Flow 2018

Tämän vuoden Flow festival oli älytön, super, kreisi ja yksinkertaisesti vaan mahtava! Kaksi rakasta ystävää ulkomailta, meitsi ja muutamat poikaystävät, upeita esiintyjiä ja niiin hyvää ruokaa. Yhtään hullumpaa ei ollut sekään, että saatiin nukkua kaksi yötä hotellin valkoisissa lakanoissa ja syödä jonkun muun laittamaa aamupalaa – tai no ainakin lauantaina, jolloin vielä jaksettiin pirteänä nousta kympiltä aamupalapöytään.

Pari ennakkoon odotettua esiintyjää oli hieman pettymyksiä, niistä pahin Lauryn Hill, jonka sovitukset oli niin sekavia etten aina tunnistanut lauluja. Itseäni harmitti eniten se, että jouduin lähteä ajamaan kohti kotia jo sunnuntaina päivällä, ja näin ollen Kendrick Lamarin keikka jäi kokonaan välistä. Ja kuinkas muutenkaan, Kendrick oli kuuleman mukaan monen mielestä koko Flown paras keikka. Onneksi oltiin ehditty nähdä niinkin huikeita esiintyjiä kuin Arctic Monkeys, Alma ja Vesta, joten harmitus ei missään nimessä jäänyt päällimmäiseksi fiilikseksi Flow-viikonlopulta.

Flow oli täydellinen päätös jo muutenkin täydelliselle kesälle, enkä oikein keksi mitä olisin voinut toivoa enempää. Ensi vuonna nähdään varmasti taas uudelleen, toivottavasti samalla porukalla ja yhtä hyvällä meiningillä!

On pitänyt kiirettä

Taidan jälleen olla tutun tilanteen edessä, blogi on yllättäen pitänyt omaa taukoaan ja tuntuu siltä, että pitäisi selitellä jotain. En vain oikein tiedä mitä sanoa. Tiedän ainoastaan sen, ettei tämä ole lopun alkua eikä jututkaan ole kaikki niin läpikoluttuja ettei olisi yhtään mitään sanottavaa. On vain yksinkertaisesti pitänyt niin kiirettä.

Kiireellä tarkoitan kaikkia niitä ihania lomajuttuja, joita yleensä on tapana tehdä. Nukkua pitkään, käydä ulkona syömässä, herkutella, istua iltaa ystävien kanssa, nauttia kesäilloista terassilla, uida ja valvoa myöhään – tiedätte varmasti mistä puhun. Olen antanut itselleni luvan olla laiska, ensin olla tekemättä mitään ja sen jälkeen levätä. Suoraan sanottuna olen nauttinut kesästä tänä vuonna älyttömän paljon jo senkin takia että ilmat on olleet näin huikeat, mutta myös siksi että meidän naapurusto on yksi parhaimmista. Aina on seuraa niin lenkille, kahville kuin viinillekin ja parasta kaikista, myös lapsilla on ystäviä joiden kanssa olla ja touhuta. Mitä enempää voisin edes toivoa?

Ensi viikolle meillä on tiedossa vähän enemmän ohjelmaa, sillä starttaamme ensin kohti Viroa ja siitä sitten ystävien tupareihin, ralleihin ja naapurin terassin avajaisiin. Alkuviikosta ehdimme jo käydä Puuhamaassakin, mikä yllätti positiivisesti koko porukan. Olen viimeksi käynyt siellä joskus pienenä koululaisena, mutta nyt viime aikoina kuullut paljon huhua paikan rähjäisistä laitteista ja elähtäneistä liukumäistä. Olihan siellä paljon remontin tarvetta ja ruoka hyvinkin kehnoa, mutta loppujen lopuksi vain lasten viihtyminen on se mikä ratkaisee. Vesiliukumäet oli huippujuttu Minean mielestä, ja Nooakin keksi vaikka kuinka monta paikkaa, joihin oli päästävä – Puuhamaa siis toimii etenkin vähän pienempien lasten kanssa.

Toivotaan että helteet vielä jatkuu, sillä en ole vielä valmis luopumaan tästä kesästä. Vaikka haikeus meinaa jo ajoittain iskeä, niin aion keskittyä panikoimisen sijasta nauttimiseen ja todeta, että onneksi kesä on joka vuosi.

Kodin paras hankinta

Kaupallinen yhteistyö Suomen voimistelutuotteen kanssa

Kesän ollessa juuri nyt parhaimmillaan olemme lasten kanssa viettäneet käytännössä lähes kaiken ajan ulkona. Eilen Niko haki terassille puhallettavan altaan, joka on ollut näiden päivien paras juttu, vaikka tänään kävimme rannassakin uimassa. Tällaista sen kesän pitäisi aina olla, riittävästi aurinkoa ja päiviä, jolloin ei ole mitään suunnitelmia.

Aina välillä lapsetkin on kuitenkin paenneet hellettä ilmastoituihin sisätiloihin niin että joinain päivinä Minean huoneessa voi olla yhtäaikaa jopa kuusi tyttöä leikkimässä plus Nooalla omat kaverit. Silloin touhutaan petseillä, shopkinseillä ja legoilla tai leikitään koulua tai kotia, välillä tanssitaan ja ratsastetaan keppareilla, pojilla leikit pyörii pitkälti autojen, junien, ninjojen ja robottien ympärillä. Kaikkia lapsia kuitenkin yhdistää yksi asia, kaikki nimittäin rakastavat Minean huoneen renkaita ja puolapuita. Jopa niinkin kovasti, että joskus kaikki muut leikit on järkevintä järjestää samantien aulaan, kun joku on kuitenkin kohta siirtämässä patjaa keskelle huonetta tehdäkseen temppuja renkaissa.

Suomen voimistelutuotteen kotimaiset voimistelurenkaat ja puolapuut oli meillä niitä hankintoja, jotka tiesimme haluavamme jo siinä vaiheessa kun taloa alettiin suunnitella. Ennen kuin juuri mitään muuta olimme päättäneet, kuvittelin mielessäni Minealle ison leikkihuoneen, jonka yhdelle seinälle tulisi puolapuut, lattialle paljon tilaa erilaisille leikeille ja ehkä itse tehty parvi- tai talosänky. Voimistelurenkaat olimme aluksi ajatelleet laittaa ulos, mutta onneksi nekin lopulta löysivät paikkansa lastenhuoneesta, jossa ne ovat ympärivuotisessa käytössä.

Noin vuoden käyttökokemuksen perusteella sanoisin voimistelurenkaiden ja puolapuiden olevan kotimme järkevin hankinta. Lapset ei tunnu ollenkaan kyllästyvän niihin, vaan haastetta ja uuden oppimista riittää kaikenikäisille. Jo parivuotias lapsi voi aloittaa renkaissa temppuilun roikkumalla, ja kiipeileminen se vasta pienempien lasten lempihommaa onkin. Jos pohditte näiden kahden välillä, niin siinä tapauksessa ehkä neuvoisin ensin aloittamaan renkaista jo pelkästään siksi että niiden sijoittaminen kotiin kuin kotiin käy helposti. Toisaalta, puolapuissa on aikuisenkin helppo keksiä erilaisia jumppaliikkeitä, joten samalla voi heivata kuntosalikortin roskiin. (Rehellisyyden nimissä todettakoon, ettei allekirjoittanut ole itse ymmärtänyt hyödyntää puolapuita niin monipuolisesti kuin olisi mahdollista, mutta tämän innoittamana lupaan aloittaa heti huomenna!)

On ollut mahtavaa huomata tässä vuoden mittaan, kuinka lapset ovat kehittyneet erilaisten liikkeiden kanssa. Minea osaa tehdä renkaissa jo vaikka mitä, ja Nooakin on hieman arempana ja pienempänä oppinut muutamia liikkeitä. Kunhan piha valmistuu ja saamme sinne jonkinlaisen keinutelineen, hankitaan meille toiset voimistelurenkaat ulos, sillä käyttämättä ne eivät varmasti jää, vaikka sisältä jo löytyisikin yhdet. Nyt renkaista saa Suomen voimistelutuotteen sivuilla vielä hyvän alenkin, ja samalla kannattaa myös katsoa läpi muut liikunnallisuutta edistävät tuotteet.

Perinteinen juhannus

Juhannus alkaa olla suurimmalta osin ohi, huominen on varattu pelkästään palautumiselle ja ehkä joillekin pienille kotihommille tai enintään pihan suunnittelulle. Meille ei oikeastaan ole muodostunut mitään tiettyjä juhannusperinteitä, mutta silti sanoisin tämän vuoden menneen samalla kaavalla kuin aiemmatkin. Ilman ihmeempiä suunnitelmia, yhdessä ystävien kanssa, kokkaillen hyvää ruokaa ja ottaen rennosti. Tänä vuonna(kaan) ei jaksettu lähteä etsimään kokkoa lähiseuduilta, koska jos jokin oli perinteistä niin se, että vettä satoi juhannusaattona.

Tänään kotiuduttuamme parin päivän reissaamisen jälkeen kävimme kuitenkin vielä lasten kanssa poimimassa terassille juhannuskimpun ja leivoin huomiselle maailman parasta pavlovaa odottamaan terassikahveja. Olin suunnitellut käyttäväni illan lenkkeilyyn, mutta jotenkin kummasti se vaihtuikin grilliruokaan ja leipomiseen – ehtiihän sitä kuntoilla vielä juhannuksen jälkeenkin.

Entäs teidän juhannus? Vietittekö sen perinteisesti mökillä ja kokon äärellä vai onko juhannus teille jotain ihan muuta?

Kesän ekat synttärit

On niin huippua, että yhä edelleen kaveripiiristäni löytyy muutamia sellaisia ystäviä, joiden kanssa ollaan tunnettu jo ala-asteikäisistä saakka. Vaikka välillä on ehkä ollut vähän viileämpää, niin aikuisiällä välit on jälleen lähentyneet, ja viimeistään lasten myötä ollaan löydetty toisemme uudelleen. Aikuisena olen yllättäen pohtinut ystävyyttä jopa enemmän kuin nuorempana, jolloin en ehkä aina ymmärtänyt kuinka tärkeää on pitää hyvistä ystävistä kiinni. Nykyään en enää yritä olla kaikkien kanssa koko ajan, vaan olen ymmärtänyt ettei määrä korvaa laatua ja toisaalta myös sen, että joskus ystävyydestä on luovuttava, jos se ei ilahduta molempia osapuolia.

Viikonloppuna kävimme nopean pyörähdyksen Lahdessa ystäväni (juurikin sellaisen, jonka olen tuntenut jo ties mistä saakka ja jonka ystävyys on sellaista, josta pitää kiinni) pojan 5-vuotissyntyäreillä. Menimme jo edellisenä päivänä, koska olin luvannut auttaa kakun tekemisessä ja muissa järjestelyissä. Yritimme tehdä jonkinlaisen ruusukultaisen karkkikakun porkkanakakun pohjalla, mutta niin moni asia meni matkan varrella pieleen, ettei lopputuloksesta tullut lähellekään sellainen kuin olin kuvitellut. Sankari itse oli kuitenkin tyytyväinen ja koko kakku hävisi vieraiden lautasilta, joten päätin olla välittämättä asiasta. Vinkkinä kuitenkin mainittakoon, että etukäteen suunnitteleminen on se salaisuus, joka yleensä takaa hyvän lopputuloksen – niin olisi varmaan meillekin, jos olisimme tajunneet!

Synttäreille oli tilattu Pikku Vaniljasta ruusukultainen synttärisetti, johon kuului mukit, lautaset, servetit, ilmapalloja, onnentoivotusviiri ja kartonkisia juhlahattuja. Setti oli älyttömän kiva (ja yllättävän edullinen!), ja sattui olemaan suht samaa sävyä kakun kuorrutteen kanssa. Lauantai oli niin nätti päivä, että synttäreitä juhlittiin pääasiassa ulkona, joten keksimme tehdä juhlahatuista hauskan popcorn-puun pihalle. Täytimme kartonkihatut poppareilla, ripustimme ne pihan pensaaseen ja vieraat saivat sieltä käydä hakemassa omansa – ja tietenkin laittaa hatun päähänsä kun popparit oli syöty.

Kesän ekat lastenjuhlat on nyt juhlittu, ehkä tässä vielä ehtii jotkut järjestää itsekin. Minealla oli tänään parin kaverin kanssa pihakioski, jonne Niko oli nikkaroinut helpon kioskin jämälaudoista. Luulen että se on testattava ainakin jäätelöbaarina eikä smoothiekiska kuulosta sekään yhtään huonommalta..

Vaikea palata

Kun taukoa kirjoittamisessa on ehtinyt huomaamatta kulua useampi päivä (vai yli viikko jo?), tuntuu yllättävän vaikealta aloittaa. Useampana iltana olen jo päättänyt kirjoittaa Lontoosta, jakaa pari reseptiä, kertoa pihasuunnitelmistamme ja listata Jyväskylän parhaita ruokapaikkoja, mutta blogin avattuani en ole saanut kirjoitettua sanaakaan. Myöskään väkisin kirjoittamalla en ole halunnut palata, sillä blogaamisen kuuluu lähteä halusta jakaa ajatuksia ja ideoita.

Aloittaminen on aina vaikeaa, oli kyse sitten mieluisasta asiasta tai jostakin sellaisesta, jonka tekemistä on lykännyt jo pidemmän aikaa. Pitäisi pestä ikkunat, olisi aloitettava kuntoilukausi ja herkkujakin olisi vähennettävä heti kunhan päivät asettuisivat normaaliarkeen. Tahtoisin suunnitella pihan valmiiksi, löytää kotiin muutaman uuden maton ja ehkä suunnitella jonkun pienen kesälomareissunkin perheen kanssa. Vaikka tekemistä ja suunniteltavaa riittäisi, sitä huomaa joka ilta viettäneensä päivän tehden ei-oikeastaan-mitään-erikoista, ja niinhän se lomalla saakin olla.

Nyt kuitenkin sanon teille kaikille jälleen hei, sillä olen takaisin ja heti huomisesta eteenpäin saatte lukea postauksia Lontoosta, lapsista, vaatteista, pihasta, rakentamisesta, asumisesta valkoisessa kodissa, rahasta ja ties mistä muusta. Nähdään!

 

Täydellinen loman aloitus

Ensimmäinen lomapäivä, juuri niin hyvä kuin olisin voinut toivoakin. Aamu alkoi rennosti kotona, ja vaikka ulkona onkin ollut kylmä ja järkyttävä tuuli, uskaltautuivat lapset pihalle niin että sain jopa syödä aamupalaa täysin omassa rauhassa. Ja se jos mikä pelastaa päivän kuin päivän!

Aamun hyvässä fiiliksessä päätin tehdä pitkästä aikaa mukikakkua. Olen aika monesti tehnyt näitä suklaisena versiona, etenkin silloin kun vielä olin äitiyslomalla ja tarvitsin valvotun yön jälkeen jotain kahviherkkua. Nyt testasin marjaversion, jätin taikinan vaaleaksi mutta maustoin sen fariinisokerilla ja sekoittelin mukaan vielä vadelmia ja valkosuklaan paloja. Kakusta tuli lopulta niin hyvää, että on ihme jos pystyn välttämään kiusauksen huomenaamulla.

Meikäläisen mukikakku olisi kelvannut jollekin muullekin meidän perheessä.. Iltapäivästä pakkasin lapset autoon ja lähdimme naapurin kanssa lounastamaan vasta avattuun Naughty burgeriin. Hampurilainen ei pettänyt tälläkään kertaa vaan lunasti kaikki lupauksensa, ja mietin jo siinä syödessäni että kesäloma tulisi helposti vietettyä erilaisissa lounaspaikoissa istuskellen, jos meidän lapsetkin viihtyisi paremmin ravintoloissa.

Keskiviikkona tiedossa on jotain aivan erityistä, kun kauan odotettu Lontoon matka koittaa. Tiedän että matkasta tulee varmasti mahtava, vaikka rodennäköisesti ikävöin samaan aikaan kotona odottavia lapsia. Olisi ollut huippua tehdä joku matka koko perheen kanssa, mutta tänä kesänä siihen ei vain yksinkertaisesti ole mitään saumaa ja toisaalta, oma-aika ei ehkä sekään tee kovin huonoa allekirjoittaneelle?

 

Hymyilyttää

Tähän aikaan vuodesta on helppo hymyillä, mille tahansa ja ihan ilman syytäkin. Lapset on huomenna viimeistä päivää hoidossa ja heti perjantaina starttaa parin kuukauden mittainen kesäloma. Kelpaa!

Vaikka sanoin, ettei tänä kesänä tehdä mitään kovin ihmeitä, niin jotain ihan pieniä suunnitelmia toki löytyy. Minealla on heti ensi maanantaista eteenpäin parin viikon uimakoulu, voimistelutreenit jatkuu koko kesäkuun ja Minea on toivonut pääsevänsä Ähtäriin. Rakastan Turkua ja jos mahdollista niin haluaisin tehdä sinnekin edes pikaisen visiitin, mutta hassua kyllä, kotimaassa matkailusta saat usein maksaa vähintään yhtä paljon kuin ulkomaan matkasta.

Tämä ja edellinen viikko on töissä olleet suht kiireistä meininkiä (lomalle jäämisen paniikki!), ja sen kyllä huomaa kotonakin, kun kaikki paikat huutaa siivousta. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa vapaa-ajan rennosti, koska töitä ei kuitenkaan voi tehdä lasten kanssa ja asioista, joille ei ole mitään tehtävissä, on turha stressata. Jos jotain olen oppinut iän myötä, niin sen että useimmiten hyvä riittää. On turha pyrkiä kaikessa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja toisaalta, on turha valittaa kiirettä ja stressiä, jos itse ei osaa priorisoida ja valita niitä asioita, jotka ovat panostamisen arvoisia. Omassa työssäni kukaan ei tule taputtamaan selkääni vaikka tekisin ylimääräistä väsymiseen asti, vaan ainoastaan minä voin päättää, kuinka paljon olen valmis tekemään.

Enää muutama hassu päivä ennen Lontoon matkaani, joten myös se taitaa saada hymyn huulille. Luulen että pienen breikin pitäminen heti loman alkuun on mitä parhain ajatus, sillä se saa takuuvarmasti unohtamaan työt samantien ja virittää lomamoodin päälle. Jos siihen nyt mitään apuja tarvitsee, sillä olen henkisesti tainnut olla lomalla jo useamman viikon – siitäkin huolimatta, että vasta tässä alkaa nyt olla työhommat jonkinlaisessa hoidossa.

Millaiset kesäpäivät teillä on juuri nyt menossa? Onko kesälle suunnitelmia kalenteri täyteen ladattuna vai nautitteko tavallisesta arjesta?

Pihahommat aluille

Eilen oli äitienpäivä, omalla mittapuullani suht täydellinen sellainen juuri tässä tilanteessa, sillä päivä otettiin rennosti kotona pihahommissa. En saanut valmiiksi katettuja aamiaispöytiä tai ostettuja lahjoja, mutta sain maailman söpöimmät kortit lapsilta, itse istutettuja kukkia ja erityisen hyvän mielen siitä ajatuksesta, että meillä on ihan kaikki ja vähän enemmänkin kuin mitä olen koskaan osannut toivoa! Kaikista maailman lausahduksista ja sloganeista itseeni on ehkä eniten kolahtanutkin lause, jonka sanoma on kutakuinkin se, että meistä jokaisen tulisi muistaa kuinka vasta äsken unelmoimme siitä elämästä, jota nyt parhaillaan elämme.

Pidimme koko perhe helatorstain jälkeisen perjantain vapaata, mikä saattoi osittain olla ehkä jopa huono idea. Töihin ja hoitoon palaaminen ihanan aurinkoisen pidennetyn viikonlopun jälkeen tuntui harvinaisen vaikealta, ja kun kesäloman tietää alkavan jo kolmen viikon päästä, on työmotivaatio hieman hukassa. Heti loman alettua tiedossa on yksi ulkomaan matka ystävän kanssa, mutta muuten tämä kesä vietetään kotimaan rajojen sisäpuolella, panostaen talon viimeistely- ja pihatöihin.

Ja pihatöistä puheenollen, saimme viikonloppuna valtavasti kaikkea tehtyä pihalla, kun sunnuntaina vanhempani katsoivat lasten perään ja muuten lapset on olleet suht omatoimisesti trampalla ja kavereiden kanssa pihalla. Niko maalasi talon sokkelin ja viimeisteli terassin laudoituksia ja yhdessä rakentelimme etuoven syvennykseen rimoitusta. Seuraavaksi vuorossa olisi erilaisten kivien hankkimista pihaan sekä kiertämään talon seinustaa, ja jossain välissä pitäisi tilata jättimäiset määrät multaa ja kylvää nurmikon siemenet. Tekemistä varmasti riittää, kunhan ensin saadaan suunnitelmat selviksi ja tarjoukset vertailuun. Pian saan blogiinkin kuvia uudesta rimaseinästä, ja jos mielessänne on jotain erityistä pihan suhteen niin laittakaa postaustoiveita tulemaan!

Pitkästä aikaa

Suurin osa teistä varmasti muistaa muutaman vuoden takaa sen, kuinka tiiviisti treffailimme omalla äitiporukallamme? Kaikki (eli minä, Essi, Eve, Paula ja Laura) kirjoitimme perhepainotteisia blogeja eikä kukaan meistä ollut kokoaikaisissa päivätöissä, ehdimme nähdä tosi usein ihan koko porukallakin, ja pienemmillä kokoonpanoilla vieläkin tiheämpään tahtiin. Nykyään kaikki meistä ei  asu Jyväskylässä, ja näkemiset on muutenkin jääneet aika vähäiselle kun aina jollain meistä on jotain eikä yhteistä aikaa meinaa löytyä.

Olenkohan muuten koskaan kertonut, miten olemme tutustuneet toisiimme silloin joskus noin viisi vuotta sitten? Minä, Evelina ja Laura oltiin jo aiemmin käyty muutamilla puistotreffeillä, ja olin Eveä tavannut paristi muutenkin, mutta vasta Tampereen blogikirppiksellä näimme Katriinan ja Essin ja päätimme perustaa facebookiin oman ryhmän, jossa voisimme vaihtaa kuulumisia. Lopulta tulimmekin niin hyvin toimeen, että lähempi ystävyys tuntui luonnolliselta, ja lähes samalla kokoonpanolla juttelemme whatsappissa nykyäänkin vähintään joka viikko.

Eilen me sitten nähtiin jälleen pitkästä aikaa Even ja Essin kanssa, ja jotenkin itselleni tuli ikävä niitä aikoja kun kaikki vielä oltiin kotona, ja järjestettiin vuorotellen aina jonkun luona lounastreffit. Se kun kuusi lasta sai kunnolla leikit käyntiin ja melutaso alkoi aina olla niin kova, että useimmiten ei auttanut kuin nauraa sille ajatukselle, kuinka seesteiseltä tunnelma voikaan kuvissa näyttää vaikka todellisuus on jotain ihan muuta.

Oletteko te löytäneet lasten myötä paljon uusia kavereita? Itse olen useampaankin kertaan kiittänyt niin lapsia kuin blogiakin siitä, miten niiden avulla onkin löytynyt niin tärkeitä ja kestäviä ystävyyssuhteita.

Iisi vappu

Kaikkien viimeaikaisten bileiden jälkeen vappuna tuntui pitkästä aikaa siltä, että nyt mennään mahdollisimman helpolla ja mitään järjestämättä. Vielä parisen viikkoa sitten mieleni teki ostaa kasa koristeita ja leipoa kaksi kakkua munkkeineen, olisin voinut kasata olohuoneeseemme jättimäisiä ilmapalloasetelmia ja kutsua Minean ja Nooan kavereita vappujuhliin. Mutta sitten tuli oksennustauti ja samalla päätin luovuttaa suunnitelmien suhteen. Varmasti ihan hyvä niin, tulevana sunnuntaina kun todennäköisesti leivotaan taas, ja ensi viikolla olisi vuorossa Nikon synttärit.

Tunnelman latistajana vappuna kaiken lisäksi satoi vettä, joten jätimme myös perinteisen vapputivolin väliin. Paistettiin kotona kasa munkkeja, syötiin brunssia vanhempieni kanssa ja lapset pitivät koko päivän naamiaisasujaan, Nooa batmanin pukua ja Minea kissanaamaansa. Aikaisemmin viikolla lapset saivat kaupasta valita itselleen vappupallot, joista Nooan pallo ei kestänyt hyvänä edes kahta päivää!

Millainen vappu teillä oli? Lapsiperheellisillä juhlapyhät eivät ehkä niin kovin suuresti eroa tavallisista vapaapäivistä, mutta juuri ne pienet asiat ja perheen omat perinteet on lapsille ja itsellenikin se tärkein juttu. Itse asiassa ainut juhla, johon ei meillä liity sen enempää perinteitä kuin juhlintaakaan, on juhannus, mutta muuten tuntuu että etenkin Minea jo osaa odottaa tiettyjä asioita tiettyinä juhlapyhinä. Ehkä niillä muistoilla paikataan vielä myöhemminkin sitä, että tämä äiti ei ole enää vuosiin saanut aikaiseksi kasata lapsille vauvakirjoja tai valokuva-albumeita.

Tästä on hyvä vähitellen aloitella viikonlopun viettoa, ottaa vähän aikaa ystävien näkemiseen ja harrastaa niin sanotusti leivontaterapiaa. Vaikka en tykkää juhlia itseäni, niin kevät inspiroi suunnittelemaan ja koristelemaan kakkuja, ja ihan siksi taidan viikonloppuna käyttää pari tuntia juuri siihen.

 

Turha stressata

Nyt on kyllä koetuksella meikäläisen sietokyky, sillä meillä on tämän kuukauden tokat sairastelut menossa. Esikoisella näyttäisi olevan oksennustauti, joka taitaa koko vuodelle olla perheessämme kolmas tai neljäs. Verrattuna edellisen vuoden yhteen oksennustautiin ja kahteen flunssaan, tämä kerran tai kaksi kuussa sairastaminen tuntuu suht paljolta. Itsekin olen jatkuvasti ollut joko tulossa kipeäksi tai toipumassa edellisestä, joten kuukausiin on sisältynyt melkein enemmän niitä päiviä, jolloin olo on jollain tapaa voimaton kuin niitä, jolloin voisin sanoa olevani täysissä voimissani.

Toisaalta, huonomminkin voisi mennä ja vakavampia tautejakin on olemassa kuin parin päivän mittaiset flunssat ja vatsataudit. Eikä lasten kanssa sairastaminen ihan niin kauheaa ole kuin mitä sanotaan. Tässä vaiheessa näihin alkaa olla jo melko tottunut ja sitä huomaa vanhalla rutiinilla sopivansa Nikon kanssa päivän hoitokuvioita samalla kun koittaa viihdyttää kipeitä lapsia piirretyillä, peleillä ja muulla rauhallisella tekemisellä. Turha sitä on stressata sellaisista pienemmistä asioista, joihin itse ei voi millään vaikuttaa, sillä ihan vasta luin Hesarista artikkelin, jossa tutkijapsykologi totesi harvojen asioiden olevan niin vakavia etteikö niiden kääntöpuolella olisi valoa. Niin totta joka sana!

Täällä on ollut aika kiireisiä päiviä tällä viikolla, ja somen puolella se on näkynyt hiljaisempana kautena. Kiire on onneksi ollut pelkästään positiivista ja suurelta osin itse hankittua kiirettä. Tiistaina pääsin mukaan Minean jumppaan, eilen käytiin pitkän kaavan kauppakierroksella naapurin rouvan kanssa ja muuten iltapäivät on tainneet kulua pyöräillessä pitkin pihoja. Tai siis lapset pyöräilevät ja minä lenkkeilen vieressä. Ehkä voisin jopa harkita tänä keväänä ostavani ihan omankin pyörän.

Viikonloppu tulee jatkumaan yhtä aikataulutettuna, kun lauantaina suuntana on Lapsimessut. Minea teki jo etukäteen pitkän ostoslistan kaikenlaista itselleen, mutta maltillahan sinne on lähdettävä ettei huomaamatta tule tyhjennettyä koko tiliä lastenvaatteisiin. Meillä on onneksi ihan oikeaa tarvetta monille jutuille, sillä harvemmin molemmat lapset vaihtaa vaatekokoa samoihin aikoihin. Kuinka moni teistä on ajatellut lähteä messuilemaan ja millaisen hankintalistan kanssa?

Huomaan oman jaksamiseni riittävän aina yhteen isompaan kokonaisuuten kerrallaan, ja nyt kun on ollut pakko pohtia lasten välikautta kurahousuista lähtien, on kaikki muut osa-alueet unohtuneet. En ole saanut Minean huonetta etenemään mihinkään, ja viimeisin hankintani sisustuspuolella taitaa olla nämä lähijärvestä kiskotut heinät. Toisaalta, ei ollenkaan huonompi hankinta nämäkään, sillä heinät on tuoneet enemmän iloa kuin monikaan muu kasvi tai pienesine, joita meiltä löytyy. Mietin jo sitäkin, mikä määrä heinää on liikaa. Voiko heiniä olla tv-huoneessa, olohuoneessa ja makuuhuoneessa? Tai ehkä ei kuitenkaan ihan kaikkialla, mutta mitä muitakaan kasveja enää uskaltaisin meille tuoda, kun lähes kaikki kuolevat niin nopeasti?

Arkirytmejä

Olen jälleen huomannut vähitellen liusuvani lyhyempiin ja lyhyempiin yöuniin, samalla kun lapsetkin nukkuvat huonommin ja herättelevät lähes joka yö. Jossain vaiheessa sain jo otettua itseäni niskasta kiinni niin että olin sängyssä useimpina iltoina jo siinä puoli yhdentoista aikaan, mutta sitä mukaa kun tekeminen lisääntyy, pitenee illat.

Meidän arki on onneksi aika rentoa, ei tarvitse säntäillä paikasta toiseen ja lähes joka päivä kalenteri näyttää tyhjää. Raskainta on varmasti se, että lapset nukahtavat vasta kymmeneltä, pahimmassa tapauksessa voi mennä vielä puoli tuntia pidempäänkin, jolloin iltaisin jää niin vähän omaa aikaa, että yöunista on ihan pakko tinkiä, jos illalla aikoo saada jotain aikaiseksi. Olemme yrittäneet aikaistaa lasten nukahtamista, mutta kun molemmat nukkuvat päiväkodissa päiväunia, on rytmit vähän kuin itsestään muodostuneet tällaisiksi. Ja itse asiassa, meidän lapset on aina olleet iltakukkujia ja melko vähäunisia kaiken kaikkiaan.

Vaikka tässä allekirjoittaneen tummat silmänaluset sen kuin kasvaa, on tällä viikolla energiaa riittänyt upeiden aurinkoisten päivien ansiosta. En muistanutkaan kuinka nopeasti kevät sitten lopulta tulee kun hetken aikaa aurinko on sulattanut lumia pois. Ihan vasta seisoin omalla pihalla miettien, voiko nämä lumimäärät tästä sulaa mihinkään ennen kesäloman alkua, mutta jo seuraavana päivänä oli kadut puhdistuneet loskasta ja alta oli paljastunut niin kovin tutut hiekkapölyiset kevätkadut. Uskalsin jopa ottaa käyttöön nahkatakin, sillä iltapäivällä töistä tullessa alkoi jo hieman hävettää liikkua tuolla plus kymmenessä asteessa pitkä toppatakki päällä. Heti huomasin myös suunnittelevani parin asukuvan ottamista viikonloppuna, joten taidatte saada niitäkin lähiaikoina.

Kaikkein varmin kevään merkki itselläni on jo jokusen vuoden ajan ollut se, että yhtäkkiä löydän itseni kaupoilta etsimästä uusia huulipunaaävyjä. Kevät ja huulipunat ikään kuin kuuluu yhteen, ihan samalla tavalla kuin sisustusintokin heräilee taas henkiin juuri näihin aikoihin. Onko teillä ehkä sama juttu? Kotiin alkaa ilmestyä enemmän leikkokukkia, uusia tyynynpäällisiä ja ehkä pari viherkasviakin? Tosiaan, mikseipä sitä hakisi viikonlopun kunniaksi itselleen jotain kivaa viherkasvia, tai kait sitä voisi jotain jo pihallekin laittaa?

(Kuvissa näkyvät julisteet on saatu Deseniolta osana instayhteistyötä. Niistä ja lähes kaikista muistakin Desenion julisteista saa vielä tänään -25% alen koodilla minishowblogi. Lue halutessasi lisää @minishowblogi instagramin viimeisimmästä kuvasta!)

Mielessä juuri nyt

Kohta on jo kesä! Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin kesä on ainakin kalenterin mukaan vain muutamien hassujen viikkojen päässä. Nyt kun katsoo ulos, tuntuu käsittämättömältä että joskus on ollut hellettä jo toukokuun alkupuolella. Kesän tulo on odotettua, mutta samaan aikaan hirvittää kaikki se työmäärä, joka pihallamme lumen alta paljastuu.

Niinkin arkinen asia kuin lasten kuravaatteet. Välikausivaatteet alkaa kenkiä lukuunottamatta olemaan muuten aika hyvässä jamassa, mutta yllätyksekseni lapset olivat kasvaneet ulos toisista kuravaatteistaan. Nooalle ajattelin hakea uuden setin Popilta, mutta mistä tyttömäisen kiva asu Minealle?

Mitä sarjaa katsoa seuraavaksi? Viimeisimpänä katsoin ystävän suosituksesta Outlanderin Netflixistä, mutta enempää katsottavaa ei juuri nyt ole mielessä. HBO on tietenkin yksi vaihtoehto, sieltä kun varmasti löytyisi kaikenlaista.

Useampikin pienempi sisustusprojekti. Tekisi pienen horroksen jälkeen taas mieli sisustaa, mutta onneksi budjetti on sen suhteen tällä hetkellä niin nollilla, ettei mistään uudesta tai vanhastakaan tarvitse haaveilla. Muuten toteuttaisin pitkäaikaisen haaveeni y-tuolista (se on Hullujen päivien alessa!) ja saattaisin viettää myös jokusen tovin etsien eräänlaista senkkiä Torista.

Mitä teillä on pyörinyt mielessä juuri nyt? Olisi kiva kuulla mitä sinne puolelle kuuluu!

Ei mitään ihmeellistä

Viikonlopun meiningit on täällä olleet aika mitäänsanomattomat! Oli taas tarkoitus saada aikaan muutamia keväthommia kuten tsekata kaikki lasten välikausivaatteet, laittaa joitakin pieneksi jääneitä eteenpäin ja sitä rataa, mutta nyt lauantai-iltana kun mietin, mitä tässä on tehty, niin vastaus on ei sitten yhtään mitään. Tai no, sain jollain keinolla katsottua viisi jaksoa Outlanderia (tämänhetkinen hömppäkoukutukseni), mikä varmaan onkin saanut aikaan kaiken tämän saamattomuuteni. Huomaan aina uppoutuvani ihan täysillä kirjaan tai sarjaan, jota katson tai luen, ja se onkin haastavaa kun lasten kanssa se oma aika on niin vähäistä.

Eilen keksittiin ruoan jälkeen herkutella donitseja eli kaupan pikkumunkkeja, joita dipattiin suklaassa. Joskus on kiva tehdä juttuja sen enempää suunnittelematta, tai en tiedä voinko sanoa joskus kun meillä asiat useimmiten tapahtuu hetken mielijohteesta. Liian paljoa etukäteen suunnittelematta huomaa kalenterinkin jäävän kiitettävän tyhjäksi eikä arkeen tule valtavia suorittamisen paineita. Pystyyköhän samalla asenteella jatkamaan enää sitten jos molemmat lapset joskus harrastavat useamman kerran viikossa ja iltapäivät on pelkkää kuskaamista? Toisaalta, olen omia ystäviäni seuraamalla todennut että kiire, stressi ja arjen riittämättömyys tuntuvat useimmiten olevan enemmänkin asennekysymyksiä ja itse kehitettyjä ongelmia kuin todellisia sellaisia.

En tiedä mikä oman oloni on tänään vetänyt niin pohjalle, mutta aamulla en meinannut jaksaa sängystä nousta ylös, ja iso osa päivästäkin meni sohvalla maatessa. Käytiin lasten kanssa ulkoilemassakin, mutta sekään ei auttanut energiatasojen nostamiseksi. Lähes koko päivä menikin sitten toimettomana, syötiin ruuaksi pakastepizzaa ja illemmalla leivottiin pullaa. Voin tällä kertaa ihan rehellisesti todeta, että onneksi tämä päivä on vihdoin ohi ja voin loppuillan viettää Netflixin parissa, ehkä katsoa Outlanderin vihoviimeisetkin jaksot. Mistä tulikin mieleeni, jälleen olisin hyviä sarjasuosituksia vailla!

Pupujuhlat

Meillä pidettiin pääsiäisen aikaan hyvin pienimuotoiset pupujuhlat. Idea lähti siitä kun Minean kanssa löydettiin Tigerista nämä ihanat puputeemaiset tavarat, ostettiin ne sen kummempia suunnittelematta ja vieraatkin kutsuttiin vasta paria päivää ennen juhlia. Mentiin superrennolla asenteella, jopa niin rennolla että unohdettiin kokonaan antaa pienet pupupussukat vieraille. Ensin oli tarkoitus maalata sokerimaalaustekniikalla paperimunia, mutta lopulta luovuttiin siitäkin ajatuksesta, koska unohdin hankkia pensseleitä ja isoja papereita.

Juhlat pidettiin jo aamupäivästä, joten tarjolla oli vain pientä purtavaa päiväkahvityyliin. Tein pupukakun, poppareita sekä mozzarellapiirakkaa ja lisäksi pöydässä oli tipuvaahtokarkkeja ja suklaapatukoita. Lapset saivat jokainen etsiä itselleen piilotetun suklaamunan, mutta muuten juhlat vietettiin ihan vaan herkutellen ja leikkien, enkä usko että enempää olisi välttämättä tarvinnutkaan.

Kakun tein samalla idealla kuin supersuositut yksisarviskakut, joita on tuntunut viime aikoina näkyvän vähän kaikkialla. Muutin vain yksisarvisen pääsiäiseen sopivaksi pupuksi ja tein kaiken mahdollisimman helpolla. Kakun väliin sekoitin kuohukermaa, appelsiinin makuista tuorejuustoa ja purkillisen mangopilttiä. Täytteen päälle rouhin vielä valkosuklaata, mikä itse asiassa toimi raikkaan mangon kanssa älyttömän hyvin. Päälle laitoin pelkkää kuohukermaa, vaikka makeammalla voikreemillä lopputulos olisi varmasti ollut astetta tasaisempi ja puhtaamman valkoinen. Sokerimassasta muotoilin tassut, nenän ja korvat ja silmät tehtiin lakusta. Laitoin muutaman hammastikun avuksi pitämään sokerimassan paikoillaan, ja lopuksi vielä pursottelin kahdella eri tyllalla värjättyä kermavaahtoa kakun päälle. Loppujen lopuksi koko homma oli todella helppo tehdä, ja kuitenkin kakkuun sai näin pienellä vaivalla vähän pääsiäisteemaa.

Pupujuhlien lisäksi olemme pääsiäisenä ehtineet käydä elokuvissa lasten kanssa ja nähdä Nikon veljen perhettä. Tänään olisimme vielä lähteneet luistelemaan ellei ilma olisi ollut niin mahdoton kuin mitä se oli. Päätimme sitten olla koko päivän ihan rennosti kotona, pelattiin Minean kanssa aika monta erää Rummikubia (niin koukuttava peli!) ja tehtiin suklaalla täytettyjä banaaneja. Vähän ehdin samalla jo haaveilla kesälomastakin ja erityisesti siitä että on taas aikaa viettää tällaisia pitkiä viikonloppuja yhdessä oman perheen ja muiden tärkeiden ihmisten kanssa. Taidan nimittäin vähän olla järjestelijäluonne, joka useimmiten kaipaa elämää ympärilleen. Osaan ottaa totaalisen rennostikin aina kun siihen tulee mahdollisuus, mutta samalla huomaan vähän väliä suunnittelevani jotain häppeninkiä joko lapsille tai itselleni ja omille ystävilleni. Kaiken lisäksi kun Mineakin innostuu näistä aina ihan samalla tavalla, niin en usko että juhlat tulee meidän perheessä loppumaan ihan heti tulevaisuudessakaan.

Seuraavina viikkoina meidänkin perheessä tulee olemaan enemmän ruuhkavuosimeininkiä, kun Niko on normaalia enemmän työmatkoilla. Tämä pääsiäisen pidennetty viikonloppu oli varmasti juuri sopiva tähän saumaan, ja vaikka paljon tuli kaikenlaista tehtyäkin niin onneksi samalla on ehtinyt myös tylsistyä ja unohtaa sen että huomenna edessä on jälleen uusi työviikko.

Pääsiäisen suunnitelmia

Onko kellään muulla mitta täynnä tätä kellojen siirtelyä? Kun kirjoitin joku aika sitten, että kevät on itselleni pahempaa väsymyksen aikaa kuin pimeä syksy, niin viikonlopun kellojen siirtäminen pahensi väsymystilaa entisestään, ja juuri kun olin jo pääsemässä siitä yli. Tänään torkahdin iltapäivällä ihan huomaamattani sohvalle, vaikka en normaalisti nuku koskaan päiväunia! Eikä ollut maanantaiaamunkaan herääminen kovin helppo, sillä torkutin herätyskelloa kahdesti, sekin jotain sellaista mitä minulla ei tavallisesti ole koskaan tapana tehdä.

Saman väsymyksen piikkiin laitan senkin, etten ole jaksanut olla blogin parissa lähiaikoina juuri lainkaan. Voisin yrittää vielä tällä viikolla kirjoittaa teille tavallisesta arkipäivästäni, niin ehkä saatte paremman kuvan siitä mitä omalla kohdallani blogin pitäminen tarkoittaa. Aika monella aktiivisesti bloggaavalla se on sitä, että omaa aikaansa tai joissain tapauksissa päivätyöaikaansa käyttää stailaamiseen, kuvaamiseen ja kirjoittamiseen, mutta itse yritän (välillä kovinkin epätoivoisesti) pyörittää tätä blogia lähestulkoon kokonaan yöaikaan. Ja sehän tietenkin tarkoittaa sitä, että niinä iltoina kun väsyttää oikein kovasti, blogikuvia ja -tekstejä ei varmasti tule väsäiltyä enää kymmenen jälkeen kun lapset ovat nukahtaneet. Toisaalta taas, olen tehnyt tietoisen valinnan hakea lapset joka päivä ajoissa hoidosta, joten en myöskään olisi valmis tinkimään siitä sen vuoksi, että voisin tehdä enemmän töitä.

Viime sunnuntain vietimme lasten kanssa virpomishommissa, ja huomaan jo odottavani seuraavaa viikonloppua jotta pääsee rentoilemaan pääsiäisen merkeissä. Meille on lauantaina tulossa Nikon veli perheineen, ja perjantaille lupailin pieniä lasten pääsiäisjuhlia. On suorastaan mahtavaa että edessä on neljän päivän vapaa, jolloin voi keskittyä suklaan syömiseen, ehkä jopa aloittaa lenkkikaudenkin. Mitä suunnitelmia teillä on pääsiäiselle? Sattuisiko joltain löytymään hyvää suolaisen ruoan reseptiä, joka taipuu myös kasvissyöjälle?

Lupaus keväästä

Onpa ollut pitkästä aikaa ihana viettää aikaa perheen kanssa, ilman että kukaan sairastaa. Olemme tänäänkin ehtineet tehdä kaikenlaista hyödyllistä ja hyödytöntä, yhtenä asiana mainittakoon että sain vihdoin ja viimein ostettua itselleni silmälasit. Sopivien lasien etsintä on jatkunut jo puolisen vuotta, mutta vasta tänään sain päätöksen tehtyä kun löysin riittävän edullisen lasipaketin Specsaversilta. Olen viimeksi pitänyt laseja kymmenisen vuotta sitten, joten en usko näiden uusienkaan tulevan päivittäiseen käyttöön, siitä johtuen en myöskään ollut valmis panostamaan niihin kovin paljoa. Mutta tiedättekö mitä? Tulevien uusien lasien ja lähestyvien tennarikelien fiiliksissä päätin tänään, että tästä lähtee panosta omaan pukeutumiseesi kausi. Ei enää jokapäiväisiä pelastajaneuleita vaan vaatteita joihin oikeasti haluaisin pukeutua ja jotka saavat oloni yhtä aikaa rennoksi sekä tyylikkääksi, sillä turha sitä kait on enää vain jäädä haikailemaan entisen minän perään, paljon helpompi on alkaa rakentaa uutta!

Täällä Keski-Suomessa on edelleen satanut lunta, viimeksi eilen, ja pakkasta on välillä ollut yli kymmenenkin astetta, joten ihan pian pääsen tuskin fiilistelemään kevättä uusissa lenkkareissa (jotka on kaiken lisäksi vielä hankkimatta). Siitäkin huolimatta omat ajatukset on alkaneet vahvasti siirtyä kevättä kohti, sillä lapsille on täytynyt hommata valtavat määrät kaikkea uutta. Molemmat on sopivasti kasvaneet ulos vanhoista vaatteistaan, ja kaiken lisäksi lasten päiväkodin lattia rikkoo ärsyttävyyteen saakka lasten housuja sillä tahdilla että Minealle saisi olla joka viikko ostamassa uusia leggareita rikkoutuneiden tilalle. En oikein tiedä mitä käyttöä keksisi kaikille noille housuille joissa on polvissa pienet reiät, onko teillä ideoita? Mitkään polvipaikat eivät tytölle varmastikaan kelpaa, mutta voisiko housuista keksiä jotain muuta, ehkä ommella pantoja tai pompuloita tai mitä tahansa helppoa ja hyödyllistä?

Huomenna lapset on lähdössä kavereiden kanssa virpomiskierrokselle, enkä voi sanoa sen juurikaan haittaavan että seuraava viikko on vain nelipäiväinen. Tuntuu toisaalta myös hassulta että jo parin kuukauden päästä mulla ja lapsilla alkaa kesälomat, Niko kun ei ole vielä ehtinyt pitää omaa talvilomaansakaan eikä kenestäkään meistä tunnu siltä että jaksisimme nyt aloittaa pihaprojektin suunnittelun ja heti perään itse urakan. Tänä vuonna on kuitenkin varmaa ettei meidän perhe tee yhtään aurinkolomaa mihinkään päin, vaan kaikki energia ja raha suunnataan pihan valmiiksi saamiseen niin ettei projekti veny monivuotiseksi.

Suunnitelmien muutos

Meillä oli lauantaille huikeat etukäteissuunnitelmat, ensin syödään pieni aamupala kotona, sitten valutaan kaupungille suomalaisen designin popuppiin, käydään Popilla laittamassa lasten välikausihommat kondikseen, lounastetaan Minean toiveesta Rossossa ja lopuksi vielä kurvataan optikon kautta tilaamassa mulle silmälasit, joihin viikonloppuna oli puolen hinnan ale. Perheen yhteisen kaupunkipäivän jälkeen suunnattaisi takaisin kotiin, onnellisina siitä että siivooja olisi sillä välin käynyt siivoamassa koko kodin puhtaaksi – oltiinhan me säästelty siivoojaa varten ja hyvillä mielin skipattu isommat siivoamiset viimeisen kahden viikon aikana.

Se, miten viikonloppu sitten lopulta menikään, onkin ihan toinen juttu. En saanut silmälaseja, koska en kuumehouruisena yksinkertaisesti jaksanut edes istua kunnolla, Rossossa kävi vain Niko ja Minea ja nyt koti on siinä kunnossa että tekisi mieli muuttaa hotelliin. Minea sairasti alkuviikosta, Nooalle nousi kuume tiistaina ja itse sain taudin torstaina. Vielä tänään sunnuntainakin me ollaan Nooan kanssa kipeinä, joten huomenna ei taida olla töihin asiaa. On kyllä kumma juttu miten nämä taudit tuntuu nykyään kaikilla kestävän ikuisuuden, vai onko omassa kaveripiirissäni vain ollut niin huono tuuri? Itselleni sairastamisessa hankalinta on tietenkin ollut se, että samaan aikaan Nooa on kipeänä, Minea turhautuu kotona tekemisen puutteeseen kun kavereitakaan ei voi kutsua ja Niko on ollut vähän normaalia enemmän töissä.

Asiat kuitenkin onneksi aina järjestyvät ja itselläni on kova luotto siihen että huomenna ollaan jo paljon parempina. Ja jos jotain positiivista omasta näkökulmastani, niin tämä neljän päivän minimaalinen ruokavalio voisi olla hyvä alku keventämiselle. Pääsiäisenä saa herkutella mutta jospa siihen saakka yrittäisi pitää tiukempaa linjaa, koska urheilemaankaan tästä tuskin ihan heti pääsee. Nyt kun kuume on kestänyt särkylääkkeistä huolimatta normaalia kauemmin, aion ottaa rauhallisesti vähän pidempään jotta tauti varmasti on kunnolla ohi. Maailman parhaat naapurit kävivät tänään poimimassa meillekin pajunoksat ensi viikkoa varten, joten onpahan onneksi lapsillekin jotain tekemistä.

Pääsiäisjuhliin

Olen ihan tosissani yrittänyt tsempata itseäni hoitamaan asiat hyvissä ajoin kuntoon. Laskujen maksaminen (ne on aina myöhässä!), työasiat, nukkumaanmeno (tähän en vielä ole pystynyt) ja ehkä se kesäksi kuntoon -projektikin olisi voinut jo startata, jos miettii että kesä voi hyvällä tuurilla alkaa jo toukokuulta. Harrastan post it -lappuja siinä määrin että niille kirjoitan töissä kaikki päivän aikana ilmaantuneet hoidettavat asiat, mutta luulen että samanlainen systeemi voisi toimia myös omassa arjessä täällä kotonakin. Yksi ystävä kertoi viikonloppuna tyypistä, joka listaa kännykkäänsä joka päivälle ja viikolle oman to do -listan, ja jos jotain ei saakaan suunniteltuna ajankohtana hoidettua, voi sen näppärästi siirtää seuraavalle odottavalle listalle. Kokeilemisen arvoista? En tiedä menisikö itse listojen tekemiseen liikaa aikaa, mutta elämän organisoimisessa se varmasti auttaisi.

Viime viikolla pyörähdin Tigerissa – kaikki tietää tuon kaupan joka on kuin Ikea, menet ostamaan vain yhtä pientä juttua mutta tulet ulos mukanasi kassillinen kaikkea sellaista jota et aiemmin älynnyt tarvitsevasi. Lähdin hakemaan töihin uusia tusseja ja kansioita, mutta heti ovensuussa yllätin itseni tutkimasta pääsiäistavaraa. En ensinnäkään ollut ollenkaan huomannut että pääsiäinen tulisi jo parin viikon päästä, vaikka olin etukäteen ajatellut olla tällä kertaa hyvin varustautunut jo viikkoja etukäteen. Viimeksi munien etsiminen jäi melkein kokonaan toteuttamatta, koska en ollut muistanut hankkia suklaamunia ja toisekseen mitään aarrekarttoja tai muita vastaavia ei ollut niitäkään kyhäilty pääsiäisaamuksi. Nyt ajattelin panostaa suunnittelemalla piilopaikat, askartelemalla kunnon kartat ja ilahduttamalla lapsia erilaisilla pupun jättämillä viesteillä.

Suunnitelmat hieman pääsivät elämään matkan varrella kun Tigerista löytyikin söpöimmät mahdolliset pääsiäisaiheiset kerttikset, pillit, tarrat ja muffinssivuoat. Ostin kaikkia jemmaan ja lupasin lapsille että tänä vuonna pääsiäistä juhlitaankin muutaman kaverin kanssa pienten kekkereiden muodossa. Kumpikin saa kutsua kolme kaveria, jokaiselle piilotetaan yksi suklaamuna ja herkutellaan yhdessä helpoilla tarjoamisilla. Lapset innostuivat ajatuksesta, ja minähän tunnetusti tykkään leipoa, joten suunnitelmat pääsiäiselle taitaa aika lailla olla tässä!

Joko te olette ehtineet suunnitella pääsiäistä? Miten teillä on ollut tapana juhlia sitä vai juhlitteko ollenkaan?

Kauniit, simppelit saippuapullot

Kyllä taas huomaa kuinka arki on lähtenyt täysillä vyörymään päälle heti lomailun jälkeen, kun pari päivää meni ilman että ehti ajatellakaan blogia. Samalla muistin, miksi joskus mietin kateellisena muita bloggaajia – melko monella kun tuntuu olevan aika paljon enemmän mahdollisuuksia viettää aikaa blogihommissa ihan arkenakin. En tarkoita sitä että itsenikin tulisi jäädä päivätöistä pois vain kuvaillakseni päivän asuja tai päivän lounasta, mutta puhun niistä ihan tavallisista perheenäideistä, joiden työ sallii vapauden soveltaa tai joilla on mahdollisuus säännöllisiin kotihetkiin ilman lapsia. Se, jos mikä, olisi tämän bloggaamisen näkökulmasta inspiroivaa, ja ennen kaikkea tietenkin tuotteliasta.

Tälle loman jälkeiselle viikolle on jo nyt mahtunut aika monia kivoja juttuja, ja tiedossa on vielä paljon kaikkea lisääkin viikonlopun lähestyessä. Iloiseksi tekevien asioiden ei tarvitse olla kovin isojakaan, vaan itselleni riittää esimerkiksi se, että olen löytänyt uudesta kahvikoneestani juuri sopivan suhteen kahvia ja maitovaahtoa, nautin siis joka päivä juuri sellaisen kupillisen kahvia kuin voin toivoa. Tänään postista tuli Tinycottonsin aletilaus, joka sekin teki onnelliseksi. Ehkä kuitenkin parasta kaikista on ollut se, että valon määrä on lisääntynyt niin paljon, että aamuisin kahdeksan aikaan töihin lähteminen tuntuu ihan oikeasti kivalta. Molemmat lapset ovat jo jonkin aikaa (tai Nooahan ei koskaan ole edes aloittanut täysien öiden nukkumista..) heräilleet öisin kerran tai pari, mutta nyt sekin tuntuu olevan menossa kohti parempaa, kun otimme yhteisen tarrasysteemin käyttöön. Miten just nyt tuntuukin että aika moni asia on loksahdellut kohdilleen? Vai onko auringolla vain niin iso merkitys mielialan kohoamisessa yleensäkin?

Vielä viimeisenä ilostuttavana asiana sanon uudet saippuapullot kulpyhuoneessamme. Törmäsin sattumalta näihin ihaniin Finnmarin purkkeihin ja ostin testiin käsisaippuaa ja -voidetta. Botanical collectionin koko valikoima saippuoineen ja huonetuoksuineen olivat sopivan simppeleitä ja skandinaavisia tyyliltään, joten ajattelin säilyttää pullot jatkossakin. Tuoksu on kivan raikas eikä saippua ole mielestäni juurikaan kuivattanut käsiä, siitäkään huolimatta että niitä tulee pestyä lähes joka välissä. Mitäs tykkäätte, eikö olekin yllättävän nätit?

Loman viimeinen

Niin se vaan meni jälleen yksi lomaviikko kotona rentoillen ja sen kummempia stressaamatta. Itse asiassa juuri tänään totesin olevani lähes kaikessa joko-tai-ihminen eli tyyppi, joka joko saa aikaan kymmenen asiaa tunnissa tai sitten ei yhtään mitään koko päivänä. Ystäväni nauroi vieressä, kun kuvailin itseäni flegmaattiseksi. Mutta totta se kyllä on, vaikka yleensä olenkin aika lähellä ikiliikkujaa ja vähintäänkin aina äänessä, niin osaan arjessa olla myös todella laiska. Lomaviikollakin oli monta sellaista päivää, jolloin en tehnyt mitään kertomisen arvoista, hyvä jos lapsille jaksoin ruokaa laittaa.

Tänään, talviloman viimeisenä päivänä, aloitimme aamun sillä että lapset saivat toivoa mitä päivän aikana tehtäisi. Nooa halusi maalata vesiväreillä, pelata puhelimella ja leikkiä, Minea taas toivoi että leivottaisi pullaa, käytäisi luistelemassa ja leikittäisi koko perhe yhdessä pet shopeilla. Niinpä me sitten tehtiin vähän kaikenlaista, kuten maalattiin dinosauruksia ja pupuja, testattiin texas-pullareseptiä (ohje täytteeseen löytyi Kinuskikissan sivuilta ja kyllä muuten toimii!) ja vielä ennen nukkumaanmenoa istuttiin Minean huoneen lattialla puhuttamassa petsejä. Siinä välissä ehdittiin kävellä tuohon parin kilometrin päähän jäälle, ja Minea pääsi kavereidensa kanssa luistelemaan ja laskemaan pyllymäkeä. Itse jätin suosiolla luistimet kotiin ja keskityin kahvin juomiseen taustajoukoissa. Viime kerralla nimittäin huomasin omien luistimieni jääneen pieneksi, ja tuntui se luisteleminen muutenkin näin kolmen vuoden tauon jälkeen aika vieraalta. Mitenhän meikäläiselle kävisi suksien kanssa? Viime hiihtoreissusta kun taitaa olla sellaiset kymmenen vuotta.

Huomisesta eteenpäin tiedossa olisi taas tavallista arkea, vaikkakin viimeistään pääsiäisviikolla sekin taas katkeaa mukavasti muutamaksi ylimääräiseksi päiväksi. Lapsilla lomaa voi olla tiedossa jo aikaisemminkin, sillä Niko ei tällä viikolla pitänyt omaa lomaansa ollenkaan, päinvastoin Niko teki normaalin viiden päivän sijaan seitsemänpäiväisen työviikon. Itselläni on ihan hyvät fiilikset huomisen töihinmenosta, koska töissä mielenkiintoisia juttuja meneillään, ja vaikka se tuntuukin vielä aika kaukaiselta ajatukselta, niin kesälomakin on ihan kohta edessä. Tässä on enää kolmisen kuukautta aikaa ennen shortsikelejä, ja sanon siksi enää että täällä alkoi olisiko elämäni toinen kesäksi kuntoon -projekti. Kuntosalia, lenkkejä, vatsalihashaaste ja herkuttelun vähentämistä. En tiedä miten hyvin tai huonosti lopulta onnistun, mutta onpahan ainakin yritetty – ja näissä merkeissä meikäläinenkin varmaan seuraavalla luistelureissulla löytää itsensä sieltä jäältä eikä paitsiosta.

DIY unisieppari

Jälleen askarrellaan! Muistatteko vielä tämän postauksen, jossa kerroin askartelevani naapureiden kanssa jotain, ja lopputulos tulisi vasta myöhemmin blogiin? Aikaa vierähtikin vähän odotettua kauemmin, koska ensin en saanut aikaiseksi ripustaa unisieppareita seinälle ja sitten ne jäi kuvaamatta. Joku teistä kuitenkin arvasi ihan oikein, ja kuvien tarvikkeista tosiaan tein lapsille molemmille omat unisiepparit, Minealle hempeän pastellista ja Nooalle mustaa.

Tarvitset: metallikehikon, maalia, puuvillanarua (tai muuta vastaavaa) kahdessa värissä, sulkia, erikokoisia puuhelmiä, pikaliimaa

Tee näin: Maalaa kehikko (itse käytin kuparista pienoismallimaalia) hyvissä ajoin ennen askartelua. Kannattaa valita metallipintaan tarttuvaa maalia tai ensin karheuttaa rengas hiomapaperilla. Leikkaa 11 pitkää langanpätkää, eli 3 vaaleanpunaista ja 8 valkoista. Sido langat tiukasti kehikkoon kuvien osoittamaan ”kuvioon” ja koristele roikkumaan jäävät langat pujottamalla niihin puuhelmiä ja liimaamalla sulkia.

Tarvitset: metallikehikon, mustaa puuvillalankaa, ohutta satiininauhaa, pätkä aavistuksen paksumpaa satiininauhaa, sulkia, puuhelmiä, pikaliimaa

Tee näin: Päälystä metallirengas kieputtamalla ohutta mustaa satiininauhaa tiiviisti renkaan ympärille. Pienin välein kannattaa väliin lisätä tippa pikaliimaa, jotta nauha pysyy hyvin paikoillaan. Kieputtele puuvillalankaa kehikon ylitse kuvan mukaiseen ristikkokuvioon, tässäkin vaiheessa kannattaa välillä lisätä tippa pikaliimaa. Sido unisiepparin alaosaan roikkumaan kahdenpaksuisia satiininauhoja ja kiinnitä niihin puuhelmiä ja sulkia.

Myös nämä kuuluvat kategoriaan askartelut, jotka onnistuu kaikilta, mutta tekemiseen saa varata tunnin tai pari aikaa, riippuen siitä kuinka kauan kuvioiden ja nauhojen sommitteluun käyttää aikaa. Mustassa unisiepparissa aikaa kuluu nauhan kieputteluun renkaan ympärille, kun taas pastellinen rengas vaatii maalaamisen. Kannattaa myös varautua siihen, että yhden unisiepparin hinnaksi voi tulla jopa parikin kymppiä, kun kaupasta valmiita saisi varmasti alle puoleen hintaan. Itse tehty on kuitenkin aina tunnearvoltaan arvokkaampi, ja unisiepparin tekeminen on helppoa askartelua johon voi ottaa lapsetkin mukaan!

Askartele helppo viirinauha

Nyt olisi tarjolla niin takuuhelppoa askartelua että ihan kuka tahansa selviää tästä! Nooan robottisynttäreillä ja nyt Minean juhlissa käytin koristeena ruokapöydän päällä paperista tehtyä viirinauhaa, joka tuo mielestäni aika hauskasti esiin juhlien väriteeman. Monesti näkee niitä perinteisiä kolmioviirejä, mutta tämä palloversio on vieläkin helpompi tehdä, jos kotoa löytyy tarvittavat välineet. Lapset osallistuvat mielellään itsekin nauhan askarteluun eikä aikaakaan mene kuin ehkä vartin verran.

Tarvitset: lankaa, erivärisiä kartonkeja, kuvioleikkurin (löytyy askartelukaupoista) ja pikaliimaa (tai ompelukoneen)

Tee näin: Leikkele kuvioleikkurilla kartongeista tarvittava määrä erivärisiä palloja. Itse käytin noin 23-25 palloa per nauha. Leikkaa pitkä pätkä lankaa, laita kartonkipallojen toiselle puolelle pieni tippa liimaa ja kiinnitä pallot peräkkäin lankaan sopivin välein. Anna kuivua ja ripusta kattoon sitomalla esim lamppuihin, kaihtimiin tai kiinnitä naru nuppineuloilla seinään. Jos sinulta löytyy ompelukone, valmistuu viiri näppärästi ommellenkin!

Lapsivapaata

Täällä on kuulkaas juuri katsottu viisi (!!) jaksoa Homelandin uusinta kautta ja Sillan vihoviimeiset kaksi jaksoa, ei ihan jokapäiväistä meininkiä tällainen laiskottelu meikäläiselle! Saatiin Nikon kanssa vähän jopa yllättäen lapsivapaa päivä ja ehkä vielä toinenkin, sillä lapset lähtivät päivällä Lahden suunnille ja tulevat joko huomenna tai vasta tiistaina mikäli viihtyvät hyvin. Minea on nyt ihan viime aikoina alkanut enemmän miettiä ikäväasioita eikä enää lähdekään niin huolettomana ja reippaana reissuun tai kaverille yökylään, vaikka aikaisemmin kaikki on sujunut mutkattomasti. Kyse on varmaan jostain itsenäistymiskaudesta, mikä taitaakin usein kuulua tähän eskari-koulunaloitusikään?

Lapsivapaat tuli melko täydelliseen aikaan, sillä olen tässä ihan vasta äskettäin miettinyt että oma aika kotona olisi aika paikallaan. Joskus kuuntelen kateellisena ystävieni mahdollisuutta käyttää isovanhempia aktiivisesti arjessa mukana, tai toisaalta myös huomaan haaveilevani itsekin sellaisista päivistä, jolloin tulet töistä vähän aikaisemmin kotiin ja lapset haet vasta vähän myöhemmin hoidosta. Tiedän että meilläkin periaatteessa olisi siihen mahdollisuus, koska omat työpäiväni ovat vaihtelevasti joskus vain kahteen saakka, mutta joka kerta tätä harkitessani päädyn kuitenkin loppujen lopuksi siihen, että lastenkin on saatava mahdollisimman lyhyet hoitopäivät. Toki tämä vaatii itseltäni sitten työntekoa myöhään illalla kun lapset nukkuvat (ja monesti aika väsyneitä aamuja), mutta kaikki on onneksi vain väliaikaista, ja lasten kasvaessa töidenkin tekeminen ehkä mahdollistuu myös lasten hereillä ollessa. Siihenkään ei varmaan ole yhtä oikeaa vastausta, onko lasten parempi leikkiä hoidossa kavereitten kanssa kuin olla kotona jos vanhempi tekee samalla töitä.

Jos pienistäkin asioista voi kehitellä itselleen valinnanvaikeuden, niin lasten lähdettyä en oikein keksinyt mistä aloittaisin. Hommia on enemmän kuin aikaa, mutta nyt kun lapset ovat poissa, olisi pakko saada mahdollisimman paljon tehtyä, jotta lasten kotona ollessa voisi täysillä keskittyä perheen yhteiseen olemiseen. Toisaalta taas viimeiset kolme viikkoa ja kaikkien juhlien järjestämiset on väsyttäneet siinä määrin, että nyt olisi ihana vain olla ja ottaa rennosti, kun siihen kerran on mahdollisuus. En ole luonteeltani ihan niin suorittajatyyppiä, ettenkö pystyisi rentoutumaan vaikka tietäisinkin monen tekemättömän asian odottavan toimeentarttumista, joten päätin mennä kultaista keskitietä ja siivosin vain pakolliset ja sen jälkeen istuin katsomassa Netflixiä. Ymmärrän kyllä, että monikaan äiti ei tähän pystyisi, mutta itse ajattelin tänään unohtaa velvollisuudet ja vasta huomiselle olen suunnitellut tekeväni joitakin juttuja alta pois. Aikomuksena on esimerkiksi alkaa kuvailemaan lasten vanhoja vaatteita kirpulle myyntiin, tuuletella peittoja ja tyynyjä pakkasessa, pestä pyykkiä, tehdä pari tuntia töitä, imuroida ja kuvailla postauksiin kuvamateriaalia vähän jemmaan. Siinähän sitä jo on ihan riittävästi kaikenlaista yhdelle päivälle, eiköhän noilla jo kuitata tämänkin päivän laiskottelut?

Millainen viikko teillä on tiedossa? Muistakaahan ainakin nauttia siitä, että aurinkoa on nyt riittänyt ja päivä on selvästi jo niin paljon pidempi kuin vielä parisen kuukautta sitten.

Arjen helpottajat

kaupallinen yhteistyö Lotuksen kanssa

Meidän perheessä sattuu ja tapahtuu, mikä ei varmaan tule yllätyksenä ainakaan niille jotka seuraavat meikäläisen instagramin tarinoita. Vaikka meillä lapsiluku on jäänyt kahteen, niin usein tuntuu että menoa on useammankin hengen edestä ja arki on melko riehakastakin – vaikkei onneksi kuitenkaan kovin aikataulutettua tai hektistä. Koko paketin hallitsemiseksi on ollut pakko kehitellä tiettyjä rutiineja ja keksiä pieniä arjen helpottajia, jotta itsekin ehtii välillä hengähtää ja jotta hommat sujuisi mutkattomasti. Juuri samasta syystä on ihan ok joskus syödä pakastepizzaa, katsoa elokuvaa keskellä viikkoa tai siirtää perjantaisiivousta.

Arkeen panostamisen ajatuksella meille lähetettiin Lotukselta muutama paketti Nessu kasvopyyhkeitä. Tällaisessa talouspaperin ja nenäliinojen suurkuluttajaperheessä paketti otettiin ilolla vastaan, mutta alkuun mietin mikä kasvopyyhkeiden funktio tulisi meillä olemaan, olimmehan jo niin tottuneita käyttämään muita vastaavia tuotteita. Sijoitin yhden paketin makkariin, yhden kodinhoitohuoneeseen ja yhden molempiin kylpyhuoneisiin. Lotus Nessu kasvopyyhkeet on pakattu nättiin, modernimpaankin sisustukseen sopivaan pahvipakkaukseen, ja paketin ”mekanismi” toimii niin takuuvarmasti, että kasvopyyhe on aina valmiina otettavaksi. Nimenomaan tuo mekanismi onkin näissä ollut se juttu, jonka vuoksi pyyhkeitä on tullut käytettyä vähän joka tilanteessa!

Muutaman päivän päästä siitä kun olin asetellut pakkauksia ympäri kotiamme (niin ja yhden myös autoonkin!), aloin ihan yhtäkkiä huomata, että olin salakavalasti siirtynyt perinteisistä nenäliinoista kokonaan Lotus Nessu kasvopyyhkeisiin. Aiemmin tuli myös napattua vessapaperia meikkaamisen avuksi, mutta kasvopyyhepaketin ollessa koko ajan käden ulottuvilla, aloin ymmärtämään miksi näitä on jo pitkään toivottu valikoimaan. Nenäliinat on ennen piilotettu meillä jonnekin kodinhoitohuoneen sekatavarakaapin pohjalle, siitäkin huolimatta että niitä on käytetty päivittäin, mutta nyt Lotus Nessu kasvopyyhkeet on tainneet meillekin tulla jäädäkseen. Itse asiassa en ole parin viikon testijakson aikana kertaakaan ikävöinyt tavallisia nenäliinoja. Lotus Nessu kasvopyyhkeet ovat käytännössä kuin jo vanhat tutut Nessu nenäliinat, mutta pakkaus on entistä hygieenisempi ja kasvopyyhkeet ovat aavistuksen kestävämpiä neljällä paperikerroksellaan.

Millaisia pieniä arjen helpottajia teidän kodeista löytyy? Lotus Nessu kasvopyyhkeet taitaa kuulua siihen kategoriaan tuotteita, joita et tiedä tarvitsevasi ennen kuin kokeilet. Meikatessa, lasten neniä pyyhkiessä, koskettavan elokuvaillan kaverina, missä tahansa arjen tilanteissa tämä nukkaamaton ja hellävarainen pyyhe on täysin omiaan ja löytää varmasti paikkansa kodissa kuin kodissa.

Pian 6-vuotias

Nyt tulevana perjantaina meillä juhlitaan Minean 6-vuotissynttäreitä, ja vaikka en ole vielä leiponut ensimmäistäkään tarjottavaa, väsyttää suoraan sanottuna pelkkä ajatuskin. Kolme viikkoa juhlia putkeen alkaa tuntua aavistuksen raskaalta tässä vaiheessa kun ensi viikolla edessä on loma, ja töissä pitäisi saada aikaan vähän sitä sun tätä. Hommat meinaa kasaantua ajan loppuessa kesken, ja sellaiseen rentoon puuhastelumoodiin taitaa enää olla mahdoton päästäkään. Älkää käsittäkö väärin, en missään nimessä valita, sillä ainahan voi päättää tehdä toisinkin, ostaa tarjoilut valmiina tai tarjota vaikka karkkia, poppareita ja jätskiä. Synttärit on kuitenkin Minealle tärkeä juttu, joten olen antanut tytön suunnitella itse tarjottavata, teeman ja kutsuttavat kaveritkin. Ehkä pientä ohjausapua olen antanut matkan varrella, sillä muuten täällä perjantaina pyörisi yhteensä 15 lasta ja siihen päälle vielä pari aikuista.

Minean juhlia suunnitellessa olen moneen kertaan miettinyt, kuinka ihana tyttö meillä onkaan. Synttärit taitaa olla ainoita asioita, joiden suhteen Minealla on tarkempia vaatimuksia (tai ennemminkin toiveita), mutta muuten tyttö on niin kovin vaatimaton monessakin suhteessa. Ystävien kysellessä lahjatoiveita ei tyttö ole oikein keksinyt mitään erityistä toivottavaa, koska kaiken kaikkiaan lahjatoiveita on tasan kolme. Yhtenä tärkeimpänä juttuna on mietitty kiitospussien sisältöä, ja kun Minea eilen kuuli ettei yksi vieraista tykkääkään porkkanakakusta (jota juhliin on tulossa), alkoi kova suunnittelu mitä sen lisäksi voisi tarjota. Näitä pohdintoja kuunnellessa on pakko todeta, että kyllä on äitin helppo olla ylpeä – ja samalla voin hyvillä mielin panostaa tuon tytön juhliin.

Olen pidemmän aikaa jo miettinyt, miten voisin hyödyntää innokkuuttani juhlien järjestämiseen, ja kun oma yritys juuri nyt tuskin tulee kyseeseen, niin olen päätynyt siihen, että voisin toteuttaa muutamat juhlat hyväntekeväisyytenä. Ideana olisi valita joitakin lapsia, joilla on kesällä syntymäpäivä, suunnitella yhdessä heidän kanssaan juhlien teema ja tarjoilut, ja lopulta hoitaa juhlien järjestelyt. Suunnitelma on vielä alkumetreillään, mukaan täytyy houkutella muutama muukin bloggaaja sekä tietenkin yrityksiä, jotka olisivat valmiita lahjoittamaan tuotteitaan hyvän asian puolesta, mutta ajattelin että ehkä teillä voisi olla vinkkejä idean jalostamiseen? Jos keksit, kuinka saada konsepti toimivaksi ja mahdollisimman helposti lähestyttäväksi perheiden näkökulmasta, niin laitahan viestiä tulemaan. Toistaiseksi täällä vielä keskitytään perjantain juhliin ja sen jälkeen totaaliseen lomailuun, mutta kevättä kohti juhlaidean voisi muuttaa toteutusasteelle.

Väliaikainen kiire

Just nyt itseäni ihan naurattaa julkaista kuvia seesteisestä lukuhetkestä olohuoneen sohvalla, koska sellaisia ei todellakaan ole viime aikoina meikäläisellä ollut! En yleensä stressaa juurikaan mistään, töissä hermo ei mene vaikka mikä olisi ja uskon vahvasti siihen, että lopulta kaikki järjestyy kuitenkin hyvin tai edes kohtalaisesti, joten miksi vatvoa asioita etukäteen. Yksi asia kuitenkin on mikä saa hermoni kireälle. Se, että tiedät jonkun deadlinen painavan päälle, mutta yrittäessäsi paiskia hommaa valmiiksi sinut keskeytetään vähintäänkin sata ja yksi kertaa. Nyt tämä on aika hyvin tuntunut kärjistyvän siihen, kun Nooan synttärivalmistelut on useampana päivänä olleet tärkeysjärjestyksen kärkipäässä, mutta samalla lapset ovat kaivanneet huomiotani 24/7. Tiedättekö muut äitit mitä tarkoitan? En tiedä olenko lasten syntymän jälkeen tehnyt yhtäkään asiaa keskeytyksettä alusta loppuun.

Tänään tein viikon sisään kuudennen kakkuni. Viime viikonloppuna kaksi täytekakkua, viikolla kaksi porkkanakakkua töihin ilahduttamaan työkavereita ja tänään yhden suklaakakun ystäville ja yhden täytekakun huomiselle. Ensi viikolla leivon jälleen vähintään yhden täytekakun, kun vuorossa on Minean kaverisynttärit. Nautin kyllä kaikesta tekemisestä ja suunnittelusta, mutta luulen silti että viikon päästä alkava talviloma tulee olemaan todellista nollaamista.

Mitäs teidän elämään tällä hetkellä kuuluu? On ollut älyttömän kiva huomata, että kommenttiboksi on taas välillä ollut vähän aktiivisempi. Kiitos siitä teille, sillä ette tiedäkään, miten se on antanut energiaa ja intoa bloggaamiseen. Kuluneen viikon hiljaisuus esim instassa johtuu vain ja ainoastaan ajanpuutteesta, mutta heti kun yhdet synttärit on vielä taputeltu pois alta, niin lupaan aktivoitua ihan kaiken suhteen.

Onnellisten juhlaviikonloppu

Juhliminen on tältä erää ohi, vieraita kävi yhteensä reilut kaksikymmentä ja vähintään yhtä monta tuntia vietin tällä viikolla keittiössä leipoen. Nyt sunnuntai-iltana olo on melko väsynyt (huomenna varmasti entistäkin väsyneempi), mutta samalla koen olevani niin kovin etuoikeutettu. Olemme saaneet juhlia rakkaan poikamme synttäreitä yhdessä ystävien ja läheisten kanssa, samaan viikonloppuun mahtui myös Minean ystävän synttärit ja Nikolla miesten saunailta. Meno on välillä tuntunut melkoiselta aikatauluttamiselta, mutta käteen tästä kaikesta on jäänyt vain hyviä muistoja ja onnellisuus siitä, että ympärillä on ihania ihmisiä. Nooakin totesi tänään viikonlopun olleen hyvä, synttärisankari siis sai sen, mitä eniten toivoikin.

Huomenna pääsen rentoutumaan hyvässä seurassa illalliselle, ja ystävänpäivänä juhlitaan jälleen – niin ystävyyttä kuin meikäläisen synttäreitäkin. Ajatukseni synttärien suhteen on olleet hieman ristiriitaiset, koska en ihan täysin tiedä, mitä ajatella vanhenemisesta. Juuri nyt tuntuu siltä, että elän onnellisuuskuplassa, jossa kaikki rullaa kivasti omalla painollaan ja pääpiirteissään kaikki on elämässä hyvin. Lapset on jo vähän isompia ja omatoimisempia, perhe, ystävät ja työ ovat sopivassa balanssissa eikä tiedossa ole mitään suurempia elämänmuutoksia tai projekteja. Vuosien lisääntyminen ei sekään periaatteessa haittaa, mutta kuitenkin huomaan joskus miettiväni, sulkeutuuko elämässä aina jokin portti ikääntymisen myötä. Koen kyllä ehtineeni kokea elämässä ihan riittävästi, mutta kun vuodet kuluvat niin kovalla vauhdilla, että sitä helposti voi jäädä arkeen kiinni niin että jotain tärkeää unohtuu kiireessä taka-alalle. En tiedä saanko tästä ajatuksesta itsekään ihan täysin otetta, ehkä tämä on ihan normaalia vanhenemisen kyseenalaistamista ja jopa pelkoa siitä, että kohta huomaa olevansa liian vanha yhtään mihinkään?

Vanha tai ei, en itse ole vielä reilussa kolmessakymmenessä vuodessa oppinut näkemään itseäni niin kovin aikuisena enkä tiedä, onko se edes niin välttämätöntä? Ulkoisilla mittareilla olen kovinkin aikuinen – on kaksi lasta, koira, farmariauto, talo ja työ – mutta toivon että voisin ikuisesti säilyttää jonkinlaisen nuorekkuuden ajatusmaailmassani. Eikä se varmaan olekaan kuin itsestä kiinni. Samalla tavalla kuin positiivinen ajattelu, se lisääntyy mitä enemmän siihen itse keskittyy ja mitä enemmän siihen törmää ympärillään. Ja tästäkin syystä on mahtavaa omistaa maailman parhaat ystävät ja läheiset – jos joskus oma luottamus loppuu kesken, löytyy läheltä aika iso joukko huipputyyppejä, jotka ovat aina valmiina jakamaan kanssasi palan kakkua.

Askarteluilta

Meikäläinen on tästä ihan kohta hipsimässä naapuriin askartelemaan meidän hölkkäporukkalaisten kanssa. Arvaatteko ehkä mitä näistä matskuista voisi saada aikaan?

On ollut suorastaan huikeaa muuttaa uudelle asuinalueelle, sillä tällaisella alueella jolla tontit jaettiin lapsiperheet etusijalla, asuu lähes joka talossa nuorempia lapsia – ja sen myötä myös suunnilleen itseni ikäisiä äitejä. Kuluneen vuoden aikana olemme istuneet iltaa ties missä merkeissä, joulun aikaan teimme himmeleitä, syksyllä juhlimme kympin lenkkiä ja välillä olemme kokoontuneet isommalla porukalla ihan muuten vaan. Parasta on se, että naapurista löytyy aina seuraa ja innokkaita osallistujia, oli aiheena melkein mikä tahansa. Keväälle olemme suunnitelleet kuntoprojektia, syksylle ehkäpä puolimaratonia ja tuskin tämä ilta jää vuoden viimeiseksi askarteluillaksikaan. Naapurustosta löytyy aina seuraa myös arki-iltaisin, eli silloin kun illat on lyhyitä ja liikkuminen omaa pihaa kauemmas ei juurikaan houkuttele. Aikoinaan tontteja etsiessämme toivoimme aktiivista ja nuorekasta naapurustoa, mutta nyt jälkikäteen tuntuu siltä että saimmekin aika paljon enemmän – nimittäin joukon hyviä uusia ystäviä.

Jälleen kotona

Jälleen kotona eli toisin sanoen kaksi päivää on mennyt Minean sairastaessa vaikka vasta kaksi viikkoa sitten lapset olivat viimeksi kipeinä. Itse asiassa katsoin työkalenteristani että olen elokuusta eteenpäin ollut joka kuukausi päivän verran pois töistä, joten kyllä tässä on oma osuutemme sairasteluista saatu.

Viime vuosi hoidossa oli huomattavasti helpompi, mikä varmasti johtui siitä, että lapset olivat ryhmäperhepäivähoidossa, jossa hoitolapsia oli yhteensä vain kaksitoista. Meille osui vain muutama hassu kuumetauti, ja sitä ennen, Minean ollessa perhepäivähoidossa, taisin olla sairaslomalla koko puolentoista vuoden aikana kaksi tai kolme päivää. Jotain eroa on siis selvästikin sillä mikä lasten hoitopaikka on. Isossa päiväkodissa tauteja liikkuu niin paljon, että kestää oman aikansa ennen kuin vastustuskyky ehtii sopeutua sen talon pöpöihin. Toivottavasti siis kevättä kohti meilläkin alkaa sairastelut jo rauhoittua.

Niin sanotusti helppoa tästä sairastelukierteestä tekee se, että meidän lapset on tosi nopeita parantumaan. Yleensä päivä kipeänä riittää ja seuraavana päivänä meno on jo täysin entisellään, ehkä jopa normaalia astetta energisempikin. Toinen helpottava tekijä on se, että olemme Nikon kanssa voineet vuorotella kotona olemista niin että toinen on töissä aamusta ja toinen iltapäivästä. Tänäänkin teimme niin että ensin töissä kävi Niko, sitten lähdin minä kolmeksi tunniksi ja iltapäivästä vielä Niko jatkoi pari tuntia ennen kuin tuli kotiin jotta minä pääsin Nooan kanssa jumppaan. Onhan tässä systeemissä omat aikataulujen sovittelunsa eikä se mitenkään onnistuisi ilman kahta autoa, mutta tällainen puolipäiväisyys auttaa siihen että molemmat saa juoksevat asiat hoidettua töissä sekä pakolliset, jo ennalta sovitut palaverit saa pidettyä. Järjestely on toiminut niin mutkattomasti meillä, että sairaspäivät on töiden kannalta olleet suht huolettomia.

Työasioita yrittää joskus tehdä kotoakin käsin, mutta lopulta olen aina todennut sen melko mahdottomaksi. Kipeänä lapset kaipaavat läsnäoloa ja huomiota, ja jos toinen lapsista on terveenä, on hänellekin keksittävä jotain touhuttavaa. Tänään tilanne alkoi olla aika normaali jo, joten piirtelimme lähes koko illan ja välillä lapset katsoivat pienen pätkän telkkaa. Koti on koko viikon näyttänyt samalta, sängyt petaamatta, tavarat hujan hajan, peittoja ja tyynyjä missä sattuu ja lasten virittelemiä leikkejä ympäriinsä. Päätin aikaisemmin että torstaista tehdään meidän perheen siivouspäivä, mutta ainakin tällä viikolla se siirtyköön viikonlopulle. Huomenna ehtii kuitenkin vielä hyvin sotkea, ja viikonloppuna taas ei muuta olekaan kuin aikaa – siivoamiselle ja toivottavasti vähän jollekin muullekin.

Paras pulla

Suurimmalle osalle meistä pitkä ja pimeä syksy on varmaankin rankinta aikaa vuodesta, ja olihan se kieltämättä masentavaa kun koko päivänä ei nähnyt valoisaa hetkeä muuten kuin työpaikan ikkunasta. Vaikka aamuisin oli vaikea herätä, niin ihme kyllä vielä iltapäivällä jaksoi melko hyvin, toisin kuin nyt tammikuussa. Tammikuu on omalta osaltani ollut ehkä vaikein kuukausi, en meinaa jaksaa pysyä hereillä muuten kuin touhuamalla pysähtymättä ja siltikin tuntuu, etten saa kotona mitään aikaiseksi. Monena päivänä olen tuonut työni kotiin ihan vain kuljettaakseni samat tekemättömät tehtävät seuraavana päivänä takaisin töihin. Kahvia ja pullaa on kulunut enemmän kuin kaupasta jaksaa kantaa eikä urheileminen ole ollut päällimmäisin ajatus pitkään aikaan.

Ihan tarkalleen en osaa sanoa, mikä energiani on vienyt, mutta tiedän että viimeistään kuukauden päästä olo on jo paljon keväisempi, ja sitä kautta myös kevyempi. Juuri nyt sisustamisen inspiraationi on täysin hukassa, vaikka viime viikonloppunakin yritin pyöritellä lastenhuoneiden kalusteita mielessäni ja saada aikaan ratkaisua Minean huoneen säilytysongelmaan. Koko koti tuntuu aavistuksen tylsältä, kun mikään ei etene ja se tylsin kaikista, jatkuva sotku kaikkialla! Minä vastaan meillä tavaroiden pysymisestä omilla paikoillaan, ja aika usein tuntuukin siltä että sama filmi jatkuu päivästä toiseen muuttumattomana. Illalla kerään kaikki tavarat pois lattioilta ja pöydiltä, seuraavana päivänä tilanne on jälleen räjähtänyt käsiin iltaan mennessä. Ehkä meillä loppujen lopuksi onkin liian vähän säilytystilaa (tai liikaa tavaraa?), sillä uskon asioiden löytävän helpommin oman paikkansa, jos se määrätty paikka on helposti saatavilla. Liian täyteen kaappiin ei ole kiva sulloa yhtään mitään, ja pahimmassa tapauksessa tavara jää vaeltelemaan, koska sillä ei ole selkeää omaa säilytyspaikkaansa. Etenkin leluilla tulisi jokaisella olla oma korinsa, lokeronsa tai laatikkonsa jonne se on helppo ja nopea palauttaa.

Jos joku asia toimii tässä talossa kuin junan vessa, niin se on pullavarastojen täydentyminen. Väsyneenä ja nuutuneena on helppo turvautua pullaan, jonka ykkössijaa tällä hetkellä pitää runebergin torttu. Nyt kun ei oikein jaksaisi, on ihan ok parantaa maailmaa kahvin ja pullan äärellä, kyllä sieltä vielä se innostus ja inspiraatiokin joskus tulee.

Rytmiä hakemassa

Jotenkin blogi on nyt vähän päässyt laiskistumaan, mikä johtunee varmastikin siitä että myös allekirjoittanut on täällä voinut edelleen hyvin laiskasti. Tänäänkin istuin Minean jumpan aikana puolitoista tuntia pukuhuoneessa tekemässä työhommia ja samalla mussuttamassa suklaapatukkaa. Toinen, ja ehkä myös parempi, vaihtoehto olisi ollut lenkkeillä tunnin verran ja jättää työt myöhempään iltaan, mutta kummasti viime aikojen teemana on ollut valita se kaikkein iisein reitti, oli kyse sitten siivoamisesta, lenkkeilystä tai ruoanlaitosta.

On muuten ihme juttu, mutta joululomalta palaamisen jälkeen on töissä väsyttänyt paljon enemmän kuin yhtenäkään syksyn pimeimmistä päivistä. Mistähän sekin johtuu? Olisiko ehkä siitä, että pimeään aikaan kahden viikon loma sekoittaa rytmit jo niin pahasti, että töihinpaluu on vaikeampaa kuin esimerkiksi kesäloman jälkeen, jolloin on täynnä auringon tuomaa energiaa. Tilasin jo ennen joulua ison paketillisen erilaisia vitamiineja itselleni, mutta kappas vaan, siellä ne edelleen odottelee avaamattomina kaapissa. Kertonee jotain meikäläisen saamattomuudesta, vai mitä!

Yksi juttu sentään löytyy, mihin on tullut panostettua ihan arkenakin. Olen nimittäin yrittänyt siirtää viikonloppufiilistä arkiaamuihin tekemällä astetta parempia aamupaloja ja lounaita töihin mukaan. En muista milloin olisin viimeksi vienyt eväitä töihin, sillä jos en käy lounaalla, en yleensä syö työpäivän aikana mitään (keksejä ja suklaata lukuun ottamatta). Siksi onkin suorastaan ihme, että tänäänkin yllätin itseni aamulla seitsemältä keittiöstä paistamasta halloumia ja pinjansiemeniä, ja se jos mikä pelasti koko päivän. Ehkä tästä voisi vielä tulla tapa, auttaisi ainakin vähentämään herkkujen syöntiä kun suklaan tilalla olisi ihan oikeaa ruokaakin.

Uskon vakaasti että kyllä tämä vielä tästä. Kunhan ensin saan miellessä pyörivät pari työjuttua saatettua päätökseen ja mikäli ilmat taas lämpenisivät, niin raahautuisin jälleen lenkillekin. Kiinnostaisiko teitä muuten lukea Minean voimisteluharrastuksesta? Tai toki saa esittää muitakin toiveita, jos jokin postaus olisi erityisen mieluinen (liukuovet on jo asialistalla!).

Laiska alku vuodelle

Enpä tiedä, onko siellä kellään muulla tätä samaa, mutta omalta osaltani tämä vuosi on pyörähtänyt liikkeelle hyvinkin laiskasti. Olihan tässä kaikenlaisia suunnitelmia erilaisten projektien suhteen, mutta mikään niistä ei ole ottanut tuulta alleen, ihan vain koska motivaatio on vielä hukassa.

Myös vuoden ensimmäinen työviikko on ollut hieman takkuinen, mutta siitä saan syyttää ainoastaan itseäni ja liian pitkälle valvottuja iltoja (öitä siis!). Loman kello kahden pintaan nukkumaan rytmin jälkeen on vain niin vaikeaa saada itseään unille siihen aikaan, että jaksaisi vähän ennen seitsemää olla pirteänä ylhäällä. Ja toisaalta, luulen että rytmin muutos jo itsessään ottaa oman aikansa, menin sitten nukkumaan ajoissa tai en.

Lapsilla on heilläkin ollut omat taistelunsa, sillä muutokset hoitopaikan ryhmäjaoissa on saanut aikaan sen, että ne hoitoon menemisen hankaluudet, joiden karkottamiseksi taisteltiin koko pitkä syksy, ovat jälleen palanneet ainakin osittain. Lapset eivät enää näe hoitopäivän aikana toisiaan käytännössä ollenkaan, ja toiveista ja valituksista huolimatta Nooa joutui eri ryhmään myös tärkeän parhaan ystävänsä kanssa. Aiemmin reippaasti hoitoon jäävä poika onkin nyt aamut itkua tihrustava ressukka, joka niin kovasti yrittää pidättää kyyneliä päiväkodin ovella, jotta hoitoon jääminen olisi itselleen edes hitusen helpompaa. Jos olen aikaisemmin ollut päiväkotivastainen mielipiteissäni, niin tämän jälkeen voin varmasti todeta olevani sitä entistäkin enemmän.

Molempien lasten syntymäpäivät lähestyvät hurjaa vauhtia, ja niitä pitäisi jo alkaa suunnittelemaan, mutta luulen juuri nyt tarvitsevani yhden perheviikonlopun, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Tämä viikonloppu se ei taida olla, sillä Nikolla onkin reissu tiedossa, ja me ollaan lasten kanssa kotivahteina, ja lisäksi pari työhommaa odottelee to do listalla. Viikko ei kuitenkaan ole kokonaan epäonnistunut, sillä viikon parhaimpana Nooa aloitti tänään elämänsä ensimmäisen jumpan, ja poika oli siitä niin innostunut, että itsellekin palasi usko parempaan loppukuuhun. Saattaisin viikonloppuna jopa innostua karsimaan kotoa vähän talvea pois ja lisätä tilalle raikkaampia kevätjuttuja. Vai onko vielä liian aikaista hempeille, vaaleille väreille? Olo on ainakin enemmän hempeä kuin räsikyvä, sillä maanantaista saakka olen vain odottanut sitä että vihdoin viikonloppu taas saa unohtaa aikataulut ja lorvia pulkkamäessä puolet päivästä. Suunnitelmiin saattaa myös kuulua Netflix, mutta lupaan nukkua paremmin kuin tällä viikolla tähän mennessä.

Pari Netflix-vinkkiä

Viimeiset lomapäivät starttasivat meillä vähän yllättäen niin että Niko lähtikin lasten kanssa koko viikonlopuksi Lahden seudulle, ja minä jäin kotiin ihan itsekseni. Tehtävälistalla on pestä lasten ulkovaatteita valmiiksi maanantaita varten, tehdä vähän työhommia ja huomenna ollaan ihastelemassa kaverin vastavalmistunutta upeaa kotia. Tämän illan olen ottanut enimmäkseen nollauksen kannalta, katsonut useamman tunnin putkeen Netflixiä ja ihmetellyt lumen sulamisesta kuuluvaa ropinaa. Itselläni on parhaillaan menossa the Crownin viimeiset jaksot, ja seuraavaksi taidan aloitella Netflix-uutuuden La Manten. Vieläkö olette ehtineet katsoa yhtään jaksoa? Onko ollut mielenkiintoinen? Nythän on muuten myös Sillan uusi ja samalla viimeinen kausi menossa Ylellä, sitä suosittelen!

Dark on futuristinen saksalainen jännäri, joka tupsahti Netflixiin ihan vasta äskettäin. Jossain todettiin osuvasti, että sarjaa on vaikea katsoa, mutta silti sitä on pakko katsoa. Pienessä kylässä katoaa lapsi, jonka myötä tapahtumien ketju, menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden sekoittuminen tuo yhteen neljä perhettä, ja mysteeri alkaa vähitellen avautua. Itse mietin jossain vaiheessa, onko Dark jopa liian scifi omaan makuuni, mutta niin ajattelin myös Stranger Thingsistä ja silti katsoin sen loppuun, ja tykkäsin. Dark on saanut yleisesti todella hyviä arvosteluja, ja kakkoskausi on jo luvattu ensi vuodelle, joten suosittelen antamaan sarjalle mahdollisuuden.

Englannin kuningasperheen vaiheita seuraava the Crown sai toisen kautensa – ja onneksi se on ollut ihan yhtä loistava kuin ensimmäinenkin. Sarjaa seuratessa tulee samalla kerrattua historian tapahtumia, ja ainakin itse olen huomannut useampaan kertaan googlaavani lisätietoa jostakin sarjassa esiin tulleesta asiasta. Jos et siis ole vielä katsonut ensimmäistäkään jaksoa, niin tee se pikimmiten, ihan vaikka jo historiaakin kerrataksesi.

Vielä vinkkinä, että muutama suosikkisarja on saanut uusia kausia joulukuun aikana. Black Mirrorin 4. kausi on nyt katsottavissa, ja vaikka se ei puolessa välissä ainakaan ole vielä luvannut ihan niin suuria kuin aiemmat kaudet, niin ajateltavaa se silti tarjoaa. Jokainen jakso on täysin oma, irrallinen tarinansa, jossa maalaillaan kauhukuvia siitä, kuinka pitkälle teknologia voi meidät viedä. Toinen yleisön suosikki, American Horror Story, sai viimein Netflixiin 6.kautensa nimeltään Roanoke. Maailmalla tämä on nähty jo aikaa sitten, mutta mattimyöhäisenä meikäläinen aloittelee kautta vasta nyt yhdessä Suomen Netflixin kanssa.

Kuvat: Netflix

Edessä uusi vuosi

Uuden vuoden aatto oli todella jees, rento vaikkei ehkä niin kovin rauhallinen, kuitenkin mieleenpainuva ja sopivasti arjesta poikkeava. Lasten kanssa juhliessa aina mukana on tietynlainen rutiini ulkoiluineen ja lounasaikoineen, mutta juuri sen takia onkin huippua saada ystäviä yökylään, jolloin aikuisten yhteinen aika voi alkaa siitä kun lapset on menneet nukkumaan. Jos enää jaksaa valvoa siis.

Tänä vuonna meidän uuteen vuoteen kuului paljon ulkoilua, vielä enemmän lautapelejä, helppoa ja hyvää ruokaa, yllättävän vähän jälkiruokaa ja muutama raketti. Aika lailla juuri niitä asioita, joita toivoinkin. Kun kaikki suunnittelu ja ylimääräinen panostaminen jäi pois, pysyi kamerakin melko tiiviisti kaapissa viikonlopun ajan. Ihan kuin kaikki vähänkin erikoisempi tulisi herkemmin ikuistettua kameralle, vaikka vuosien päästä ehkä kaipaakin ihan niiden tavallisten asioiden muistelua. Ehkä sanonta suutarin lapsilla ei ole kenkiä pitää aika hyvin paikkansa, sillä harvemmin sitä jaksaa enää kaivaa kameraa esille ihan huvin vuoksi, jos ensin on kuvannut blogia varten. Onneksi arki ja blogi sekoittuvat edes jollain tapaa omassa blogissani, vaikka toki lasten touhuja voisi ikuistaa vieläkin enemmän. Muistan kuinka oma äitini heilui ihan kaikkialla kamera kaulassa kun me olimme lapsia – isälläni taas oli videokamera, johon vielä varmuudeksi videoitiin samat tilanteet.

Kuvasaldon lisäksi tänä vuonna aika köyhäksi jää myös uuden vuoden lupausten määrä. Sitä varmaan oppii vanhentuessaan koko ajan rennommaksi eikä enää vaadi itseltäänkään mitään yliluonnollisia suorituksia, se riittää jos tekee sen mihin inspiraatio ja jaksaminen antaa periksi. Edellinen vuosi meni osittain raksavuodesta toipuessa, mutta luulen kevään koittaessa energiatasojen nousevan ainakin sen verran, että kaikenlaiset projektit jälleen innostaa, vaikkei niitä olisikaan kirjannut uuden vuoden lupauksiksi. Onko teillä tapana tehdä lupauksia? Ja jos on, niin oletteko koskaan saanut pidettyä niitä?

Kaiken valvomisen jäljiltä omat rytmini on niin sekaisin, että tänäänkin koko aamupäivä meni syödessä ja sohvalla maatessa, ja vasta illalla jaksoin aktivoitua kotihommien kanssa. Lapset on nyt jaksaneet tosi kivasti puuhailla saamiensa joululahjojen kanssa, mikä on ihan erityisen hyvä homma, sillä ulkoilua lukuunottamatta Nooa ei haluaisi juuri muuta tehdä kuin tuijotella lastenohjelmia. Leluja on meillä ripoteltuna vähän ympäriinsä, keittiön penkistä löytyy koristeline, yläkerran aulassa on autorata ja tv-huoneen sohvan alla on aina vähintään viisi pikkuautoa. Uusin suosikki niin lapsilla kuin aikuisillakin on lautapelit, ja niitä tässä onkin pelattu kuukauden sisään paljon enemmän kuin koko aiempana vuotena yhteensä. Aikuisille ostin Rummikubin (suosittelen!) ja lapsilla on pino yhteistyön merkeissä saatuja lauta- ja seurapelejä. Huomenna ajateltiin taas nostaa yksi kortti Aikalaatikosta, saapa nähdä päästäänkö heti aamusta pulkkamäkeen, askartelemaan vai jotain ihan muuta.

Mahtavaa vuotta 2018! Tehdään tästä vuodesta vähintään yhtä hieno kuin edellisestä!

Kuluneen vuoden top5

Tykkään lukea bloggaajien listauksia vuoden suosituimmista postauksista, ihan yhtä kivoja on koosteet joihin on kasattu vuoden jokaiselta kuukaudelta tärkeimmät tapahtumat. Selailin tässä ihan vasta äskettäin omiakin vanhoja koonteja mm vuodelta 2016 sekä vielä vanhempaa vuoden 2015 koostepostausta, ja vaikka tänä vuonna olisi ollut kiva muistella vuotta myös kuukausi kuukaudelta, päädyin kokoamaan kuluneen vuoden top5 -listan. Tässäpä olisi siis viisi kaikkein luetuinta postausta vuodelta 2017, suurin osa ehkä ennalta-arvattavia mutta on siellä yksi yllättäjäkin.

Täydellinen kesäolohuone

Ensimmäisten kesäkelien koittaessa Niko nikkaroi meille vanhoista lankuista harmahtavan sävyisen puuterassin – siitäkin huolimatta, että alunperin suunnitelmissa oli tehdä koko terassi betonista. Pihaa ei tullut muuten laitettua, mutta halusimme terassille jotain viihtyisyyttä, ja kuin tilauksesta tuli yhteistyö Jyskin kanssa ja samalla sohvakalusto terassimme toiseen nurkkaukseen. Postaus terassin sohvaryhmästä nousi koko vuoden luetuimmaksi eikä mikään ihmekään, Levanger-sohvista tuli varmasti useampi kymmenen kyselyä teiltä lukijoilta.

Mansikka-valkosuklaakakku

Tämä ohje herkulliseen mansikka- valkosuklaakakkuun on joka vuosi suosituimpien listalla, mutta silti olin yllättynyt, että se yhä edelleen nousee näin suosituksi. Kakku leivottiin aikoinaan Minean 3-vuotissynttäreille eli silloin, kun Nooa oli ihan vasta juuri syntynyt.

Uutta Minean huoneessa

Kolmossijalta löytyy postaus, jossa esittelen Minean uuden diy-parvisängyn. Sänky on edelleenkin yksi kotimme suosikkihuonekaluista, joten se jos mikä ansaitsee paikkansa listalla. Parvisänky taitaa olla meillä monen muunkin suosikki, sillä yllättävän usein lasten leikit levitellään joko ylä- tai alasänkyyn.

Päivityksiä Nooan huoneessa

Postaukset lastenhuoneista selkeästi kiinnostaa, sillä suosituimpien listalle pääsee myöskin teksti, jossa esittelen muutamia päivityksiä Nooan huoneesta. Olimme vihdoin saaneet työtason porailtua seinälle ja yleisilme huoneessa vaihtui muutenkin takaisin mustavalkoisempaan. Vaikka jotkut olivatkin sitä mieltä, ettei huoneessa näy värit ja lelut riittävästi, niin huoneen omistava pieni mies on ollut omaan tilaansa oikein tyytyväinen.

Mikrosementin asennus itse

Olisin kuvitellut, että mikrosementti pääsee vuoden luetuimmaksi postaukseksi, tai vähintään kakkoseksi, mutta mikrosementin asennus itse on listan numero vitonen. Toivottavasti vinkeistä on ollut mahdollisimman monelle hyötyä, olen yrittänyt parhaani mukaan jakaa vastauksiani aiheesta myös yksityisviesteillä. Jos jollain on lattiamateriaali siellä juuri nyt harkinnassa, niin todettakoon, että mitään muuta lattiaa en voisi meille edelleenkään ajatella – Niko taas sanoo, ettei koskaan enää voisi ajatella uudelleen tekevänsä mikrosementtiä näin isolle pinta-alalle.

Sisustus siis näyttäisi kiinnostavan selkeästi eniten, ja hyvänä kakkosena tulee erilaiset reseptit. Mitä ensi vuonna sitten on tiedossa? Heti ensi viikolla aion vihdoin ja viimein kertoa hieman meidän itse tehdyistä liukuovista, myös lastenhuoneisiin on suunnitteilla pieniä lisäyksiä ja tietenkin kotona sisustellaan pienissä määrin aina. Isompia hankintoja tuskin tehdään (ehkä pari valaisinta ja olohuoneen pöytä), mutta ihan tavallista arkea on tulossa hiukkasen verran tätä vuotta enemmän. Kevään koittaessa otan myös tavoitteen kuvata enemmän asukuvia, ja voisin jotain kirjoittaa Minean harrastuksesta, joukkuevoimistelustakin. Ensi vuonna taas tavataan, nyt on aika toivotella teille kaikille mitä ihaninta uutta vuotta ja kiitos kun olette siellä <3

Pihalla

Kyllä sitä ihminen osaa olla hieman hassu, tai ainakin minä kun kyse on itse itselleni asettamista tavoitteista. Koen monet asiat visuaalisesti, joten suunnitellessani jotain minun on tärkeää nähdä inspiraatiokuvia, ja erilaiset tunnelmat näen valmiina valokuvina mielessäni. Esimerkiksi joulua suunnitellessa loin mieleeni ikään kuin valokuvia kattauksesta, ruoasta, kuusesta, lahjoista ja yleisestä tunnelmasta. Yleensä todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta kuin alkuperäinen ajatus. Lasten synttäreille olen usein suunnitellut vähintään kymmenen asiaa ja vain viisi niistä ehdin toteuttaa, jouluaaton kattaukseen olin kerännyt pinterestistä kuvia inspiroimaan, mutta lopulta kattaus jäi toteuttamatta kun kaikilla oli niin kova nälkä. On kiva suunnitella, mutta tuskin koskaan ehdin tai jaksan toteuttaa suunnitelmiani ja niinhän se vain on, tavallinen elämä ei ole suunniteltuja hetkiä ja pinterest-kuvia.

Näiden kuvien kaltaiset kotiotokset harvoin päätyvät tänne blogiin, sillä niiden taustalla ei ole ollut ajatusta postauksesta tai mistään tietystä aiheesta. Nämä kuvat otin kameralla, joka minulla on ollut viikon verran testissä, eikä kuvien laatu ole aivan sitä mitä blogikuviltani yleensä vaadin (laatu tosin kärsii joka tapauksessa aina pimeinä talvikuukausina). Uuden kameran haltuunottaminen kestää oman aikansa, ja olinkin ajatellut etten julkaisisi sillä otettuja kuvia lainkaan täällä, mutta väliäkös tuolla, meillä oli lasten kanssa niin kivaa omassa pihassa, että se jos mikä ansaitsee oman postauksensa. Ehdottomasti parasta tässä talvessa on ollut se, että on vihdoin ihan oikea talvi, lumineen kaikkineen.

Uuden vuoden juhlintaan en ole tällä kertaa valmistautunut ennakkoon vielä mitenkään. Puhelimestani löytyy tasan yksi inspiraatiokuva, kuva tähtisädetikuista, mutta vaikka kuinka rakastankin järjestää ja suunnitella, niin ensi viikonloppu mennään täysin fiiliksellä. Ei koristeita, suursiivouksia, kattauksia, kukkakimppuja eikä mitään muutakaan, mikä ei juuri nyt jaksa inspiroida. Toivon hyviä pulkkamäkikelejä, aikaa syödä kaikessa rauhassa, lautapelejä ystävien kanssa ja pitkälle yöhön jatkuneita keskusteluja, ehkä muutama taivaalle ammuttu rakettikin. Ja vaikka mitään en halunnutkaan etukäteen suunnitella, niin luulen ettei ole uutta vuotta ilman niitä tähtisädetikkuja.

Sopivan maltillinen joulu

Tänä jouluna onnistuttiin siinä, mitä monena jouluna on yritetty. Joulu tuli ilman että ehdin stressata aaton valmisteluista, aatto, joulupäivä ja tapaninpäivä on vietetty rennon rauhallisesti ja lahjojenkin määrä oli aika lailla juuri sopiva. Vanhempani viettivät aaton meillä, ja veljeni tuli perheineen joulupäivänä yhdeksi yöksi kylään. Juuri tällaista joulua kaipasinkin tänä  vuonna – kiireetöntä, stressitöntä rauhoittumista, hyvää syömistä, myöhäisiä aamuja, lautapelejä porukalla ja pulkkamäkeä.

Olin valmistautunut etukäteen paitsi leipomalla valmiiksi pakkaseen, niin myös riittävän räikeän punaisella joulupaidalla ja hapsukorviksilla. Heti kun loma alkoi ja pääsin kotiin, vedin villasukat ja joulupaidan päälle, laitoin jouluradion soimaan ja päätin, että tästä se joulu viimeistään alkaa. Lauantaina haettiin vielä mitä täydellisin kukkakimppu Viherlandiasta ja paketoitiin kerralla kaikki lahjat yömyöhällä. Olin suorastaan hämmästynyt kuinka hyvin floristi sai selityksistäni idean kiinni, taisin nimittäin lähinnä höpöttää jotain barokkimaisesta sekakimpusta, jossa oksia saa sojottaa vähän joka suuntaan. Kimppua odotellessani talo tarjosi vielä kahvit ja pullan, joten yksi hyvin tyytyväinen asiakas lähti joulukimppu matkassaan kotiin.

Sunnuntaina aaton koittaessa kaikki palaset tuntui loksahtaneen paikoilleen, ja vaikka päivä olikin itselleni lähes samanlainen kuin mikä tahansa sunnuntai, niin lapset sai sen tuntumaan erityislaatuiselta. Kumpaakaan tuskin jännitti lahjat, joulupukki tai muukaan juuri ollenkaan, sillä kun pukki tuli, molemmat seisoivat siinä edessä niin rohkeina laulaen harjoittelemaansa laulua. Lahjoja avattiin muutamat samantien ja syömisen jälkeen vasta loput, jotta edes vähän ehdittiin ihmetellä paketeista tulleita tavaroita ennen kuin seuraavia papereita jo revittiin auki.

Minealla oli joululahjatoiveita vain viisi, ja olisin melkein halunnut ostaa niistä jokaisen, mutta päädyimme kuitenkin hankkimaan vain pari. Littlest pet shop -talo ja Hatchimals-muna olivat molemmat jo niin isoja hankintoja, että muutama toive saikin jäädä odottamaan helmikuun synttäreitä. Toisaalta olen kyllä aina ollut sitä mieltä, ettei lahjojen yltäkylläisyys tai puuttuminen jouluna opeta lapselle mitään, paljon ratkaisevampaa on se, millaisessa tavarapaljoudessa lapset elävät ympäri vuoden.

Nyt kun aatto on takanapäin, alan vähitellen kääntää ajatuksia kohti uutta vuotta. Kuusi saa olla sisällä vielä vähän aikaa, ja muut koristeet on enemmänkin talvisia kuin jouluisia, joten nekin jääköön paikoilleen ainakin toistaiseksi. Nikolla on huomenna jo edessä paluu töihin, mutta me lomaillaan lasten kanssa tämä ja ensi viikko. Ihmeempiä suunnitelmia ei olla tehty, vaan aamulla katsotaan ilmojen ja fiiliksen mukaan mikä milloinkin huvittaa. Lomailevat ystävät, viestiä saa siis laitella tähän suuntaan, jos kaipaatte päivälle seuraa!

Miten teillä meni joulu? Säästyittekö stressiltä ja löysittekö joulufiiliksen?

Joulukuusi

Huomasin juuri, että ainakin viimeisten kolmen postaukseni otsikot alkavat sanalla joulu ja sitähän se nyt on – jouluvalmisteluita, jouluruokaa, joululahjoja, joulutoivotuksia ja kaikkea muuta mikä ikinä liittyykään jouluun. Otetaan ilo irti tästä kaikesta nyt kun vielä ehditään, sillä se jos mikä on varmaa että kevät puskee päälle melkein heti kun vuosi on vaihtunut. Jos ei muuten niin mielentilana ainakin.

Meillä koristeltiin eilen kuusta, kun vihdoin saatiin kuusi keskiviikkona ostettua. Olin kuvitellut hakevani korkean ja tuuhean yksilön, mutta loppujen lopuksi kävikin niin, että hankimme liian korkean kuusen, joka ei ollut ollenkaan tuuhea. Se taisi kostautua, että yritimme päästä mahdollisimman helpolla ja ajoimme suoraan lähimmän marketin pihaan valikoimaan kuusta, saatiin vielä lainata kuusimyyjän pakettiautoakin, jolla kuskattiin kuusi kotiin. Aika jees palvelua sanoisin, harmi vaan ettei valinta osunut edes sinnepäin kohdalleen, sillä jouduimme lyhentämään kuusta molemmista päistä, ja lopputulemana jäljelle jäi harvaoksainen kuusi, joka oli vielä aika ylihintainen.

Oli kuusi millainen tahansa, se ei pilannut meikäläisen joulutunnelmaa, sillä lapsethan eivät siitä välitä, onko oksia sata vai kaksi sataa. Se että pääsee koristelemaan ja tietää että aattona sinne kuusen alle saattaa tulla muutama lahjakin, on lapsille tärkein juttu, ja sitä kautta myös meille. Minimalistin silmääni miellyttäisi kuusi pelkillä valoilla, mutta en voisi viedä sitä lapsen riemua, joka kuusen koristelemisesta syntyy. Nooakin yritti samalla laulaa joulupuu on rakennettu ja koko urakan päätteeksi tuo pieni mies oli sitä mieltä, että kuusenpallot toimii ihan yhtä hyvin jalkapalloina kuin koristeinakin.

Siinä se nyt on! Ihan ok siitä lopulta tuli, kun laittoi riittävästi koristeita. On muuten aika fiksua koristella kuusi näin vasta joulun alla, sillä kaikkialla on kuusenkoristeet -50% alella. Meillä loppui pallot kesken, joten kävin clasulla hakemassa parit paperiset viuhkakoristeet, ja hommaa jatkettiin seuraavana aamuna. Laitoin jo itselleni nyt muistiin, että joulun jälkeen voisin käydä vielä kertaalleen hamstraamassa vähän hienompiakin palloja ensi vuotta ajatellen. Ehkä uskaltaisin ostaa muutaman lasisenkin koristeen, koska Nooa on antanut tosi hienosti kuusen olla rauhassa.

Huomiselle meillä ei ole oikeastaan muita pakollisia hommia jäljellä kuin ruokien viimeistely. Vaikka tänään tiedänkin illan venyvän yömyöhään, niin olen ehkä vähän yllättynyt, miten helpolla joulu tänä vuonna on tullut. Kaikki on sujunut loistavalla tiimityöllä, Niko siivosi, mun vanhemmat ovat auttaneet lasten kanssa ja meikäläisen vastuulla on olleet ruokien valmistaminen. Sain tänään vielä sen haaveilemani kranssinkin ulko-oveen, kun äitini päätti tehdä sen samalla kun lapset ulkoilivat. Asiat alkavat siis olemaan aika hyvällä mallilla, ja uskaltaisinpa melkein sanoa, että huomenna tähän aikaan istun jo glögimuki kädessä sohvalla tehden yhtään mitään ja todeten, että joulu on aika ihanaa aikaa.

Joululomalle

Eipä tässä muuta, mutta näillä kuvien nöpönassuilla alkaa huomenna joululoma! Aika lomaisalla fiiliksellä olen jo itsekin mennyt tämän viikon, ja jo nyt tuntuu siltä, että loma olisi alkanut meikäläiselläkin. Todellisuus tulee tosin olemaan se, että olen työhommissa vielä lauantainakin, mutta on eri asia tehdä töitä työpaikalla kuin kotona samalla kun voi ottaa vähän rennommin.

Joulun osalta valmistelut ei ole oikein edenneet mihinkään, mutta vanhempani tulevat huomenna pelastamaan tilanteen ja ottavat seuraavan kahden päivän ajan lasten viihdyttämisen vastuulleen. On aika luksusta saada kokkailla, leipoa ja siivota ilman että kukaan häiritsee. Näin valmistelut etenevätkin tehokkaammin, ja jää taas enemmän aikaa muuhunkin. Taitaa kuulkaas olla aika laittaa pari joululaulua soimaan, kääriä hihat ja alkaa hommiin!

Joululoman bucket list

Huomaan odottavani perjantaina alkavaa joululomaa melko innokkaana, sillä toistelen jatkuvasti samaa ”sitten välipäivinä” fraasia, kun ystävien tai lasten kanssa suunnitellan jotain kivaa. Melkein kuin elämä alkaisi välipäivistä ja loppuisi uuteen vuoteen, vaikka minulla ja lapsilla jatkuu loma viikon vielä sen jälkeenkin. Pian löydän itseni tilanteesta, jossa olen kasannut välipäiville niin paljon tekemistä, että ainut keino selvitä kaikesta on laatia tarkka excel-taulukko – eikä se tietenkään ole tulevan lomamme tarkoitus ollenkaan. Suunnitelmana on ottaa rennosti, löytää aikaa tylsistymiseen, pelailla lasten kanssa uusia pelejä ja tehdä pihalle lumiukkoja. Pelastaakseni itseni liialliselta ohjelmalta tein joululoman rennon bucket listin muistuttamaan siitä, että nyt on aika laiskotella ja keskittyä hyvään mieleen.

  • Pelatkaa vähintään kolmea eri lautapeliä yhdessä lasten kanssa. Minea on juuri nyt parhaassa lautapeli-iässä ja joku uusi peli saattaa tulla myös joululahjaksi. Tämän hetken ykkössuosikki on Leikkien-lelujen hahmottamispeli Match Madness (saatu yhteistyössä), jota tyttö pelaisi iltaisin non-stoppina.
  • Tehkää lumiukko tai lumilyhtyjä, miksei vaikka molempia jos vain lunta riittää. En muista milloin viimeksi olisin pyöritellyt lumipalloista perinteisen lumilyhdyn, joten eiköhän tänä vuonna ole sen aika. Homma on siitä erityisen kivaa, että siihen voi osallistua perheen pienemmätkin.

  • Käykää elokuvissa. Minean joulukalenterista paljastuu perjantaina liput Heinähattu ja vilttitossu -elokuvaan, joten saattaapa olla että loma aloitetaan sillä. Toinen varteenotettava elokuva olisi Tuntematon sotilas kaksin Nikon kanssa.
  • Herkuttele. Jouluna saa syödä mitä huvittaa, sillä uuden vuoden jälkeen kaipaa kuitenkin keventämistä ja perinteistä ”otan itseäni niskasta kiinni onnistumatta siinä lopulta kuitenkaan” -ajattelua.

  • Neulo, lue kirjaa ja katso Netflixiä. Lomalla on iltaisin aikaa tehdä omia suosikkijuttuja, kun nukkumaanmenoajalla ei ole niin väliä. Aion viimeistellä keskeneräisen pipoprojektini, aloittaa viime viikolla lainaamani kirjan ja katsoa vähintäänkin The Crown -sarjan kakkoskauden.
  • Kutsu ystäviä kylään. Työpäivinä ei tule nähtyä moniakaan ystäviä, sillä kaikilla on omat kiireensä ja menonsa. Myös ystävät pidemmän matkan takaa on lomalla helpompi kutsua yökylään, kun kerrankin on aikaa panostaa eikä maanantain työpäivä paina sunnuntaina mielessä.

Löytyisikö teidän listasta yhtään samoja asioita tai mitä ehdottomasti lisäisitte omaanne? Minä aion kaivella tämän viimeistään tapaninpäivän jälkeen esille ellen muuten ole muistanut keskittyä olennaisimpaan eli siihen rentoiluun ja yhdessäoloon. Paljon glögiä, joulusuklaita, hyvää musiikkia ja ruokaa ja ystävät, siinäpä se onnistuneen loman resepti taitaa olla.

Asiat järjestyy

Joulufiilis taisi juuri hiipiä tähänkin osoitteeseen. Kävin tänään laulamassa kauneimpia joululauluja ja sieltä autolle kävellessäni huomasin jo suuntaavani ajatuksia enemmän aattoon kuin siihen, mitä haluaisin vielä ehtiä ensi viikolla tekemään. Päätin lisätä spotifyihin oman joulubiisien listani, jota voin fiilistellä heti huomisesta eteenpäin, ehkä vähän jopa hyräillä mukana. Samalla reissulla istahdimme ystävän kanssa kaikessa rauhassa alas, söimme Green eggissä superhyvän illallisen ja kuin itsestään joulun menukin selkiintyi ajatuksissani. Siihen varmaan tarvittiin vain hetki omaa aikaa ilman että kukaan keskeyttää tai tarvitsisi itse olla laittamassa tarjottavia pöytään.

Vaikka nyt on todellinen voittajafiilis, ei viikonloppu ollut ihan ongelmaton. Yksi rikkoutunut maljakko, palanut sormenpää, rikkinäinen himmeli ja pahimpana kaikesta, oksentava lapsi. Olin jo ihan varma, että meille rantautui kuukauden sisään toinen oksennustauti, mutta optimistina elättelen toivoa, että kyse oli jostain muusta – ja jos ei ollut, niin päästäänpähän ainakin helpolla joulun kanssa, kun kenellekään ei maistu ruoka. 

Lauantaina käytiin lasten kanssa testaamassa Jyväskylän Leo’s leikkimaa (onko nimi kenenkään muun mielestä ihan hölmö?), ja pakko kyllä sanoa, että toimii! Valinnanvaraa on kaikenikäisille, vanhemmille on paljon istuskelupaikkoja ympäri leikkipaikkaa, ravintolan anti on ihan ok ja teema on hauska niin lasten kuin aikuistenkin mielestä. Vaikka paikka on iso, on erilliset leikkialueet rajattu fiksusti niin ettei lapsi pääse ihan heti livahtamaan karkuun vanhemman katsoessa muualle. Muutama tramppa oli epäkunnossa, ja onhan se 16 euron maksu aika suolainen hinta parin tunnin leikkimisestä, mutta kyllä meikäläinen voisi vielä välipäivinä suunnata lasten kanssa uudelleen Leon leikkimaahan. Kausikorttikin olisi jouluun asti tarjouksessa puoleen hintaan, mutta ihan niin vakkariksi ei ajateltu alkaa. Riittää että huonolla säällä on jotain extrakivaa tekemistä aina silloin tällöin.

Miten teillä on jouluhommat edenneet? Joko on kaikki valmista ja ensi viikko aikaa rauhoittumiselle vai menettekö samalla kaavalla meikäläisen kanssa eli ajatuksella ”ehtiihän tässä”? 

Jouluinspiraatio hukassa

Kun ymmärsin jouluun todella olevan reilu viikon verran aikaa, ja varsinkin sen ettei meillä ole enää yhtäkään perheviikonloppua edessä ennen aattoa, alkoi tuntua siltä, että tämä joulu oli nyt sitten tässä. Ei tullut viikkojen mittaista joulufiilistelyä, hyvissä ajoin aloitettua leipomisurakkaa tai sen enempää tunnelmallista joulukotiakaan. Ei tullut edes joulukortteja lähetettyä tänä vuonna eikä vähitellen hankittuja, vain tarpeeseen ostettuja joululahjoja.

Mitä sitten saimme? Viimeisen viikon (ehkä jopa päivän) lahjapaniikin, yöaikaan väsätyt joululaatikot, viime tipassa haetun kuusen ja kaupan päälle pienen lomaflunssan, joka uhkaavasti meinaa Nooalla kehkeytyä vielä pahemmaksikin. En tiedä, kasasinko tälle joululle liikaa odotuksia ja etenkin tälle joulunodotukselle, koska viime vuosi meni niin huomaamatta ja ihan liian nopeasti ohi. Olin ajatellut, että tänä vuonna on aikaa ja luulin osaavani organisoida niin hyvin, ettei viime hetkillä tarvitsisi muuta kuin nauttia. Aikaahan tässä vieläkin on vähän jäljellä, mutta töissä suorittaminen minuuttiaikataululla ja iltapäivät, jolloin ei jaksaisi enää tehdä mitään, ovat vieneet kaiken inspiraation. Yksinkertaisesti en ole jaksanut ja ehtinyt ideoida mitään, puhumattakaan toteuttamisesta.

Tehtävälistalleni viikonlopuksi olen kasannut ainakin kahden laatikon valmistamisen pakkaseen, taatelikakun leipomisen, yhen himmelin loppuun tekemisen, viimeisten pipareiden koristelun sekä kuusenkoristeiden askartelun ja ostamisen. Tähän lisäksi on yksi Leon leikkimaan reissu ja kauneimmat joululaulut -tapahtuma. Muuten paketti voisi pysyä kasassa, mutta ratkaistavana on vielä se, miten yhtään mikään näistä onnistuu yhden 3-vuotisuhmaa potevan säätäjämiehen kanssa. Olen nimittäin ihan tosissani alkanut epäillä, että joku on vaihtanut hymyilevän, edes joskus tottelevan ja pusuja jakavan poikani johonkin pahimpaan mahdolliseen kiukuttelijaan. Sanokaa, että tämäkin vielä joskus on ohi?

Vaikka siltä saattaa juuri nyt kuulostaa, niin en ole vaipumassa epätoivoon, ehkä ennemminkin luovutan kaikkien tavoitteiden suhteen, yritän parhaani ja katson miten lopulta käy. Jos ei ole tavoitteita ollenkaan, on pienikin aikaansaannos kotiin päin. Sekin on jo plussaa, jos huomenna saisin illalla avattua jouluradion ja glögipurkin. Joulusuklaista ei onneksi tarvitse kantaa huolta, sillä näiden viime päivien perusteella ne on kaikki ostamani kolme pakettia jo syöty viikonlopun aikana – kuinka sitä muutenkaan näistä hommista selviäisi!

Blogitodellisuus on tarua ihmeellisempää

Vaikka itsekin kirjoitan blogia, huomaan välillä sortuvani yleisimpään blogiharhaan eli ajatukseen siitä, että muiden elämä olisi jollain tapaa kauniimpaa ja helpompaa kuin omani. Kuvissa näkee iloisia ihmisiä, jotka heräävät meikattuina ja hiukset kiharrettuina ja joiden sävy sävyyn paketoidut joulupaketit odottavat täydellisen kuusen juurella jo hyvissä ajoin ennen joulua. Ystävien kanssa halaillaan auringonlaskussa ja kuohuvaa kippistellään mitä täydellisimmissä maisemissa ja kauneimpien kattausten ympärillä. Päivittäin tällaisia kuvia katsellessaan voi joskus tuntua vaikealta muistaa, että todellisuus ei useinkaan ole ihan niin ruusuilla kävelemistä kuin blogit ja instagram antavat ymmärtää.

On oikeastaan kolme asiaa, jotka ovat tärkeimmässä asemassa blogi- ja instagramkuvia tehdessä. Aika, omistautuminen ja kuvanmuokkaus. Yhtäkin täydellistä kuvaa varten voidaan käyttää tolkuton määrä aikaa sen valmisteluun. Ensin suunnitellaan, sitten kasataan rekvisiittaa, valmistellaan paikka tai itsemme ja lopulta otetaan useampi otos, jotta joukosta löytyy yksi onnistunut. Kaikki eivät toimi samalla tavalla, mutta yleensä mitä ammattimaisempi bloggaaja on, sitä enemmän kuviin panostetaan. Instagramissa näkyvä huoleton sisustuskuva tai muotibloggaajan kepeä sunnuntaikävely kaupungilla harvoin on ihan niin huoleton tai kepeä kuin miltä kuvan tunnelma vaikuttaa. Bloggaajat sopivat treffejä asukuvien kuvaamiseen, vaihtavat välillä jopa asua ja lokaatiota ja jatkavat kuvaamista, sisustusblogin kuvia varten taas siivotaan ympäristöä, ostetaan kukkia ja joskus jopa asetellaan huonekaluja uusiin paikkoihin, jotta kuva olisi harmonisempi. Lasten aiheuttama kaaos tai naamaan aamulla noussut näppylä eivät kumpikaan näy lopullisessa blogikuvassa, vaan kuvavirran täyttää aikakauslehtien tasoiset otokset.

Omistautuminen puolestaan näkyy usein sisällön ammattimaisuudessa. Harva ammattilainen kuvaa instagramiin lähes pelkästään vanhentuneen kännykän kameralla kuten itse teen, tai laittaa netflixin katselemisen blogin päivittämisen edelle. Jos haluaa menestyä, on sitouduttava ja tuotettava säännöllisesti laadukasta sisältöä, sillä sitä lukijat sinulta odottaa. Nykyään blogeja on niin paljon, ettei kenenkään menestys synny vahingossa, vaan useimmiten taustalla on suunnitelmallisuutta ja panostamista.

Viime kädessä kaiken pelastaa kuvanmuokkaus. Instagramissa tai blogeissa tuskin enää nykyään näkee yhtäkään muokkaamatonta kuvaa ammattimaisemmilla sisällöntuottajilla. Varsinkin nyt pimeän aikaan ja nimenomaan Suomessa on äärettömän hankalaa saada täydellisiä kuvia ellei omista tuhansien eurojen kamerakalustoa. Kuviin täytyy jälkikäteen vähintäänkin lisätä valoa ja kontrastia, ehkäpä myös fixailla kohinan määrää. Jotkut suosivat vsco-filttereitä, koska niillä on helppo saada kuvaan tunnelmaa ja kiinnostavuutta, vaikka kuvanmuokkaustaidot ei olisikaan kovin hyvät noin muuten. Itse olen useaan kertaan todennut senkin, että jopa todella sotkuisen kodin saa näyttämään kutakuinkin hyvältä, kun kuvan sävyt on aavistuksen viileään taittavat ja kirkkautta on lisätty riittävästi. Sama pätee mihin tahansa kuvaan yleensäkin, sillä kovin tylsätkin asiat saa näyttämään mielenkiintoisilta ja kauniilta kun kuvakulma, rajaus ja muokkaus on tehty taitavasti. Usein tämä juuri onkin se suurin ero niin sanottujen blogikuvien ja tavallisten kotiräpsyjen välillä – bloggaajan silmä on tottunut tuottamaan tietynlaista tyyliä, ja hieman järjestelemällä ja muokkaamalla lähes mistä tahansa kodista, asusta, ruoasta tai maisemasta saa upealta vaikuttavan kokonaisuuden.

Mihin sitten itse sijoitun tässä koko ajan ammattimaisemmassa blogimaailmassa? Luulen, että kultainen keskitie on omalla kohdallani avain onneen, sillä panostan kyllä blogiini, mutta arvostan myös omaa ja perheen aikaa. Joskus valokuvaan fiiliksellä kotiamme juuri sellaisenaan, joskus innostun ”stailaamaan” pidemmänkin aikaa ennen kuvan ottamista. Tärkeintä tietenkin tässäkin asiassa on oman tyylin löytäminen, ja valitettavasti pitkä ja pimeä syksy aiheuttaa lisätyötä kuvien osalta. Olisi mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksia aiheesta? Kuinka ajattelette blogi- ja instagramkuvien syntyvän, tai jos itse olet someaktiivi, niin millaista on oma panostuksesi?

Viikonlopulta

Enää kaksi viikkoa jouluaattoon, tuntuuko teistä siltä? Monet varmaan potevat parhaimmillaankin alkavaa joulustressiä ja ihmettelevät, kuinka ehtiä tehdä kaikki mitä pitää saada tehtyä? Mutta eihän joulu, niin kuin mikään muukaan tässä elämässä, ole suoritus, joka on aloitettava ja saatava valmiiksi tiettyyn päivään mennessä. Enemmänkin se on mielentila, joka syntyy niistä kaikista mieluisista pienistä joulunvalmisteluista ja lopulta aaton rauhoittumisesta. Vaikka tekemistä on paljon, niin itse olen päättänyt olla voivottelemasta kiirettä läheisilleni ja teen vain ne asiat, jotka itsestä tuntuu hyvältä ja mielekkäältä. Lahjoja ostan vain antamisen ilosta, ruokia valmistelen mielessäni aaton herkkupöytä ja kotia laitan joululauluja kuunnellen, konvehteja maistellen ja glögiä lämmittäen. Kirjoitan kalenteriin ylös kauneimmat joululaulut oikean päivän kohdalle ja päätän, että siitä alkaa meidän perheen joulurauha, jolloin kiire on viimeistään unohdettu.

Aina asiat ei mene niin kuin on suunnitellut, tuskin tälläkään kertaa, mutta suunnitelma on hyvä olla olemassa. Tänä viikonloppuna emme saaneet joulun valmisteluja etenemään oikeastaan ollenkaan, koska reissasimme Tampereella ja tänään palauduimme kotona siivoillen ja laiskotellen. Ensi viikonlopun Niko on poissa, joten saa nähdä miten saan itsekseni mitään tehtyä silloinkaan – Nooalla kun tuntuu olevan täysin uusi vaihde päällä kaikenlaisen säätämisen ja riehumisen suhteen. Työkaverini kertoi, että hänen äitillään oli tapana sanoa, ettei vanhempi tiedä lapsen kasvattamisesta mitään ellei ole saanut poikaa. Jotenkin kummasti olen alkanut viime aikoina ymmärtämään mitä hän tarkoitti niin sanoessaan.. Ihanaa uutta viikkoa itse kullekin!

Kuinka paljon mietit sitä, mitä muut sinusta ajattelevat?

Kaikkihan sitä jossain määrin varmasti ajattelee, mutta kuinka paljon muiden mielipiteet vaikuttavat valintoihisi ja tekemisiisi? Jätätkö joskus jotain tekemättä siksi, ettet kehtaa tai jääkö jokin mieluinen vaate kauppaan, koska epäilet ihmisten kummastelevan valintaasi? Tiedätte varmaan myös sen tunteen, kun huomaat erottuvasi joukosta joko hyvässä tai pahassa – pyritkö silloin piiloutumaan muilta vai tuletko entistä rohkeammin esille?

Blogini oli suljettuna viimeiset kolme päivää, ja tänä aikana mielessäni pyörähti ajatus, josko jättäisikin koko blogin sille tielleen. Olen viime aikoina vähän tuskissani yrittänyt tasapainoilla eri aihepiirien välillä, sillä en oikein osaa sijoittaa itseäni mihinkään blogikategoriaan – paitsi siihen perinteisen tylsään lifestyle-porukkaan, joka tarkoittaa juurikin sitä, että kirjoitat vähän siitä sun tästä. Toisaalta tiedän, että tämä jokavuotinen kriisi tulee yleensä tähän samaan vuodenaikaan, eli silloin kun töiden jälkeen on jo ihan liian pimeä kuvata yhtään mitään, ja viikonloput mielellään käyttäisi perheen yhteiseen tekemiseen valokuvaamisen sijasta. Postausaiheita kyllä olisi, mutta kuvat puuttuu.

Vaikka ajatus blogin hautaamisesta kävikin tässä epätoivon hetkessä pikaisesti mielessä, ymmärsin kuitenkin että en olisi valmis luopumaan rakkaasta harrastuksestani. Olen blogiurani aikana saanut useampaankin otteeseen perustella bloggaamista, sitä kuinka paljon se voi viedä vapaa-aikaani ja myöskin sitä, miksi olen valinnut esitellä perhettäni ja kotiani kaikelle maailmalle, täysin tuntemattomille ihmisille. Työni kautta saan osakseni ihmettelyä, vielä silloin kun olin aktiivinen snäppääjä pystyin joidenkin ilmeistä suoraan lukea heidän mielipiteensä siitä, että aikuinen nainen snäppää melko avoimesti elämästään. Toisinaan sama piiloarvostelu jatkuu nykyäänkin, koskien vain muita kanavia, ja ymmärrän kyllä senkin, että monet ihmiset ajattelevat koristetyynyistä ja syksyn sävyistä bloggaamisen olevan pinnallista, epäaitoa ja itsensä korostamista. Tietyllä tapaahan bloggaaminen on aina itsensä korostamista, jos asian haluaa siltä kantilta nähdä. Onhan se vähän absurdia ajatella, että tuntematonta ihmistä voisi kiinnostaa juuri sinun ajatuksesi, vaatteesi, kotisi tai elämäsi ylipäänsä, sillä tuskin kukaan meistä niin kovin erikoinen on?

Sitten kuitenkin olen tehnyt tietoisen päätöksen olla välittämättä siitä, millaisena joku minulle tuntemattomampi ihminen haluaa minut blogini kautta nähdä. Olen myöskin jo aikaa sitten päättänyt, etten välitä niistä työkavereiden huvittuneista katseista, kun yhteisessä tilaisuudessa päivitän instagramia, olen nimittäin aina ollut muutenkin aavistuksen avoimempi, suoraviivaisempi ja rönsyilevämpi kuin minun ehkä odotetaan olevan. Ja vaikka arvostelu ei koskaan tunnukaan hyvältä, niin on myös jossain vaiheessa elämää pystyttävä toteamaan, ettei kaikkia voi miellyttää kuitenkaan, joten miksi ei panostaisi niihin asioihin, joista todella nauttii – olivat ne muiden mielestä kuinka hölmöjä tahansa.

Ehkä se, mitä tässä nyt yritän sanoa, on että haluan jatkossa panostaa blogiini entistäkin enemmän. Päivittää useammin, löytää arjesta aikaa kirjoittamiselle, suunnitella kuvaamiset ja kirjoittaa ylös ideat. Niin kauan kun se ei ketään loukkaa, aion edelleen olla aavistuksen hölmö oma itseni instagramin stooreissa, puhua siitä mistä huvittaa vaikka se olisi kuinka höttöä ja merkityksetöntä. En missään nimessä ole muiden arvostelusta vapaa, mutta en anna sen päättää puolestani, mitä saan tai en saa elämässäni tehdä.

Tehdäänkö kaikki itsellemme pieni palvelus tänä viikonloppuna? Päätetään tehdä jotakin sellaista, mikä on aiemmin jäänyt tekemättä siksi ettemme ole kehdanneet tai uskaltaneet muiden mielipiteiden vuoksi. Ihan vasta ymmärsin, että minulle itselleni sisustaminen on eniten sellainen asia, jota teen itseäni ja perhettäni varten välittämättä yleisestä mielipiteestä. Kunpa samaa itsenäisyyttä saisi sovellettua enemmän muillakin elämän osa-alueilla. Ehkä se on asia, jota tulee vähitellen opetella ja johon on tietoisesti pyrittävä?

Piparihommia

Minea toivoi tänä vuonna joulukalenteriksi Littlest Pet Shop -kalenteria, mutta tietenkään valmista ei ollut kaupoissa ollenkaan saatavilla. Ajattelin, että ehkä olisi loppujen lopuksi järkevämpää tehdä kokonaan oma kalenteri kuin tyytyä johonkin kakkosvaihtoehtoon ja maksaa monta kymppiä siitä. Vähänpä ymmärsin, sillä itse tehdystä kalenterista tuli lopulta huomattavasti kalliimpi ja se vaiva, ei ollut ihan pikkuhomma keksiä kaikkiin kahteenkymmeneenneljään pussiin jotain kivaa sisältöä!

Tänään joulukalenterista löytyi tekemistä, piparien leipomista. Aamulla lähdimme kauppaan valitsemaan muotteja, karkkeja ja strösseleitä ja illalla meidän keittiössä olikin kolme innokasta leipojaa. Strösselilumihiutaleita lenteli pitkin lattioita ja karkkia meni enemmän suuhun kuin pipareihin, taikinasta puhumattakaan. Nooalle sai pariin kertaan sanoa, ettei enää laittaisi enempää sokerikuorrutetta ja tytöt ei olisi malttaneet lopettaa koristelemista. Lopputuloksena saatiin kuitenkin aikaan ihan melkoisen upeita pipareita, ja koristeluhommia päästään jatkamaan vielä huomennakin.

Nooankin piparit onnistui aika upesti vai mitä sanotte! Samalla tehtiin myös pino pillillä reiitettyjä pipareita kuusen koristelua varten, vaikka vähän kyllä epäilen ettei ne enää siinä vaiheessa ole tallessa kun kuusta kannetaan sisään. Milloinhan sen aika muuten olisi? Ehkä viikkoa ennen joulua? Niin tai näin, huomenna olisi ehkä aika askarrella muutama muukin koriste kuusta varten. Löytyykö teiltä hyviä ideoita?

Joulu muutaman vuoden takaa

Mikäli elämä menisi niin kuin suunniteltu, olisin tällä viikolla aloittanut laskeutumisen kohti joulua. Olisin askarrellut, suunnitellut, kirjoittanut ylös, leiponut, koristellut, kuunnellut, tunnelmoinut ja vaikka mitä. Olisin nyt postannut meidän joulukranssista ja tänään olisin hakenut kaappiin useamman purkin mustikkaglögiä valmiiksi jemmaan odottamaan viikonloppua ja tulevia iltoja, jolloin istun uudella nojatuolilla hörppien kuumaa glögiä lempimukistani. Olisin jopa käynyt viikonloppuna hakemassa lasten kanssa tonttulakit ja ainiin piparkakkutalo, pitäisiköhän siihenkin alkaa googlettamaan inspiraatiota! Joulu on ihmisen parasta aikaa, niin sen täytyy olla.

Paitsi että nyt postaankin vanhoja jouluisia kuvia kahden ja kolmen vuoden takaa. Ei ole glögiä (ja pelkään että kohta mustikkaglögi on kaupoista jo loppu!), ei ole sitä kranssiakaan vielä ja varsinkaan joulukalenteria ei ole Minealle, vaikka sellaisen lupasin askarrella. Pihakukat odottaa pystyyn kuolleina kodinhoitohuoneen altaassa ja jouluvalotkin on unohtuneet ostaa. Kotona ei tunnu yhtään jouluiselta, vaikka mieli on sitä joka päivä enemmän ja enemmän. Ensi viikon itsenäisyyspäivä tulee olemaan todellinen vedenjakaja, eikä sen jälkeen minua pidättele enää mikään. Tänään vain heräsin huomaamaan, että viime viikon neljän päivän mittainen sairastelu on ruuhkauttanut kaiken töissä niin, että nyt kaikki aika on mennyt sen purkamiseen. Onneksi helpotusta on tiedossa kunhan tästä selviän, ja kovin kaukana ei ole joululomakaan, jolloin aion olla todellakin lomalla.

Usein vanhoja kuvia katsellessa ihmettelen näin jälkeenpäin, olenko todella ollut noin idearikas ja aikaansaava. Eksyin selailemaan hyvin vanhoja joulukuvia ajalta, jolloin väkersin ihan kaiken joulukoristeista lähtien itse. Olin varmaan jo kuukautta etukäteen kirjoittanut menun ylös, leiponut pakkaseen kakkuja ja saaristolaisleipää ja pitänyt Minealle ainakin parit leipomisiltamat kavereiden kanssa. Ja jos totta puhutaan, niin valitsisin tuon vaihtoehdon tähänkin päivään, mutta tänä vuonna on vain hyväksyttävä, että oma rima on asetettava alemmas, jos mitään rimaa on olemassakaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että lapset saavat kokea joulun kaikilla mahdollisilla tavoilla, ehdimme istua yhdessä alas ilman kiireen tunnetta ja aattona on tarjolla paljon hyvää ruokaa ja tunnelma on rento. Ehkä siihen voisi vielä lisätä välipäivien ystävien ja sukulaisten näkemisen sekä suklaan, sillä ei ole joulua ilman suklaata!