The crazy plant lady

Moni siellä varmasti nyt naureskelee partaansa kun sanon tämän ääneen, mutta silläkin uhalla: olen totaalisesti hulluna viherkasveihin! Kaikenlaista vihreää on alkanut vähitellen ilmaantua meille, ensin oli tämä Lidlistä hetken mielijohteena ostettu puu, sitten tuli leikkokukat ystäviltä ja lopulta löysin itseni niin Prisman, Cittarin kuin Plantageninkin viherkasviosastoilta pyörimästä ja pohtimasta, kuinka paljon kasveja voi kerralla ostaa. Yhtäkkiä huomasin miettiväni erilaisia kauppoja, joista voisi löytyä kivoja viherkasveja, saatoin tällä viikolla jopa harkita yhtä Ikea-reissua lähinnä edulliset kasviostokset mielessäni. Suorastaan järjetöntä, jo ihan noin muutenkin, mutta vielä se, että minunlaiseni mitään kasvien kasvattamisesta (eli tässä tapauksessa hengissä pitämisestä) tietävä menee ja ostaa kodin täyteen kasveja – jotain aavistuksen pysyvämpääkin olisi sillä rahalla varmasti saanut. Eilen oli jo hyvin lähellä etten kävellyt Plantagenista ulos mukanani jättimäinen kentiapalmu. Onneksi en ihan siltä seisomalta keksinyt lähes parimetriselle puulle meiltä paikkaa, koska olisihan se ehkä ihan hyvä nyt alkuun vähän tutkailla, kuinka meillä yhteiselo lähtee käyntiin näiden jo olemassaolevien yksilöiden kanssa. Kesäkukissa kun periaatteeni on yleensä ollut ostaa edullista, niin kukat voi sitten aina kuihduttuaan vaihtaa uusiin. Satasen palmupuita ei kuitenkaan kotiin ihan kerran viikossa kanneta.

Meillekään ei varmasti olisi koskaan muuttanut tällaista määrää (yhteensä ehkä kuusi kasvia, vielä en taida päästä mihinkään viherklubiin?!) kasveja ellei kaikki vihreä olisi sisustuksessa nyt todella in. Olen ihastellen katsonut muiden kuvia upeista tyrakeista, peikonlehdistä ja palmuista, ja näin kauan siinä kesti huomata, että viherkasveillakin voi sisustaa omannäköisellä otteella. Viherkasvin ei välttämättä tarvitse olla se ysärikasvi valkoisessa muoviruukussa, vaikka sellainenkin kyllä meiltä löytyy. Pääasiassa olen koittanut valita meille sopivia, melko simppeleitä kasveja, jotka selviäisivät myös mahdollisimman vähällä hoidolla. Viherkasveihin tuntuu meikäläiseltäkin löytyvän edes jonkinlainen potentiaali, mutta jokaikinen ruukkukukka, joka on meillä pyörähtänyt, on kuollut viikon sisään. Ennen syytin luonnonvalon puutetta, ilmankosteutta ja ties mitä milloinkin keksin, mutta jälleen kuihdutettuani Minean kukan parissa päivässä täällä uudessakin kodissa, taitaa olla aika myöntää, että kaktukset ja silkkikukat on enemmänkin mun heiniä.

Perjantaikukan sijasta taidan huomenna ostaakin itselleni jälleen yhden viherkasvin, peikonlehti on nimittäin vielä hankkimatta. Tai ehkä kuitenkin haen sen kentiapalmun, ihan vain siksi että alkaa viikonloppu ja meillä jälleen täyttyy talo vieraista.

Muita vihersisustamiseen hurahtaneita?

Mielekästä puuhaa lapsille ja aikuisille

Kaupallisessa yhteistyössä: Name It

Me ollaan nyt ehditty asua tässä uudessa naapurustossa suunnilleen kuukauden verran, ei siis kovin kauaa, mutta kuitenkin niin että paikat alkaa tuntua kotoisalta, ja lapsetkin taitavat olla jo aika hyvin tottuneet uusiin kuvioihin. Minea on saanut naapureiden lapsista useammankin uuden kaverin, ja kun viereisissä taloissa asuu vähintään viisi suunnilleen samanikäistä tyttöä (ja lisää muuttaa koko ajan), on sanomattakin selvää, että pihalta löytyy leikkiseuraa melkein milloin vaan. Kerrostalossa asumisen aikana meidän tuli jostain syystä nähtyä harvinaisen vähän kavereita, ja Mineastakin huomasi, että tyttöä kyllästytti olla koko ajan pyytämässä mua tai Nikoa puhuttamaan barbeja, rakentamaan Legoilla tai mitä milloinkin. Vaikka vanhemmat kuinka tärkeitä olisivatkin, syntyy ne parhaimmat leikkimuistot kuitenkin kavereiden kanssa – muistan omastakin lapsuudesta vielä aika elävästi, miten naapurin tytön kanssa leivottiin pannaria, joka tarttui leivinpaperiin kiinni tai millaiset samistelupenaalit käytiin toisen ystävän kanssa ostamassa yhdessä Tiimarista.

Se, mikä on ehkä eniten muuttunut omasta lapsuudestani, on ettei meidän aikana ollut teknisiä laitteita, jotka olisi toimineet ohjelmatoimistoina lapsille silloin kun ei ollut mitään tekemistä. Siihen aikaan ei ollut tapana laittaa videolta pyörimään lastenohjelmia tekemisen puutteessa, vaan ennemminkin rohkeasti lähdettiin pihoilta etsimään kavereita – tai ehkä satunnaisesti pelattiin Nintendoa jos sellainen sattui olemaan. Hauskimmat leikit ala-asteiässä oli koko pihapiirin poliisi&rosvo, kirkkis ja erilaiset hyppynaruloruttelut koulun pihalla. Siihen aikaan olin aika innoissani kaikesta kouluun liittyvästä ja tuhersin läksyvihkoja koristellen kotona monenmonta tuntia, tai joskus innostuin jopa tekemään tehtäviä kolme vuotta vanhemman veljeni kirjoista. Slämy, kaverikirjat, värikkäiden käsikorujen solmiminen tai Hugon seuraaminen telkasta ovat myös varmaan aika tuttuja ainakin 80-luvulla syntyneille?

Nyt kun Minealla on paljon kavereita ihan tässä kävelymatkan päässä, on ongelmaksi ennemminkin tullut se, että Minea olisi jatkuvasti menossa johonkin tai kutsumassa kavereita meille. Tylsistymisen sietämisestä on tullut entistäkin hankalampaa, ja jos kaverit ei olekaan aina saatavilla, on meidän Nikon kanssa keksittävä jotain mielekästä puuhaa. Aina ei itsekään jaksaisi istua puhuttamassa barbeja tai pikkaraisia, joten meille oli oikein tervetullutta vaihtelua kuvien ihanat värikkäät puuhakortit, jotka saimme Name Itiltä. Kortteihin on kerätty erilaisia leikki-, askartelu- ja leivontaideoita ajatuksella unplug & play eli elektroniikka sivuun ja luovien leikkien pariin! Usein tuntuu hankalalta keksiä kovinkaan kummoisia juttuja ihan tuosta noin vaan, mutta viimeisen kuukauden ajan olen antanut Nooan tai Minean silloin tällöin vetää pakasta yhden kortin, ja yhdessä olemme toteuttaneet siinä ehdotetun idean, jos kaikki tarvittava on löytynyt kotoa. Tähän mennessä olemme esim leiponeet muffinsseja, maalanneet vesiväreillä, tehneet mehujääpuikkoja, askarrelleet paperilaivoja ja leikkineet kimin peliä. Paperilaivoja yritimme uittaa Nooan kanssa ulkona sillä välin kun Minea oli leikkimässä naapurin tytön kanssa, mutta asfaltilla soljuvien pienten vesivanojen virtaukset oli vielä niin heikkoja, että lopulta laivat vietiin uimaan isoihin kuralätäköihin.

Näitä samoja ideakortteja voi käydä kuka tahansa hakemassa Name Itin omista myymälöistä (sinua lähimmän myymälän löydät täältä) vielä muutamien viikkojen ajan, ja vieläpä täysin ilmaiseksi. Kortteja on kaiken kaikkiaan 36 erilaista, ja niitä on ripotellen ilmestynyt myymälöihin 2.2. alkaen. Kolmena kampanjaviikkona mukaan tulee pieni lelu, meidän setissä lapset saivat suurennuslasin, jota on ahkerasti käytetty mm ruoan tutkimiseen ja ihmisten naamojen ihmettelyyn. Korteissa ehdotetut puuhat on juuri sopivan ”vaativia” niin että ne ei ole parissa minuutissa ohi, vaan saavat lapsen, ja aikuisen, innostumaan puolituntisenkin ajaksi. Ja kuten jo edellisessäkin postauksessa totesin, aika kuluu yllättävän nopeasti silloin kun on hauskaa!

Avaruussynttäreillä

Oli se vaan aikanaan melkoinen onni, että sain päähäni perustaa blogin. Ei vain siksi, että blogista on tullut kovinkin mieluinen asia tässä vuosien varrella, mutta sen takia, että se on tuonut elämääni niin paljon uusia tuttavuuksia – kuten nyt vaikka Kerttu. On vaikea sanoa, missä ystävyytemme nykyään olisi ellei samaan aikaan sattuneet vauvavuodet olisi yhdistäneet meitä entisestään, mutta todellinen henkireikä se siihen aikaan joka tapauksessa oli, kun oli joku, jonka kanssa ihmetellä vauva-arkea. Vain toinen pienen lapsen äiti voi todella ymmärtää, mitä on herätä kymmenettä kertaa yön aikana tai kuukausitolkulla kantaa tyytymätöntä vauvaa sylissään. Jostain ihmeen syystä vielä tuntui, että lapsemme sattuivat käymään samoja taisteluja aina samaan aikaan, ja seesteisempi aika oli sekin usein molemmilla pojilla yhtä aikaa, joten jokaisen whattsapp-viestin vastaukseksi tiesin saavani aitoa vertaistukea.

Nyt huomaa, kuinka on jo pidemmän aikaa saanut elää sitä elämän seesteisempää aikaa näiden kahden pikkupojan kanssa, sillä enää hyvin harvoin jaamme Kertun kanssa vinkkejä arjessa selviytymiseen tai viestittelemme lapsista ylipäätään. Yhteyttä pidetään edelleen yhtä tiuhaan tahtiin, mutta keskustelunaiheet on muuttuneet, ja tavatessa saamme jopa juoda kahvit pidemmän kaavan kautta samalla kuulumisia vaihtaen. Eilen sain istahtaa Kertun kahvipöytään juhlistamaan 2-vuotiasta, Kertun poika kun on syntynyt vain kuukausi Nooan jälkeen. Mietimme siinä molemmat, kuinka stressitöntä arjesta onkaan nyt tullut, kun pojat on jo noin isoja, tytöistä puhumattakaan. Ehdin päästä autosta ulos ja Kertun kotiovesta sisään, niin jo oli lapset rynnänneet pojat omiin ja tytöt omiin leikkeihinsä. Niin ne vaan tuntui meidän 2-vuotiaatkin leikkivän yhdessä, ajoivat autoilla vierekkäin, neuvottelivat kumpi leikkii milläkin lelulla ja silloin tällöin vaihtoivat sanan tai kaksi keskenään.

Kertun pojalle juhlat järjestettiin teemalla love you to the moon and back, ja kuten kuvista hieman näkyykin, oli koristelut, tarjottavat ja kattaukset kaikki upeasti toteutettu. Avaruusaiheinen musta-hopea kakku oli tilattu Minna bakesilta, ja maku oli tällaiselle suklaata rakastavalle aika nappivalinta. Menoa olisi riittänyt pidemmällekin iltaan, mutta Nooalle nousi lämpöä kesken juhlimisen, ja meidän oli lähdettävä kiireellä kotiin. Tai siis ”kiireellä”, en tiedä voiko kahden tunnin kahvipöydässä istumisen jälkeen sanoa lähteneensä kesken juhlien, hah! Tiedätte kuitenkin varmaan kuinka aika tuntuu lentävän silloin kun viihtyy ja on hauskaa?

1 2 3 4 383