Hymyilyttää

Tähän aikaan vuodesta on helppo hymyillä, mille tahansa ja ihan ilman syytäkin. Lapset on huomenna viimeistä päivää hoidossa ja heti perjantaina starttaa parin kuukauden mittainen kesäloma. Kelpaa!

Vaikka sanoin, ettei tänä kesänä tehdä mitään kovin ihmeitä, niin jotain ihan pieniä suunnitelmia toki löytyy. Minealla on heti ensi maanantaista eteenpäin parin viikon uimakoulu, voimistelutreenit jatkuu koko kesäkuun ja Minea on toivonut pääsevänsä Ähtäriin. Rakastan Turkua ja jos mahdollista niin haluaisin tehdä sinnekin edes pikaisen visiitin, mutta hassua kyllä, kotimaassa matkailusta saat usein maksaa vähintään yhtä paljon kuin ulkomaan matkasta.

Tämä ja edellinen viikko on töissä olleet suht kiireistä meininkiä (lomalle jäämisen paniikki!), ja sen kyllä huomaa kotonakin, kun kaikki paikat huutaa siivousta. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa vapaa-ajan rennosti, koska töitä ei kuitenkaan voi tehdä lasten kanssa ja asioista, joille ei ole mitään tehtävissä, on turha stressata. Jos jotain olen oppinut iän myötä, niin sen että useimmiten hyvä riittää. On turha pyrkiä kaikessa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja toisaalta, on turha valittaa kiirettä ja stressiä, jos itse ei osaa priorisoida ja valita niitä asioita, jotka ovat panostamisen arvoisia. Omassa työssäni kukaan ei tule taputtamaan selkääni vaikka tekisin ylimääräistä väsymiseen asti, vaan ainoastaan minä voin päättää, kuinka paljon olen valmis tekemään.

Enää muutama hassu päivä ennen Lontoon matkaani, joten myös se taitaa saada hymyn huulille. Luulen että pienen breikin pitäminen heti loman alkuun on mitä parhain ajatus, sillä se saa takuuvarmasti unohtamaan työt samantien ja virittää lomamoodin päälle. Jos siihen nyt mitään apuja tarvitsee, sillä olen henkisesti tainnut olla lomalla jo useamman viikon – siitäkin huolimatta, että vasta tässä alkaa nyt olla työhommat jonkinlaisessa hoidossa.

Millaiset kesäpäivät teillä on juuri nyt menossa? Onko kesälle suunnitelmia kalenteri täyteen ladattuna vai nautitteko tavallisesta arjesta?

Turha stressata

Nyt on kyllä koetuksella meikäläisen sietokyky, sillä meillä on tämän kuukauden tokat sairastelut menossa. Esikoisella näyttäisi olevan oksennustauti, joka taitaa koko vuodelle olla perheessämme kolmas tai neljäs. Verrattuna edellisen vuoden yhteen oksennustautiin ja kahteen flunssaan, tämä kerran tai kaksi kuussa sairastaminen tuntuu suht paljolta. Itsekin olen jatkuvasti ollut joko tulossa kipeäksi tai toipumassa edellisestä, joten kuukausiin on sisältynyt melkein enemmän niitä päiviä, jolloin olo on jollain tapaa voimaton kuin niitä, jolloin voisin sanoa olevani täysissä voimissani.

Toisaalta, huonomminkin voisi mennä ja vakavampia tautejakin on olemassa kuin parin päivän mittaiset flunssat ja vatsataudit. Eikä lasten kanssa sairastaminen ihan niin kauheaa ole kuin mitä sanotaan. Tässä vaiheessa näihin alkaa olla jo melko tottunut ja sitä huomaa vanhalla rutiinilla sopivansa Nikon kanssa päivän hoitokuvioita samalla kun koittaa viihdyttää kipeitä lapsia piirretyillä, peleillä ja muulla rauhallisella tekemisellä. Turha sitä on stressata sellaisista pienemmistä asioista, joihin itse ei voi millään vaikuttaa, sillä ihan vasta luin Hesarista artikkelin, jossa tutkijapsykologi totesi harvojen asioiden olevan niin vakavia etteikö niiden kääntöpuolella olisi valoa. Niin totta joka sana!

Nimipäivätyttö

Minealla oli tällä viikolla nimpparit, ja pakkohan niitä oli juhlistaa edes ihan pienesti. Yöllä pikana väsätty porkkanakakku ja kaksi kaveria kylässä, eipä siihen sen kummempia vaadittu että Minea sai toivomansa ”nimipäiväjuhlat”. Jotenkin itseäni meinaa huvittaa Minean innokkuus suunnitella kaikenlaista, sillä voisin aika varmasti sanoa tämän piirteen periytyneen meikäläiseltä. Heti muuton jälkeen olisi pitänyt järjestää oman huoneen tuparit, sitten kesäjuhlat, seuraavaksi jäätelöbaari ja metsäpiknik, syksyllä halloweenit ja joulun aikoihin toivottiin lasten pikkujouluja. Muutamat näistä saatiinkin toteutettua, mutta saattaisin olla suoraan sanottuna pienessä pulassa, jos meillä pidettäisi juhlia joka kerta kun joko minä tai Minea ideoidaan jotain.

Minea sai nimipäivälahjaksi nämä kuvissa näkyvät housut sekä valita noin kymmenellä eurolla jonkun lelun. Valinta osui sitten lopulta LOL-palloon, mutta huonolla tuurilla pallosta tuli juuri se sama hahmo, joka Minealla oli jo ennestään. Sanoin heti, että uutta ei valitettavasti voida käydä noin vaan ostamassa, mutta vaikka se tyttöä harmittikin, olin aika ylpeä siitä, ettei tilanne kärjistynyt kiukutteluun. Lopulta Minea antoi toisen nukeistaan kaverille, koska oli itse sitä mieltä ettei tarvitse kahta samanlaista – siitäkin huolimatta ettei saanut uutta tilalle. Kaiken lisäksi tämä taisi olla ihan ensimmäinen kerta kun Minea ylipäätään saa nimpparilahjaa, yleensä kun emme ole nimipäiviä oikein osanneet juhliakaan.

paita: Kaiko

housut: Lindex

Kun lelujen suhteen Minea on aina ollut todella vaatimaton, niin vaatteet onkin sitten ihan toinen juttu! Nykyään en voi ostaa mitään Minealle ennen kuin hän itse hyväksyy vaatteen. Ei saa olla liian löysät housut, ei käy myöskään liian tiukat koska silloin sukat on hankala saada hyvin lahkeiden alle, liian pitkät lahkeet tai hihat on ehdoton ei (minkä takia ei voi ostaa vaatteita kasvuvaralla) ja nykyään myös hameet ja kuviolliset paidat tuntuvat jäävän käyttämättöminä kaappiin odottelemaan parempaa päivää. Hiukset pitäisi olla aina auki, ja ulkona voisi kuulema jo ihan hyvin liikkua t-paidassa. Aika omapäinen tyttö, ja tainnut siinäkin tulla äitiinsä jos totta puhutaan.

Mutta mitäs tykkäätte näistä Minean uusista lempparihousuista? Itseltäni löytyy lähes samanlaiset mustana, joten tänä keväänä me taidetaan Minean kanssa samistella. En ehkä näe itseäni kulkemassa lasteni kanssa samanlaisissa kuvioleggareissa, mutta jotain pientä voi tietenkin olla, kuten kenkiä, huppareita tai muuta vastaavaa sellaista, mitä nyt näkyy niin lasten kuin aikuistenkin muodissa. Entäs teillä, samistelua vai ei?

1 2 3 4 47