Porukalla lenkille

Tuntuupa vähän jopa uskomattomalta, että vierähtikö tässä tosiaan näin monta päivää kirjoittamatta blogiin ollenkaan! Viikonloppukaan ei ole ollut mitenkään kiireinen, mutta tänään flunssainen olo on saanut meikäläisen pysymään aika pitkälti sohvan nurkassa, ja eilen taas, taisin vain olla koko päivän totaalisen yliväsynyt.

Tämä viikko on kokonaisuudessaan ollut melko rento, ja vaikka edessä on vielä neljä täyttä työviikkoa, niin mielessä on alkanut jo pyöriä syysloman suunnitelmat. Aiomme nimittäin pitää jonkinlaisen syysloman koko perhe, mutta Nikolla on suunnitelmissa tehdä pieniä remonttihommia täällä kotona ja me lasten kanssa ollaan ne päivät jossain ihan toisessa kaupungissa, mahtavassa seurassa sielläkin.

Loistavalla porukalla oltiin perjantainakin liikkeellä, kun käytiin naapuriporukalla juoksemassa paikallisessa tapahtumassa kympin lenkki. Arvoin koko viikon uskaltaisinko jalkani takia lähteä koko tapahtumaan, mutta luonne ei antanut periksi luovuttaakaan, joten otin pari särkylääkettä ja lähdimme hyvällä fiiliksellä hölkkäilemään. Kaikilla oli tavoitteena päästä maaliin saakka juoksemalla (en ollut porukan ainut puolikuntoinen), ja aika lailla tunnissa se lopulta onnistuikin. Itseäni jäi jopa harmittamaan se, etten uskaltanut revitellä enemmän, sillä nyt lenkin jälkeen jalka ei yllättäen olekaan ollut normaalia kipeämpi. Ehkä viikon tauot lenkkien välillä on alkanut toimia, ja kohta pääsen taas täysipainoisesti lenkkiporukkaamme mukaan. Sitä kiittelimme kaikki, että onneksi on tällainen mahtava naapurusto, josta löytyy iso kasa samanhenkisiä naisia.

Lenkki oli itselleni rohkaiseva kokemus näiden viime viikkojen tuskastelujen jälkeen, ja huomasinkin miten paljon vähemmän lenkin jälkeen on turhauttanut. Kävin toiveikkaana jopa ostamassa lauantaina uudet asicsit perjantaina rikki menneiden tilalle, ja aikomuksena on päästä testaamaan ne pariin kertaan ensi viikon aikana. Kiitos vielä teille kaikille vinkkinne jakaneille postaukseen, jossa etsiskelin kadonnutta motivaatiotani! Luulen, että se alkaa löytyä nyt jalan paranemisen myötä, ja olen päättänyt kokeilla myös pienimuotoista ruokavalion muutosta. Herkkuja vain kerran päivässä, ei ruokaa seitsemän jälkeen ja enemmän terveellisiä välipaloja. Josko se näistä lähtisi liikkeelle!

Totuus blogikuvien takana

Eikö niin että blogien lukijoina me olemme tottuneet siihen, että blogeissa kuvat ovat kauniin harmoonisia, ehkä jopa seesteisiä otoksia pysähtyneistä kahvihetkistä, silmiä hivelevistä sisustuksista lampaantaljoineen ja pehmeine viltteineen? Muotiblogeissa bloggaaja astelee rennon rempseästi mukulakivikaduilla pastellisten kivitalojen keskellä ja tietenkin pukeutuneena viimeisimmän trendin mukaan. Ruokabloggaajan lautasella on aina vihreää, nätisti aseteltuna annoksen päälle tai ruoan ympärillä näkyy kokkailun jäljiltä hallitusti ympäriinsä sirotellut raaka-aineet. Kaikki tämä saattaa välillä tuntua epäaidolta ja lukijalle syötetyltä kiiltokuvalta, mutta onko asia todella näin? Tekeekö some arjesta kauniimpaa vai erottuuko luonnostaan kaunis somessa?

Näin seesteisessä tunnelmassa meillä juotiin aamukahvit viime sunnuntaina. Minna bakesilta haettu täydellisen kaunis ja herkullinen cupcake väreihin sointuvan maitokahvin seurana, muutama kukkamaljakko pöydällä.

Mutta jätin sanomatta, että kiireettömyys ja seesteisyys näkyivät sillä hetkellä vain keittiön pöydän läheisyydessä. Muualla kodissamme näytti hyvinkin tavalliselta – leluja, tyynyjä, pihalta kantautunutta hiekkaa, pölyä, koirankarvoja ja ilmapalloja (!) sikin sokin sulassa sovussa kaikki samassa kasassa. Erityisen siistiltä ei näyttänyt muissakaan huoneissa, sillä se nyt vain tuntuu menevän niin, että varsinkin viikonloppuisin, koko perheen ollessa kotona ja jokaisen touhutessa omiaan ympäri taloa, tavarat leviävät ja sotkua syntyy nopeammin kuin ehtii siivota. Tuttua varmaan muillekin?

Silti, vaikka jättäisin joitain asioita blogin ulkopuolelle ja valitsisin olla kertomatta ihan kaikkea, ei se mielestäni tarkoita sitä, että sisältö blogeissa olisi epäaitoa. Kuvaan omaa kotiani, kuvissa näkyy meidän huonekalut (verrattuna aikakausilehtien lainatuilla tavaroilla stailattuihin tiloihin) ja meidän lapset. Jos kerron olevani onnellinen, en välttämättä samaan hengenvetoon mainitse, että paljon suruakin tähän elämään on mahtunut tai jos kuvaan itseäni, valitsen useimmiten sellaisen päivän, jolloin olen saanut edes hiukset harjattua ja koen olevani itselleni tyypillisessä vaatetuksessa (eli kotihousuissa hah!). Löytyy varmasti paljon niitäkin blogeja, joiden sisältöä tuotetaan pääasiassa stailaten, suunnitellen ja toteuttaen kuvia, jotka eivät ole osa kenenkään oikeaa elämää, mutta tällaiset mediat on lähinnä inspiraation jakamiseen – itse toivon tavoittavani teidät syvemmälläkin tasolla, sillä välillä kirjoitan laajemminkin itsestäni ja toisaalta, blogissa näkyvät kuvani ovat aina omasta elämästäni. Ne voivat olla tiukkaan rajattuja, mutta koskaan ei ole kahvikuppi päässyt kylmenemään kuvaamista odotellessa.

Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia asioita te tulette blogistani katsomaan ja lukemaan. Haluatteko nähdä arjen realismin vai kuulla elämän positiivisemmasta puolesta? Osaatteko nähdä tavallisen, keskivertoelämän kuvien takana? Kaipaatteko enemmän asiaa vai kuvia?

Faktoja minusta

– Puhun suomen lisäksi sujuvasti englantia, ruotsia ja jonkun verran saksaa. Olen myös jossain elämänvaiheessani opetellut ranskaa, tanskaa ja latinaa, mutta arvaatte ehkä, ettei keskustelu näillä kielillä sujuisi nykypäivänä.

– Kirjoitan kaikki postaukset kännykällä. Tiedän olevani tässä asiassa melko yksin, mutta en jostain syystä osaa inspiroitua läppärillä.

– Minulla on vahvat mielipiteet tietyistä asioista, ja niistä puhuttaessa tuon ne yleensä melko selkeästi esiin. Kuten nyt vaikka lasten vieminen hoitoon äidin ollessa kuopuksen kanssa kotona tai piraattitavaroiden ostaminen.

– Olen huono, ei vaan toivottoman surkea raha-asioissa siinä mielessä, että maksan kaikki laskuni aina myöhässä. Nettipankin avaaminen, laskutietojen näpytteleminen ja avainkortin esille ottaminen ovat niitä asioita, jotka teen vain pakon sanelemana – eli yleensä siinä vaiheessa, kun saan ensimmäisen muistutuskirjeen jostain laskusta.

– Nykyisen koulutukseni lisäksi olen gradua vaille valmis ekonomi. Tätä ei ehkä uskoisi ottaen huomioon edellisen kohdan.

– Pienenä olen harrastanut balettia, street dancea, showtanssia, steppiä, ratsastusta, uintia, koripalloa, yleisurheilua, kuvataidekoulua.. Tulikohan siinä vielä edes kaikki?!

– Leivon useammin kuin kukaan muu tuntemani – ja myös syön enemmän herkkuja kuin kukaan. Tämä ei varmaan yllättänyt ketään.

– Olemme Nikon kanssa tutustuneet 15-vuotiaina ja olleet siitä asti yhdessä. Hitonmoinen poikkeus nykyajan parisuhdetilastoissa, sanoisin!

1 2 3 4 10