Asiat järjestyy

Joulufiilis taisi juuri hiipiä tähänkin osoitteeseen. Kävin tänään laulamassa kauneimpia joululauluja ja sieltä autolle kävellessäni huomasin jo suuntaavani ajatuksia enemmän aattoon kuin siihen, mitä haluaisin vielä ehtiä ensi viikolla tekemään. Päätin lisätä spotifyihin oman joulubiisien listani, jota voin fiilistellä heti huomisesta eteenpäin, ehkä vähän jopa hyräillä mukana. Samalla reissulla istahdimme ystävän kanssa kaikessa rauhassa alas, söimme Green eggissä superhyvän illallisen ja kuin itsestään joulun menukin selkiintyi ajatuksissani. Siihen varmaan tarvittiin vain hetki omaa aikaa ilman että kukaan keskeyttää tai tarvitsisi itse olla laittamassa tarjottavia pöytään.

Vaikka nyt on todellinen voittajafiilis, ei viikonloppu ollut ihan ongelmaton. Yksi rikkoutunut maljakko, palanut sormenpää, rikkinäinen himmeli ja pahimpana kaikesta, oksentava lapsi. Olin jo ihan varma, että meille rantautui kuukauden sisään toinen oksennustauti, mutta optimistina elättelen toivoa, että kyse oli jostain muusta – ja jos ei ollut, niin päästäänpähän ainakin helpolla joulun kanssa, kun kenellekään ei maistu ruoka. 

Lauantaina käytiin lasten kanssa testaamassa Jyväskylän Leo’s leikkimaa (onko nimi kenenkään muun mielestä ihan hölmö?), ja pakko kyllä sanoa, että toimii! Valinnanvaraa on kaikenikäisille, vanhemmille on paljon istuskelupaikkoja ympäri leikkipaikkaa, ravintolan anti on ihan ok ja teema on hauska niin lasten kuin aikuistenkin mielestä. Vaikka paikka on iso, on erilliset leikkialueet rajattu fiksusti niin ettei lapsi pääse ihan heti livahtamaan karkuun vanhemman katsoessa muualle. Muutama tramppa oli epäkunnossa, ja onhan se 16 euron maksu aika suolainen hinta parin tunnin leikkimisestä, mutta kyllä meikäläinen voisi vielä välipäivinä suunnata lasten kanssa uudelleen Leon leikkimaahan. Kausikorttikin olisi jouluun asti tarjouksessa puoleen hintaan, mutta ihan niin vakkariksi ei ajateltu alkaa. Riittää että huonolla säällä on jotain extrakivaa tekemistä aina silloin tällöin.

Miten teillä on jouluhommat edenneet? Joko on kaikki valmista ja ensi viikko aikaa rauhoittumiselle vai menettekö samalla kaavalla meikäläisen kanssa eli ajatuksella ”ehtiihän tässä”? 

Porkkanakakku

Nooan nimipäivän kunniaksi leivoin tänään porkkanakakkua, hieman jouluisemmalla ulkonäöllä tällä kertaa. Löysin kakun reseptin ruotsalaiselta Allt on mat sivustolta, kuorrutteen tein omasta päästäni ja kuukausi sitten postiluukkuun kolahtaneesta joululehdestä löytyi idea koristeluun. Leivoin kakun muuten ihan normaalisti, mutta päälle tein vielä kakun kokoisen piparin, johon painoin kuusimuotilla kuvion heti piparin tultua uunista. Aika hauska idea vai mitä! Ja toimii minkä tahansa kakun päällä, joten eikun kokeilemaan.

PORKKANAKAKKU

2 dl sokeria

2 kananmunaa

1,75 dl rypsiöljyä

1 tl kanelia

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl soodaa

2,25 dl vehnäjauhoja

3-4 porkkanaa

Sekoita keskenään sokeri, öljy ja kananmunat. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi raastetut porkkanat. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 18cm irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa puolisen tuntia.

täyte:

40 g voita tai margariinia

100 g maustamatonta tuorejuustoa

4-6 dl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

Vatkaa ensin huoneenlämpöinen voi tuorejuuston kanssa. Lisää vaniljasokeri ja makusi mukaan tomusokeria. Levitä täyte jäähtyneen halkaistun kakun väliin ja päälle.

Jouluinspiraatio hukassa

Kun ymmärsin jouluun todella olevan reilu viikon verran aikaa, ja varsinkin sen ettei meillä ole enää yhtäkään perheviikonloppua edessä ennen aattoa, alkoi tuntua siltä, että tämä joulu oli nyt sitten tässä. Ei tullut viikkojen mittaista joulufiilistelyä, hyvissä ajoin aloitettua leipomisurakkaa tai sen enempää tunnelmallista joulukotiakaan. Ei tullut edes joulukortteja lähetettyä tänä vuonna eikä vähitellen hankittuja, vain tarpeeseen ostettuja joululahjoja.

Mitä sitten saimme? Viimeisen viikon (ehkä jopa päivän) lahjapaniikin, yöaikaan väsätyt joululaatikot, viime tipassa haetun kuusen ja kaupan päälle pienen lomaflunssan, joka uhkaavasti meinaa Nooalla kehkeytyä vielä pahemmaksikin. En tiedä, kasasinko tälle joululle liikaa odotuksia ja etenkin tälle joulunodotukselle, koska viime vuosi meni niin huomaamatta ja ihan liian nopeasti ohi. Olin ajatellut, että tänä vuonna on aikaa ja luulin osaavani organisoida niin hyvin, ettei viime hetkillä tarvitsisi muuta kuin nauttia. Aikaahan tässä vieläkin on vähän jäljellä, mutta töissä suorittaminen minuuttiaikataululla ja iltapäivät, jolloin ei jaksaisi enää tehdä mitään, ovat vieneet kaiken inspiraation. Yksinkertaisesti en ole jaksanut ja ehtinyt ideoida mitään, puhumattakaan toteuttamisesta.

Tehtävälistalleni viikonlopuksi olen kasannut ainakin kahden laatikon valmistamisen pakkaseen, taatelikakun leipomisen, yhen himmelin loppuun tekemisen, viimeisten pipareiden koristelun sekä kuusenkoristeiden askartelun ja ostamisen. Tähän lisäksi on yksi Leon leikkimaan reissu ja kauneimmat joululaulut -tapahtuma. Muuten paketti voisi pysyä kasassa, mutta ratkaistavana on vielä se, miten yhtään mikään näistä onnistuu yhden 3-vuotisuhmaa potevan säätäjämiehen kanssa. Olen nimittäin ihan tosissani alkanut epäillä, että joku on vaihtanut hymyilevän, edes joskus tottelevan ja pusuja jakavan poikani johonkin pahimpaan mahdolliseen kiukuttelijaan. Sanokaa, että tämäkin vielä joskus on ohi?

Vaikka siltä saattaa juuri nyt kuulostaa, niin en ole vaipumassa epätoivoon, ehkä ennemminkin luovutan kaikkien tavoitteiden suhteen, yritän parhaani ja katson miten lopulta käy. Jos ei ole tavoitteita ollenkaan, on pienikin aikaansaannos kotiin päin. Sekin on jo plussaa, jos huomenna saisin illalla avattua jouluradion ja glögipurkin. Joulusuklaista ei onneksi tarvitse kantaa huolta, sillä näiden viime päivien perusteella ne on kaikki ostamani kolme pakettia jo syöty viikonlopun aikana – kuinka sitä muutenkaan näistä hommista selviäisi!

Blogitodellisuus on tarua ihmeellisempää

Vaikka itsekin kirjoitan blogia, huomaan välillä sortuvani yleisimpään blogiharhaan eli ajatukseen siitä, että muiden elämä olisi jollain tapaa kauniimpaa ja helpompaa kuin omani. Kuvissa näkee iloisia ihmisiä, jotka heräävät meikattuina ja hiukset kiharrettuina ja joiden sävy sävyyn paketoidut joulupaketit odottavat täydellisen kuusen juurella jo hyvissä ajoin ennen joulua. Ystävien kanssa halaillaan auringonlaskussa ja kuohuvaa kippistellään mitä täydellisimmissä maisemissa ja kauneimpien kattausten ympärillä. Päivittäin tällaisia kuvia katsellessaan voi joskus tuntua vaikealta muistaa, että todellisuus ei useinkaan ole ihan niin ruusuilla kävelemistä kuin blogit ja instagram antavat ymmärtää.

On oikeastaan kolme asiaa, jotka ovat tärkeimmässä asemassa blogi- ja instagramkuvia tehdessä. Aika, omistautuminen ja kuvanmuokkaus. Yhtäkin täydellistä kuvaa varten voidaan käyttää tolkuton määrä aikaa sen valmisteluun. Ensin suunnitellaan, sitten kasataan rekvisiittaa, valmistellaan paikka tai itsemme ja lopulta otetaan useampi otos, jotta joukosta löytyy yksi onnistunut. Kaikki eivät toimi samalla tavalla, mutta yleensä mitä ammattimaisempi bloggaaja on, sitä enemmän kuviin panostetaan. Instagramissa näkyvä huoleton sisustuskuva tai muotibloggaajan kepeä sunnuntaikävely kaupungilla harvoin on ihan niin huoleton tai kepeä kuin miltä kuvan tunnelma vaikuttaa. Bloggaajat sopivat treffejä asukuvien kuvaamiseen, vaihtavat välillä jopa asua ja lokaatiota ja jatkavat kuvaamista, sisustusblogin kuvia varten taas siivotaan ympäristöä, ostetaan kukkia ja joskus jopa asetellaan huonekaluja uusiin paikkoihin, jotta kuva olisi harmonisempi. Lasten aiheuttama kaaos tai naamaan aamulla noussut näppylä eivät kumpikaan näy lopullisessa blogikuvassa, vaan kuvavirran täyttää aikakauslehtien tasoiset otokset.

Omistautuminen puolestaan näkyy usein sisällön ammattimaisuudessa. Harva ammattilainen kuvaa instagramiin lähes pelkästään vanhentuneen kännykän kameralla kuten itse teen, tai laittaa netflixin katselemisen blogin päivittämisen edelle. Jos haluaa menestyä, on sitouduttava ja tuotettava säännöllisesti laadukasta sisältöä, sillä sitä lukijat sinulta odottaa. Nykyään blogeja on niin paljon, ettei kenenkään menestys synny vahingossa, vaan useimmiten taustalla on suunnitelmallisuutta ja panostamista.

Viime kädessä kaiken pelastaa kuvanmuokkaus. Instagramissa tai blogeissa tuskin enää nykyään näkee yhtäkään muokkaamatonta kuvaa ammattimaisemmilla sisällöntuottajilla. Varsinkin nyt pimeän aikaan ja nimenomaan Suomessa on äärettömän hankalaa saada täydellisiä kuvia ellei omista tuhansien eurojen kamerakalustoa. Kuviin täytyy jälkikäteen vähintäänkin lisätä valoa ja kontrastia, ehkäpä myös fixailla kohinan määrää. Jotkut suosivat vsco-filttereitä, koska niillä on helppo saada kuvaan tunnelmaa ja kiinnostavuutta, vaikka kuvanmuokkaustaidot ei olisikaan kovin hyvät noin muuten. Itse olen useaan kertaan todennut senkin, että jopa todella sotkuisen kodin saa näyttämään kutakuinkin hyvältä, kun kuvan sävyt on aavistuksen viileään taittavat ja kirkkautta on lisätty riittävästi. Sama pätee mihin tahansa kuvaan yleensäkin, sillä kovin tylsätkin asiat saa näyttämään mielenkiintoisilta ja kauniilta kun kuvakulma, rajaus ja muokkaus on tehty taitavasti. Usein tämä juuri onkin se suurin ero niin sanottujen blogikuvien ja tavallisten kotiräpsyjen välillä – bloggaajan silmä on tottunut tuottamaan tietynlaista tyyliä, ja hieman järjestelemällä ja muokkaamalla lähes mistä tahansa kodista, asusta, ruoasta tai maisemasta saa upealta vaikuttavan kokonaisuuden.

Mihin sitten itse sijoitun tässä koko ajan ammattimaisemmassa blogimaailmassa? Luulen, että kultainen keskitie on omalla kohdallani avain onneen, sillä panostan kyllä blogiini, mutta arvostan myös omaa ja perheen aikaa. Joskus valokuvaan fiiliksellä kotiamme juuri sellaisenaan, joskus innostun ”stailaamaan” pidemmänkin aikaa ennen kuvan ottamista. Tärkeintä tietenkin tässäkin asiassa on oman tyylin löytäminen, ja valitettavasti pitkä ja pimeä syksy aiheuttaa lisätyötä kuvien osalta. Olisi mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksia aiheesta? Kuinka ajattelette blogi- ja instagramkuvien syntyvän, tai jos itse olet someaktiivi, niin millaista on oma panostuksesi?

Viikonlopulta

Enää kaksi viikkoa jouluaattoon, tuntuuko teistä siltä? Monet varmaan potevat parhaimmillaankin alkavaa joulustressiä ja ihmettelevät, kuinka ehtiä tehdä kaikki mitä pitää saada tehtyä? Mutta eihän joulu, niin kuin mikään muukaan tässä elämässä, ole suoritus, joka on aloitettava ja saatava valmiiksi tiettyyn päivään mennessä. Enemmänkin se on mielentila, joka syntyy niistä kaikista mieluisista pienistä joulunvalmisteluista ja lopulta aaton rauhoittumisesta. Vaikka tekemistä on paljon, niin itse olen päättänyt olla voivottelemasta kiirettä läheisilleni ja teen vain ne asiat, jotka itsestä tuntuu hyvältä ja mielekkäältä. Lahjoja ostan vain antamisen ilosta, ruokia valmistelen mielessäni aaton herkkupöytä ja kotia laitan joululauluja kuunnellen, konvehteja maistellen ja glögiä lämmittäen. Kirjoitan kalenteriin ylös kauneimmat joululaulut oikean päivän kohdalle ja päätän, että siitä alkaa meidän perheen joulurauha, jolloin kiire on viimeistään unohdettu.

Aina asiat ei mene niin kuin on suunnitellut, tuskin tälläkään kertaa, mutta suunnitelma on hyvä olla olemassa. Tänä viikonloppuna emme saaneet joulun valmisteluja etenemään oikeastaan ollenkaan, koska reissasimme Tampereella ja tänään palauduimme kotona siivoillen ja laiskotellen. Ensi viikonlopun Niko on poissa, joten saa nähdä miten saan itsekseni mitään tehtyä silloinkaan – Nooalla kun tuntuu olevan täysin uusi vaihde päällä kaikenlaisen säätämisen ja riehumisen suhteen. Työkaverini kertoi, että hänen äitillään oli tapana sanoa, ettei vanhempi tiedä lapsen kasvattamisesta mitään ellei ole saanut poikaa. Jotenkin kummasti olen alkanut viime aikoina ymmärtämään mitä hän tarkoitti niin sanoessaan.. Ihanaa uutta viikkoa itse kullekin!

Halvalla saa kaunista

Yleensä sanotaan ettei halvalla saa hyvää, mutta kaunista sillä ainakin voi saada. Olen ollut jo pidemmän aikaa suorastaan tympääntynyt meidän arkiastioihin, toisin sanoen perinteisen tylsiin ja lähes joka kodista löytyviin Iittalan valkoisiin teemoihin. Jonkun verran meiltä löytyy myös Marimekon räsymattoa ja joitakin sekalaisia merkittömiä astioita. Murokulhoina on toimineet Ikean kulahtaneet valkoiset kipot sekä joskus myös kastehelmi-kulhot, mutta valitettavasti kastehelmiä on kaapissamme jäljellä enää muutama hassu, kun useampikin kipponen on Nooan käsissä tipahdellut lattialle.

Todellinen tarve uusille kulhoille siis oli, ja kun satuin Jyskissä käydessäni huomaamaan nämä kolme euroa maksavat keraamiset kipposet, niin olihan ne otettava mukaan. Ostin samantien kahdeksan, sillä jos joku on ärsyttävää niin se, että kaapit on täynnä eriparisia astioita, joista yhdestäkään ei saa tehtyä kokonaista kattausta. Harvemmin meillä syö yli neljää henkeä, mutta onpahan nyt kulhoja rikkoutumisenkin varalle.

Vielä kesällä kuvittelin itse tekeväni savesta vastaavat kipot ja ehkä lautasetkin, mutta nyt kun niitä ei ole alkanut kuulumaan, on ihan paikallaan turvautua suunnitelma b:hen ja ostaa kaupasta valmista. Itse asiassa ihastuin näiden kulhojen ja ikean beigejen lautasten yhdistelmään niin kovasti, että sain muutaman idean Minean huoneen uudistamiseen. Vähän maalia, uutta mattoa ja ehkä kaappiakin, hyllyt paikoilleen ja naulakko seinään. Enää puuttuu tytön suostumus ja niin, se täydellinen sinisen harmaa maali. Mutta mitäs sanotte, oliko nämä kolmen euron kipot hintansa arvoiset?

Kuinka paljon mietit sitä, mitä muut sinusta ajattelevat?

Kaikkihan sitä jossain määrin varmasti ajattelee, mutta kuinka paljon muiden mielipiteet vaikuttavat valintoihisi ja tekemisiisi? Jätätkö joskus jotain tekemättä siksi, ettet kehtaa tai jääkö jokin mieluinen vaate kauppaan, koska epäilet ihmisten kummastelevan valintaasi? Tiedätte varmaan myös sen tunteen, kun huomaat erottuvasi joukosta joko hyvässä tai pahassa – pyritkö silloin piiloutumaan muilta vai tuletko entistä rohkeammin esille?

Blogini oli suljettuna viimeiset kolme päivää, ja tänä aikana mielessäni pyörähti ajatus, josko jättäisikin koko blogin sille tielleen. Olen viime aikoina vähän tuskissani yrittänyt tasapainoilla eri aihepiirien välillä, sillä en oikein osaa sijoittaa itseäni mihinkään blogikategoriaan – paitsi siihen perinteisen tylsään lifestyle-porukkaan, joka tarkoittaa juurikin sitä, että kirjoitat vähän siitä sun tästä. Toisaalta tiedän, että tämä jokavuotinen kriisi tulee yleensä tähän samaan vuodenaikaan, eli silloin kun töiden jälkeen on jo ihan liian pimeä kuvata yhtään mitään, ja viikonloput mielellään käyttäisi perheen yhteiseen tekemiseen valokuvaamisen sijasta. Postausaiheita kyllä olisi, mutta kuvat puuttuu.

Vaikka ajatus blogin hautaamisesta kävikin tässä epätoivon hetkessä pikaisesti mielessä, ymmärsin kuitenkin että en olisi valmis luopumaan rakkaasta harrastuksestani. Olen blogiurani aikana saanut useampaankin otteeseen perustella bloggaamista, sitä kuinka paljon se voi viedä vapaa-aikaani ja myöskin sitä, miksi olen valinnut esitellä perhettäni ja kotiani kaikelle maailmalle, täysin tuntemattomille ihmisille. Työni kautta saan osakseni ihmettelyä, vielä silloin kun olin aktiivinen snäppääjä pystyin joidenkin ilmeistä suoraan lukea heidän mielipiteensä siitä, että aikuinen nainen snäppää melko avoimesti elämästään. Toisinaan sama piiloarvostelu jatkuu nykyäänkin, koskien vain muita kanavia, ja ymmärrän kyllä senkin, että monet ihmiset ajattelevat koristetyynyistä ja syksyn sävyistä bloggaamisen olevan pinnallista, epäaitoa ja itsensä korostamista. Tietyllä tapaahan bloggaaminen on aina itsensä korostamista, jos asian haluaa siltä kantilta nähdä. Onhan se vähän absurdia ajatella, että tuntematonta ihmistä voisi kiinnostaa juuri sinun ajatuksesi, vaatteesi, kotisi tai elämäsi ylipäänsä, sillä tuskin kukaan meistä niin kovin erikoinen on?

Sitten kuitenkin olen tehnyt tietoisen päätöksen olla välittämättä siitä, millaisena joku minulle tuntemattomampi ihminen haluaa minut blogini kautta nähdä. Olen myöskin jo aikaa sitten päättänyt, etten välitä niistä työkavereiden huvittuneista katseista, kun yhteisessä tilaisuudessa päivitän instagramia, olen nimittäin aina ollut muutenkin aavistuksen avoimempi, suoraviivaisempi ja rönsyilevämpi kuin minun ehkä odotetaan olevan. Ja vaikka arvostelu ei koskaan tunnukaan hyvältä, niin on myös jossain vaiheessa elämää pystyttävä toteamaan, ettei kaikkia voi miellyttää kuitenkaan, joten miksi ei panostaisi niihin asioihin, joista todella nauttii – olivat ne muiden mielestä kuinka hölmöjä tahansa.

Ehkä se, mitä tässä nyt yritän sanoa, on että haluan jatkossa panostaa blogiini entistäkin enemmän. Päivittää useammin, löytää arjesta aikaa kirjoittamiselle, suunnitella kuvaamiset ja kirjoittaa ylös ideat. Niin kauan kun se ei ketään loukkaa, aion edelleen olla aavistuksen hölmö oma itseni instagramin stooreissa, puhua siitä mistä huvittaa vaikka se olisi kuinka höttöä ja merkityksetöntä. En missään nimessä ole muiden arvostelusta vapaa, mutta en anna sen päättää puolestani, mitä saan tai en saa elämässäni tehdä.

Tehdäänkö kaikki itsellemme pieni palvelus tänä viikonloppuna? Päätetään tehdä jotakin sellaista, mikä on aiemmin jäänyt tekemättä siksi ettemme ole kehdanneet tai uskaltaneet muiden mielipiteiden vuoksi. Ihan vasta ymmärsin, että minulle itselleni sisustaminen on eniten sellainen asia, jota teen itseäni ja perhettäni varten välittämättä yleisestä mielipiteestä. Kunpa samaa itsenäisyyttä saisi sovellettua enemmän muillakin elämän osa-alueilla. Ehkä se on asia, jota tulee vähitellen opetella ja johon on tietoisesti pyrittävä?

Piparihommia

Minea toivoi tänä vuonna joulukalenteriksi Littlest Pet Shop -kalenteria, mutta tietenkään valmista ei ollut kaupoissa ollenkaan saatavilla. Ajattelin, että ehkä olisi loppujen lopuksi järkevämpää tehdä kokonaan oma kalenteri kuin tyytyä johonkin kakkosvaihtoehtoon ja maksaa monta kymppiä siitä. Vähänpä ymmärsin, sillä itse tehdystä kalenterista tuli lopulta huomattavasti kalliimpi ja se vaiva, ei ollut ihan pikkuhomma keksiä kaikkiin kahteenkymmeneenneljään pussiin jotain kivaa sisältöä!

Tänään joulukalenterista löytyi tekemistä, piparien leipomista. Aamulla lähdimme kauppaan valitsemaan muotteja, karkkeja ja strösseleitä ja illalla meidän keittiössä olikin kolme innokasta leipojaa. Strösselilumihiutaleita lenteli pitkin lattioita ja karkkia meni enemmän suuhun kuin pipareihin, taikinasta puhumattakaan. Nooalle sai pariin kertaan sanoa, ettei enää laittaisi enempää sokerikuorrutetta ja tytöt ei olisi malttaneet lopettaa koristelemista. Lopputuloksena saatiin kuitenkin aikaan ihan melkoisen upeita pipareita, ja koristeluhommia päästään jatkamaan vielä huomennakin.

Nooankin piparit onnistui aika upesti vai mitä sanotte! Samalla tehtiin myös pino pillillä reiitettyjä pipareita kuusen koristelua varten, vaikka vähän kyllä epäilen ettei ne enää siinä vaiheessa ole tallessa kun kuusta kannetaan sisään. Milloinhan sen aika muuten olisi? Ehkä viikkoa ennen joulua? Niin tai näin, huomenna olisi ehkä aika askarrella muutama muukin koriste kuusta varten. Löytyykö teiltä hyviä ideoita?

Green Egg

Loistava ravintolavinkki kaikille jyväskyläläisille, Kauppakadulla sijaitseva uutuus Green Egg. Pääsimme tänään pienellä bloggaajaporukalla maistelemaan menun läpi*, ja nyt vatsa täynnä ja onnellisena voin lämpimästi suositella ravintolan ruokaa ja mutkattoman rentoa tunnelmaa. Green Egg on täysin omanlaisensa ravintola, jossa yhdistyy Aasian ja Amerikan katukeittiöiden makuja valmistettuna jättimäisissä vihreissä savustuspöntöissä. Meille tarjoiltiin lohta, rapuja, possua, härkää, wingsejä, bataattiranskalaisia, parmesanperunoita, kimchiä, nuudelia ja vaikka mitä muuta, ja rehellisesti sanottuna kaikki oli niin takuuhyvää, että suosikkia on vaikea valita. Jälkiruokana banaania jäätelöllä ja raakakakkua, oheen lasillinen hyvää valkkaria ja ruokataivas oli saavutettu! Käykää siis ihmeessä antamassa Green Eggille mahdollisuus, toimii kuulemani mukaan erinomaisesti myös lounaspaikkana.

*ruokailu saatu ilmaiseksi

Joulu muutaman vuoden takaa

Mikäli elämä menisi niin kuin suunniteltu, olisin tällä viikolla aloittanut laskeutumisen kohti joulua. Olisin askarrellut, suunnitellut, kirjoittanut ylös, leiponut, koristellut, kuunnellut, tunnelmoinut ja vaikka mitä. Olisin nyt postannut meidän joulukranssista ja tänään olisin hakenut kaappiin useamman purkin mustikkaglögiä valmiiksi jemmaan odottamaan viikonloppua ja tulevia iltoja, jolloin istun uudella nojatuolilla hörppien kuumaa glögiä lempimukistani. Olisin jopa käynyt viikonloppuna hakemassa lasten kanssa tonttulakit ja ainiin piparkakkutalo, pitäisiköhän siihenkin alkaa googlettamaan inspiraatiota! Joulu on ihmisen parasta aikaa, niin sen täytyy olla.

Paitsi että nyt postaankin vanhoja jouluisia kuvia kahden ja kolmen vuoden takaa. Ei ole glögiä (ja pelkään että kohta mustikkaglögi on kaupoista jo loppu!), ei ole sitä kranssiakaan vielä ja varsinkaan joulukalenteria ei ole Minealle, vaikka sellaisen lupasin askarrella. Pihakukat odottaa pystyyn kuolleina kodinhoitohuoneen altaassa ja jouluvalotkin on unohtuneet ostaa. Kotona ei tunnu yhtään jouluiselta, vaikka mieli on sitä joka päivä enemmän ja enemmän. Ensi viikon itsenäisyyspäivä tulee olemaan todellinen vedenjakaja, eikä sen jälkeen minua pidättele enää mikään. Tänään vain heräsin huomaamaan, että viime viikon neljän päivän mittainen sairastelu on ruuhkauttanut kaiken töissä niin, että nyt kaikki aika on mennyt sen purkamiseen. Onneksi helpotusta on tiedossa kunhan tästä selviän, ja kovin kaukana ei ole joululomakaan, jolloin aion olla todellakin lomalla.

Usein vanhoja kuvia katsellessa ihmettelen näin jälkeenpäin, olenko todella ollut noin idearikas ja aikaansaava. Eksyin selailemaan hyvin vanhoja joulukuvia ajalta, jolloin väkersin ihan kaiken joulukoristeista lähtien itse. Olin varmaan jo kuukautta etukäteen kirjoittanut menun ylös, leiponut pakkaseen kakkuja ja saaristolaisleipää ja pitänyt Minealle ainakin parit leipomisiltamat kavereiden kanssa. Ja jos totta puhutaan, niin valitsisin tuon vaihtoehdon tähänkin päivään, mutta tänä vuonna on vain hyväksyttävä, että oma rima on asetettava alemmas, jos mitään rimaa on olemassakaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että lapset saavat kokea joulun kaikilla mahdollisilla tavoilla, ehdimme istua yhdessä alas ilman kiireen tunnetta ja aattona on tarjolla paljon hyvää ruokaa ja tunnelma on rento. Ehkä siihen voisi vielä lisätä välipäivien ystävien ja sukulaisten näkemisen sekä suklaan, sillä ei ole joulua ilman suklaata!

Kuinka tehdä himmeli?

Muutama viikko sitten meillä istuttiin iltaa kahdeksan naapurin rouvan kanssa, istuimme olohuoneen matolla, pätkimme pillejä ja pujottelimme pilleihin lankoja yhä uudelleen ja uudelleen. Tavoitteenamme oli saada jokaiselle illan aikana askarreltua himmeli, osa teki oljista, osa mustista askartelupilleistä ja jotkut meistä ensin aloittivat oljilla, mutta siirtyivät pian helpommin käsiteltäviin pilleihin. Vaikka illan päätteeksi ei kovin montaa valmista himmeliä saatukaan, niin jo muutaman timantin tai kuution tehtyään kaikilla tuntui olevan homma hallussa – uskallan siis jopa väittää, että himmelin teko onnistuu melkeinpä keneltä tahansa.

Kokosin yksinkertaiset kuvalliset ohjeet, joihin olen vaihe vaiheelta kirjoittanut toimintaohjeen. Vielä ehtii askarrella parit himmelit jouluksi, joten eiköhän aloiteta!

Tarvitset sakset, pussillisen ohuita askartelupillejä, lankaa (esim. karhunlankaa), mittanauhan ja rautalankaa. Aloita leikkaamalla rautalangasta pätkä, jonka pään taivutat pieneksi litteäksi silmukaksi. Leikkaa langasta noin 1,5m pätkä, pujota se silmukkaan ja solmi hyvin. Pätki pilleistä neljä 5cm pätkää ja kahdeksan 3cm pätkää. Mitä tarkemmin pätkät ovat saman mittaisia, sitä suorempia timanteista tulee.

Pujota kaksi pidempää ja yksi lyhyt pilli lankaan metallilangasta tehdyn ”neulan” avulla. Solmi langanpäät parilla solmulla, näin pillit muodostavat kolmion. Pujota edelleen neulan läpi kaksi lyhyttä pillinpätkää ja kiepauta ne pienemmäksi kolmioksi isomman kolmion alapuolelle. Lankaa ei tarvitse tässä vaiheessa välttämättä solmia, vaan riittää kun langan pyöräyttää pari kertaa toisen kolmion ympäri.

Pujota edelleen kaksi lyhyttä pätkää neulan läpi, muodosta jälleen uusi kolmio kiepauttamalla lanka paristi edellisen kolmion taitteesta. Toista sama vielä kerran, jolloin sinulle on muodostunut yksi isompi ja kolme pienempää kolmiota. Seuraavaksi pujota kaksi pidempää pätkää neulan läpi ja tee niistä jälleen uusi kolmio. Viimeisenä pujota jäljelle jäänyt lyhyt pillinpätkä, ja solmi langanpäät muutamalla solmulla. Näin sinulle alkaa muodostua kolmiulotteinen kuvio. Pujota vielä lanka neulan avulla läpi pidemmän pillin, jotta saat tuotua langan timantin kärkeen. Nyt saat timantin kärkipalat yhdistettyä tekemällä kärkien läpi muutaman solmun.

Kun olet saanut ensimmäisen timanttisi tehtyä, voit jatkaa tehden kaikki timantit ja kuutiot samalla tekniikalla. Timantteihin tarvitset aina kahden mittaisia pillinpätkiä, kuutioihin kaikki pätkät tulee saman mittaisina. Yläkuvasta näet senttimetreissä, minkä mittaisia pillinpätkiä olen itse käyttänyt kuhunkin timanttiin ja kuutioon. Ne, joiden vieressä ei lue mittoja, ovat samoilla mitoilla kuin jo kuvaan merkityt mitat. Huomaa myös viisi 2cm pätkää, jotka olen lisännyt ennen osien yhdistämistä toisiinsa!

Ei niin kovin onnistunut viikko

Tästä viikonlopusta oli tarkoitus tulla ihan toisenlainen kuin millaiseksi se lopulta sitten osoittautui. Ja kukapa sitä koskaan olisikaan ennakkoon suunnitellut tulevansa kipeäksi ja makaavansa kokonaista päivää sängyssä. Lauantaina piti olla pikkujouluissa, sunnuntaina olin ajatellut istuttaa pihalle ruukkuihin kukat ja vihdoin saada valmiiksi kranssin, jota olen suunnitellut viimeiset kaksi viikkoa.

Loppujen lopuksi en saanut oikeastaan mitään tehtyä – tai sain kyllä noin kymmenen koneellista pyykkiä pestyä, mutta kaikki suunnittelemani jäi tekemättä. Lasten hoidosta oli saman päivän aikana tarttunut noin kymmenelle oksennustauti, Nooa mukaanlukien, ja lauantaihin mennessä olimme koko perhe sairastuneet, myöskin Pablo. Lohduttavin asia koko hommassa oli se, että useimmiten vatsataudit ovat nopeasti ohi, vaikka itse olin kylläkin vielä kuumeessa yhden päivän kaiken muun päälle. Ehkä se on vain ajateltava niin että vatsatauti tulee lapsiperheeseen joka tapauksessa kerran vuodessa (jos lapset ovat hoidossa), joten onneksi ennemmin nyt kuin jouluna. Kahden päivän lähes totaalinen syömättömyys voisi omalla kohdallani myös toimia aika hyvänä lähtötilanteena herkuttelun vähentämiseksi, mutta saapa nähdä katoaako itsekuri samaa rataa kuin ruokahalu palaa.

Onhan teidän viikonloppu ollut onnistuneempi? Avasin tänään kalenterin ensi viikon ohjelmaa katsoakseni ja huomasin, että jouluun on enää aikaa todella vähän. Lupasin itselleni alkaa rauhoittumaan joulun fiilistelyyn hyvissä ajoin tänä vuonna, mutta viikonloput tuntuvat käyvän aika vähiin. Ehkä perjantaina voisi jo leipoakin jotain jouluista tai suunnitella aaton menun ja kattauksen. Millaisia jouluun valmistautumisen perinteitä teillä on, jos vaikka niistä saisi itsekin jotain vinkkiä.

Kaikesta huolimatta

Kävin keskiviikkona kuuntelemassa luentoa, jonka aiheena oli positiivisuus, ihmisen hyviin ominaisuuksiin keskittyminen, ratkaisujen löytäminen ja tavoitteiden asettaminen. Meitä pyydettiin nimeämään viisi omaa vahvuuttamme, mikä voi kuulostaa melko yksinkertaiselta asialta tehdä, mutta osoittautuikin lopulta yllättävän vaikeaksi. Sadan ominaisuuden listalta saimme ensin ympyröidä kaikki itseemme sopivat ominaisuudet, ja huomasin siinä miettiväni, kuinka erilaisia painoarvoja mielessäni annoin erilaisille luonteenpiirteille. Ympyröin esimerkiksi piirteet järjestelmällinen ja vahva, mutta kumpaakaan en halunnut listata viiden vahvuuteni joukkoon, koska tuntui ikään kuin siltä, että omien vahvuuksien tulisi olla jotain hyödyllisempää tai yleisesti ihailtavampaa. On paljon kivempi olla empaattinen kuin innostuva tai auttavainen ennemmin kuin idearikas. Jonkun toisen mielestä taas herkkä oli jotain sellaista, josta tulisi pyrkiä eroon ja pohdiskeleva kertoi liiallisesta introverttiydestä. Onko meidän liian vaikea arvostaa hyviä piirteitä itsessämme vai onko meidät opetettu olemaan ylpistymättä, jos joskus olisikin aihetta korostaa itseämme?

Omista ystävistäni löytyy niin optimisteja kuin elämän realistejakin, mutta kaikille yhteistä on se, että lopulta asioista ollaan kiitollisia ja jokainen uskoo tulevaisuuden kantavan eteenpäin. Luennolla painotettiin sitä, kuinka omissa ongelmissa vellominen ei vie ketään eteenpäin, ja pelkkien epäkohtien listaamisen sijaan tulisi koittaa nähdä ratkaisuja ongelmiin. Negatiivisia tunteita ei saa piilottaa, mutta kaikki varmaan tietää sen ihmistyypin, joka on sitä mieltä että aina kaikki huono tapahtuu vain hänelle. Väittäisin, että Suomen kaltaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa epäonnen määrä on lähes jokaisella vakio, toiset vain korostavat enemmän hyviä kuin huonoja asioita. Toki on myös totta, että me kaikki tarvitsemme positiivista ajattelua ja kannustusta ympärillemme voidaksemme hyvin, ja vasta sitten kun itse voimme aidosti hyvin, on meidän mahdollista levittää sitä myös muihin. Pessimistiset ihmiset ovat usein kovin raskaita seuralaisia, mutta toisaalta juuri he tarvitsevat hyvän mielen ystäviä tartuttamaan positiivisen ajattelun myös itseensä.

Se, mitä itselleni luennosta jäi käteen, oli oivallus siitä kuinka suuri vaikutus omalla asenteellani ja suhtautumisellani on ympärilläni oleviin ihmisiin. Jo kuudessa sekunnissa alkaa keskustelukumppaneiden sydämen lyönnit tasoittua samaan tahtiin, meidän fyysinenkin keho siis mukautuu siihen tunnelmaan, jonka kulloinkin kohtaamme. Kaikilla on huonoja päiviä, toisilla koettelemukset sattuvat kaikki kasautumaan yhteen elämänvaiheeseen ja se mikä itseltä meinaa liian usein unohtua, kaikilla meillä ei ole samanlaisia eväitä käsitellä elämän kolhuja. Kaikilla meillä on omat heikkoutemme, toiset ovat vain paremmin oppineet piilottamaan ne ja toiset suhtautuvat avoimemmin ihan kaikkeen mitä eteen tuleekaan. Oli meillä helppoa tai vaikeaa, yritetään keskittyä elämässä niihin asioihin, joihin meidän on mahdollista vaikuttaa ja muistetaan, että omalla mielialallamme on suuri vaikutus myös muihin läheisiimme.

P.S. Positiivisuuteen on täällä viime päivät yritettykin keskittyä, molemmat lapset on nimittäin oksennustaudissa..

Jouluinen puoloffee

Yksi lemppariherkuistani, banoffee, sopii hyvin myös joulupöytään kun siitä varioi hieman jouluisemman version. Vaihtamalla banaanin puolukoihin piirakkaan saa tuotua joulun värejä, ja lisäämällä päälle ripauksen kanelia tuoksuu ja maistuukin piirakka joululta. Suosittelen kokeilemaan, siitäkin huolimatta ettei puolukka olisi lempimarjojanne, sillä yhdistettynä makeaan kinuskiin se todella toimii! Ja parasta on ehkä kuitenkin se, että tämä leivonnainen onnistuu idioottivarmasti ja nopeasti.

PUOLOFFEE

pohja:

50 g voita

noin 12 Lidlin Spiced biscuits -keksiä (Favorina)

täyte:

1 prk valmiiksi kinuskiksi keitettyä maitotiivistettä

puolukoita

2 dl kuohukerma

hyppysellinen kanelia

Murskaa keksit ja sekoita sulatettuun voihin. Painele seos leivinpaperilla vuoratun vuoan (noin 20cm) pohjalle. Laita hetkeksi pakkaseen. Levitä pohjan päälle kinuski, puolukoita ja vaahdoksi vatkattu kuohukerma. Koristele keksimurulla, puolukoilla ja ripauksella kanelia.

 

By Lassen Saxe

Tässä vaiheessa vuotta alan yleensä jo puhua vähitellen joulusta, haaveilla lähestyvästä joululomasta ja huomaan jopa töissä ajattelevani vuoden olevan melkein paketissa – aika kun kuitenkin menee niin nopeasti, että lomat ja aatto ovat edessä nopeammin kuin lopulta huomaankaan. Kun alkaa ajatella joulua, voi myös alkaa suunnitella joululahjoja (joita itse yleensä hankimme minimaalisen vähän ja vasta päivää, paria ennen aattoa). Tänä vuonna sattui nimittäin käymään niin, että suurimman lahjan ostin itse itselleni, tai oikeastaan koko meidän perheelle, sillä olohuoneeseemme on ilmestynyt jotain uutta ja erityisen ihanaa.

By Lassenin Saxe-tuoli, pitkäaikainen haaveeni jonka hankkiminen mahdollistui juuri sopivasti tässä ennen joulua pienten onnenkantamoisten kautta! Ensin ajattelin olenko suorastaan ajattelematon, kun hommaan vaaleanahkaisen tuolin pienlapsiperheeseen, mutta meillä on kaikki huonekalut aina ostettu elämistä ja varten, ja niin saa elämä näkyä tässä nojatuolissakin. Nahka patinoituu ajan saatossa ja iän tuoma tummempi sävy peittää varmasti myös mahdolliset tahmatassujen jäljet alleen, joten luulen ettei vaalea väri tai materiaalin arkuus saa meissä minkäänlaisia sydämentykytyksiä aikaan jatkossakaan. Tai jos sydämentykytyksiä on tiedossa, niin ainoastaan siksi että tuoli on käsittämättömän kaunis ja tuntuu istuvan loistavasti meidän muuten niin harmaaseen olohuoneeseen.

Kuten huomaatte olen lisäillyt olohuoneeseen joitakin jouluisia koristeita, ja vaikkei kokonaisuuden kanssa olekaan tehty ylilyöntejä (ainakaan vielä!), niin kyllä näistäkin muutamista tähdistä ja havuista jo tuli vähän jouluisempi fiilis. Vielä valoja pihalle, kuusi olohuoneeseen, vähän kullan kimalletta koriste-esineisiin, piparit uuniin ja joululaulut soimaan niin ensi kuussa jouluinen tunnelma on taattu. Tällä viikolla pitäisi myös saada viimeisteltyä seinälle diy-joulukalenteri ja askarreltua ulko-oveen havukranssi, ehkä samalla tulee juotua muutama kupillinen glögiäkin. Yksi tämän joulun hitti taitaa kuitenkin olla, jota meillä ei tulla näkemään, ja se on tonttuovi. Entäs teillä, joko joulu hiipii kotiin vai odotellaanko vielä?

Tulossa..

*mainos*

Avaruus… tuo viimeinen rajaseutu. Kaksi tarjoustenmetsästäjää on jättänyt maapallon taakseen tutkiakseen uusia vieraita maailmoja, etsiäkseen tuotteita äärimmäisen edullisiin hintoihin ja matkustaakseen rohkeasti sinne, minne yksikään ihminen ei ole aiemmin mennyt. Lähtölaskenta vuoden Blackweekiin on alkanut. Uusia Black Friday – hintoja, joka päivä, koko viikon ajan. Matka alkaa 20. marraskuuta klo 00.01 osoitteessa www.jollyroom.fi/blackweek

Hennesin pellavalakanat

Reilu viikko sitten pyörähdin paikallisessa Hennesissä tarkoituksenani ostaa meille toiset pellavalakanat, entisten vaaleanharmaiden kaveriksi beiget. Lopputuloksena kävelin liikkeestä ulos aavistuksen yllättyneenä, kassissani nimittäin oli parivuoteen lakanapaketti, mutta lompakkoa ei tarvinnut kaivaa kassalla esille ollenkaan.

Jokunen aika sitten Hennesissä nimittäin otettiin käyttöön bonusjärjestelmä, jolla asiakas kerää puhelinta näyttämällä pisteitä ostoksistaan. Tarpeeksi pisteitä kerättyään järjestelmään alkaa tupsahdella erilaisia alennuksia, joita en itse ollut aiemmin osannut kovinkaan tarkasti selailla, puhumattakaan hyödyntämisestä. Kaikki pisteeni odottivat siis järjestelmässä sitä oikeaa hetkeä, ja yhteensä niitä oli kertynyt sen verran kivasti, että sain kävellä liikkeeseen sisään, valita jotain mieleistä ja kävellä puhelinta vilauttamalla ulos. Kätevää!

Toki olen ajan saatossa joutunut jokusen pennin Hennesillä kuluttamaan saadakseni tuon hymyn huulilleni nostattaneen alennuksen, mutta sama raha sinne olisi mennyt joka tapauksessa – pistesysteemillä tai ilman. Ja entäs ne lakanat sitten? Yhdet Hennesin pellavalakanat meillä on ollut jo muutaman vuoden, ja niistä on tykätty niin että uskallettiin ottaa toisetkin. Ensimmäisessä ja toisessakin pesussa pellavasta irtoaa melko paljon haituvaa, mutta sen jälkeen tilanne tasoittuu, lakanat pehmenee ja pian huomaat ettet enää muita tahtoisi käyttääkään. Kuivausrummun kautta käyneenä pellavalakanat on parata mitä tiedän, ja Henkkamaukalla hinta-laatusuhde on kohdillaan. Ei vain ilmaiseksi saatuna, vaan ihan rahallakin ostettuna.

Ruokapainotteinen isänpäivä

Isänpäivä on meidän perheessä ollut tänään yhtä kuin mässäilypäivä, ei hullumpaa sanoisin!

Sen lisäksi että olen noin puolet päivästä touhunnut tänään keittiössä, on täällä ehtinyt tapahtua myös seuraavaa.

Yritin lisäillä kotiin joulua, jossain onnistuen mutta enimmäkseen turhautuen. Vaikka yleisesti tykkäänkin melko pelkistetystä sisustuksesta, on pelkistetystä aika vaikea saada luotua jouluista tunnelmaa. Taidan tulevana viikonloppuna suostutella naapurin rouvan kanssani pieneen askartelusessioon, terkut vaan Katjalle!

Myös 6-vuotiaana lapset taitavat elää jotain niistä kuuluisista vaiheista? Ainakin tuo meidän kohta 6-vuotias on tuntunut olevan niin kiukkuisella tuulella vähän väliä, että ihan normaalia tämä ei ole. Tänään kiukuttelut ehkä selittynevät sillä, että koko eilinen ja aamu odotettiin sitä hetkeä kun isille saa käydä antamassa lahjan, ja loppupäivä oltiinkin niin väsyneinä, ettei silmät meinanneet pysyä auki.

Pöytää kattaessa mietin, ottaisinko kuviin mukaan Nooan pöytään useasti raahaaman räikeän pinkin Minni-nokkamukin. En tiedä, mistä se on yhtäkkiä pompannut esiin muutaman vuoden piilottelun jälkeen? Päätin kuitenkin rajata sen kuvien ulkopuolelle.

Olen ihmetellyt, miksi isänpäivä ei enää saisi olla isänpäivä. Lähimmäinen-päivä nimettäköön vaikka erikseen, mutta pidetään kiinni iseistä ja äiteistä, myös tytöistä ja pojista jos yksilö niin itse tahtoo. Älkää viekö karaokelaulajilta Aikuista naista, puhutaan ja kohdataan asiat niin kuin ne ovat.

Hyvää isänpäivää!

Anno saapui Iskuun!

Tiedättekö, mikä on paras sisustusuutinen vähään aikaan? No tietenkin se, että Kodin 1:sen mukana kuopattu Anno on palannut, eikä enää tarvitse täällä Jyväskylässäkään luottaa pelkkään nettikauppaan, vaan Annon tuotteita saa nyt myös paikallisesta Iskusta!

Mielestäni tämä on huippujuttu, sillä Annon tuotteet etenkin piensisustuksen puolelta ovat hyvin lähelle omaa mieltymystäni. Myös Iskun kannalta tämä on aika mahtavaa, sillä ainakin itse olen tähän asti mieltänyt Iskun enemmän isojen huonekalujen ja mattojen ostopaikkana – nyt siellä tulee varmasti pyörittyä vähän tiheämmällä tahdilla, kun valikoimasta tietää löytyvän pienempääkin tilpehööriä. Iskun Anno-kokoelmaa pääset tutkiskelemaan näillä sivuilla.

Luulen, että kaikki me jyväskyläläiset sisustajat olemme Annon saapumisesta erityisen iloisia, koska näillä kulmilla ei kovin montaa edullisia sisustustavaroita myyvää liikkettä ole. Eilen Iskussa järjestettiin sisustusilta, josta itsekin nappasin jotain Annolta mukaani, tämän Susanna Vennon suunnitteleman villamaton. Se vielä hieman etsii paikkaansa meillä kotona, mutta uskon, ettei meidän Annon hankinnat jääneet yhteen mattoon. Päiväpeitot, taljat ja tyynyt houkuttelivat pehmeällä olemuksellaan ja ihanilla luonnonmateriaaleillaan!

Vinkkinä sekin, että suosittelen lämpimästi tilaamaan Iskun uutiskirjeen täältä (allekirjoittanut ei hyödy tästä mainostamisesta mitään), sillä joka vuosi sähköpostiin kilahtaa myös kutsu Iskun sisustusiltaan. Sisustusilloissa inspiroidutaan trendeistä, shoppaillaan hyvällä alennuksella ja nautitaan ruoasta ja juomasta. Eilisen illan yhtenä päätähtenä loisti mm tämä ihana rouva!

Valaisimet vaihtoon

Tähän uuteen kotiin olemme heti alusta asti yrittäneet valita sellaisia huonekaluja, jotka olisivat niin klassisia, ettei silmä ihan hetkessä kyllästy. En ole suostunut tekemään kovinkaan monia kompromisseja, koska se on varmaa, että kaikki ihan kiva tulee vaihtumaan vuosien saatossa useampaan kertaan kuin mikään sellainen, josta olet saanut haaveilla pitkään.

Vaikka aina voisi valita toisinkin (ja silti olla ihan yhtä tyytyväinen), niin valintamme on onneksi lähes kaikki olleet kovin mieluisia. Paitsi yksi mietityttää.

Ruokapöytämme yläpuolella riippuvat kaksi Tom Dixonin valaisinta olivat olleet haavelistalla jo muutaman vuoden, ja edelleen pidän niistä älyttömän paljon. Ainut ongelma on niiden valaisuteho, joka jättää toivomisen varaa. Kaikki yleisvalaistus kodissamme on 4000K, mikä tarkoittaa melko kylmän valkoista, lähelle päivänvalon sävyistä valoa. Se toimii loistavasti silloin kun haluamme kokonaisvaltaisesti valoa, mutta iltaisin tunnelmavalona kaipaa lämpimämpää ja epäsuorempaa valaistusta. Tähän tarkoitukseen meillä on juurikin kaikki nämä katto-, seinä- ja jalkalamput, eikä spotteja pidetä päällä ollenkaan.

Tom Dixoneissa sisäpinta on kultaisen sävyinen ja itse lamppukin sijoittuu suht syvälle valaisimen sisään. Näin ollen valaisuteho ei ole ehkä ihan niin hyvä kuin tuossa keittiön pöydän yläpuolella tarvitsisimme – valaisimien vaihto olisi siis ihan perusteltua. Olen jo ehtinyt selailla eri vaihtoehtojakin, esimerkiksi Le Klintin valaisinkaksikkoa, &Traditionin paperivalaisimia, Pholcin uutuutta, Louis Poulsenia ja vaikka mitä muita, mutta koska haluan mahdollisen vaihdon olevan lopullinen, täytyy asian antaa vielä hautua. Voi olla että lopulta valaisimet jää kokonaan vaihtamattakin, jos samaan tilaan tulee muita valonlähteitä tilanteen parantamiseksi, tai sitten päätös syntyy nopeasti ja ensi viikolla paistatellaan jo uudessa valossa.

Hei, mitä kuuluu?

Arkivaroitus, tämä postaus sisältää ruusuja ja risuja, arkista jaarittelua ja ehkä vähän juhlahumuakin! Ehkä on hyvä aloittaa toteamalla vielä kerran, etten tykkää talvesta. Joulusta kyllä, kauniista maisemista myöskin, mutta kylmyys ja pimeys on tehty ihan muita ihmisiä varten. Yritin valmistautua etukäteen ostamalla purkin vitamiineja kaappiin, täyttämällä karkkivarastot suklaalla ja suunnittelemalla töitä niin ettei kotona tarvitsisi tehdä paljoakaan iltaisin. Muuten kaikesta on selvitty ihan ok, mutta aamut ei vaan ota sujuakseen ja toiseksi, into lenkkeilemiseen on tippunut tuhannesta aika lähelle nollaa. Kuka haluaa lähteä ulos liukastelemaan lenkkarit jalassa pakkassäähän, varsinkin kun ulkona näyttää siltä että olisit lähtenyt lenkille puolenyön jälkeen? Myönnän, aika paljon helpompaa on viime aikoina ollut turvautua siihen suklaalevyyn (paitsi että Fazerin sininen jostain syystä ei enää maistu samalle kuin ennen?).

Samalla kun itsesi tekee mieli porautua yhä useammin makoilemaan sohvan nurkkaan, ovat lapset yrittäneet huijata koko ajan enemmän tv/padiaikaa. Saimme vihdoin ostettua uuden telkkarin vanhan huonosti toimivan tilalle, sillä seurauksella että nyt noita mustia hirvityksiä löytyy meiltä kaksi. Ennen lapset saivat rauhassa tapella siitä, katsotaanko sillä kertaa Ryhmä Hauta vai My Little Ponya, mutta nyt jompikumpi toteaa kylmänviileästi, että mene katsomaan toisesta telkasta. Tästä lähtien arkena ei siis pelkästään keskustella siitä, kuinka paljon telkkaa saa katsoa vaan myös siitä, miksei molemmat saa olla omilla televisioillaan yhtäaikaa – great!

No mutta, onneksi arki on pääasiassa ihanaa. Ja välillä sen katkaisee viikonloppu ja juhlat. Juhlia sun muita tapahtumia meillä onkin viime aikoina ollut aika paljon, jopa niin paljon, että Minea ihmetteli onko koko ajan pakko juhlia. Ensin oli meillä kahdet kutsut ja baby showerit, sitten halloween, siihen perään naapuruston pikkujoulut, toiset vauvakutsut ja välissä parit lastensynttärit. Ennen joulua on vielä ainakin parit synttärit, yhdet pikkujoulut ja Minean jumpan joulunäytös. Että onhan noita kerääntynyt melko paljon parille kuukaudelle. Viime lauantain pikkujouluihin kävin jopa ostamassa uuden mustan samettimekon ja aika monet meikit. Arkisin olen huono meikkaamaan poskipunaa ja aurinkopuuteria enempää, mutta nyt tuli Kicksistä ostettua vähän kaikenlaista. Eniten ihastuin kosteuttavaan kasvosuihkeeseen, jota olen suihkinut meikin päälle silloin tällöin. Oman ihoni ongelma on nimittäin juuri pintakuivuus ja sameus, joten suihke antaa sitä kaivattua hehkua ja kosteutta. Toinen suosikkini on Kicksin nestemäiset mattahuulipunat, joita ilman en taida enää haluta pärjätä. Ostin varuilta kaksi väriä, ihan vain siksi että nämä ovat vähän kuin maalia – levittyy peittävästi ja kestää superhyvin.

Mitäs teidän arkeen? 

Asenne kunnossa

Se taitaa olla aika pitkälti asenteesta kiinni, miten elämäänsä ja asioihin yleensäkin suhtautuu? Että onko liikaa tekemistä vai paljon kivoja harrastuksia, hirveästi siivottavaa vai ihana oma koti laitettavana, työstressiä vai itsensä haastamista uusilla ajattelutavoilla ja niin edelleen. Ihan omanlaista asennetta vaati sekin, että syyslomalla lähdimme Kertun kanssa neljän lapsen kanssa kolmeksi päiväksi reissuun, mutta rohkeasti otimme haasteen vastaan haha. Kun molemmat lähdimme matkaan sillä ajatuksella, että aikatauluja ei ole, kiirettä ei ole ja kaikki tulee varmasti menemään lopulta hyvin, niin kokonaisuus olikin yllättävän onnistunut, ja hyvä niin, sillä muuten kynnys uuden reissun järjestämiseen olisi saattanut kasvaa. Positiivisella asenteella pääsee aika pitkälle!

Lapset on aina niin ihanan välittömiä ja aitoja itsejään. Silloin kun kiukuttaa, niin on ihan ok heittäytyä levynä maahan tai jos tekee mieli riehua, laitetaan koko homma ranttaliksi, oli paikkana sitten hienompi ravintola tai hoplop. Kaikkein ihmeellisin juttu on se, ettei lapsia tunnu koskaan haittaavan sää. Oli kylmä, märkää tai tuli taivaalta vaikka jääpuikkoja niin lapset on ulkona ihan yhtä mielellään. Toista se on allekirjoittaneella. Asennekysymys kyllä, mutta en vaan  ihan aina keksi, millä saisin tsempattua itseni sietämään kylmää ja pimeää. Naurettiin tällä viikolla naapurin kanssa, kun yhtenä iltana seisottiin lähipuistossa lasten kanssa, ja kello kuudelta oli jo niin pimeää, ettei eteensä nähnyt. Jos joku tulisi tekemään dokkaria Suomesta, voisi ulkomaalaiset huvittuneina ihmetellä sitä, kuinka hullut suomalaiset vie lapsensa ulos leikkimään keskellä yötä!

Onko teillä hyviä keinoja, joilla tsemppaatte itsenne tekemään ei-niin-mieluisat jutut? Itse ajattelen, että eat the frog on yleensä aika toimiva periaate eli tee ensin ne asiat, jotka tuntuu tylsimmiltä – sen jälkeen jäljellä on vain kivoja juttuja. Kylmyys ja pimeys ei taida tällä taktiikalla hävitä mihinkään, mutta onneksi on joulu, kynttilät, lämpöiset neuleet, viltit ja glögi. Yritetään keskittyä niihin, siitäkin huolimatta että meillä on ollut havaittavissa pientä 3-vuotis uhmailua ja sen mukana tuomaa haastetta.

Tauko somesta?

Yllätin itseni viikonloppuna ajattelemasta, että tauko sosiaalisesta mediasta, ja kännykkäriippuvuudesta yleensäkin, tekisi tosi hyvää! Olisi varmaankin aika tyhjää ja outoa niinä hetkinä, kun ei ole mitään tekemistä etkä voisi turvautua selailemaan instagramin kuvavirtaa – esimerkiksi jonottaessasi pitkän kassajonon häntäpäässä tai istuessasi yksin työpaikan kahvipöydässä. Aivan varmasti kaipaisin ystävieni lyhyitä videopäivityksiä, sisustuskuvia jotka saa huokailemaan ihastuksesta ja facebookin tilapäivityksiä, jotka ihan oikeasti herättää ajattelemisen arvoista keskustelua. Ilman kännykkää en tietäisi uutisistakaan mitään, sillä luen nykyään etenkin Hesarista mielenkiintoisimmat artikkelit päivän luppohetkinä puhelimen näytöltä, muunlaiseen uutisten seuraamiseen ei oikein tunnu olevan aikaa. Oma aika tarkoittaa nykyään useimmiten Netflixiä tai Yle areenaa, ja uskonkin että tv:n aika on seuraavien sukupolvien myötä mennyttä. Siirtyisinkö puhelimesta takaisin kirjojen pariin vai tarkoittaisiko mediatauko pidempiä yöunia? Tulisiko ilman blogia urheiltua enemmän tai keksisinkö somen tilalle jonkun muun aikaa vievän harrastuksen, ja olisiko se yhtään sen parempi?

Se, mikä sai minut ajattelemaan koko asiaa, oli hetki jolloin huomasin koko ajan haaveilevani jostakin uudesta hankinnasta, koska olin ensin selannut instagramia ja heti sen jälkeen saanut vähintään kymmenen uutta ideaa, kuinka ratkaista sisustuksemme ongelmakohdat tai kuinka piristää tylsää vaatekaappiani. Aloin ärsyyntyä kun huomasin, että raha todella ratkaisee, ja lähes kaikki ihailemani inspiraation lähteet ovat panostaneet omaan ympäristöönsä niin suuria summia, ettei tavallisella ihmisellä tule koskaan olemaan mahdollisuutta tavoitella samaa – oli kyse sitten tuolin tai käsilaukun ostamisesta. Kauneimmat sisustukset ovat joko täynnä designia (ja onhan se vaan aika paljon helpompaa sisustaa tyylikkäästi ajattomilla klassikoilla kuin kertakäyttötavaralla) tai toisessa ääripäässä, oivaltavasti rakennettuja kierrätyskoteja, jollaiseen lopputulokseen pääsee käytännössä vain kuluttamalla puolet elämästään tekemällä löytöjä ympäri nettiä ja kirpputoreja. Harva kaunis koti tai inspiroiva tyyli on ihan vahingossa syntynyt, vaan oli tuotteet sitten hankittu mistä tahansa, tyyligurut ovat käyttäneet ison osan ajastaan tyylin pohtimiseen ja luomiseen. Somessa kaikki näyttää niin helpolta ja tavoiteltavissa olevalta, mikä aiheuttaa juuri sen, etten itsekään enää tiedä, mikä lopulta on mahdollista ja mikä ei, mikä on tavallista ja mikä sosiaalisen median luomaa harhaa tavallisesta.

Oletteko te koskaan löytäneet itseänne haaveilemasta jostakin sellaisesta, joka ei välttämättä ole edes kovin realistinen tavoite? En tiedä, tulenko koskaan lopulta pitämään pidempää taukoa somesta, ihan jo siksikin että yleensä olen sopinut parin kuukauden yhteistyöt yritysten kanssa etukäteen, mutta someajan vähentäminen olisi varmasti vähintä, mitä voisin tehdä. Onnistuisikohan sekään? Ahdistumisesta en voi puhua, mutta myönnän kyllä että ajatukset somen herättämästä haluan sitä ja tätä ajatusmaailmasta tuntuu juuri nyt ärsyttävän, toivoisin itse olevani kaiken sen yläpuolella. Olen helposti innostuva luonne, ja minkä tahansa kivan diy-ohjeen tai ihanan uuden kaulahuivin nähtyäni ajattelen helposti, että miksipäs ei. Ja siinä se ongelma piileekin, aika ja raha on rajallista, mielikuvitus ei vain aina sitä tahdo ymmärtää.

Halloween 2017

Onhan tuo halloween aivan mahtava juhla, ja yleensä koko vuoden ainoa päivä kun saa pukeutua naamiaisasuun. Minealle halloween tuntuu olevan erityisen mieluinen eikä ihme, sillä siitä on jo neljän peräkkäisen vuoden jälkeen tullut meille jonkinmoinen perinne. Tänä vuonna olin vähän kahden vaiheilla juhlien järjestämisen suhteen, kun olin ihan vasta pitänyt meillä NOSHit ja sisustuskutsut, mutta kun naapureiden kanssa sovimme nyyttäreistä, ajattelin ettei järjestämisen vaiva olisi liian iso. Eikä se ollutkaan, vaikka ainahan jälkien siivoamisessa ja koristeluiden järjestämisessä oma aikansa menee. Tärkeintä on kuitenkin se, että kaikilla oli hauskaa, niin lapsilla kuin äiteilläkin, ja juhlien jälkeen kaikki tuntuu vaivannäön arvoiselta.

Pablokin siellä järjestelyissä mukana! Yhteensä meitä oli yhdeksän aikuista ja päälle viisitoista lasta, joten menoa kyllä riitti. Nooa oli loppuviikosta kipeänä, ja töissä oli pari muuttuvaa tekijää, joten vasta lauantaiaamuna heräsin siihen, että meillä tosiaan oli illalla tulossa halloweenit emmekä olleet tehneet asian eteen vielä yhtään mitään. Minean kanssa juoksenneltiin sitten aamu kaupoilla etsien hämähäkinseittiä, kertakäyttöisiä astioita sun muuta halloween-rekvisiittaa. Kaikki toissavuoden koristeet oli hukkuneet muuttojen aikana, joten tänä vuonna niiden hamstraaminen aloitettiin alusta. Päätin jo eilen, että ensi vuonna haluan välttää viime hetken paniikin (ja sen ettei isoa hämähäkin verkkoa enää löytynytkään mistään!), joten siksipä me suunnataan kaupoille vielä ensi viikolla uudelleen. Siinä voi nimittäin helposti säästää jokusen pennin, jos käy jo nyt aleista hakemassa tavaraa seuraavaa vuotta odottamaan. Oli juhlat sitten meillä tai jonkun muun luona, koristeille tulee varmasti vielä käyttöä.

Herkkupöytä täytettiin jokaisen tuomilla herkuilla eli tällä kertaa tarjolla oli jauhelihapiirakkaa, suklaakakkua, vuohenjuustotorttuja, muffinsseja, dippikasviksia, muumionakkeja ja vaikka mitä muuta. Lasten mielestä koko pöydän paras juttu oli karkkikulho, jota vartioi kärttyisä luuranko. Emme alkaneet suunnittelemaan mitään ihmeempiä ohjelmanumeroita, mutta yksi äiti piti tatuointipistettä ja toinen rintamerkkipistettä. Lapset sai myös porukalla etsiä piilotetun karkkikulhon, ja loppuillasta Minean huone muuttui diskoksi pyörivän värivalon ja bluetooth-kaiuttimen avulla. Pienellä vaivalla tosi kivoja juttuja, ja lapsille ihan takuuvarmasti mieleenpainuvia.

Juhlitteko te halloweenia ollenkaan vai onko juhla vielä sen verran uusi, ettei ole löytänyt teidän perinteisiin? Onko kukaan ollut aikuisten halloween-juhlissa? Nekin olisi varmasti kokeilemisen arvoiset!

 

Helppo syksy

Tänään ymmärsin että niinpä niin, tämä kulunut syksy on mennyt omalta osaltani aika tosi kivasti. Optimistina en osannut edes pelätä sairastelukierteitä, pitkäksi venyneitä öitä, jolloin töiden deadlinet painavat rankasti päälle tai läpsystä vaihtoja ovenraossa, kun molemmat Nikon kanssa juoksemme eri suuntiin. Kaikki tämä ehdittiin jo kokea viime vuonna, suurimmaksi osaksi vain sen takia, että oli raksaprojekti ja oli ensimmäinen hoitosyksy kahden lapsen äitinä. Nyt ei ole kuin tavallinen arki, arki jota on ehditty harjoitella jo vuoden ajan, ja jossa onneksi on kaksi läsnäolevaa vanhempaa. On aikaa lapsille, aikaa itselle ja aikaa perheelle. Olen myös saanut panostaa töissä, ja näiden osa-alueiden tasapainosta se helppous ja arjen onni onkin löytynyt.

Vaikka juuri nyt asiat sujuvatkin hyvin omalla painollaan, muistan viime vuodelta sen kamalan riittämättömyyden tunteen, joka sai hermot kiristymään aivan liian usein. Jälkikäteen on helppo todeta, että olisin palannut töihin vasta Nooan ollessa reilu 2-vuotias, jos olisin tiennyt, millainen selviytymisen vuosi viime työvuodesta lopulta tuli. Oikeastaan nyt tuntuu siltä kuin olisin palannut hoitovapaalta vasta tänä syksynä, koska edellinen vuosi ei ole pysynyt muistissa kovin selkeänä enkä kokenut olevani niin kauhean hyödyllinen tai tehokas töissäkään. Tein vain pakolliset asiat töissä, sairastelimme jonkun verran ja aina kotiin päästyäni olin niin väsyksissä, että turvauduin herkkuihin lasten katsoessa Pikku kakkosta keittiön seinän toisella puolella. Iltatyöt venyi aina liian pitkäksi, kun yritin tasapainotella päivätyön, blogin ja valokuvaamisen välillä.

Kesän aikana alkoi tummat silmänaluset vähitellen vaalentua, kun sain pidennettyä yöunia ja rästitehtävien lista lyheni lyhenemistään. Vaikka useinkin mietin, kuinka upeaa olisi osallistua valokuvauskursseille, hankkia jälleen studiotila ja alkaa valokuvaamaan lapsia ja perheitä, niin tiedän, että tämä on tähän elämäntilanteeseen paras ratkaisu – keskittyä niihin muutamaan asiaan täysillä, jotka ovat ykkösprioriteettejä heti terveyden ja perheen jälkeen. Kaikilla meillä on myös omat murheemme eikä kenenkään elämä ole pelkkästään sitä, mitä ulospäin näkyy, mutta piru vie, kuinka onnellinen olen siitä, että elämässäni tuntuisi juuri tällä hetkellä olevan edes jonkinlainen balanssi monenkin asian suhteen. Huomenna tilanne voi taas olla ihan toinen, joten parempi ottaa tästä tunteesta kaikki ilo irti nyt!

Sisustusta kotisohvalta

Jotkut teistä saattaa muistaa kun pidin puolisen vuotta sitten sisustuskutsut täällä meillä? Tykkäsin ideasta ja naisesta kutsujen takana niin kovasti, että halusin pitää heti uudet kutsut jo nyt syksyllä, joten niinpä me istuttiin iltaa naapureiden ja ystävien kanssa tämän viikon tiistaina hypistellen Sisustus Hattaran valikoimaa. Kivasti nämä tällaiset illanistujaiset piristävät koko viikkoa, kun pääsee vaihtamaan kuulumisia muuten niin hektisen arjen keskellä.

Meillä on nyt tänä syksynä ollut niin NOSHit kuin nämä sisustuskutsut, ja ensi lauantaina vielä juhlitaan halloweenia. Joulu aiotaan viettää kotona ainakin oman perheen ja vanhempieni kanssa, ja siihen melkein heti perään tuleekin molempien lasten syntymäpäivät juhlineen. On siis ehkä sanomattakin selvää, että tykkään tosi paljon kaikenlaisten kutsujen ja iltamien järjestämisestä, etenkin sellaisten, joissa kaikki voivat vain olla rennosti, ilman mitään erikoisempaa ohjelmaa. Itse asiassa, jos olisin rikkaampi, järjestäisin varmasti vieläkin useammin ystäville illanistujaisia ja juhlia, ihan vain siksi että saisin suunnitella, leipoa ja se tärkein, viettää aikaa ystävien kanssa. 

Sisustus Hattaran, jonka löydät instagramista nimimerkillä @sisustushattara, valikoimasta löytyy monia juuri omaan makuuni sopivia tuotteita. On paljon tämän hetken suosikkeja, kuten betonijäljitelmästä valmistettuja kulhoja ja kippoja, puisia tiskiharjoja, katseenkestäviä puhdistusaineita, lastenhuoneen kaunistajia, pellavapyyhkeitä ja keraamisia astioita. Valehtelematta suurin osa tuotteista oli sellaisia, jotka olisin hyvin mielelläni ottanut omaankin kotiini.

Yritin kuitenkin pitää ostoslistani maltillisena, ja päädyin lopulta ostamaan tarpeellisimmat. Minea valitsi itselleen kaulakorun ja päiväkirjan, Nooan huoneeseen ostin pienen julisteen ja itselleni hankin muutaman sisustusta kaunistavan esineen. Viime kerralla ostin kaksi keraamista, käsin tehtyä kahvikuppia, joille jään vielä odottamaan seuraajia Sisustus Hattaran seuraavasta kuppierästä. Jäin myös pohtimaan omilla kutsuillani hitiksi noussutta isoa betonisen näköistä tarjoilukulhoa, jonka mukaansa pakkasi lähes joka toinen kutsuilleni osallistunut.

Oletteko te järjestäneet jotain kutsuja tänä syksynä? Tykkäättekö itse leipoa ja järjestää vai osallistutteko ennemmin muiden järjestämiin tapahtumiin ja jätätte leipomisen niille, jotka siitä enemmän tykkäävät? Ja mitäs muuten tykkäätte Sisustus Hattaran tämänhetkisestä mallistosta?

Kissakahvila

Ennen Tampereelle lähtemistä kysyimme vinkkiä kivoista kahviloista ja ravintoloista Visit Tampereelta, koska ajattelimme saavamme uutta näkökulmaa jo ennestään tuttuun kaupunkiin. Tiedätte kaikki varmaan sen, kuinka sitä usein tulee käytyä samoissa hyväksi todetuissa paikoissa niin reissussa kuin omassa kotikaupungissaan, joten joskus voi olla ihan virkistävää ajatella vaikkapa asuinkaupunkiaankin turistin näkökulmasta. Koskaan ei tiedä vaikka löytäisi uusia suosikkeja rohkeasti kokeilemalla.

Meille suositeltiin useampaakin kahvilaa Tampereelta, näiden joukossa yksi pupu- ja yksi kissakahvila. Jätimme asian hautumaan ja vasta aamun edetessä torstaina päätimme, että varaamme pöydän ja käymme lounastamassa jotain pientä kissakahvila Purnauskiksen listalta. Syysloma-aikaan kahvilaan tulijoita oli enemmän kuin kahvilalla pöytiä, joten ilman etukäteisvarausta ei meidänkään 6-henkisellä ryhmällä olisi ollut toivoa päästä kahvittelemaan. Kahvilaan odotetaan sisäänpääsyä oven ulkopuolella, ja sisään hipsitään ovenraosta varovasti niin ettei kahvilan asukkaat eli kissat pääse karkaamaan.

Kahvila Purnauskis on kauttaaltaan sisustettu kissaystävälliseksi, joten pöytien lomassa näkyi kiipeilypuita ja seinillä oli kiinnitettynä erilaisia tasoja kissojen huilimiselle ja kiipeilemiselle. Osa kahvilan kissoista viihtyi enemmän omissa oloissaan koko vierailumme ajan, mutta muutama tuli jo ovella vastaan kiinnostuneena katsomaan, ketä kahvilaan tällä kertaa saapui.

Lapset rakastivat kissojen silittelyä, ja varsinkin pienille pojille oli lähes mahdottomuus malttaa lounastaa kaikkien niiden pehmeiden kissojen ympäröimänä. Pojat taisivat muutenkin olla jo aika väsyksissä, eikä myöhäinen lounas ollut ehkä paras idea, mutta jälkkärikahvien skippaamisella tilanne saatiin pysymään hyvin kasassa, ja kahvilassa lapset huomioitiin kaiken kaikkiaan mielestäni tosi kivasti. Tarjoilija toi kissakirjoja luettavaksi ja pari kissalelua leikittäväksi, ja kokki valmisti lapsille ihan omat leivät listan ulkopuolelta. Suositukset siis kissakahvila Purnauskikselle, muistakaa varata käynnille riittävästi aikaa, jotta ehditte silitellä kaikki kissat läpi!

Lohtuvaate

Koska ihan joka paikassa ei kehtaa kulkea kotitrikoissa ja miehen kulahtaneessa hupparissa, olen nykyään alkanut hankkimaan kaappiini niin sanottuja lohtuvaatteita. Nämä ovat vaatteita, jotka eivät tunnu päällä miltään, ovat vähintään kokoa M (vaikka muuten menisi pienempikin koko), kelpaavat tilanteeseen kuin tilanteeseen ja peittävät kaikki mahdolliset ongelmakohdat. Uusin lohtuvaatteeni on H&M:n merinovillaa sisältävä vaaleanharmaa neule, joka on niin paksu ettei sovi oikein minkään takin alle näyttämättä vähän kömpelöltä. Ja silti samainen neule eksyi päälleni muutamana päivänä peräkkäin. Tiedättekö miksi?

Lohtuvaatteen kaivaa kaapistaan niinä päivinä kun tuntuu, ettei mikään istu päälle eikä mikään näytä riittävän kivalta. Lohtuvaatteiden lisääntymisen vaatekaapissa huomaa aina silloin, kun useampana viikkona peräkkäin on tullut panostettua enemmän syömiseen kuin urheiluun – valitettavan usein siis viime aikoina. Ehkä siitä johtuu myöskin pieni hermostunut paidanhelman hipelöiminen samalla kun ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan astuin kameran toiselle puolelle asukuvien merkeissä. En lupaa ottaa tavaksi, mutta koska itseään ei tule missään nimessä ottaa liian vakavasti, voi jopa olla että esittelen syksyn aikana pari muutakin lohtuvaatettani.

Särkänniemen Karmiva Karnevaali

Ihana, ihana Tampere!

Kaksi yötä ja kolme päivää takana Tampereella Kertun porukan kanssa – en tiedä voiko puhua rentouttavista päivistä kun mukana on neljä lasta, mutta ainakin superhauskoista ja muistorikkaista! Tänään ajaessani poispäin Tampereelta ja lasten nukkuessa takapenkillä mietin, kuinka paljon ehdimmekään tehdä parin päivän aikana, ja miten älyttömän ihanaa ja antoisaa kotimaan matkailukin voi olla. Juju on vain siinä, että keksii riittävästi mieluisaa tekemistä.

Meidän porukan ykkösjuttu taisi tällä kertaa olla Särkänniemen Karmiva Karnevaali* eli uutuustapahtuma, jossa yhdistyy eksoottinen karnevaalikulttuuri, halloween sekä huvittelu huvipuistolaitteissa ilta-aikaan. Mikäli lomaohjelma on siis vielä auki, niin voin oikein mielelläni suositella iltaa Karmivassa Karnevaalissa. Tapahtuma on auki vielä huomenna lauantaina klo 13-21.

Heti sisääntulon tuntumassa, Särkänniemen alaportilla, tulijoita on tervehtimässä joukko sirkustaiteilijoita. Lapset kävivät useampaan otteeseen ihmettelemässä, miten joku voi pysyä pystyssä niin pitkillä jaloilla, kauan pitää harjoitella että tangon ympärillä voi kieppua niin hurjasti ja voiko olla mahdollista ajaa vain yhdellä renkaalla. Tulella jonglööraaminen oli sekin oma ihmetyksen aiheensa, josta tytöillä riitti puhuttavaa. Joka puolella oli jotain uutta ja mielenkiintoista, jotain mitä huvipuistoissa ei yleensä näe ja koe. Erilaisten esitysten ja halloweentyylisten koristeluiden lisäksi alueella soi tunnelmaan sopiva aavistuksen melankolinen tivolimusiikki, joka itselleni loi sen viimeisen silauksen yhdessä hämärtyvän illan ja popcornin tuoksun kanssa. 

Lapset juoksivat laitteesta toiseen, käytiin possujunassa, Pikku Hinaajassa, Crazy Busissa, Vauhtimadossa ja ties missä vielä! Välillä tanssittiin laulavan puun tahdissa ja illemmalla poikettiin Pizzeria Pellessä syömässä buffetista pizzaa. Kaikkien yllätykseksi tarjolla oli suolaisten pizzamakujen lisäksi jälkkäripizzaa, jonka täytteenä oli nutellaa, kirpeitä vaahtokarkkeja, kinuskikastiketta ja strösseleitä. Se oli erikoinen makuelämys jopa itseni kaltaiselle herkuttelijalle, mutta lapset innostuivat siitä niin että strösselipizzasta kerrotaan juttua varmasti vielä viikkojenkin päästä.

Yksi kivoimpia asioita illan aikana oli myös Karkki tai Kepponen -kierros, jossa kierrettiin neljässä eri pisteessä keräämässä karkkipussiin karkkia. Me Kertun kanssa oltiin Ankkalammella onkimisesta ihan yhtä haltioissamme kuin lapsetkin, etenkin kun palkinnoksi sattui tulemaan molemmille samanlaiset leit kaulaan. Onneksi meitä yhdistää samanlainen huumorintaju ja itselleen nauramisen taito, sillä reissun aikana sai useampaan otteeseen luopua kaikista odotuksista ja koittaa elää tilanteen parhaalla sallimalla tavalla. Lasten kanssa liikkuessa kun on tottunut siihen, että aina sattuu ja tapahtuu, ja jo kotoa lähtiessä on hyvä unohtaa hermoilu ja aikataulut.

Karmivan Karnevaalin jännittävin osuus jäi meiltä kokematta, sillä ympäriinsä haahuilevat zombit olisivat todennäköisesti vieneet koko porukan yöunet ja päätimme vältellä Zombie Zonea. Erikseen rajatulta alueelta olisi löytynyt eläviä kuolleita kävelemässä ihmisten joukossa, ja muutaman kerran illassa alueella alkaa zombien hyökkäys, jolloin halukkaat voivat osallistua zombien pakoiluun ja kirstun etsintään. Kuulostaa kieltämättä jopa houkuttelevalta kokemukselta, mutta jo yksi pieni vilkaisu alueen suuntaan riitti saamaan ajatukset hetkellisesti hattaransyönnistä verestäviin silmiin. Meidän ilta jatkui turvallisemmilla vesillä takaisin possujunan kyydissä ja hyvä niin, sillä kahdeksan jälkeen oli hyvä hipsiä hotellin suuntaan pimeässä syysillassa. Kiitos Särkänniemi, ja kiitos mitä parhain seura!

*liput ja aktiviteetit saatu Visit Tampereelta

Neuletyöt jotka ei koskaan valmistu

Tykkäättekö te neuloa, virkata tai ommella? Muistan, kuinka innoissani olin pienenä tyttönä koulun käsityön tunneilla, kun osasin ihan itse tehdä itselleni vaatteita, tai noh villasukat ja lapaset nyt ainakin. Ompelukonetta minulla ei koskaan ole ollut, ja neulominenkin unohtui moneksi vuodeksi ennen kuin innostuin jälleen uudelleen Minean raskausaikana. Aloitin varmaan kymmeniä melko kunnianhimoisiakin projekteja, mutta niistä valmistui korkeintaan kolmasosa.

Joskus olen tainnutkin mainita, kuinka helposti innostun uusista projekteista ja ideoista, mutta jos niitä ei ole pakko viedä loppuun, jäävät ne helposti roikkumaan. Joka syksy huomaan kaupassa hipelöiväni uusia, pehmeitä lankakeriä, pian niitä alkaa ilmestymään myös kotiini ja heti illalla olen jo aloittanut neulomaan vähintäänkin pipoa tai tyynynpäällistä. Simppelit ja nopeat neulontatyöt on parhaita, sillä valmistumisen näkee konkreettisesti hyvin pian eikä ohjeiden kanssa tarvitse pähkäillä ja menettää hermojaan. Tälläkin hetkellä kaapissa odottaa kassillinen uusia lankoja – ja niin myös kopallinen keskeneräisiä töitä.

Omalla kohdallani neulomisessa on enemmänkin kyse tunnelmasta ja siitä, että Netflixiä katsoessa on jotain hyödyllistä tekemistä. Varmaan siksi kaikki projektini jäävätkin kesken, että usein ihastun johonkin lankaan ja vasta myöhemmin yritän keksiä sille käyttötarkoituksen. Todellisesta tarpeesta neulomisvimmani tuskin koskaan kumpuaa.

Viime viikonloppuna tuli jälleen ostettua muutama uusi kerällinen pehmeää tunnelmaa, koska en voinut vastustaa syksyisiä murtettuja sävyjä. Suosikkilankojani ovat Drops designin langat jo pelkästään siksi, että valikoima on todella laaja ja hinta hyvinkin kohtuullinen. En nimittäin taida olla valmis maksamaan kymppiä yhdestä kerästä, kun jo pelkkään pipoon tarvitaan niitä yleensä kaksi. Muutenkin luulen, että edullisemmat langat sopivat kaltaiselleni neulojalle, joka ei ehkä koskaan pääse nauttimaan työnsä lopputuloksesta. 

Ja mitä meikäläisellä tällä hetkellä sitten on puikoilla? Yksi vauvan myssy, kaksi tyynynpäällistä, kaksi lasten pipoa ja pipon Nooalle ehdin jo aloittaa kunnes muutin mieleni ja purin koko työn. Lupasin itselleni, että tyynynpäälliset valmistuu tänä syksynä, joten voisin ehkä jo alkaa suunnittelemaan jotain näistä Drops Designin Nepal-langoista. Ostin valkoista, harmaata, murrettua sinistä ja violettia, joten ehkä niistä saisi lapsille pipot vai keksittekö parempia ideoita?

Kynttilänvalossa

Villasukat jalkaan, hyvä lehti luettavaksi ja kynttilät palamaan – muuta ei tänä iltana tarvitakaan. Huomenna ei ole herätyskelloja eikä mitään suunnitelmia päivän varalle muutenkaan, joten voisin pyhittää ensimmäisen lomapäivän pääasiassa kotoilulle. Hoidan heti aamusta kaikki ikävät hommat pois alta, kuten pyykinpesun, muutaman työviestin lähettämisen ja hammaslääkäriaikojen varaamisen, sillä sen jälkeen jäljelle jää vain mukavia asioita ja toimettomuutta. Minean kanssa olemme jo pidemmän aikaa yrittäneet kasailla Lego friends rakennelmia uudelleen kasaan, ja se jos mikä on sopivaa puuhaa lomapäiville, etenkin jos ulkona koko ajan vain sataa vettä. Nooa sai viikonloppuna muutaman lisäpalan Brion junarataansa, joten silläkin tulee varmasti leikittyä, puhumattakaan autoista ja pienelle pojalle tärkeistä leikkityökaluista. Itse taidan kuitenkin eniten odottaa keskiviikon Tampereelle lähtöä ja kaikkea sitä, mitä lasten kanssa ollaan suunniteltu tekevämme. Onnea on loma, perhe, ystävät, reissaaminen, hitaat aamut ja tylsistyminen!

Kolmen euron kakku

L-o-m-a! Eipä tässä paljon muita ajatuksia tällä hetkellä mielessä pyöri, ja oikein hyvä niin, sillä en aikonutkaan viettää viikon lomaani ajattelemalla töitä tai voivottelemalla sitä, kuinka pitäisi tehdä sitä ja tätä. Lomalla keskitytään perheeseen, ystäviin ja kivaan tekemiseen, aloittaen heti huomenna perheestä. Suuntaamme nimittäin aamupäivästä Lahteen, Nikon vanhempien luona meitä odottaa pihatalkoot. Haravoiminen ja mullan kuokkiminen on aika tehokas tapa nollata kulunut työviikko vai mitä sanotte?

Vaikka tänään onkin perjantai 13.päivä, on lomanaloitus ollut suunnilleen sellainen kun olin toivonutkin. En ehkä saanut imuroitua suunnitellusti, mutta ystävä kävi leikkaamassa melkein koko perheen hiukset, ja samalla juotiin kahvit mutakakulla. Itse asiassa tuosta mutakakusta tulinkin vinkkaamaan, sillä se on käytännössä pelastanut elämäni äärimmäisen herkkuhimon hetkellä. Pakkasesta kaksi minuuttia mikrossa ja kakku on valmis syötäväksi. Vähän liiankin helppoa sanoisin.

Monillakin valmistajilla taitaa olla vastaavia mutakakkuja, mutta tämä Pirkan gluteeniton kakku on suosikkini, siksi että se on järjettömän halpa (3€!!) ja vieläpä gluteeniton. Pakko ehkä tunnustaa, että tänään hullaannuin kaupassa ostamaan näitä kolme, kun huomasin kakkujen olevan tarjouksessa 2,2€, mutta hei, onko olemassa helpompaa hätävaraa?

Kiireetöntä arkea

Olen ollut tänään vähän ihmeissäni, sillä en oikein osaa uskoa, että jo huomenna, puolikkaan työpäivän jälkeen, meillä alkaa syysloma. Lomalle on mietittynä kahden yön reissu Tampereelle, mutta muuten aion ottaa kaiken ilon irti kotona olemisesta ja tylsistyä oikein kunnolla. Tylsistyminen nimenomaan on mielestäni se ratkaiseva avain onneen ja siihen, ettei tunne olevansa stressaantunut vaikka tekemistä olisi paljonkin. Mikäli täyttää kaikki arjen vapaat hetket tekemisellä, vaikkakin kuinka mieluisalla sellaisella, huomaa viikon päätteeksi ajattelevansa, että kaikki aika on mennyt juostessa paikasta toiseen.

Viime syksynä itsellänikin tilanne oli vielä aivan toinen, kun tein sivutyönä kuvaushommia ja bloggasin portaalissa. Loppujen lopuksi portaalissa blogin pitäminen kait kaatuikin siihen, etten enää voinut sitoutua julkaisemaan yli kahtakymmentä postausta kuukaudessa. Ja ajatella, että monilla bloggaajilla määrä on tätäkin suurempi! Jos saisin vuorokausiin lisää aikaa taikomalla, niin osan siitä käyttäisin varmasti blogiin, mutta juuri nyt olen järkeillyt asian niin, että ennemmin elän kiireetöntä arkea kuin kuormitan itseäni liian monilla asioilla. Muistan kuinka olen monesti keskustellut bloggaamisenkin viemästä ajasta ystävieni kanssa ja todennut, ettei se oikeastaan koskaan ole ollut lapsilta pois. Näin se varmaan on omalla kohdallani mennytkin, mutta sitä en aina ottanut huomioon, että se joka tapauksessa lisäsi kiireen tunnettani ja sen myötä stressitasoani.

Uuden stressittömämmän mielentilan ja arjen löydettyäni olen ajatellut, että tästä on pidettävä kiinni jatkossakin. Tilanne tulee kuitenkin vielä olemaan tulevaisuudessa erilainen, jos molemmat lapset harrastavat ja työt vaatii panostamista. Toivottavasti vielä silloinkin muistan, ettei ihan jokaisen innostumisen perässä ole tarpeen juosta, vaan tavallinen arkikin voi olla ihan tarpeeksi.

Kuvissa näkyvä Lahti-printti muuten on eilen postiin kolahtaneen julisteen otsikko. Jos nämä Mapifulin sisustukseen kuin sisustukseen sopivat julisteet kiinnostaa, niin kannattaa huomenna seurailla @minishowblogi instatiliä. Siellä nimittäin alkaa julistearvonta, jossa voit voittaa vastaavanlaisen julisteen omasta kaupungistasi.

Haavelistalla

Välillä on ihana haaveilla, vaikka tietääkin ettei haaveet ihan lähiaikoina ole käymässä toteen. Viime vuonna tähän aikaan haaveenani oli yksi isoimmista unelmista, oman talon valmistuminen, joka odotti toteutumistaan jo muutaman kuukauden päässä. Luulen, ettei suurempia haaveita ole nyt pitkään aikaan tulossa, sillä asunhan unelmieni kodissa, unelmieni perheen kanssa. Viihdyn työpaikassani, olen terve ja minulla on maailman ihanimmat ystävät ympärilläni, joten olen tainnut saada enemmän kuin osasin unelmoidakaan.

Kun tärkeimmät asiat elämässä on kunnossa, on aikaa haaveilla vähäpätöisemmistä asioista. Olisi ihana pystyä tekemään kaksi ulkomaan matkaa vuodessa, panostaa luomuruokaan, ostaa vain vastuullisia vaatteita, harrastaa lasten kanssa mitä tahansa matkailusta kotoiluun ja sisustaa koti valmiimmaksi. Toisaalta viihdymme kaikki juuri nyt niin hyvin kotona, että ulkomaan matkailu ei taida olla kenenkään perheenjäsenemme prioriteetti ykkösenä. Syyslomalla tuntuu paljon ihanammalta käydä rentoutumassa pari yötä Tampereella, ja jälleen palata pian omaan kotiin kuuntelemaan sateen ropinaa isoissa ikkunoissa. Vaikka on ihana käydä poissa, niin kotona viihtyy parhaiten ja hyvä niin, sillä siihen olemme koko viime vuoden panostaneet.

Syksy tuo aina tullessaan pienen sisustuskuumeen, joten haaveilun siivittämänä kokosin tämänhetkisiä unelmiani pieneen kollaasiin. Carl Hansenin tuolit ruokapöytään, upeita design-valaisimia eri huoneisiin ja pari pikkupöytää seurustelutiloihin. Näiden haaveiden toteuttamiseen tarvitsisin enemmän kuin olen valmis panostamaan, mutta haaveita pitää olla, vai mitä?

Kuvat: Finnish Design Shop, Room21 ja Vepsäläinen

Hay Slit pöytä, Menu Carrie pöytävalaisin, Muuto Stacked hylly, Carl Hansen CH24 tuoli, Pholc Mobil 5 riippuvalaisin, By Lassen Saxe nojatuoli, Flos IC C/W1 seinävalaisin, Muuto Leaf lattiavalaisin,  Eames Occasional pöytä

Halloweeniksi pippalot?

Taas yksi mahtava viikonloppu takana, ja enää viikko töitä ennen mun ja lasten syyslomaa. Eilinen tuli vietettyä aika lailla kokonaisuudessaan kaupungilla, sillä pyörin kaupoilla useamman tunnin katsellen syksyn neuleita ja kodin uutuuksia. Useammassakin kaupassa olisi ollut upeita villaisia neuleita, joista muutaman olisin mielelläni vienyt mukanani kotiin, mutta nyt kun kodin laittamiseen on saanut panostaa ihan kunnolla, huomaan olevani todella nuuka ostamaan mitään kalliimpaa itselleni. Vaikka parin kympin neule tulisi loppujen lopuksi paljon kalliimmaksi niin itselleni kuin luonnollekin, en vain pystynyt laittamaan satasta tai paria yhteen paitaan. Ehkä odottelen joulun alennusmyyntejä, keräilen nyt parin kuukauden ajan ostoslistaa ja sitten sijoitan kunnon neuleisiin, jotka säilyvät käytössä seuraavat kymmenen vuotta.

Kävin pyörähtämässä myös Tigerissa, josta löysin halloweeniksi harmaan peruukin ja noitahatun. Mineahan ne molemmat omi heti kotiin päästyäni ja alkoi samalla pohtia, millaiset halloween-bileet tänä vuonna järjestetään. Ainut vaan, etten tiedä tuleeko tänä vuonna halloween-bileitä. Yleensä olemme Essin, Even ja Katriinan kanssa järjestäneet vuorotellen jotain, viime vuonna Essillä ja toissavuonna meillä. Nyt lähes kaikilla on kuitenkin parhaillaankin tapahtunut ja tapahtumassa muutoksia elämässä, joten on ehditty muutenkin nähdä aika harvakseltaan – tuskin siihen hässäkkään enää mitään halloweenejä kaipaa. Yhtenä vaihtoehtona pohdin myös naapuruston lasten halloween-nyyttäreitä, mutta riittäisiköhän itsellä innostusta? Olen nimittäin tälle kuulle merkinnyt kalenteriin jo yhden toisen tapahtuman, joka vaatii isompaa leipomis- ja järjestelyurakkaa. Olisiko teillä ehkä linkittää jotain halloweenaiheisia postauksia, joista voisi päästä tunnelmaan ja saada ideoita? Toisaalta kun ei halloweenia ihan väliinkään tahtoisi jättää.

Oikeaa taidetta

Viime viikonloppuna täällä Jyväskylässä järjestettiin ihan uudenlainen tapahtuma Hygge2017. Sähköiseen postiluukkuuni kilahti muutamat liput tapahtumaan, joten otin heti lauantaiaamuna parin tunnin mittaisen irtioton viikonloppuarjesta ja hyggeilin oikein pidemmän kaavan mukaan. Sovimme ystäväni Miian kanssa ensin treffit paikalliseen Espressohouseen aamupalalle (menkää ihmeessä testaamaan vuohenjuustociabatta!) ja sieltä lähdimme mahat täynnä kiertelemään Paviljongin Hygge-kojuja. Tapahtuma oli kiva ja tunnelmaltaan täysin erilainen tavallisista messuista, mutta jäin vielä kaipaamaan rohkeasti loppuun saakka vietyä konseptia löhöilyauloineen, herkkukojuineen ja rentoutumispisteineen. Toisaalta, ensimmäistä kertaa järjestetyksi tapahtumaksi kaikki vaikutti onnistuneen aika jees!

Hygge-tapahtuma taisi siinäkin mielessä onnistua, että olin lopulta sen verran rennolla mielellä liikkeellä, että mukaani tarttui taulu. Tämä Päivi Hintsasen Missä tuuli lakkasi-sarjan Kaipaus-teos ihastutti heti ensinäkemältä, joten päätin siinä hetkessä, että nyt oli aika ostaa elämäni ensimmäinen oikea taideteos. Olen aina tykännyt hieman melankolisesta taiteesta, ja tässäkin sekatekniikalla tehdyssä taulussa on tietynlaista surumielisyyttä ja yksinäisyyttä. Tiedän jo nyt, ettei Kaipaus jää viimeiseksi Päivi Hintsasen teokseksi, jonka tulen hankkimaan, mutta tästä oli hyvä lähteä liikkeelle. Hintsasen töitä saa jo parilla sadalla eurolla, halutessaan myös osamaksulla, joten siitäkin syystä kynnys hankkia ensimmäinen taideteokseni oli hyvin matala. Ja onneksi niin, sillä Kaipaus on mielestäni kuin tehty olohuoneeseemme!

Sisusta pikkurahalla

Inspiroivan Zubi’s corner -blogin Suvi haastoi meitä sisustuksesta bloggaavia jakamaan vinkkimme edullisiin sisustusideoihin, joten tässäpä niitä nyt olisi, omia ajatuksiani siitä, kuinka meillä piristetään sisustusta ilman että rahaa palaa kuukausipalkan verran – tai juuri ollenkaan. Aihe on siksi hyvin mielenkiintoinen, että olen viime aikoina saanut vähän väliä painiskella ääripäiden pihistä-panosta välillä. Mitkä hankinnat ovat ikuisia ja panostamisen arvoisia? Mikä sisustuksessa muuttuu trendien mukaan? Näkyykö laatu hinnassa ja millaiset hankinnat voi aina huoletta valita pihistä-puolelta?

Sekatavarakaupat

Trendikästä ja edullista piensisustusta löytyy koluamalla läpi sekatavarakauppoja, kuten Halpahalli, Tokmanni tai jopa perinteiset supermarketit. Jyväskylässä Jyskän varastomyymälä ja Kärkkäinen ovat myös kauppoja, joista monet tekevät loistavia löytöjä kukkaruukuista pikkupöytiin ja seinähyllyistä jakkaroihin. Tämän kuvan pikkupöydän löysin 8 eurolla Jyskistä.

Sisusta viherkasveilla

Yksi parhaita sijoituksia kodikkuuden lisäämiseksi on viherkasvit. Hyvin hoidettuna ne ovat pitkäikäisiä, jopa ikuisia, ja ne tuovat sisustukseen kuin sisustukseen oman viehättävän lisänsä. Kaikenlaiset viherkasvit sattuvat vieläpä olemaan juuri nyt supertrendikkäitä, ja kaiken lisäksi ne puhdistavat huoneilmaa. Omat lempparikauppani viherkasvien hankkimiseen on Plantagen ja Viherlandia.

Suosi edullisia tekstiilejä

Lähes kaikki kotimme viltit, tyynynpäälliset ja päiväpeitot ovat Ikeasta tai H&M:ltä. Tykkään vaihdella tekstiilejä vuodenajan ja trendien mukaan, joten niihin en ole oikeastaan koskaan panostanut. Laadullakaan ei ole niin kovin suurta merkitystä, kun hankinta ei lähtökohtaisestikaan tule vuosien käyttöön.

Piensisustus pienellä budjetilla

Toinen säästökohteeni on pienet sisustusesineet. Less is more pätee sisustustavaraan loistavasti, sillä kukaan meistä ei tarvitse kaapillista pientä sälää siltä varalta, että niille taas joskus tulee käyttöä. Hanki muutamia tyylisi mukaisia yksityiskohtia, kauniita pikkuesineitä löytyy esim H&M homen valikoimista.

IKEA

Tarvitseeko sanoa enempää?

Hyödynnä luontoa

Luonnosta löytyy täysin ilmaiseksi kauniita kasveja, oksia ja kiviä sisustuksessa hyödynnettäväksi. Kesällä terassikukat voi korvata luonnosta kerätyillä kimpuilla ja talveen tunnelmaa tuo havut ja risut.

Odota alennuksia

Jos olet päättänyt panostaa unelmiesi hankintaan, odota että tuote on alennuksessa. Nettikaupoilla ja Vepsäläiselläkin on joitain kertoja vuodessa kampanjoita, jolloin tuotteen hinnasta voi helpostikin säästää jopa 20%. Designin kohdalla kyse on isosta säästöstä. Itse olen ostanut lähes kaikki designhuonekalut pienellä alenuksella, mukaan lukien Eamesin keittiöntuolit, By lassenin lipaston ja Louis Poulsenin seinälamput. Finnish design shopilla on kerran, pari vuodessa alennus ”osta 500€, säästä 100€” ja viime ystävänpäivänä Vepsäläinen antoi ”ystävänalennusta”. Myös juhannuksen ja joulun ajan alennusmyynnit kannattaa katsoa tarkasti läpi.

Lainaa ja vaihda

Kaikkea ei tarvitse omistaa. Taidelainaamoista voi hyvinkin pienellä rahalla löytää taidetta kotiinsa, tai jos sinulla on sisustuksesta kiinnostuneita ystäviä, niin vaihdelkaa ja lainatkaa toisillenne esineitä, jotka itseänne jo ehkä kyllästyttää. Meidän olohuoneesta löytyy Eamesin keinutuoli, joka tuli pitkään lainaan ihanalta ystävältäni Kertulta. Tuoli odottelee Kertun ensi vuonna valmistuvaa mökkiä, tai sitä että me vihdoin löytäisimme meille sopivat nojatuolit.

Tee itse

Viimeisenä vinkkinä jokaiselle varmaankin melko itsestäänselvyys eli tee itse kaikki mitä voit. Itse tekemällä säästää aina, ja nykyään netistä löytyy ohjeita vaikka mihin, jos ideoiminen ei ole vahvimpia puoliasi.

Onko teillä jakaa hyviä vastaavanlaisia vinkkejä? Suvi kerää lähipäivinä vielä yhteen kaikki aiheesta kirjoittamamme postaukset, joten jos sisustaminen pienellä budjetilla kiinnostaa, niin käy lukemassa postaukset täältä.

PompDeLuxin uutta

Oletteko jo ehtineet tutustua uusimpaan PompDeLuxin mallistoon? Itse olen käynyt joka vuosi kutsuilla, tai pitänyt kutsut meillä, ja tänäkin vuonna tein pienen tilauksen Essin luona. Tällä kertaa tilasin vain välttämättömimmät ja ainoastaan Minealle, sillä poikien mallistosta ei tänä syksynä tuntunut löytyvän oikein mitään erityisen kivaa. Perustrikoita ja pehmeitä farkkuja olisin voinut Nooalle tilata, mutta kun niille ei ole juuri nyt tarvetta, niin jätin poikien vaatteet aleostoksiin.

Jos poikien mallisto ei niinkään säväyttänyt, niin tyttöjen puolella taas olisi ollut enemmänkin hankittavaa. Erityisesti pienten tyttöjen vaatteet olivat syötävän suloisia ja muistuttivat aika paljonkin sitä vanhaa Pomppia mitä muutamia vuosia sitten myytiin suurella suosiolla. Vanhempia mallistoja muistutti myös isojen tyttöjen kerroksellinen tyllimekko, josta tilasin Minealle vaaleanvioletin valmiiksi odottelemaan helmikuun synttäreitä. Olen aina ollut sitä mieltä, että Pompilta löytyy ehdottomasti parhaat tyllimekot ja -hameet hinta-laatu-suhteeltaan!

Sama juttu on muuten myös ulkovaatteiden kanssa. Hinta on puolet halvempi kuin muiden merkkien tekniset toppavaatteet ja ulkonäkö on ihanan tyttömäinen. Minealta puuttui haalari tulevalle talvelle, ja sopivasti kun tytön lempiväreihin kuuluu violetti, niin tilasin myös tämän haalarin ja hanskat. Tiedoksi muuten toppaa tilaaville, että koot on aavistuksen reiluja ennemmin kuin nafteja. Minea on noin 120cm pitkä (ellei jopa vähän ylikin), ja haalari on 122cm ja hanskat 110/116cm.

Vielä menee toivottavasti hetki ennen kuin toppavaatteille on käyttöä, mutta kerrankin olen ajoissa liikkeellä, ja molemmilla lapsilla on talvivaatteet kunnossa. Nooalle ei tarvinnut ostaa mitään uutta, kun Minean vanhat haalarit ja takit menevät nyt Nooalle – myöskin jatkossa siltä osin kuin väriensä puolesta pojalle sopivat.

Uusi matto olohuoneessa

Olohuoneessa on myllertänyt muutoksen tuulet uuden maton myötä, värimaailma vaihtui entistäkin neutraalimmaksi, ja samalla huonekalujen järjestys laitettiin kokonaan uusiksi. Nämä kuvat otin heti heitettyäni maton lattialle, joten kaikki on vielä hyvin keskeneräistä ja jopa tyhjän näköistä, mutta ajatuksena on vihdoin saada nojatuoli tai tuolit päätettyä. Metallirunkoiset, pelkistetyn karut nojatuolit kiehtoo koko ajan enemmän, mutta samalla myös Adean uusimmat mallit valkoisella kankaalla tuntuvat hyvältä idealta. Tuleeko teille mieleen joku tähän olohuoneeseen täydellisesti istuva tuoli?

Matoksi olin ensin ajatellut kantattua kokolattiamattoa, mutta hinta olisi noussut suunnilleen tuhanteen euroon, joten budjetti määritteli tällä kertaa valinnan. Satuin törmäämään tähän vaaleanharmaaseen velourmattoon rautakauppareissulla, ja päätin samantien ottaa maton sovitukseen. Pelkäsin vähän, miten harmaa sohva, harmaa lattia ja nyt myös harmaa matto sopisivat yhteen, mutta sävyt kävivätkin yllättäen hyvin yksiin, ja matto jäi niille paikoilleen. Nyt olohuone on ainakin ihanan seesteinen, mikä sopii niin talveen kuin omaan sisustusmakuunikin.

Muotocomin kalanruotokuvioinen sohvapöytäkin on toistaiseksi kaunistanut meidän olohuonetta, sillä aloin kuitenkin vielä epäröidä, onko suorakulmion mallinen pöytä jo liian kulmikas olohuoneessamme, etenkin jos päädymme nojatuoleissa johonkin kulmikkaaseen vaihtoehtoon. Taidan viikonloppuna käydä naapureilta lainaamassa muutamia huonekaluja sovitukseen ja niiden avulla sommitella sitä mahdollisimman hyvää lopputulosta. Nyt olisi nimittäin jo aika pysyville päätöksille, enää en haluaisi kolmatta kertaa muuttaa suunnitelmaa.

Taistelu väsymystä vastaan

Tällä kertaa yritän olla ajoissa, ennaltaehkäisevästi liikkeellä. Joka vuosi nimittäin koittaa se aika kun pimeys ottaa ulkona vallan, aamuheräämiset vaikeutuu, iho kuivuu ja silmäpussien tummetessa myös ihon hehku katoaa ja jäljelle jää sameat, väsyneet kasvot. Tuttua?

Kesän aikana huomasin, kuinka kasvoillani tapahtui silminnähden muutosta parempaan. Työt vähenivät ja to-do-listat lyhenivät, öisin tuli nukuttua pidempiä unia ja vaikkei aamulla ehkä herännyt kaikkein virkeimmillään, niin tummat silmänaluset alkoivat hävitä vähitellen mutta varmasti. Tuli ihan ikävä niitä vuoden, parin takaisia pirteitä ja hoikempia kasvoja, joten päätin hankkia joitakin ilmettä raikastavia uutuuksia kosmetiikan puolelta. Vitamiineilla ja näillä tuubeilla ja purnukoilla aion tänä vuonna estää väsyneiden kasvojen ilmaantumisen. Tai ellen estää, niin ainakin viivyttää väsymyksen näkymistä iholla.

Mia Höytö Cosmeticsilta sain lahjaksi kokonaisen setin ihonhoidon tuotteita. Silkki vartalovoide, Kaunis kasvojenpuhdistaja, Säihke kasvovesi ja Ihana kasvovoide – ylelliset tuotteet, kauniit nimet ja vielä kauniimmat pakkaukset, jotka kelpaa pitää esillä kylpyhuoneessa. Näistä saisi myös loistavan lahjan ulkomailla asuvalle ystävälle!

Ikisuosikkini ja ihonhoitoni pelastus on jo pitkään ollut Biologique Recherche Lotion P50W kuorintaneste, joka kirkastaa ihoa ja säännöllisesti käytettynä pitää kaikki epäpuhtaudet tehokkaasti poissa.

Kauppareissulta mukaani tarttui uutuus Lumene Nordic Light Instant Illuminizer hohdetipat, joita olen testaillut poskipäille sipaistuna.

Aamu ei lähde liikkeelle ilman tummien silmänalusten peittäjää. Itselläni ei ole kestosuosikkia, joten nyt testailtavana on parin euron Dermosilin Liquid Concealer peiteaine. Muutaman kokeilukerran perusteella tämä tuntuu toimivan!

Aurinkopuuteria varjostamaan, sipaisu poskipunaa ja Lumenen hohdeaurinkopuuteria kaavojen korkeimpiin kohtiin. Hohdepuuterista on kovaa vauhtia tulossa yksi meikkipussini must-tuotteista.

Silloin kun iho tuntuu erityisen kuivalta, kaivan esiin kosteuttavat naamiot – testaamisen arvoinen on Garnierin Skin Active Moisture Bomb naamiopakkaus. Saman asian ajaa, jos levität superkosteuttavaa voidetta kasvoille paksun kerroksen ja annat vaikuttaa 10min ennen liian voiteen pois pyyhkimistä.

Löytyykö teiltä hyviä vinkkejä virkeämpään ilmeeseen? Jakakaa ne kommenttiboksissa, niin saadaan toimivat tavat testiin!

Yhtenä sunnuntaina

Usein olen työviikon jäljiltä perjantaina sen verran väsyneenä, että illalla nukahdan melkein lasten kanssa samaan aikaan, lauantaina taas yleensä touhuamme yhdessä jotain ja sunnuntaina teemme hommia kotona ja pihalla. Tämä viikonloppu oli kuitenkin siitä poikkeuksellinen, että olin lauantaina töissä ja jatkoimme siitä vielä työporukalla saunaillan merkeissä. Vaikka olin nukkumassa jo ennen kahta, on väsymys ollut tänään sitä tasoa, että on melkein myönnettävä tulleensa näissä asioissa vanhaksi. Ennen ei kahdenkaan peräkkäisen päivän valvominen tuntunut missään, mutta nykyään on hyvä jos viihteellä vietetystä illasta selviää koko seuraavana viikkona.

Väsymystä yritin selättää tänään kahden tunnin päiväunilla, jonka jälkeen lähdettiin Nooan kanssa pyöräilemään ja läheiseen metsikköön hakemaan oksia ja heiniä maljakoihin. Iltapäivälle sattui niin kaunis auringonpaiste, että nappasin kameran mukaan ja räpsittiin Nooan kanssa muutamat kuvat vaaleanpunaisesta maisemasta. Ja kun sanon, että räpsittiin niin todella tarkoitan meitä molempia. Muutaman kuvan jälkeen Nooa totesi, että riittää jo äiti, nyt on mun vuoro, joten siinä me sitten loppuaika kurkittiin yhdessä tähtäimestä ja opeteltiin laukaisimesta painamista. Yläpuolella näkyvä heinikkokuva on tuon pienen miehen käsialaa.

Tässä vaiheessa syksyä luonnosta onneksi vielä löytyy kaunista kerättävää, allekirjoittaneella kun on viimeisenä parina viikkona jäänyt kauppareissulla perjantaikimppu ostamatta. Vaikka kuinka rakastankaan kauniita leikkokukkia, tuntuu parinkympin kukkapuska viikon välein joskus niin luksukselta, että aika ajoin se jää ostamatta ihan vain siksi, että se on turhamaista. Toisaalta luonnonkukatkaan eivät juurikaan tuo sisällä iloa, kun ne varisevat pöydälle ennen kuin olet ehtinyt saada niitä edes maljakkoon. Oma pelastukseni on kesän ajan ollut Prisman kukkahylly, josta melkein aina löytyi pioneja, neilikoita tai muita yksinkertaisen kauniita kukkia parilla eurolla. Nyt parhaan kukkasesongin jo mentyä valikoima on ollut huomattavasti suppeampi, ja kukkakaupat ovat jälleen ainut vaihtoehto perjantaikimpun metsästäjille.

Kauniin auringonpaisteen lisäksi tänään sattui olemaan niin ihanan lämmin päivä, että Minea juoksenteli ulkona t-paidassa koko aamun, ja Nooankin kanssa tarettiin vielä iltapäivästä pelkillä huppareilla. Nooalla on monet vaatteet tahtoneet jäädä tässä syksyn mittaan pieniksi, joten kävin pari viikkoa sitten täydentämässä pojan vaatekaappia muutamilla uutuuksilla. Eikös sitä muuten niin sanotakin että lapset kasvavat aina kesällä? Meillä se tuntuu ainakin pitävän paikkansa, kun joka syksy kevään ulkovaatteet on jääneet pieniksi, etenkin kengät!

Yleensä ostan melkein kaikki vaatteet nettikaupoista, mutta tällä kertaa kävin Hennesistä hakemassa muutamia perusjuttuja. Kuvissa näkyvä dinohuppari oli pojalle itselleen erityisen mieleinen, ja ruskeat tekonahkaiset tennarit on nekin valikoituneet jalkaan suhteellisen usein. Paitoja ja housuja olisi tarkoitus ostaa vielä lisää kunhan ehdin paneutua asiaan taas paremmin – tai viimeistään sitten kun huomaan, että kaikki kaapissa olevat paidat on pituudestaan jääneet pieniksi. Ja jälleen voin todeta, että huh miten nopeasti ne lapset kasvaakaan.

Sohvapöytä kalanruotokuviolla

Miten mahtavaa, että huomenna on taas jo perjantai! Kuten olen sanonutkin, viikot kuluvat käsittämättömällä vauhdilla, mikä on toisaalta hyvä, mutta myös niin haikeaa. Lapset kasvavat liian nopeasti, työt kasaantuvat aina seuraavalle viikolle ja pimeä syksy tuntuu joka päivä todellisemmalta. Itsensä kasassa pitämiseksi ja positiivisen ajattelun ylläpitämiseksi on kuitenkin pakko keskittyä niihin hyviin asioihin, joita elämässä onneksi on niin paljon huonoja enemmän. Suoraan sanottuna en aina ihan edes tiedä, haluanko omalla kohdallani puhua ruuhkavuosista, koska paljon paremmalta tuntuu se ajatus, että elän elämäni parhaita aikoja. Joka hetkessä sitä ei ehkä aina muista (kuten tänään lasten kahden tunnin mittaisen huuto-kiukku-maratoonin aikana), mutta kokonaiskuvaan keskittyessään ymmärtää olevansa onnekas ja onnellinen.

Onnea on myös se, että pieni askel kerrallaan saamme kodin keskeneräisiä asioita eteenpäin. Piha taitaa saada mullat vielä tänä syksynä, syyslomalla viimeistellään alakerran lattiaa ja talven tullessa siirrytään kokonaan sisätilojen laittamiseen. Puuttuvat huonekalut, eli lähinnä olohuoneen pöytä ja nojatuolit, ovat nekin ottaneet edistysaskelia, sillä tällä viikolla olen testaillut yhtä sohvapöytää ja samalla selaillut Torista nojatuolivalikoimaa. Sohvapöydän kävin hakemassa Muotocomin Pekalta, jonka verstaalla on valmistunut toinen toistaan hienompia huonekaluja ja pienesineitä – ja vieläpä ihan tuossa naapurissa Palokassa. Tämä kaunis kalanruotokuvioitu yksilö on ehkä kuitenkin aavistuksen pieni meidän olohuoneeseen, mutta Pekalla oli jo mielessä jotain muuta vastaavalla runkoidealla ja kulmikkaammalla pöytälevyllä. Suunnitelmia odotellessa siis!

Muistakaahan nauttia viikonlopusta! Ottakaa omaa aikaa, herkutelkaa ja unohtakaa työt – maanantai tulee nopeammin kuin uskottekaan, ja silloin ehtii jälleen kiristellä hermoja ja olla tehokas oma itsensä.

Syksyn väreissä

Tämä syksy on sisustuksen osalta kolahtanut meikäläiseen jostain syystä kovemmin kuin yleensä. Saattaa toki johtua jo siitäkin, että saamme viettää ensimmäistä syksyä uudessa kodissamme, mutta on tässä vallitsevassa trendissä jotain ihanaa myös värien ja materiaalienkin puolesta. Murretut, neutraalit sävyt ja tunnelmalliset, ehkä jopa aavistuksen hotellimaiset sametit ja pellavat on vieneet sydämeni niin, että meillekin on alkanut ilmestyä ruskeaa, beigeä ja makuuhuoneeseen jopa verhotanko harmaita verhoja odottamaan. Viime päivät olen selvitellyt tummien peilien ja lasien saatavuutta ja käynyt hakemassa parikin eri mattoa sovitukseen, joten syksy on todellakin tuonut uutta intoa sisustamiseen.

Olohuone on sisalmaton kanssa tuntunut jo jonkin aikaa liian kesäiseltä ja lämpimältä tunnelmaltaan, joten uusi matto on parhaillaan etsinnässä. Alunperin tarkoitus oli siirtää Elloksen ryijymatto tv-huoneesta olohuoneeseen, mutta tv-huoneessa tuntuu nyt olevan asiat kohdallaan enkä halua ainakaan vielä muuttaa siellä mitään suurempaa. Iskusta nappasin tämän beigeen taittavan matonpalan testiin, ja se menee mielestäni niin hyvin yksiin kylmän harmaan Ht Collectionin sohvan ja harmaan mikrosementin kanssa, että taidan vielä pyöräyttää meillä sovitettavana saman maton isona pintana.

Myöskin Iskusta löysin yläkertaan ison luonnonvalkoisen villatyynyn ja beigen villaisen viltin, molemmat puolen hinnan hyllystä! Hennesistä ostin vielä rusehtavan samettityynyn, ja tähän aulatilaankin meillä olisi valmiina verhotankoja odottamassa valkoiset harsomaiset verhot. Instagramin kautta olen saanut useita kyselyitä kuvassa näkyvästä kaappikolmikosta, ja se tosiaan on Ikean beståta pystyyn asennettuna. Ovet avautuvat ylöspäin ja pienellä sahauksella hyllytkin saatiin sopimaan kaappien sisään.

Löytyykö teiltä tämän syksyn lempivärejä? Yleensä meillä ei vaihdu mikään muu kuin korkeintaan tyynyt ja viltit ja toisaalta, kun perus väripaletti kotona on hillitty, niin se sopii niin talveen kuin kesäänkin. Yritän sisustuksessa välttää sellaisia hankintoja, jotka eivät sovi mihin tahansa huoneeseen tai mihin tahansa vuodenaikaan, koska silloin tiedän huonekalun tai esineen olevan pitkäikäinen. Trendejäkin tulee tietenkin seurattua, mutta kun oma väripaletti on vuodesta toiseen pysynyt suht samana (eli ”värittömänä”), niin uudet hankinnat on aina yhdisteltävissä vanhoihin.

Porukalla lenkille

Tuntuupa vähän jopa uskomattomalta, että vierähtikö tässä tosiaan näin monta päivää kirjoittamatta blogiin ollenkaan! Viikonloppukaan ei ole ollut mitenkään kiireinen, mutta tänään flunssainen olo on saanut meikäläisen pysymään aika pitkälti sohvan nurkassa, ja eilen taas, taisin vain olla koko päivän totaalisen yliväsynyt.

Tämä viikko on kokonaisuudessaan ollut melko rento, ja vaikka edessä on vielä neljä täyttä työviikkoa, niin mielessä on alkanut jo pyöriä syysloman suunnitelmat. Aiomme nimittäin pitää jonkinlaisen syysloman koko perhe, mutta Nikolla on suunnitelmissa tehdä pieniä remonttihommia täällä kotona ja me lasten kanssa ollaan ne päivät jossain ihan toisessa kaupungissa, mahtavassa seurassa sielläkin.

Loistavalla porukalla oltiin perjantainakin liikkeellä, kun käytiin naapuriporukalla juoksemassa paikallisessa tapahtumassa kympin lenkki. Arvoin koko viikon uskaltaisinko jalkani takia lähteä koko tapahtumaan, mutta luonne ei antanut periksi luovuttaakaan, joten otin pari särkylääkettä ja lähdimme hyvällä fiiliksellä hölkkäilemään. Kaikilla oli tavoitteena päästä maaliin saakka juoksemalla (en ollut porukan ainut puolikuntoinen), ja aika lailla tunnissa se lopulta onnistuikin. Itseäni jäi jopa harmittamaan se, etten uskaltanut revitellä enemmän, sillä nyt lenkin jälkeen jalka ei yllättäen olekaan ollut normaalia kipeämpi. Ehkä viikon tauot lenkkien välillä on alkanut toimia, ja kohta pääsen taas täysipainoisesti lenkkiporukkaamme mukaan. Sitä kiittelimme kaikki, että onneksi on tällainen mahtava naapurusto, josta löytyy iso kasa samanhenkisiä naisia.

Lenkki oli itselleni rohkaiseva kokemus näiden viime viikkojen tuskastelujen jälkeen, ja huomasinkin miten paljon vähemmän lenkin jälkeen on turhauttanut. Kävin toiveikkaana jopa ostamassa lauantaina uudet asicsit perjantaina rikki menneiden tilalle, ja aikomuksena on päästä testaamaan ne pariin kertaan ensi viikon aikana. Kiitos vielä teille kaikille vinkkinne jakaneille postaukseen, jossa etsiskelin kadonnutta motivaatiotani! Luulen, että se alkaa löytyä nyt jalan paranemisen myötä, ja olen päättänyt kokeilla myös pienimuotoista ruokavalion muutosta. Herkkuja vain kerran päivässä, ei ruokaa seitsemän jälkeen ja enemmän terveellisiä välipaloja. Josko se näistä lähtisi liikkeelle!

Totuus blogikuvien takana

Eikö niin että blogien lukijoina me olemme tottuneet siihen, että blogeissa kuvat ovat kauniin harmoonisia, ehkä jopa seesteisiä otoksia pysähtyneistä kahvihetkistä, silmiä hivelevistä sisustuksista lampaantaljoineen ja pehmeine viltteineen? Muotiblogeissa bloggaaja astelee rennon rempseästi mukulakivikaduilla pastellisten kivitalojen keskellä ja tietenkin pukeutuneena viimeisimmän trendin mukaan. Ruokabloggaajan lautasella on aina vihreää, nätisti aseteltuna annoksen päälle tai ruoan ympärillä näkyy kokkailun jäljiltä hallitusti ympäriinsä sirotellut raaka-aineet. Kaikki tämä saattaa välillä tuntua epäaidolta ja lukijalle syötetyltä kiiltokuvalta, mutta onko asia todella näin? Tekeekö some arjesta kauniimpaa vai erottuuko luonnostaan kaunis somessa?

Näin seesteisessä tunnelmassa meillä juotiin aamukahvit viime sunnuntaina. Minna bakesilta haettu täydellisen kaunis ja herkullinen cupcake väreihin sointuvan maitokahvin seurana, muutama kukkamaljakko pöydällä.

Mutta jätin sanomatta, että kiireettömyys ja seesteisyys näkyivät sillä hetkellä vain keittiön pöydän läheisyydessä. Muualla kodissamme näytti hyvinkin tavalliselta – leluja, tyynyjä, pihalta kantautunutta hiekkaa, pölyä, koirankarvoja ja ilmapalloja (!) sikin sokin sulassa sovussa kaikki samassa kasassa. Erityisen siistiltä ei näyttänyt muissakaan huoneissa, sillä se nyt vain tuntuu menevän niin, että varsinkin viikonloppuisin, koko perheen ollessa kotona ja jokaisen touhutessa omiaan ympäri taloa, tavarat leviävät ja sotkua syntyy nopeammin kuin ehtii siivota. Tuttua varmaan muillekin?

Silti, vaikka jättäisin joitain asioita blogin ulkopuolelle ja valitsisin olla kertomatta ihan kaikkea, ei se mielestäni tarkoita sitä, että sisältö blogeissa olisi epäaitoa. Kuvaan omaa kotiani, kuvissa näkyy meidän huonekalut (verrattuna aikakausilehtien lainatuilla tavaroilla stailattuihin tiloihin) ja meidän lapset. Jos kerron olevani onnellinen, en välttämättä samaan hengenvetoon mainitse, että paljon suruakin tähän elämään on mahtunut tai jos kuvaan itseäni, valitsen useimmiten sellaisen päivän, jolloin olen saanut edes hiukset harjattua ja koen olevani itselleni tyypillisessä vaatetuksessa (eli kotihousuissa hah!). Löytyy varmasti paljon niitäkin blogeja, joiden sisältöä tuotetaan pääasiassa stailaten, suunnitellen ja toteuttaen kuvia, jotka eivät ole osa kenenkään oikeaa elämää, mutta tällaiset mediat on lähinnä inspiraation jakamiseen – itse toivon tavoittavani teidät syvemmälläkin tasolla, sillä välillä kirjoitan laajemminkin itsestäni ja toisaalta, blogissa näkyvät kuvani ovat aina omasta elämästäni. Ne voivat olla tiukkaan rajattuja, mutta koskaan ei ole kahvikuppi päässyt kylmenemään kuvaamista odotellessa.

Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia asioita te tulette blogistani katsomaan ja lukemaan. Haluatteko nähdä arjen realismin vai kuulla elämän positiivisemmasta puolesta? Osaatteko nähdä tavallisen, keskivertoelämän kuvien takana? Kaipaatteko enemmän asiaa vai kuvia?

Faktoja minusta

– Puhun suomen lisäksi sujuvasti englantia, ruotsia ja jonkun verran saksaa. Olen myös jossain elämänvaiheessani opetellut ranskaa, tanskaa ja latinaa, mutta arvaatte ehkä, ettei keskustelu näillä kielillä sujuisi nykypäivänä.

– Kirjoitan kaikki postaukset kännykällä. Tiedän olevani tässä asiassa melko yksin, mutta en jostain syystä osaa inspiroitua läppärillä.

– Minulla on vahvat mielipiteet tietyistä asioista, ja niistä puhuttaessa tuon ne yleensä melko selkeästi esiin. Kuten nyt vaikka lasten vieminen hoitoon äidin ollessa kuopuksen kanssa kotona tai piraattitavaroiden ostaminen.

– Olen huono, ei vaan toivottoman surkea raha-asioissa siinä mielessä, että maksan kaikki laskuni aina myöhässä. Nettipankin avaaminen, laskutietojen näpytteleminen ja avainkortin esille ottaminen ovat niitä asioita, jotka teen vain pakon sanelemana – eli yleensä siinä vaiheessa, kun saan ensimmäisen muistutuskirjeen jostain laskusta.

– Nykyisen koulutukseni lisäksi olen gradua vaille valmis ekonomi. Tätä ei ehkä uskoisi ottaen huomioon edellisen kohdan.

– Pienenä olen harrastanut balettia, street dancea, showtanssia, steppiä, ratsastusta, uintia, koripalloa, yleisurheilua, kuvataidekoulua.. Tulikohan siinä vielä edes kaikki?!

– Leivon useammin kuin kukaan muu tuntemani – ja myös syön enemmän herkkuja kuin kukaan. Tämä ei varmaan yllättänyt ketään.

– Olemme Nikon kanssa tutustuneet 15-vuotiaina ja olleet siitä asti yhdessä. Hitonmoinen poikkeus nykyajan parisuhdetilastoissa, sanoisin!

Vauvakutsut yllärinä ystävälle

Tuossa ihan naapurissa, melkein seinän takana asuu yksi hyvä ystäväni Katja, jonka opin joskus aikoinaan tuntemaan keskisuomalaisten bloggaajien tapaamisessa. Itse asiassa tutustuin samaan aikaan myös nykyään läheisiin ystäviini Kerttuun ja Piiaan. Lähdin ennakkoluulottomasti koko päivän mittaiselle bloggaajareissulle tuntematta oikeastaan yhtään ketään, mutta käteen tuosta päivästä jäi enemmän kuin olisin koskaan voinut uskoakaan. Olin hyvin vaatimaton itseäni kokeneempien bloggaajien seurassa, mutta luonteelleni tyypillisesti en varmaan osannut ensimmäistä paria minuuttia kauempaa olla hiljainen sivustaseuraaja, ja siitä se kaikki varmaan lähtikin, yhteisestä huumorintajusta, ennakkoluulottomuudesta ja tietynlaisesta avoimuudesta.

Oli täysin sattumaa, että Katja perheineen sai meidän kanssa samaan aikaan tontin, vieläpä niin että nykyään todella asumme ihan vierekkäisissä taloissa. Katja on viimeisellä kuulla raskaana, odottaen jo toista lastaan, joten yhdessä Katjan muiden ystävien kanssa ideoimme viime viikonlopulle vauvakutsut. Teimme parhaamme, jotta kutsujen järjestäminen olisi kaikkien kiireisessä arjessa mahdollisimman stressitöntä, ja mielestäni tämä onnistuikin hyvin kun kaikki toivat tullessaan jotain yhteiseen kahvipöytään. Lopulta tarjoamiset oli paremmat kuin meillä koskaan, ja taitavan kotileipuri-Annan loihtima sitruuna-vadelmakakku oli suorastaan taivaallisen hyvää ja kaunis! 

Ensimmäiset kymmenen minuuttia kutsujen järjestelyistä kului tämän kakun ihailuun, eikä ihme! Muita herkkuja meillä oli tomaatti-mozzarellapiirakka, feta-pinaattipiirakka, syksyinen luumu-vuohenjuustosalaatti, vuohenjuustoleivät ja makealla puolella pavlovaa, rocky roadia ja macaronseja.

Itse kutsujen päätähti ei osannut etukäteen aavistaa mitään, koska olin selvitellyt vieraslistaa Katjan mieheltä ja sopinut, että sunnuntaina Katjan on pysyttävä kotona ilman kummempia suunnitelmia. Kävin varttia ennen varoittamassa Katjaa, että nyt olisi hyvä aika vaihtaa siistimpää vaatetta päälle ja kammata hiukset, sillä jotain erityistä oli tiedossa naapurissa. Kun Katja tuli ovesta sisään, tulivat vieraat esiin huutaen yllätys – päätimme toteuttaa tämän silläkin uhalla, että synnytys olisi käynnistynyt siinä meidän eteisessä pelkästä järkytyksestä. Onneksi vältyttiin suuremmilta äksidenteiltä ja saatiin viettää rento iltapäivä syöden ja jutellen vauvoista ja synnytyksistä – mistäpä muustakaan.

Ainut niin sanottu ohjelmanumero kutsuilla oli kirjoittaa suljettavaan kirjekuoreen nimiveikkauksia sekä pieneen vauvavihkoon arvauksemme syntymäpäivästä, painosta ja pituudesta. Ehkä Katja muistaa lähimmäs arvannutta jollain pienellä eleellä tai vielä parempaa, ehkä lähimmäs arvannut tarjoaa auttavaa kättään Katjalle joskus tarpeen tullen.

Ohjelmaksi riitti oikein hyvin pelkkä yhdessäolo, mutta halusimme vielä muistaa tulevaa äitiä pienillä tarpeellisilla lahjoilla. Vaippakakku taitaa melko tiiviisti kuulua vauvakutsuihin, ja äitille oli keksittävä jotain hemmottelevaa, joten haimme lahjakortin raskaushierontaan ja jalkahoitoon. Koska Katjan esikoinen on jo 7-vuotias ja eri sukupuolta tulevan lapsen kanssa, ajattelimme uusilla pienillä vauvatarvikkeilla olevan myös käyttöä. Kaikkein välttämättömimmän perhe on jo aika lailla ehtinyt hankkia, mutta saimme Jollyroomilta* valita joitakin hyödyllisiä vauvatavaroita kutsuilla annettavaksi, ja pakettiimme valikoitui Alice & Foxin puuvillaiset vauvalakanat, Teddykompanietin helistin, Petite Cherien fleecehaalari, pehmoiset neulotut viltit sekä BabyDanin harmaa unipesä. Unipesä, tai babynest kuten tuo maailmalla tunnetaan, on jotain sellaista arjen tarpeellista luxusta, jota jokaisen odottajan ei välttämättä tule ensimmäisenä hankittua, mutta josta olen kuullut paljon hyviä kokemuksia. Vauvan voi laittaa unipesään pötköttelemään sohvalle tai lattialle sillä välin kun itse tekee jotain muuta, ja sängyssä se taas tuo lisäturvallisuuden tunnetta pienelle vastasyntyneelle. Varmasti unipesä toimii aluksi hyvänä matkasänkynäkin, ja lisävarusteena myytävä kantoalusta muuttaa unipesän kantokopaksi.

Kaiken kaikkiaan vauvakutsut oli onnistuneet, ja paras mittari siinä on tietenkin se, että Katja oli onnellinen ja otettu yllätyksestämme. En tiedä tulisiko tällä iällä enää järjestettyä ihan niitä kaikkein perinteisemmänlaisia baby showereita kaikkine ohjelmineen ja vauvamahan mittailuineen, mutta tällaisena rentona yhteiskahvitteluna kutsut oli täydellinen viikonlopun lopetus.

*yhteistyössä Jollyroomin kanssa

Paras pavlova

Vaatimattomasti nimesin tämän parhaaksi pavlovaksi, mutta koska resepti on ystävältä saatu ja tämän valehtelematta on parasta pavlovaa, jota olen koskaan syönyt, niin nimi taitaa olla vähintäänkin oikeutettu. Pavlova ei ole koskaan lukeutunut omiin lempiherkkuihini, koska usein niissä maistuu kananmuna ja täytteenä pelkkä kerma ei vain toimi. Tämä ystävällä ensimmäistä kertaa maistamani pavlova kuitenkin muutti tilanteen niin että tänä kesänä meidänkin kahvipöydässä on tarjottu pavlovaa huolestuttavan usein. Koostumus on täydellinen, pinnalta rapea, keskeltä pehmeä ja ulkoreunoilta paikoittain jopa sitkeä. Testatkaa, ette varmasti tule pettymään.

PAVLOVA

5 kananmunan valkuaista

2 dl sokeria

2 tl maissijauhoja

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl valkoviinietikkaa

1 prk kuohukermaa

1 prk maustettua rahkaa sitruuna

marjoja

Vatkaa valkuaisia täysin kuivassa metalli- tai lasikulhossa. Kun valkuaiset ovat kunnolla jo kiinteää vaahtoa, ala lisätä 1,5 dl sokeria vähitellen, koko ajan vatkaten. Kun vaahto on lähes valmista eli kunnolla kiinteää, sekoita ensin keskenään loput 0,5 dl sokeria, maissijauho, vaniljasokeri ja leivinjauhe, ja lisää vaahtoon. Lopuksi sekoita joukkoon valkoviinietikka.

Nostele vaahto leivinpaperilla vuoratulle pellille haluamaasi muotoon ja paista 125-asteisessa uunissa noin tunti. Itse kokeilen varovasti haarukalla pintaa koputellen, milloin pinta tuntuu rapsakalta. Sulje uuni ja anna pavlovan vielä jäädä uunin jälkilämpöön vartiksi-puoleksi tunniksi.

Vatkaa kerma ja sekoita rahkan ja sokerin kanssa. Lisää seos jäähtyneen pohjan päälle ja kaada päälle marjoja. Pavlova on parhaimmillaan samana päivänä syötynä.

Sunnuntain ajatuksia

Onnistuneen viikon kunniaksi päätin tänään sunnuntaina hieman irroitella ja kaadoin itselleni puoli lasia viiniä lasten mentyä nukkumaan. Ajattelin palkita itseäni siitä, että olin selvinnyt kunnialla sekä työviikosta että yhdistä vaatekutsuista ja tänään vielä ystävän baby showereista. Toimitin yhden kuvapaketin eteenpäin, siivosin, tein useammankin kerran ruokaa, kävin kahdesti juoksemassa, leivoin neljänä päivänä, pesin pyykkiä ja kaiken sen lomassa ehdin katsoa ties kuinka monta jaksoa Jälkiä jättämättä -sarjaa Netflixistä (iso suositus muuten sille!). Kun omia viikon tai päivän saavutuksiaan listaa ylös, näyttää jokainen päivä väistämättäkin toimeliaalta – itseään voi siis onnitella hyvin onnistuneesta arjesta, vaikka ei todellisuudessa olisikaan saanut aikaan mitään sen kummempia. Itse voi päättää, haluaako nähdä lasin puoliksi tyhjänä vai täynnä.

Lapset olivat viikonloppuna yhden yön yökylässä vanhempieni luona, ja vaikka tilaisuuden olisi voinut käyttää hyväksi tehden vihdoin sen suursiivouksen, jota olen jo kuukauden päivät suunnitellut tai maalaten pikkuvessan seinän loppuun (sekin kun on odottanut tekemistä jo useamman viikon), niin päätin kaikesta huolimatta olla tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Neuloin, istuin tv-huoneessa, pyörin kaupungilla ja kävin lenkillä. Tein sitä, mikä sillä hetkellä sattui huvittamaan ja onnittelin itseäni siitä, että osaan tarvittaessa vain olla. Tärkeä taito sekin tässä kiireisessä maailmassa, vai mitä?

Tuleva viikko tulee jälleen olemaan työntäyteinen, mutta viikot menevät nykyään niin nopeasti että viikonloppu on ennen kuin ehdin huomatakaan. Kalenteri on onneksi viikonloppujen osalta suurimmaksi osaksi tyhjää täynnä seuraavaan kesälomaan saakka, joten olen päättänyt jatkossakin tehdä enemmän asioita, joista itse tykkään ja joista lapset tykkäävät, ehkä laittaa vielä pihaa ennen talven tuloa ja varmasti fiilistellä joulua hyvissä ajoin, noin muutaman esimerkin mainitakseni. Naapuruston lenkkiporukan kanssa päätimme juosta kympin matkan tulevassa Finlandia maratonissa, ja toiveena olisi alkaa aktiivisemmin tekemään myös lihasjumppaa kotona niin että saisin kipeytyneen jalan takaisin kuntoon. Fiksua olisi varmasti myös vähentää sokerin käyttöä, mutta liian monen tavoitteen asettaminen yhdellä kertaa ei tule johtamaan mihinkään muuhun kuin luovuttamiseen. Ja jos nyt voin todeta, että asiat saavat edetä omalla painollaan jaksamisen mukaan, niin syksyn pimeillä joudun varmasti henkisesti potkimaan itseäni eteenpäin, jotta jaksan edes puolia siitä, mihin vielä nyt on energiaa.

Iloa uuteen viikkoon!

NOSH vaatekutsut

Eilen meillä tosiaan pidettiin NOSH vaatekutsut ison kaveriporukan kanssa, ja hyvä niin, sillä ystäviä näkee arjen kiireessä aivan liian harvoin. Meillä kun molemmat lapset viettää synttäreitään helmikuussa, niin yleensä syksyisin on ollut kiva järjestää vaatekutsuja – jo pelkästään siitäkin syystä, että pääsee leipomaan ja kutsumaan kerralla enemmän kahvittelijoita kylään. Muistatteko viime syksynä kun olin juuri vannonut, etten varmasti pitäisi mitään kekkereitä väliaikaisasunnossamme, mutta lopulta pidin kuitenkin NOSH kutsut juurikin näihin samoihin aikoihin?

Nyt oli loistava tilaisuus muutenkin pitää kutsut, sillä NOSHilta oli päivää aikaisemmin julkaistu uusi lastenmallisto ja naisten uutuudet olivat olleet myynnissä noin kuukauden verran. Luottoesittelijänäni on jo pidemmän aikaa toiminut kaunis ja positiivinen Reetta, jonka oman NOSH-ryhmän löydät facebookista. NOSHin vaatteita voisi ihan yhtä hyvin tilata itse netistäkin, mutta itselleni nämä kutsut on aina ollut se juttu, kun vaatteita pääsee sovittelemaan ja näkemään livenä. Monet omista suosikeistani eivät välttämättä niinkään säväyttäneet tuotekuvissa, mutta sovittelijoiden päällä niihin ihastui. Lisäksi Reetan kautta tilaamalla tukee Reetan työtä yrittäjänä. 

Tarjoiluja sain tällä kertaa varata reilusti, ja osan tein gluteenittomana ja laktoosittomana sekä kasvisversiona. Suolaisella puolella oli tarjolla kinkku-voileipäkakkua gluteenittomalla vuokaleivällä, lohi-ruisnappeja, salaattia ja italialaista piirakkaa gluteenittomalla pohjalla. Piirakkapohjan tein Mamma rimpuilee -blogin loistavalla ohjeella ja täytteeksi laitoin 3dl ruokakermaa, 2 kananmunaa, 150g emmentalraastetta, pinaatinlehtiä, fetajuustoa, aurinkokuivattua tomaattia, pinjansiemeniä ja suolaa sekä pippuria. Piirakka hupeni hetkessä myös tavallista ruokavaliota noudattavien lautasilta, ja väittäisinkin tämän olevan paras gluteeniton piirakka, jonka olen koskaan tehnyt!

Makeissa tarjottavissa meillä oli cake popseja, sitruunamuffinsseja ja daim-kakkua. Daim-kakun tein kolminkertaisella taikinalla ja gluteenittomana, ja siitä jäikin sen verran syömistä vielä seuraavillekin päiville että viikonloppuna on ehkä tehtävä muutama extralenkki siitä hyvästä. Makeat herkut taisivat nekin maistua vieraille hyvin, vaikka itse tuskastelen joka kerta erityisruokavalioiden kanssa, koska ensin tuntuu siltä, ettei keksi mitään leivottavaa ja lopulta teen kaiken vanhoilla tutuilla ohjeilla, korvaten vain maitotuotteet laktoosittomilla ja jauhot gluteenittomilla. Mietin myös eilen pöytää kattaessani, että olisin jonkinlaisen leivonnaisten koristelukurssin tarpeessa – tai ehkä suurin syy sille, että kaikki kakkuni ja muut leipomukset ovat lähes syömäkelvottoman näköisiä on se, että koristeluvaiheessa yleensä aika loppuu ja jätän homman puolitiehen. Siitäkin huolimatta, että joka kerta lupaan seuraavalla kerralla panostaa myös ulkonäköön – ja ihan joka kerta tilanne on lopulta sama viime hetken paniikki.

NOSHilta tilasin vaatteita sekä itselleni että lapsille. Minea ihastui lilaan joutsenmekkoon, ja itse tykkäsin pupukuosista leggareissa ja yksivärisistä taskumekoista. Nooalle otin peruskäyttövaatetta pitkähihaisten paitojen puolelta, ja molemmilla lapsilla oli tarvetta tuubihuiveille. Naisten puolella suosikkejani oli ainakin Hippu tunika sekä valkoinen ja musta poolo. NOSHin toimitus on aina ollut supernopea, joten jo ensi viikolla minulla on varmasti näyttää teille sovituskuvia meidän hankinnoista.

Joko te olette ehtineet katsoa NOSHin uutuudet ja löytää omat suosikkinne? Vinkkinä jyväskyläläisille, että Reetalta kannattaa kysellä avoimia ovia, jos tahtoo päästä näkemään malliston livenä. Aina voi tietenkin myös varata omat kutsut, jos syksyn aikataulut antaa periksi!

1 2 3 4 5 6 7 … 15