Entäs loman jälkeen?

Lomaa ollessa jäljellä käytännössä enää viikko sitä alkaa jo miettiä, miten ikinä sopeudun taas työssäkäymiseen? Ajatukset on heitetty täysin nollatilaan heti kesän alussa, mutta silti odotan yhä edelleen kesän alkamista ja sitä että kotona ehtisi tulla tylsää, kun ei ole mitään tekemistä ja on oltu useampi päivä kotona, siis ihan vaan oltu. Tänään totesin, että ehkä on jo aika hyväksyä se, ettei Suomessa nykyään ole kesää siinä mielessä kuin itse toivoisi, koska en muista, milloin viimeksi olisi ollut oikea kesäilta. Kesäillalla tarkoitan iltaa, jolloin on edelleen niin lämmin, että voi helposti istuskella pitkälle yöhön ulkona ilman takkia ja ilmassa tuoksuu ja väreilee kesä. Jos on sattunutkin olemaan pari kuumaa kesäpäivää, niin iltaan mennessä sää on ehtinyt viilentyä niin että vaatekerroksia on saanut lisäillä enemmänkin, ja keskustelut on saanut siirtää terassilta sisätiloihin. Mitä ihmettä, oikeasti! Saanko jatkaa kesälomaa vielä kuukaudella, tiedä vaikka elokuu yllättäisi ja toisi Suomeenkin lämpöaaltoja ja sitä myötä uimakelejä ja lämpimiä iltoja.

Kaikesta huolimatta täytyy yrittää muistaa, että kesällä silti pääsee niin paljon helpommalla, kun ei tarvitse kerrospukeutua niin kuin talvella, vaan ulos lähteminen on lähes yhtä nopeaa kuin oven avaaminen. Me ollaan pyöritty lasten kanssa lähimetsässä jonkun verran nyt aamupäivisin, ja kaikki muu aika on tainnut mennä pyöräillessä pieniä lenkkejä Nooan kanssa – Mineaa tuskin näkyy kotona nykyään, kun tyttö viettää päivät kavereiden kanssa pihoilla. Useimmiten meikäläinen tykkää kävellä perässä Nooan potkupyöräillessä, mutta tiistaina sain fysioterapeutilla käydessäni aika tiukan juoksukiellon, ja kun kävelyäkin tulisi kuulema vältellä, niin kait se on itsekin noustava useammin pyörän satulaan. Jotenkin vain juoksu ja kävely on aina olleet enemmän oma juttuni, joten olen parin päivän ajan yrittänyt pohdiskella, uskaltaisinko uhmata juoksukieltoa ja toivoa että lihastreenin ja hieronnan avulla saan kipeän jalan kuntoon. Toisaalta tilanne voi pian olla se, ettei jalalla enää edes kävele, mutta loistavasti alkanutta lenkkeilyintoa ei haluaisi tappaa heti alkuunsa. Ehtii sitä kotona istuskella sittenkin, kun taivaalta sataa lunta ja räntää.

Kesässä parasta on ollut huolettomuus, se ettei tarvitse tehdä mitään, jos ei huvita. Voi olla yöpaidassa pitkälle aamuun, hakea take awayta lounaaksi ja nukkua päiväunet. Ja arvaatteko, mikä tulee töiden alettua olemaan kaikkein vaikeinta niin mulle kuin lapsillekin? Se että ehditään aamuisin ajoissa yhtään mihinkään, että lapset jaksaa herätä aamulla ja saavat unta aikaisin illalla, että itse osaan mennä nukkumaan ennen puoltayötä ja että pystyn luopumaan aamun kahvihetkistäni. Vaikka lomallakin rauhallinen ja hidas aamupala tarkoittaa vähän väliä pöydästä nousemista ja lasten auttamista omissa toimissaan, niin silti se aamun pieni hetki on yksi tärkeimmistä. Istut kahvikuppi edessäsi selaten suosikkilehteäsi tai katsoen netflixiä, syöt aamupalan vasta pari tuntia heräämisen jälkeen ja annat itsellesi aikaa miettiä täysin turhanpäiväisiä asioita. Hitaat aamut, niiden takia voisin tehdä jatkuvaa iltavuoroa jos se olisi työssäni mahdollista. Aamun aikana yleensä ratkeaa se, millä mielellä päiväni aloitan, ja aamusta riippuen olen joko tehokas tai en saa koko päivänä mitään aikaan. Miten ihmeessä sitä voi taas sopeutua hoitoon viemisiin, kamalaan kiireen tunteeseen ja siihen, että päivästä noin puolet on minuuttiaikataulutettua ja loppuajan lapset on väsyneitä ja kiukkuisia.

Kaksi sarjasuosikkia

Aika harvakseltaan tulee nykyään telkkaria katseltua, ja silloinkin kun sille löytyy aikaa, on elokuvan tai sarjan oltava katsottavissa samantien – aikataulutettu tarjonta ei vain toimi, kun kaikki katsomisen arvoinen tulee lasten nukuttamisen aikaan. Niinpä olen aika pahasti koukuttunut Areenan ja Netflixin ohjelmistoon, joista molemmista löytyy läjäpäin huippusarjoja. Viimeisimpänä on tullut katsottua Skamin teinidraaman lisäksi myös jännittävämpää draamaa rikossarjojen muodossa. Kaksi koukuttavinta on olleet jo muutaman vuoden takaiset The Fall ja Isänmaan puolesta (Homeland).

The Fall on brittiläinen rikossarja, siinä mielessä hyvin epätavanomainen että tutkittavien rikosten tekijä on alusta asti selvillä, ja sarja seuraa yhtä tiiviisti niin murhaajaa kuin murhien tutkijaakin. Irlantilaiseen kaupunkiin sijoittuvat tapahtumat etenevät siihen tahtiin, että sarjan tahtoisi katsoa alusta loppuun yhdellä kertaa, ja loppuratkaisu yllättää vaikka katsojana sitä luuleekin arvaavansa, miten tarina päättyy. The Fallin naispääosa tuo etäisesti mieleen huippusuositun Silta-sarjan Saga Norenin, ja onhan sarjan pääosan esittäjät niinkin nimekkäitä kuin Gillian Anderson ja Jamie Dornan.

Myöskin nimekkäillä näyttelijöillä roolitettu Isänmaan puolesta (Claire Danes, Damian Lewis) on rikossarja, joka vangitsee katsojan päiväkausiksi television ääreen. Itse vasta kahlaan läpi 2. tuotantokautta, mutta lohduttavaa on se, että katsottavana on vielä ainakin viisi kautta, ei tarvitse siis pelätä että jännitysnäytelmä olisi ihan heti ohi. Sarjassa seurataan CIA-etsivää, joka tutkii sotavankina kahdeksan vuotta olleen, Amerikkaan palanneen sotilaan tekemisiä. CIA-etsivä Carrie uskoo sotavangin olevan käännytetty, nykyinen Al Qaidan terroristi, jonka suunnitelmat ovat osa isompaa Amerikkaan kohdistuvaa terroristitekoa. Asioita hankaloittaa Carrien omat ongelmat mielenterveyden kanssa.

Sekä The fall että Isänmaan puolesta on varmoja sarjasuosikkeja niille, jotka muutenkin tykkäävät rikossarjoista. Ennen kuin aloitat katsomisen kannattaa varata riittävästi aikaa telkkarin ääressä istumiselle, ensimmäisten jaksojen jälkeen on nimittäin vaikea enää lopettaa ennen kuin on päässyt tuotantokausien loppuun asti.

Lomapäivät vähenee, paniikki iskee?

Onko teistä suurin osa tällä hetkellä lomalla? Omista kavereistani on melkein jokainen jäänyt lomille juhannukselta, tai viimeistään nyt heinäkuun alusta, ja veikkaanpa muutenkin tämän olevan sitä parasta lomasesonkia. Meikäläinen kun pitää lasten kanssa parin kuukauden lomaa, niin sitä voisi luulla ehtivänsä tehdä yhtä jos toistakin, mutta arvatkaa kuinka lopulta aina käy? Alkulomasta uskottelen aikaa olevan vielä niin paljon, ettei mitään kannata nyt ihan vielä aloittaa, ja nyt kun viikkoja on jäljellä enää vain muutama, tulee sellainen olo, että loma meni jo, kuka tässä enää ehtii mitään tehdä. Toisin sanoen osaan siis oikein taitavasti vältellä kaikkia velvollisuuksia ja soljua sellaiseen lomamoodiin, jossa aika kuluu nopeammin kuin koskaan, mutta mitään et oikeastaan tee. Kuinka kätevää!

Samanlaisessa mitään tekemättömyyden kiireessä taisin elellä silloin kun vielä olin lasten kanssa kotona, treffailtiin vaan kavereita, leivottiin mutakakkuja ja pyörittiin pihoilla. Aina välillä tulee ikävä sitä joutilaisuuden aikaa, vaikka samaan aikaan mieleen muistuu, miten myös kaipasi jotain omaa tekemistä poissa kotiympyröistä. Olenkin miettinyt, että osa-aikainen työnteko olisi varmasti loistava ratkaisu tähän elämäntilanteeseen, mutta toisaalta taas monet sanovat, että se helposti tarkoittaa sitä, että edelleen teet saman työmäärän mutta pienemmässä ajassa – ja tuntuvasti pienemmällä palkalla.

Luulen, että syksystä tulee vielä ihan erityisen hyvä kunhan ensin ehdin saada ajatukset kasaan, hommat valmiiksi kotona ja syksyn kalenterin pysymään tyhjänä kaikesta ylimääräisestä. Olen aika hyvin saanut toteutettua downshiftaamista, ainakin siinä mielessä että usein voin vastata ei meillä mitään ole, kun ystävät kyselevät ehdittäisikö kuluvalla viikolla nähdä. Myös useammat juhlat saavat tänä kesänä jäädä, ihan vain siksi etten juuri nyt tunnu innostuvan ajatuksesta reissata joka viikko lasten kanssa (tai ilman) ympäri Suomea. Enemmän arjen tekemistä, vähemmän kalenteriin merkittyä menemistä – tähän taitaa melko hyvin kiteytyä tämän vuoden ohjenuorani.

Vaikka olen pitänyt kalenterin vielä tiukasti poissa näköpiiristä, kaivoin silti kauneimman kynärasiani* esille ja kirjoitin paperille listan asioista, jotka haluan ehtiä tehdä tällä viikolla. Maalaan vessan saumat loppuun, varaan lapsille ajat hammastarkastukseen, hoidan virastoasioita, kiinnitän seinille pari kaapissa odottavaa taulua ja esinettä ja selaan sisustuslehtiä, jotka ovat viime kuukausina tipahdelleet postilaatikkooni, mutta jääneet lukematta. Torstaina ajelen hyvässä seurassa asuntomessuille Mikkeliin ja viikonlopun aloitan Minna bakesin herkuilla. Kuulostaa yllättävän hyvältä vai mitä? Pienistä puroista syntyy joki, ja niin ajattelin minäkin aloittaa, pieni homma kerrallaan ja turhia stressaamatta, todennäköisesti kuun lopussa huomaan tehtävälistani tyhjentyneen kokonaan.

*Ihana metallinen säilytysrasia on saatu Sisustus Orvokista. Rasia on merkiltään Lehtorinne design studio, samalta merkiltä löytyy mm upeita metallijaloilla varustettuja penkkejä ja metallihyllyjä.

1 2 3 4 6