Mustat aterimet

Jos joku asia on tässä talossa arkisen tärkeää, niin hyvä ruoka – ja tietenkin myös jälkiruoka! Niinpä ihan itseoikeutetusti menin viime Ikean käynnilläni ostamaan meille setin uusia aterimia, siitäkin huolimatta ettei todellista tarvetta niille ollut. Kyllä, ostin täysin turhan tavaran vain ja ainoastaan sen ulkonäön vuoksi, mutta joskus sekin on varmaan sallittua, näin ainakin itselleni uskottelin.

Tulin löytöni kanssa kotiin jopa niin innostuneena, että ihan ääneen ihmettelin, miten sitä ihminen pärjäisi ilman Ikeaa. Kyllähän sitä oikeasti pärjäisi, mutta aina näin uuteen kotiin muuttaessa tuntuu erityisen hienolta, kun on kauppa josta edullisesti hankkia suurin osa tarvittavista tavaroista, kuten nyt vaikka matot, silityslauta tai keittiön säilytyspurkit. Mielelläni tukisin kotimaisia, ekologisia ja eettisiä yrityksiä arjessani enemmänkin, mutta valitettavasti annetuilla resursseilla on valittava ne tärkeimmät kohteet, panostettava niihin ja tingittävä jostain muualta. Tässä kuussa jätin esimerkiksi viidenkympin juoksutakin ostamatta, koska Nooa tuntuu kasvaneen ulos monista pitkistä housuistaan ja tarvitsi muutamat uudet tilalle, niistä valitsin niin kotimaista kuin ympäristön tiedostavaa. Kultainen keskitie, se pätee varmasti niin kuluttamisessa kuin elämässä yleensäkin.

Jokainen rakentaja tietää, mitä tarkoittaa ostoähky eli se, kuinka jossain vaiheessa projektia valintojen tekeminen ja tarvikkeiden hankkiminen alkaa väkisinkin tuntua puuduttavalta, pakko-hommalta. Sama tunne herää ajoittain vieläkin, kun joka huoneesta puuttuu kaikenlaista tarpeellista, remonttihommat on pahasti kesken ja niinkin yksinkertaisia asioita pitäisi ostaa kuin listoja, valokatkaisijoita ja peitelevyjä. Rajattomalla budjetilla tämäkin olisi huomattavasti helpompaa, mutta toisaalta taas juuri tämän ostoähkyn vuoksi olen alkanut entistä vahvemmin ajatella, että tyytyminen on yksi tärkeimmistä opeteltavista taidoista, koska aina ei voi haluta jotain muuta, enemmän tai parempaa. Ei tulisi liikaa vertailla, olla tyytymätön siihen mitä itsellä on ja vaikka haaveilu on hyvästä, niin ikuinen haaveiden tavoittelu ei sekään kaunista ihmistä, ennemminkin tekee vain rauhattomaksi. Ihmisillä tuntuu olevan taipumusta jatkuvasti kehittää ympärilleen uusia projekteja ja tavoitteita, kuten itsekin huomaan nyt rakentamisen päätyttyä ajattelevani seuraavien vuosien ajan panostaa työelämään. Entä jos ei erityisesti panostaisi mihinkään, ei tekisi mitään maininnan arvoista eikä kurkottelisi pilviin millään elämän osa-alueella? Entä jos ei myöskään asettaisi tavoitteita sen suhteen, mikä on järkevää ja mikä ei? Voisi hyvällä omatunnolla halutessaan ostaa tarpeettomia aterimia Ikeasta ja vielä sanoa sen ääneen.

Huvipuisto Jyväskylässä

Tai oikeastaan Laukaassa. Mutta siltikin on jotenkin tietyllä tapaa vähän liikuttavaakin, että täältä kotihoodeilta löytyy tällainen pieni huvipuisto kaikenmaailman Särkkien ja Lintsien tyyliin. Ei se ole lähellekään samanlainen kuin isommat serkkunsa, mutta onpahan silti jotain. On nimittäin oikein jees, ettei aina ole pakko ajaa paria sataa kilometriä päästäkseen tekemään kivoja, erityisiä juttuja lasten kanssa, vaan vaihtoehtoisesti voi päivän suunnitelmat tehdä vasta aamupalalla ja kuitenkin olla perillä ennen lounasaikaa. (Tähän tekisi mieli todeta, että on hyvä kun pienistäkin kaupungeista löytyy palveluita, mutta eihän Jyväskylä mikään pieni paikka ole, täällä vain joskus joutuu yllättymään siitä, kuinka suppeasti mitään on tarjolla.)

Alunperin olin lupaillut lapsille Särkän reissua tähän loppukesälle, mutta viikot tuntuvat loppuvan kesken, eikä itsellä ehkä juuri nyt olisi ollutkaan energiaa suunnitella sen isompia matkoja Jyväskylän ulkopuolelle. Niinpä otimme Kertun ja lasten kanssa suunnaksi Nokkakiven puiston ja vietimme siellä nelisen tuntia laitteita kiertäen ja jäätelöä syöden. Meidän lapset ei ehkä olleet ihan niitä puiston hurjapäisimpiä, joten Nokkakiven lapsille sopivat laitteet sopivat loistavasti rauhallisempaan menoon. Pariin laitteeseen olisi aikuinen päässyt ilmaiseksi pienemmän lapsen seurassa, mutta Nooa ja Kertun samanikäinen poika viihtyivät hyvin kaikkein iiseimmissä laitteissa, jopa niin hyvin että karusellissa pojat taisivat istua viisi kertaa putkeen.

Itseltäni jäi kaikki laitteet tällä kertaa kokematta, eikä kameraakaan oikein ehtinyt pitää esillä juostessa kahden lapsen perässä – ehkä sekin kertoo onnistuneesta päivästä? Noin kymmenen kilometrin päästä Nokkakiven puistosta löytyy myös kotieläinpiha Ysitien lemmikki, jossa mekin ollaan yleensä käyty lasten kanssa joka vuosi ja aina tykätty paikan kotikutoisesta tunnelmasta. Muita vierailemisen arvoisia lasten kohteita Keski-Suomesta on ainakin Tarhalehdon kotieläinpiha ja Veijaripuisto Saarijärvellä, ja Jyväskylästä löytyy tietenkin myös perinteiset sisäleikkipaikat HopLop, tramppamaailma ja nyt uutena SuperPark. Ilmaisen tekemisen paras vinkki on mielestäni Mäki-Matin puisto, jossa on näin kesäisin tarjolla myös paljon järjestettyä ohjelmaa pienille puistoilijoille. Vieläköhän unohdin listalta jotain tärkeää? Lisäilkää jos keksitte kivoja vierailemisen arvoisia paikkoja Jyvässeudulta, ja saa jättää myös omia kokemuksia mainituista paikoista kommenttiboksiin!

Suunnitelmia yläkerran aulaan

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, totesin tänään, ja niin siinä melkein taisi sitten lopulta käydäkin, että yksi hyvin keskeneräinen huone eteni vauhdilla kohti valmiimpaa. Yläkerran aula nimittäin.

Joskus yli vuosi sitten kun suunnittelimme tämän kodin pohjapiirrosta, jäi meille kuin pakosta yläkertaan noin parinkymmenen neliön aulatila kaikkien makuuhuoneiden keskelle. Me ei haluttu luopua ikkunapinta-alasta, ei myöskään tarvittu viidettä makkaria eikä uskottu tarvitsevan lisää säilytystilaakaan, joten aika surutta annettiin ”hukkatilan” jäädä sellaisekseen. Muuton jälkeenkin se on ollut se kaikkein vähimmälle huomiolle jäänyt tila, huoneeksi sitä ei edes voi kutsua ja näppärästi se on toimittanut varaston virkaa. Parisen viikkoa sitten sain kuitenkin vihdoin ja viimein myytyä Nooan vanhan pinniksen pois, ja aula tuntui tyhjenevän siinä samalla. Innostus sen sisustamiseen yllättäen kasvoi, ja keskiviikkoisella Ikea-käynnillä satuin lepuuttamaan väsyneitä jalkojani kivankokoisen divaanin päällä makoillen. Siitä se ajatus sitten lähti, kotiin päästyäni kyhäilin kasaan pienen kollaasin inspiraatioksi ja tänään oltiin jo maalikaupassa – ja uudelleen Ikeassa.

Maanläheisiä sävyjä, luonnonvalkoista, beigeä, ruskeaa ja harmaata. Niin sanottuja pakollisia toimintoja kun aulaan ei tarvitse saada, niin suunnittelun suhteen kaikki oli avoinna. Lopulta päädyimme siihen, että aula voisi olla lapsille telkan katselua varten, ehkä leikit voi jatkua omista huoneista aulan puolella ja joskus myöhemmin siihen voisi ajatella hankkivansa pienen työpisteen tai kirjakaapin. Muissa huoneissa meillä ei ole verhoja (sälekaihtimia ja pimentäviä rullaverhoja lukuun ottamatta), mutta tämä tila saa olla aavistuksen hämyisempi, ja ajattelin testata ohuita vaaleita verhoja. Päätyseinä maalataan Tikkurilan sävyllä Mulperi, ja sekä sohva että matto saa uhkarohkeasti olla valkoista. Huomenna kasaillaan huonekaluja ja maalaillaan seiniä, joten jos haluat pysyä menossa mukana, niin seuraa @minishowblogi instastorya!

1 2 3 4 401