Pieni ele oikeaan aikaan

Olen pohtinut paljon ystävyyttä, sitä mikä erottaa kaveruuden ystävyydestä ja millaista on yleensäkin hyvä ystävyys. Sosiaalisena ihmisenä kaipaan seuraa ympärilleni, kutsun usein ystäviä kylään ja järjestän paljon juhlia. Nautin kaikenlaisista illanistujaisista, lenkkeileminen seurassa on parasta ja harvoin osaan sanoa ei jos ystäväni ehdottaa jotakin. En myöskään sano ei, jos ystäväni pyytää palvelusta tai apua, vaan ajattelen sen olevan minulle kehu, jos jonkun mielestä olen luottamuksen arvoinen.

Samaan aikaan olen ystävänä suorasanainen, usein jopa liiankin, en välttämättä osaa lukea tilanteita oikein ja voin helposti vaatia läheisiltäni liikaa olettamalla, että kaikki ihmiset kokisivat asiat yhtä suoraviivaisesti kuin minä itse. En osaa kysyä kuulumisia enkä osaa kysyttäessä myöskään niihin vastata, koska avoimena ihmisenä kuvittelen että kyllä ne kuulumiset keskustelun aikana tulee selville ilman kysymistäkin. Tunnistan itsessäni monia heikkouksia ystävänä, mutta silti niitä on kovin vaikea muuttaa, kun on tottunut toimimaan aina jollain tietyllä tavalla, tiedätte varmasti kaikki mistä puhun.

Joskus kuitenkin tulee vastaan tilanteita, jolloin en koe ystävyyden olevan kovin vastavuoroista, yllättäen viime aikoina näin on tapahtunut useammin kuin koskaan aikaisemmin. Tällöin olen miettinyt, onko kyse siitä ettei toinen ehkä koe samanlaista sosiaalisuuden tarvetta vai enkö ole osannut olla riittävän hyvä ystävä. Viimeksi eilen pyörittelin asiaa mielessäni, aina siihen asti kunnes yksi ystävistäni teki pienen mutta merkittävän eleen, joka sai jälleen kääntämään ajatukset positiiviselle puolelle.

Ystävyyden vastavuoroisuus on siksi merkityksellistä, että sen voimalla ystävyyden eteen jaksaa tehdä kaikkensa. En tarkoita vaihtokauppoja, joissa molempien pitäisi saada yhtä paljon, mutta on tärkeää että kummatkin ovat samalla lailla läsnä ja jakavat yhtä paljon itsestään. Jos toinen kutsuu jatkuvasti luokseen kylään ja ainut mitä saa vastaukseksi on tänään en ehdi, ei ystävyys ehkä ole kovin aitoa. Mielestäni on molempien velvollisuus raivata arkeen aikaa, tehdä joskus myös jotain sellaista joka on toiselle tärkeämpää kuin itselle ja muistaa myös se, ettei ystävyys tule pakottamalla mutta kohteliasta on edes antaa mahdollisuus.

Itse pohdin näitä asioita vain yleisellä tasolla, ilman että taustalla on kuitenkaan mitään suurempia epäonnistumisia ystävyydessä, mutta huomasin väkisinkin alkavani ajattelemaan, onko ihan kaikki ystävyyssuhteeni sellaisia kuin toivoisin niiden olevan. Huomasin olevani yllättävän usein se, joka ehdottaa, kutsuu ja ideoi, mutta ei ehkä aina saa vastakaikua niin kuin toivoisi. Onnea on kuitenkin se, että suurin osa kaverisuhteistani on täysipainoisia ja voimaannuttavia, usein jopa positiivisesti yllättäviä.

Eilen kauppareissulta kotiin tullessani ovellani odotti pino porkkanakakkua, ihana Katriina oli ajatellut tuoda meille leivonnaiset, jotka jäivät kahvihetkestä ylimääräiseksi. Vaikka en koskaan voisi odottaa ystävän tekevän mitään vastaavaa, en voi sanoa etteikö tämä pieni ele olisi juuri silloin lämmittänyt kovasti mieltäni Voisin hyvin ajatella tekeväni jotain vastaavaa ystävilleni, mutta se että joku on päättänyt ilahduttaa niin juuri minua – se on enemmän kuin olisin voinut toivoa.

Ihmissuhteita

Olen lomaviikon aikana ehtinyt istua ystävien kanssa iltaa useammin kuin edellisen kuukauden aikana yhteensä. Vaikka myönnettäköön, että Nikon toteamus ”joka viikonloppuhan te istutte jonkun luona” ei jää kovin kauas totuudesta. Meillä on mahtava naapurusto, se on yksi niistä asioista jotka sitovat meitä tälle asuinalueelle varmasti vuosiksi eteenpäin.

Sen lisäksi että tämä ympärillä asuva porukka on tullut tärkeäksi, niin myös meidän yhdessä käymät keskustelut ovat antaneet paljon. Itse koen, että asioista on hyvä puhua mahdollisimman paljon ja avoimesti, ja joskus oma avoimuuteni on ollut ongelmallista, kun en aina osaa tulkita toisista ihmisistä sitä, kuinka rehelliseen keskusteluun he ovat valmiita, mutta jotenkin näiden tyyppien kanssa ajatukset tuntuvat menevän helposti yksiin. Olemme keskustelleet ties millaisista aiheista, arjesta, perheestä, lapsista, parisuhteista, ystävyydestä, rehellisyydestä, sisustuksesta, työstä jne jne. Lista on jo nyt lähes loputon, ja uusia syviä keskusteluja syntyy aina kun tapaamme.

Kerran jäimme pidemmän kaavan kautta pohtimaan huolehtimista. Millaisista asioista kukakin yleensä kantaa huolta ja mitkä asiat saavat ajatukset niin sekaisin, ettei niistä meinaa helpolla päästä yli. Erityisherkkä ihminen voi velloa erilaisten asioiden parissa hyvinkin pitkään, kun taas enemmän itseni kaltainen tyyppi yleensä kuittaa asian parilla olan kohautuksella ja jatkaa seuraavana päivänä elämäänsä. En murehdi asioita, en maalaile mitä jos -kauhukuvia mielessäni enkä oikein hätkähdä siitäkään, vaikka töissä tapahtuisi jotain sellaista, joka helposti voisi jäädä ajatuksiin pyörimään.

Mutta sitten kuitenkin samaan aikaan olen ihminen, joka haluaa miellyttää muita, onnistua kaikessa mahdollisimman hyvin eikä osaa sanoa koskaan ei siksi ettei halua tuottaa pettymystä. Olen joutunut tietoisesti opettelemaan ymmärrystä niitä ihmisiä kohtaan, jotka omanarvontuntoisina osaavat valita, kieltäytyä ja myös ottaa etäisyyttä, sillä itselleni on joskus kovin vaikeaa ymmärtää, miksi toiset murehtivat jotain mielestäni täysin vähäpätöisiä asioita tai miksi joku vastaa ettei ehdi, vaikka todellisuudessa juuri sille päivälle ei ole mitään pakollista tehtävää. En varmastikaan ole se ystäväpiirin empaattisin ihminen siksi, että en vain yksinkertaisesti osaa ajatella, miten suuria asioita itselle pienet huolet voivat jollekin toiselle olla.

Ajattelen, että silloin kun jonkin ongelman tiedostaa, sen kanssa on jo paljon helpompi elää. Olen opetellut kysymään ihmisiltä mitä kuuluu vaikka se itsestäni useimmiten tuntuisikin hieman hölmöltä. Joskus kuvittelin, että kyllä ne kuulumiset tulee toisen kanssa keskustellessa ilmi, mutta nykyään ymmärrän että kaikkien kanssa ei koskaan pääse small talkia pidemmälle eikä siinä mitään, on hyvä olla erilaisia ja eritasoisia ihmissuhteita. Seuraavaksi olen päättänyt lukea kirjan Idiootit ympärilläni, sillä olen kuullut sen olevan hyödyllinen opas ymmärtämään paremmin itseä ja muita. Onneksi näin aikuisiällä ystävyyssuhteet tuntuvat olevan seesteisiä ja melko mutkattomia, mutta tuskin koskaan voi itseään tuntea liian hyvin.

Flow 2018

Tämän vuoden Flow festival oli älytön, super, kreisi ja yksinkertaisesti vaan mahtava! Kaksi rakasta ystävää ulkomailta, meitsi ja muutamat poikaystävät, upeita esiintyjiä ja niiin hyvää ruokaa. Yhtään hullumpaa ei ollut sekään, että saatiin nukkua kaksi yötä hotellin valkoisissa lakanoissa ja syödä jonkun muun laittamaa aamupalaa – tai no ainakin lauantaina, jolloin vielä jaksettiin pirteänä nousta kympiltä aamupalapöytään.

Pari ennakkoon odotettua esiintyjää oli hieman pettymyksiä, niistä pahin Lauryn Hill, jonka sovitukset oli niin sekavia etten aina tunnistanut lauluja. Itseäni harmitti eniten se, että jouduin lähteä ajamaan kohti kotia jo sunnuntaina päivällä, ja näin ollen Kendrick Lamarin keikka jäi kokonaan välistä. Ja kuinkas muutenkaan, Kendrick oli kuuleman mukaan monen mielestä koko Flown paras keikka. Onneksi oltiin ehditty nähdä niinkin huikeita esiintyjiä kuin Arctic Monkeys, Alma ja Vesta, joten harmitus ei missään nimessä jäänyt päällimmäiseksi fiilikseksi Flow-viikonlopulta.

Flow oli täydellinen päätös jo muutenkin täydelliselle kesälle, enkä oikein keksi mitä olisin voinut toivoa enempää. Ensi vuonna nähdään varmasti taas uudelleen, toivottavasti samalla porukalla ja yhtä hyvällä meiningillä!

1 2 3 4 24