Rytmiä hakemassa

Jotenkin blogi on nyt vähän päässyt laiskistumaan, mikä johtunee varmastikin siitä että myös allekirjoittanut on täällä voinut edelleen hyvin laiskasti. Tänäänkin istuin Minean jumpan aikana puolitoista tuntia pukuhuoneessa tekemässä työhommia ja samalla mussuttamassa suklaapatukkaa. Toinen, ja ehkä myös parempi, vaihtoehto olisi ollut lenkkeillä tunnin verran ja jättää työt myöhempään iltaan, mutta kummasti viime aikojen teemana on ollut valita se kaikkein iisein reitti, oli kyse sitten siivoamisesta, lenkkeilystä tai ruoanlaitosta.

On muuten ihme juttu, mutta joululomalta palaamisen jälkeen on töissä väsyttänyt paljon enemmän kuin yhtenäkään syksyn pimeimmistä päivistä. Mistähän sekin johtuu? Olisiko ehkä siitä, että pimeään aikaan kahden viikon loma sekoittaa rytmit jo niin pahasti, että töihinpaluu on vaikeampaa kuin esimerkiksi kesäloman jälkeen, jolloin on täynnä auringon tuomaa energiaa. Tilasin jo ennen joulua ison paketillisen erilaisia vitamiineja itselleni, mutta kappas vaan, siellä ne edelleen odottelee avaamattomina kaapissa. Kertonee jotain meikäläisen saamattomuudesta, vai mitä!

Yksi juttu sentään löytyy, mihin on tullut panostettua ihan arkenakin. Olen nimittäin yrittänyt siirtää viikonloppufiilistä arkiaamuihin tekemällä astetta parempia aamupaloja ja lounaita töihin mukaan. En muista milloin olisin viimeksi vienyt eväitä töihin, sillä jos en käy lounaalla, en yleensä syö työpäivän aikana mitään (keksejä ja suklaata lukuun ottamatta). Siksi onkin suorastaan ihme, että tänäänkin yllätin itseni aamulla seitsemältä keittiöstä paistamasta halloumia ja pinjansiemeniä, ja se jos mikä pelasti koko päivän. Ehkä tästä voisi vielä tulla tapa, auttaisi ainakin vähentämään herkkujen syöntiä kun suklaan tilalla olisi ihan oikeaa ruokaakin.

Uskon vakaasti että kyllä tämä vielä tästä. Kunhan ensin saan miellessä pyörivät pari työjuttua saatettua päätökseen ja mikäli ilmat taas lämpenisivät, niin raahautuisin jälleen lenkillekin. Kiinnostaisiko teitä muuten lukea Minean voimisteluharrastuksesta? Tai toki saa esittää muitakin toiveita, jos jokin postaus olisi erityisen mieluinen (liukuovet on jo asialistalla!).

Laiska alku vuodelle

Enpä tiedä, onko siellä kellään muulla tätä samaa, mutta omalta osaltani tämä vuosi on pyörähtänyt liikkeelle hyvinkin laiskasti. Olihan tässä kaikenlaisia suunnitelmia erilaisten projektien suhteen, mutta mikään niistä ei ole ottanut tuulta alleen, ihan vain koska motivaatio on vielä hukassa.

Myös vuoden ensimmäinen työviikko on ollut hieman takkuinen, mutta siitä saan syyttää ainoastaan itseäni ja liian pitkälle valvottuja iltoja (öitä siis!). Loman kello kahden pintaan nukkumaan rytmin jälkeen on vain niin vaikeaa saada itseään unille siihen aikaan, että jaksaisi vähän ennen seitsemää olla pirteänä ylhäällä. Ja toisaalta, luulen että rytmin muutos jo itsessään ottaa oman aikansa, menin sitten nukkumaan ajoissa tai en.

Lapsilla on heilläkin ollut omat taistelunsa, sillä muutokset hoitopaikan ryhmäjaoissa on saanut aikaan sen, että ne hoitoon menemisen hankaluudet, joiden karkottamiseksi taisteltiin koko pitkä syksy, ovat jälleen palanneet ainakin osittain. Lapset eivät enää näe hoitopäivän aikana toisiaan käytännössä ollenkaan, ja toiveista ja valituksista huolimatta Nooa joutui eri ryhmään myös tärkeän parhaan ystävänsä kanssa. Aiemmin reippaasti hoitoon jäävä poika onkin nyt aamut itkua tihrustava ressukka, joka niin kovasti yrittää pidättää kyyneliä päiväkodin ovella, jotta hoitoon jääminen olisi itselleen edes hitusen helpompaa. Jos olen aikaisemmin ollut päiväkotivastainen mielipiteissäni, niin tämän jälkeen voin varmasti todeta olevani sitä entistäkin enemmän.

Molempien lasten syntymäpäivät lähestyvät hurjaa vauhtia, ja niitä pitäisi jo alkaa suunnittelemaan, mutta luulen juuri nyt tarvitsevani yhden perheviikonlopun, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Tämä viikonloppu se ei taida olla, sillä Nikolla onkin reissu tiedossa, ja me ollaan lasten kanssa kotivahteina, ja lisäksi pari työhommaa odottelee to do listalla. Viikko ei kuitenkaan ole kokonaan epäonnistunut, sillä viikon parhaimpana Nooa aloitti tänään elämänsä ensimmäisen jumpan, ja poika oli siitä niin innostunut, että itsellekin palasi usko parempaan loppukuuhun. Saattaisin viikonloppuna jopa innostua karsimaan kotoa vähän talvea pois ja lisätä tilalle raikkaampia kevätjuttuja. Vai onko vielä liian aikaista hempeille, vaaleille väreille? Olo on ainakin enemmän hempeä kuin räsikyvä, sillä maanantaista saakka olen vain odottanut sitä että vihdoin viikonloppu taas saa unohtaa aikataulut ja lorvia pulkkamäessä puolet päivästä. Suunnitelmiin saattaa myös kuulua Netflix, mutta lupaan nukkua paremmin kuin tällä viikolla tähän mennessä.

Edessä uusi vuosi

Uuden vuoden aatto oli todella jees, rento vaikkei ehkä niin kovin rauhallinen, kuitenkin mieleenpainuva ja sopivasti arjesta poikkeava. Lasten kanssa juhliessa aina mukana on tietynlainen rutiini ulkoiluineen ja lounasaikoineen, mutta juuri sen takia onkin huippua saada ystäviä yökylään, jolloin aikuisten yhteinen aika voi alkaa siitä kun lapset on menneet nukkumaan. Jos enää jaksaa valvoa siis.

Tänä vuonna meidän uuteen vuoteen kuului paljon ulkoilua, vielä enemmän lautapelejä, helppoa ja hyvää ruokaa, yllättävän vähän jälkiruokaa ja muutama raketti. Aika lailla juuri niitä asioita, joita toivoinkin. Kun kaikki suunnittelu ja ylimääräinen panostaminen jäi pois, pysyi kamerakin melko tiiviisti kaapissa viikonlopun ajan. Ihan kuin kaikki vähänkin erikoisempi tulisi herkemmin ikuistettua kameralle, vaikka vuosien päästä ehkä kaipaakin ihan niiden tavallisten asioiden muistelua. Ehkä sanonta suutarin lapsilla ei ole kenkiä pitää aika hyvin paikkansa, sillä harvemmin sitä jaksaa enää kaivaa kameraa esille ihan huvin vuoksi, jos ensin on kuvannut blogia varten. Onneksi arki ja blogi sekoittuvat edes jollain tapaa omassa blogissani, vaikka toki lasten touhuja voisi ikuistaa vieläkin enemmän. Muistan kuinka oma äitini heilui ihan kaikkialla kamera kaulassa kun me olimme lapsia – isälläni taas oli videokamera, johon vielä varmuudeksi videoitiin samat tilanteet.

Kuvasaldon lisäksi tänä vuonna aika köyhäksi jää myös uuden vuoden lupausten määrä. Sitä varmaan oppii vanhentuessaan koko ajan rennommaksi eikä enää vaadi itseltäänkään mitään yliluonnollisia suorituksia, se riittää jos tekee sen mihin inspiraatio ja jaksaminen antaa periksi. Edellinen vuosi meni osittain raksavuodesta toipuessa, mutta luulen kevään koittaessa energiatasojen nousevan ainakin sen verran, että kaikenlaiset projektit jälleen innostaa, vaikkei niitä olisikaan kirjannut uuden vuoden lupauksiksi. Onko teillä tapana tehdä lupauksia? Ja jos on, niin oletteko koskaan saanut pidettyä niitä?

Kaiken valvomisen jäljiltä omat rytmini on niin sekaisin, että tänäänkin koko aamupäivä meni syödessä ja sohvalla maatessa, ja vasta illalla jaksoin aktivoitua kotihommien kanssa. Lapset on nyt jaksaneet tosi kivasti puuhailla saamiensa joululahjojen kanssa, mikä on ihan erityisen hyvä homma, sillä ulkoilua lukuunottamatta Nooa ei haluaisi juuri muuta tehdä kuin tuijotella lastenohjelmia. Leluja on meillä ripoteltuna vähän ympäriinsä, keittiön penkistä löytyy koristeline, yläkerran aulassa on autorata ja tv-huoneen sohvan alla on aina vähintään viisi pikkuautoa. Uusin suosikki niin lapsilla kuin aikuisillakin on lautapelit, ja niitä tässä onkin pelattu kuukauden sisään paljon enemmän kuin koko aiempana vuotena yhteensä. Aikuisille ostin Rummikubin (suosittelen!) ja lapsilla on pino yhteistyön merkeissä saatuja lauta- ja seurapelejä. Huomenna ajateltiin taas nostaa yksi kortti Aikalaatikosta, saapa nähdä päästäänkö heti aamusta pulkkamäkeen, askartelemaan vai jotain ihan muuta.

Mahtavaa vuotta 2018! Tehdään tästä vuodesta vähintään yhtä hieno kuin edellisestä!

1 2 3 4 29