Pian 6-vuotias

Nyt tulevana perjantaina meillä juhlitaan Minean 6-vuotissynttäreitä, ja vaikka en ole vielä leiponut ensimmäistäkään tarjottavaa, väsyttää suoraan sanottuna pelkkä ajatuskin. Kolme viikkoa juhlia putkeen alkaa tuntua aavistuksen raskaalta tässä vaiheessa kun ensi viikolla edessä on loma, ja töissä pitäisi saada aikaan vähän sitä sun tätä. Hommat meinaa kasaantua ajan loppuessa kesken, ja sellaiseen rentoon puuhastelumoodiin taitaa enää olla mahdoton päästäkään. Älkää käsittäkö väärin, en missään nimessä valita, sillä ainahan voi päättää tehdä toisinkin, ostaa tarjoilut valmiina tai tarjota vaikka karkkia, poppareita ja jätskiä. Synttärit on kuitenkin Minealle tärkeä juttu, joten olen antanut tytön suunnitella itse tarjottavata, teeman ja kutsuttavat kaveritkin. Ehkä pientä ohjausapua olen antanut matkan varrella, sillä muuten täällä perjantaina pyörisi yhteensä 15 lasta ja siihen päälle vielä pari aikuista.

Minean juhlia suunnitellessa olen moneen kertaan miettinyt, kuinka ihana tyttö meillä onkaan. Synttärit taitaa olla ainoita asioita, joiden suhteen Minealla on tarkempia vaatimuksia (tai ennemminkin toiveita), mutta muuten tyttö on niin kovin vaatimaton monessakin suhteessa. Ystävien kysellessä lahjatoiveita ei tyttö ole oikein keksinyt mitään erityistä toivottavaa, koska kaiken kaikkiaan lahjatoiveita on tasan kolme. Yhtenä tärkeimpänä juttuna on mietitty kiitospussien sisältöä, ja kun Minea eilen kuuli ettei yksi vieraista tykkääkään porkkanakakusta (jota juhliin on tulossa), alkoi kova suunnittelu mitä sen lisäksi voisi tarjota. Näitä pohdintoja kuunnellessa on pakko todeta, että kyllä on äitin helppo olla ylpeä – ja samalla voin hyvillä mielin panostaa tuon tytön juhliin.

Olen pidemmän aikaa jo miettinyt, miten voisin hyödyntää innokkuuttani juhlien järjestämiseen, ja kun oma yritys juuri nyt tuskin tulee kyseeseen, niin olen päätynyt siihen, että voisin toteuttaa muutamat juhlat hyväntekeväisyytenä. Ideana olisi valita joitakin lapsia, joilla on kesällä syntymäpäivä, suunnitella yhdessä heidän kanssaan juhlien teema ja tarjoilut, ja lopulta hoitaa juhlien järjestelyt. Suunnitelma on vielä alkumetreillään, mukaan täytyy houkutella muutama muukin bloggaaja sekä tietenkin yrityksiä, jotka olisivat valmiita lahjoittamaan tuotteitaan hyvän asian puolesta, mutta ajattelin että ehkä teillä voisi olla vinkkejä idean jalostamiseen? Jos keksit, kuinka saada konsepti toimivaksi ja mahdollisimman helposti lähestyttäväksi perheiden näkökulmasta, niin laitahan viestiä tulemaan. Toistaiseksi täällä vielä keskitytään perjantain juhliin ja sen jälkeen totaaliseen lomailuun, mutta kevättä kohti juhlaidean voisi muuttaa toteutusasteelle.

Väliaikainen kiire

Just nyt itseäni ihan naurattaa julkaista kuvia seesteisestä lukuhetkestä olohuoneen sohvalla, koska sellaisia ei todellakaan ole viime aikoina meikäläisellä ollut! En yleensä stressaa juurikaan mistään, töissä hermo ei mene vaikka mikä olisi ja uskon vahvasti siihen, että lopulta kaikki järjestyy kuitenkin hyvin tai edes kohtalaisesti, joten miksi vatvoa asioita etukäteen. Yksi asia kuitenkin on mikä saa hermoni kireälle. Se, että tiedät jonkun deadlinen painavan päälle, mutta yrittäessäsi paiskia hommaa valmiiksi sinut keskeytetään vähintäänkin sata ja yksi kertaa. Nyt tämä on aika hyvin tuntunut kärjistyvän siihen, kun Nooan synttärivalmistelut on useampana päivänä olleet tärkeysjärjestyksen kärkipäässä, mutta samalla lapset ovat kaivanneet huomiotani 24/7. Tiedättekö muut äitit mitä tarkoitan? En tiedä olenko lasten syntymän jälkeen tehnyt yhtäkään asiaa keskeytyksettä alusta loppuun.

Tänään tein viikon sisään kuudennen kakkuni. Viime viikonloppuna kaksi täytekakkua, viikolla kaksi porkkanakakkua töihin ilahduttamaan työkavereita ja tänään yhden suklaakakun ystäville ja yhden täytekakun huomiselle. Ensi viikolla leivon jälleen vähintään yhden täytekakun, kun vuorossa on Minean kaverisynttärit. Nautin kyllä kaikesta tekemisestä ja suunnittelusta, mutta luulen silti että viikon päästä alkava talviloma tulee olemaan todellista nollaamista.

Mitäs teidän elämään tällä hetkellä kuuluu? On ollut älyttömän kiva huomata, että kommenttiboksi on taas välillä ollut vähän aktiivisempi. Kiitos siitä teille, sillä ette tiedäkään, miten se on antanut energiaa ja intoa bloggaamiseen. Kuluneen viikon hiljaisuus esim instassa johtuu vain ja ainoastaan ajanpuutteesta, mutta heti kun yhdet synttärit on vielä taputeltu pois alta, niin lupaan aktivoitua ihan kaiken suhteen.

Onnellisten juhlaviikonloppu

Juhliminen on tältä erää ohi, vieraita kävi yhteensä reilut kaksikymmentä ja vähintään yhtä monta tuntia vietin tällä viikolla keittiössä leipoen. Nyt sunnuntai-iltana olo on melko väsynyt (huomenna varmasti entistäkin väsyneempi), mutta samalla koen olevani niin kovin etuoikeutettu. Olemme saaneet juhlia rakkaan poikamme synttäreitä yhdessä ystävien ja läheisten kanssa, samaan viikonloppuun mahtui myös Minean ystävän synttärit ja Nikolla miesten saunailta. Meno on välillä tuntunut melkoiselta aikatauluttamiselta, mutta käteen tästä kaikesta on jäänyt vain hyviä muistoja ja onnellisuus siitä, että ympärillä on ihania ihmisiä. Nooakin totesi tänään viikonlopun olleen hyvä, synttärisankari siis sai sen, mitä eniten toivoikin.

Huomenna pääsen rentoutumaan hyvässä seurassa illalliselle, ja ystävänpäivänä juhlitaan jälleen – niin ystävyyttä kuin meikäläisen synttäreitäkin. Ajatukseni synttärien suhteen on olleet hieman ristiriitaiset, koska en ihan täysin tiedä, mitä ajatella vanhenemisesta. Juuri nyt tuntuu siltä, että elän onnellisuuskuplassa, jossa kaikki rullaa kivasti omalla painollaan ja pääpiirteissään kaikki on elämässä hyvin. Lapset on jo vähän isompia ja omatoimisempia, perhe, ystävät ja työ ovat sopivassa balanssissa eikä tiedossa ole mitään suurempia elämänmuutoksia tai projekteja. Vuosien lisääntyminen ei sekään periaatteessa haittaa, mutta kuitenkin huomaan joskus miettiväni, sulkeutuuko elämässä aina jokin portti ikääntymisen myötä. Koen kyllä ehtineeni kokea elämässä ihan riittävästi, mutta kun vuodet kuluvat niin kovalla vauhdilla, että sitä helposti voi jäädä arkeen kiinni niin että jotain tärkeää unohtuu kiireessä taka-alalle. En tiedä saanko tästä ajatuksesta itsekään ihan täysin otetta, ehkä tämä on ihan normaalia vanhenemisen kyseenalaistamista ja jopa pelkoa siitä, että kohta huomaa olevansa liian vanha yhtään mihinkään?

Vanha tai ei, en itse ole vielä reilussa kolmessakymmenessä vuodessa oppinut näkemään itseäni niin kovin aikuisena enkä tiedä, onko se edes niin välttämätöntä? Ulkoisilla mittareilla olen kovinkin aikuinen – on kaksi lasta, koira, farmariauto, talo ja työ – mutta toivon että voisin ikuisesti säilyttää jonkinlaisen nuorekkuuden ajatusmaailmassani. Eikä se varmaan olekaan kuin itsestä kiinni. Samalla tavalla kuin positiivinen ajattelu, se lisääntyy mitä enemmän siihen itse keskittyy ja mitä enemmän siihen törmää ympärillään. Ja tästäkin syystä on mahtavaa omistaa maailman parhaat ystävät ja läheiset – jos joskus oma luottamus loppuu kesken, löytyy läheltä aika iso joukko huipputyyppejä, jotka ovat aina valmiina jakamaan kanssasi palan kakkua.

1 2 3 4 45