, joka ei välttämättä ole edes kovin realistinen tavoite? En tiedä, tulenko koskaan lopulta pitämään pidempää taukoa somesta, ihan jo siksikin että yleensä olen sopinut parin kuukauden yhteistyöt yritysten kanssa etukäteen, mutta someajan vähentäminen olisi varmasti vähintä, mitä voisin tehdä. Onnistuisikohan sekään? Ahdistumisesta en voi puhua, mutta myönnän kyllä että ajatukset somen herättämästä haluan sitä ja tätä ajatusmaailmasta tuntuu juuri nyt ärsyttävän, toivoisin itse olevani kaiken sen yläpuolella. Olen helposti innostuva luonne, ja minkä tahansa kivan diy-ohjeen tai ihanan uuden kaulahuivin nähtyäni ajattelen helposti, että miksipäs ei. Ja siinä se ongelma piileekin, aika ja raha on rajallista, mielikuvitus ei vain aina sitä tahdo ymmärtää.

Halloween 2017

Onhan tuo halloween aivan mahtava juhla, ja yleensä koko vuoden ainoa päivä kun saa pukeutua naamiaisasuun. Minealle halloween tuntuu olevan erityisen mieluinen eikä ihme, sillä siitä on jo neljän peräkkäisen vuoden jälkeen tullut meille jonkinmoinen perinne. Tänä vuonna olin vähän kahden vaiheilla juhlien järjestämisen suhteen, kun olin ihan vasta pitänyt meillä NOSHit ja sisustuskutsut, mutta kun naapureiden kanssa sovimme nyyttäreistä, ajattelin ettei järjestämisen vaiva olisi liian iso. Eikä se ollutkaan, vaikka ainahan jälkien siivoamisessa ja koristeluiden järjestämisessä oma aikansa menee. Tärkeintä on kuitenkin se, että kaikilla oli hauskaa, niin lapsilla kuin äiteilläkin, ja juhlien jälkeen kaikki tuntuu vaivannäön arvoiselta.

Pablokin siellä järjestelyissä mukana! Yhteensä meitä oli yhdeksän aikuista ja päälle viisitoista lasta, joten menoa kyllä riitti. Nooa oli loppuviikosta kipeänä, ja töissä oli pari muuttuvaa tekijää, joten vasta lauantaiaamuna heräsin siihen, että meillä tosiaan oli illalla tulossa halloweenit emmekä olleet tehneet asian eteen vielä yhtään mitään. Minean kanssa juoksenneltiin sitten aamu kaupoilla etsien hämähäkinseittiä, kertakäyttöisiä astioita sun muuta halloween-rekvisiittaa. Kaikki toissavuoden koristeet oli hukkuneet muuttojen aikana, joten tänä vuonna niiden hamstraaminen aloitettiin alusta. Päätin jo eilen, että ensi vuonna haluan välttää viime hetken paniikin (ja sen ettei isoa hämähäkin verkkoa enää löytynytkään mistään!), joten siksipä me suunnataan kaupoille vielä ensi viikolla uudelleen. Siinä voi nimittäin helposti säästää jokusen pennin, jos käy jo nyt aleista hakemassa tavaraa seuraavaa vuotta odottamaan. Oli juhlat sitten meillä tai jonkun muun luona, koristeille tulee varmasti vielä käyttöä.

Herkkupöytä täytettiin jokaisen tuomilla herkuilla eli tällä kertaa tarjolla oli jauhelihapiirakkaa, suklaakakkua, vuohenjuustotorttuja, muffinsseja, dippikasviksia, muumionakkeja ja vaikka mitä muuta. Lasten mielestä koko pöydän paras juttu oli karkkikulho, jota vartioi kärttyisä luuranko. Emme alkaneet suunnittelemaan mitään ihmeempiä ohjelmanumeroita, mutta yksi äiti piti tatuointipistettä ja toinen rintamerkkipistettä. Lapset sai myös porukalla etsiä piilotetun karkkikulhon, ja loppuillasta Minean huone muuttui diskoksi pyörivän värivalon ja bluetooth-kaiuttimen avulla. Pienellä vaivalla tosi kivoja juttuja, ja lapsille ihan takuuvarmasti mieleenpainuvia.

Juhlitteko te halloweenia ollenkaan vai onko juhla vielä sen verran uusi, ettei ole löytänyt teidän perinteisiin? Onko kukaan ollut aikuisten halloween-juhlissa? Nekin olisi varmasti kokeilemisen arvoiset!

 

Helppo syksy

Tänään ymmärsin että niinpä niin, tämä kulunut syksy on mennyt omalta osaltani aika tosi kivasti. Optimistina en osannut edes pelätä sairastelukierteitä, pitkäksi venyneitä öitä, jolloin töiden deadlinet painavat rankasti päälle tai läpsystä vaihtoja ovenraossa, kun molemmat Nikon kanssa juoksemme eri suuntiin. Kaikki tämä ehdittiin jo kokea viime vuonna, suurimmaksi osaksi vain sen takia, että oli raksaprojekti ja oli ensimmäinen hoitosyksy kahden lapsen äitinä. Nyt ei ole kuin tavallinen arki, arki jota on ehditty harjoitella jo vuoden ajan, ja jossa onneksi on kaksi läsnäolevaa vanhempaa. On aikaa lapsille, aikaa itselle ja aikaa perheelle. Olen myös saanut panostaa töissä, ja näiden osa-alueiden tasapainosta se helppous ja arjen onni onkin löytynyt.

Vaikka juuri nyt asiat sujuvatkin hyvin omalla painollaan, muistan viime vuodelta sen kamalan riittämättömyyden tunteen, joka sai hermot kiristymään aivan liian usein. Jälkikäteen on helppo todeta, että olisin palannut töihin vasta Nooan ollessa reilu 2-vuotias, jos olisin tiennyt, millainen selviytymisen vuosi viime työvuodesta lopulta tuli. Oikeastaan nyt tuntuu siltä kuin olisin palannut hoitovapaalta vasta tänä syksynä, koska edellinen vuosi ei ole pysynyt muistissa kovin selkeänä enkä kokenut olevani niin kauhean hyödyllinen tai tehokas töissäkään. Tein vain pakolliset asiat töissä, sairastelimme jonkun verran ja aina kotiin päästyäni olin niin väsyksissä, että turvauduin herkkuihin lasten katsoessa Pikku kakkosta keittiön seinän toisella puolella. Iltatyöt venyi aina liian pitkäksi, kun yritin tasapainotella päivätyön, blogin ja valokuvaamisen välillä.

Kesän aikana alkoi tummat silmänaluset vähitellen vaalentua, kun sain pidennettyä yöunia ja rästitehtävien lista lyheni lyhenemistään. Vaikka useinkin mietin, kuinka upeaa olisi osallistua valokuvauskursseille, hankkia jälleen studiotila ja alkaa valokuvaamaan lapsia ja perheitä, niin tiedän, että tämä on tähän elämäntilanteeseen paras ratkaisu – keskittyä niihin muutamaan asiaan täysillä, jotka ovat ykkösprioriteettejä heti terveyden ja perheen jälkeen. Kaikilla meillä on myös omat murheemme eikä kenenkään elämä ole pelkkästään sitä, mitä ulospäin näkyy, mutta piru vie, kuinka onnellinen olen siitä, että elämässäni tuntuisi juuri tällä hetkellä olevan edes jonkinlainen balanssi monenkin asian suhteen. Huomenna tilanne voi taas olla ihan toinen, joten parempi ottaa tästä tunteesta kaikki ilo irti nyt!

Sisustusta kotisohvalta

Jotkut teistä saattaa muistaa kun pidin puolisen vuotta sitten sisustuskutsut täällä meillä? Tykkäsin ideasta ja naisesta kutsujen takana niin kovasti, että halusin pitää heti uudet kutsut jo nyt syksyllä, joten niinpä me istuttiin iltaa naapureiden ja ystävien kanssa tämän viikon tiistaina hypistellen Sisustus Hattaran valikoimaa. Kivasti nämä tällaiset illanistujaiset piristävät koko viikkoa, kun pääsee vaihtamaan kuulumisia muuten niin hektisen arjen keskellä.

Meillä on nyt tänä syksynä ollut niin NOSHit kuin nämä sisustuskutsut, ja ensi lauantaina vielä juhlitaan halloweenia. Joulu aiotaan viettää kotona ainakin oman perheen ja vanhempieni kanssa, ja siihen melkein heti perään tuleekin molempien lasten syntymäpäivät juhlineen. On siis ehkä sanomattakin selvää, että tykkään tosi paljon kaikenlaisten kutsujen ja iltamien järjestämisestä, etenkin sellaisten, joissa kaikki voivat vain olla rennosti, ilman mitään erikoisempaa ohjelmaa. Itse asiassa, jos olisin rikkaampi, järjestäisin varmasti vieläkin useammin ystäville illanistujaisia ja juhlia, ihan vain siksi että saisin suunnitella, leipoa ja se tärkein, viettää aikaa ystävien kanssa. 

Sisustus Hattaran, jonka löydät instagramista nimimerkillä @sisustushattara, valikoimasta löytyy monia juuri omaan makuuni sopivia tuotteita. On paljon tämän hetken suosikkeja, kuten betonijäljitelmästä valmistettuja kulhoja ja kippoja, puisia tiskiharjoja, katseenkestäviä puhdistusaineita, lastenhuoneen kaunistajia, pellavapyyhkeitä ja keraamisia astioita. Valehtelematta suurin osa tuotteista oli sellaisia, jotka olisin hyvin mielelläni ottanut omaankin kotiini.

Yritin kuitenkin pitää ostoslistani maltillisena, ja päädyin lopulta ostamaan tarpeellisimmat. Minea valitsi itselleen kaulakorun ja päiväkirjan, Nooan huoneeseen ostin pienen julisteen ja itselleni hankin muutaman sisustusta kaunistavan esineen. Viime kerralla ostin kaksi keraamista, käsin tehtyä kahvikuppia, joille jään vielä odottamaan seuraajia Sisustus Hattaran seuraavasta kuppierästä. Jäin myös pohtimaan omilla kutsuillani hitiksi noussutta isoa betonisen näköistä tarjoilukulhoa, jonka mukaansa pakkasi lähes joka toinen kutsuilleni osallistunut.

Oletteko te järjestäneet jotain kutsuja tänä syksynä? Tykkäättekö itse leipoa ja järjestää vai osallistutteko ennemmin muiden järjestämiin tapahtumiin ja jätätte leipomisen niille, jotka siitä enemmän tykkäävät? Ja mitäs muuten tykkäätte Sisustus Hattaran tämänhetkisestä mallistosta?

Kissakahvila

Ennen Tampereelle lähtemistä kysyimme vinkkiä kivoista kahviloista ja ravintoloista Visit Tampereelta, koska ajattelimme saavamme uutta näkökulmaa jo ennestään tuttuun kaupunkiin. Tiedätte kaikki varmaan sen, kuinka sitä usein tulee käytyä samoissa hyväksi todetuissa paikoissa niin reissussa kuin omassa kotikaupungissaan, joten joskus voi olla ihan virkistävää ajatella vaikkapa asuinkaupunkiaankin turistin näkökulmasta. Koskaan ei tiedä vaikka löytäisi uusia suosikkeja rohkeasti kokeilemalla.

Meille suositeltiin useampaakin kahvilaa Tampereelta, näiden joukossa yksi pupu- ja yksi kissakahvila. Jätimme asian hautumaan ja vasta aamun edetessä torstaina päätimme, että varaamme pöydän ja käymme lounastamassa jotain pientä kissakahvila Purnauskiksen listalta. Syysloma-aikaan kahvilaan tulijoita oli enemmän kuin kahvilalla pöytiä, joten ilman etukäteisvarausta ei meidänkään 6-henkisellä ryhmällä olisi ollut toivoa päästä kahvittelemaan. Kahvilaan odotetaan sisäänpääsyä oven ulkopuolella, ja sisään hipsitään ovenraosta varovasti niin ettei kahvilan asukkaat eli kissat pääse karkaamaan.

Kahvila Purnauskis on kauttaaltaan sisustettu kissaystävälliseksi, joten pöytien lomassa näkyi kiipeilypuita ja seinillä oli kiinnitettynä erilaisia tasoja kissojen huilimiselle ja kiipeilemiselle. Osa kahvilan kissoista viihtyi enemmän omissa oloissaan koko vierailumme ajan, mutta muutama tuli jo ovella vastaan kiinnostuneena katsomaan, ketä kahvilaan tällä kertaa saapui.

Lapset rakastivat kissojen silittelyä, ja varsinkin pienille pojille oli lähes mahdottomuus malttaa lounastaa kaikkien niiden pehmeiden kissojen ympäröimänä. Pojat taisivat muutenkin olla jo aika väsyksissä, eikä myöhäinen lounas ollut ehkä paras idea, mutta jälkkärikahvien skippaamisella tilanne saatiin pysymään hyvin kasassa, ja kahvilassa lapset huomioitiin kaiken kaikkiaan mielestäni tosi kivasti. Tarjoilija toi kissakirjoja luettavaksi ja pari kissalelua leikittäväksi, ja kokki valmisti lapsille ihan omat leivät listan ulkopuolelta. Suositukset siis kissakahvila Purnauskikselle, muistakaa varata käynnille riittävästi aikaa, jotta ehditte silitellä kaikki kissat läpi!

Lohtuvaate

Koska ihan joka paikassa ei kehtaa kulkea kotitrikoissa ja miehen kulahtaneessa hupparissa, olen nykyään alkanut hankkimaan kaappiini niin sanottuja lohtuvaatteita. Nämä ovat vaatteita, jotka eivät tunnu päällä miltään, ovat vähintään kokoa M (vaikka muuten menisi pienempikin koko), kelpaavat tilanteeseen kuin tilanteeseen ja peittävät kaikki mahdolliset ongelmakohdat. Uusin lohtuvaatteeni on H&M:n merinovillaa sisältävä vaaleanharmaa neule, joka on niin paksu ettei sovi oikein minkään takin alle näyttämättä vähän kömpelöltä. Ja silti samainen neule eksyi päälleni muutamana päivänä peräkkäin. Tiedättekö miksi?

Lohtuvaatteen kaivaa kaapistaan niinä päivinä kun tuntuu, ettei mikään istu päälle eikä mikään näytä riittävän kivalta. Lohtuvaatteiden lisääntymisen vaatekaapissa huomaa aina silloin, kun useampana viikkona peräkkäin on tullut panostettua enemmän syömiseen kuin urheiluun – valitettavan usein siis viime aikoina. Ehkä siitä johtuu myöskin pieni hermostunut paidanhelman hipelöiminen samalla kun ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan astuin kameran toiselle puolelle asukuvien merkeissä. En lupaa ottaa tavaksi, mutta koska itseään ei tule missään nimessä ottaa liian vakavasti, voi jopa olla että esittelen syksyn aikana pari muutakin lohtuvaatettani.

Särkänniemen Karmiva Karnevaali

Ihana, ihana Tampere!

Kaksi yötä ja kolme päivää takana Tampereella Kertun porukan kanssa – en tiedä voiko puhua rentouttavista päivistä kun mukana on neljä lasta, mutta ainakin superhauskoista ja muistorikkaista! Tänään ajaessani poispäin Tampereelta ja lasten nukkuessa takapenkillä mietin, kuinka paljon ehdimmekään tehdä parin päivän aikana, ja miten älyttömän ihanaa ja antoisaa kotimaan matkailukin voi olla. Juju on vain siinä, että keksii riittävästi mieluisaa tekemistä.

Meidän porukan ykkösjuttu taisi tällä kertaa olla Särkänniemen Karmiva Karnevaalieli uutuustapahtuma, jossa yhdistyy eksoottinen karnevaalikulttuuri, halloween sekä huvittelu huvipuistolaitteissa ilta-aikaan. Mikäli lomaohjelma on siis vielä auki, niin voin oikein mielelläni suositella iltaa Karmivassa Karnevaalissa. Tapahtuma on auki vielä huomenna lauantaina klo 13-21.

Heti sisääntulon tuntumassa, Särkänniemen alaportilla, tulijoita on tervehtimässä joukko sirkustaiteilijoita. Lapset kävivät useampaan otteeseen ihmettelemässä, miten joku voi pysyä pystyssä niin pitkillä jaloilla, kauan pitää harjoitella että tangon ympärillä voi kieppua niin hurjasti ja voiko olla mahdollista ajaa vain yhdellä renkaalla. Tulella jonglööraaminen oli sekin oma ihmetyksen aiheensa, josta tytöillä riitti puhuttavaa. Joka puolella oli jotain uutta ja mielenkiintoista, jotain mitä huvipuistoissa ei yleensä näe ja koe. Erilaisten esitysten ja halloweentyylisten koristeluiden lisäksi alueella soi tunnelmaan sopiva aavistuksen melankolinen tivolimusiikki, joka itselleni loi sen viimeisen silauksen yhdessä hämärtyvän illan ja popcornin tuoksun kanssa. 

Lapset juoksivat laitteesta toiseen, käytiin possujunassa, Pikku Hinaajassa, Crazy Busissa, Vauhtimadossa ja ties missä vielä! Välillä tanssittiin laulavan puun tahdissa ja illemmalla poikettiin Pizzeria Pellessä syömässä buffetista pizzaa. Kaikkien yllätykseksi tarjolla oli suolaisten pizzamakujen lisäksi jälkkäripizzaa, jonka täytteenä oli nutellaa, kirpeitä vaahtokarkkeja, kinuskikastiketta ja strösseleitä. Se oli erikoinen makuelämys jopa itseni kaltaiselle herkuttelijalle, mutta lapset innostuivat siitä niin että strösselipizzasta kerrotaan juttua varmasti vielä viikkojenkin päästä.

Yksi kivoimpia asioita illan aikana oli myös Karkki tai Kepponen -kierros, jossa kierrettiin neljässä eri pisteessä keräämässä karkkipussiin karkkia. Me Kertun kanssa oltiin Ankkalammella onkimisesta ihan yhtä haltioissamme kuin lapsetkin, etenkin kun palkinnoksi sattui tulemaan molemmille samanlaiset leit kaulaan. Onneksi meitä yhdistää samanlainen huumorintaju ja itselleen nauramisen taito, sillä reissun aikana sai useampaan otteeseen luopua kaikista odotuksista ja koittaa elää tilanteen parhaalla sallimalla tavalla. Lasten kanssa liikkuessa kun on tottunut siihen, että aina sattuu ja tapahtuu, ja jo kotoa lähtiessä on hyvä unohtaa hermoilu ja aikataulut.

Karmivan Karnevaalin jännittävin osuus jäi meiltä kokematta, sillä ympäriinsä haahuilevat zombit olisivat todennäköisesti vieneet koko porukan yöunet ja päätimme vältellä Zombie Zonea. Erikseen rajatulta alueelta olisi löytynyt eläviä kuolleita kävelemässä ihmisten joukossa, ja muutaman kerran illassa alueella alkaa zombien hyökkäys, jolloin halukkaat voivat osallistua zombien pakoiluun ja kirstun etsintään. Kuulostaa kieltämättä jopa houkuttelevalta kokemukselta, mutta jo yksi pieni vilkaisu alueen suuntaan riitti saamaan ajatukset hetkellisesti hattaransyönnistä verestäviin silmiin. Meidän ilta jatkui turvallisemmilla vesillä takaisin possujunan kyydissä ja hyvä niin, sillä kahdeksan jälkeen oli hyvä hipsiä hotellin suuntaan pimeässä syysillassa. Kiitos Särkänniemi, ja kiitos mitä parhain seura!

*liput ja aktiviteetit saatu Visit Tampereelta

Neuletyöt jotka ei koskaan valmistu

Tykkäättekö te neuloa, virkata tai ommella? Muistan, kuinka innoissani olin pienenä tyttönä koulun käsityön tunneilla, kun osasin ihan itse tehdä itselleni vaatteita, tai noh villasukat ja lapaset nyt ainakin. Ompelukonetta minulla ei koskaan ole ollut, ja neulominenkin unohtui moneksi vuodeksi ennen kuin innostuin jälleen uudelleen Minean raskausaikana. Aloitin varmaan kymmeniä melko kunnianhimoisiakin projekteja, mutta niistä valmistui korkeintaan kolmasosa.

Joskus olen tainnutkin mainita, kuinka helposti innostun uusista projekteista ja ideoista, mutta jos niitä ei ole pakko viedä loppuun, jäävät ne helposti roikkumaan. Joka syksy huomaan kaupassa hipelöiväni uusia, pehmeitä lankakeriä, pian niitä alkaa ilmestymään myös kotiini ja heti illalla olen jo aloittanut neulomaan vähintäänkin pipoa tai tyynynpäällistä. Simppelit ja nopeat neulontatyöt on parhaita, sillä valmistumisen näkee konkreettisesti hyvin pian eikä ohjeiden kanssa tarvitse pähkäillä ja menettää hermojaan. Tälläkin hetkellä kaapissa odottaa kassillinen uusia lankoja – ja niin myös kopallinen keskeneräisiä töitä.

Omalla kohdallani neulomisessa on enemmänkin kyse tunnelmasta ja siitä, että Netflixiä katsoessa on jotain hyödyllistä tekemistä. Varmaan siksi kaikki projektini jäävätkin kesken, että usein ihastun johonkin lankaan ja vasta myöhemmin yritän keksiä sille käyttötarkoituksen. Todellisesta tarpeesta neulomisvimmani tuskin koskaan kumpuaa.

Viime viikonloppuna tuli jälleen ostettua muutama uusi kerällinen pehmeää tunnelmaa, koska en voinut vastustaa syksyisiä murtettuja sävyjä. Suosikkilankojani ovat Drops designin langat jo pelkästään siksi, että valikoima on todella laaja ja hinta hyvinkin kohtuullinen. En nimittäin taida olla valmis maksamaan kymppiä yhdestä kerästä, kun jo pelkkään pipoon tarvitaan niitä yleensä kaksi. Muutenkin luulen, että edullisemmat langat sopivat kaltaiselleni neulojalle, joka ei ehkä koskaan pääse nauttimaan työnsä lopputuloksesta. 

Ja mitä meikäläisellä tällä hetkellä sitten on puikoilla? Yksi vauvan myssy, kaksi tyynynpäällistä, kaksi lasten pipoa ja pipon Nooalle ehdin jo aloittaa kunnes muutin mieleni ja purin koko työn. Lupasin itselleni, että tyynynpäälliset valmistuu tänä syksynä, joten voisin ehkä jo alkaa suunnittelemaan jotain näistä Drops Designin Nepal-langoista. Ostin valkoista, harmaata, murrettua sinistä ja violettia, joten ehkä niistä saisi lapsille pipot vai keksittekö parempia ideoita?

Kynttilänvalossa

Villasukat jalkaan, hyvä lehti luettavaksi ja kynttilät palamaan – muuta ei tänä iltana tarvitakaan. Huomenna ei ole herätyskelloja eikä mitään suunnitelmia päivän varalle muutenkaan, joten voisin pyhittää ensimmäisen lomapäivän pääasiassa kotoilulle. Hoidan heti aamusta kaikki ikävät hommat pois alta, kuten pyykinpesun, muutaman työviestin lähettämisen ja hammaslääkäriaikojen varaamisen, sillä sen jälkeen jäljelle jää vain mukavia asioita ja toimettomuutta. Minean kanssa olemme jo pidemmän aikaa yrittäneet kasailla Lego friends rakennelmia uudelleen kasaan, ja se jos mikä on sopivaa puuhaa lomapäiville, etenkin jos ulkona koko ajan vain sataa vettä. Nooa sai viikonloppuna muutaman lisäpalan Brion junarataansa, joten silläkin tulee varmasti leikittyä, puhumattakaan autoista ja pienelle pojalle tärkeistä leikkityökaluista. Itse taidan kuitenkin eniten odottaa keskiviikon Tampereelle lähtöä ja kaikkea sitä, mitä lasten kanssa ollaan suunniteltu tekevämme. Onnea on loma, perhe, ystävät, reissaaminen, hitaat aamut ja tylsistyminen!

Kolmen euron kakku

L-o-m-a! Eipä tässä paljon muita ajatuksia tällä hetkellä mielessä pyöri, ja oikein hyvä niin, sillä en aikonutkaan viettää viikon lomaani ajattelemalla töitä tai voivottelemalla sitä, kuinka pitäisi tehdä sitä ja tätä. Lomalla keskitytään perheeseen, ystäviin ja kivaan tekemiseen, aloittaen heti huomenna perheestä. Suuntaamme nimittäin aamupäivästä Lahteen, Nikon vanhempien luona meitä odottaa pihatalkoot. Haravoiminen ja mullan kuokkiminen on aika tehokas tapa nollata kulunut työviikko vai mitä sanotte?

Vaikka tänään onkin perjantai 13.päivä, on lomanaloitus ollut suunnilleen sellainen kun olin toivonutkin. En ehkä saanut imuroitua suunnitellusti, mutta ystävä kävi leikkaamassa melkein koko perheen hiukset, ja samalla juotiin kahvit mutakakulla. Itse asiassa tuosta mutakakusta tulinkin vinkkaamaan, sillä se on käytännössä pelastanut elämäni äärimmäisen herkkuhimon hetkellä. Pakkasesta kaksi minuuttia mikrossa ja kakku on valmis syötäväksi. Vähän liiankin helppoa sanoisin.

Monillakin valmistajilla taitaa olla vastaavia mutakakkuja, mutta tämä Pirkan gluteeniton kakku on suosikkini, siksi että se on järjettömän halpa (3€!!) ja vieläpä gluteeniton. Pakko ehkä tunnustaa, että tänään hullaannuin kaupassa ostamaan näitä kolme, kun huomasin kakkujen olevan tarjouksessa 2,2€, mutta hei, onko olemassa helpompaa hätävaraa?

Kiireetöntä arkea

Olen ollut tänään vähän ihmeissäni, sillä en oikein osaa uskoa, että jo huomenna, puolikkaan työpäivän jälkeen, meillä alkaa syysloma. Lomalle on mietittynä kahden yön reissu Tampereelle, mutta muuten aion ottaa kaiken ilon irti kotona olemisesta ja tylsistyä oikein kunnolla. Tylsistyminen nimenomaan on mielestäni se ratkaiseva avain onneen ja siihen, ettei tunne olevansa stressaantunut vaikka tekemistä olisi paljonkin. Mikäli täyttää kaikki arjen vapaat hetket tekemisellä, vaikkakin kuinka mieluisalla sellaisella, huomaa viikon päätteeksi ajattelevansa, että kaikki aika on mennyt juostessa paikasta toiseen.

Viime syksynä itsellänikin tilanne oli vielä aivan toinen, kun tein sivutyönä kuvaushommia ja bloggasin portaalissa. Loppujen lopuksi portaalissa blogin pitäminen kait kaatuikin siihen, etten enää voinut sitoutua julkaisemaan yli kahtakymmentä postausta kuukaudessa. Ja ajatella, että monilla bloggaajilla määrä on tätäkin suurempi! Jos saisin vuorokausiin lisää aikaa taikomalla, niin osan siitä käyttäisin varmasti blogiin, mutta juuri nyt olen järkeillyt asian niin, että ennemmin elän kiireetöntä arkea kuin kuormitan itseäni liian monilla asioilla. Muistan kuinka olen monesti keskustellut bloggaamisenkin viemästä ajasta ystävieni kanssa ja todennut, ettei se oikeastaan koskaan ole ollut lapsilta pois. Näin se varmaan on omalla kohdallani mennytkin, mutta sitä en aina ottanut huomioon, että se joka tapauksessa lisäsi kiireen tunnettani ja sen myötä stressitasoani.

Uuden stressittömämmän mielentilan ja arjen löydettyäni olen ajatellut, että tästä on pidettävä kiinni jatkossakin. Tilanne tulee kuitenkin vielä olemaan tulevaisuudessa erilainen, jos molemmat lapset harrastavat ja työt vaatii panostamista. Toivottavasti vielä silloinkin muistan, ettei ihan jokaisen innostumisen perässä ole tarpeen juosta, vaan tavallinen arkikin voi olla ihan tarpeeksi.

Kuvissa näkyvä Lahti-printti muuten on eilen postiin kolahtaneen julisteen otsikko. Jos nämä Mapifulin sisustukseen kuin sisustukseen sopivat julisteet kiinnostaa, niin kannattaa huomenna seurailla @minishowblogi instatiliä. Siellä nimittäin alkaa julistearvonta, jossa voit voittaa vastaavanlaisen julisteen omasta kaupungistasi.

Haavelistalla

Välillä on ihana haaveilla, vaikka tietääkin ettei haaveet ihan lähiaikoina ole käymässä toteen. Viime vuonna tähän aikaan haaveenani oli yksi isoimmista unelmista, oman talon valmistuminen, joka odotti toteutumistaan jo muutaman kuukauden päässä. Luulen, ettei suurempia haaveita ole nyt pitkään aikaan tulossa, sillä asunhan unelmieni kodissa, unelmieni perheen kanssa. Viihdyn työpaikassani, olen terve ja minulla on maailman ihanimmat ystävät ympärilläni, joten olen tainnut saada enemmän kuin osasin unelmoidakaan.

Kun tärkeimmät asiat elämässä on kunnossa, on aikaa haaveilla vähäpätöisemmistä asioista. Olisi ihana pystyä tekemään kaksi ulkomaan matkaa vuodessa, panostaa luomuruokaan, ostaa vain vastuullisia vaatteita, harrastaa lasten kanssa mitä tahansa matkailusta kotoiluun ja sisustaa koti valmiimmaksi. Toisaalta viihdymme kaikki juuri nyt niin hyvin kotona, että ulkomaan matkailu ei taida olla kenenkään perheenjäsenemme prioriteetti ykkösenä. Syyslomalla tuntuu paljon ihanammalta käydä rentoutumassa pari yötä Tampereella, ja jälleen palata pian omaan kotiin kuuntelemaan sateen ropinaa isoissa ikkunoissa. Vaikka on ihana käydä poissa, niin kotona viihtyy parhaiten ja hyvä niin, sillä siihen olemme koko viime vuoden panostaneet.

Syksy tuo aina tullessaan pienen sisustuskuumeen, joten haaveilun siivittämänä kokosin tämänhetkisiä unelmiani pieneen kollaasiin. Carl Hansenin tuolit ruokapöytään, upeita design-valaisimia eri huoneisiin ja pari pikkupöytää seurustelutiloihin. Näiden haaveiden toteuttamiseen tarvitsisin enemmän kuin olen valmis panostamaan, mutta haaveita pitää olla, vai mitä?

Kuvat: Finnish Design Shop, Room21 ja Vepsäläinen

Hay Slit pöytä, Menu Carrie pöytävalaisin, Muuto Stacked hylly, Carl Hansen CH24 tuoli, Pholc Mobil 5 riippuvalaisin, By Lassen Saxe nojatuoli, Flos IC C/W1 seinävalaisin, Muuto Leaf lattiavalaisin,  Eames Occasional pöytä

Halloweeniksi pippalot?

Taas yksi mahtava viikonloppu takana, ja enää viikko töitä ennen mun ja lasten syyslomaa. Eilinen tuli vietettyä aika lailla kokonaisuudessaan kaupungilla, sillä pyörin kaupoilla useamman tunnin katsellen syksyn neuleita ja kodin uutuuksia. Useammassakin kaupassa olisi ollut upeita villaisia neuleita, joista muutaman olisin mielelläni vienyt mukanani kotiin, mutta nyt kun kodin laittamiseen on saanut panostaa ihan kunnolla, huomaan olevani todella nuuka ostamaan mitään kalliimpaa itselleni. Vaikka parin kympin neule tulisi loppujen lopuksi paljon kalliimmaksi niin itselleni kuin luonnollekin, en vain pystynyt laittamaan satasta tai paria yhteen paitaan. Ehkä odottelen joulun alennusmyyntejä, keräilen nyt parin kuukauden ajan ostoslistaa ja sitten sijoitan kunnon neuleisiin, jotka säilyvät käytössä seuraavat kymmenen vuotta.

Kävin pyörähtämässä myös Tigerissa, josta löysin halloweeniksi harmaan peruukin ja noitahatun. Mineahan ne molemmat omi heti kotiin päästyäni ja alkoi samalla pohtia, millaiset halloween-bileet tänä vuonna järjestetään. Ainut vaan, etten tiedä tuleeko tänä vuonna halloween-bileitä. Yleensä olemme Essin, Even ja Katriinan kanssa järjestäneet vuorotellen jotain, viime vuonna Essillä ja toissavuonna meillä. Nyt lähes kaikilla on kuitenkin parhaillaankin tapahtunut ja tapahtumassa muutoksia elämässä, joten on ehditty muutenkin nähdä aika harvakseltaan – tuskin siihen hässäkkään enää mitään halloweenejä kaipaa. Yhtenä vaihtoehtona pohdin myös naapuruston lasten halloween-nyyttäreitä, mutta riittäisiköhän itsellä innostusta? Olen nimittäin tälle kuulle merkinnyt kalenteriin jo yhden toisen tapahtuman, joka vaatii isompaa leipomis- ja järjestelyurakkaa. Olisiko teillä ehkä linkittää jotain halloweenaiheisia postauksia, joista voisi päästä tunnelmaan ja saada ideoita? Toisaalta kun ei halloweenia ihan väliinkään tahtoisi jättää.

Oikeaa taidetta

Viime viikonloppuna täällä Jyväskylässä järjestettiin ihan uudenlainen tapahtuma Hygge2017. Sähköiseen postiluukkuuni kilahti muutamat liput tapahtumaan, joten otin heti lauantaiaamuna parin tunnin mittaisen irtioton viikonloppuarjesta ja hyggeilin oikein pidemmän kaavan mukaan. Sovimme ystäväni Miian kanssa ensin treffit paikalliseen Espressohouseen aamupalalle (menkää ihmeessä testaamaan vuohenjuustociabatta!) ja sieltä lähdimme mahat täynnä kiertelemään Paviljongin Hygge-kojuja. Tapahtuma oli kiva ja tunnelmaltaan täysin erilainen tavallisista messuista, mutta jäin vielä kaipaamaan rohkeasti loppuun saakka vietyä konseptia löhöilyauloineen, herkkukojuineen ja rentoutumispisteineen. Toisaalta, ensimmäistä kertaa järjestetyksi tapahtumaksi kaikki vaikutti onnistuneen aika jees!

Hygge-tapahtuma taisi siinäkin mielessä onnistua, että olin lopulta sen verran rennolla mielellä liikkeellä, että mukaani tarttui taulu. Tämä Päivi Hintsasen Missä tuuli lakkasi-sarjan Kaipaus-teos ihastutti heti ensinäkemältä, joten päätin siinä hetkessä, että nyt oli aika ostaa elämäni ensimmäinen oikea taideteos. Olen aina tykännyt hieman melankolisesta taiteesta, ja tässäkin sekatekniikalla tehdyssä taulussa on tietynlaista surumielisyyttä ja yksinäisyyttä. Tiedän jo nyt, ettei Kaipaus jää viimeiseksi Päivi Hintsasen teokseksi, jonka tulen hankkimaan, mutta tästä oli hyvä lähteä liikkeelle. Hintsasen töitä saa jo parilla sadalla eurolla, halutessaan myös osamaksulla, joten siitäkin syystä kynnys hankkia ensimmäinen taideteokseni oli hyvin matala. Ja onneksi niin, sillä Kaipaus on mielestäni kuin tehty olohuoneeseemme!

Sisusta pikkurahalla

Inspiroivan Zubi’s corner -blogin Suvi haastoi meitä sisustuksesta bloggaavia jakamaan vinkkimme edullisiin sisustusideoihin, joten tässäpä niitä nyt olisi, omia ajatuksiani siitä, kuinka meillä piristetään sisustusta ilman että rahaa palaa kuukausipalkan verran – tai juuri ollenkaan. Aihe on siksi hyvin mielenkiintoinen, että olen viime aikoina saanut vähän väliä painiskella ääripäiden pihistä-panosta välillä. Mitkä hankinnat ovat ikuisia ja panostamisen arvoisia? Mikä sisustuksessa muuttuu trendien mukaan? Näkyykö laatu hinnassa ja millaiset hankinnat voi aina huoletta valita pihistä-puolelta?

Sekatavarakaupat

Trendikästä ja edullista piensisustusta löytyy koluamalla läpi sekatavarakauppoja, kuten Halpahalli, Tokmanni tai jopa perinteiset supermarketit. Jyväskylässä Jyskän varastomyymälä ja Kärkkäinen ovat myös kauppoja, joista monet tekevät loistavia löytöjä kukkaruukuista pikkupöytiin ja seinähyllyistä jakkaroihin. Tämän kuvan pikkupöydän löysin 8 eurolla Jyskistä.

Sisusta viherkasveilla

Yksi parhaita sijoituksia kodikkuuden lisäämiseksi on viherkasvit. Hyvin hoidettuna ne ovat pitkäikäisiä, jopa ikuisia, ja ne tuovat sisustukseen kuin sisustukseen oman viehättävän lisänsä. Kaikenlaiset viherkasvit sattuvat vieläpä olemaan juuri nyt supertrendikkäitä, ja kaiken lisäksi ne puhdistavat huoneilmaa. Omat lempparikauppani viherkasvien hankkimiseen on Plantagen ja Viherlandia.

Suosi edullisia tekstiilejä

Lähes kaikki kotimme viltit, tyynynpäälliset ja päiväpeitot ovat Ikeasta tai H&M:ltä. Tykkään vaihdella tekstiilejä vuodenajan ja trendien mukaan, joten niihin en ole oikeastaan koskaan panostanut. Laadullakaan ei ole niin kovin suurta merkitystä, kun hankinta ei lähtökohtaisestikaan tule vuosien käyttöön.

Piensisustus pienellä budjetilla

Toinen säästökohteeni on pienet sisustusesineet. Less is more pätee sisustustavaraan loistavasti, sillä kukaan meistä ei tarvitse kaapillista pientä sälää siltä varalta, että niille taas joskus tulee käyttöä. Hanki muutamia tyylisi mukaisia yksityiskohtia, kauniita pikkuesineitä löytyy esim H&M homen valikoimista.

IKEA

Tarvitseeko sanoa enempää?

Hyödynnä luontoa

Luonnosta löytyy täysin ilmaiseksi kauniita kasveja, oksia ja kiviä sisustuksessa hyödynnettäväksi. Kesällä terassikukat voi korvata luonnosta kerätyillä kimpuilla ja talveen tunnelmaa tuo havut ja risut.

Odota alennuksia

Jos olet päättänyt panostaa unelmiesi hankintaan, odota että tuote on alennuksessa. Nettikaupoilla ja Vepsäläiselläkin on joitain kertoja vuodessa kampanjoita, jolloin tuotteen hinnasta voi helpostikin säästää jopa 20%. Designin kohdalla kyse on isosta säästöstä. Itse olen ostanut lähes kaikki designhuonekalut pienellä alenuksella, mukaan lukien Eamesin keittiöntuolit, By lassenin lipaston ja Louis Poulsenin seinälamput. Finnish design shopilla on kerran, pari vuodessa alennus ”osta 500€, säästä 100€” ja viime ystävänpäivänä Vepsäläinen antoi ”ystävänalennusta”. Myös juhannuksen ja joulun ajan alennusmyynnit kannattaa katsoa tarkasti läpi.

Lainaa ja vaihda

Kaikkea ei tarvitse omistaa. Taidelainaamoista voi hyvinkin pienellä rahalla löytää taidetta kotiinsa, tai jos sinulla on sisustuksesta kiinnostuneita ystäviä, niin vaihdelkaa ja lainatkaa toisillenne esineitä, jotka itseänne jo ehkä kyllästyttää. Meidän olohuoneesta löytyy Eamesin keinutuoli, joka tuli pitkään lainaan ihanalta ystävältäni Kertulta. Tuoli odottelee Kertun ensi vuonna valmistuvaa mökkiä, tai sitä että me vihdoin löytäisimme meille sopivat nojatuolit.

Tee itse

Viimeisenä vinkkinä jokaiselle varmaankin melko itsestäänselvyys eli tee itse kaikki mitä voit. Itse tekemällä säästää aina, ja nykyään netistä löytyy ohjeita vaikka mihin, jos ideoiminen ei ole vahvimpia puoliasi.

Onko teillä jakaa hyviä vastaavanlaisia vinkkejä? Suvi kerää lähipäivinä vielä yhteen kaikki aiheesta kirjoittamamme postaukset, joten jos sisustaminen pienellä budjetilla kiinnostaa, niin käy lukemassa postaukset täältä.

PompDeLuxin uutta

Oletteko jo ehtineet tutustua uusimpaan PompDeLuxin mallistoon? Itse olen käynyt joka vuosi kutsuilla, tai pitänyt kutsut meillä, ja tänäkin vuonna tein pienen tilauksen Essin luona. Tällä kertaa tilasin vain välttämättömimmät ja ainoastaan Minealle, sillä poikien mallistosta ei tänä syksynä tuntunut löytyvän oikein mitään erityisen kivaa. Perustrikoita ja pehmeitä farkkuja olisin voinut Nooalle tilata, mutta kun niille ei ole juuri nyt tarvetta, niin jätin poikien vaatteet aleostoksiin.

Jos poikien mallisto ei niinkään säväyttänyt, niin tyttöjen puolella taas olisi ollut enemmänkin hankittavaa. Erityisesti pienten tyttöjen vaatteet olivat syötävän suloisia ja muistuttivat aika paljonkin sitä vanhaa Pomppia mitä muutamia vuosia sitten myytiin suurella suosiolla. Vanhempia mallistoja muistutti myös isojen tyttöjen kerroksellinen tyllimekko, josta tilasin Minealle vaaleanvioletin valmiiksi odottelemaan helmikuun synttäreitä. Olen aina ollut sitä mieltä, että Pompilta löytyy ehdottomasti parhaat tyllimekot ja -hameet hinta-laatu-suhteeltaan!

Sama juttu on muuten myös ulkovaatteiden kanssa. Hinta on puolet halvempi kuin muiden merkkien tekniset toppavaatteet ja ulkonäkö on ihanan tyttömäinen. Minealta puuttui haalari tulevalle talvelle, ja sopivasti kun tytön lempiväreihin kuuluu violetti, niin tilasin myös tämän haalarin ja hanskat. Tiedoksi muuten toppaa tilaaville, että koot on aavistuksen reiluja ennemmin kuin nafteja. Minea on noin 120cm pitkä (ellei jopa vähän ylikin), ja haalari on 122cm ja hanskat 110/116cm.

Vielä menee toivottavasti hetki ennen kuin toppavaatteille on käyttöä, mutta kerrankin olen ajoissa liikkeellä, ja molemmilla lapsilla on talvivaatteet kunnossa. Nooalle ei tarvinnut ostaa mitään uutta, kun Minean vanhat haalarit ja takit menevät nyt Nooalle – myöskin jatkossa siltä osin kuin väriensä puolesta pojalle sopivat.

Uusi matto olohuoneessa

Olohuoneessa on myllertänyt muutoksen tuulet uuden maton myötä, värimaailma vaihtui entistäkin neutraalimmaksi, ja samalla huonekalujen järjestys laitettiin kokonaan uusiksi. Nämä kuvat otin heti heitettyäni maton lattialle, joten kaikki on vielä hyvin keskeneräistä ja jopa tyhjän näköistä, mutta ajatuksena on vihdoin saada nojatuoli tai tuolit päätettyä. Metallirunkoiset, pelkistetyn karut nojatuolit kiehtoo koko ajan enemmän, mutta samalla myös Adean uusimmat mallit valkoisella kankaalla tuntuvat hyvältä idealta. Tuleeko teille mieleen joku tähän olohuoneeseen täydellisesti istuva tuoli?

Matoksi olin ensin ajatellut kantattua kokolattiamattoa, mutta hinta olisi noussut suunnilleen tuhanteen euroon, joten budjetti määritteli tällä kertaa valinnan. Satuin törmäämään tähän vaaleanharmaaseen velourmattoon rautakauppareissulla, ja päätin samantien ottaa maton sovitukseen. Pelkäsin vähän, miten harmaa sohva, harmaa lattia ja nyt myös harmaa matto sopisivat yhteen, mutta sävyt kävivätkin yllättäen hyvin yksiin, ja matto jäi niille paikoilleen. Nyt olohuone on ainakin ihanan seesteinen, mikä sopii niin talveen kuin omaan sisustusmakuunikin.

Muotocomin kalanruotokuvioinen sohvapöytäkin on toistaiseksi kaunistanut meidän olohuonetta, sillä aloin kuitenkin vielä epäröidä, onko suorakulmion mallinen pöytä jo liian kulmikas olohuoneessamme, etenkin jos päädymme nojatuoleissa johonkin kulmikkaaseen vaihtoehtoon. Taidan viikonloppuna käydä naapureilta lainaamassa muutamia huonekaluja sovitukseen ja niiden avulla sommitella sitä mahdollisimman hyvää lopputulosta. Nyt olisi nimittäin jo aika pysyville päätöksille, enää en haluaisi kolmatta kertaa muuttaa suunnitelmaa.

Taistelu väsymystä vastaan

Tällä kertaa yritän olla ajoissa, ennaltaehkäisevästi liikkeellä. Joka vuosi nimittäin koittaa se aika kun pimeys ottaa ulkona vallan, aamuheräämiset vaikeutuu, iho kuivuu ja silmäpussien tummetessa myös ihon hehku katoaa ja jäljelle jää sameat, väsyneet kasvot. Tuttua?

Kesän aikana huomasin, kuinka kasvoillani tapahtui silminnähden muutosta parempaan. Työt vähenivät ja to-do-listat lyhenivät, öisin tuli nukuttua pidempiä unia ja vaikkei aamulla ehkä herännyt kaikkein virkeimmillään, niin tummat silmänaluset alkoivat hävitä vähitellen mutta varmasti. Tuli ihan ikävä niitä vuoden, parin takaisia pirteitä ja hoikempia kasvoja, joten päätin hankkia joitakin ilmettä raikastavia uutuuksia kosmetiikan puolelta. Vitamiineilla ja näillä tuubeilla ja purnukoilla aion tänä vuonna estää väsyneiden kasvojen ilmaantumisen. Tai ellen estää, niin ainakin viivyttää väsymyksen näkymistä iholla.

Mia Höytö Cosmeticsilta sain lahjaksi kokonaisen setin ihonhoidon tuotteita. Silkki vartalovoide, Kaunis kasvojenpuhdistaja, Säihke kasvovesi ja Ihana kasvovoide – ylelliset tuotteet, kauniit nimet ja vielä kauniimmat pakkaukset, jotka kelpaa pitää esillä kylpyhuoneessa. Näistä saisi myös loistavan lahjan ulkomailla asuvalle ystävälle!

Ikisuosikkini ja ihonhoitoni pelastus on jo pitkään ollut Biologique Recherche Lotion P50W kuorintaneste, joka kirkastaa ihoa ja säännöllisesti käytettynä pitää kaikki epäpuhtaudet tehokkaasti poissa.

Kauppareissulta mukaani tarttui uutuus Lumene Nordic Light Instant Illuminizer hohdetipat, joita olen testaillut poskipäille sipaistuna.

Aamu ei lähde liikkeelle ilman tummien silmänalusten peittäjää. Itselläni ei ole kestosuosikkia, joten nyt testailtavana on parin euron Dermosilin Liquid Concealer peiteaine. Muutaman kokeilukerran perusteella tämä tuntuu toimivan!

Aurinkopuuteria varjostamaan, sipaisu poskipunaa ja Lumenen hohdeaurinkopuuteria kaavojen korkeimpiin kohtiin. Hohdepuuterista on kovaa vauhtia tulossa yksi meikkipussini must-tuotteista.

Silloin kun iho tuntuu erityisen kuivalta, kaivan esiin kosteuttavat naamiot – testaamisen arvoinen on Garnierin Skin Active Moisture Bomb naamiopakkaus. Saman asian ajaa, jos levität superkosteuttavaa voidetta kasvoille paksun kerroksen ja annat vaikuttaa 10min ennen liian voiteen pois pyyhkimistä.

Löytyykö teiltä hyviä vinkkejä virkeämpään ilmeeseen? Jakakaa ne kommenttiboksissa, niin saadaan toimivat tavat testiin!

Yhtenä sunnuntaina

Usein olen työviikon jäljiltä perjantaina sen verran väsyneenä, että illalla nukahdan melkein lasten kanssa samaan aikaan, lauantaina taas yleensä touhuamme yhdessä jotain ja sunnuntaina teemme hommia kotona ja pihalla. Tämä viikonloppu oli kuitenkin siitä poikkeuksellinen, että olin lauantaina töissä ja jatkoimme siitä vielä työporukalla saunaillan merkeissä. Vaikka olin nukkumassa jo ennen kahta, on väsymys ollut tänään sitä tasoa, että on melkein myönnettävä tulleensa näissä asioissa vanhaksi. Ennen ei kahdenkaan peräkkäisen päivän valvominen tuntunut missään, mutta nykyään on hyvä jos viihteellä vietetystä illasta selviää koko seuraavana viikkona.

Väsymystä yritin selättää tänään kahden tunnin päiväunilla, jonka jälkeen lähdettiin Nooan kanssa pyöräilemään ja läheiseen metsikköön hakemaan oksia ja heiniä maljakoihin. Iltapäivälle sattui niin kaunis auringonpaiste, että nappasin kameran mukaan ja räpsittiin Nooan kanssa muutamat kuvat vaaleanpunaisesta maisemasta. Ja kun sanon, että räpsittiin niin todella tarkoitan meitä molempia. Muutaman kuvan jälkeen Nooa totesi, että riittää jo äiti, nyt on mun vuoro, joten siinä me sitten loppuaika kurkittiin yhdessä tähtäimestä ja opeteltiin laukaisimesta painamista. Yläpuolella näkyvä heinikkokuva on tuon pienen miehen käsialaa.

Tässä vaiheessa syksyä luonnosta onneksi vielä löytyy kaunista kerättävää, allekirjoittaneella kun on viimeisenä parina viikkona jäänyt kauppareissulla perjantaikimppu ostamatta. Vaikka kuinka rakastankaan kauniita leikkokukkia, tuntuu parinkympin kukkapuska viikon välein joskus niin luksukselta, että aika ajoin se jää ostamatta ihan vain siksi, että se on turhamaista. Toisaalta luonnonkukatkaan eivät juurikaan tuo sisällä iloa, kun ne varisevat pöydälle ennen kuin olet ehtinyt saada niitä edes maljakkoon. Oma pelastukseni on kesän ajan ollut Prisman kukkahylly, josta melkein aina löytyi pioneja, neilikoita tai muita yksinkertaisen kauniita kukkia parilla eurolla. Nyt parhaan kukkasesongin jo mentyä valikoima on ollut huomattavasti suppeampi, ja kukkakaupat ovat jälleen ainut vaihtoehto perjantaikimpun metsästäjille.

Kauniin auringonpaisteen lisäksi tänään sattui olemaan niin ihanan lämmin päivä, että Minea juoksenteli ulkona t-paidassa koko aamun, ja Nooankin kanssa tarettiin vielä iltapäivästä pelkillä huppareilla. Nooalla on monet vaatteet tahtoneet jäädä tässä syksyn mittaan pieniksi, joten kävin pari viikkoa sitten täydentämässä pojan vaatekaappia muutamilla uutuuksilla. Eikös sitä muuten niin sanotakin että lapset kasvavat aina kesällä? Meillä se tuntuu ainakin pitävän paikkansa, kun joka syksy kevään ulkovaatteet on jääneet pieniksi, etenkin kengät!

Yleensä ostan melkein kaikki vaatteet nettikaupoista, mutta tällä kertaa kävin Hennesistä hakemassa muutamia perusjuttuja. Kuvissa näkyvä dinohuppari oli pojalle itselleen erityisen mieleinen, ja ruskeat tekonahkaiset tennarit on nekin valikoituneet jalkaan suhteellisen usein. Paitoja ja housuja olisi tarkoitus ostaa vielä lisää kunhan ehdin paneutua asiaan taas paremmin – tai viimeistään sitten kun huomaan, että kaikki kaapissa olevat paidat on pituudestaan jääneet pieniksi. Ja jälleen voin todeta, että huh miten nopeasti ne lapset kasvaakaan.

Sohvapöytä kalanruotokuviolla

Miten mahtavaa, että huomenna on taas jo perjantai! Kuten olen sanonutkin, viikot kuluvat käsittämättömällä vauhdilla, mikä on toisaalta hyvä, mutta myös niin haikeaa. Lapset kasvavat liian nopeasti, työt kasaantuvat aina seuraavalle viikolle ja pimeä syksy tuntuu joka päivä todellisemmalta. Itsensä kasassa pitämiseksi ja positiivisen ajattelun ylläpitämiseksi on kuitenkin pakko keskittyä niihin hyviin asioihin, joita elämässä onneksi on niin paljon huonoja enemmän. Suoraan sanottuna en aina ihan edes tiedä, haluanko omalla kohdallani puhua ruuhkavuosista, koska paljon paremmalta tuntuu se ajatus, että elän elämäni parhaita aikoja. Joka hetkessä sitä ei ehkä aina muista (kuten tänään lasten kahden tunnin mittaisen huuto-kiukku-maratoonin aikana), mutta kokonaiskuvaan keskittyessään ymmärtää olevansa onnekas ja onnellinen.

Onnea on myös se, että pieni askel kerrallaan saamme kodin keskeneräisiä asioita eteenpäin. Piha taitaa saada mullat vielä tänä syksynä, syyslomalla viimeistellään alakerran lattiaa ja talven tullessa siirrytään kokonaan sisätilojen laittamiseen. Puuttuvat huonekalut, eli lähinnä olohuoneen pöytä ja nojatuolit, ovat nekin ottaneet edistysaskelia, sillä tällä viikolla olen testaillut yhtä sohvapöytää ja samalla selaillut Torista nojatuolivalikoimaa. Sohvapöydän kävin hakemassa Muotocomin Pekalta, jonka verstaalla on valmistunut toinen toistaan hienompia huonekaluja ja pienesineitä – ja vieläpä ihan tuossa naapurissa Palokassa. Tämä kaunis kalanruotokuvioitu yksilö on ehkä kuitenkin aavistuksen pieni meidän olohuoneeseen, mutta Pekalla oli jo mielessä jotain muuta vastaavalla runkoidealla ja kulmikkaammalla pöytälevyllä. Suunnitelmia odotellessa siis!

Muistakaahan nauttia viikonlopusta! Ottakaa omaa aikaa, herkutelkaa ja unohtakaa työt – maanantai tulee nopeammin kuin uskottekaan, ja silloin ehtii jälleen kiristellä hermoja ja olla tehokas oma itsensä.

Syksyn väreissä

Tämä syksy on sisustuksen osalta kolahtanut meikäläiseen jostain syystä kovemmin kuin yleensä. Saattaa toki johtua jo siitäkin, että saamme viettää ensimmäistä syksyä uudessa kodissamme, mutta on tässä vallitsevassa trendissä jotain ihanaa myös värien ja materiaalienkin puolesta. Murretut, neutraalit sävyt ja tunnelmalliset, ehkä jopa aavistuksen hotellimaiset sametit ja pellavat on vieneet sydämeni niin, että meillekin on alkanut ilmestyä ruskeaa, beigeä ja makuuhuoneeseen jopa verhotanko harmaita verhoja odottamaan. Viime päivät olen selvitellyt tummien peilien ja lasien saatavuutta ja käynyt hakemassa parikin eri mattoa sovitukseen, joten syksy on todellakin tuonut uutta intoa sisustamiseen.

Olohuone on sisalmaton kanssa tuntunut jo jonkin aikaa liian kesäiseltä ja lämpimältä tunnelmaltaan, joten uusi matto on parhaillaan etsinnässä. Alunperin tarkoitus oli siirtää Elloksen ryijymatto tv-huoneesta olohuoneeseen, mutta tv-huoneessa tuntuu nyt olevan asiat kohdallaan enkä halua ainakaan vielä muuttaa siellä mitään suurempaa. Iskusta nappasin tämän beigeen taittavan matonpalan testiin, ja se menee mielestäni niin hyvin yksiin kylmän harmaan Ht Collectionin sohvan ja harmaan mikrosementin kanssa, että taidan vielä pyöräyttää meillä sovitettavana saman maton isona pintana.

Myöskin Iskusta löysin yläkertaan ison luonnonvalkoisen villatyynyn ja beigen villaisen viltin, molemmat puolen hinnan hyllystä! Hennesistä ostin vielä rusehtavan samettityynyn, ja tähän aulatilaankin meillä olisi valmiina verhotankoja odottamassa valkoiset harsomaiset verhot. Instagramin kautta olen saanut useita kyselyitä kuvassa näkyvästä kaappikolmikosta, ja se tosiaan on Ikean beståta pystyyn asennettuna. Ovet avautuvat ylöspäin ja pienellä sahauksella hyllytkin saatiin sopimaan kaappien sisään.

Löytyykö teiltä tämän syksyn lempivärejä? Yleensä meillä ei vaihdu mikään muu kuin korkeintaan tyynyt ja viltit ja toisaalta, kun perus väripaletti kotona on hillitty, niin se sopii niin talveen kuin kesäänkin. Yritän sisustuksessa välttää sellaisia hankintoja, jotka eivät sovi mihin tahansa huoneeseen tai mihin tahansa vuodenaikaan, koska silloin tiedän huonekalun tai esineen olevan pitkäikäinen. Trendejäkin tulee tietenkin seurattua, mutta kun oma väripaletti on vuodesta toiseen pysynyt suht samana (eli ”värittömänä”), niin uudet hankinnat on aina yhdisteltävissä vanhoihin.

Porukalla lenkille

Tuntuupa vähän jopa uskomattomalta, että vierähtikö tässä tosiaan näin monta päivää kirjoittamatta blogiin ollenkaan! Viikonloppukaan ei ole ollut mitenkään kiireinen, mutta tänään flunssainen olo on saanut meikäläisen pysymään aika pitkälti sohvan nurkassa, ja eilen taas, taisin vain olla koko päivän totaalisen yliväsynyt.

Tämä viikko on kokonaisuudessaan ollut melko rento, ja vaikka edessä on vielä neljä täyttä työviikkoa, niin mielessä on alkanut jo pyöriä syysloman suunnitelmat. Aiomme nimittäin pitää jonkinlaisen syysloman koko perhe, mutta Nikolla on suunnitelmissa tehdä pieniä remonttihommia täällä kotona ja me lasten kanssa ollaan ne päivät jossain ihan toisessa kaupungissa, mahtavassa seurassa sielläkin.

Loistavalla porukalla oltiin perjantainakin liikkeellä, kun käytiin naapuriporukalla juoksemassa paikallisessa tapahtumassa kympin lenkki. Arvoin koko viikon uskaltaisinko jalkani takia lähteä koko tapahtumaan, mutta luonne ei antanut periksi luovuttaakaan, joten otin pari särkylääkettä ja lähdimme hyvällä fiiliksellä hölkkäilemään. Kaikilla oli tavoitteena päästä maaliin saakka juoksemalla (en ollut porukan ainut puolikuntoinen), ja aika lailla tunnissa se lopulta onnistuikin. Itseäni jäi jopa harmittamaan se, etten uskaltanut revitellä enemmän, sillä nyt lenkin jälkeen jalka ei yllättäen olekaan ollut normaalia kipeämpi. Ehkä viikon tauot lenkkien välillä on alkanut toimia, ja kohta pääsen taas täysipainoisesti lenkkiporukkaamme mukaan. Sitä kiittelimme kaikki, että onneksi on tällainen mahtava naapurusto, josta löytyy iso kasa samanhenkisiä naisia.

Lenkki oli itselleni rohkaiseva kokemus näiden viime viikkojen tuskastelujen jälkeen, ja huomasinkin miten paljon vähemmän lenkin jälkeen on turhauttanut. Kävin toiveikkaana jopa ostamassa lauantaina uudet asicsit perjantaina rikki menneiden tilalle, ja aikomuksena on päästä testaamaan ne pariin kertaan ensi viikon aikana. Kiitos vielä teille kaikille vinkkinne jakaneille postaukseen, jossa etsiskelin kadonnutta motivaatiotani! Luulen, että se alkaa löytyä nyt jalan paranemisen myötä, ja olen päättänyt kokeilla myös pienimuotoista ruokavalion muutosta. Herkkuja vain kerran päivässä, ei ruokaa seitsemän jälkeen ja enemmän terveellisiä välipaloja. Josko se näistä lähtisi liikkeelle!

Totuus blogikuvien takana

Eikö niin että blogien lukijoina me olemme tottuneet siihen, että blogeissa kuvat ovat kauniin harmoonisia, ehkä jopa seesteisiä otoksia pysähtyneistä kahvihetkistä, silmiä hivelevistä sisustuksista lampaantaljoineen ja pehmeine viltteineen? Muotiblogeissa bloggaaja astelee rennon rempseästi mukulakivikaduilla pastellisten kivitalojen keskellä ja tietenkin pukeutuneena viimeisimmän trendin mukaan. Ruokabloggaajan lautasella on aina vihreää, nätisti aseteltuna annoksen päälle tai ruoan ympärillä näkyy kokkailun jäljiltä hallitusti ympäriinsä sirotellut raaka-aineet. Kaikki tämä saattaa välillä tuntua epäaidolta ja lukijalle syötetyltä kiiltokuvalta, mutta onko asia todella näin? Tekeekö some arjesta kauniimpaa vai erottuuko luonnostaan kaunis somessa?

Näin seesteisessä tunnelmassa meillä juotiin aamukahvit viime sunnuntaina. Minna bakesilta haettu täydellisen kaunis ja herkullinen cupcake väreihin sointuvan maitokahvin seurana, muutama kukkamaljakko pöydällä.

Mutta jätin sanomatta, että kiireettömyys ja seesteisyys näkyivät sillä hetkellä vain keittiön pöydän läheisyydessä. Muualla kodissamme näytti hyvinkin tavalliselta – leluja, tyynyjä, pihalta kantautunutta hiekkaa, pölyä, koirankarvoja ja ilmapalloja (!) sikin sokin sulassa sovussa kaikki samassa kasassa. Erityisen siistiltä ei näyttänyt muissakaan huoneissa, sillä se nyt vain tuntuu menevän niin, että varsinkin viikonloppuisin, koko perheen ollessa kotona ja jokaisen touhutessa omiaan ympäri taloa, tavarat leviävät ja sotkua syntyy nopeammin kuin ehtii siivota. Tuttua varmaan muillekin?

Silti, vaikka jättäisin joitain asioita blogin ulkopuolelle ja valitsisin olla kertomatta ihan kaikkea, ei se mielestäni tarkoita sitä, että sisältö blogeissa olisi epäaitoa. Kuvaan omaa kotiani, kuvissa näkyy meidän huonekalut (verrattuna aikakausilehtien lainatuilla tavaroilla stailattuihin tiloihin) ja meidän lapset. Jos kerron olevani onnellinen, en välttämättä samaan hengenvetoon mainitse, että paljon suruakin tähän elämään on mahtunut tai jos kuvaan itseäni, valitsen useimmiten sellaisen päivän, jolloin olen saanut edes hiukset harjattua ja koen olevani itselleni tyypillisessä vaatetuksessa (eli kotihousuissa hah!). Löytyy varmasti paljon niitäkin blogeja, joiden sisältöä tuotetaan pääasiassa stailaten, suunnitellen ja toteuttaen kuvia, jotka eivät ole osa kenenkään oikeaa elämää, mutta tällaiset mediat on lähinnä inspiraation jakamiseen – itse toivon tavoittavani teidät syvemmälläkin tasolla, sillä välillä kirjoitan laajemminkin itsestäni ja toisaalta, blogissa näkyvät kuvani ovat aina omasta elämästäni. Ne voivat olla tiukkaan rajattuja, mutta koskaan ei ole kahvikuppi päässyt kylmenemään kuvaamista odotellessa.

Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia asioita te tulette blogistani katsomaan ja lukemaan. Haluatteko nähdä arjen realismin vai kuulla elämän positiivisemmasta puolesta? Osaatteko nähdä tavallisen, keskivertoelämän kuvien takana? Kaipaatteko enemmän asiaa vai kuvia?

Faktoja minusta

– Puhun suomen lisäksi sujuvasti englantia, ruotsia ja jonkun verran saksaa. Olen myös jossain elämänvaiheessani opetellut ranskaa, tanskaa ja latinaa, mutta arvaatte ehkä, ettei keskustelu näillä kielillä sujuisi nykypäivänä.

– Kirjoitan kaikki postaukset kännykällä. Tiedän olevani tässä asiassa melko yksin, mutta en jostain syystä osaa inspiroitua läppärillä.

– Minulla on vahvat mielipiteet tietyistä asioista, ja niistä puhuttaessa tuon ne yleensä melko selkeästi esiin. Kuten nyt vaikka lasten vieminen hoitoon äidin ollessa kuopuksen kanssa kotona tai piraattitavaroiden ostaminen.

– Olen huono, ei vaan toivottoman surkea raha-asioissa siinä mielessä, että maksan kaikki laskuni aina myöhässä. Nettipankin avaaminen, laskutietojen näpytteleminen ja avainkortin esille ottaminen ovat niitä asioita, jotka teen vain pakon sanelemana – eli yleensä siinä vaiheessa, kun saan ensimmäisen muistutuskirjeen jostain laskusta.

– Nykyisen koulutukseni lisäksi olen gradua vaille valmis ekonomi. Tätä ei ehkä uskoisi ottaen huomioon edellisen kohdan.

– Pienenä olen harrastanut balettia, street dancea, showtanssia, steppiä, ratsastusta, uintia, koripalloa, yleisurheilua, kuvataidekoulua.. Tulikohan siinä vielä edes kaikki?!

– Leivon useammin kuin kukaan muu tuntemani – ja myös syön enemmän herkkuja kuin kukaan. Tämä ei varmaan yllättänyt ketään.

– Olemme Nikon kanssa tutustuneet 15-vuotiaina ja olleet siitä asti yhdessä. Hitonmoinen poikkeus nykyajan parisuhdetilastoissa, sanoisin!

Vauvakutsut yllärinä ystävälle

Tuossa ihan naapurissa, melkein seinän takana asuu yksi hyvä ystäväni Katja, jonka opin joskus aikoinaan tuntemaan keskisuomalaisten bloggaajien tapaamisessa. Itse asiassa tutustuin samaan aikaan myös nykyään läheisiin ystäviini Kerttuun ja Piiaan. Lähdin ennakkoluulottomasti koko päivän mittaiselle bloggaajareissulle tuntematta oikeastaan yhtään ketään, mutta käteen tuosta päivästä jäi enemmän kuin olisin koskaan voinut uskoakaan. Olin hyvin vaatimaton itseäni kokeneempien bloggaajien seurassa, mutta luonteelleni tyypillisesti en varmaan osannut ensimmäistä paria minuuttia kauempaa olla hiljainen sivustaseuraaja, ja siitä se kaikki varmaan lähtikin, yhteisestä huumorintajusta, ennakkoluulottomuudesta ja tietynlaisesta avoimuudesta.

Oli täysin sattumaa, että Katja perheineen sai meidän kanssa samaan aikaan tontin, vieläpä niin että nykyään todella asumme ihan vierekkäisissä taloissa. Katja on viimeisellä kuulla raskaana, odottaen jo toista lastaan, joten yhdessä Katjan muiden ystävien kanssa ideoimme viime viikonlopulle vauvakutsut. Teimme parhaamme, jotta kutsujen järjestäminen olisi kaikkien kiireisessä arjessa mahdollisimman stressitöntä, ja mielestäni tämä onnistuikin hyvin kun kaikki toivat tullessaan jotain yhteiseen kahvipöytään. Lopulta tarjoamiset oli paremmat kuin meillä koskaan, ja taitavan kotileipuri-Annan loihtima sitruuna-vadelmakakku oli suorastaan taivaallisen hyvää ja kaunis! 

Ensimmäiset kymmenen minuuttia kutsujen järjestelyistä kului tämän kakun ihailuun, eikä ihme! Muita herkkuja meillä oli tomaatti-mozzarellapiirakka, feta-pinaattipiirakka, syksyinen luumu-vuohenjuustosalaatti, vuohenjuustoleivät ja makealla puolella pavlovaa, rocky roadia ja macaronseja.

Itse kutsujen päätähti ei osannut etukäteen aavistaa mitään, koska olin selvitellyt vieraslistaa Katjan mieheltä ja sopinut, että sunnuntaina Katjan on pysyttävä kotona ilman kummempia suunnitelmia. Kävin varttia ennen varoittamassa Katjaa, että nyt olisi hyvä aika vaihtaa siistimpää vaatetta päälle ja kammata hiukset, sillä jotain erityistä oli tiedossa naapurissa. Kun Katja tuli ovesta sisään, tulivat vieraat esiin huutaen yllätys – päätimme toteuttaa tämän silläkin uhalla, että synnytys olisi käynnistynyt siinä meidän eteisessä pelkästä järkytyksestä. Onneksi vältyttiin suuremmilta äksidenteiltä ja saatiin viettää rento iltapäivä syöden ja jutellen vauvoista ja synnytyksistä – mistäpä muustakaan.

Ainut niin sanottu ohjelmanumero kutsuilla oli kirjoittaa suljettavaan kirjekuoreen nimiveikkauksia sekä pieneen vauvavihkoon arvauksemme syntymäpäivästä, painosta ja pituudesta. Ehkä Katja muistaa lähimmäs arvannutta jollain pienellä eleellä tai vielä parempaa, ehkä lähimmäs arvannut tarjoaa auttavaa kättään Katjalle joskus tarpeen tullen.

Ohjelmaksi riitti oikein hyvin pelkkä yhdessäolo, mutta halusimme vielä muistaa tulevaa äitiä pienillä tarpeellisilla lahjoilla. Vaippakakku taitaa melko tiiviisti kuulua vauvakutsuihin, ja äitille oli keksittävä jotain hemmottelevaa, joten haimme lahjakortin raskaushierontaan ja jalkahoitoon. Koska Katjan esikoinen on jo 7-vuotias ja eri sukupuolta tulevan lapsen kanssa, ajattelimme uusilla pienillä vauvatarvikkeilla olevan myös käyttöä. Kaikkein välttämättömimmän perhe on jo aika lailla ehtinyt hankkia, mutta saimme Jollyroomilta* valita joitakin hyödyllisiä vauvatavaroita kutsuilla annettavaksi, ja pakettiimme valikoitui Alice & Foxin puuvillaiset vauvalakanat, Teddykompanietin helistin, Petite Cherien fleecehaalari, pehmoiset neulotut viltit sekä BabyDanin harmaa unipesä. Unipesä, tai babynest kuten tuo maailmalla tunnetaan, on jotain sellaista arjen tarpeellista luxusta, jota jokaisen odottajan ei välttämättä tule ensimmäisenä hankittua, mutta josta olen kuullut paljon hyviä kokemuksia. Vauvan voi laittaa unipesään pötköttelemään sohvalle tai lattialle sillä välin kun itse tekee jotain muuta, ja sängyssä se taas tuo lisäturvallisuuden tunnetta pienelle vastasyntyneelle. Varmasti unipesä toimii aluksi hyvänä matkasänkynäkin, ja lisävarusteena myytävä kantoalusta muuttaa unipesän kantokopaksi.

Kaiken kaikkiaan vauvakutsut oli onnistuneet, ja paras mittari siinä on tietenkin se, että Katja oli onnellinen ja otettu yllätyksestämme. En tiedä tulisiko tällä iällä enää järjestettyä ihan niitä kaikkein perinteisemmänlaisia baby showereita kaikkine ohjelmineen ja vauvamahan mittailuineen, mutta tällaisena rentona yhteiskahvitteluna kutsut oli täydellinen viikonlopun lopetus.

*yhteistyössä Jollyroomin kanssa

Paras pavlova

Vaatimattomasti nimesin tämän parhaaksi pavlovaksi, mutta koska resepti on ystävältä saatu ja tämän valehtelematta on parasta pavlovaa, jota olen koskaan syönyt, niin nimi taitaa olla vähintäänkin oikeutettu. Pavlova ei ole koskaan lukeutunut omiin lempiherkkuihini, koska usein niissä maistuu kananmuna ja täytteenä pelkkä kerma ei vain toimi. Tämä ystävällä ensimmäistä kertaa maistamani pavlova kuitenkin muutti tilanteen niin että tänä kesänä meidänkin kahvipöydässä on tarjottu pavlovaa huolestuttavan usein. Koostumus on täydellinen, pinnalta rapea, keskeltä pehmeä ja ulkoreunoilta paikoittain jopa sitkeä. Testatkaa, ette varmasti tule pettymään.

PAVLOVA

5 kananmunan valkuaista

2 dl sokeria

2 tl maissijauhoja

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl valkoviinietikkaa

1 prk kuohukermaa

1 prk maustettua rahkaa sitruuna

marjoja

Vatkaa valkuaisia täysin kuivassa metalli- tai lasikulhossa. Kun valkuaiset ovat vaahtoa, ala lisätä 1,5 dl sokeria vähitellen, koko ajan vatkaten. Kun vaahto on lähes valmista eli kunnolla kiinteää, sekoita ensin keskenään loput 0,5 dl sokeria, maissijauho, vaniljasokeri ja leivinjauhe, ja lisää vaahtoon. Lopuksi sekoita joukkoon valkoviinietikka.

Nostele vaahto leivinpaperilla vuoratulle pellille haluamaasi muotoon ja paista 125-asteisessa uunissa 1-1,5h. Sulje uuni ja anna pavlovan vielä jäädä uunin jälkilämpöön vajaa puoleksi tunniksi.

Vatkaa kerma ja sekoita rahkan ja sokerin kanssa. Lisää seos jäähtyneen pohjan päälle ja kaada päälle marjoja. Pavlova on parhaimmillaan samana päivänä syötynä.

Sunnuntain ajatuksia

Onnistuneen viikon kunniaksi päätin tänään sunnuntaina hieman irroitella ja kaadoin itselleni puoli lasia viiniä lasten mentyä nukkumaan. Ajattelin palkita itseäni siitä, että olin selvinnyt kunnialla sekä työviikosta että yhdistä vaatekutsuista ja tänään vielä ystävän baby showereista. Toimitin yhden kuvapaketin eteenpäin, siivosin, tein useammankin kerran ruokaa, kävin kahdesti juoksemassa, leivoin neljänä päivänä, pesin pyykkiä ja kaiken sen lomassa ehdin katsoa ties kuinka monta jaksoa Jälkiä jättämättä -sarjaa Netflixistä (iso suositus muuten sille!). Kun omia viikon tai päivän saavutuksiaan listaa ylös, näyttää jokainen päivä väistämättäkin toimeliaalta – itseään voi siis onnitella hyvin onnistuneesta arjesta, vaikka ei todellisuudessa olisikaan saanut aikaan mitään sen kummempia. Itse voi päättää, haluaako nähdä lasin puoliksi tyhjänä vai täynnä.

Lapset olivat viikonloppuna yhden yön yökylässä vanhempieni luona, ja vaikka tilaisuuden olisi voinut käyttää hyväksi tehden vihdoin sen suursiivouksen, jota olen jo kuukauden päivät suunnitellut tai maalaten pikkuvessan seinän loppuun (sekin kun on odottanut tekemistä jo useamman viikon), niin päätin kaikesta huolimatta olla tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Neuloin, istuin tv-huoneessa, pyörin kaupungilla ja kävin lenkillä. Tein sitä, mikä sillä hetkellä sattui huvittamaan ja onnittelin itseäni siitä, että osaan tarvittaessa vain olla. Tärkeä taito sekin tässä kiireisessä maailmassa, vai mitä?

Tuleva viikko tulee jälleen olemaan työntäyteinen, mutta viikot menevät nykyään niin nopeasti että viikonloppu on ennen kuin ehdin huomatakaan. Kalenteri on onneksi viikonloppujen osalta suurimmaksi osaksi tyhjää täynnä seuraavaan kesälomaan saakka, joten olen päättänyt jatkossakin tehdä enemmän asioita, joista itse tykkään ja joista lapset tykkäävät, ehkä laittaa vielä pihaa ennen talven tuloa ja varmasti fiilistellä joulua hyvissä ajoin, noin muutaman esimerkin mainitakseni. Naapuruston lenkkiporukan kanssa päätimme juosta kympin matkan tulevassa Finlandia maratonissa, ja toiveena olisi alkaa aktiivisemmin tekemään myös lihasjumppaa kotona niin että saisin kipeytyneen jalan takaisin kuntoon. Fiksua olisi varmasti myös vähentää sokerin käyttöä, mutta liian monen tavoitteen asettaminen yhdellä kertaa ei tule johtamaan mihinkään muuhun kuin luovuttamiseen. Ja jos nyt voin todeta, että asiat saavat edetä omalla painollaan jaksamisen mukaan, niin syksyn pimeillä joudun varmasti henkisesti potkimaan itseäni eteenpäin, jotta jaksan edes puolia siitä, mihin vielä nyt on energiaa.

Iloa uuteen viikkoon!

NOSH vaatekutsut

Eilen meillä tosiaan pidettiin NOSH vaatekutsut ison kaveriporukan kanssa, ja hyvä niin, sillä ystäviä näkee arjen kiireessä aivan liian harvoin. Meillä kun molemmat lapset viettää synttäreitään helmikuussa, niin yleensä syksyisin on ollut kiva järjestää vaatekutsuja – jo pelkästään siitäkin syystä, että pääsee leipomaan ja kutsumaan kerralla enemmän kahvittelijoita kylään. Muistatteko viime syksynä kun olin juuri vannonut, etten varmasti pitäisi mitään kekkereitä väliaikaisasunnossamme, mutta lopulta pidin kuitenkin NOSH kutsut juurikin näihin samoihin aikoihin?

Nyt oli loistava tilaisuus muutenkin pitää kutsut, sillä NOSHilta oli päivää aikaisemmin julkaistu uusi lastenmallisto ja naisten uutuudet olivat olleet myynnissä noin kuukauden verran. Luottoesittelijänäni on jo pidemmän aikaa toiminut kaunis ja positiivinen Reetta, jonka oman NOSH-ryhmän löydät facebookista. NOSHin vaatteita voisi ihan yhtä hyvin tilata itse netistäkin, mutta itselleni nämä kutsut on aina ollut se juttu, kun vaatteita pääsee sovittelemaan ja näkemään livenä. Monet omista suosikeistani eivät välttämättä niinkään säväyttäneet tuotekuvissa, mutta sovittelijoiden päällä niihin ihastui. Lisäksi Reetan kautta tilaamalla tukee Reetan työtä yrittäjänä. 

Tarjoiluja sain tällä kertaa varata reilusti, ja osan tein gluteenittomana ja laktoosittomana sekä kasvisversiona. Suolaisella puolella oli tarjolla kinkku-voileipäkakkua gluteenittomalla vuokaleivällä, lohi-ruisnappeja, salaattia ja italialaista piirakkaa gluteenittomalla pohjalla. Piirakkapohjan tein Mamma rimpuilee -blogin loistavalla ohjeella ja täytteeksi laitoin 3dl ruokakermaa, 2 kananmunaa, 150g emmentalraastetta, pinaatinlehtiä, fetajuustoa, aurinkokuivattua tomaattia, pinjansiemeniä ja suolaa sekä pippuria. Piirakka hupeni hetkessä myös tavallista ruokavaliota noudattavien lautasilta, ja väittäisinkin tämän olevan paras gluteeniton piirakka, jonka olen koskaan tehnyt!

Makeissa tarjottavissa meillä oli cake popseja, sitruunamuffinsseja ja daim-kakkua. Daim-kakun tein kolminkertaisella taikinalla ja gluteenittomana, ja siitä jäikin sen verran syömistä vielä seuraavillekin päiville että viikonloppuna on ehkä tehtävä muutama extralenkki siitä hyvästä. Makeat herkut taisivat nekin maistua vieraille hyvin, vaikka itse tuskastelen joka kerta erityisruokavalioiden kanssa, koska ensin tuntuu siltä, ettei keksi mitään leivottavaa ja lopulta teen kaiken vanhoilla tutuilla ohjeilla, korvaten vain maitotuotteet laktoosittomilla ja jauhot gluteenittomilla. Mietin myös eilen pöytää kattaessani, että olisin jonkinlaisen leivonnaisten koristelukurssin tarpeessa – tai ehkä suurin syy sille, että kaikki kakkuni ja muut leipomukset ovat lähes syömäkelvottoman näköisiä on se, että koristeluvaiheessa yleensä aika loppuu ja jätän homman puolitiehen. Siitäkin huolimatta, että joka kerta lupaan seuraavalla kerralla panostaa myös ulkonäköön – ja ihan joka kerta tilanne on lopulta sama viime hetken paniikki.

NOSHilta tilasin vaatteita sekä itselleni että lapsille. Minea ihastui lilaan joutsenmekkoon, ja itse tykkäsin pupukuosista leggareissa ja yksivärisistä taskumekoista. Nooalle otin peruskäyttövaatetta pitkähihaisten paitojen puolelta, ja molemmilla lapsilla oli tarvetta tuubihuiveille. Naisten puolella suosikkejani oli ainakin Hippu tunika sekä valkoinen ja musta poolo. NOSHin toimitus on aina ollut supernopea, joten jo ensi viikolla minulla on varmasti näyttää teille sovituskuvia meidän hankinnoista.

Joko te olette ehtineet katsoa NOSHin uutuudet ja löytää omat suosikkinne? Vinkkinä jyväskyläläisille, että Reetalta kannattaa kysellä avoimia ovia, jos tahtoo päästä näkemään malliston livenä. Aina voi tietenkin myös varata omat kutsut, jos syksyn aikataulut antaa periksi!

Viikonloppuvinkki: Kukkuluuruu

Jonkinasteinen kotiseutuylpeys (tai ehkä ennemmin asuinseutu?) iskee joka kerta, kun tänne Jyväskylään saadaan jokin uusi kauppa, kahvila tai tapahtuma. On aina niin hienoa päästä hypistelemään tavaroita paikan päällä tai saada nautiskella kahvit jossain aavistuksen erikoisemmassa paikassa. Silloin kun vielä elettiin yhden lapsen arkea, osallistuin ihan jokaiseen pienempäänkin lastentapahtumaan Minean kanssa – ihan pelkästään jo senkin takia, että olin innoissani siitä, että Jyväskylässä tapahtuu!

Lastenvaatteiden ja lelujen osalta tilanne on Jyväskylässä ollut todella huono ellei jopa olematon, sillä Sokoksen lastenosasto sulki ovensa aika lailla samoihin aikoihin kun Br Lelut lopetti ja Toys R Us muutti puolta pienempiin tiloihin. Viimeisen puolen vuoden ajan tarjolla on siis ollut lähinnä vain automarkettien leluvalikoima ja ketjuliikkeiden vaateosastot. Niinpä oli enemmän kuin kiva juttu, kun kuulin keskustan Forumiin ovensa avanneesta lasten pop up -myymälä Kukkuluuruusta. Kukkuluuruu löytyy Forumin 1. kerroksesta 4.9. asti, ja myymälä on avoinna viikon jokaisena päivänä. Facebookista löydät aina ajankohtaisen tiedon myymälän tapahtumista, mutta esimerkiksi nyt viikonloppuna luvassa on kasvomaalausta ja piirustuskisaa. Myytävänä on ihania pieniä sisustusjuttuja, joitakin leluja ja enimmäkseen lastenvaatteita mm Reimalta, Moilta, Story of Roolta, Aarrekidiltä ja Yo zeniltä. Minea suostuu todella huonosti pitämään mitään kollarivaatteita, mutta Kukkuluuruusta löydettiin työlle erityisen mieluinen Aarrekidin huppari söpöllä tupsuhupulla*. Samalla ostin meille myös Oot niin ihanan kortteja ja saman merkin ”use your superpowers” julisteen. Käykäähän tekin pyörähtämässä paikan päällä tukemassa paikallista pienyrittäjyyttä, lapset viihtyy leikkipaikalla ja vanhemmille on varmasti ihmeteltävää myymälän puolella. Ja vinkkinä myös, että kaikki Reiman tuotteet on pop upin loppuajan 30% alennuksessa!

*huppari saatu Kukkuluuruusta bloginäkyvyyttä vastaan

Uutta Minean huoneessa

Kuinka mahtavaa, että ollaan tämänkin viikon osalta jo selätetty viikon pahin päivä, maanantai, koska kaikki sen jälkeen tuleva on pelkästään kotiin päin. Huomenna mennään jo puolessa välissä työviikkoa, ja vaikken eilen olisikaan tätä mieltä ollut, niin kyllä vaan viikot kuluvat liian nopeasti. Jokaisen viikon loppuminen kun tarkoittaa myös sitä, että lapset kasvaa koko ajan isommiksi ja ihme kyllä, taidan itsekin vanheta siinä samalla. En ehkä liputa ikuisesti 25-vuotissynttäreitään juhlivien puolesta, mutta en voi kieltää, ettenkö mielelläni olisi kolmekymppinen vielä seuraavat parikymmentä vuotta.

Tarkoitus ei ollut tänään kuitenkaan tulla avautumaan teille ikäkriisistä (enkä itse asiassa voi sanoa sellaista edes potevani!), vaan vihdoin esittelemään Minean huonetta muutamalla kuvalla. Kaikki on vielä todella keskeneräistä, mutta yhtenä isona muutoksena saimme viime kuussa valmiiksi Minean toivoman parvisängyn. Kaupoista ei tuntunut löytyvän sopivaa puista, siroa sänkyä meidän budjetilla, joten Niko päätti loppujen lopuksi tehdä sängyn Minealle itse. Kovin kauaa sängyn rakentelussa ei edes mennyt, vaikka lopputuloksesta tuli jotain näinkin täydellistä.

Itse tilaajansakin eli Minea on ollut erityisen onnellinen uudesta sängystään, ja vaikka alkuun pelkäsin ettei Minea kuitenkaan nukkuisi korkeassa sängyssään, on lähes kaikki yöt mennyt yläsängyssä. Sängyn alapuolelle laitettiin vanhan sängyn patja ja kasa tyynyjä, jotta Minea voi pötkötellä ”alasängyssään”, tai halutessaan myös nukkua öitään joskus siellä. Tulevana viikonloppuna meille taitaa olla tulossa Minean kaveri yökylään, joten alasänky toimii hyvin myös vieraspatjana aina tilanteen vaatiessa.

Huoneesta löytyy jotain muutakin uutta, nimittäin Mr Marian kaunis LIA sydänvalaisin*, jonka saimme Jollyroomilta. Minea halusi huoneeseensa hempeää turkoosin sävyä, ja siihen ja vaaleaan puuhun yhdistettynä kokonaisuus sydänlampun kanssa on mielestäni ihanan tyttömäinen. Valaisimessa on kätevästi himmennin, joten sitä on käytetty ahkerasti iltasatuhetkien valaisijana alasängyn vieressä.

Mitäs tykkäätte, niin lampusta kuin huoneesta yleensäkin?

*kaupallinen yhteistyö Jollyroomin kanssa

Syksyä kohti

Onko teistäkin alkanut tuntua, että ihan yhtäkkiä iltapäivät on muuttumassa pimeämmiksi ja ajatukset kääntyy syksyyn? Virallisesti lasken vielä elokuun kuuluvan kesään, mutta kesältä ei ole tuntunut enää vähään aikaan, siitäkään huolimatta että vastahan tässä on palailtu kesälomilta töihin ja vielä totutellaan uudenlaiseen arkeen. En yhtään tiedä, miten tulemme selviämään tulevista sysipimeistä aamuista, tai niistä kello neljän iltapäivistä, jolloin kotiin tullessa on ihan yhtä pimeää kuin kotoa lähtiessä – kait siihenkin vielä tottuu?

Samalla kun alkaa koko ajan tuntua enemmän syksyltä, alkaa myös kaivata tummempia sävyjä kotiin. Yläkerran aulaan halusin beigeä ja ruskeaa, tv-huone on täyttynyt tummanharmaalla ja mustalla, ja kesäaikaa tuntuu enää elävän vain meidän keittiö-olohuone-kokonaisuus, joka on melko valkoinen kaiken kaikkiaan. Huomaan tykkääväni tv-huoneen tunnelmasta jopa paljon enemmän kuin muiden tilojen, sillä liian valkoinen pinta ei tunnu tällä hetkellä säväyttävän yhtään – vaikkakin myönnän sen olevan ajaton ja sitä kautta varma ratkaisu. Ehkä ihan niin ajatonta ei ole kokonaisen huoneen vuoraaminen vanerilevyillä, mutta niin ne vaan tällä hetkellä (ja toivottavasti vielä muutaman vuodenkin päästä) miellyttää silmää kovastikin. Vanereista tulee muuten tasaisesti kyselyjä, joten todettakoon nyt vielä tässä yhteisestikin, että meidän kaikki vaneripinnat on kahteen-kolmeen kertaan käsitelty värittömällä täyshimmeällä lakalla. Lakka ei muuta vanerin väriä käytännössä lainkaan ja suojaa kellastumiselta.

Sisätiloissa meillä tuntuu sisustusasiat toistaiseksi pysähtyneen, vaikka Minean huone kaipaisi kovasti laittamista. Uusien hankintojen sijaan olen enemmänkin pyöritellyt samoja huonekaluja ja kukkaruukkuja huoneesta toiseen, sillä jotkut huonekalut (kuten tämä Jyskin musta pikkupöytä) sopisivat kaikkialle ja mihin tahansa. Olen yrittänyt löytää sellaisille esineille sen parhaan mahdollisen paikan, jotta voisin toiseen tilaan keksiä jotain muuta tilalle, mutta joka päivä keksin jonkun uuden idean, ja kaikki alkaa taas alusta. Varmasti eniten kaipaisin tällä hetkellä paria sohvapöytää ja ehkä muutamaa uutta viherkasvia. Jos vielä muistatte, miltä meidän olohuoneessa näyttää, niin saa laittaa vinkkejä sopivista pöydistä! Eikä haittaa vaikka samalla jakaisitte parhaat neuvonne pimeän syksyn selättämiseen, etenkin niiden aamujen.

Energiaa kaikille uuteen viikkoon, perjantai tulee taas sieltä nopeammin kuin uskottekaan!

Sittenkin viherpeukalo?

Enpä olisi vielä vuosi sitten osannut arvata, että tänä kesänä meidän pihalla kasvaa jotain näin kaunista!

Ei sillä etteikö meidän piha olisi voinut jo tässä vaiheessa olla valmis, vaan siksi että olen varmasti vähiten viherpeukalo kaikista tuntemistani ihmisistä. Olen kuitenkin alkanut huomata, kuinka kotimme on täyttynyt erilaisista viherkasveista ja perjantaipuskista, ja mikä ihmeellisintä, ne myös säilyvät hengissä – ainakin suurin osa.

Viime kesän vietimme melkein kokonaan väliaikaiskodissamme, mutta ennen sitä olen testannut ties mitä kukkaistutuksia rivarimme pihalle. En muista selvisikö yksikään niistä hengissä paria viikkoa pidempään, saattoi ehkä selvitäkin jos vanhempani olivat käyneet kylässä ja muistaneet kastella kukat. Muuten jokakesäinen taktiikkani oli keväällä ostaa mahdollisimman edullisia pihakukkia etupihalle ja ostaa joka kuukausi uudet tilalle, kun entiset kuihtuivat. Aina lupasin itselleni panostaa kukkien hoitamiseen, mutta silti se unohtui tai jäi muiden asioiden jalkoihin. Olin kavereideni keskuudessa tunnettu kukkien tappaja. Eikä ihme, muistan kerran ostaneeni oliivipuun, joka taisi kestää makuuhuoneessamme tasan viikon ennen kuin 80% lehdistä oli tipahdellut lattialle.

En tiedä, ehkä se on uuden kotimme ilma tai tähtien suotuisa asento (jotain tekemistä saattaa olla silläkin, että nykyään muistan antaa kasveilleni vettä jopa kerran viikossa..), mutta nykyään kasvit melkein jopa viihtyvät meillä. Kävin tänään leikkaamassa terassin ruukkuneilikasta kaksi vaaleanpunaisena kukkivaa oksaa, ja luulen että ensi viikolla niitä on kokonainen kimppu. Myös yläkerrassa huomasin yhden viherkasvin kukkivan, eikä Minean huoneen Ikeasta saakka raahattu orkideakaan näytä vielä kuihtumisen merkkejä. Eikös viherkasvit vaikuta suotuisasti huoneilmaankin, joten ehkä ne isompana joukkona luovat toinen toisilleen hyvän kasvuympäristön?

Nykyisenä kasvikuiskaajana aion ottaa seuraavan askeleen ja ajattelin huomenna hankkia kukilleni lannoitteita. Voisin jopa selvittää nykyisten kasviemme nimiä, ehkä käydä ostamassa yhden jättimäisen lyyraviikunan tai oliivipuun (!) yläkerran aulaan. Jos ennen suhteeni kasveihin oli vähintäänkin tragikoominen, niin luulen että tältä osin olen kääntänyt uuden sivun elämässäni.

Yläkerran aulassa

Tiedättekös, että hoitokuviot on lähteneet sujumaan jo ihan aavistuksen paremmin! Se on ehdottomasti ollut eilisen ja tämän päivän paras juttu, ja olen täysin vakuuttunut, että parin viikon päästä näitä alun hankaluuksia ei enää edes muisteta. Niin se vaan arki vie mukanaan, hyvässä ja pahassa.

Kuka vielä muistaa (instatarinoiden seuraajat nyt ainakin?), kun suunnittelin yläkerran aulaan hankintoja pienellä budjetilla? Hurautettiin melkein samantien maalikauppaan ja Ikeaan ja laitettiin sinä viikonloppuna aula täysin uuteen kuosiin, koska olin niin kyllästynyt siihen, että se oli kodin virallinen varastohuone. Kaikki ylimääräinen oli liian helppo jättää tyhjään tilaan lojumaan, vaikka toisaalta taas aula on se, mitä ensimmäisenä katsoo kun saapuu yläkertaan. Ihmiset varmaan jo ehtivät luulla, että meille on tulossa perheenlisäystä, kun Nooan vanha pinnasänky majaili aulassa useamman kuukauden!

Aulasta tehtiin löhöilytila, joten divaani, sävyihin sopivat kukat ja kannettava kaiutin sopivat kaikki hyvin teemaan. Käden ulottuville kaapinovien taakse piilotin erilaisia pelejä ja kirjoja, ja taisi sinne sujahtaa pari kynttiläpakettiakin syksyn pimeiden iltojen varalle. Ennestään meiltä löytyi kaikki ruukut ja kynttelikkö, sekä peili ja Normann Copenhagenin pyörillä kulkeva kärry siirtyivät muista huoneista tähän aulaan. Ikeasta ostettiin valkoinen puuvillamatto, Söderhamn divaani valkoisella kankaalla ja kolme tammikuvioitua Bestå kaappia. Beståt asennettiin pystyyn niin että ovet aukeavat ylöspäin, minkä vuoksi sisähyllyjen kanssa joutui aavistuksen nikkaroida ylimääräistä – valmiina Beståta ei kuitenkaan olisi saanut näin kapeana, emmekä olleet valmiita sijoittamaan mittatilauskaappeihin. Myöskin jossain vaiheessa ajatuksissa pyörinyt daybed vaihtui Söderhamn sohvaan, koska niin hinta, käyttömukavuus kuin ulkonäkökin kaikki puhuivat järkevän ratkaisun puolesta.

Musiikkia rakastavana ihmisenä aulan erikoisuutena on uusi Jollyroomista saatu IOluxin PIC.Sound valaisin*, joka samalla toimii myös kaiuttimena. Tai oikeastaan en osaa vielä sanoa, kumpi tuo enemmän on, valaisin vai kaiutin, sillä meillä se on toiminut yhtä ahkerasti molemmissa tehtävissä. Maanantaina syötiin terassilla suklaakakkua samalla kun kaiuttimesta soi Bruno Mars, ja tänään illalla sytytin valaisimen tunnelmavaloksi lasten iltapuuhien aikaan. IOluxin PIC.Sound on erityisen kätevä, sillä ladattu akku kestää 8h käyttöä, ja mikäli valkoinen valo kyllästyttää, voi kaukosäätimestä vaihtaa muita värejä tai musiikin mukana vaihtuvan ”discovalon”. Musiikin saa soimaan yhdistämällä PIC.Soundin esimerkiksi kännykän bluetoothiin.

Meidän oli tarkoitus laittaa PIC.Sound valaisin (vai kaiutin) Minean huoneeseen, mutta lopulta taisinkin omia sen itselleni! PIC.Sound on seilannut meillä huoneesta toiseen, käyttäjältä toiselle, välillä siinä huudatetaan musiikkia lapsille ja joskus se taas toimii arkitouhujeni taustamusiikkina. Kumma juttu, mutta niin se vaan ruoanlaittokin tuntuu paljon helpommalta kun taustalla soi oma lempimusiikki – ja kun kaiuttimen voi tuoda pöydälle viereen, niin koko talon ei tarvitse kuunnella samaa musiikkia. Taidankin tietää, millä aloitan tänä perjantaina viikonloppuni. Perinteisellä Minna bakesin kuppikakulla yhdistettynä tuohon yläkerran divaaniin ja omaan tämän hetken lempimusiikkiin.

*toteutettu yhteistyössä Jollyroomin kanssa

Maanantaina

Tämä Flown jälkeinen maanantai ei ehkä ole ollut työurani energisin päivä, mutta positiivista siinä on se, että pahin on jo takana ja ennen kuin ehdin huomatakaan, on jälleen viikonloppu. Olin Flowssa ensimmäistä kertaa, koska aiempina vuosina olen jättänyt (kaikesta houkutuksesta huolimatta) menemättä lasten takia, ja pakkohan se on todeta, että suht huikea tuo festari on! Ensi vuonna mennään varmasti uudelleen, ei väliä ketä on esiintymässä.Meillä oli tänään edessä pieniä logistisia ongelmia, kun yritimme Nikon kanssa molemmat tehdä töitä osittain kotoa käsin. Minean osalta hoidon aloittaminen uudessa paikassa onkin kuitenkin osoittautunut huomattavasti hankalammaksi kuin olin osannut ajatella, joten lupasimme tytölle yhden vapaapäivän heti tähän viikon alkuun. Niinpä minä olin aamupäivällä läppärin kanssa kotisohvalla, ja Niko jatkoi keskipäivästä eteenpäin kunhan ensin oli hakenut Nooan. Hassua kyllä, mutta tuo pienempi meidän murusista jää hoitoon innokkaana kunhan ensin on saanut halit ja pusut eteisessä.

Itselleni tämä kaikki on vähän hankalaa myös siinä mielessä, että nyt syksyllä paine olla tavallista enemmän töissä on suurempi – tähän saakka olen pystynyt tekemään asiat melko rennolla otteella ja lapset etusijalla. Aikaisemmin olen lyhentänyt työpäiviäni molemmista päistä sillä seurauksella, että suuri osa hommista on täytynyt tehdä yöaikaan, ja nyt kun oma jaksaminen ei siihen venyisi, tuntuu se jälleen ainoalta vaihtoehdolta tähän tilanteeseen. Välillä ihan toivon, ettei työni mahdollistaisi tällaista systeemiä, niin voisin hyvällä omatunnolla pitää perinteistä kahdeksasta neljään rytmiä. Itseään kun ei voisi syyttää sellaisesta, mihin ei voi vaikuttaa.

Kaikesta huolimatta olen aika luottavaisin mielin ja uskon, että Mineankin tilanne pian helpottaa, ja siinä samalla myös omani. Ehkä tämä nyt vain vaatii vähän enemmän totuttelua, kun takana on muutenkin isoja muutoksia, kuten muutto, ja pitkä kesäloma on saanut meidät kaikki unohtamaan, miten sitä arkea taas pyöritettiinkään. Miten teillä muilla on lähtenyt hoidon alku sujumaan? Olisi kiva kuulla, etenkin jos jollain on hoitopaikan vaihdoksia tmv takanapäin.

P.S. Kiitos kaikista kommenteista edelliseen postaukseen! Se selkeästi herätti ajatuksia molempiin suuntiin, mutta muistattehan että meillä kaikilla on oma tyylimme ja makumme, lapsi kuin lapsi on ihan yhtä onnellinen oli huone sitten millainen tahansa 🙂

Päivityksiä Nooan huoneessa

Nooan huoneessa on tapahtunut joitakin muutoksia sitten viime näkemän. Osa on jo instassa ehtinyt vilahtaa, vaikka toisaalta tykkään joitain asioita myös rajata pois instan puolelta, jotta niin blogissa kuin instassakin olisi kiinnostavaa sisältöä teille luettavaksi ja katseltavaksi. Oletteko muuten jo Minishown instaseuraajia? Jos ette, niin meidät löytää halutessaan nimellä @minishowblogi.

Nooan huoneeseen hankittiin pieni työpiste jo aikoja sitten, mutta se pääsi vasta äskettäin seinälle, kun ensin saimme hieman vaihdettua liukuoven paikkaa. Työpisteen lisäksi uutta on betoniruukku yöpöytänä ja joitain pieniä juttuja seinillä. Oikeastaan muuta huone ei toistaiseksi kaipaakaan, kun kaikki tarpeellinen eli sänky, säilytyskalusteet ja piirustuspöytä ovat paikoillaan. Nyt huone tuntuu toimivalta 2-vuotiaan leikeissä.

Minea on selkeästi äitinsä tyttö. Laitoin pari Nooan vauvakuvaa tuohon betoniraudoitusverkkoon klipseillä kiinni, ja Minea meni samantien viereen huokailemaan: en kestä, miten ihana Nooa on vauvana, meinaa tulla itku!

String-hyllykokonaisuus asennettiin sellaiselle korkeudelle, että se toimii kasvavalla lapsella pitkään. Piirtely pöydän ääressä onnistuu jo nyt loistavasti, mutta tuolilla voi yhtä hyvin istua vähän isompikin koululainen, ja tarpeen vaatiessa hyllyä voi jatkaa lisäosilla kohti kattoa.

Ikesta löytyi uutuutena kahdenlaisia nahkaisia vetimiä, ja Nooan bestå-kaappeihin hankittiin nämä pienemmät versiot. Metalliset kiinnikkeet näissä oli alunperin hopean väriset, mutta Niko maalasi ne mustiksi kätevällä spraymaalilla. Myös takaseinällä roikkuva lamppusarja on Ikean löytöjä, niin myös suurin osa säilytystavaroista työtasolla.

Siinä se pieni poika nyt reippaana piirtelee! On ollut jotenkin niin hellyyttävää, kuinka Nooa säilyttelee omia tärkeitä juttujaan työpisteen rasioissa ja hakee niitä sieltä tarvittaessa. Taidan välillä unohtaa, miten iso Nooa jo on, koska niin usein huomaan yllättyväni siitä, mitä kaikkea se jo osaa. Ja osaahan se, joskus jopa liian paljon ja liian omatoimisesti, kun matkan varrella sattuu ja tapahtuu.

Ensimmäisestä päivästä selvitty

Yksi kokonainen työ- ja hoitopäivä takana, ja kaikki selvittiin kiitettävän hyvin, vaikkakin tavallista väsyneempinä! Taputan itseäni olalle etenkin siitä, että en soittanut töihin olevani sairas, vaikka vielä eilen illalla mietin, kuinka luonnottomalta tuntuu jättää kaulaasi takertuva, äitiä huutava lapsi hoitoon. Olisihan se ihan mahtavaa voida olla kotona siihen saakka, että lapset on isompia, mutta nyt kun tähän taloprojektiin on lähdetty, niin valitettavasti vaihtoehdot on hyvin vähissä – tai käytännössä niitä ei ole. Ja onneksi, onneksi, tänään meni päiväkodin ovella niin paljon paremmin kuin perjantaina, ja hoitoon sai jättää kaksi iloisesti vilkuttelevaa lasta.

Minea on jo niin iso tyttö, ettei hoidon aloittaminen nyt kesäloman jälkeen ollut mikään kovin iso juttu, mutta toisaalta on myös suloista huomata, miten herkkä Minea on, ja miten äärettömän tärkeä Nooa on siskolleen. Nooaa oli hoidossa itkettänyt vain päiväunille mennessä, ja sekin oli pian helpottanut, kun Nooa oli nukahtanut viereiseen sänkyyn puristaen tiukasti Minean kädestä. Siinä ne kaksi olivat kuulema pötköttäneet vieretysten, ja illalla Minea sanoi kyynelehtineensä ihan vain koska Nooa oli ollut niin hellyyttävä ja suloinen hakiessaan turvaa isosiskosta. Ihan niin kuin eilen jo totesinkin, onnea on sisarus, sillä niin monesti Minea on rohkaissut ja ollut hyvänä esimerkkinä Nooalle.

Lupasin itselleni että tänä vuonna olisin paremmin asioiden tasalla, mutta huomasin jo nyt olevani edelleen sen verran lomamoodilla, että lasten ulkovaatteet olivat lähes kaikki pesemättä. Omakin olo oli töissä vähintäänkin rähjääntynyt vai miltä kuulostaa ylipitkä otsatukka, kauan sitten pois kulunut hiusväri, muutama kesäkilo, leikkaamattomat ja lakkaamattomat kynnet ja mustat pussit silmien alla. On suorastaan ihme, miten nopeasti silmäpussit palaavat väsyneille kasvoille, vaikka kesällä sait nukkua vähintään kuukauden ajan hyviä yöunia ennen kuin edellisistä pusseista pääsit eroon. Ehkä lupauksiini voisi kuulua myös paremmat yöunet, vaikka en kyllä ole täysin vakuuttunut siitä, että olisin valmis luopumaan yön pikkutuntien Netflix-ajastani. Menossa on nimittäin Homelandin viimeinen kausi, ja seuraavaksi voisin aloittaa Game of Thrones -maratoonin. Taidan kuulua hyvin pieneen vähemmistöön, sillä en ole vielä koskaan katsonut yhtäkään jaksoa GoTia! Sanokaa, kannattaako edes aloittaa vai onko loppusyksyn yöunet auttamattomasti pilalla, jos katson ensimmäisen jakson?

Iltakävelyllä

Ihan kohta on kesäloma kokonaan ohi, on aika aloittaa tavallisen arjen pyörittäminen aikatauluineen, kiireineen ja väsymyksineen. Jo nyt huomaa kuinka illat on ihan yhtäkkiä muuttuneet pimeiksi ja omat ajatukset on kääntyneet syksyyn. Enää ei tule suunniteltua kesäisiä juttuja viikonlopuille, vaikka monta asiaa jäi tänä vuonna tekemättä (Lintsi, Särkkä, piknikit ja uimareissut noin muutaman mainitakseni..). Toisaalta luulen, etten ihan täysin ole vielä sisäistänyt ajatusta töihin menemisestä, tai ainakaan siitä että pian vietän kaiken aikana välillä 8-16 työpaikalla, toisin kuin viime vuonna, jolloin oli aikaa hitaille aamuille.

Aika usein ollaan kesän aikana pyöräilty lasten kanssa lähialueilla pieni iltalenkki, mutta viimeisin niistä tuntui erilaiselta. Havahduin ajattelemaan, että tämä hetki pitäisi tallentaa ikuisiksi ajoiksi, ja tähän voisin palata sitten kun lapset on jo niin isoja, etteivät asu kotona tai halua lähteä pyöräilemään vanhempiensa kanssa iltalenkille. Ihan kuin tämä olisi ollut viimeinen mahdollisuus säilöä pala lapsuutta, ja jo ensi viikolla kaikki olisi menetettyä, vaikka todellisuudessa kaikki jatkuu lähes samanlaisena. Luopumisen tuska, ne on kesäloman viimeiset päivät jotka saavat herkistyen ajattelemaan jo elettyä aikaa. Vietinkö tarpeeksi aikaa lasten kanssa? Olinko riittävästi aidosti läsnä ja saatavilla vai veikö kaikki muut velvollisuudet liikaa huomiotani? Muistaako lapset tämän kesän perheen yhteisenä aikana vai ystävien kanssa vietettynä lomana? Kauheaa ajatella, mutta Nooa on nyt viimeistä kertaa hassuja höpöttelevä taapero. Ensi vuonna meillä on jo yli 3-vuotias, kaiken osaava poika, joka ei ehkä enää pussailekaan vanhempiaan yhtä paljon tai joka ei hipsi yöllä viereen ja aamulla sano ihana äiti. Mihin tämä aika ihan oikeasti katoaa?

Viime iltalenkillämme Mineaa mietitytti, mitä sitten tapahtuu kun molemmat etuylähampaat on tippuneet. Kyllä, tuo tyttökin on jo niin iso, että suussa on kolme rautahammasta ja seuraava maitohammas on jo tippumaisillaan. Nooa oli tietenkin ihan varma, että myös hänellä heiluu pari hammasta, ja ensimmäinen on kuulema irronnut jo. Toisinaan nuo kaksi osaavat ihan kunnolla kinastella todella turhanpäiväisistäkin asioista, mutta onneksi suurimmaksi osaksi leikitkin sujuu yhdessä ja molemmat on toisilleen enemmän kuin tärkeitä. Tänäänkin Minea piti Nooa sylissään telkkaa katsoessaan ja Nooa antoi Minean haukata ihan ensimmäisenä yhteisestä lakusta – pieniä asioita, mutta silti jotenkin niin äärettömän tärkeitä. Minea ja Nooa pitävät toistensa puolia lähes tilanteessa kuin tilanteessa, ja haaverin sattuessa juoksee toinen ensimmäisenä paikalle lohduttamaan. Siinä on äitin helppo hymyillä vieressä ja todeta, että onnea on sisarus.

Huomisesta, lasten viimeisestä kesälomapäivästä, on tehtävä jollain tapaa erityinen. Ehkä niin että vietämme mahdollisimman paljon aikaa yhdessä, lapset saavat toivoa lempijuttujaan ja me toteutetaan parhaamme mukaan. Onneksi viikonloppu on edessä ensi viikollakin, ja jos tämä loppukesä tuntuu haikealta, niin ensi vuonna se vasta onkin sitä, kun Mineasta tulee eskarilainen. Tietynlainen elämän etappi sekin.

Vuohenjuustoleivät

Uusi suosikkini pikkusuolaisista tarjottavista on vuohenjuustoleivät, jotka aika lailla vievät kielen mennessään. Idea lähti siitä, kun suosittelin ystävälleni Jyväskylän Espressohousen ciabattaa, ja ystäväni myös ihastuttua siihen ehdotti josko kokeiltaisi tehdä vastaavia itse. Niinpä näitä on nyt tehty lähes liukuhihnalla, välillä vuohenjuustolla ja välillä lapsiystävällisemmällä halloumilla. Halloumi toimii myös, mutta ei silti ole vuohenjuuston voittanutta. Kokeilkaa ja ihastukaa!

tarvitset:

ciabattaa tai muuta vastaavaa leipää

vuohenjuustoa

  voita

sinappia

viikunahilloa

saksanpähkinöitä

yrttejä tai herneenversoa

Sivele ensin leivälle voita, sitten hyvin ohuelti sinappia ja vielä kerros viikunahilloa. Paista vuohenjuustokiekot (oma vinkkini on paistaa juusto leivinpaperin päällä pannulla, melko kovalla teholla) ja lisää ne leivälle. Viimeistele murskatulla pähkinällä ja yrteillä.

Käynnistymisvaikeuksia

Olo on kuin kuihtuneella ruusulla. 

Tai tässä tapauksessa pionilla. Olen ihan tosissani ihmetellyt, että tässäkö tämä kesä nyt oli. Yleensä en kestä säästä puhumista, ja vielä vähemmän sen ennustamisesta puhumista, koska en vain voi käsittää, miksi keskustella tulevasta säätilasta, kun sitä ei kuitenkaan voi ennustaa. On suoraan sanottuna ihan sama, mitä luvataan ensi viikolle. Ensi viikko on ensi viikolla, ja vasta silloin näkee sataako vai paistaako. Vielä yksi asia, jota en voi sietää, on se että itse todella puhun säästä, juuri nyt, viime viikolla, blogissa ja livenä kaikille vastaantulijoille, ehkä jopa vielä ensi viikollakin.

Säästä huolimatta on meidän perheellä alkanut tällä viikolla totuttelu tuttuihin arkikuvioihin. Lapset on parina päivänä käyneet pyörähtämässä uudessa päiväkodissa leikkimässä, ja me Nikon kanssa ollaan pyörähdelty vuorotellen töissä. Hoitopaikka vaikuttaa onneksi tosi kivalta, mikä helpottaa sitä tuskaa, että Nooa ei mielestäni vieläkään ole päiväkoti-iässä. Jos raha kasvaisi puussa, jäisin syksyksi kotiin lasten kanssa, jatkaisimme kesälomaa, liian myöhään valvottuja iltoja ja hitaita aamuja vielä vähän aikaa. Toisaalta kyllä tiedän, että aloittamisen tuska on se kaikkein pahin tällä hetkellä, ja kunhan viikko tai pari on kulunut, huomaan navigoivani työelämässä taas kuin ennenkin. Sama se on lapsillakin. Kesäloma on tehnyt tehtävänsä eikä aamuheräämiset tunnu yhtään houkuttelevilta. Minea on jo niin iso tyttö, että tulee varmasti pärjäämään hienosti, mutta Nooasta huomasi koti-ikävän jo tänään hoitoon viedessä. Onhan se inhottavaa jättää lapsi päiväkodin pihaan kun toinen huutaa perään kyyneleet poskilla, mutta silloin kun tietää, ettei vaihtoehtoja ole, on vaan pärjättävä hammasta purren. Niin äidin kuin pojankin.

Eniten tavallisessa arjessa kaipaan juurikin sitä tavallisuutta ja ehkä jopa tylsyyttä. Parasta on löytää toimiva arkirytmi, toivottavasti myös järkevämmät nukkumaanmenoajat lapsille ja yhden asian olen päättänyt, tänä vuonna aion pysyä asioiden tasalla niin että lapsilla on oikeat tavarat hoidossa mukana oikeana päivänä, laskuni on maksettu ajallaan ja töissä olen skarppina joka päivä. Ja vaikken onnistuisikaan ihan kaikessa, niin pyrin ainakin siihen, että voin sanoa tehneeni parhaani käytössä olevilla resursseilla – joskus takana voi olla surkeasti nukuttu yö, toisinaan taas päivä alkaa ihan erityisen energisesti, mutta pääasia on että sopiva tasapaino säilyy ja arjessa jää aikaa muullekin kuin työlle, ruoan laittamiselle ja kiireen voivottelulle. Jos nyt tuntuu hankalalta saada itseään otettua niskasta kiinni, niin luulen että seuraavan kesäloman alkaessa jälleen ihmettelen, mihin yksi vuosi taas oikein vierähtikään.

Asuntomessut 2017: yllättäjät

Joka vuosi jo ennen asuntomessuilla vierailua on itselleni muodostunut jonkinlainen lista omista ennakkosuosikeistani. Toisia taloja ja sisustuksia hehkutetaan etukäteen enemmän, kun taas joistain kohteista ei ennakkoon näe minkäänlaisia kuvia. Ennakkosuosikille yleensä lataa korkeimmat odotukset, mutta samalla huomaa positiivisesti yllättyvänsä sellaisista kohteista, joita ei messuluetteloiden perusteella ollut juurikaan huomioinut, mutta jotka viehättävät paikan päällä nähtynä. Mustien suosikkien perään esittelen teille tämän vuoden asuntomessujen kolme hurmaavaa kohdetta, joiden aavistelin nousevan suosituimpien joukkoon, ja niinhän siinä lopulta ainakin omalla kohdallani kävikin.

Villa Saimaanhelmi

Villa Saimaanhelmi on hulppea, lähes 200-neliöinen vaaleasävyinen koti, jonka rakentamisessa oli ehkä parhaiten huomioitu edessä aukeava maisema. Yläkerran päämakuuhuoneesta aukesi suora näkymä Saimaalle olohuoneen jättimäisen lasiseinän läpi. Raikkaita, vaaleita pintoja, sisään tulvivaa luonnonvaloa, avarat tilat, upeat terassit ja ajattomat materiaalivalinnat. Näkymien lisäksi ihastuin ihan erityisesti kekseliääseen kylpyhuone-sauna-ratkaisuun ja puusepän tekemiin vanerisiin kiintokalusteisiin.

Talo Vahvaselkä

Sunhousen upea laatikkomainen, pelkistetty ulkokuori antoi olettaa hyvin minimalistista sisäpuolta, mutta sisältä Talo Vahvaselkä oli mielestäni joiltain osin hieman jopa yllättävä. Rakastuin takkaan, ulkoa löytyvään kotimaiseen Drop-porealtaaseen sekä toimivanoloiseen pohjaratkaisuun. Piharakennuksessa ei oltu säästelty neliöitä, eikä pihan kanssa oltu muutenkaan säästelty, sillä etupihalla komeili minimuotoinen golfkenttä! Kohteen keittiö oli kekseliäästi jatkettu kaapistoilla kattoon asti – siinäpä loistava idea etenkin ahtaisiin tiloihin.

Kontio Toive

Kontio Toive oli varma ihastuttaja siinä mielessä, että se on sisustuksen osalta taitavan Pia Kalliomäen käsialaa. Melko romanttisiin kiintokalusteisiin oli upeasti saatu yhdistettyä kodikkuutta ja tämän hetken trendejä, kuitenkin niin taitavalla silmällä että sisustuksen tietää olevan ajaton ja kestävän aikaa ihan sellaisenaan. Tästä kohteesta sisustusharrastaja voi bongata monta haaveilemisen arvoista designesinettä, ja ehdottoman upea on yläkerran tilava makuuhuone, johon yhdistyy marmorilla laatoitettu kylpyhuone ammeella ja kultaisella kattokruunulla.

Kaikki kolme positiivista yllättäjää olivat kukin hyvin omanlaisiaan kohteita, mutta yhdistävänä tekijänä niissä oli vaaleiden sävyjen hallitsevuus sisustuksessa. Messuilla tuntuikin olevan melko vahvasti joko hyvin tummia tai täysin vaaleita sisustuksia, ihan niin kuin trendeissä tällä hetkellä näkyykin. Puulattia tuntuu tehneen uuden tulemisen trendien aallonharjalle, ja näissäkin kaikissa oli lattioiksi valittu parkettia. Laminaattia, korkkia, vinyylia tai yleensäkään muita materiaaleja kuin puuta, betonia ja laattaa ei juurikaan asuntomessuilla näkynyt, mikä kertoo vahvasti siitä, että nykyään rakentajat toivovat aitoja materiaaleja. Samaa ajatusta viestii pellavaiset petivaatteet ja villaiset torkkupeitot.

Mikä näistä kolmesta on suosikkisi? Viehättääkö enemmän vaalea sisustus vai tummia sävyjä yhdistelevät kokonaisuudet?

Mustat aterimet

Jos joku asia on tässä talossa arkisen tärkeää, niin hyvä ruoka – ja tietenkin myös jälkiruoka! Niinpä ihan itseoikeutetusti menin viime Ikean käynnilläni ostamaan meille setin uusia aterimia, siitäkin huolimatta ettei todellista tarvetta niille ollut. Kyllä, ostin täysin turhan tavaran vain ja ainoastaan sen ulkonäön vuoksi, mutta joskus sekin on varmaan sallittua, näin ainakin itselleni uskottelin.

Tulin löytöni kanssa kotiin jopa niin innostuneena, että ihan ääneen ihmettelin, miten sitä ihminen pärjäisi ilman Ikeaa. Kyllähän sitä oikeasti pärjäisi, mutta aina näin uuteen kotiin muuttaessa tuntuu erityisen hienolta, kun on kauppa josta edullisesti hankkia suurin osa tarvittavista tavaroista, kuten nyt vaikka matot, silityslauta tai keittiön säilytyspurkit. Mielelläni tukisin kotimaisia, ekologisia ja eettisiä yrityksiä arjessani enemmänkin, mutta valitettavasti annetuilla resursseilla on valittava ne tärkeimmät kohteet, panostettava niihin ja tingittävä jostain muualta. Tässä kuussa jätin esimerkiksi viidenkympin juoksutakin ostamatta, koska Nooa tuntuu kasvaneen ulos monista pitkistä housuistaan ja tarvitsi muutamat uudet tilalle, niistä valitsin niin kotimaista kuin ympäristön tiedostavaa. Kultainen keskitie, se pätee varmasti niin kuluttamisessa kuin elämässä yleensäkin.

Jokainen rakentaja tietää, mitä tarkoittaa ostoähky eli se, kuinka jossain vaiheessa projektia valintojen tekeminen ja tarvikkeiden hankkiminen alkaa väkisinkin tuntua puuduttavalta, pakko-hommalta. Sama tunne herää ajoittain vieläkin, kun joka huoneesta puuttuu kaikenlaista tarpeellista, remonttihommat on pahasti kesken ja niinkin yksinkertaisia asioita pitäisi ostaa kuin listoja, valokatkaisijoita ja peitelevyjä. Rajattomalla budjetilla tämäkin olisi huomattavasti helpompaa, mutta toisaalta taas juuri tämän ostoähkyn vuoksi olen alkanut entistä vahvemmin ajatella, että tyytyminen on yksi tärkeimmistä opeteltavista taidoista, koska aina ei voi haluta jotain muuta, enemmän tai parempaa. Ei tulisi liikaa vertailla, olla tyytymätön siihen mitä itsellä on ja vaikka haaveilu on hyvästä, niin ikuinen haaveiden tavoittelu ei sekään kaunista ihmistä, ennemminkin tekee vain rauhattomaksi. Ihmisillä tuntuu olevan taipumusta jatkuvasti kehittää ympärilleen uusia projekteja ja tavoitteita, kuten itsekin huomaan nyt rakentamisen päätyttyä ajattelevani seuraavien vuosien ajan panostaa työelämään. Entä jos ei erityisesti panostaisi mihinkään, ei tekisi mitään maininnan arvoista eikä kurkottelisi pilviin millään elämän osa-alueella? Entä jos ei myöskään asettaisi tavoitteita sen suhteen, mikä on järkevää ja mikä ei? Voisi hyvällä omatunnolla halutessaan ostaa tarpeettomia aterimia Ikeasta ja vielä sanoa sen ääneen.

Huvipuisto Jyväskylässä

Tai oikeastaan Laukaassa. Mutta siltikin on jotenkin tietyllä tapaa vähän liikuttavaakin, että täältä kotihoodeilta löytyy tällainen pieni huvipuisto kaikenmaailman Särkkien ja Lintsien tyyliin. Ei se ole lähellekään samanlainen kuin isommat serkkunsa, mutta onpahan silti jotain. On nimittäin oikein jees, ettei aina ole pakko ajaa paria sataa kilometriä päästäkseen tekemään kivoja, erityisiä juttuja lasten kanssa, vaan vaihtoehtoisesti voi päivän suunnitelmat tehdä vasta aamupalalla ja kuitenkin olla perillä ennen lounasaikaa. (Tähän tekisi mieli todeta, että on hyvä kun pienistäkin kaupungeista löytyy palveluita, mutta eihän Jyväskylä mikään pieni paikka ole, täällä vain joskus joutuu yllättymään siitä, kuinka suppeasti mitään on tarjolla.)

Alunperin olin lupaillut lapsille Särkän reissua tähän loppukesälle, mutta viikot tuntuvat loppuvan kesken, eikä itsellä ehkä juuri nyt olisi ollutkaan energiaa suunnitella sen isompia matkoja Jyväskylän ulkopuolelle. Niinpä otimme Kertun ja lasten kanssa suunnaksi Nokkakiven puiston ja vietimme siellä nelisen tuntia laitteita kiertäen ja jäätelöä syöden. Meidän lapset ei ehkä olleet ihan niitä puiston hurjapäisimpiä, joten Nokkakiven lapsille sopivat laitteet sopivat loistavasti rauhallisempaan menoon. Pariin laitteeseen olisi aikuinen päässyt ilmaiseksi pienemmän lapsen seurassa, mutta Nooa ja Kertun samanikäinen poika viihtyivät hyvin kaikkein iiseimmissä laitteissa, jopa niin hyvin että karusellissa pojat taisivat istua viisi kertaa putkeen.

Itseltäni jäi kaikki laitteet tällä kertaa kokematta, eikä kameraakaan oikein ehtinyt pitää esillä juostessa kahden lapsen perässä – ehkä sekin kertoo onnistuneesta päivästä? Noin kymmenen kilometrin päästä Nokkakiven puistosta löytyy myös kotieläinpiha Ysitien lemmikki, jossa mekin ollaan yleensä käyty lasten kanssa joka vuosi ja aina tykätty paikan kotikutoisesta tunnelmasta. Muita vierailemisen arvoisia lasten kohteita Keski-Suomesta on ainakin Tarhalehdon kotieläinpiha ja Veijaripuisto Saarijärvellä, ja Jyväskylästä löytyy tietenkin myös perinteiset sisäleikkipaikat HopLop, tramppamaailma ja nyt uutena SuperPark. Ilmaisen tekemisen paras vinkki on mielestäni Mäki-Matin puisto, jossa on näin kesäisin tarjolla myös paljon järjestettyä ohjelmaa pienille puistoilijoille. Vieläköhän unohdin listalta jotain tärkeää? Lisäilkää jos keksitte kivoja vierailemisen arvoisia paikkoja Jyvässeudulta, ja saa jättää myös omia kokemuksia mainituista paikoista kommenttiboksiin!

Suunnitelmia yläkerran aulaan

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, totesin tänään, ja niin siinä melkein taisi sitten lopulta käydäkin, että yksi hyvin keskeneräinen huone eteni vauhdilla kohti valmiimpaa. Yläkerran aula nimittäin.

Joskus yli vuosi sitten kun suunnittelimme tämän kodin pohjapiirrosta, jäi meille kuin pakosta yläkertaan noin parinkymmenen neliön aulatila kaikkien makuuhuoneiden keskelle. Me ei haluttu luopua ikkunapinta-alasta, ei myöskään tarvittu viidettä makkaria eikä uskottu tarvitsevan lisää säilytystilaakaan, joten aika surutta annettiin ”hukkatilan” jäädä sellaisekseen. Muuton jälkeenkin se on ollut se kaikkein vähimmälle huomiolle jäänyt tila, huoneeksi sitä ei edes voi kutsua ja näppärästi se on toimittanut varaston virkaa. Parisen viikkoa sitten sain kuitenkin vihdoin ja viimein myytyä Nooan vanhan pinniksen pois, ja aula tuntui tyhjenevän siinä samalla. Innostus sen sisustamiseen yllättäen kasvoi, ja keskiviikkoisella Ikea-käynnillä satuin lepuuttamaan väsyneitä jalkojani kivankokoisen divaanin päällä makoillen. Siitä se ajatus sitten lähti, kotiin päästyäni kyhäilin kasaan pienen kollaasin inspiraatioksi ja tänään oltiin jo maalikaupassa – ja uudelleen Ikeassa.

Maanläheisiä sävyjä, luonnonvalkoista, beigeä, ruskeaa ja harmaata. Niin sanottuja pakollisia toimintoja kun aulaan ei tarvitse saada, niin suunnittelun suhteen kaikki oli avoinna. Lopulta päädyimme siihen, että aula voisi olla lapsille telkan katselua varten, ehkä leikit voi jatkua omista huoneista aulan puolella ja joskus myöhemmin siihen voisi ajatella hankkivansa pienen työpisteen tai kirjakaapin. Muissa huoneissa meillä ei ole verhoja (sälekaihtimia ja pimentäviä rullaverhoja lukuun ottamatta), mutta tämä tila saa olla aavistuksen hämyisempi, ja ajattelin testata ohuita vaaleita verhoja. Päätyseinä maalataan Tikkurilan sävyllä Mulperi, ja sekä sohva että matto saa uhkarohkeasti olla valkoista. Huomenna kasaillaan huonekaluja ja maalaillaan seiniä, joten jos haluat pysyä menossa mukana, niin seuraa @minishowblogi instastorya!

Entäs loman jälkeen?

Lomaa ollessa jäljellä käytännössä enää viikko sitä alkaa jo miettiä, miten ikinä sopeudun taas työssäkäymiseen? Ajatukset on heitetty täysin nollatilaan heti kesän alussa, mutta silti odotan yhä edelleen kesän alkamista ja sitä että kotona ehtisi tulla tylsää, kun ei ole mitään tekemistä ja on oltu useampi päivä kotona, siis ihan vaan oltu. Tänään totesin, että ehkä on jo aika hyväksyä se, ettei Suomessa nykyään ole kesää siinä mielessä kuin itse toivoisi, koska en muista, milloin viimeksi olisi ollut oikea kesäilta. Kesäillalla tarkoitan iltaa, jolloin on edelleen niin lämmin, että voi helposti istuskella pitkälle yöhön ulkona ilman takkia ja ilmassa tuoksuu ja väreilee kesä. Jos on sattunutkin olemaan pari kuumaa kesäpäivää, niin iltaan mennessä sää on ehtinyt viilentyä niin että vaatekerroksia on saanut lisäillä enemmänkin, ja keskustelut on saanut siirtää terassilta sisätiloihin. Mitä ihmettä, oikeasti! Saanko jatkaa kesälomaa vielä kuukaudella, tiedä vaikka elokuu yllättäisi ja toisi Suomeenkin lämpöaaltoja ja sitä myötä uimakelejä ja lämpimiä iltoja.

Kaikesta huolimatta täytyy yrittää muistaa, että kesällä silti pääsee niin paljon helpommalla, kun ei tarvitse kerrospukeutua niin kuin talvella, vaan ulos lähteminen on lähes yhtä nopeaa kuin oven avaaminen. Me ollaan pyöritty lasten kanssa lähimetsässä jonkun verran nyt aamupäivisin, ja kaikki muu aika on tainnut mennä pyöräillessä pieniä lenkkejä Nooan kanssa – Mineaa tuskin näkyy kotona nykyään, kun tyttö viettää päivät kavereiden kanssa pihoilla. Useimmiten meikäläinen tykkää kävellä perässä Nooan potkupyöräillessä, mutta tiistaina sain fysioterapeutilla käydessäni aika tiukan juoksukiellon, ja kun kävelyäkin tulisi kuulema vältellä, niin kait se on itsekin noustava useammin pyörän satulaan. Jotenkin vain juoksu ja kävely on aina olleet enemmän oma juttuni, joten olen parin päivän ajan yrittänyt pohdiskella, uskaltaisinko uhmata juoksukieltoa ja toivoa että lihastreenin ja hieronnan avulla saan kipeän jalan kuntoon. Toisaalta tilanne voi pian olla se, ettei jalalla enää edes kävele, mutta loistavasti alkanutta lenkkeilyintoa ei haluaisi tappaa heti alkuunsa. Ehtii sitä kotona istuskella sittenkin, kun taivaalta sataa lunta ja räntää.

Kesässä parasta on ollut huolettomuus, se ettei tarvitse tehdä mitään, jos ei huvita. Voi olla yöpaidassa pitkälle aamuun, hakea take awayta lounaaksi ja nukkua päiväunet. Ja arvaatteko, mikä tulee töiden alettua olemaan kaikkein vaikeinta niin mulle kuin lapsillekin? Se että ehditään aamuisin ajoissa yhtään mihinkään, että lapset jaksaa herätä aamulla ja saavat unta aikaisin illalla, että itse osaan mennä nukkumaan ennen puoltayötä ja että pystyn luopumaan aamun kahvihetkistäni. Vaikka lomallakin rauhallinen ja hidas aamupala tarkoittaa vähän väliä pöydästä nousemista ja lasten auttamista omissa toimissaan, niin silti se aamun pieni hetki on yksi tärkeimmistä. Istut kahvikuppi edessäsi selaten suosikkilehteäsi tai katsoen netflixiä, syöt aamupalan vasta pari tuntia heräämisen jälkeen ja annat itsellesi aikaa miettiä täysin turhanpäiväisiä asioita. Hitaat aamut, niiden takia voisin tehdä jatkuvaa iltavuoroa jos se olisi työssäni mahdollista. Aamun aikana yleensä ratkeaa se, millä mielellä päiväni aloitan, ja aamusta riippuen olen joko tehokas tai en saa koko päivänä mitään aikaan. Miten ihmeessä sitä voi taas sopeutua hoitoon viemisiin, kamalaan kiireen tunteeseen ja siihen, että päivästä noin puolet on minuuttiaikataulutettua ja loppuajan lapset on väsyneitä ja kiukkuisia.

Asuntomessut 2017: mustat suosikit

Asuntomessukohteita kierrellessä sitä väkisinkin tuli laittaneeksi merkille, kuinka monessa kohteessa näkyi tummia maalisävyjä, harmahtavia luonnonmateriaaleja, betonipintaa ja kaikkein vaaleimpien puulajien sijaan paljon tammea. Täysin mustat talot ihastuttivat luonnollisesti myös allekirjoittanutta, ja synkänsävyiset sisustukset jäivät erityisesti mieleen. Näissä kolmessa ennakkosuosikkitalossa on jokaisessa omat ihastumisen kohteensa – upea piha-alue, taitavasti koottu sisustus, huokauksia aiheuttava keittiö ja suorastaan ylellinen yleistunnelma, siinä muutama syy rakastua seuraaviin koteihin.

Kotikontti

Mammuttikodin tyylikäs Kotikontti yllätti positiivisesti minimalistisella, laatikkomaisella ulkoasullaan sekä jättimäisellä patiolla, joka näppärästi yhdisti kolme erillistä piharakennusta yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Suorastaan rakastuin pieneen vierasmajaan, patiolle aukeavaan lasiliukuoveen sekä tammisiin keittiökomeroihin. Keittiö toi hyvällä tavalla mieleen 70-luvun, ja vierasmajasta löytyi useampi designesine, jotka ottaisin omaankin kotiini milloin tahansa.

Kotikontti on vain 108-neliöinen pikkuomakotitalo, mutta mitä sitä kaksihenkinen perhe enempää tarvitsisikaan. Pohjaratkaisu tuntui toimivalta avonaisine keittiöineen, ja ajatus siitä, että tilat olivat sopivan kokoisia eikä mässäilevän suuria, hukkaneliöillä täytettyjä, oli ehdottomasti plussaa. Kotikontista huokui samaan aikaan trendikkyys, ajattomuus ja viihtyvyys, aika lailla siis ne ominaisuudet, jotka varmasti monella sisustajalla on tavoitteena.

Designtalo Pala

Musta-valkoisuus on jo pidemmän aikaa ollut sisustajien suosikkina, mutta Designtalo Palassa näkyi mielestäni hyvin se, kuinka trendi on muuttanut aavistuksen muotoaan. Enää ei sisusteta täysin valkoista kotia pienillä mustilla yksityiskohdilla, vaan trendikkäämpää on tehdä laajempia tummia pintoja, valita kokonaan mustia huonekaluja ja yhden tehosteseinän sijasta maalata koko huone. Palan viehätystä lisää entisestään se, että kohteen sisustussuunnittelijana on toiminut ihana Mikko Toppala, jonka omakin kotin on nykytrendien taidonnäyte.

Pala on innovatiivinen uusi konsepti, sillä sen ajatuksena on rohkaista sinkkuja, pariskuntia ja perheitä hankkimaan omakotitalo, vaikka lopullinen perhekoko ei vielä olisikaan tiedossa. Palan voi nimittäin rakentaa huone tai pala kerrallaan, ensin voi ostaa vain ne tärkeimmät osat ja myöhemmin täydentää kotia perheen kasvaessa tai taloudellisen tilanteen parantuessa. Ajatus sopii hyvin nykyiseen maailmanmenoon, sillä enää ihmiset eivät ajattele ostavansa loppuelämän koteja. Muuttuvissa elämäntilanteissa muunneltavuus on iso etu.

Honka Ink

Ulkoapäin Honka Ink sopisi hyvin tanskalaisiin maisemiin, joissa mustia harjakattoisia puutaloja on nähty paljon pidempään kuin täällä meillä. Myös sisältä Ink on pelkkää modernia trendikkyyttä eli betonipintoja, rottinkituoleja, paimentolaismattoja, marmoria ja mustaa metallia. Honka Inkin sisustus on taitavan Jonna Kivilahden käsialaa ja juuri sellainen koti, johon takuuvarmasti rakastuu kaikki nykytrendejä seuraavat sisustajat. Itselleni jäi erityisesti mieleen karut tummat mikrosementtiseinät, olohuoneen i-h-a-n-a sohva ja ulkoterassin säkkituolit. Itse asiassa säkkituolit oli googletettava heti kotiin päästyäni, koska olen jo jonkin aikaa etsinyt kauniita ja kompaktin kokoisia säkkituoleja yläkerran aulaan. Kun nämä yksilöt vielä sattuivat olemaan ihan järkevän hintaisetkin, niin luulen niiden olevan aika vahvoilla aulaa sisustaessani.

Taidan jo vähän toistaa itseäni, mutta sanonpa silti että nämä kolme kohdetta kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa paikan päällä, jos käytte asuntomessuilla. En ole osannut valita vain yhtä suosikkiani, vaan pidin kuudesta eri kohteesta, joita yhdistelemällä rakentuisi unelmieni talo – kunhan ensin voittaisin lotossa. Tulossa on siis vielä ainakin muutama helmi asuntomessuilta, ja lisäksi ajattelin esitellä teille messukohteiden lastenhuoneita. Siitäkin huolimatta että ne tuntuivat tänä vuonna olevan hieman aliedustettuina. Mutta ennen sitä, kertokaahan mikä on näistä kolmesta teidän suosikki?

Kaksi sarjasuosikkia

Aika harvakseltaan tulee nykyään telkkaria katseltua, ja silloinkin kun sille löytyy aikaa, on elokuvan tai sarjan oltava katsottavissa samantien – aikataulutettu tarjonta ei vain toimi, kun kaikki katsomisen arvoinen tulee lasten nukuttamisen aikaan. Niinpä olen aika pahasti koukuttunut Areenan ja Netflixin ohjelmistoon, joista molemmista löytyy läjäpäin huippusarjoja. Viimeisimpänä on tullut katsottua Skamin teinidraaman lisäksi myös jännittävämpää draamaa rikossarjojen muodossa. Kaksi koukuttavinta on olleet jo muutaman vuoden takaiset The Fall ja Isänmaan puolesta (Homeland).

The Fall on brittiläinen rikossarja, siinä mielessä hyvin epätavanomainen että tutkittavien rikosten tekijä on alusta asti selvillä, ja sarja seuraa yhtä tiiviisti niin murhaajaa kuin murhien tutkijaakin. Irlantilaiseen kaupunkiin sijoittuvat tapahtumat etenevät siihen tahtiin, että sarjan tahtoisi katsoa alusta loppuun yhdellä kertaa, ja loppuratkaisu yllättää vaikka katsojana sitä luuleekin arvaavansa, miten tarina päättyy. The Fallin naispääosa tuo etäisesti mieleen huippusuositun Silta-sarjan Saga Norenin, ja onhan sarjan pääosan esittäjät niinkin nimekkäitä kuin Gillian Anderson ja Jamie Dornan.

Myöskin nimekkäillä näyttelijöillä roolitettu Isänmaan puolesta (Claire Danes, Damian Lewis) on rikossarja, joka vangitsee katsojan päiväkausiksi television ääreen. Itse vasta kahlaan läpi 2. tuotantokautta, mutta lohduttavaa on se, että katsottavana on vielä ainakin viisi kautta, ei tarvitse siis pelätä että jännitysnäytelmä olisi ihan heti ohi. Sarjassa seurataan CIA-etsivää, joka tutkii sotavankina kahdeksan vuotta olleen, Amerikkaan palanneen sotilaan tekemisiä. CIA-etsivä Carrie uskoo sotavangin olevan käännytetty, nykyinen Al Qaidan terroristi, jonka suunnitelmat ovat osa isompaa Amerikkaan kohdistuvaa terroristitekoa. Asioita hankaloittaa Carrien omat ongelmat mielenterveyden kanssa.

Sekä The fall että Isänmaan puolesta on varmoja sarjasuosikkeja niille, jotka muutenkin tykkäävät rikossarjoista. Ennen kuin aloitat katsomisen kannattaa varata riittävästi aikaa telkkarin ääressä istumiselle, ensimmäisten jaksojen jälkeen on nimittäin vaikea enää lopettaa ennen kuin on päässyt tuotantokausien loppuun asti.

Heipat asuntomessuilta!

Tänään on herätty paljon tavallista lomarytmiä aiemmin, pakattu kahvia ja evästä mukaan ja lastattu auto täyteen naisia matkalla Mikkelin asuntomessuille. Kävimme jo nyt pressipäivänä katsomassa kohteet läpi pahimpia ruuhkia välttääksemme, ja olihan tuo kuvaaminenkin aika paljon helpompaa väljemmässä tunnelmassa. Kuljin kohteet suurimmaksi osaksi kamera kaulassa roikkuen, ja vasta kotona tulin huomanneeksi, että monet sisustuksen pienet yksityiskohdat menivät itseltäni täysin ohi, kun katselin talot linssin läpi. Ehkä olisi myös ollut parempi valita 10-15 suosikkia etukäteen ja kiertää ne tarkemmin, sen sijaan että yritimme jaksaa käydä kaikki kohteet läpi, osa suorastaan juoksemalla.

Joka vuosi itseäni eniten asuntomessuilla hämmästyttää se, kuinka älyttömästi ihmiset panostavat resursseja pihoihin. Lähes jokaisen talon pihalta löytyi tavallista huomattavasti isompi terassi, useilla oli poreamme tai uima-allaskin ja myös erilaiset piharakennukset tuntuivat ennemmin olevan sääntö kuin poikkeus. Näiden lisäksi löytyi kesäkeittiöitä, pieniä kasvihuoneita ja hulppeita piharakennuksia saunoineen ja kylpyhuoneineen, Sunhousen kohteeseen oli rakennettu etupihalle oma pieni golfkenttä. Viime vuoden messuilta lähdin haaveillen pihasaunasta (joita tuntui nytkin olevan yllättävän paljon), nyt katse kohdistui enemmän porealtaisiin.

Päällimmäisenä fiiliksenä messuilla käynti herätti jälleen innokkuuden miettiä oman kodin tilojen toimivuutta ja sisustuksen viimeisteleviä yksityiskohtia, mutta noin muuten käteen ei jäänyt kovin paljoa mitään uutta ja ihmeellistä. Olen seurannut sosiaalisessa mediassa messujen rakentumista melko aktiivisesti, joten useimmat kohteet tuntuivat jo valmiiksi tutuilta, vielä senkin kautta että joitakin kohteita on ehditty esitellä myös lehtien sivuilla. Oli joka tapauksessa hienoa päästä näkemään omia suosikkeja paikan päällä, ihailla tunnelmaa ja kokea tilan tuntu sekä nähdä monia suosikkihuonekalujani ihan oikeissa kodeissa osana muuta sisustusta.

Yhdistävinä tekijöinä isolle osalle messukohteista oli suuret rakennetut piha-alueet, keittiöseinät, joiden keskelle on tehty syvennys eri toiminnoille sekä isot ikkunat huikeiden järvimaisemien suuntaan – pihojen materiaaleina näkyi lähes yksinomaan kivetystä, puuta, betonia ja kunttaa. Pellavalakanat oli edustettuna lähes joka toisessa kodissa, ja monet talot olivat sisältä joko hyvinkin tummia (mustia) kokonaisuuksia tai sitten täysin valkoisia. Erivärisiä puulajeja näkyi todella paljon, ja muutenkin pehmeämpi sävymaailma on selkeästi nyt pinnalla.

Oletteko suuntaamassa asuntomessuilla ja joko olette löytäneet oman ennakkosuosikkinne?

Lomapäivät vähenee, paniikki iskee?

Onko teistä suurin osa tällä hetkellä lomalla? Omista kavereistani on melkein jokainen jäänyt lomille juhannukselta, tai viimeistään nyt heinäkuun alusta, ja veikkaanpa muutenkin tämän olevan sitä parasta lomasesonkia. Meikäläinen kun pitää lasten kanssa parin kuukauden lomaa, niin sitä voisi luulla ehtivänsä tehdä yhtä jos toistakin, mutta arvatkaa kuinka lopulta aina käy? Alkulomasta uskottelen aikaa olevan vielä niin paljon, ettei mitään kannata nyt ihan vielä aloittaa, ja nyt kun viikkoja on jäljellä enää vain muutama, tulee sellainen olo, että loma meni jo, kuka tässä enää ehtii mitään tehdä. Toisin sanoen osaan siis oikein taitavasti vältellä kaikkia velvollisuuksia ja soljua sellaiseen lomamoodiin, jossa aika kuluu nopeammin kuin koskaan, mutta mitään et oikeastaan tee. Kuinka kätevää!

Samanlaisessa mitään tekemättömyyden kiireessä taisin elellä silloin kun vielä olin lasten kanssa kotona, treffailtiin vaan kavereita, leivottiin mutakakkuja ja pyörittiin pihoilla. Aina välillä tulee ikävä sitä joutilaisuuden aikaa, vaikka samaan aikaan mieleen muistuu, miten myös kaipasi jotain omaa tekemistä poissa kotiympyröistä. Olenkin miettinyt, että osa-aikainen työnteko olisi varmasti loistava ratkaisu tähän elämäntilanteeseen, mutta toisaalta taas monet sanovat, että se helposti tarkoittaa sitä, että edelleen teet saman työmäärän mutta pienemmässä ajassa – ja tuntuvasti pienemmällä palkalla.

Luulen, että syksystä tulee vielä ihan erityisen hyvä kunhan ensin ehdin saada ajatukset kasaan, hommat valmiiksi kotona ja syksyn kalenterin pysymään tyhjänä kaikesta ylimääräisestä. Olen aika hyvin saanut toteutettua downshiftaamista, ainakin siinä mielessä että usein voin vastata ei meillä mitään ole, kun ystävät kyselevät ehdittäisikö kuluvalla viikolla nähdä. Myös useammat juhlat saavat tänä kesänä jäädä, ihan vain siksi etten juuri nyt tunnu innostuvan ajatuksesta reissata joka viikko lasten kanssa (tai ilman) ympäri Suomea. Enemmän arjen tekemistä, vähemmän kalenteriin merkittyä menemistä – tähän taitaa melko hyvin kiteytyä tämän vuoden ohjenuorani.

Vaikka olen pitänyt kalenterin vielä tiukasti poissa näköpiiristä, kaivoin silti kauneimman kynärasiani* esille ja kirjoitin paperille listan asioista, jotka haluan ehtiä tehdä tällä viikolla. Maalaan vessan saumat loppuun, varaan lapsille ajat hammastarkastukseen, hoidan virastoasioita, kiinnitän seinille pari kaapissa odottavaa taulua ja esinettä ja selaan sisustuslehtiä, jotka ovat viime kuukausina tipahdelleet postilaatikkooni, mutta jääneet lukematta. Torstaina ajelen hyvässä seurassa asuntomessuille Mikkeliin ja viikonlopun aloitan Minna bakesin herkuilla. Kuulostaa yllättävän hyvältä vai mitä? Pienistä puroista syntyy joki, ja niin ajattelin minäkin aloittaa, pieni homma kerrallaan ja turhia stressaamatta, todennäköisesti kuun lopussa huomaan tehtävälistani tyhjentyneen kokonaan.

*Ihana metallinen säilytysrasia on saatu Sisustus Orvokista. Rasia on merkiltään Lehtorinne design studio, samalta merkiltä löytyy mm upeita metallijaloilla varustettuja penkkejä ja metallihyllyjä.

Kodinhoitohuone

Just nyt mielessä pyörii kaikenlaisia asioita, enimmäkseen erilaisia uusia alkuja, sillä usein pidemmän reissun jälkeen haluaa keskittyä kotiasioihin ihan uudella tavalla – ja ehkä jopa tehdä niitä rästiin jääneitä hommia pois. Sen ainakin tiedän, että tämä viikonloppu vietetään hyvin tiiviisti kotona, enimmäkseen kodinhoitohuoneessa reissun jälkeisiä pyykkejä pesten. Vaikka kuinka ihana loma meillä olikin, niin ihan yhtä ihanaa on myös tulla kotiin, saada puhdasta vaatetta päälle ja purkaa matkalaukut. Lapsetkin hyppivät riemusta portaita edestakaisin heti kun saatiin ulko-ovi auki!

Yksi arkea helpottavia asioita, joka hommattiin tänne uuteen kotiin, on ollut kuivausrumpu. Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut sellaista, mutta nyt en enää osaisi ajatella pärjääväni ilman. Ensin harkittiin kuivaavaa pyykinpesukonetta, mutta perheellisenä tämä on kätevämpi, kun voi pyörittää molempia koneita samaan aikaan ja pestä jopa neljä koneellista pyykkiä yhden päivän aikana. Usein pidänkin viikonloppuisin pyykkipäivän, jolloin pestään sekä narulla kuivattavaa että kuivausrumpuun heitettävää pyykkiä. Ostoslistalla on vielä joskus hankkia kuivauskaappi, se olisi nimittäin kätevä lasten kosteiden ulkovaatteiden kuivatukselle – aika lailla ympäri vuoden siis.

Kodinhoitohuone on meillä vielä todella keskeneräinen, sillä katossa on muutama aukko, joille pitäisi tehdä jotain, ja lattiasta puuttuu listat. Tämä on ainut huone, johon meillä tulee jalkalistat, ja nekin vain sen takia, että saatiin roiskia mikrosementti lattiaan vähän huolettomammin, ja nopeammin. Toinen vaihtoehto olisi ollut rajata mikrosementillä seinälle nouseva vesieristeen raja, mutta lopussa kun alkoi tulla kiire saada lattiat valmiiksi, ei niin pikkutarkka homma enää sopinut aikatauluihin. Toisesta päästä kodinhoitohuonetta pääsee kylpyhuoneeseen ja saunaan, toisessa päässä on ovi etuterassille sekä samassa yhteydessä kuraeteinen. Vielä toistaiseksi seinät näyttävät kovin tyhjiltä, mutta ongelma on se, että huone on niin kapea, ettei kaappeja voi olla vastakkain molemmin puolin, ja nyt kun yhdellä seinällä jo on naulakkoja, en tiedä mitä toiselle seinälle enää laittaisi. Liukuovikaappien takaa löytyy talon tekninen tila ja muutamat vetokorit lasten käyttöulkovaatteille ja Nikon puolipuhtaille vaatteille.

Kodinhoitohuone on siitä ongelmainen, että näkymä kylpyhuoneeseen päin on seesteinen ja kodikas, mutta kuraeteisen puoli on täysin laiminlyöty. En pidä siitä, että ulko-ovi on listavalkoinen ja seinät kaikkialla puhtaanvalkoista, ja luulin tilanneeni kiinteiden kalusteiden toimittajaltamme liukuovet valkoisilla kehyksillä – ne kuitenkin tulivat hopeisilla. Asiasta kannattaisi tietenkin reklamoida, mutta myyjä, jonka kanssa olemme kaupat tehneet, ei ole yrityksessä enää töissä, ja loppujen lopuksi kyse on todennäköisesti siitä, että sopimukseen on kirjattu väärä kehys, enkä ole asiaa huomannut tilatessa. Rakentamisen aikana näitä vain tuppaa väkisinkin tulemaan, sillä satoja valintoja tehdessä sitä itsekin alkaa katsoa asioita läpi sormien, enkä loppuvaiheessa enää syynännyt jokaista paperia niin tarkasti.

Kunhan jälleen löydän energiaa pohtia kodinhoitohuonetta, ja kunhan ensin saamme siellä viimeiset hommat valmiiksi, tulee lopputuloksesta varmasti mieluinen ja viihtyisä. Estetiikkaan huomiota kiinnittävänä luonteena on vain vaikea sietää keskeneräisyyttä, kaikki pitäisi olla samantien viimeisteltyä ja valmista sisustamiselle. Tuleeko teille jotain mieleen, miten saisin tätä huonetta vähän valmiimman näköiseksi? Tavaraa ei tarvitse olla paljon, mutta jotenkin olisi kiva yhtenäistää kuraeteisen puoli muuhun tilaan, en vain tunnu keksivän millä keinoin.

Palma Aquarium

Eilinen päivä oli ehdottomasti yksi lemppareitani koko tällä Mallorcan matkalla, kävimme nimittäin Palma Aquariumissa eli yhdessä paikallisista akvaarioista. Oltiin päätetty, että viikon aikana käydään saaren pääkaupungissa Palmassa ja sen lisäksi tehtäisi jokin lapsille mieluinen reissu. Lopulta meillä oli kaksi vaihtoehtoa, vesipuisto tai akvaario. Molempia löytyy tästä alle 30km säteellä Palmanovasta useampia, ja ihan Palmanovan vieressä Magalufissa on myös Katmandu-puisto, jossa on yhdistettynä vesileikkipaikka, kiipeilypuisto sekä muutamia erilaisia 4D-aktiviteetteja. Kaikki vaihtoehdot olisi varmasti olleet hyviä, mutta koska meidän molemmat lapset on aavistuksen arkoja riehumaan vedessä, ajattelimme että tällä kertaa meri ja hotellin allas saavat riittää siltä osin.

Googletimme eri akvaarioita lähistöltä, skippasimme delfiinishowt ja ostimme liput hieman kauemmaksi Palma Aquariumiin. Liput kannatti ostaa netistä etukäteen, sillä siinä säästi jokusen euron kun otti valmiiksi ehdotettuja yhdistelmäpaketteja. Alle 3-vuotiaasta ei mennyt maksua ollenkaan, mutta peruslipun lisäksi tarjolla oli vielä kolme maksullista aktiviteettia, joista ostimme liput haiveneretkelle. Minean kanssa käytiin kahdestaan istumassa lasipohjaisessa veneessä, josta näki haiden lipuvan hiljaa ohi aivan jalkojen alapuolella. Melkein alkoi jännittämään siinä matalalaitaisessa pikkuveneessä istuessa, mutta järkeilin ettei akvaarion haita ehkä kiinnosta veneessä olijat, jos ympärillä uiskentelevat sadat kalatkin saivat olla kaikessa rauhassa.

Palma Aquarium oli kaikessa upeudessaan niin vaikuttava, että lasten kanssa selailtiin kuvia puhelimesta pitkälle iltaan asti vielä hotellillakin. Muuten täällä Espanjassa tuntuu talot ja kasvisto olevan melko väritöntä, mutta veden alla on ihan oma maailmansa – meri tarjoaa käsittämättömän hienoja väriyhdistelmiä pastellisävyistä neonväreihin, ja monet kalalajit olivat niin omituisia, ettei niitä edes uskoisi kaloiksi. Puolienkaan nimiä en oppinut tuntemaan, mutta vaihtoehtona esim perinteisille museokierroksille akvaariovisiitti toimisi ihan kenelle tahansa. Ikkunoiden taakse olisi voinut jäädä tuntikausiksi tuijottamaan ihmeellisiä vedeneläviä, ja jokaisen kalan, meduusan, korallin ja alkueläimen olisi halunnut tallentaa kameran muistikortille.

Meidän lapset tykkäsivät molemmat kierrellä katselemassa akvaarioita, mutta lisäksi alueella oli pari muutakin aktiviteettia lapsille. Sisältä löytyi minikokoinen hoplop ja ulkona oli merirosvolaiva, jota pääsi tutkimaan sekä pomppulinna. Lapset myös juoksentelivat uikkarit päällä aukiolla, jonka lattiasta tuli vesisuihkuja, ja eurolla sai ostaa kalanruokaa, jota nälkäiset kalat haukkoivat kiduksiinsa ulkolammessa. Sisääntulon luona lapsille maalatiin meriaiheisia kasvomaalauksia, ja tiettyinä kellonaikoina pääsi osallistumaan merirosvojen vesi-ilmapallosotaan. Ihan superkiva paikka siis kokonaisuudessaan, eikä noin 50€ maksaneet liput meidän perheeltä mikään mahdoton summa ollut. Kannattaa siis ehdottomasti käydä, jos lomailette Mallorcan saarella, meikäläinen ei nimittäin taida nyt keksiä mitään huonoa sanottavaa koko paikasta.

1 2 3 4 5 6 7 15