Pikkujoulut

Viime perjantaina vietin tälle vuodelle viimeisiä, mutta varmaankin parhaita pikkujouluja. Yleensä en koe kaipaavani tyttöjen illanistujaisiin mitään sen ihmeempää ohjelmaa, vaan se riittää että saa olla ja jutella rauhassa, mutta eilinen oli ehdoton poikkeus! Meillä oli hauskempaa kuin aikoihin, ja huikeista elämyksistä mieleen jäi muistoja, joiden voimalla eletään vielä pitkään.

Ilta aloitettiin ensin Jyväskylän Mysteeristä*, jossa saimme ratkottavaksemme Suomen Helmen arvoituksen – kenelle Helmi Kallion perintö kuuluu? Emme ehkä olleet talon nokkelin pikkujouluporukka, mutta matkan varrella saimme nauraa vedet silmissä ja mysteerin ratkaiseminen jäi vain viimeisen kaapin avaamisesta kiinni. Koukuttuminen Mysteeriin oli joka tapauksessa tapahtunut samantien, sillä jokainen meistä nyökytteli lähtiessään varmana siitä, että tänne palattaisiin vielä lähiaikoina. Miten mahtavaa tekemistä esimerkiksi joulun pyhäpäiville, jos sukulaisten kanssa on jo ehditty kyllästyä kotoiluun villasukat jalassa.

Mysteeristä ilta jatkui Amarilloon, jossa meitä odotti seuraava huikea elämys The Table*. The table tarjoillaan minimissään kuudelle hengelle, mutta varauksen voi tehdä vaikka vain itselleenkin, jos uskaltaa hypätä syömään samaan porukkaan tuntemattomien kanssa. Tämän ruokaelämyksen kuvaileminen sanoin on vaikeaa, mutta voin täysin suositella sitä ystäväporukoille illan istumiseen pidemmän kaavan mukaan. Noin kolmen tunnin aikana pöytään kannetaan niin ruokaa, juomaa kuin ohjelmaakin – joimme muun muassa liekitettyjä juomia ja saimme hauskan keskustelutehtävän. Ruokaa pöydässä oli enemmän kuin riittävästi ja kaikki maistui loistavasti meidän porukalle.

Vielä syömisenkään jälkeen emme ottaneet suunnaksi taksitolppaa, vaan kävimme kuuntelemassa Jannaa sekä Pete Parkkosta. Huikea ilta kokonaisuudessaan, juuri sellainen jota muistellaan pitkään. Vain yksi asia jäi harmittamaan jälkikäteen – miksei vastaavia iltoja saa järjestettyä useamminkin!

*Mysteeri ja The table saatu

Joskus väsyttää enemmän

Ja lähes aina sen aika on loppusyksystä. Tämä syksy ei onneksi ole ollut mikään erityisen pitkä ja pimeä, mutta jotenkin syksy tuppaa aina olemaan se vuoden kiireisin. Tulee muutama projekti liikaa, jotain yllättävää johon ei osannut varautua tai sitten itse keksii jotain, vaikka todellisuudessa aikaa ei juurikaan olisi mihinkään ylimääräiseen. Tänä syksynä on ollut Minean jumppaesityksiä, talkoohommia, parit työpaikan kekkerit, pikkujouluja, työprojekteja, joista en osannut kieltäytyä, vanhempaintoimikunta ja tonttudisco, yksi kranssin askarteluilta ja vireillä oleva hyväntekeväisyysprojekti.

Ystäväni Kerttu kuvaili elämääni hyvin sanoilla ”aina sata palloa ilmassa, joskus joku saattaa tippua”. Tottahan se on, innostun helposti kaikesta ja tekisin enemmänkin, jos vuorokauden tunnit riittäisivät. Itse asiassa haaveilen salaa yrittäjänä toimimisesta, mutta samaan aikaan tiedän, että se olisi viimeisin minulle sopivista ammateista, sillä heikkouteni on raha-asioiden hoitaminen ajallaan. Silti en voi olla ajattelematta, mihin kaikki johtaisi, jos keskittäisin kaiken innostuneisuuteni ja energiani johonkin yhteen intohimon kohteeseen sen sijaan että sinkoilen sinne tänne tehden kaikenlaista vähän kaikkialle.

Tänään on jo joulukuun ensimmäinen ja tiedän, että vähitellen onneksi kiireet alkavat helpottamaan ja voin keskittyä joulun suunnittelemiseen ja valmisteluihin. Jouluaaton aiomme viettää kotona, ja vaikka se tarkoittaa hommaa ruokien suhteen, on se sellaista tekemistä joka enemmän rentouttaa kuin stressaa. Ne muutamat lahjat, jotka omille lapsille annamme, on jo ostettuina, joten joulua kohti mennään rennolla otteella.

Joulukalenteri

Tällä kertaa hoidan lasten joulukalenterit jo hyvissä ajoin valmiiksi, totesin syksyllä. Sitten tuli poikkeuksellisen kiireinen marraskuu, ja yhtäkkiä huomasin joulukuun olevan alle viikon päässä. Marraskuu sai aikaan sen, että käsite ajoissa muuttui muotoon viime tipassa ja vaikka kuinka kuvittelin jo tässä vaiheessa olevani hyvällä mallilla joulun suhteen, en olekaan vielä edes aloittanut suunnitelmia.

Joululahjoista meillä ei ole stressattu koskaan. Ostamme sukulaisille ja läheisille jotain pientä, jos keksimme, lapsille yleensä hankimme vain pari tärkeintä lahjaa, sillä niitä tulee varmasti aivan riittävästi joka tapauksessa. Lasten synttäritkin on jo heti perään helmikuussa, joten molempien huoneet tulee täyttymään tavarasta ilman meidän vanhemien panostakin. Muutamana edellisenä vuonna olen salaa jättänyt joitakin joululahjoja odottamaan synttäreitä, jos tilanne on näyttänyt siltä, että lahjoja tulee muuten kerralla liikaa.

Viime vuonna Minealla oli itse tehty joulukalenteri ja tänä vuonna Nooakin toivoi samanlaista itselleen. Ensin olin ajatellut neuloa tai ommella jonkinlaiset kierrätettävät versiot, mutta kiireisen äidin pelasti sittenkin Clas Ohlsonin valmis paperipussisetti numeroineen*. Laitan noin viisi pussia kerrallaan kummallekin lapselle huoneen seinälle roikkumaan ja täydennän pusseja päivittäin. Näin pääsen itse vieläkin helpommalla, kun kaikkia tavaroita ei tarvitse hankkia yhdellä kertaa, vaan voin muuttaa suunnitelmia tarpeen mukaan matkan varrella. Ja tietenkin sekin on plussaa, ettei Nooa pääse salaa availemaan kaikkia pusseja jo ennen joulukuun ensimmäistä päivää.

Instassa kyselin hyviä vinkkejä pussien sisältöihin ja ainakin seuraavanlaista olen jo nyt saanut hankittua. Pikkuautoja, Lolin vaatteita, pastilleja, lakuja, slimeä, hamahelmiä, suklaapukit ja askartelutarvikkeet joulukortteja varten. Hyviä aineettomia lahjoja oli piparien tai joulutorttujen leipominen, pulkkamäki, luisteleminen, lautapelit perheen kesken, elokuvailta ja yhteiset legoleikit. Loistavia ideoita oli myös tarrat, korut, kaikenlaiset hiusjutut, kirje joulupukilta sekä pari kuusenkoristetta sille päivälle, kun on tarkoituksena koristella kuusi. Myös uimahallireissua ehdotettiin sekä hoploppia, kaverilla kyläilyä, äiti-lapsi hemmotteluja ja lapsen toivepäivää. Itse sain niin paljon hyviä vinkkejä näistä, että viikonloppujen kalenteripussit täyttyivät kaikki aineettomilla, kivoilla tekemisillä. Etuna myöskin se, ettei lapsille tarvinnut erikseen keksiä kummallekin jotain omaa, vaan molempien pusseista tulee löytymään täsmälleen sama tekeminen.

Millaisiin kalenteriratkaisuihin te olette päätyneet tänä jouluna? Joskus olen kuullut kummien ja isovanhempienkin keksineet täytettä lasten kalentereihin, mikä on tosi hauska idea sekin!

*kalenteri saatu insta-yhteistyön kautta Clas Ohlsonilta

Kiireisen pelastus

Kaupallinen yhteistyö Avalon siivouspalveluiden kanssa

Marraskuu, väsymys ja pimeys on ihan yhtäkkiä saaneet minutkin otteeseensa, vaikka viime kuussa vielä vakuuttelin, että tänä vuonna päästään vähän helpommalla. Aurinko paistoi niin pitkälle syksyyn, että olin ihan varma ettei kaamos ehtisi vaikuttaa ollenkaan, jos lumet tulisi tällä kertaa jo marraskuussa. Siis jos tulisivat.

Aamuisin heräämiset on alkaneet tuntua vaikeilta, ja perinteinen syksyn arkikiire meinaa vyöryä täälläkin päälle. Vielä ei ole ehtinyt tunnelmoida joulua, vaan on ollut pakko priorisoida ja valita, mihin energiansa haluaa käyttää, kun kaikkea ei yksinkertaisesti ehdi tehdä. Yksi parhaista avuista tämän kaiken keskellä on ollut Avalon siivouspalvelut, joka kävi meillä jo toistamiseen hoitamassa viikkosiivouksen. Kotiintulo tuntui ihan yhtä hohdokkaalta kuin ensimmäiselläkin kertaa, ja nyt oman lisänsä toi se, että puhdas ja siisti koti oli ihan oikea pelastus aikataulujen kaaoksen keskellä.

Ensimmäisellä siivouskerralla tehtiin kokonaisvaltainen siivous, jonka jäljet näkyy meidän kodissa edelleen noin puolentoista kuukauden jälkeen. Kylpyhuoneen lasipinnat, keittiö ja eteinen ovat kaikki yhä siistinä, ja yleisen siisteyden ylläpitäminen on ollut huomattavasti helpompaa. Ei ole tarvinnut juurikaan pyyhkiä pölyjä, seinien puhdistamista en ole tehnyt ollenkaan ja eteinenkin on pysynyt siistinä, kun ilmatkin on helpottaneet pölyävän hiekan kantautumista sisälle. NIinpä nyt päädyimme tekemään perinteinen viikkosiivouksen, joka meidän 162m2 kokoisessa kodissa tarkoitti noin kolmen tunnin siivousta. Tähän kuului imurointi, lattioiden pesu, vessojen pesu sekä erikoisuutena myös tv-huoneen sohvan siistiminen.

Avalon siivouspalveluiden ammattivälineistöön kuuluu myös Rainbow vesi-imuria, jolla kerroin viimeksi puhdistettavan meidän olohuoneen maton. Matto sai heti paljon raikkaamman ilmeen ja tuntui melkein kuin pesulassa käyneeltä. NIinpä tällä siivouskerralla imurilla käsiteltiin meidän tv-huoneen sohva, joka on etenkin Nooan jäljiltä jatkuvasti sottaisena. Se myös sattuu olemaan yksi Pablon lempipaikkoja, ja ongelma on se, ettei sohvassa ole irroitettavia päällisiä. Olemme yrittäneet pitää sitä mahdollisimman siistinä pyyhkimällä kostealla liinalla ja välttämällä esim juomien viemistä tv-huoneeseen, mutta elämän jäljet kyllä näkyvät sohvan pinnassa tummentuneina läikkinä. Avalon siivouspalveluiden Lotta käsitteli sohvan kauttaaltaan Rainbow-imurin kuivasuulakkeella, jolla saatiin jo huomattava ero aikaan lähtötilanteeseen. Sohvan pinta on nyt tasaisempi eikä se enää näytä kenenkään ruoka-alustalta. Toisena Avalonin tarjoamana vaihtoehtona olisi tätäkin käsittelyä tehokkaampi tekstiilipesu, mutta toistaiseksi saimme halutun lopputuloksen jo tuolla kuivakäsittelyllä.

Parhaillaan Avalon siivouspalvelut täyttävät kalenteria joulun osalta, joten nyt kannattaa olla yhteydessä, jos aikeissa on helpottaa omaa joulustressiä ulkoistamalla siivoaminen ammattilaiselle. En taida keksiä parempaa joululahjaa itsellenikään kuin kokonaisvaltainen kotisiivous juuri siinä viikkoa tai muutamaa päivää ennen joulua. Joulua rakastavana ihmisenä aion nimittäin keskittyä olennaiseen, glögin juomiseen, perheen yhteisiin peli-iltoihin ja jouluherkkujen leipomiseen.

Pieni ele oikeaan aikaan

Olen pohtinut paljon ystävyyttä, sitä mikä erottaa kaveruuden ystävyydestä ja millaista on yleensäkin hyvä ystävyys. Sosiaalisena ihmisenä kaipaan seuraa ympärilleni, kutsun usein ystäviä kylään ja järjestän paljon juhlia. Nautin kaikenlaisista illanistujaisista, lenkkeileminen seurassa on parasta ja harvoin osaan sanoa ei jos ystäväni ehdottaa jotakin. En myöskään sano ei, jos ystäväni pyytää palvelusta tai apua, vaan ajattelen sen olevan minulle kehu, jos jonkun mielestä olen luottamuksen arvoinen.

Samaan aikaan olen ystävänä suorasanainen, usein jopa liiankin, en välttämättä osaa lukea tilanteita oikein ja voin helposti vaatia läheisiltäni liikaa olettamalla, että kaikki ihmiset kokisivat asiat yhtä suoraviivaisesti kuin minä itse. En osaa kysyä kuulumisia enkä osaa kysyttäessä myöskään niihin vastata, koska avoimena ihmisenä kuvittelen että kyllä ne kuulumiset keskustelun aikana tulee selville ilman kysymistäkin. Tunnistan itsessäni monia heikkouksia ystävänä, mutta silti niitä on kovin vaikea muuttaa, kun on tottunut toimimaan aina jollain tietyllä tavalla, tiedätte varmasti kaikki mistä puhun.

Joskus kuitenkin tulee vastaan tilanteita, jolloin en koe ystävyyden olevan kovin vastavuoroista, yllättäen viime aikoina näin on tapahtunut useammin kuin koskaan aikaisemmin. Tällöin olen miettinyt, onko kyse siitä ettei toinen ehkä koe samanlaista sosiaalisuuden tarvetta vai enkö ole osannut olla riittävän hyvä ystävä. Viimeksi eilen pyörittelin asiaa mielessäni, aina siihen asti kunnes yksi ystävistäni teki pienen mutta merkittävän eleen, joka sai jälleen kääntämään ajatukset positiiviselle puolelle.

Ystävyyden vastavuoroisuus on siksi merkityksellistä, että sen voimalla ystävyyden eteen jaksaa tehdä kaikkensa. En tarkoita vaihtokauppoja, joissa molempien pitäisi saada yhtä paljon, mutta on tärkeää että kummatkin ovat samalla lailla läsnä ja jakavat yhtä paljon itsestään. Jos toinen kutsuu jatkuvasti luokseen kylään ja ainut mitä saa vastaukseksi on tänään en ehdi, ei ystävyys ehkä ole kovin aitoa. Mielestäni on molempien velvollisuus raivata arkeen aikaa, tehdä joskus myös jotain sellaista joka on toiselle tärkeämpää kuin itselle ja muistaa myös se, ettei ystävyys tule pakottamalla mutta kohteliasta on edes antaa mahdollisuus.

Itse pohdin näitä asioita vain yleisellä tasolla, ilman että taustalla on kuitenkaan mitään suurempia epäonnistumisia ystävyydessä, mutta huomasin väkisinkin alkavani ajattelemaan, onko ihan kaikki ystävyyssuhteeni sellaisia kuin toivoisin niiden olevan. Huomasin olevani yllättävän usein se, joka ehdottaa, kutsuu ja ideoi, mutta ei ehkä aina saa vastakaikua niin kuin toivoisi. Onnea on kuitenkin se, että suurin osa kaverisuhteistani on täysipainoisia ja voimaannuttavia, usein jopa positiivisesti yllättäviä.

Eilen kauppareissulta kotiin tullessani ovellani odotti pino porkkanakakkua, ihana Katriina oli ajatellut tuoda meille leivonnaiset, jotka jäivät kahvihetkestä ylimääräiseksi. Vaikka en koskaan voisi odottaa ystävän tekevän mitään vastaavaa, en voi sanoa etteikö tämä pieni ele olisi juuri silloin lämmittänyt kovasti mieltäni Voisin hyvin ajatella tekeväni jotain vastaavaa ystävilleni, mutta se että joku on päättänyt ilahduttaa niin juuri minua – se on enemmän kuin olisin voinut toivoa.

Viikko käyntiin

Miten nämä maanantait ovatkin yhtäkkiä alkaneet tuntua aavistuksen raskailta ja kuluttavilta? Vaikka viikonloppuisin yritänkin pitää suunnilleen samaa rytmiä kuin työpäivinä, on töihin herääminen syksyn edetessä koko ajan vaikeampaa. Minun ja lasten rytmiin yleensä kuuluu melko myöhäiset aamut, joten voisiko siinä jopa olla syy siihen, että joskus tuntuu olevan vaikeaa saada päivästä kiinni? Olen myös luonteeltani iltaihminen sillä aamuisin ja aamupäivisin en viikonloppuisinkaan saa mitään aikaiseksi, vasta illemmalla alan touhuamaan ja voin helposti tehdä koko päivän hommat iltakuuden jälkeen parissa tunnissa.

Tänään oli kaikesta käynnistymisen vaikeudesta huolimatta erityisen mahtava maanantai, sillä päivää piristi kaksi huippujuttua. Heti aamusta meillä jälleen kävi Avalon siivouspalvelut hoitamassa viikkosiivouksen (kaupallinen yhteistyö) ja töiden jälkeen sain ihastella täysin puhdasta kotia. Tästä tuli niin hyvä mieli, että iltapäivä meni kutakuinkin hymyillessä ja ehkä vähän myös suunnitellessa paria sisustushankintaa. Sain inspiraatiota joulunkin suunnitteluun ja päätin, että tänä vuonna meidän joulussa näkyy ruskean ja okran sävyt yhdistettynä tummaan vihreään. Ei siihenkään niin kovin pitkä aika enää ole, joten ihan hyvin voi jo vähitellen fiilistellä glögin äärellä.

Toinen päivän parhaista oli parvekekaiteiden saapuminen. Meillä on yläkerrassa noin puolen talon mittainen parveke, johon kaiteet suunniteltiin ja tilattiin joskus loppukesästä, ja nyt ne vihdoin odottavat takapihalla asentamista. Kaiteisiin haluttiin samaa fiilistä kuin sisäportaidemme kaiteissa, joten tilasimme mattamustat metalliset pinnakaiteet. Lopputulos yllätti. Kaiteet näyttävät jopa paljon paremmilta kuin olisin koskaan osannut haaveilla – enää pitäisi jaksaa odottaa viikonloppuun jotta parveke saadaan kokonaan valmiiksi.

Näinköhän viikko voi jatkua yhtä loistavasti tästä eteenpäin? Kalenteri onneksi näyttää suht tyhjältä, mikä tarkoittaa sitä että saatan löytää aikaa kaikelle syksyyn kuuluvalle hyggeilylle. Suklaata, glögiä, neulomista, netflixiä, sisustamista ja villasukissa hiippailua. Ja viikon lopussa juhlitaan isänpäivää, jolloin viimeistään kuvioihin mukaan tulee hyvä ruoka (toivottavasti jonkun muun kuin itseni laittama).

Energistä viikkoa! 

Halloween 2018

Heti alkuun on sanottava kiitos! Sydämellinen, aito kiitos siitä että jätitte niin paljon ja niin mahtavia ideoita viime postaukseen. Aion tarttua niistä niin moneen kuin mahdollista, ehkä jopa kaikkiin jos saan jonkun suostuteltua silloin tällöin asukuvaajakseni.

Sitten halloweeniin! Tänä vuonna meidän juhlat oli juuri niin kivat kuin olin toivonutkin. Oli ystäviä, paljon lapsia, kasoittain herkkuja ja karmivia halloween-asuja. Valmistelut hoidettiin yhdessä naapurin Katjan kanssa, ja tarjoilut meni näppärästi nyyttäriperiaatteella. Vieraita oli kaiken kaikkiaan lähes 20, joten yksin tuolle määrälle ruokien tekeminen olisi ollut ihan eri juttu. Onneksi naapurustosta löytyy kekseliästä porukkaa, joilta kaikilta tuli älyttömän hauskoja ideoita halloween-tarjoiluihin.

Meillä on tullut pidettyä niin monet juhlat tässä vuosien aikana, että omasta juhlatarvikelaatikostani alkaa jo löytymään teemaan kuin teemaan jonkinlaista koristetta. Useimmiten jokin sama väri toistuu useammissa juhlissa, kuten halloweeneissä musta, joten uutta ei juurikaan tarvitse ostaa lautasia, pillejä, servettejä ja mukeja lukuunottamatta. Kävin Tigerista hakemassa vähän hämähäkin seittiä ja ilmapalloja ja Confetista löysin isot lepakkopallot. Lepakkopallot on superkätevät, sillä ne puhalletaan pillillä täyteen ilmaa ja käytön jälkeen ne voi tyhjentää ja pakata takaisin odottamaan seuraavaa käyttökertaa.

Herkkupöytä oli tänä vuonnakin ihan erityisen monipuolinen, mitä muutakaan sitä toisaalta voi odottaa jos kaikki yhdeksän aikuista toivat jotain tullessaan. Juustoja, suolakeksejä, hedelmiä, kakkua, mutakakkukeksejä, nakkisormia, hodareita, karjalanpiirakoita, sipsejä, popparia, leivoksia, erilaisia keksiviritelmiä jne – eipä sitä oikein koskaan pääse tällaiseen juhlapöytään herkuttelemaan. Syömistä jäikin juhlista niin paljon että jokainen vei lautasellisen herkkuja mennessään, ja silti itsekin söin viimeisiä kakun jämiä vielä tänään.

Juhlissa ei ollut mitään erityistä ohjelmaa, vaan lapset söivät ja tanssivat discopallon pyöriessä katossa. Mineaa se vähän harmitti, ettei ollut viime vuoden tapaan aarteen etsimistä tai vierailevaa kummitusta, mutta me oltiin äitien kanssa ajateltu, että lapset haluavat vain vapaasti touhuilla. Ehkä tästä voi ottaa opiksi lasten synttäreitä ajatellen ja keksiä sinne sitten jotain pientä. Tästä yhdestä harmituksesta ja parista tapaturmasta huolimatta kokonaisuus oli ihanan onnistunut ja teema erityisen kiva suunnitella. Ensi vuonna varmasti jälleen uudelleen!

Miksei ole sanottavaa?

Lomaviikko tuli ja meni, viikko on ehditty olla jo töissäkin ja uusi viikko olisi jälleen alkamaisillaan. Yleensä olen loma-aikoina kerännyt uusiin postauksiin kuvia jemmaan ja päivittänyt blogia tavallista ahkerammin, mutta tällä kertaa ei olekaan ollut mitään sanottavaa. Kamera on pysynyt kaapissa suurimmaksi osaksi, ja on tuntunut että kaikki inspiraatio on kadoksissa. Olen selaillut vanhoja kuvia miettien, kuinka olen joskus voinutkin olla noin idearikas. Miksi nyt ote tuntuu olevan hukassa, miksi en saa tekstejä kirjoitettua edes niistä aiheista, joita olen valmiiksi listannut muistiin?

Ehkä kyse on rytmin puuttumisesta. Ehkä olen kadottamassa otetta siksi, että olen antanut säännöllisen postaustahdin muuttua koko ajan epäsäännöllisemmäksi. Mitä enemmän ajattelen blogia ja mitä useammin julkaisen jotain, sen helpompi on kirjoittaa ja sen helpompi on keksiä uusia aiheita. Kun viikon tauon jälkeen yrittää jälleen kääntää ajatukset kirjoittamiseen, on se yllättävän vaikeaa jo siksi, ettei oikein tiedä mistä aloittaisi. Kertoisiko viime aikojen kuulumiset, pyytäisikö ehkä taukoa anteeksi tai jatkaisiko vain kirjoittamista kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Olisin varmaan valinnut viimeisen vaihtoehdoista, jos olisin keksinyt jonkin järkevän aiheen josta kirjoittaa.

Meillä juhlittiin eilen lasten halloweenia isolla porukalla naapureiden kanssa. Käytin paljon aikaa juhlien suunnitteluun ja valmisteluun, joten uskoisin myös sen osaltaan vaikuttaneen siihen, ettei viime päivinä ole riittänyt ideoita muualle. Tälläkin viikolla oli monena päivänä jotain ohjelmaa, ja silloin taas kun ei ollut pakko tehdä mitään, olen ihan hyvällä mielellä nauttinut tekemättömyydestä ja laiskottelusta. Olen varmaan joskus sanonutkin olevani on-off-ihminen, joka joko saa paljon aikaan yhdellä kertaa tai sitten ei mikään ei etene ollenkaan. Hyvänä esimerkkinä tämä sunnuntai, olen käynyt kahdella lenkillä, pessyt kaksi koneellista pyykkiä, imuroinut, pessyt lattiat, tiskannut, kahvitellut ystävän kanssa ja nyt vielä illan päätteeksi avasin blogin. En tainnut saada yhtä paljon aikaan edes koko lomaviikkona!

Nyt ajattelin kääntyä teidän puoleen blogini kanssa ja kysyä, mistä te haluaisitte lukea. Auttakaa minua löytämään jälleen rytmi kirjoittamiseen kertomalla, millaiset aiheet teitä kiinnostaa ja mistä haluaisitte minun kirjoittavan seuraavan kuukauden sisään. Lupaan tarttua haasteeseen ja palata toiveisiinne jo heti tulevalla viikolla, nyt säätkin on niin kauniit ettei valokuvaamisenkaan esteenä ole valon puute!

Ihmissuhteita

Olen lomaviikon aikana ehtinyt istua ystävien kanssa iltaa useammin kuin edellisen kuukauden aikana yhteensä. Vaikka myönnettäköön, että Nikon toteamus ”joka viikonloppuhan te istutte jonkun luona” ei jää kovin kauas totuudesta. Meillä on mahtava naapurusto, se on yksi niistä asioista jotka sitovat meitä tälle asuinalueelle varmasti vuosiksi eteenpäin.

Sen lisäksi että tämä ympärillä asuva porukka on tullut tärkeäksi, niin myös meidän yhdessä käymät keskustelut ovat antaneet paljon. Itse koen, että asioista on hyvä puhua mahdollisimman paljon ja avoimesti, ja joskus oma avoimuuteni on ollut ongelmallista, kun en aina osaa tulkita toisista ihmisistä sitä, kuinka rehelliseen keskusteluun he ovat valmiita, mutta jotenkin näiden tyyppien kanssa ajatukset tuntuvat menevän helposti yksiin. Olemme keskustelleet ties millaisista aiheista, arjesta, perheestä, lapsista, parisuhteista, ystävyydestä, rehellisyydestä, sisustuksesta, työstä jne jne. Lista on jo nyt lähes loputon, ja uusia syviä keskusteluja syntyy aina kun tapaamme.

Kerran jäimme pidemmän kaavan kautta pohtimaan huolehtimista. Millaisista asioista kukakin yleensä kantaa huolta ja mitkä asiat saavat ajatukset niin sekaisin, ettei niistä meinaa helpolla päästä yli. Erityisherkkä ihminen voi velloa erilaisten asioiden parissa hyvinkin pitkään, kun taas enemmän itseni kaltainen tyyppi yleensä kuittaa asian parilla olan kohautuksella ja jatkaa seuraavana päivänä elämäänsä. En murehdi asioita, en maalaile mitä jos -kauhukuvia mielessäni enkä oikein hätkähdä siitäkään, vaikka töissä tapahtuisi jotain sellaista, joka helposti voisi jäädä ajatuksiin pyörimään.

Mutta sitten kuitenkin samaan aikaan olen ihminen, joka haluaa miellyttää muita, onnistua kaikessa mahdollisimman hyvin eikä osaa sanoa koskaan ei siksi ettei halua tuottaa pettymystä. Olen joutunut tietoisesti opettelemaan ymmärrystä niitä ihmisiä kohtaan, jotka omanarvontuntoisina osaavat valita, kieltäytyä ja myös ottaa etäisyyttä, sillä itselleni on joskus kovin vaikeaa ymmärtää, miksi toiset murehtivat jotain mielestäni täysin vähäpätöisiä asioita tai miksi joku vastaa ettei ehdi, vaikka todellisuudessa juuri sille päivälle ei ole mitään pakollista tehtävää. En varmastikaan ole se ystäväpiirin empaattisin ihminen siksi, että en vain yksinkertaisesti osaa ajatella, miten suuria asioita itselle pienet huolet voivat jollekin toiselle olla.

Ajattelen, että silloin kun jonkin ongelman tiedostaa, sen kanssa on jo paljon helpompi elää. Olen opetellut kysymään ihmisiltä mitä kuuluu vaikka se itsestäni useimmiten tuntuisikin hieman hölmöltä. Joskus kuvittelin, että kyllä ne kuulumiset tulee toisen kanssa keskustellessa ilmi, mutta nykyään ymmärrän että kaikkien kanssa ei koskaan pääse small talkia pidemmälle eikä siinä mitään, on hyvä olla erilaisia ja eritasoisia ihmissuhteita. Seuraavaksi olen päättänyt lukea kirjan Idiootit ympärilläni, sillä olen kuullut sen olevan hyödyllinen opas ymmärtämään paremmin itseä ja muita. Onneksi näin aikuisiällä ystävyyssuhteet tuntuvat olevan seesteisiä ja melko mutkattomia, mutta tuskin koskaan voi itseään tuntea liian hyvin.

Tarpeeksi spessu lomaviikko

Tänään on mun ja lasten toinen lomapäivä. Mietin koko viime viikon jotain kivaa ohjelmaa lapsille syyslomaksi, mutta en lopulta saanut mitään suunnitelmia enempää aikaiseksi. Lauantaina alkoi sitten jo ahdistamaan, että näin ne lomapäivät vain kuluvat huomaamatta ja pian viikko on jo ohi, vaikka emme ole ehtineet tehdä juuri mitään. Alkoi tuntua siltä, että jotain on keksittävä, ihan jo senkin takia että lapsilla olisi lomasta jotain kerrottavaa ja muisteltavaa.

Kuinka naurettava ajatus onkaan se, ettei lapsille tavallinen arki, kavereiden kanssa vietetty aika ja kotona puuhastelu olisi merkittävää. Kahdessa päivässä olimme sitä paitsi jo ehtineet puistoilla, saada isovanhemmat kylään, syödä take away -ruokaa, käydä Leon leikkimaassa, leipoa suklaakakkua ja käydä Minean kanssa Laajavuoren seikkailupuistossa kiipeilemässä. Olemme ihan varmasti ehtineet tehdä monia mieleenpainuvia asioita jo nyt, mutta minusta aikuisena edelleen tuntuu vähän siltä, että loman pitäisi olla jotain erikoisempaa. Ehkä jotain enemmän sen kaltaista kuin ystävieni facebookkiin postaamat lomakuvat, joissa koko perhe kiertää Eurooppaa omatoimisesti autolla tai patikoi jossain vielä kauempana. Jostain syystä tuntuu siltä kuin kaikki muut olisivat jossain ja vain me kotona. Miltä syysloma tai mikä tahansa loma mahtaa tuntua sen mielestä, joka ihan oikeasti on vain kotona ja jonka vaihtoehtoihin ei kuulu edes se Leon leikkimaa, uimahalli tai välttämättä kavereidenkaan näkeminen?

On aika karua ajatella, että moni meistä on tyytyväinen omaan elämäänsä juuri niin kauan kunnes vertaa sitä johonkin toiseen. Oikeasti minullekin riittää tylsistyminen kotona, kavereiden näkeminen ja lasten kanssa puuhastelu, mutta kaiken tämänkin kyseenalaistaa se ajatus, että kaikki muutkin tekevät jotain erityistä, ja aina ennenkin myös meillä on ollut edes jotain suunnitelmia – viime syyslomalla vietettiin huikeat kolme päivää Tampereella. En pidä vertailusta enkä yleensä jaksa sitä tehdäkään, mutta sitten toisaalta kun kyse on omien lasten lapsuusmuistojen luomisesta, olenkin yllättävän epävarma ja jonkinlainen varman päälle pelaaja. Parempi tehdä liian paljon kuin liian vähän -ajatus nousee pintaan, vaikka loppujen lopuksi tärkeintä on varmasti se, että lapset muistavat lomiltaan rennot, stressittömät hetket perheen kanssa, olivat ne sitten kotona tai missä vain.

Nyt loppuloman ajaksi aion lopettaa pakkosuunnittelun, keskittyä vain niihin asioihin joita koko perhe haluamme lomallamme tehdä. Retki luontopolulle, vierailu kirjastoon, kahvit ystävän kanssa ja pari lautapeliä. Kaikki sellaisia asioita, jotka kuka tahansa meistä voisi toteuttaa täysin ilmaiseksi ja etukäteen suunnittelematta. Joskus meinaa nimittäin unohtua se, että lapset yleensä arvostavat niin paljon pienempiä ja yksinkertaisempia asioita kuin me aikuiset osaamme ajatellakaan.

Mitä viimeksi?

Kaikki blogeja pidempään lukeneet varmasti muistavat, miten bloggaajilla oli ennen vanhaan tapana laittaa liikkeelle erilaisia haasteita toistensa vastattaviksi ja eteenpäin jaettaviksi. Haasteita on ollut aina kiva lukea, sillä ne yleensä paljastavat bloggaajista jotain sellaista, josta blogiin ei muuten tulisi kirjoitettua.

Ehkä jotain uutta paljastaa myös tämä haaste, jonka Modernisti kodikas-blogin Kerttu ja Valkoisen harmajan Suvi laittoivat minulle. Mitä kaikkea olen viimeksi tehnyt?

Viimeisin ruoka: Poikkeuksellisesti olen tällä viikolla laiskotellut ruoan tekemisen kanssa, ja Niko on tehnyt viimeiset pari ruokaa. Itse kokkasin viimeksi ehkä maanantaina, silloin pekonipastaa. Tänään söin pelkästään take awayna täytettyä leipää.

Viimeisin viesti: Mammaporukallemme (eli Evelle, Essille, Katriinalle ja Lauralle) liittyen huomisiin halloween-partyihin. Varmistin: Eli vain lapsille asut?

Viimeisin itku: Kun huomasin, että pian on rintasyöpäpäivä ja ajattelin nuorena kuollutta tätiäni, jonka kanssa käydyt viimeisimmät puhelinkeskustelut koskivat niin arkun ja kukkien väriä kuin sitä, että kuoleminen on niin epäreilua.

Viimeisin nauru: Tänään ystävän kanssa jumppaesitysten katsomossa. Taidettiin nauraa muun muassa sille ajatukselle, että me kaksi aloitettaisi aikuisten joukkuevoimistelu.

Viimeisin hermostuminen: Olen aika huono pitämään hermojani kasassa lasten kanssa. Viimeksi hermo meni Nooan perinteiseen säätämiseen maanantaina.

Viimeisin ostos: Kävin Nooan kanssa ostamassa hama-helmiä, koska niillä askartelu (sanotaanko sitä askarteluksi?) rentouttaa ja nollaa ajatukset tehokkaasti. Meillä on parin viikon päästä naapuruston halloweenit ja sinne olemme lasten kanssa tehneet joitakin kummituksia, lepakoita ja pääkalloja.

Viimeisin muutos sisustuksessa: Minean huoneen maalaaminen. Se oli ollut tehtävälistalla jo ikuisuuden, ja nyt kun lopulta sain huoneen maalattua, olen ihmetellyt miksen tehnyt sitä jo aiemmin, koska lopputulos on erityisen hyvä.

Viimeisin lukemani blogiteksti: Kertun teksti syksystä. Vaikka kaikki kohdat ei itseeni ihan sopineetkaan, kuten se että yhtään jaksaisin kiinnostua siitä kuinka reippaina muut ihmiset ovat joululahjojen kanssa olleet, niin teksti oli yksi parhaita blogijuttuja vähään aikaan! Käy lukemassa juttu täällä.

Viimeisin suunnitelma: Suunnitelma siitä, kuinka aion selvitä kaikista työhommista ennen kuin maanantaina alkaa viikon loma lasten kanssa. Yritin myös keksiä tekemistä lomaviikolle, kyselin lapsilta mitä toiveita heillä on ja viestittelin kavereiden kanssa, mutta lopputuloksena en siltikään tehnyt mitään suunnitelmia.

Pullatorstai

Ihan vain koska tänään oli kansainvälinen korvapuustipäivä, oli minunkin leivottava pullaa. Leivoin kyllä viime viikollakin, mutta pulla jos mikä on leivonnainen, joita ei kannata laskea. Sitä paitsi kerran eräs hyvinvointivalmentajakin totesi, että leivonnaisista pulla on yksi terveellisin – tosin en usko, että samaan lauseeseen olisi sopinut korvapuusti, jonka sisuksiin kätkeytyy niin paljon voita ja sokeria, ettei ne oikein edes tahdo pysyä uunissa yhtenä kappaleena.

Siinä pöydän ääressä istuessani ja pullaa syödessäni tajusin yhtäkkiä, kuinka onnekas olen kun voin kokea pienen pullahetken perheen kanssa arjen onneksi. Töissä keskustelimme lounastauolla eläkeiästä, osa meistä oli vielä tyytyväisinä jatkamassa työuriaan vuosien ajan, osa oli sitä mieltä että työ rajoittaa kaikkein eniten elämän elämistä haluamallaan tavalla. Tottahan se on, että uhraamme työlle kohtuuttoman ison siivun päivästämme, mutta en silti ole koskaan ajatellut, että oikeastaan yhtään mikään estäisi minua elämästä. Joskus töiden jälkeen väsyttää niin ettei iltapäivästä jaksa muuta kuin odottaa iltaa ja lasten nukkumaanmenoa, mutta suurimmaksi osaksi meidän arki on juuri sellaista elämää kuin olen aina haaveillutkin eläväni. Päivästä toiseen toistuvia, jopa pitkästyttäviäkin rutiineja, värityshetkiä keittiön pöydän ääressä, lenkkejä naapuriporukalla, lasten leikkien seuraamista, puistossa seisomista ja niitä pullahetkiäkin. Samoja tavallisen ihania asioita kuin viikonloppuisinkin enkä mitään muuta juuri nyt haluaisikaan.

Pullakin maistui tänään erityisen hyvälle, vaikka edellisestä kerrasta ei ollutkaan niin kovin kauaa. On helppo haaveilla jostain sellaisesta, mikä ei kuulu omaan arkeen, mutta kuinka nopeasti niistä unelmistakin tulisi tavallisia, arkisia, jos ne toteutuisivat tai toistuisivat liian usein? Ehkä silloin palaisimme kaipaamaan sitä, mitä oli ennen.

Jotta myös huominen päivä olisi erityinen, aion aloittaa sen mikron kautta lämmitetyllä korvapuustilla ja päättää lasten kanssa hama-helmillä askarrellen. Nooan kanssa suunnittelimme tekevämme pääkalloja ja Minea halusi askarrella kummitusviirin. Ihan pian on nimittäin halloween, ja silloin rikotaan arjen rutiineja juhlimalla lasten naamiaisia!

Olenko ekologinen?

Törmäsin facebookissa muutaman ystäväni feedissä ympäristötestiin, jonka päätin itsekin lopulta tehdä. Testissä ilmoitettiin keskivertoihmisen hiilijalanjäljen suuruus, ja tähän lukuun verrattiin omaa lukua sen jälkeen, kun ensin oli vastannut joukkoon kysymyksiä eri aihepiireistä. En ole koskaan ajatellut olevani mitenkään erityisen ekologinen, ei sillä etten tahtoisi vaan siksi etten ole juurikaan perehtynyt asiaan.

Yllätyksekseni sain testistä tulokseksi luvun, joka kertoi minun ole an jonkin verran keskivertoihmistä ympäristötietoisempi. Testin mukaan olin nimittäin säästeliäs pesänrakentaja, joka kodin hengettärenä toimii tasapainoisesti vaikkakin voisi harkita eri liikennevälineiden käyttöä. Diesel-autolla ajavana, maalämmöllä lämmittävänä ja harvoin matkustavana ihmisenä olen siis mittarin mukaan jollain tasolla ekologinen, sillä loppujen lopuksi ne ovat juuri ne isot linjat, jotka ovat niitä merkittävimpiä tekijöitä, ei niinkään se ostatko lähituottajien ruokaa tai heitätkö ruokaa kompostiin silloin tällöin. Useimmiten se riittää lähes asiassa kuin asiassa, kun tekee oman parhaansa.

Testistä innostuneena päätin listata viisi asiaa, joissa mielestäni toimin oikein sekä viisi, joita pystyisin melko pienellä vaivalla parantamaan. Tarttukaa muutkin haasteeseen, jos yllä olevan testin tulos yllättää!

5 arkista asiaa ympäristön puolesta:

  • Kierrätän lähes kaikki lasten vaatteet ja ostan suurimmaksi osaksi ekologisesti tuotettuja vaatteita.
  • Syömme lähes aina edelliseltä päivältä jääneet ruoat, ja kompostiin menee ruokaa lähinnä vain lasten lautasilta tai silloin kun viikonloppu on ollut yhtä hulinaa paiksta toiseen.
  • En matkusta juurikaan. Perheemme lentomatkailee noin joka toinen vuosi.
  • En osta tavaraa tai vaatteita, jotka eivät tule käyttöön. Jos huomaan tehneeni virheostoksen, palautan tavaran, mutta juuri koskaan mikään ei ole niin turha tai fiilispohjalta tehty ostos, että se päätyisi kirppikselle tai kaapin pohjalle samantien.
  • Suljen lähes pakonomaisesti muiden perässä turhia valoja ja päälle jääneitä laitteita. En voi sietää yksin huutavaa televisiota enkä myöskään pidä kirkkaista valoista huoneissa, joissa ei ole ketään.

5 asiaa, joissa voisin parantaa:

  • Asun noin neljän kilometrin päässä keskustasta, joten voisin liikkua julkisilla sekä urheillen huomattavasti useammin.
  • Syön liian usein liharuokia.
  • Rakastan pitkiä, kuumia suihkuja, samoin kuin meidän lapsetkin. Suihku on arjen luksusta, josta en ole ollut valmis luopumaan, mutta nyt kun veden vähenemisestä on ollut puhetta, olen yrittänyt parantaa tapani.
  • Haluaisin ostaa vähemmän. Vaikka esineet ja vaatteet aina tulevatkin käyttöön, olisin onnellinen jos pystyisin paremmin pohtimaan ostamisen todellista tarpeellisuutta.
  • Olen aina viluinen, joten kotimme keskilämpötila on melko korkea. Toisaalta, ei kait maalämpö ole ihan sieltä pahimmasta päästä talon lämmittäjänä?

Nippelitietoa minusta

👰 Avioliittoja: viimeiset seitsemän vuotta naimisissa
💍 Kihloissa: Kihloihin mentiin noin vuotta ennen häitä.
🍼 Lapsia: 2
🐰 Lemmikkejä tällä hetkellä: Pablo-ranskis, joka muuten kävi tänään lääkärissä..
🚑 Leikkauksia: noup!
✒ Tatuointeja: löytyy
📌 Lävistyksiä: korvissa kyllä, nuorena myös navassa
🔫 Ampunut aseella: en
🏝Ollut saaressa: useastikin, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin
🚗 Auto: BMW
✈️ Ollut lentokoneessa: kyllä, ensimmäistä kertaa tosin vasta 16-vuotiaana, koska äitilläni on ahtaanpaikankammo eikä pienenä matkusteltu kuin asuntoautolla
🚙 Törmännyt peuraan: en, ainoastaan oravaan ja toiseen autoon 🙁
😭 Onko joku itkenyt vuoksesi: jees
❤ Ollut rakastunut: oh yes!
🚑 Ollut ambulanssissa: en onneksi
⛸ Luistellut: muutaman vuoden tauon jälkeen luistelin viime talvena ja huh, miten vaikealta se tuntui!
💿 Surffaillut: olisi kiva kokeilla
🚢 Ollut risteilyllä: omassa lapsuudessa about kerran vuodessa, koska kaikki kesälomat vietettiin Ruotsissa, nykyään myös noin kerran vuodessa omien lasten kanssa (miten helppo ja suht edullinen tapa saada irtiotto arjesta!)
🏍 Ajanut moottoripyörällä: en, mutta skootterilla kyllä ajoin heti 15-vuotiaana vaikken ymmärtänyt liikennesäännöistä yhtään mitään
🐎 Ratsastanut hevosella: pienenä kävin talleillakin, mutta viimeksi olen ratsastanut issikalla joskus ennen lapsia
😲 Lähes kuollut: en 🙏🏽 Alle kouluikäisenä kaaduin pahasti pyörällä ja toinen puoli naamastani oli lähes tunnistamaton, mutta onneksi ei ole käynyt pahemmin
🏥 Ollut sairaalassa: kolmesti, kaksi kertaa synnyttämässä ja pari yötä vauvana tutkittavana, kun kieltäydyin kaikesta maidosta
🍑 Suosikkihedelmä: omena, koska rakastan omenapaistosta
🌚 Aamu vai ilta: ilta
🌈 Lempiväri: musta ja valkoinen
📲 Viimeisin puhelu: äiti soitti, niinkuin joka viikko pariin kertaan 💕
📱Viimeisin viesti: entisen niin sanotun blogimammajengin whatsappissa
💀Nähnyt jonkun kuolevan: en, mutta seurannut läheltä rakkaan tädin sairastamista, joka hyvin nopeasti johti kuolemaan
☕️Kahvi vai tee: kahvi, koska suklaa ja kakut maistuu sen kanssa paremmalta
🥧 Paras piirakka: suklaakakku
🐱 Kissa vai koira: no koira!
🌞 Paras vuodenaika: kesä ☀️

Kotona lasten kanssa

Viikonloppu oli jälleen ihana, parasta on nimittäin se ettei kotoa tarvitse lähteä paria kilometriä kauemmas. Taidan olla aika vahvasti koti-ihmisiä. Minulla ei koskaan ole ollut samanlaista kroonista matkustamisen kaipuuta kuin suurimmalla osalla ystävistäni, vaan jo kotimaassakin lomailu on riittävä elämys. Myöskin kiva ilta kotona ystävien tai perheen kesken on jotain odottamisen arvoista ja sekin, ettei ole muita suunnitelmia kuin leffailta lasten kanssa, on yksi parhaista asioista mitä tiedän.

Pelkkä oleminen on ihanaa, mutta toisaalta olen myös ihminen joka usein tekee jatkuvasti jotain. Tekemisellä en niinkään tarkoita sovittuja menoja kodin ulkopuolella, vaan sitä kuinka vaikeaa on olla kotona ilman että samalla vähän laittaa tiskejä, pesee koneellisen pyykkiä, pyyhkii vähän sotkuja, nopeasti imuroi ja äkkiä vain katsoo sähköpostit. Loppujen lopuksi on aika harvoin niitä päiviä ja tunteja, jolloin pystyisi pidemmän hetken keskittyä pelkästään leikkimiseen, makoiluun tai edes aamupalan syömiseen. Ystävänkin kanssa ehkä täysin rauhassa juttelee ainoastaan silloin kun samalla vie lapset lähipuistoon leikkimään. Vaikka sitä kuvittelee olevansa tekemättä mitään, niin päivän päätteeksi huomaa tehneensäkin yllättävän paljon.

Enimmäkseen voin sanoa nauttivani kotona olemisesta, nämä toimettomat viikonloput on ehdottomasti viikon parasta aikaa eikä kesälomakaan tuntunut yhtään liian pitkältä. Joskus kuitenkin lasten kanssa on niitäkin päiviä, jolloin kaikki tuntuu olevan hankalaa eikä kenenkään hermo kestäisi yhtään ylimääräistä kinastelua. Omalta osaltani se aika kuukaudesta varmasti vaikuttaa siihen, kuinka herkästi reagoin lasten hölmöilyihin, mutta kyllä lapsillakin tuntuu olevan omat paremmat ja huonommat päivänsä. Esimerkiksi eilen olin iltapäivällä jo täysin valmis luovuttamaan kaiken suhteen, kun Nooan kanssa koko päivä oli ollut yhtä taistelua – ihan vain jotta se voisi huipentua kimalleliimoilla sohvan sotkemiseen.

Jo äitiysloma-ajoilta muistan ristiriidan sen välillä, kuinka kiva toisaalta olisi olla kotona vaikka joka päivä, mutta kuinka paljon sitä myös tarvitsee sovittuja menoja ja jossain vaiheessa sitä työtäkin. Tasapaino on tässäkin asiassa varmasti se paras ratkaisu, ja onneksi tulevalle viikolle on tiedossa kaikkea tätä – sovittuja menoja, töitä, tavallista arkea, viikonloppu ja paljon aikaa kotona.

Pari sarjavinkkiä

Mihin te yleensä käytätte omaa aikaanne? Perheissä, joissa on pieniä lapsia, ei omaa aikaa useinkaan ole päivisin ollenkaan, ja illallakin siinä vaiheessa kun lapset on saatu yöunille, tulee nukkumatti monille vanhemmillekin melkein samantien. Kuulostaako tutulta?

Meillä lapset nukahtaa sen verran myöhään, että oma aika tarkoittaa tinkimistä omista yöunista. Kirjan lukemista ei enää niihin kellonaikoihin voi ajatella, koska olisi mahdotonta yrittää pysyä hereillä, joten olen jo jonkin aikaa käyttänyt iltoja erilaisten sarjojen katsomiseen. Ensin aloitin Netflixistä, mutta nyt olen huomannut avaavani yhä useammin HBO:n, Netflixistä kun tuntuu jo olevan suurin osa suosikkisarjoista ja -elokuvista katsottuna.

HBO:n tarjonnasta löytyy sellaisia megasuosikkeja kuten Game of thrones ja Handmaid’s tale, mutta itse olen viimeisimpänä katsonut kaksi uudehkoa minisarjaa. Sharp objects oli yllättävä loppuratkaisussaan, vaikka jossain vaiheessa katsoja luulee jo arvaavansa kuinka kaikki tulee päättymään. Sarjassa toimittajanainen palaa lapsuuden kotikaupunkiinsa tekemään juttua nuorten tyttöjen murhista, mutta lopulta toimittaja joutuukin kohtaamaan omia nuoruuden traumojaan. Matkan varrella tietenkin tulee ihastumisia ja sydänsurua, mutta tarina pysyy koko ajan sopivan synkkänä ja uskottavana.

Toinen ehdottomasti katsomisen arvoinen sarja on Big little lies. Sarjassa seurataan pienen kaupungin äitien perhe-elämää kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Jokaisella päähenkilöllä on salaisuuksia, jotka he pitävät kulissin avulla taustalla, mutta loppua kohden kaikki alkaa hajota käsiin ja päättyy huonosti. Sarja koukutti niin että katsoin sen melkein kertaheitolla, onneksi toista kautta on vielä luvassa joskus ensi vuoden puolella.

Onko teillä vinkata hyviä sarjoja katsottavaksi joko Netflixistä tai HBO:lta?

kuvat: HBO

Täydellistä arkea

Olisipa aina kolme päivää lomaa ja vain neljä töitä! Auringon paistaessa tänään lähes yhtä lämpimästi kuin kesäkuukausina huomasin haikailevani pidemmän viikonlopun perään, kun seisoin pihalla juttelemassa ystäväni kanssa. Olimme koko viikonlopun kotona ilman minkäänlaista ihmeempää ohjelmaa, ja sain hyvin kaikenlaisia kotitöitä tehtyä, suunniteltua pieniä muutosprojekteja sisustukseen ja Niko aloitti multienkin levittämisen pihalla. Kaikesta tehokkuudesta huolimatta sunnuntai tuli jälleen liian nopeasti. Illalla tuntui siltä kuin hyvä tekemisen meininki olisi katkennut liian lyhyeen, ihan kuin arkena kaikki pysähtyisi eikä mitään enää saisi tehtyä ja seuraava mahdollisuus olisi vasta viikon päästä.

Viikonlopuissa ehdottomasti parasta on kiireettömyys, mutta todellisuudessa rakastan myös arkea. Arkiset, tavalliset asiat on loppujen lopuksi paljon kivempia kuin jatkuva meneminen enkä oikeasti koe työnikään olevan liian raskasta. Olen seurannut sivusta monen ystäväni haasteellista arjen ja vapaa-ajan sovittamista yhteen, ja samalla ymmärtänyt kuinka onnellinen saan olla siitä, että arkeni on kevyttä, vaikka joskus aikatauluja löytyy meiltäkin enemmän kuin riittävästi. Toistaiseksi kuitenkin vain Minealla on tiettyyn aikaan sidottu harrastus, ja senkin ajan käytän yleensä itse hyödyksi tekemällä odotushuoneessa töitä. Oma harrastukseni onneksi ei vaadi aikataulutusta, ja vaikka lenkkeilisin joinain viikkoina kolmekin kertaa viikossa, ei sen mahduttaminen arki-iltoihin vaadi ponnisteluja, kun meitä on kaksi vahnempaa huolehtimassa lasten menoista ja muista pakollisista kuvioista. Luulenkin, että avain kiireettömämpään arkeen on juurikin tehtävien jakamisessa. Jos kaiken yrittää hoitaa itse (mikä on monesti meidän äitien heikkous), voi arki helposti tuntua tavallista raskaammalta.

Delegoinnin lisäksi tärkein juttu on tietenkin myös asenne! Itse näen asian niin että lähes jokainen arjen meno on jollain tavalla vapaaehtoista, ja jos olet valinnut panostaa johonkin, tulee se myös nähdä kivana arjen lisänä eikä yhtenä aikatauluongelmista. Lapsella voi olla tasan niin monta harrastusta kuin mihin vanhemmat jaksavat sitoutua, ruoassa saa ja pitää oikoa aina silloin tällöin ja töissä riittää, jos antaa lähes parastaan. Aina pitää olla sen verran ylimääräistä aikaa, että ehtii vaikka istua ystävän kanssa kahvilla tai lukea kotona kirjaa sohvalla maaten. Ehkä itselleni riittäisi vähän vähempikin aika tuohon kahvilla istumiseen, jottei kesällä hyvin alkanut lenkkikausi kaadu siihen mutta joka tapauksessa, tärkeintä on osata ottaa rennosti ja luottaa siihen, että asiat hoituvat. Itse opin tämän viimeistään saatuani lapsia, nykyään taidan jo olla mestari lykkäämään asioita tulevaisuuteen sillä ajatuksella että ehtiihän sitä huomennakin.

 

Tavallisia päiviä

Huomaa että arki on painanut todella päälle, kun blogi on hetkeksi hiljentynyt, ei siksi ettei olisi aikaa vaan enemmänkin siksi etten ole saanut aikaan kuvailla oikeastaan mitään. Vielä onneksi saa iltapäivisinkin otettua hyviä valoisia kuvia, mutta ei tästä ole enää pitkä aika siihen kun aamulla töihin lähtiessä ja illalla töistä tullessa on lähes yhtä pimeää kuin yöllä. Silloin on aloitettava kynttilöiden polttaminen, löydettävä tunnelmaa pineydestä ja ehkä vähitellen lokakuussa voi jo vähän fiilistellä jouluakin (saako sitä sanaa vielä tässä vaiheessa syksyä sanoa ääneen?).

Meillä oli erikoisen kiva viikonloppu, sellainen että ehdimme juhlia ja nähdä ystäviä mutta myös olla rennosti kotona. Ajoimme eilen Porvooseen päiväreissun siskoni grillijuhliin ja yöllä palasimme vielä kotiinkin. Lapset nukkuivat automatkalla jo yöuniaan, mutta Nooalla autossa nukkuminen on aina aavistuksen levotonta ja osa matkasta menee heräillen ja itkien. Taidetaan jatkossa skipata nämä yöajamiset, sillä vauva-aikoina on tullut ihan tarpeeksi istuttua autossa lasten itkiessä..

En tiedä onko kotona mikään oikein edennyt mihinkään suuntaan, mutta tunnelma on vähintäänkin odottavainen. Ensi viikolla Kylätimpurit tulevat tekemään vuosikorjauksiaan ja samalla saimme idean, että ehkä sen jälkeen voisi olla aika järjestää tuparit. Se jos mikä saa loputkin hommat valmistumaan, jos ei muuten niin ehkä tupareita edeltävänä iltana?

Ensi viikolle meillä ei ole onneksi muita kalenterimerkintöjä kuin Minean jumpat kahtena päivänä. Itse asiassa tajusin olevani onnellisessa asemassa siinä mielessä, ettei meidän arki ole oikein koskaan ollut paikasta toiseen juoksemista. Arjen kiire kun tuntuu useimmilla olevan näin syksyisin suurin stressitekijä, eikä ihme jos ajattelee miten paljon jo pelkkä töissä käyminen voi kuluttaa. Maanantain kunniaksi ajattelin leipoa omenapaistosta, kiinnostaisiko teitä saada ohjetta tänne bloginkin puolelle?

Flow 2018

Tämän vuoden Flow festival oli älytön, super, kreisi ja yksinkertaisesti vaan mahtava! Kaksi rakasta ystävää ulkomailta, meitsi ja muutamat poikaystävät, upeita esiintyjiä ja niiin hyvää ruokaa. Yhtään hullumpaa ei ollut sekään, että saatiin nukkua kaksi yötä hotellin valkoisissa lakanoissa ja syödä jonkun muun laittamaa aamupalaa – tai no ainakin lauantaina, jolloin vielä jaksettiin pirteänä nousta kympiltä aamupalapöytään.

Pari ennakkoon odotettua esiintyjää oli hieman pettymyksiä, niistä pahin Lauryn Hill, jonka sovitukset oli niin sekavia etten aina tunnistanut lauluja. Itseäni harmitti eniten se, että jouduin lähteä ajamaan kohti kotia jo sunnuntaina päivällä, ja näin ollen Kendrick Lamarin keikka jäi kokonaan välistä. Ja kuinkas muutenkaan, Kendrick oli kuuleman mukaan monen mielestä koko Flown paras keikka. Onneksi oltiin ehditty nähdä niinkin huikeita esiintyjiä kuin Arctic Monkeys, Alma ja Vesta, joten harmitus ei missään nimessä jäänyt päällimmäiseksi fiilikseksi Flow-viikonlopulta.

Flow oli täydellinen päätös jo muutenkin täydelliselle kesälle, enkä oikein keksi mitä olisin voinut toivoa enempää. Ensi vuonna nähdään varmasti taas uudelleen, toivottavasti samalla porukalla ja yhtä hyvällä meiningillä!

On pitänyt kiirettä

Taidan jälleen olla tutun tilanteen edessä, blogi on yllättäen pitänyt omaa taukoaan ja tuntuu siltä, että pitäisi selitellä jotain. En vain oikein tiedä mitä sanoa. Tiedän ainoastaan sen, ettei tämä ole lopun alkua eikä jututkaan ole kaikki niin läpikoluttuja ettei olisi yhtään mitään sanottavaa. On vain yksinkertaisesti pitänyt niin kiirettä.

Kiireellä tarkoitan kaikkia niitä ihania lomajuttuja, joita yleensä on tapana tehdä. Nukkua pitkään, käydä ulkona syömässä, herkutella, istua iltaa ystävien kanssa, nauttia kesäilloista terassilla, uida ja valvoa myöhään – tiedätte varmasti mistä puhun. Olen antanut itselleni luvan olla laiska, ensin olla tekemättä mitään ja sen jälkeen levätä. Suoraan sanottuna olen nauttinut kesästä tänä vuonna älyttömän paljon jo senkin takia että ilmat on olleet näin huikeat, mutta myös siksi että meidän naapurusto on yksi parhaimmista. Aina on seuraa niin lenkille, kahville kuin viinillekin ja parasta kaikista, myös lapsilla on ystäviä joiden kanssa olla ja touhuta. Mitä enempää voisin edes toivoa?

Ensi viikolle meillä on tiedossa vähän enemmän ohjelmaa, sillä starttaamme ensin kohti Viroa ja siitä sitten ystävien tupareihin, ralleihin ja naapurin terassin avajaisiin. Alkuviikosta ehdimme jo käydä Puuhamaassakin, mikä yllätti positiivisesti koko porukan. Olen viimeksi käynyt siellä joskus pienenä koululaisena, mutta nyt viime aikoina kuullut paljon huhua paikan rähjäisistä laitteista ja elähtäneistä liukumäistä. Olihan siellä paljon remontin tarvetta ja ruoka hyvinkin kehnoa, mutta loppujen lopuksi vain lasten viihtyminen on se mikä ratkaisee. Vesiliukumäet oli huippujuttu Minean mielestä, ja Nooakin keksi vaikka kuinka monta paikkaa, joihin oli päästävä – Puuhamaa siis toimii etenkin vähän pienempien lasten kanssa.

Toivotaan että helteet vielä jatkuu, sillä en ole vielä valmis luopumaan tästä kesästä. Vaikka haikeus meinaa jo ajoittain iskeä, niin aion keskittyä panikoimisen sijasta nauttimiseen ja todeta, että onneksi kesä on joka vuosi.

Kodin paras hankinta

Kaupallinen yhteistyö Suomen voimistelutuotteen kanssa

Kesän ollessa juuri nyt parhaimmillaan olemme lasten kanssa viettäneet käytännössä lähes kaiken ajan ulkona. Eilen Niko haki terassille puhallettavan altaan, joka on ollut näiden päivien paras juttu, vaikka tänään kävimme rannassakin uimassa. Tällaista sen kesän pitäisi aina olla, riittävästi aurinkoa ja päiviä, jolloin ei ole mitään suunnitelmia.

Aina välillä lapsetkin on kuitenkin paenneet hellettä ilmastoituihin sisätiloihin niin että joinain päivinä Minean huoneessa voi olla yhtäaikaa jopa kuusi tyttöä leikkimässä plus Nooalla omat kaverit. Silloin touhutaan petseillä, shopkinseillä ja legoilla tai leikitään koulua tai kotia, välillä tanssitaan ja ratsastetaan keppareilla, pojilla leikit pyörii pitkälti autojen, junien, ninjojen ja robottien ympärillä. Kaikkia lapsia kuitenkin yhdistää yksi asia, kaikki nimittäin rakastavat Minean huoneen renkaita ja puolapuita. Jopa niinkin kovasti, että joskus kaikki muut leikit on järkevintä järjestää samantien aulaan, kun joku on kuitenkin kohta siirtämässä patjaa keskelle huonetta tehdäkseen temppuja renkaissa.

Suomen voimistelutuotteen kotimaiset voimistelurenkaat ja puolapuut oli meillä niitä hankintoja, jotka tiesimme haluavamme jo siinä vaiheessa kun taloa alettiin suunnitella. Ennen kuin juuri mitään muuta olimme päättäneet, kuvittelin mielessäni Minealle ison leikkihuoneen, jonka yhdelle seinälle tulisi puolapuut, lattialle paljon tilaa erilaisille leikeille ja ehkä itse tehty parvi- tai talosänky. Voimistelurenkaat olimme aluksi ajatelleet laittaa ulos, mutta onneksi nekin lopulta löysivät paikkansa lastenhuoneesta, jossa ne ovat ympärivuotisessa käytössä.

Noin vuoden käyttökokemuksen perusteella sanoisin voimistelurenkaiden ja puolapuiden olevan kotimme järkevin hankinta. Lapset ei tunnu ollenkaan kyllästyvän niihin, vaan haastetta ja uuden oppimista riittää kaikenikäisille. Jo parivuotias lapsi voi aloittaa renkaissa temppuilun roikkumalla, ja kiipeileminen se vasta pienempien lasten lempihommaa onkin. Jos pohditte näiden kahden välillä, niin siinä tapauksessa ehkä neuvoisin ensin aloittamaan renkaista jo pelkästään siksi että niiden sijoittaminen kotiin kuin kotiin käy helposti. Toisaalta, puolapuissa on aikuisenkin helppo keksiä erilaisia jumppaliikkeitä, joten samalla voi heivata kuntosalikortin roskiin. (Rehellisyyden nimissä todettakoon, ettei allekirjoittanut ole itse ymmärtänyt hyödyntää puolapuita niin monipuolisesti kuin olisi mahdollista, mutta tämän innoittamana lupaan aloittaa heti huomenna!)

On ollut mahtavaa huomata tässä vuoden mittaan, kuinka lapset ovat kehittyneet erilaisten liikkeiden kanssa. Minea osaa tehdä renkaissa jo vaikka mitä, ja Nooakin on hieman arempana ja pienempänä oppinut muutamia liikkeitä. Kunhan piha valmistuu ja saamme sinne jonkinlaisen keinutelineen, hankitaan meille toiset voimistelurenkaat ulos, sillä käyttämättä ne eivät varmasti jää, vaikka sisältä jo löytyisikin yhdet. Nyt renkaista saa Suomen voimistelutuotteen sivuilla vielä hyvän alenkin, ja samalla kannattaa myös katsoa läpi muut liikunnallisuutta edistävät tuotteet.

Perinteinen juhannus

Juhannus alkaa olla suurimmalta osin ohi, huominen on varattu pelkästään palautumiselle ja ehkä joillekin pienille kotihommille tai enintään pihan suunnittelulle. Meille ei oikeastaan ole muodostunut mitään tiettyjä juhannusperinteitä, mutta silti sanoisin tämän vuoden menneen samalla kaavalla kuin aiemmatkin. Ilman ihmeempiä suunnitelmia, yhdessä ystävien kanssa, kokkaillen hyvää ruokaa ja ottaen rennosti. Tänä vuonna(kaan) ei jaksettu lähteä etsimään kokkoa lähiseuduilta, koska jos jokin oli perinteistä niin se, että vettä satoi juhannusaattona.

Tänään kotiuduttuamme parin päivän reissaamisen jälkeen kävimme kuitenkin vielä lasten kanssa poimimassa terassille juhannuskimpun ja leivoin huomiselle maailman parasta pavlovaa odottamaan terassikahveja. Olin suunnitellut käyttäväni illan lenkkeilyyn, mutta jotenkin kummasti se vaihtuikin grilliruokaan ja leipomiseen – ehtiihän sitä kuntoilla vielä juhannuksen jälkeenkin.

Entäs teidän juhannus? Vietittekö sen perinteisesti mökillä ja kokon äärellä vai onko juhannus teille jotain ihan muuta?

Kesän ekat synttärit

On niin huippua, että yhä edelleen kaveripiiristäni löytyy muutamia sellaisia ystäviä, joiden kanssa ollaan tunnettu jo ala-asteikäisistä saakka. Vaikka välillä on ehkä ollut vähän viileämpää, niin aikuisiällä välit on jälleen lähentyneet, ja viimeistään lasten myötä ollaan löydetty toisemme uudelleen. Aikuisena olen yllättäen pohtinut ystävyyttä jopa enemmän kuin nuorempana, jolloin en ehkä aina ymmärtänyt kuinka tärkeää on pitää hyvistä ystävistä kiinni. Nykyään en enää yritä olla kaikkien kanssa koko ajan, vaan olen ymmärtänyt ettei määrä korvaa laatua ja toisaalta myös sen, että joskus ystävyydestä on luovuttava, jos se ei ilahduta molempia osapuolia.

Viikonloppuna kävimme nopean pyörähdyksen Lahdessa ystäväni (juurikin sellaisen, jonka olen tuntenut jo ties mistä saakka ja jonka ystävyys on sellaista, josta pitää kiinni) pojan 5-vuotissyntyäreillä. Menimme jo edellisenä päivänä, koska olin luvannut auttaa kakun tekemisessä ja muissa järjestelyissä. Yritimme tehdä jonkinlaisen ruusukultaisen karkkikakun porkkanakakun pohjalla, mutta niin moni asia meni matkan varrella pieleen, ettei lopputuloksesta tullut lähellekään sellainen kuin olin kuvitellut. Sankari itse oli kuitenkin tyytyväinen ja koko kakku hävisi vieraiden lautasilta, joten päätin olla välittämättä asiasta. Vinkkinä kuitenkin mainittakoon, että etukäteen suunnitteleminen on se salaisuus, joka yleensä takaa hyvän lopputuloksen – niin olisi varmaan meillekin, jos olisimme tajunneet!

Synttäreille oli tilattu Pikku Vaniljasta ruusukultainen synttärisetti, johon kuului mukit, lautaset, servetit, ilmapalloja, onnentoivotusviiri ja kartonkisia juhlahattuja. Setti oli älyttömän kiva (ja yllättävän edullinen!), ja sattui olemaan suht samaa sävyä kakun kuorrutteen kanssa. Lauantai oli niin nätti päivä, että synttäreitä juhlittiin pääasiassa ulkona, joten keksimme tehdä juhlahatuista hauskan popcorn-puun pihalle. Täytimme kartonkihatut poppareilla, ripustimme ne pihan pensaaseen ja vieraat saivat sieltä käydä hakemassa omansa – ja tietenkin laittaa hatun päähänsä kun popparit oli syöty.

Kesän ekat lastenjuhlat on nyt juhlittu, ehkä tässä vielä ehtii jotkut järjestää itsekin. Minealla oli tänään parin kaverin kanssa pihakioski, jonne Niko oli nikkaroinut helpon kioskin jämälaudoista. Luulen että se on testattava ainakin jäätelöbaarina eikä smoothiekiska kuulosta sekään yhtään huonommalta..

Vaikea palata

Kun taukoa kirjoittamisessa on ehtinyt huomaamatta kulua useampi päivä (vai yli viikko jo?), tuntuu yllättävän vaikealta aloittaa. Useampana iltana olen jo päättänyt kirjoittaa Lontoosta, jakaa pari reseptiä, kertoa pihasuunnitelmistamme ja listata Jyväskylän parhaita ruokapaikkoja, mutta blogin avattuani en ole saanut kirjoitettua sanaakaan. Myöskään väkisin kirjoittamalla en ole halunnut palata, sillä blogaamisen kuuluu lähteä halusta jakaa ajatuksia ja ideoita.

Aloittaminen on aina vaikeaa, oli kyse sitten mieluisasta asiasta tai jostakin sellaisesta, jonka tekemistä on lykännyt jo pidemmän aikaa. Pitäisi pestä ikkunat, olisi aloitettava kuntoilukausi ja herkkujakin olisi vähennettävä heti kunhan päivät asettuisivat normaaliarkeen. Tahtoisin suunnitella pihan valmiiksi, löytää kotiin muutaman uuden maton ja ehkä suunnitella jonkun pienen kesälomareissunkin perheen kanssa. Vaikka tekemistä ja suunniteltavaa riittäisi, sitä huomaa joka ilta viettäneensä päivän tehden ei-oikeastaan-mitään-erikoista, ja niinhän se lomalla saakin olla.

Nyt kuitenkin sanon teille kaikille jälleen hei, sillä olen takaisin ja heti huomisesta eteenpäin saatte lukea postauksia Lontoosta, lapsista, vaatteista, pihasta, rakentamisesta, asumisesta valkoisessa kodissa, rahasta ja ties mistä muusta. Nähdään!

 

Täydellinen loman aloitus

Ensimmäinen lomapäivä, juuri niin hyvä kuin olisin voinut toivoakin. Aamu alkoi rennosti kotona, ja vaikka ulkona onkin ollut kylmä ja järkyttävä tuuli, uskaltautuivat lapset pihalle niin että sain jopa syödä aamupalaa täysin omassa rauhassa. Ja se jos mikä pelastaa päivän kuin päivän!

Aamun hyvässä fiiliksessä päätin tehdä pitkästä aikaa mukikakkua. Olen aika monesti tehnyt näitä suklaisena versiona, etenkin silloin kun vielä olin äitiyslomalla ja tarvitsin valvotun yön jälkeen jotain kahviherkkua. Nyt testasin marjaversion, jätin taikinan vaaleaksi mutta maustoin sen fariinisokerilla ja sekoittelin mukaan vielä vadelmia ja valkosuklaan paloja. Kakusta tuli lopulta niin hyvää, että on ihme jos pystyn välttämään kiusauksen huomenaamulla.

Meikäläisen mukikakku olisi kelvannut jollekin muullekin meidän perheessä.. Iltapäivästä pakkasin lapset autoon ja lähdimme naapurin kanssa lounastamaan vasta avattuun Naughty burgeriin. Hampurilainen ei pettänyt tälläkään kertaa vaan lunasti kaikki lupauksensa, ja mietin jo siinä syödessäni että kesäloma tulisi helposti vietettyä erilaisissa lounaspaikoissa istuskellen, jos meidän lapsetkin viihtyisi paremmin ravintoloissa.

Keskiviikkona tiedossa on jotain aivan erityistä, kun kauan odotettu Lontoon matka koittaa. Tiedän että matkasta tulee varmasti mahtava, vaikka rodennäköisesti ikävöin samaan aikaan kotona odottavia lapsia. Olisi ollut huippua tehdä joku matka koko perheen kanssa, mutta tänä kesänä siihen ei vain yksinkertaisesti ole mitään saumaa ja toisaalta, oma-aika ei ehkä sekään tee kovin huonoa allekirjoittaneelle?

 

Hymyilyttää

Tähän aikaan vuodesta on helppo hymyillä, mille tahansa ja ihan ilman syytäkin. Lapset on huomenna viimeistä päivää hoidossa ja heti perjantaina starttaa parin kuukauden mittainen kesäloma. Kelpaa!

Vaikka sanoin, ettei tänä kesänä tehdä mitään kovin ihmeitä, niin jotain ihan pieniä suunnitelmia toki löytyy. Minealla on heti ensi maanantaista eteenpäin parin viikon uimakoulu, voimistelutreenit jatkuu koko kesäkuun ja Minea on toivonut pääsevänsä Ähtäriin. Rakastan Turkua ja jos mahdollista niin haluaisin tehdä sinnekin edes pikaisen visiitin, mutta hassua kyllä, kotimaassa matkailusta saat usein maksaa vähintään yhtä paljon kuin ulkomaan matkasta.

Tämä ja edellinen viikko on töissä olleet suht kiireistä meininkiä (lomalle jäämisen paniikki!), ja sen kyllä huomaa kotonakin, kun kaikki paikat huutaa siivousta. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa vapaa-ajan rennosti, koska töitä ei kuitenkaan voi tehdä lasten kanssa ja asioista, joille ei ole mitään tehtävissä, on turha stressata. Jos jotain olen oppinut iän myötä, niin sen että useimmiten hyvä riittää. On turha pyrkiä kaikessa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja toisaalta, on turha valittaa kiirettä ja stressiä, jos itse ei osaa priorisoida ja valita niitä asioita, jotka ovat panostamisen arvoisia. Omassa työssäni kukaan ei tule taputtamaan selkääni vaikka tekisin ylimääräistä väsymiseen asti, vaan ainoastaan minä voin päättää, kuinka paljon olen valmis tekemään.

Enää muutama hassu päivä ennen Lontoon matkaani, joten myös se taitaa saada hymyn huulille. Luulen että pienen breikin pitäminen heti loman alkuun on mitä parhain ajatus, sillä se saa takuuvarmasti unohtamaan työt samantien ja virittää lomamoodin päälle. Jos siihen nyt mitään apuja tarvitsee, sillä olen henkisesti tainnut olla lomalla jo useamman viikon – siitäkin huolimatta, että vasta tässä alkaa nyt olla työhommat jonkinlaisessa hoidossa.

Millaiset kesäpäivät teillä on juuri nyt menossa? Onko kesälle suunnitelmia kalenteri täyteen ladattuna vai nautitteko tavallisesta arjesta?

Pihahommat aluille

Eilen oli äitienpäivä, omalla mittapuullani suht täydellinen sellainen juuri tässä tilanteessa, sillä päivä otettiin rennosti kotona pihahommissa. En saanut valmiiksi katettuja aamiaispöytiä tai ostettuja lahjoja, mutta sain maailman söpöimmät kortit lapsilta, itse istutettuja kukkia ja erityisen hyvän mielen siitä ajatuksesta, että meillä on ihan kaikki ja vähän enemmänkin kuin mitä olen koskaan osannut toivoa! Kaikista maailman lausahduksista ja sloganeista itseeni on ehkä eniten kolahtanutkin lause, jonka sanoma on kutakuinkin se, että meistä jokaisen tulisi muistaa kuinka vasta äsken unelmoimme siitä elämästä, jota nyt parhaillaan elämme.

Pidimme koko perhe helatorstain jälkeisen perjantain vapaata, mikä saattoi osittain olla ehkä jopa huono idea. Töihin ja hoitoon palaaminen ihanan aurinkoisen pidennetyn viikonlopun jälkeen tuntui harvinaisen vaikealta, ja kun kesäloman tietää alkavan jo kolmen viikon päästä, on työmotivaatio hieman hukassa. Heti loman alettua tiedossa on yksi ulkomaan matka ystävän kanssa, mutta muuten tämä kesä vietetään kotimaan rajojen sisäpuolella, panostaen talon viimeistely- ja pihatöihin.

Ja pihatöistä puheenollen, saimme viikonloppuna valtavasti kaikkea tehtyä pihalla, kun sunnuntaina vanhempani katsoivat lasten perään ja muuten lapset on olleet suht omatoimisesti trampalla ja kavereiden kanssa pihalla. Niko maalasi talon sokkelin ja viimeisteli terassin laudoituksia ja yhdessä rakentelimme etuoven syvennykseen rimoitusta. Seuraavaksi vuorossa olisi erilaisten kivien hankkimista pihaan sekä kiertämään talon seinustaa, ja jossain välissä pitäisi tilata jättimäiset määrät multaa ja kylvää nurmikon siemenet. Tekemistä varmasti riittää, kunhan ensin saadaan suunnitelmat selviksi ja tarjoukset vertailuun. Pian saan blogiinkin kuvia uudesta rimaseinästä, ja jos mielessänne on jotain erityistä pihan suhteen niin laittakaa postaustoiveita tulemaan!

Pitkästä aikaa

Suurin osa teistä varmasti muistaa muutaman vuoden takaa sen, kuinka tiiviisti treffailimme omalla äitiporukallamme? Kaikki (eli minä, Essi, Eve, Paula ja Laura) kirjoitimme perhepainotteisia blogeja eikä kukaan meistä ollut kokoaikaisissa päivätöissä, ehdimme nähdä tosi usein ihan koko porukallakin, ja pienemmillä kokoonpanoilla vieläkin tiheämpään tahtiin. Nykyään kaikki meistä ei  asu Jyväskylässä, ja näkemiset on muutenkin jääneet aika vähäiselle kun aina jollain meistä on jotain eikä yhteistä aikaa meinaa löytyä.

Olenkohan muuten koskaan kertonut, miten olemme tutustuneet toisiimme silloin joskus noin viisi vuotta sitten? Minä, Evelina ja Laura oltiin jo aiemmin käyty muutamilla puistotreffeillä, ja olin Eveä tavannut paristi muutenkin, mutta vasta Tampereen blogikirppiksellä näimme Katriinan ja Essin ja päätimme perustaa facebookiin oman ryhmän, jossa voisimme vaihtaa kuulumisia. Lopulta tulimmekin niin hyvin toimeen, että lähempi ystävyys tuntui luonnolliselta, ja lähes samalla kokoonpanolla juttelemme whatsappissa nykyäänkin vähintään joka viikko.

Eilen me sitten nähtiin jälleen pitkästä aikaa Even ja Essin kanssa, ja jotenkin itselleni tuli ikävä niitä aikoja kun kaikki vielä oltiin kotona, ja järjestettiin vuorotellen aina jonkun luona lounastreffit. Se kun kuusi lasta sai kunnolla leikit käyntiin ja melutaso alkoi aina olla niin kova, että useimmiten ei auttanut kuin nauraa sille ajatukselle, kuinka seesteiseltä tunnelma voikaan kuvissa näyttää vaikka todellisuus on jotain ihan muuta.

Oletteko te löytäneet lasten myötä paljon uusia kavereita? Itse olen useampaankin kertaan kiittänyt niin lapsia kuin blogiakin siitä, miten niiden avulla onkin löytynyt niin tärkeitä ja kestäviä ystävyyssuhteita.

Iisi vappu

Kaikkien viimeaikaisten bileiden jälkeen vappuna tuntui pitkästä aikaa siltä, että nyt mennään mahdollisimman helpolla ja mitään järjestämättä. Vielä parisen viikkoa sitten mieleni teki ostaa kasa koristeita ja leipoa kaksi kakkua munkkeineen, olisin voinut kasata olohuoneeseemme jättimäisiä ilmapalloasetelmia ja kutsua Minean ja Nooan kavereita vappujuhliin. Mutta sitten tuli oksennustauti ja samalla päätin luovuttaa suunnitelmien suhteen. Varmasti ihan hyvä niin, tulevana sunnuntaina kun todennäköisesti leivotaan taas, ja ensi viikolla olisi vuorossa Nikon synttärit.

Tunnelman latistajana vappuna kaiken lisäksi satoi vettä, joten jätimme myös perinteisen vapputivolin väliin. Paistettiin kotona kasa munkkeja, syötiin brunssia vanhempieni kanssa ja lapset pitivät koko päivän naamiaisasujaan, Nooa batmanin pukua ja Minea kissanaamaansa. Aikaisemmin viikolla lapset saivat kaupasta valita itselleen vappupallot, joista Nooan pallo ei kestänyt hyvänä edes kahta päivää!

Millainen vappu teillä oli? Lapsiperheellisillä juhlapyhät eivät ehkä niin kovin suuresti eroa tavallisista vapaapäivistä, mutta juuri ne pienet asiat ja perheen omat perinteet on lapsille ja itsellenikin se tärkein juttu. Itse asiassa ainut juhla, johon ei meillä liity sen enempää perinteitä kuin juhlintaakaan, on juhannus, mutta muuten tuntuu että etenkin Minea jo osaa odottaa tiettyjä asioita tiettyinä juhlapyhinä. Ehkä niillä muistoilla paikataan vielä myöhemminkin sitä, että tämä äiti ei ole enää vuosiin saanut aikaiseksi kasata lapsille vauvakirjoja tai valokuva-albumeita.

Tästä on hyvä vähitellen aloitella viikonlopun viettoa, ottaa vähän aikaa ystävien näkemiseen ja harrastaa niin sanotusti leivontaterapiaa. Vaikka en tykkää juhlia itseäni, niin kevät inspiroi suunnittelemaan ja koristelemaan kakkuja, ja ihan siksi taidan viikonloppuna käyttää pari tuntia juuri siihen.

 

Turha stressata

Nyt on kyllä koetuksella meikäläisen sietokyky, sillä meillä on tämän kuukauden tokat sairastelut menossa. Esikoisella näyttäisi olevan oksennustauti, joka taitaa koko vuodelle olla perheessämme kolmas tai neljäs. Verrattuna edellisen vuoden yhteen oksennustautiin ja kahteen flunssaan, tämä kerran tai kaksi kuussa sairastaminen tuntuu suht paljolta. Itsekin olen jatkuvasti ollut joko tulossa kipeäksi tai toipumassa edellisestä, joten kuukausiin on sisältynyt melkein enemmän niitä päiviä, jolloin olo on jollain tapaa voimaton kuin niitä, jolloin voisin sanoa olevani täysissä voimissani.

Toisaalta, huonomminkin voisi mennä ja vakavampia tautejakin on olemassa kuin parin päivän mittaiset flunssat ja vatsataudit. Eikä lasten kanssa sairastaminen ihan niin kauheaa ole kuin mitä sanotaan. Tässä vaiheessa näihin alkaa olla jo melko tottunut ja sitä huomaa vanhalla rutiinilla sopivansa Nikon kanssa päivän hoitokuvioita samalla kun koittaa viihdyttää kipeitä lapsia piirretyillä, peleillä ja muulla rauhallisella tekemisellä. Turha sitä on stressata sellaisista pienemmistä asioista, joihin itse ei voi millään vaikuttaa, sillä ihan vasta luin Hesarista artikkelin, jossa tutkijapsykologi totesi harvojen asioiden olevan niin vakavia etteikö niiden kääntöpuolella olisi valoa. Niin totta joka sana!

Täällä on ollut aika kiireisiä päiviä tällä viikolla, ja somen puolella se on näkynyt hiljaisempana kautena. Kiire on onneksi ollut pelkästään positiivista ja suurelta osin itse hankittua kiirettä. Tiistaina pääsin mukaan Minean jumppaan, eilen käytiin pitkän kaavan kauppakierroksella naapurin rouvan kanssa ja muuten iltapäivät on tainneet kulua pyöräillessä pitkin pihoja. Tai siis lapset pyöräilevät ja minä lenkkeilen vieressä. Ehkä voisin jopa harkita tänä keväänä ostavani ihan omankin pyörän.

Viikonloppu tulee jatkumaan yhtä aikataulutettuna, kun lauantaina suuntana on Lapsimessut. Minea teki jo etukäteen pitkän ostoslistan kaikenlaista itselleen, mutta maltillahan sinne on lähdettävä ettei huomaamatta tule tyhjennettyä koko tiliä lastenvaatteisiin. Meillä on onneksi ihan oikeaa tarvetta monille jutuille, sillä harvemmin molemmat lapset vaihtaa vaatekokoa samoihin aikoihin. Kuinka moni teistä on ajatellut lähteä messuilemaan ja millaisen hankintalistan kanssa?

Huomaan oman jaksamiseni riittävän aina yhteen isompaan kokonaisuuten kerrallaan, ja nyt kun on ollut pakko pohtia lasten välikautta kurahousuista lähtien, on kaikki muut osa-alueet unohtuneet. En ole saanut Minean huonetta etenemään mihinkään, ja viimeisin hankintani sisustuspuolella taitaa olla nämä lähijärvestä kiskotut heinät. Toisaalta, ei ollenkaan huonompi hankinta nämäkään, sillä heinät on tuoneet enemmän iloa kuin monikaan muu kasvi tai pienesine, joita meiltä löytyy. Mietin jo sitäkin, mikä määrä heinää on liikaa. Voiko heiniä olla tv-huoneessa, olohuoneessa ja makuuhuoneessa? Tai ehkä ei kuitenkaan ihan kaikkialla, mutta mitä muitakaan kasveja enää uskaltaisin meille tuoda, kun lähes kaikki kuolevat niin nopeasti?

Arkirytmejä

Olen jälleen huomannut vähitellen liusuvani lyhyempiin ja lyhyempiin yöuniin, samalla kun lapsetkin nukkuvat huonommin ja herättelevät lähes joka yö. Jossain vaiheessa sain jo otettua itseäni niskasta kiinni niin että olin sängyssä useimpina iltoina jo siinä puoli yhdentoista aikaan, mutta sitä mukaa kun tekeminen lisääntyy, pitenee illat.

Meidän arki on onneksi aika rentoa, ei tarvitse säntäillä paikasta toiseen ja lähes joka päivä kalenteri näyttää tyhjää. Raskainta on varmasti se, että lapset nukahtavat vasta kymmeneltä, pahimmassa tapauksessa voi mennä vielä puoli tuntia pidempäänkin, jolloin iltaisin jää niin vähän omaa aikaa, että yöunista on ihan pakko tinkiä, jos illalla aikoo saada jotain aikaiseksi. Olemme yrittäneet aikaistaa lasten nukahtamista, mutta kun molemmat nukkuvat päiväkodissa päiväunia, on rytmit vähän kuin itsestään muodostuneet tällaisiksi. Ja itse asiassa, meidän lapset on aina olleet iltakukkujia ja melko vähäunisia kaiken kaikkiaan.

Vaikka tässä allekirjoittaneen tummat silmänaluset sen kuin kasvaa, on tällä viikolla energiaa riittänyt upeiden aurinkoisten päivien ansiosta. En muistanutkaan kuinka nopeasti kevät sitten lopulta tulee kun hetken aikaa aurinko on sulattanut lumia pois. Ihan vasta seisoin omalla pihalla miettien, voiko nämä lumimäärät tästä sulaa mihinkään ennen kesäloman alkua, mutta jo seuraavana päivänä oli kadut puhdistuneet loskasta ja alta oli paljastunut niin kovin tutut hiekkapölyiset kevätkadut. Uskalsin jopa ottaa käyttöön nahkatakin, sillä iltapäivällä töistä tullessa alkoi jo hieman hävettää liikkua tuolla plus kymmenessä asteessa pitkä toppatakki päällä. Heti huomasin myös suunnittelevani parin asukuvan ottamista viikonloppuna, joten taidatte saada niitäkin lähiaikoina.

Kaikkein varmin kevään merkki itselläni on jo jokusen vuoden ajan ollut se, että yhtäkkiä löydän itseni kaupoilta etsimästä uusia huulipunaaävyjä. Kevät ja huulipunat ikään kuin kuuluu yhteen, ihan samalla tavalla kuin sisustusintokin heräilee taas henkiin juuri näihin aikoihin. Onko teillä ehkä sama juttu? Kotiin alkaa ilmestyä enemmän leikkokukkia, uusia tyynynpäällisiä ja ehkä pari viherkasviakin? Tosiaan, mikseipä sitä hakisi viikonlopun kunniaksi itselleen jotain kivaa viherkasvia, tai kait sitä voisi jotain jo pihallekin laittaa?

(Kuvissa näkyvät julisteet on saatu Deseniolta osana instayhteistyötä. Niistä ja lähes kaikista muistakin Desenion julisteista saa vielä tänään -25% alen koodilla minishowblogi. Lue halutessasi lisää @minishowblogi instagramin viimeisimmästä kuvasta!)

Mielessä juuri nyt

Kohta on jo kesä! Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin kesä on ainakin kalenterin mukaan vain muutamien hassujen viikkojen päässä. Nyt kun katsoo ulos, tuntuu käsittämättömältä että joskus on ollut hellettä jo toukokuun alkupuolella. Kesän tulo on odotettua, mutta samaan aikaan hirvittää kaikki se työmäärä, joka pihallamme lumen alta paljastuu.

Niinkin arkinen asia kuin lasten kuravaatteet. Välikausivaatteet alkaa kenkiä lukuunottamatta olemaan muuten aika hyvässä jamassa, mutta yllätyksekseni lapset olivat kasvaneet ulos toisista kuravaatteistaan. Nooalle ajattelin hakea uuden setin Popilta, mutta mistä tyttömäisen kiva asu Minealle?

Mitä sarjaa katsoa seuraavaksi? Viimeisimpänä katsoin ystävän suosituksesta Outlanderin Netflixistä, mutta enempää katsottavaa ei juuri nyt ole mielessä. HBO on tietenkin yksi vaihtoehto, sieltä kun varmasti löytyisi kaikenlaista.

Useampikin pienempi sisustusprojekti. Tekisi pienen horroksen jälkeen taas mieli sisustaa, mutta onneksi budjetti on sen suhteen tällä hetkellä niin nollilla, ettei mistään uudesta tai vanhastakaan tarvitse haaveilla. Muuten toteuttaisin pitkäaikaisen haaveeni y-tuolista (se on Hullujen päivien alessa!) ja saattaisin viettää myös jokusen tovin etsien eräänlaista senkkiä Torista.

Mitä teillä on pyörinyt mielessä juuri nyt? Olisi kiva kuulla mitä sinne puolelle kuuluu!

Ei mitään ihmeellistä

Viikonlopun meiningit on täällä olleet aika mitäänsanomattomat! Oli taas tarkoitus saada aikaan muutamia keväthommia kuten tsekata kaikki lasten välikausivaatteet, laittaa joitakin pieneksi jääneitä eteenpäin ja sitä rataa, mutta nyt lauantai-iltana kun mietin, mitä tässä on tehty, niin vastaus on ei sitten yhtään mitään. Tai no, sain jollain keinolla katsottua viisi jaksoa Outlanderia (tämänhetkinen hömppäkoukutukseni), mikä varmaan onkin saanut aikaan kaiken tämän saamattomuuteni. Huomaan aina uppoutuvani ihan täysillä kirjaan tai sarjaan, jota katson tai luen, ja se onkin haastavaa kun lasten kanssa se oma aika on niin vähäistä.

Eilen keksittiin ruoan jälkeen herkutella donitseja eli kaupan pikkumunkkeja, joita dipattiin suklaassa. Joskus on kiva tehdä juttuja sen enempää suunnittelematta, tai en tiedä voinko sanoa joskus kun meillä asiat useimmiten tapahtuu hetken mielijohteesta. Liian paljoa etukäteen suunnittelematta huomaa kalenterinkin jäävän kiitettävän tyhjäksi eikä arkeen tule valtavia suorittamisen paineita. Pystyyköhän samalla asenteella jatkamaan enää sitten jos molemmat lapset joskus harrastavat useamman kerran viikossa ja iltapäivät on pelkkää kuskaamista? Toisaalta, olen omia ystäviäni seuraamalla todennut että kiire, stressi ja arjen riittämättömyys tuntuvat useimmiten olevan enemmänkin asennekysymyksiä ja itse kehitettyjä ongelmia kuin todellisia sellaisia.

En tiedä mikä oman oloni on tänään vetänyt niin pohjalle, mutta aamulla en meinannut jaksaa sängystä nousta ylös, ja iso osa päivästäkin meni sohvalla maatessa. Käytiin lasten kanssa ulkoilemassakin, mutta sekään ei auttanut energiatasojen nostamiseksi. Lähes koko päivä menikin sitten toimettomana, syötiin ruuaksi pakastepizzaa ja illemmalla leivottiin pullaa. Voin tällä kertaa ihan rehellisesti todeta, että onneksi tämä päivä on vihdoin ohi ja voin loppuillan viettää Netflixin parissa, ehkä katsoa Outlanderin vihoviimeisetkin jaksot. Mistä tulikin mieleeni, jälleen olisin hyviä sarjasuosituksia vailla!

Pupujuhlat

Meillä pidettiin pääsiäisen aikaan hyvin pienimuotoiset pupujuhlat. Idea lähti siitä kun Minean kanssa löydettiin Tigerista nämä ihanat puputeemaiset tavarat, ostettiin ne sen kummempia suunnittelematta ja vieraatkin kutsuttiin vasta paria päivää ennen juhlia. Mentiin superrennolla asenteella, jopa niin rennolla että unohdettiin kokonaan antaa pienet pupupussukat vieraille. Ensin oli tarkoitus maalata sokerimaalaustekniikalla paperimunia, mutta lopulta luovuttiin siitäkin ajatuksesta, koska unohdin hankkia pensseleitä ja isoja papereita.

Juhlat pidettiin jo aamupäivästä, joten tarjolla oli vain pientä purtavaa päiväkahvityyliin. Tein pupukakun, poppareita sekä mozzarellapiirakkaa ja lisäksi pöydässä oli tipuvaahtokarkkeja ja suklaapatukoita. Lapset saivat jokainen etsiä itselleen piilotetun suklaamunan, mutta muuten juhlat vietettiin ihan vaan herkutellen ja leikkien, enkä usko että enempää olisi välttämättä tarvinnutkaan.

Kakun tein samalla idealla kuin supersuositut yksisarviskakut, joita on tuntunut viime aikoina näkyvän vähän kaikkialla. Muutin vain yksisarvisen pääsiäiseen sopivaksi pupuksi ja tein kaiken mahdollisimman helpolla. Kakun väliin sekoitin kuohukermaa, appelsiinin makuista tuorejuustoa ja purkillisen mangopilttiä. Täytteen päälle rouhin vielä valkosuklaata, mikä itse asiassa toimi raikkaan mangon kanssa älyttömän hyvin. Päälle laitoin pelkkää kuohukermaa, vaikka makeammalla voikreemillä lopputulos olisi varmasti ollut astetta tasaisempi ja puhtaamman valkoinen. Sokerimassasta muotoilin tassut, nenän ja korvat ja silmät tehtiin lakusta. Laitoin muutaman hammastikun avuksi pitämään sokerimassan paikoillaan, ja lopuksi vielä pursottelin kahdella eri tyllalla värjättyä kermavaahtoa kakun päälle. Loppujen lopuksi koko homma oli todella helppo tehdä, ja kuitenkin kakkuun sai näin pienellä vaivalla vähän pääsiäisteemaa.

Pupujuhlien lisäksi olemme pääsiäisenä ehtineet käydä elokuvissa lasten kanssa ja nähdä Nikon veljen perhettä. Tänään olisimme vielä lähteneet luistelemaan ellei ilma olisi ollut niin mahdoton kuin mitä se oli. Päätimme sitten olla koko päivän ihan rennosti kotona, pelattiin Minean kanssa aika monta erää Rummikubia (niin koukuttava peli!) ja tehtiin suklaalla täytettyjä banaaneja. Vähän ehdin samalla jo haaveilla kesälomastakin ja erityisesti siitä että on taas aikaa viettää tällaisia pitkiä viikonloppuja yhdessä oman perheen ja muiden tärkeiden ihmisten kanssa. Taidan nimittäin vähän olla järjestelijäluonne, joka useimmiten kaipaa elämää ympärilleen. Osaan ottaa totaalisen rennostikin aina kun siihen tulee mahdollisuus, mutta samalla huomaan vähän väliä suunnittelevani jotain häppeninkiä joko lapsille tai itselleni ja omille ystävilleni. Kaiken lisäksi kun Mineakin innostuu näistä aina ihan samalla tavalla, niin en usko että juhlat tulee meidän perheessä loppumaan ihan heti tulevaisuudessakaan.

Seuraavina viikkoina meidänkin perheessä tulee olemaan enemmän ruuhkavuosimeininkiä, kun Niko on normaalia enemmän työmatkoilla. Tämä pääsiäisen pidennetty viikonloppu oli varmasti juuri sopiva tähän saumaan, ja vaikka paljon tuli kaikenlaista tehtyäkin niin onneksi samalla on ehtinyt myös tylsistyä ja unohtaa sen että huomenna edessä on jälleen uusi työviikko.

Pääsiäisen suunnitelmia

Onko kellään muulla mitta täynnä tätä kellojen siirtelyä? Kun kirjoitin joku aika sitten, että kevät on itselleni pahempaa väsymyksen aikaa kuin pimeä syksy, niin viikonlopun kellojen siirtäminen pahensi väsymystilaa entisestään, ja juuri kun olin jo pääsemässä siitä yli. Tänään torkahdin iltapäivällä ihan huomaamattani sohvalle, vaikka en normaalisti nuku koskaan päiväunia! Eikä ollut maanantaiaamunkaan herääminen kovin helppo, sillä torkutin herätyskelloa kahdesti, sekin jotain sellaista mitä minulla ei tavallisesti ole koskaan tapana tehdä.

Saman väsymyksen piikkiin laitan senkin, etten ole jaksanut olla blogin parissa lähiaikoina juuri lainkaan. Voisin yrittää vielä tällä viikolla kirjoittaa teille tavallisesta arkipäivästäni, niin ehkä saatte paremman kuvan siitä mitä omalla kohdallani blogin pitäminen tarkoittaa. Aika monella aktiivisesti bloggaavalla se on sitä, että omaa aikaansa tai joissain tapauksissa päivätyöaikaansa käyttää stailaamiseen, kuvaamiseen ja kirjoittamiseen, mutta itse yritän (välillä kovinkin epätoivoisesti) pyörittää tätä blogia lähestulkoon kokonaan yöaikaan. Ja sehän tietenkin tarkoittaa sitä, että niinä iltoina kun väsyttää oikein kovasti, blogikuvia ja -tekstejä ei varmasti tule väsäiltyä enää kymmenen jälkeen kun lapset ovat nukahtaneet. Toisaalta taas, olen tehnyt tietoisen valinnan hakea lapset joka päivä ajoissa hoidosta, joten en myöskään olisi valmis tinkimään siitä sen vuoksi, että voisin tehdä enemmän töitä.

Viime sunnuntain vietimme lasten kanssa virpomishommissa, ja huomaan jo odottavani seuraavaa viikonloppua jotta pääsee rentoilemaan pääsiäisen merkeissä. Meille on lauantaina tulossa Nikon veli perheineen, ja perjantaille lupailin pieniä lasten pääsiäisjuhlia. On suorastaan mahtavaa että edessä on neljän päivän vapaa, jolloin voi keskittyä suklaan syömiseen, ehkä jopa aloittaa lenkkikaudenkin. Mitä suunnitelmia teillä on pääsiäiselle? Sattuisiko joltain löytymään hyvää suolaisen ruoan reseptiä, joka taipuu myös kasvissyöjälle?

Lupaus keväästä

Onpa ollut pitkästä aikaa ihana viettää aikaa perheen kanssa, ilman että kukaan sairastaa. Olemme tänäänkin ehtineet tehdä kaikenlaista hyödyllistä ja hyödytöntä, yhtenä asiana mainittakoon että sain vihdoin ja viimein ostettua itselleni silmälasit. Sopivien lasien etsintä on jatkunut jo puolisen vuotta, mutta vasta tänään sain päätöksen tehtyä kun löysin riittävän edullisen lasipaketin Specsaversilta. Olen viimeksi pitänyt laseja kymmenisen vuotta sitten, joten en usko näiden uusienkaan tulevan päivittäiseen käyttöön, siitä johtuen en myöskään ollut valmis panostamaan niihin kovin paljoa. Mutta tiedättekö mitä? Tulevien uusien lasien ja lähestyvien tennarikelien fiiliksissä päätin tänään, että tästä lähtee panosta omaan pukeutumiseesi kausi. Ei enää jokapäiväisiä pelastajaneuleita vaan vaatteita joihin oikeasti haluaisin pukeutua ja jotka saavat oloni yhtä aikaa rennoksi sekä tyylikkääksi, sillä turha sitä kait on enää vain jäädä haikailemaan entisen minän perään, paljon helpompi on alkaa rakentaa uutta!

Täällä Keski-Suomessa on edelleen satanut lunta, viimeksi eilen, ja pakkasta on välillä ollut yli kymmenenkin astetta, joten ihan pian pääsen tuskin fiilistelemään kevättä uusissa lenkkareissa (jotka on kaiken lisäksi vielä hankkimatta). Siitäkin huolimatta omat ajatukset on alkaneet vahvasti siirtyä kevättä kohti, sillä lapsille on täytynyt hommata valtavat määrät kaikkea uutta. Molemmat on sopivasti kasvaneet ulos vanhoista vaatteistaan, ja kaiken lisäksi lasten päiväkodin lattia rikkoo ärsyttävyyteen saakka lasten housuja sillä tahdilla että Minealle saisi olla joka viikko ostamassa uusia leggareita rikkoutuneiden tilalle. En oikein tiedä mitä käyttöä keksisi kaikille noille housuille joissa on polvissa pienet reiät, onko teillä ideoita? Mitkään polvipaikat eivät tytölle varmastikaan kelpaa, mutta voisiko housuista keksiä jotain muuta, ehkä ommella pantoja tai pompuloita tai mitä tahansa helppoa ja hyödyllistä?

Huomenna lapset on lähdössä kavereiden kanssa virpomiskierrokselle, enkä voi sanoa sen juurikaan haittaavan että seuraava viikko on vain nelipäiväinen. Tuntuu toisaalta myös hassulta että jo parin kuukauden päästä mulla ja lapsilla alkaa kesälomat, Niko kun ei ole vielä ehtinyt pitää omaa talvilomaansakaan eikä kenestäkään meistä tunnu siltä että jaksisimme nyt aloittaa pihaprojektin suunnittelun ja heti perään itse urakan. Tänä vuonna on kuitenkin varmaa ettei meidän perhe tee yhtään aurinkolomaa mihinkään päin, vaan kaikki energia ja raha suunnataan pihan valmiiksi saamiseen niin ettei projekti veny monivuotiseksi.

Suunnitelmien muutos

Meillä oli lauantaille huikeat etukäteissuunnitelmat, ensin syödään pieni aamupala kotona, sitten valutaan kaupungille suomalaisen designin popuppiin, käydään Popilla laittamassa lasten välikausihommat kondikseen, lounastetaan Minean toiveesta Rossossa ja lopuksi vielä kurvataan optikon kautta tilaamassa mulle silmälasit, joihin viikonloppuna oli puolen hinnan ale. Perheen yhteisen kaupunkipäivän jälkeen suunnattaisi takaisin kotiin, onnellisina siitä että siivooja olisi sillä välin käynyt siivoamassa koko kodin puhtaaksi – oltiinhan me säästelty siivoojaa varten ja hyvillä mielin skipattu isommat siivoamiset viimeisen kahden viikon aikana.

Se, miten viikonloppu sitten lopulta menikään, onkin ihan toinen juttu. En saanut silmälaseja, koska en kuumehouruisena yksinkertaisesti jaksanut edes istua kunnolla, Rossossa kävi vain Niko ja Minea ja nyt koti on siinä kunnossa että tekisi mieli muuttaa hotelliin. Minea sairasti alkuviikosta, Nooalle nousi kuume tiistaina ja itse sain taudin torstaina. Vielä tänään sunnuntainakin me ollaan Nooan kanssa kipeinä, joten huomenna ei taida olla töihin asiaa. On kyllä kumma juttu miten nämä taudit tuntuu nykyään kaikilla kestävän ikuisuuden, vai onko omassa kaveripiirissäni vain ollut niin huono tuuri? Itselleni sairastamisessa hankalinta on tietenkin ollut se, että samaan aikaan Nooa on kipeänä, Minea turhautuu kotona tekemisen puutteeseen kun kavereitakaan ei voi kutsua ja Niko on ollut vähän normaalia enemmän töissä.

Asiat kuitenkin onneksi aina järjestyvät ja itselläni on kova luotto siihen että huomenna ollaan jo paljon parempina. Ja jos jotain positiivista omasta näkökulmastani, niin tämä neljän päivän minimaalinen ruokavalio voisi olla hyvä alku keventämiselle. Pääsiäisenä saa herkutella mutta jospa siihen saakka yrittäisi pitää tiukempaa linjaa, koska urheilemaankaan tästä tuskin ihan heti pääsee. Nyt kun kuume on kestänyt särkylääkkeistä huolimatta normaalia kauemmin, aion ottaa rauhallisesti vähän pidempään jotta tauti varmasti on kunnolla ohi. Maailman parhaat naapurit kävivät tänään poimimassa meillekin pajunoksat ensi viikkoa varten, joten onpahan onneksi lapsillekin jotain tekemistä.

Pääsiäisjuhliin

Olen ihan tosissani yrittänyt tsempata itseäni hoitamaan asiat hyvissä ajoin kuntoon. Laskujen maksaminen (ne on aina myöhässä!), työasiat, nukkumaanmeno (tähän en vielä ole pystynyt) ja ehkä se kesäksi kuntoon -projektikin olisi voinut jo startata, jos miettii että kesä voi hyvällä tuurilla alkaa jo toukokuulta. Harrastan post it -lappuja siinä määrin että niille kirjoitan töissä kaikki päivän aikana ilmaantuneet hoidettavat asiat, mutta luulen että samanlainen systeemi voisi toimia myös omassa arjessä täällä kotonakin. Yksi ystävä kertoi viikonloppuna tyypistä, joka listaa kännykkäänsä joka päivälle ja viikolle oman to do -listan, ja jos jotain ei saakaan suunniteltuna ajankohtana hoidettua, voi sen näppärästi siirtää seuraavalle odottavalle listalle. Kokeilemisen arvoista? En tiedä menisikö itse listojen tekemiseen liikaa aikaa, mutta elämän organisoimisessa se varmasti auttaisi.

Viime viikolla pyörähdin Tigerissa – kaikki tietää tuon kaupan joka on kuin Ikea, menet ostamaan vain yhtä pientä juttua mutta tulet ulos mukanasi kassillinen kaikkea sellaista jota et aiemmin älynnyt tarvitsevasi. Lähdin hakemaan töihin uusia tusseja ja kansioita, mutta heti ovensuussa yllätin itseni tutkimasta pääsiäistavaraa. En ensinnäkään ollut ollenkaan huomannut että pääsiäinen tulisi jo parin viikon päästä, vaikka olin etukäteen ajatellut olla tällä kertaa hyvin varustautunut jo viikkoja etukäteen. Viimeksi munien etsiminen jäi melkein kokonaan toteuttamatta, koska en ollut muistanut hankkia suklaamunia ja toisekseen mitään aarrekarttoja tai muita vastaavia ei ollut niitäkään kyhäilty pääsiäisaamuksi. Nyt ajattelin panostaa suunnittelemalla piilopaikat, askartelemalla kunnon kartat ja ilahduttamalla lapsia erilaisilla pupun jättämillä viesteillä.

Suunnitelmat hieman pääsivät elämään matkan varrella kun Tigerista löytyikin söpöimmät mahdolliset pääsiäisaiheiset kerttikset, pillit, tarrat ja muffinssivuoat. Ostin kaikkia jemmaan ja lupasin lapsille että tänä vuonna pääsiäistä juhlitaankin muutaman kaverin kanssa pienten kekkereiden muodossa. Kumpikin saa kutsua kolme kaveria, jokaiselle piilotetaan yksi suklaamuna ja herkutellaan yhdessä helpoilla tarjoamisilla. Lapset innostuivat ajatuksesta, ja minähän tunnetusti tykkään leipoa, joten suunnitelmat pääsiäiselle taitaa aika lailla olla tässä!

Joko te olette ehtineet suunnitella pääsiäistä? Miten teillä on ollut tapana juhlia sitä vai juhlitteko ollenkaan?

Kauniit, simppelit saippuapullot

Kyllä taas huomaa kuinka arki on lähtenyt täysillä vyörymään päälle heti lomailun jälkeen, kun pari päivää meni ilman että ehti ajatellakaan blogia. Samalla muistin, miksi joskus mietin kateellisena muita bloggaajia – melko monella kun tuntuu olevan aika paljon enemmän mahdollisuuksia viettää aikaa blogihommissa ihan arkenakin. En tarkoita sitä että itsenikin tulisi jäädä päivätöistä pois vain kuvaillakseni päivän asuja tai päivän lounasta, mutta puhun niistä ihan tavallisista perheenäideistä, joiden työ sallii vapauden soveltaa tai joilla on mahdollisuus säännöllisiin kotihetkiin ilman lapsia. Se, jos mikä, olisi tämän bloggaamisen näkökulmasta inspiroivaa, ja ennen kaikkea tietenkin tuotteliasta.

Tälle loman jälkeiselle viikolle on jo nyt mahtunut aika monia kivoja juttuja, ja tiedossa on vielä paljon kaikkea lisääkin viikonlopun lähestyessä. Iloiseksi tekevien asioiden ei tarvitse olla kovin isojakaan, vaan itselleni riittää esimerkiksi se, että olen löytänyt uudesta kahvikoneestani juuri sopivan suhteen kahvia ja maitovaahtoa, nautin siis joka päivä juuri sellaisen kupillisen kahvia kuin voin toivoa. Tänään postista tuli Tinycottonsin aletilaus, joka sekin teki onnelliseksi. Ehkä kuitenkin parasta kaikista on ollut se, että valon määrä on lisääntynyt niin paljon, että aamuisin kahdeksan aikaan töihin lähteminen tuntuu ihan oikeasti kivalta. Molemmat lapset ovat jo jonkin aikaa (tai Nooahan ei koskaan ole edes aloittanut täysien öiden nukkumista..) heräilleet öisin kerran tai pari, mutta nyt sekin tuntuu olevan menossa kohti parempaa, kun otimme yhteisen tarrasysteemin käyttöön. Miten just nyt tuntuukin että aika moni asia on loksahdellut kohdilleen? Vai onko auringolla vain niin iso merkitys mielialan kohoamisessa yleensäkin?

Vielä viimeisenä ilostuttavana asiana sanon uudet saippuapullot kulpyhuoneessamme. Törmäsin sattumalta näihin ihaniin Finnmarin purkkeihin ja ostin testiin käsisaippuaa ja -voidetta. Botanical collectionin koko valikoima saippuoineen ja huonetuoksuineen olivat sopivan simppeleitä ja skandinaavisia tyyliltään, joten ajattelin säilyttää pullot jatkossakin. Tuoksu on kivan raikas eikä saippua ole mielestäni juurikaan kuivattanut käsiä, siitäkään huolimatta että niitä tulee pestyä lähes joka välissä. Mitäs tykkäätte, eikö olekin yllättävän nätit?

Loman viimeinen

Niin se vaan meni jälleen yksi lomaviikko kotona rentoillen ja sen kummempia stressaamatta. Itse asiassa juuri tänään totesin olevani lähes kaikessa joko-tai-ihminen eli tyyppi, joka joko saa aikaan kymmenen asiaa tunnissa tai sitten ei yhtään mitään koko päivänä. Ystäväni nauroi vieressä, kun kuvailin itseäni flegmaattiseksi. Mutta totta se kyllä on, vaikka yleensä olenkin aika lähellä ikiliikkujaa ja vähintäänkin aina äänessä, niin osaan arjessa olla myös todella laiska. Lomaviikollakin oli monta sellaista päivää, jolloin en tehnyt mitään kertomisen arvoista, hyvä jos lapsille jaksoin ruokaa laittaa.

Tänään, talviloman viimeisenä päivänä, aloitimme aamun sillä että lapset saivat toivoa mitä päivän aikana tehtäisi. Nooa halusi maalata vesiväreillä, pelata puhelimella ja leikkiä, Minea taas toivoi että leivottaisi pullaa, käytäisi luistelemassa ja leikittäisi koko perhe yhdessä pet shopeilla. Niinpä me sitten tehtiin vähän kaikenlaista, kuten maalattiin dinosauruksia ja pupuja, testattiin texas-pullareseptiä (ohje täytteeseen löytyi Kinuskikissan sivuilta ja kyllä muuten toimii!) ja vielä ennen nukkumaanmenoa istuttiin Minean huoneen lattialla puhuttamassa petsejä. Siinä välissä ehdittiin kävellä tuohon parin kilometrin päähän jäälle, ja Minea pääsi kavereidensa kanssa luistelemaan ja laskemaan pyllymäkeä. Itse jätin suosiolla luistimet kotiin ja keskityin kahvin juomiseen taustajoukoissa. Viime kerralla nimittäin huomasin omien luistimieni jääneen pieneksi, ja tuntui se luisteleminen muutenkin näin kolmen vuoden tauon jälkeen aika vieraalta. Mitenhän meikäläiselle kävisi suksien kanssa? Viime hiihtoreissusta kun taitaa olla sellaiset kymmenen vuotta.

Huomisesta eteenpäin tiedossa olisi taas tavallista arkea, vaikkakin viimeistään pääsiäisviikolla sekin taas katkeaa mukavasti muutamaksi ylimääräiseksi päiväksi. Lapsilla lomaa voi olla tiedossa jo aikaisemminkin, sillä Niko ei tällä viikolla pitänyt omaa lomaansa ollenkaan, päinvastoin Niko teki normaalin viiden päivän sijaan seitsemänpäiväisen työviikon. Itselläni on ihan hyvät fiilikset huomisen töihinmenosta, koska töissä mielenkiintoisia juttuja meneillään, ja vaikka se tuntuukin vielä aika kaukaiselta ajatukselta, niin kesälomakin on ihan kohta edessä. Tässä on enää kolmisen kuukautta aikaa ennen shortsikelejä, ja sanon siksi enää että täällä alkoi olisiko elämäni toinen kesäksi kuntoon -projekti. Kuntosalia, lenkkejä, vatsalihashaaste ja herkuttelun vähentämistä. En tiedä miten hyvin tai huonosti lopulta onnistun, mutta onpahan ainakin yritetty – ja näissä merkeissä meikäläinenkin varmaan seuraavalla luistelureissulla löytää itsensä sieltä jäältä eikä paitsiosta.

DIY unisieppari

Jälleen askarrellaan! Muistatteko vielä tämän postauksen, jossa kerroin askartelevani naapureiden kanssa jotain, ja lopputulos tulisi vasta myöhemmin blogiin? Aikaa vierähtikin vähän odotettua kauemmin, koska ensin en saanut aikaiseksi ripustaa unisieppareita seinälle ja sitten ne jäi kuvaamatta. Joku teistä kuitenkin arvasi ihan oikein, ja kuvien tarvikkeista tosiaan tein lapsille molemmille omat unisiepparit, Minealle hempeän pastellista ja Nooalle mustaa.

Tarvitset: metallikehikon, maalia, puuvillanarua (tai muuta vastaavaa) kahdessa värissä, sulkia, erikokoisia puuhelmiä, pikaliimaa

Tee näin: Maalaa kehikko (itse käytin kuparista pienoismallimaalia) hyvissä ajoin ennen askartelua. Kannattaa valita metallipintaan tarttuvaa maalia tai ensin karheuttaa rengas hiomapaperilla. Leikkaa 11 pitkää langanpätkää, eli 3 vaaleanpunaista ja 8 valkoista. Sido langat tiukasti kehikkoon kuvien osoittamaan ”kuvioon” ja koristele roikkumaan jäävät langat pujottamalla niihin puuhelmiä ja liimaamalla sulkia.

Tarvitset: metallikehikon, mustaa puuvillalankaa, ohutta satiininauhaa, pätkä aavistuksen paksumpaa satiininauhaa, sulkia, puuhelmiä, pikaliimaa

Tee näin: Päälystä metallirengas kieputtamalla ohutta mustaa satiininauhaa tiiviisti renkaan ympärille. Pienin välein kannattaa väliin lisätä tippa pikaliimaa, jotta nauha pysyy hyvin paikoillaan. Kieputtele puuvillalankaa kehikon ylitse kuvan mukaiseen ristikkokuvioon, tässäkin vaiheessa kannattaa välillä lisätä tippa pikaliimaa. Sido unisiepparin alaosaan roikkumaan kahdenpaksuisia satiininauhoja ja kiinnitä niihin puuhelmiä ja sulkia.

Myös nämä kuuluvat kategoriaan askartelut, jotka onnistuu kaikilta, mutta tekemiseen saa varata tunnin tai pari aikaa, riippuen siitä kuinka kauan kuvioiden ja nauhojen sommitteluun käyttää aikaa. Mustassa unisiepparissa aikaa kuluu nauhan kieputteluun renkaan ympärille, kun taas pastellinen rengas vaatii maalaamisen. Kannattaa myös varautua siihen, että yhden unisiepparin hinnaksi voi tulla jopa parikin kymppiä, kun kaupasta valmiita saisi varmasti alle puoleen hintaan. Itse tehty on kuitenkin aina tunnearvoltaan arvokkaampi, ja unisiepparin tekeminen on helppoa askartelua johon voi ottaa lapsetkin mukaan!

Askartele helppo viirinauha

Nyt olisi tarjolla niin takuuhelppoa askartelua että ihan kuka tahansa selviää tästä! Nooan robottisynttäreillä ja nyt Minean juhlissa käytin koristeena ruokapöydän päällä paperista tehtyä viirinauhaa, joka tuo mielestäni aika hauskasti esiin juhlien väriteeman. Monesti näkee niitä perinteisiä kolmioviirejä, mutta tämä palloversio on vieläkin helpompi tehdä, jos kotoa löytyy tarvittavat välineet. Lapset osallistuvat mielellään itsekin nauhan askarteluun eikä aikaakaan mene kuin ehkä vartin verran.

Tarvitset: lankaa, erivärisiä kartonkeja, kuvioleikkurin (löytyy askartelukaupoista) ja pikaliimaa (tai ompelukoneen)

Tee näin: Leikkele kuvioleikkurilla kartongeista tarvittava määrä erivärisiä palloja. Itse käytin noin 23-25 palloa per nauha. Leikkaa pitkä pätkä lankaa, laita kartonkipallojen toiselle puolelle pieni tippa liimaa ja kiinnitä pallot peräkkäin lankaan sopivin välein. Anna kuivua ja ripusta kattoon sitomalla esim lamppuihin, kaihtimiin tai kiinnitä naru nuppineuloilla seinään. Jos sinulta löytyy ompelukone, valmistuu viiri näppärästi ommellenkin!

Lapsivapaata

Täällä on kuulkaas juuri katsottu viisi (!!) jaksoa Homelandin uusinta kautta ja Sillan vihoviimeiset kaksi jaksoa, ei ihan jokapäiväistä meininkiä tällainen laiskottelu meikäläiselle! Saatiin Nikon kanssa vähän jopa yllättäen lapsivapaa päivä ja ehkä vielä toinenkin, sillä lapset lähtivät päivällä Lahden suunnille ja tulevat joko huomenna tai vasta tiistaina mikäli viihtyvät hyvin. Minea on nyt ihan viime aikoina alkanut enemmän miettiä ikäväasioita eikä enää lähdekään niin huolettomana ja reippaana reissuun tai kaverille yökylään, vaikka aikaisemmin kaikki on sujunut mutkattomasti. Kyse on varmaan jostain itsenäistymiskaudesta, mikä taitaakin usein kuulua tähän eskari-koulunaloitusikään?

Lapsivapaat tuli melko täydelliseen aikaan, sillä olen tässä ihan vasta äskettäin miettinyt että oma aika kotona olisi aika paikallaan. Joskus kuuntelen kateellisena ystävieni mahdollisuutta käyttää isovanhempia aktiivisesti arjessa mukana, tai toisaalta myös huomaan haaveilevani itsekin sellaisista päivistä, jolloin tulet töistä vähän aikaisemmin kotiin ja lapset haet vasta vähän myöhemmin hoidosta. Tiedän että meilläkin periaatteessa olisi siihen mahdollisuus, koska omat työpäiväni ovat vaihtelevasti joskus vain kahteen saakka, mutta joka kerta tätä harkitessani päädyn kuitenkin loppujen lopuksi siihen, että lastenkin on saatava mahdollisimman lyhyet hoitopäivät. Toki tämä vaatii itseltäni sitten työntekoa myöhään illalla kun lapset nukkuvat (ja monesti aika väsyneitä aamuja), mutta kaikki on onneksi vain väliaikaista, ja lasten kasvaessa töidenkin tekeminen ehkä mahdollistuu myös lasten hereillä ollessa. Siihenkään ei varmaan ole yhtä oikeaa vastausta, onko lasten parempi leikkiä hoidossa kavereitten kanssa kuin olla kotona jos vanhempi tekee samalla töitä.

Jos pienistäkin asioista voi kehitellä itselleen valinnanvaikeuden, niin lasten lähdettyä en oikein keksinyt mistä aloittaisin. Hommia on enemmän kuin aikaa, mutta nyt kun lapset ovat poissa, olisi pakko saada mahdollisimman paljon tehtyä, jotta lasten kotona ollessa voisi täysillä keskittyä perheen yhteiseen olemiseen. Toisaalta taas viimeiset kolme viikkoa ja kaikkien juhlien järjestämiset on väsyttäneet siinä määrin, että nyt olisi ihana vain olla ja ottaa rennosti, kun siihen kerran on mahdollisuus. En ole luonteeltani ihan niin suorittajatyyppiä, ettenkö pystyisi rentoutumaan vaikka tietäisinkin monen tekemättömän asian odottavan toimeentarttumista, joten päätin mennä kultaista keskitietä ja siivosin vain pakolliset ja sen jälkeen istuin katsomassa Netflixiä. Ymmärrän kyllä, että monikaan äiti ei tähän pystyisi, mutta itse ajattelin tänään unohtaa velvollisuudet ja vasta huomiselle olen suunnitellut tekeväni joitakin juttuja alta pois. Aikomuksena on esimerkiksi alkaa kuvailemaan lasten vanhoja vaatteita kirpulle myyntiin, tuuletella peittoja ja tyynyjä pakkasessa, pestä pyykkiä, tehdä pari tuntia töitä, imuroida ja kuvailla postauksiin kuvamateriaalia vähän jemmaan. Siinähän sitä jo on ihan riittävästi kaikenlaista yhdelle päivälle, eiköhän noilla jo kuitata tämänkin päivän laiskottelut?

Millainen viikko teillä on tiedossa? Muistakaahan ainakin nauttia siitä, että aurinkoa on nyt riittänyt ja päivä on selvästi jo niin paljon pidempi kuin vielä parisen kuukautta sitten.

Arjen helpottajat

kaupallinen yhteistyö Lotuksen kanssa

Meidän perheessä sattuu ja tapahtuu, mikä ei varmaan tule yllätyksenä ainakaan niille jotka seuraavat meikäläisen instagramin tarinoita. Vaikka meillä lapsiluku on jäänyt kahteen, niin usein tuntuu että menoa on useammankin hengen edestä ja arki on melko riehakastakin – vaikkei onneksi kuitenkaan kovin aikataulutettua tai hektistä. Koko paketin hallitsemiseksi on ollut pakko kehitellä tiettyjä rutiineja ja keksiä pieniä arjen helpottajia, jotta itsekin ehtii välillä hengähtää ja jotta hommat sujuisi mutkattomasti. Juuri samasta syystä on ihan ok joskus syödä pakastepizzaa, katsoa elokuvaa keskellä viikkoa tai siirtää perjantaisiivousta.

Arkeen panostamisen ajatuksella meille lähetettiin Lotukselta muutama paketti Nessu kasvopyyhkeitä. Tällaisessa talouspaperin ja nenäliinojen suurkuluttajaperheessä paketti otettiin ilolla vastaan, mutta alkuun mietin mikä kasvopyyhkeiden funktio tulisi meillä olemaan, olimmehan jo niin tottuneita käyttämään muita vastaavia tuotteita. Sijoitin yhden paketin makkariin, yhden kodinhoitohuoneeseen ja yhden molempiin kylpyhuoneisiin. Lotus Nessu kasvopyyhkeet on pakattu nättiin, modernimpaankin sisustukseen sopivaan pahvipakkaukseen, ja paketin ”mekanismi” toimii niin takuuvarmasti, että kasvopyyhe on aina valmiina otettavaksi. Nimenomaan tuo mekanismi onkin näissä ollut se juttu, jonka vuoksi pyyhkeitä on tullut käytettyä vähän joka tilanteessa!

Muutaman päivän päästä siitä kun olin asetellut pakkauksia ympäri kotiamme (niin ja yhden myös autoonkin!), aloin ihan yhtäkkiä huomata, että olin salakavalasti siirtynyt perinteisistä nenäliinoista kokonaan Lotus Nessu kasvopyyhkeisiin. Aiemmin tuli myös napattua vessapaperia meikkaamisen avuksi, mutta kasvopyyhepaketin ollessa koko ajan käden ulottuvilla, aloin ymmärtämään miksi näitä on jo pitkään toivottu valikoimaan. Nenäliinat on ennen piilotettu meillä jonnekin kodinhoitohuoneen sekatavarakaapin pohjalle, siitäkin huolimatta että niitä on käytetty päivittäin, mutta nyt Lotus Nessu kasvopyyhkeet on tainneet meillekin tulla jäädäkseen. Itse asiassa en ole parin viikon testijakson aikana kertaakaan ikävöinyt tavallisia nenäliinoja. Lotus Nessu kasvopyyhkeet ovat käytännössä kuin jo vanhat tutut Nessu nenäliinat, mutta pakkaus on entistä hygieenisempi ja kasvopyyhkeet ovat aavistuksen kestävämpiä neljällä paperikerroksellaan.

Millaisia pieniä arjen helpottajia teidän kodeista löytyy? Lotus Nessu kasvopyyhkeet taitaa kuulua siihen kategoriaan tuotteita, joita et tiedä tarvitsevasi ennen kuin kokeilet. Meikatessa, lasten neniä pyyhkiessä, koskettavan elokuvaillan kaverina, missä tahansa arjen tilanteissa tämä nukkaamaton ja hellävarainen pyyhe on täysin omiaan ja löytää varmasti paikkansa kodissa kuin kodissa.

Pian 6-vuotias

Nyt tulevana perjantaina meillä juhlitaan Minean 6-vuotissynttäreitä, ja vaikka en ole vielä leiponut ensimmäistäkään tarjottavaa, väsyttää suoraan sanottuna pelkkä ajatuskin. Kolme viikkoa juhlia putkeen alkaa tuntua aavistuksen raskaalta tässä vaiheessa kun ensi viikolla edessä on loma, ja töissä pitäisi saada aikaan vähän sitä sun tätä. Hommat meinaa kasaantua ajan loppuessa kesken, ja sellaiseen rentoon puuhastelumoodiin taitaa enää olla mahdoton päästäkään. Älkää käsittäkö väärin, en missään nimessä valita, sillä ainahan voi päättää tehdä toisinkin, ostaa tarjoilut valmiina tai tarjota vaikka karkkia, poppareita ja jätskiä. Synttärit on kuitenkin Minealle tärkeä juttu, joten olen antanut tytön suunnitella itse tarjottavata, teeman ja kutsuttavat kaveritkin. Ehkä pientä ohjausapua olen antanut matkan varrella, sillä muuten täällä perjantaina pyörisi yhteensä 15 lasta ja siihen päälle vielä pari aikuista.

Minean juhlia suunnitellessa olen moneen kertaan miettinyt, kuinka ihana tyttö meillä onkaan. Synttärit taitaa olla ainoita asioita, joiden suhteen Minealla on tarkempia vaatimuksia (tai ennemminkin toiveita), mutta muuten tyttö on niin kovin vaatimaton monessakin suhteessa. Ystävien kysellessä lahjatoiveita ei tyttö ole oikein keksinyt mitään erityistä toivottavaa, koska kaiken kaikkiaan lahjatoiveita on tasan kolme. Yhtenä tärkeimpänä juttuna on mietitty kiitospussien sisältöä, ja kun Minea eilen kuuli ettei yksi vieraista tykkääkään porkkanakakusta (jota juhliin on tulossa), alkoi kova suunnittelu mitä sen lisäksi voisi tarjota. Näitä pohdintoja kuunnellessa on pakko todeta, että kyllä on äitin helppo olla ylpeä – ja samalla voin hyvillä mielin panostaa tuon tytön juhliin.

Olen pidemmän aikaa jo miettinyt, miten voisin hyödyntää innokkuuttani juhlien järjestämiseen, ja kun oma yritys juuri nyt tuskin tulee kyseeseen, niin olen päätynyt siihen, että voisin toteuttaa muutamat juhlat hyväntekeväisyytenä. Ideana olisi valita joitakin lapsia, joilla on kesällä syntymäpäivä, suunnitella yhdessä heidän kanssaan juhlien teema ja tarjoilut, ja lopulta hoitaa juhlien järjestelyt. Suunnitelma on vielä alkumetreillään, mukaan täytyy houkutella muutama muukin bloggaaja sekä tietenkin yrityksiä, jotka olisivat valmiita lahjoittamaan tuotteitaan hyvän asian puolesta, mutta ajattelin että ehkä teillä voisi olla vinkkejä idean jalostamiseen? Jos keksit, kuinka saada konsepti toimivaksi ja mahdollisimman helposti lähestyttäväksi perheiden näkökulmasta, niin laitahan viestiä tulemaan. Toistaiseksi täällä vielä keskitytään perjantain juhliin ja sen jälkeen totaaliseen lomailuun, mutta kevättä kohti juhlaidean voisi muuttaa toteutusasteelle.

Väliaikainen kiire

Just nyt itseäni ihan naurattaa julkaista kuvia seesteisestä lukuhetkestä olohuoneen sohvalla, koska sellaisia ei todellakaan ole viime aikoina meikäläisellä ollut! En yleensä stressaa juurikaan mistään, töissä hermo ei mene vaikka mikä olisi ja uskon vahvasti siihen, että lopulta kaikki järjestyy kuitenkin hyvin tai edes kohtalaisesti, joten miksi vatvoa asioita etukäteen. Yksi asia kuitenkin on mikä saa hermoni kireälle. Se, että tiedät jonkun deadlinen painavan päälle, mutta yrittäessäsi paiskia hommaa valmiiksi sinut keskeytetään vähintäänkin sata ja yksi kertaa. Nyt tämä on aika hyvin tuntunut kärjistyvän siihen, kun Nooan synttärivalmistelut on useampana päivänä olleet tärkeysjärjestyksen kärkipäässä, mutta samalla lapset ovat kaivanneet huomiotani 24/7. Tiedättekö muut äitit mitä tarkoitan? En tiedä olenko lasten syntymän jälkeen tehnyt yhtäkään asiaa keskeytyksettä alusta loppuun.

Tänään tein viikon sisään kuudennen kakkuni. Viime viikonloppuna kaksi täytekakkua, viikolla kaksi porkkanakakkua töihin ilahduttamaan työkavereita ja tänään yhden suklaakakun ystäville ja yhden täytekakun huomiselle. Ensi viikolla leivon jälleen vähintään yhden täytekakun, kun vuorossa on Minean kaverisynttärit. Nautin kyllä kaikesta tekemisestä ja suunnittelusta, mutta luulen silti että viikon päästä alkava talviloma tulee olemaan todellista nollaamista.

Mitäs teidän elämään tällä hetkellä kuuluu? On ollut älyttömän kiva huomata, että kommenttiboksi on taas välillä ollut vähän aktiivisempi. Kiitos siitä teille, sillä ette tiedäkään, miten se on antanut energiaa ja intoa bloggaamiseen. Kuluneen viikon hiljaisuus esim instassa johtuu vain ja ainoastaan ajanpuutteesta, mutta heti kun yhdet synttärit on vielä taputeltu pois alta, niin lupaan aktivoitua ihan kaiken suhteen.

Onnellisten juhlaviikonloppu

Juhliminen on tältä erää ohi, vieraita kävi yhteensä reilut kaksikymmentä ja vähintään yhtä monta tuntia vietin tällä viikolla keittiössä leipoen. Nyt sunnuntai-iltana olo on melko väsynyt (huomenna varmasti entistäkin väsyneempi), mutta samalla koen olevani niin kovin etuoikeutettu. Olemme saaneet juhlia rakkaan poikamme synttäreitä yhdessä ystävien ja läheisten kanssa, samaan viikonloppuun mahtui myös Minean ystävän synttärit ja Nikolla miesten saunailta. Meno on välillä tuntunut melkoiselta aikatauluttamiselta, mutta käteen tästä kaikesta on jäänyt vain hyviä muistoja ja onnellisuus siitä, että ympärillä on ihania ihmisiä. Nooakin totesi tänään viikonlopun olleen hyvä, synttärisankari siis sai sen, mitä eniten toivoikin.

Huomenna pääsen rentoutumaan hyvässä seurassa illalliselle, ja ystävänpäivänä juhlitaan jälleen – niin ystävyyttä kuin meikäläisen synttäreitäkin. Ajatukseni synttärien suhteen on olleet hieman ristiriitaiset, koska en ihan täysin tiedä, mitä ajatella vanhenemisesta. Juuri nyt tuntuu siltä, että elän onnellisuuskuplassa, jossa kaikki rullaa kivasti omalla painollaan ja pääpiirteissään kaikki on elämässä hyvin. Lapset on jo vähän isompia ja omatoimisempia, perhe, ystävät ja työ ovat sopivassa balanssissa eikä tiedossa ole mitään suurempia elämänmuutoksia tai projekteja. Vuosien lisääntyminen ei sekään periaatteessa haittaa, mutta kuitenkin huomaan joskus miettiväni, sulkeutuuko elämässä aina jokin portti ikääntymisen myötä. Koen kyllä ehtineeni kokea elämässä ihan riittävästi, mutta kun vuodet kuluvat niin kovalla vauhdilla, että sitä helposti voi jäädä arkeen kiinni niin että jotain tärkeää unohtuu kiireessä taka-alalle. En tiedä saanko tästä ajatuksesta itsekään ihan täysin otetta, ehkä tämä on ihan normaalia vanhenemisen kyseenalaistamista ja jopa pelkoa siitä, että kohta huomaa olevansa liian vanha yhtään mihinkään?

Vanha tai ei, en itse ole vielä reilussa kolmessakymmenessä vuodessa oppinut näkemään itseäni niin kovin aikuisena enkä tiedä, onko se edes niin välttämätöntä? Ulkoisilla mittareilla olen kovinkin aikuinen – on kaksi lasta, koira, farmariauto, talo ja työ – mutta toivon että voisin ikuisesti säilyttää jonkinlaisen nuorekkuuden ajatusmaailmassani. Eikä se varmaan olekaan kuin itsestä kiinni. Samalla tavalla kuin positiivinen ajattelu, se lisääntyy mitä enemmän siihen itse keskittyy ja mitä enemmän siihen törmää ympärillään. Ja tästäkin syystä on mahtavaa omistaa maailman parhaat ystävät ja läheiset – jos joskus oma luottamus loppuu kesken, löytyy läheltä aika iso joukko huipputyyppejä, jotka ovat aina valmiina jakamaan kanssasi palan kakkua.

Askarteluilta

Meikäläinen on tästä ihan kohta hipsimässä naapuriin askartelemaan meidän hölkkäporukkalaisten kanssa. Arvaatteko ehkä mitä näistä matskuista voisi saada aikaan?

On ollut suorastaan huikeaa muuttaa uudelle asuinalueelle, sillä tällaisella alueella jolla tontit jaettiin lapsiperheet etusijalla, asuu lähes joka talossa nuorempia lapsia – ja sen myötä myös suunnilleen itseni ikäisiä äitejä. Kuluneen vuoden aikana olemme istuneet iltaa ties missä merkeissä, joulun aikaan teimme himmeleitä, syksyllä juhlimme kympin lenkkiä ja välillä olemme kokoontuneet isommalla porukalla ihan muuten vaan. Parasta on se, että naapurista löytyy aina seuraa ja innokkaita osallistujia, oli aiheena melkein mikä tahansa. Keväälle olemme suunnitelleet kuntoprojektia, syksylle ehkäpä puolimaratonia ja tuskin tämä ilta jää vuoden viimeiseksi askarteluillaksikaan. Naapurustosta löytyy aina seuraa myös arki-iltaisin, eli silloin kun illat on lyhyitä ja liikkuminen omaa pihaa kauemmas ei juurikaan houkuttele. Aikoinaan tontteja etsiessämme toivoimme aktiivista ja nuorekasta naapurustoa, mutta nyt jälkikäteen tuntuu siltä että saimmekin aika paljon enemmän – nimittäin joukon hyviä uusia ystäviä.

Jälleen kotona

Jälleen kotona eli toisin sanoen kaksi päivää on mennyt Minean sairastaessa vaikka vasta kaksi viikkoa sitten lapset olivat viimeksi kipeinä. Itse asiassa katsoin työkalenteristani että olen elokuusta eteenpäin ollut joka kuukausi päivän verran pois töistä, joten kyllä tässä on oma osuutemme sairasteluista saatu.

Viime vuosi hoidossa oli huomattavasti helpompi, mikä varmasti johtui siitä, että lapset olivat ryhmäperhepäivähoidossa, jossa hoitolapsia oli yhteensä vain kaksitoista. Meille osui vain muutama hassu kuumetauti, ja sitä ennen, Minean ollessa perhepäivähoidossa, taisin olla sairaslomalla koko puolentoista vuoden aikana kaksi tai kolme päivää. Jotain eroa on siis selvästikin sillä mikä lasten hoitopaikka on. Isossa päiväkodissa tauteja liikkuu niin paljon, että kestää oman aikansa ennen kuin vastustuskyky ehtii sopeutua sen talon pöpöihin. Toivottavasti siis kevättä kohti meilläkin alkaa sairastelut jo rauhoittua.

Niin sanotusti helppoa tästä sairastelukierteestä tekee se, että meidän lapset on tosi nopeita parantumaan. Yleensä päivä kipeänä riittää ja seuraavana päivänä meno on jo täysin entisellään, ehkä jopa normaalia astetta energisempikin. Toinen helpottava tekijä on se, että olemme Nikon kanssa voineet vuorotella kotona olemista niin että toinen on töissä aamusta ja toinen iltapäivästä. Tänäänkin teimme niin että ensin töissä kävi Niko, sitten lähdin minä kolmeksi tunniksi ja iltapäivästä vielä Niko jatkoi pari tuntia ennen kuin tuli kotiin jotta minä pääsin Nooan kanssa jumppaan. Onhan tässä systeemissä omat aikataulujen sovittelunsa eikä se mitenkään onnistuisi ilman kahta autoa, mutta tällainen puolipäiväisyys auttaa siihen että molemmat saa juoksevat asiat hoidettua töissä sekä pakolliset, jo ennalta sovitut palaverit saa pidettyä. Järjestely on toiminut niin mutkattomasti meillä, että sairaspäivät on töiden kannalta olleet suht huolettomia.

Työasioita yrittää joskus tehdä kotoakin käsin, mutta lopulta olen aina todennut sen melko mahdottomaksi. Kipeänä lapset kaipaavat läsnäoloa ja huomiota, ja jos toinen lapsista on terveenä, on hänellekin keksittävä jotain touhuttavaa. Tänään tilanne alkoi olla aika normaali jo, joten piirtelimme lähes koko illan ja välillä lapset katsoivat pienen pätkän telkkaa. Koti on koko viikon näyttänyt samalta, sängyt petaamatta, tavarat hujan hajan, peittoja ja tyynyjä missä sattuu ja lasten virittelemiä leikkejä ympäriinsä. Päätin aikaisemmin että torstaista tehdään meidän perheen siivouspäivä, mutta ainakin tällä viikolla se siirtyköön viikonlopulle. Huomenna ehtii kuitenkin vielä hyvin sotkea, ja viikonloppuna taas ei muuta olekaan kuin aikaa – siivoamiselle ja toivottavasti vähän jollekin muullekin.

1 2 3