Entäs loman jälkeen?

Lomaa ollessa jäljellä käytännössä enää viikko sitä alkaa jo miettiä, miten ikinä sopeudun taas työssäkäymiseen? Ajatukset on heitetty täysin nollatilaan heti kesän alussa, mutta silti odotan yhä edelleen kesän alkamista ja sitä että kotona ehtisi tulla tylsää, kun ei ole mitään tekemistä ja on oltu useampi päivä kotona, siis ihan vaan oltu. Tänään totesin, että ehkä on jo aika hyväksyä se, ettei Suomessa nykyään ole kesää siinä mielessä kuin itse toivoisi, koska en muista, milloin viimeksi olisi ollut oikea kesäilta. Kesäillalla tarkoitan iltaa, jolloin on edelleen niin lämmin, että voi helposti istuskella pitkälle yöhön ulkona ilman takkia ja ilmassa tuoksuu ja väreilee kesä. Jos on sattunutkin olemaan pari kuumaa kesäpäivää, niin iltaan mennessä sää on ehtinyt viilentyä niin että vaatekerroksia on saanut lisäillä enemmänkin, ja keskustelut on saanut siirtää terassilta sisätiloihin. Mitä ihmettä, oikeasti! Saanko jatkaa kesälomaa vielä kuukaudella, tiedä vaikka elokuu yllättäisi ja toisi Suomeenkin lämpöaaltoja ja sitä myötä uimakelejä ja lämpimiä iltoja.

Kaikesta huolimatta täytyy yrittää muistaa, että kesällä silti pääsee niin paljon helpommalla, kun ei tarvitse kerrospukeutua niin kuin talvella, vaan ulos lähteminen on lähes yhtä nopeaa kuin oven avaaminen. Me ollaan pyöritty lasten kanssa lähimetsässä jonkun verran nyt aamupäivisin, ja kaikki muu aika on tainnut mennä pyöräillessä pieniä lenkkejä Nooan kanssa – Mineaa tuskin näkyy kotona nykyään, kun tyttö viettää päivät kavereiden kanssa pihoilla. Useimmiten meikäläinen tykkää kävellä perässä Nooan potkupyöräillessä, mutta tiistaina sain fysioterapeutilla käydessäni aika tiukan juoksukiellon, ja kun kävelyäkin tulisi kuulema vältellä, niin kait se on itsekin noustava useammin pyörän satulaan. Jotenkin vain juoksu ja kävely on aina olleet enemmän oma juttuni, joten olen parin päivän ajan yrittänyt pohdiskella, uskaltaisinko uhmata juoksukieltoa ja toivoa että lihastreenin ja hieronnan avulla saan kipeän jalan kuntoon. Toisaalta tilanne voi pian olla se, ettei jalalla enää edes kävele, mutta loistavasti alkanutta lenkkeilyintoa ei haluaisi tappaa heti alkuunsa. Ehtii sitä kotona istuskella sittenkin, kun taivaalta sataa lunta ja räntää.

Kesässä parasta on ollut huolettomuus, se ettei tarvitse tehdä mitään, jos ei huvita. Voi olla yöpaidassa pitkälle aamuun, hakea take awayta lounaaksi ja nukkua päiväunet. Ja arvaatteko, mikä tulee töiden alettua olemaan kaikkein vaikeinta niin mulle kuin lapsillekin? Se että ehditään aamuisin ajoissa yhtään mihinkään, että lapset jaksaa herätä aamulla ja saavat unta aikaisin illalla, että itse osaan mennä nukkumaan ennen puoltayötä ja että pystyn luopumaan aamun kahvihetkistäni. Vaikka lomallakin rauhallinen ja hidas aamupala tarkoittaa vähän väliä pöydästä nousemista ja lasten auttamista omissa toimissaan, niin silti se aamun pieni hetki on yksi tärkeimmistä. Istut kahvikuppi edessäsi selaten suosikkilehteäsi tai katsoen netflixiä, syöt aamupalan vasta pari tuntia heräämisen jälkeen ja annat itsellesi aikaa miettiä täysin turhanpäiväisiä asioita. Hitaat aamut, niiden takia voisin tehdä jatkuvaa iltavuoroa jos se olisi työssäni mahdollista. Aamun aikana yleensä ratkeaa se, millä mielellä päiväni aloitan, ja aamusta riippuen olen joko tehokas tai en saa koko päivänä mitään aikaan. Miten ihmeessä sitä voi taas sopeutua hoitoon viemisiin, kamalaan kiireen tunteeseen ja siihen, että päivästä noin puolet on minuuttiaikataulutettua ja loppuajan lapset on väsyneitä ja kiukkuisia.

Kaksi sarjasuosikkia

Aika harvakseltaan tulee nykyään telkkaria katseltua, ja silloinkin kun sille löytyy aikaa, on elokuvan tai sarjan oltava katsottavissa samantien – aikataulutettu tarjonta ei vain toimi, kun kaikki katsomisen arvoinen tulee lasten nukuttamisen aikaan. Niinpä olen aika pahasti koukuttunut Areenan ja Netflixin ohjelmistoon, joista molemmista löytyy läjäpäin huippusarjoja. Viimeisimpänä on tullut katsottua Skamin teinidraaman lisäksi myös jännittävämpää draamaa rikossarjojen muodossa. Kaksi koukuttavinta on olleet jo muutaman vuoden takaiset The Fall ja Isänmaan puolesta (Homeland).

The Fall on brittiläinen rikossarja, siinä mielessä hyvin epätavanomainen että tutkittavien rikosten tekijä on alusta asti selvillä, ja sarja seuraa yhtä tiiviisti niin murhaajaa kuin murhien tutkijaakin. Irlantilaiseen kaupunkiin sijoittuvat tapahtumat etenevät siihen tahtiin, että sarjan tahtoisi katsoa alusta loppuun yhdellä kertaa, ja loppuratkaisu yllättää vaikka katsojana sitä luuleekin arvaavansa, miten tarina päättyy. The Fallin naispääosa tuo etäisesti mieleen huippusuositun Silta-sarjan Saga Norenin, ja onhan sarjan pääosan esittäjät niinkin nimekkäitä kuin Gillian Anderson ja Jamie Dornan.

Myöskin nimekkäillä näyttelijöillä roolitettu Isänmaan puolesta (Claire Danes, Damian Lewis) on rikossarja, joka vangitsee katsojan päiväkausiksi television ääreen. Itse vasta kahlaan läpi 2. tuotantokautta, mutta lohduttavaa on se, että katsottavana on vielä ainakin viisi kautta, ei tarvitse siis pelätä että jännitysnäytelmä olisi ihan heti ohi. Sarjassa seurataan CIA-etsivää, joka tutkii sotavankina kahdeksan vuotta olleen, Amerikkaan palanneen sotilaan tekemisiä. CIA-etsivä Carrie uskoo sotavangin olevan käännytetty, nykyinen Al Qaidan terroristi, jonka suunnitelmat ovat osa isompaa Amerikkaan kohdistuvaa terroristitekoa. Asioita hankaloittaa Carrien omat ongelmat mielenterveyden kanssa.

Sekä The fall että Isänmaan puolesta on varmoja sarjasuosikkeja niille, jotka muutenkin tykkäävät rikossarjoista. Ennen kuin aloitat katsomisen kannattaa varata riittävästi aikaa telkkarin ääressä istumiselle, ensimmäisten jaksojen jälkeen on nimittäin vaikea enää lopettaa ennen kuin on päässyt tuotantokausien loppuun asti.

Lomapäivät vähenee, paniikki iskee?

Onko teistä suurin osa tällä hetkellä lomalla? Omista kavereistani on melkein jokainen jäänyt lomille juhannukselta, tai viimeistään nyt heinäkuun alusta, ja veikkaanpa muutenkin tämän olevan sitä parasta lomasesonkia. Meikäläinen kun pitää lasten kanssa parin kuukauden lomaa, niin sitä voisi luulla ehtivänsä tehdä yhtä jos toistakin, mutta arvatkaa kuinka lopulta aina käy? Alkulomasta uskottelen aikaa olevan vielä niin paljon, ettei mitään kannata nyt ihan vielä aloittaa, ja nyt kun viikkoja on jäljellä enää vain muutama, tulee sellainen olo, että loma meni jo, kuka tässä enää ehtii mitään tehdä. Toisin sanoen osaan siis oikein taitavasti vältellä kaikkia velvollisuuksia ja soljua sellaiseen lomamoodiin, jossa aika kuluu nopeammin kuin koskaan, mutta mitään et oikeastaan tee. Kuinka kätevää!

Samanlaisessa mitään tekemättömyyden kiireessä taisin elellä silloin kun vielä olin lasten kanssa kotona, treffailtiin vaan kavereita, leivottiin mutakakkuja ja pyörittiin pihoilla. Aina välillä tulee ikävä sitä joutilaisuuden aikaa, vaikka samaan aikaan mieleen muistuu, miten myös kaipasi jotain omaa tekemistä poissa kotiympyröistä. Olenkin miettinyt, että osa-aikainen työnteko olisi varmasti loistava ratkaisu tähän elämäntilanteeseen, mutta toisaalta taas monet sanovat, että se helposti tarkoittaa sitä, että edelleen teet saman työmäärän mutta pienemmässä ajassa – ja tuntuvasti pienemmällä palkalla.

Luulen, että syksystä tulee vielä ihan erityisen hyvä kunhan ensin ehdin saada ajatukset kasaan, hommat valmiiksi kotona ja syksyn kalenterin pysymään tyhjänä kaikesta ylimääräisestä. Olen aika hyvin saanut toteutettua downshiftaamista, ainakin siinä mielessä että usein voin vastata ei meillä mitään ole, kun ystävät kyselevät ehdittäisikö kuluvalla viikolla nähdä. Myös useammat juhlat saavat tänä kesänä jäädä, ihan vain siksi etten juuri nyt tunnu innostuvan ajatuksesta reissata joka viikko lasten kanssa (tai ilman) ympäri Suomea. Enemmän arjen tekemistä, vähemmän kalenteriin merkittyä menemistä – tähän taitaa melko hyvin kiteytyä tämän vuoden ohjenuorani.

Vaikka olen pitänyt kalenterin vielä tiukasti poissa näköpiiristä, kaivoin silti kauneimman kynärasiani* esille ja kirjoitin paperille listan asioista, jotka haluan ehtiä tehdä tällä viikolla. Maalaan vessan saumat loppuun, varaan lapsille ajat hammastarkastukseen, hoidan virastoasioita, kiinnitän seinille pari kaapissa odottavaa taulua ja esinettä ja selaan sisustuslehtiä, jotka ovat viime kuukausina tipahdelleet postilaatikkooni, mutta jääneet lukematta. Torstaina ajelen hyvässä seurassa asuntomessuille Mikkeliin ja viikonlopun aloitan Minna bakesin herkuilla. Kuulostaa yllättävän hyvältä vai mitä? Pienistä puroista syntyy joki, ja niin ajattelin minäkin aloittaa, pieni homma kerrallaan ja turhia stressaamatta, todennäköisesti kuun lopussa huomaan tehtävälistani tyhjentyneen kokonaan.

*Ihana metallinen säilytysrasia on saatu Sisustus Orvokista. Rasia on merkiltään Lehtorinne design studio, samalta merkiltä löytyy mm upeita metallijaloilla varustettuja penkkejä ja metallihyllyjä.

Juhannus kaupungissa

Enpä muista olenko kovinkaan usein viettänyt kaupunkijuhannusta, siitäkään huolimatta etten ole mitään perinteisiä mökki-ihmisiä. Olen saattanut useammallekin ystävälleni ihmetellä, miksi suomalainen haluaa lomalla tehdä koko ajan jotain? Tuntuu melkein kuin meidän olisi liian vaikea vain olla, ottamatta stressiä siitä, kuinka paljon olisi tehtävää ja heittää työhanskat totaalisesti nurkkaan. Mökille lähdetään jotta päästään siivoamaan, kitkemään, kasvattamaan, kantamaan, putsaamaan, lämmittämään, pesemään, kokkaamaan ja mitä näitä  nyt on. Lomalla pitää osata myös lomailla, onhan sekin taito että pystyy totaalisesti tyhjentämään kalenterinsa ihan kaikesta.

Voi olla että kymmenen vuoden päästä olen mökkeilystä jotain ihan muuta mieltä, mutta nyt tekemistä tuntuu olevan kotonakin jo niin paljon sekä sisällä että ulkona, että itselleni paras loma on juuri sellainen, joka muutaman yön päässä häämöttää. Suoralla lennolla takuuvarmoihin lämpöasteisiin, all inclusive ja meri vieressä – jos tällä yhdistelmällä ei saa ajatuksia nollattua, niin tuskin millään. Ja sitä lomalta oikeastaan enimmäkseen odotankin, rentoutumista ja perheen yhteistä aikaa ilman velvollisuuksia.

Koska lomamatka on niin lähellä, päätimme olla lähtemättä tänä juhannuksena mihinkään kotia kauemmas. Saimme ystäväperheen pariksi yöksi meille kylään, itse asiassa saman porukan kanssa vietimme myös viime juhannuksen, silloin vain Turussa ja Naantalissa. Tänä vuonna keskityttiin olennaiseen eli hyvään syötävään ja lenkkeiltiin aina välissä, että jaksettiin taas syödä vähän lisää. Lapset oli selkeästi onnellisia siitä, että saivat vapaasti leikkiä toistensa kanssa pidemmän aikaa tai kuten Eemeli totesi ”kerrankin sai olla ulkona ihan rauhassa”. Kokkoa ei tällä kertaa päästy katsomaan, mutta Niko sytytti lapsille ulkotakan ja sitä siinä sitten tuijoteltiin ikkunan läpi kaikki samassa rivissä istuen. Tuskin kukaan lapsista olisi enempää osannut pyytääkään, lasten yksi parhaimpia piirteitä kun on se, miten aidosti kaikki eteen tuleva otetaan vastaan.

Onneksi juhannusta kesti kokonaiset kaksi päivää, sillä sekin tuntui menevän yllättävän nopeasti. Tuli istuttua leikkipuistossa, ihailtua auringonlaskuja ja ehkä pariin otteeseen myös selviteltyä poikien kinasteluja. Kaikkea sellaista tavallisen ihanaa, mitä tehtäisi ihan tavallisenakin kesäpäivänä, ja niinhän se vain tuntuu olevan, ettei juhlapyhät lapsiperheissä kovinkaan paljoa eroa arjesta. Juhannus kaupungissa oli siis kokonaisuudessaan erittäin jees enkä olisi itsekään osannut enempää odottaa. Entäs siellä, miten vietitte juhannusta tänä vuonna?

Tuplasuklaa-mukikakkua maanantaitunnelmiin

Oli tänään mikä päivä tahansa, se on tuntunut niin maanantailta, että aloin iltapäivästä jo uskoa päivien todella menneen sekaisin. Kun on viettänyt edelliset päivät reissussa syöden muiden tekemää ruokaa, istunut muiden kattamissa pöydissä ja nukkunut muiden siivoamissa kodeissa, niin paluu arkeen on aina raadollinen – siinä ei katsota kalenterista sen tarkemmin, missä kohtaa viikkoa mennään, vaan yleinen mieliala ja väsymys on se, mikä sanelee päivän onnistumisen. Kirjattakoon itselleni siis muistiin, että tästä eteenpäin, aina reissun jälkeiselle päivälle, varaan joko kaapin täyteen suklaata tai keksin koko päiväksi jotain erityisen kivaa tekemistä. Lounastreffit ystävän kanssa, se on vähintä mitä kotiäiti voi lomailun jälkeen vaatia.

Aloin heti aamusta luonnostelemaan postausta otsikolla näitä vihaan, sillä mitä muutakaan olisin itsestäni saanut irti kuin pari riviä ärsyyntymisen aiheita. Yksi inhoamistani asioista on muuten suomen kielen yhdyssanat! Ei siksi että ne olisi niin hankalia, vaan siksi etten voi sietää ylipitkiä sanoja kuten tuplasuklaamukikakku. Siksi usein sovellankin omia sääntöjäni yhdyssanoihin, lisäilen väliviivoja tai puhelimella viestittäessä kirjoitan sanat erikseen, vaikka ne kuuluisi yhteen. Joku saa kirjoituksistani varmasti enemmänkin kuin harmaita hiuksia, mutta onneksi elämä ei ole muutamasta yhdyssanasta kiinni, eikä myöskään näistä kymmenistä pilkuista, joita teksteihini lisäilen. Ei se taida myöskään olla kiinni siitä, kuinka paljon suklaata yhdessä päivässä voi syödä tai siitä, onko järkevää mennä pizzalle keskellä viikkoa.

Valittamisesta on aina luontevaa siirtyä suklaaseen eli siihen, mikä helpoiten muuttaa huonommankin päivän aurinkoiseksi. Aamukahvilla mieleni teki jotain hyvää, joten turvauduin mikrossa paistettavaan mukikakkuun, joka valmistuu muutamassa minuutissa. Ainekset yleensä löytyy jo valmiiksi kaapista, joten laittakaa ohje itsellennekin talteen, eihän sitä tiedä vaikka tulisi tarve leipoa jotain pikaista juhannusvieraille.

Suklaamukikakku

2 rkl voita tai margariinia

3 rkl vehnäjauhoja

3 rkl sokeria

1,5 rkl kaakaojauhetta

1/4 tl leivinjauhetta

1/2 muna

1 1/2 rkl maitoa tai vettä

6 palaa suklaata

Sulata voi mukissa ja lisää muut ainekset (suklaa paloiteltuna). Sekoita tasaiseksi ja paista mikron täydellä teholla (600-800) minuutti-puolitoista. Koristele ja nauti!

Onneksi allekirjoittaneellakin päivä parani iltaa kohden, ja sain jopa käytyä lenkillä. Suunnittelimme hyvää vauhtia valmistuvaa terassia, ensi viikon Mallorcan matkaa ja ihmettelimme, mihin puolet kesästä on kohta jo mennyt. Nyt katson vielä loppuun yhden ihanimmista elokuvista, Meet Joe Black, ja huomenna aion herätä huomattavasti pirteämpänä ja hyväntuulisempana.

Yhden suloisen 4-vuotiaan synttäreillä

Olenhan joskus teillekin kertonut olevani kotoisin Lahden seudulta? Jyväskylään muutin aikoinaan (en kehtaa sanoa, kuinka monta vuotta sitten – apua!) opiskelemaan, kun Lahdessa ei ollut yliopistoa, ja toisaalta taas Helsinki tuntui omaan makuuni aavistuksen liian hektiseltä kaupungilta. Myös suurin osa lapsuudenaikaisista ystävistäni ovat muuttaneet pois Lahdesta, mutta yksi hyvin läheinen ja tärkeä ihminen on joidenkin Helsinki-vuosien jälkeen palannut ainakin toistaiseksi Lahteen. Monien sukulaisten lisäksi tämä ystävä on yksi niistä syistä, miksi edelleen Lahdessa tulee meidänkin käytyä tasaisin väliajoin. Eikä sitä varmasti muutenkaan osaisi kotiseutujaan ihan kokonaan unohtaa.

Juuri tälläkin hetkellä ollaan heittämässä Lahden keikkaa, tai paremminkin nyt jo Hollolassa, sillä ystäväni Sapen vanhempi poika täytti pari päivää sitten neljä. Tuo ehkä maailman suloisin 4-vuotias skeittipoika oli toivonut kakkuun skeittiramppia, synttärilahjaksi toivottiin uutta potkulautaa, joka taipuisi paremmin temppuiluun ja juhlat juhlittiin Robinin tyyliin eriparikengillä. Aika nopeasti taisi äitin valitsema juhla-asukin vaihtua omiin lemppareihin eli farkkuihin, t-paitaan ja lippikseen ihan vain siksi, että samoissa vaatteissa ei kuulema mitenkään voi olla koko päivää. Synttäriaamunaan tuo sama pieni poika oli pohtinut, näinköhän enää mahtuu vanhoihin vaatteisiinsa kun yön aikana on varmaan kasvanut niistä kaikista ulos.

Tällä kertaa meikäläinenkin ylitti itsensä siinä, etten vienyt lahjaksi legoja, niin kuin melkein aina! Legot on helpoin lahja ikinä, sillä niistä tykkää kaikki ja jatkuvasti kauppoihin puskee uutuuksia sitä tahtia, että aina on helppo keksiä joku sellainen legosetti, jota lahjan saajalla ei vielä ole. Nyt olin kuitenkin etukäteen kysellyt lahjatoiveita, koska kahden pojan perheessä autoja, legoja ja muita vempaimia helposti kertyy ihan jo omastakin takaa. Sankari toivoi ensisijaisesti hinausautoa, mutta koska en sellaista löytänyt (edes kierrettyäni puolet Jyväskylän kaupoista läpi), niin lopulta vein Mauri Kunnaksen kirjan ja päältä istuttavan metallisen kaivurin – tiedättehän niitä, joita on myyty jo varmasti omien vanhempieni lapsuudesta saakka. 

Juhlat jatkui meidän osalta seuraavaan päivään saakka, koska jäimme Sapen perheen luokse vielä yöksi. Ihan parasta on mielestäni se, miten joidenkin kavereiden kanssa voi keskustella hyvinkin avoimesti, vaikka näkisi harvoinkin, juttu kun vain jatkuu siitä, mihin se viime kerralla on jäänyt. Joskus taas jonkun kanssa näkee usein eikä silti koskaan pääse arkisia aiheita pidemmälle, koska hetki ei vain ikinä tunnu oikealta. Se on varmasti sitä, kuinka toisten kanssa kemiat kohtaa paremmin ja ehkä siihen vaaditaan myös jonkinasteista samankaltaisuutta, hengenheimolaisuutta tiedättehän. Ja se suurin rikkaus on tietenkin omistaa molemmanlaisia ystäviä, sillä ystäviä tuskin koskaan voi olla liikaa, vaikka sitä sanotaankin että laatu korvaa määrän.

Se olisi taas uusi viikko edessä, koittakaahan työssäkävijät jaksaa ja lomalaiset, muistattehan ottaa rennosti!

Ajatuksia lapsista

Jotenkin kummasti kaveripiiriini on sattunut todellinen vauvabuumi, kuusi ystävää on parhaillaan raskaana ja muutenkin tuntuu, että vauvauutisia tipahtelee puolituttujenkin somekanaviin vähän väliä. Ihan vasta ehdin todeta, että nyt alan olla jo siinä iässä, että kaveripiirissä on lapset tehty ja seuraavana vuorossa on työpaikan vaihdot, avioerot ja sairaudet sun muut vaivat, mutta eipä mitään, ihanaa että saadaan ympärille vauva-arkea! Yllättävän usein vastailen itsekin kysymykseen siitä, onko meidän lapsiluku tässä vai vieläkö ollaan ajateltu tehdä kolmas lapsi. Tiedän toki, ettei lapsia tehdä, mutta jonkinlainen päätös lasten toivominenkin on, ja luulen kyllä että me Nikon kanssa ollaan varmoja sen suhteen, mitä me haluamme – ja molemmat samoilla linjoilla asian suhteen.

Vaikeinta pienlapsiarjessa on ehdottomasti mielestäni ollut itkevä, tyytymätön ja vain pienissä pätkissä nukkuva vauva, jollaisen mekin olemme aikanaan kokeneet. Kaikki sen ajan jälkeen on tuntunut melkein jopa helpolta, vaikka monesti kuulin vakuutteluja siitä, kuinka liikkeelle lähtenyt, joka paikkaan ehtivä taapero se vasta hankala olisikin. Edelleen olen sitä mieltä, että lasten kanssa henkisesti raskas aika on minulle ollut huomattavasti pahempi kuin fyysisesti raskas, väsyneenä äitinä olisin voinut vaihtaa lohduttomasti itkevän vauvan kaatuilevaan, täystuhotaaperoon milloin tahansa, jos olisi ollut mahdollista valita.

Nykyään meidän perusarki on hyvin mutkatonta ja helppoa, eikä oikeastaan mikään vaadi erityisiä ponnisteluja onnistuakseen, kun lapset on jo sen verran isoja ja omatoimisia. Minea on aina ollut aavistuksen pikkuvanha ja aikaansa edellä siinä, että tyttö haluaa osata tehdä mahdollisimman paljon itse ja onkin todella taitava ja fiksu – näin varmaan kaikki äidit näkevät omat lapsensa. Meidän lapsilla on kolmen vuoden ikäero, ja se on toiminut paremmin kuin hyvin ajatellen sitä, kuinka hienosti Minea suhtautuu Nooaan. Minealle Nooa on selkeästi pienempi, pikkuveli, jota autetaan ja huomioidaan aina kun mahdollista. Edelleenkin Minea pitää Nooaa sylissä päivittäin, suukottaa tilanteen tullen, auttaa, ottaa mukaan leikkeihin, opastaa ja antaa paljon anteeksi ihan vain siksi, että tietää toisen olevan pienempi. Eikä ikäeroa silti ole liikaa, etteikö sisarussuhde olisi läheinen ja yhteisiä leikkejä löytyisi.

Nooa puolestaan on mitä parhaassa iässä, osaa jo paljon mutta on kuitenkin vielä niin äitin poika, ettei ihan hetkeen ole kasvamassa sylistä pois. Tuo pieni poika haluaa jakaa kaiken siskonsa kanssa, tutkii lapsen mielenkiinnolla kaikkea eteen tulevaa ja kyselee kaikesta kysymyksiä, joihin aina en osaa vastata. Eilen tutkittiin metsässä erilaisia ötököitä, tänään seisottiin ihastelemassa kaivinkonetta ja joskus ihmetyksen voi herättää niinkin pieni asia kuin sammal kiven päällä tai taivaalla kiitävä lentokone. Melkein uskaltaisin väittää, että elämme parhaita aikoja juuri nyt – vaikka toisaalta, niin on Mineankin kanssa jokainen vuosi tuntunut parhaalta vuodelta siihen mennessä.

Juhlien jälkeen

Juhlien jälkeen tunnelmat saattavat usein olla hieman noh, väsähtäneet, mutta väliäkö sillä jos juhla itsessään on onnistunut ja vieraatkin on viihtyneet. Meillä rullattiin lauantaina matot sivuun, ripustettiin kattoon viirejä ja ilmapalloja ja talo täyttyi kaksikymmenpäisestä juhlijaporukasta. Ensin vähän jännitin, miten me kaikki mahduttaisi meille, mutta onneksi (!) säät näytti paranemisen merkkejä iltapäivästä, ja lopulta saatiin osa porukasta istuskella terassin puolella auringon paistaessa. Tiesittekö muuten, että Niko on viime päivät nikkaroinut meille terassia ja etupihalle pientä kuistia? Päätettiin tehdä väliaikaisratkaisu leveästä lankusta, ja myöhemmin, ehkä vuoden tai parin päästä rakennellaan lopullinen terassi betonista.

Muuten en olisi näihin bileisiin laittanut mitään erityisiä koristeluja, mutta meillä sattui paria päivää ennen olemaan töissä juhlat, ja kätevästi sain sieltä valmiit viirinauhat ja ilmapallot. Ihan uutena juttuna tajusin myös että jätesäkistäkin saa tehtyä kivoja tasseleita kun vain rullailee säkin haitarille, leikkaa ja sitoo narulla. Ohjeita löytyy netistä vaikka kuinka, esimerkiksi täältä.

Juhlakoristeiden poisottaminen on usein se vaikein osuus juhlista, ja varsinkin tällä viikolla olen päättänyt olla ottamatta paineita yhtään mistään – ensimmäisen lomaviikon kun haluan viettää mahdollisimman rennosti, niin että ensi maanantaina jo voi sanoa olevansa täysin lomatunnelmissa. Itse asiassa, sen verran rennosti on menty tässä muutenkin, että olen unohtanut hoitaa lasten (ja omani) passiasiat kuntoon. Reissuun pitäisi lähteä noin kolmen viikon päästä, eikä kolmella neljästä ole passia. On se ihme, etten tähän ikään mennessä ole oppinut hoitamaan asioita hyvissä ajoin, luulen nimittäin että sillä saattaisi olla jotain vaikutusta siihen ettei 5-vuotias tyttöni lähes joka kerta autoon istahtaessaan kysyisi ”äiti ollaanko me tänään myöhäsaä”!

Lasten kanssa me lomaillaan seuraavat kaksi kuukautta, ja vasta elokuun alusta alkaa arki uudessa päiväkodissa, uusien hoitajien ja uusien kavereiden kanssa. Mallorcaa lukuunottamatta emme ole suunnitelleet oikeastaan yhtään mitään tekemistä tälle lomalle, vaan yritämme olla aikatauluttamatta liikaa ja elää viikko, tai jopa päivä kerrallaan. Olen etenkin tänä vuonna pelännyt jonain päivänä löytäväni itseni tilanteesta, jossa viikkoni on niin täynnä ohjelmaa, että ystävien kanssa yhteisen ajan löytäminen käy lähes mahdottomaksi. En usko, että kukaan toivoo päätyvänsä ruuhkavuosien suorittajaksi, mutta jossain vaiheessa se saattaa olla väistämättömästi edessä, jos perheessä on pieniä lapsia, harrastuksia, työssäkäyviä vanhempia ja vanhempien harrastuksia. Silloin jos joskus on hetkessä elämisen taito tarpeen, ja samaa mentaliteettiä aion soveltaa nytkin.

Kahvin voimalla

Huh mikä viikonloppu takana! On ollut pientä äksöniä perjantaista sunnuntai-iltaan ensin vähän isompien kekkereiden muodossa ja tänään puolestaan on saanut tehdä niitä arkisempia hommia eli perus kotityöt ja joitain työjuttuja, joita ei huomenna ehdi. Eilen pyörähdin Minean ja hyvän ystäväni kanssa Tampereella päiväreissun mittaisella käynnillä, niin että ehdittiin sopivasti juosta Ikea ja Ideapark läpi, ja lapset pääsi toivomiinsa paikkoihin. Alunperin suunnitelmana oli mennä Koiramäkeen, mutta kun koko päivän satoi vettä, muutettiin me suunnitelmat lennosta ja mentiin ensin Ikean leikkipaikkaan (Minean toive!) ja siitä Fun parkkiin. Ideaparkissa ollaan lasten kanssa käyty monestikin, mutta Fun parkissa tämä oli ihan ensimmäinen kerta. En ole täysin varma tykkäsinkö vai en, olihan siellä muutamia tosi kivoja laitteita ja paikka oli monipuolinen, mutta laitteisiin pääsi vain tiettyinä kellonaikoina, ja loppujen lopuksi lapsetkaan ei jaksaneet tarkistella koko ajan kelloja, vaan viihtyivät ennemminkin Hop Lopin puolella. Fun parkista siis löytyy myös Hop lop pienemmässä mittakaavassa.

Kun on koko viikonloppu mennyt myöhään valvoessa ja aikaisin herätessä, jatkuvasti jotain touhutessa, on pelastavana elementtinä toiminut kahvi. Sanoin torstaina ihan ääneenkin, että kahvilla meidänkin avioliitto on selvinnyt monesta, ja niin se kyllä osittain varmasti onkin, vaikka sanoinkin sen pieni pilke silmäkulmassa. Itselleni kuitenkin oli pienlapsiaikana kaikkein tärkeintä vertaistukea se ymmärrys, jota jaettiin ystävien kanssa kahden kesken kahvipöydässä, enkä voi sanoa ettenkö nykyäänkin nauttisi siitä, kun voi hyvällä syyllä leipoa vähän mutakakkua ja jakaa sen jonkun kanssa samalla päivän kuulumisia läpikäyden. Luin aika pysäyttävän artikkelin pienten lasten äitien väsymyksestä, etenkin siitä kuinka peruuttamattomiin tekoihin se voi johtaa ellei äidit saa riittävästi apua, ja mietin että miksen tuossa voisi ihan hyvin olla minäkin, jos ympärilläni ei olisi aina ollut niin hyvää joukkoa ymmärtäviä ihmisiä. Aina löytyy joku, jonka kanssa jakaa pulla tai keksi, jos jutustelulle on tarvetta, ja se jos mikä parantaa maailmaa.

Joskus olen miettinyt, kuinka harmi on ettei miehillä ole samanlaista tapaa istua kahvin ääreen silloin kun joku painaa mielessä, tai päinvastoin, kun asiat on hyvin ja sen haluaa jakaa läheisten kanssa. Jos meikäläinen asuisi ihan kaupungin keskustassa, aloittaisin jokaisen aamuni yhdellä take-away-kahvilla tai kutsuisin jonkun ystäväni pikatreffeille kahvilaan ennen lasten hakemista hoidosta. Ihan jo siitäkin syystä, että Jyväskylään juuri aukesi uusi kahvila, Espresso House, jonka kahvit ja tarjoilut oli sen verran taivaallisia, että koukuttumista on vaikea estää. Seuraavat kolme päivää on lasten viimeiset hoitopäivät ennen kesälomaa, joten taidan pitää loman alkamista hyvänä tekosyynä aloittaa tuleva viikko yhdellä energiaa antavalla kahvilahetkellä, tai miksei sitä voisi loman ajaksi ottaa jopa tavaksi!

Elämäni tärkein tehtävä

Mä tykkään susta niin paljon, että en tunne ketään muuta, kuka on noin ihana. Rakastan sinua eniten.

Nämä sanat kannettiin tänään aamulla itsetehdyn kortin muodossa sänkyyni, halausten ja suukkojen saattelemana. Mietin hetken aikaa, kuinka voisin koskaan riittävästi ilmaista sitä, kuinka suurta oma rakkauteni lapsiani kohtaan on, mutta ehkä minun ei tarvitsekaan ajatella sitä, vaan rakkautta ja onnea on joka hetkessä. Joskus pinna palaa liiankin herkästi, aina ei jaksaisi kymmenettä kertaa lukea samaa iltasatua tai taistella nukkumaanmenosta, väsyneenä sitä vain toivoo että lapset leikkisivät keskenään ja aika ajoin kaipaa omaa aikaa. Tärkein tehtäväni kuitenkin on olla äiti, sellainen joka rakastaa ja on läsnä. Noille kahdelle pienelle ihmisenalulle me vanhemmat olemme kaikki kaikessa, ja se on se syy, miksi niin kovasti tahtoisin olla hyvä äiti, en pelkästään riittävän hyvä. Toivon, että äitinä olemisen onni ja kiitollisuus muistuu mieleeni ihan joka päivä, sillä oikeastihan millään muulla ei ole niin väliä, kunhan minulla on perheeni.

Sunnuntain extempore synttärit

No nyt on kakkua maha täynnä, Niko vuotta vanhempi ja yksi loistava viikonloppu takana. Parasta on varmasti se, että ehtii tehdä asioita, joita ei tarvitsisi mutta haluaa silti. Leivottiin lasten kanssa kakkua, puhallettiin parit ilmapallotkin ja kutsuttiin ihan vain muutama ystävä kylään, jotta kaikkea kakkua ei tulisi syötyä yksin. Tiedän, että monille synttärit on enimmäkseen stressin aiheuttaja, mutta itse olen täysin päinvastaisella linjalla, ja olen useasti harmitellut sitä, kuinka molemmilla lapsilla ja mulla itselläni on kaikilla synttärit helmikuussa – minkä takia niitä ei ihan jokaista viitsi juhlia siinä mittakaavassa kuin ehkä tulisi juhlittua, jos ne olisi eri vuodenaikoina. Sen jälkeen kun Minea syntyi, en ole enää omia synttäreitäni juhlinut ollenkaan, nimpparit sain kalenteriin vasta muutama vuosi sitten, ja nekin sattuu lähes samalle viikonlopulle äitienpäivän ja Nikon synttäreiden kanssa, ja niin ne on muuten Mineankin nimpparit kevättalvella. Varmaan juuri tästä syystä olen usein pitänyt vaatekutsuja syksyisin, että olisi edes joku syy kutsua kerralla enemmän kavereita kylään.

Kakku leivottiin Kinuskikissan ohjeella, ja siihen laitettiin täytteeksi lakkahilloa ja kinuskia. Olihan se suht makeaa, mutta omaan makuuni juuri sopiva, ja hyvää vaihtelua siinä mielessä että en ole koskaan ennen käyttänyt lakkahilloa. Suolaisena tarjottavana tarjosin helppoja tonnikalawrappeja eli tortillalevyn sisään salaattia, tonnikala-tuorejuustotäyte, tomaattia, kurkkua ja avokadoa. Toimii millä täytteillä tahansa ja maistuu yleensä kaikille. Tonnikalawrapit on yksi niitä tarjottavia, joita teen usein jos en ole ehtinyt suunnitella sen kummempaa leivottavaa tai jos aika ei riitä leipomiseen. Toinen vastaava on kanapiirakka tai herkkupuolelta banoffee tai pannari.

Ensi viikolla pääsen taas suunnittelemaan jotain tarjottavaa kun emännöin kutsuja täällä meillä. Tällä kertaa kyseessä ei olekaan vaatekutsut vaan jotain ihan muuta, jotain josta kerron lisää sitten jälkikäteen. Ajattelin tehdä useampaa erilaista suolaista ja makeaa, mutta jotenkin nyt tuntuu että ideat on täysin hukassa! Siispä, jos teillä on vinkata jotain nopeaa mutta hyvää leivottavaa, niin laittakaahan kommenttia tai sähköpostia tähän suuntaan. Ihan jo senkin takia olisi kiva kuulla teidän suosikkeja, jotta aina ei tulisi leivottua samoja herkkuja, ehkä vieraatkin kaipaavat jotain vaihtelua kanapiirakasta, hehe.

Pirteää alkavaa viikkoa! Pidetään peukkuja että lupaukset takatalvesta eivät ainakaan ihan sellaisenaan toteutuisi, en nimittäin taida kestää enää yhtäkään lumisadetta tälle keväälle.

Päivän tunnelmat

Terveiset sängynpohjalta! Niinhän siinä kuitenkin kävi, että yön aikana nousi kuume ja tämä päivä on mennyt kokonaan maatessa ja leffoja katsoessa. Kuitenkin koska on vappu, koin tarpeelliseksi aloittaa päivän munkilla ja teellä (muuta en tänään olekaan saanut syötyä), ihan vain hyvitelläkseni itselleni sitä, etten päässyt lasten kanssa tivoliin tai vapputorille. Onneksi tivoli viipyy Jyväskylässä vielä koko tämän viikon, joten taidan tulevalle lauantaille varata pari paikkaa possujunasta. Hyvää vappua ja parempia oloja kaikille sinne ruudun toiselle puolelle!

P.S. Iso suositus Liittoutuneet-elokuvalle! Täällä mennään ihan elokuvan loppusuoralla ja aika jännäksi käy..

Vappua

Munkit

50 g hiivaa

5 dl maitoa

1 1/2 tl suolaa

1 1/2 rkl kardemummaa

1 1/2 dl sokeria

14-15 dl vehnäjauhoja

100 g voita

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon suola, kardemumma, sokeri ja suurin osa jauhoista. Loppuvaiheessa lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Anna kohota liinan alla tunti.

Pyörittele taikinasta palloja, tee keskelle reikä ja paista kookos- tai rypsiöljyssä. Pyörittele munkit lopuksi sokerissa.

Yllättäen tässä vierähtikin useampi päivä siitä kun viimeksi postasin mitään. Lapset nukahtavat nykyään iltaisin niin myöhään, että jos päivä on töissä ollut yhtään normaalia väsyttävämpi, en saa illalla enää mitään ihmeempiä aikaan, hyvä jos pysyn hereillä siihenkään saakka että lapset nukkuvat. Niinpä tämä pidennetty viikonloppu tuli hyvinkin tarpeeseen, siitäkin huolimatta että sain itselleni pienen lomaflunssan ja ulkona on satanut lunta niin ettei ulkoilu ole juurikaan inspiroinut.

Eilen ehdin leipoa munkkeja, samalla ohjeella jolla on munkit tullut tehtyä jo useamman vuoden ajan. Tuore pulla ja munkit on aina olleet lemppareitani, ja nämäkin pari päivää olen käytännössä elänyt pelkällä munkilla. Munkit, sima (tänä vuonna kaupan valmissima) ja tivoli kuuluvat vappuun, valitettavasti myös kylmä ilma on melko perinteisesti ollut osa vappuperinteitä ainakin täällä Jyväskylässä. Huomenna meillä oli suunnitelmissa lähteä tivoliin iltapäiväksi, mutta mikäli aamullakin maa on valkoisena tai allekirjoittaneen olo huonompi, taidetaan laitteissa kiertelyt jättää odottamaan kesän Särkänniemeä ja Lintsiä. Sinänsä ei ole yhtään huono vaihtoehto sekään, sillä itselleni on tehnyt ihan hyvää vain olla nämä muutamat päivät kotona. Vielä ei ole ehtinyt tuntua siltä, että olisi tehtävä jotain, vaan taidan olla noin yleensäkin luopunut ajatuksesta saada mahdollisimman paljon aikaan viikonloppuisin. Ihan riittävästi on tekemistä siinäkin, että saa lasten ulkoilut ja ruokailut hoidettua, eikä tämä jatkuva munkin syöminenkään ihan kevyttä hommaa ole!

Mitä kuuluu teidän vappuun? Tuntuu jopa hieman hassulta heti pääsiäisen perään olla jälleen pidennettyä viikonloppua kotona, ja kesälomatkin on jo ihan kulman takana (vaikkei ulkona ehkä juuri nyt siltä näytäkään). Huomasin eilen että vapaa-aika kotona lorvaillen voi myös olla riskialtista aikaa siinä mielessä, että todella on aikaa tuijotella kodin nurkkia ja keksiä kaikenlaista uutta ostoslistalle – vaikka moni vanhakin haave on vielä toteuttamatta. Mutta niinhän se usein menee äitiyslomallakin, vai mitä? Silloin ehtii keksiä uusia elämäämullistavia ideoita, pieniä pintaremontteja tai muuten vaan haaveilla erilaisista hankinnoista. Nimimerkillä hoitovapaalla yritystoiminnan aloittanut ja talon rakennuttanut.

Rennosti pääsiäiseen

 

On se vaan aika kumma juttu, että ihminen osaa asettaa itselleen pieniä paineita niinkin stressittömästä asiasta kuin loma! En ole ollenkaan stressaantuvaa tyyppiä, kaikki kun aina kuitenkin järjestyy (joskus paremmin ja toisinaan ei niin kovin hyvin) eikä murehtimalla asiat muutu ainakaan yhtään helpommiksi, päinvastoin. Kaikki, mitä ei ole pakko tehdä juuri nyt, ehtii tehdä sitten joskus myöhemminkin, ja jos joku on varmaa niin se, ettei ylimääräisestä suorittamisesta ja stressaamisesta tule kukaan taputtamaan minua olkapäälle. Lähipiirini varmasti allekirjoittaa sen, ettei meillä juurikaan stressata tai eletä turhan tarkasti – ei oikeastaan millään elämän osa-alueella. Mutta, mutta. Kolikon kääntöpuoli on siinä, että usein kuvittelen vähän vasemmalla kädellä tekeväni kaikenlaista siinä sivussa, kun tekemistä olisi muutenkin ihan riittävästi. Nytkin kun pääsiäisloma eilen alkoi, oli meillä sovittuna neljästä yöstä kolme ystävien kanssa ja silti olin suunnitellut tekeväni muutamat neulotut puput, pääsiäistervehdyksiä kaukana asuville ystäville, keväisiä kukka-asetelmia kotiin ja jos vielä äkkiä leipoisi kolme eri jälkiruokaa ja ostaisi koristeita pääsiäiskattaukseen. Missään vaiheessa ei mieleeni juolahtanut, etten varmaan millään ehdi tehdä näitä kaikkia, koska kuka nyt lomalla kelloa katsoisi.

Tällä hetkellä meidän porukka matkaa autolla jossain Lahden ja Jyväskylän välillä. Aloitimme loman mitä rentouttavimmalla tavalla, yökyläilimme rakkaan lapsuudenystäväni kotona, jossa meitä odotti valmis pöytä ja seuraa jokaiselle perheenjäsenelle. Kotona vastassa on siivousta vaille oleva talo, mutta sain kuin sainkin joitain pääsiäiskoristeita laitettua esille. Kovin värikäs ei pääsiäinen meillä ole, vaikka löytyy meiltäkin ne perinteiset vitsat, rairuohot ja munat lastenhuoneista ja keittiöstä. Ystävän tuomat keltaiset narsissit antavat sopivasti väriä yhtenäiseen olohuone-ruokatilaan, johon muuten ostin lähimarketista ruskeita, mustia, harmaita ja valkoisia sulkia ja koristemunia. Kaksi posliinipupua nappasin mukaani käydessäni Plantagenissa jälleen kerran ihastelemassa viherkasveja. Mielestäni pääsiäisen, joulun tai minkään muunkaan juhlapyhän ei tarvitse täyttää koko kotia, vaan maltillinen määrä koristeita riittää, ja on sitä paitsi paljon mukavampi säilyttääkin seuraavaa vuotta ajatellen. 

Arvatkaa muuten mikä on pääsiäisessä tärkeintä? Ei kinderit eikä virpominenkaan, ei myöskään tiput vaikka niin kovasti koitinkin pienempänä vanhemmilleni väittää pyytäessäni oikeaa pääsiäistipua lemmikiksi. Kaikkein eniten merkitsee se, että kaikilla on runsaasti aikaa toisilleen, ehtii tavata ystäviä ja perhettä ja on mahdollisuus ihan vaan olla. Turha kait siitä on stressiä ottaa? Oli ne puput askarreltu tai ei.

Uusi osoite, ja ehkä vähän uusi suuntakin!

Pitkästä aikaa blogin ääressä, eikä minkä tahansa blogin, vaan itse kyhätyn sivuston, jonka aikaansaamiseksi vaadittiin tämä pariviikkoinen (tuumailu)tauko ja useampi tunti ihmettelyä, googlettamista, joitakin viestejä ja muutama puhelu. Asiaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta jotenkin en enää osannut kirjoittaa vanhan osoitteen puolelle mitään, kun kuitenkin olin jo teille ehtinyt kertoa, että muutto on pian edessä. Olin ehkä kuvitellut, että omat sivut olisi hetkessä valmiit (nykyäänhän kaikkeen löytyy ohjeet netistä!), sen enempää asiaa selvittämättä, ja noin kymmenen vuotta vanhoihin tietoihini ja taitoihini luottaen. Vähän enemmänhän siihen lopulta tarvittiin, mutta se mikä itselleni on aika iso juttu, on se, että olen todella saanut aikaan jotain näin hienoa! Tai niin, valmis pohja, helpot wordpressin muokkaustyökalut ja niin edelleen, nehän sen taisivat saada toimimaan, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Pidemmittä puheitta, mitä tykkäätte uudesta ulkoasusta?

Paljon on sivuston viimeistelyssä vielä tekemistä, jotta kaikki alasivut ja sivupalkit näyttävät oikeanlaisilta, mutta koska into kirjoittamiseen on ollut kova, niin ajattelin, ettei teitä ehkä haittaa? Uusi alku on aina uusi alku, ja vaikka tämä on blogilleni jo viides (!!) osoite, niin silti tuntuu uutuuden viehätystä, ja sen viidennen kerran päätin taas panostaa täysillä ja laittaa uudella alustalla kaikkeni peliin. Allerin portaalissa sain tuntea oloni turvatuksi, kun tiesin joka kuukausi tililleni kilahtavan suunnilleen saman summan, mutta vastapainona nyt on vapauttavaa, kun blogi näyttää minulta itseltäni, ja en tiedä kuvittelenko vain, mutta yleisilme tuntuu aavistuksen freesimmältä? Vielä en osaa sanoa, lisääkö omalla sivustolla toimiminen blogini kaupallisuutta, vaikka usein lukijat kuvittelevat sen ehkä olevan päinvastoin. On kuitenkin aika yleistä, että bloggaajien kamppikset portaaleissa maksaa yrityksille niin paljon, että monesti ainakin pienemmät yritykset valitsevat yhteistyökumppaneikseen itsenäisiä bloggaajia – ja tämä mielestäni näkyy juurikin siinä, että itsenäiset blogit ovat sisällöltään hiukka kaupallisempia. Niin tai näin, lupaan jatkossakin kirjoittaa vain asioista, jotka itseäni aidosti kiinnostavat, ehkä enenevissä määrin sisustuksesta ja toivottavasti paljon muodista. Pääroolia blogissani on aina kuitenkin pitänyt hyvän mielen arki, ja sitä on tiedossa tulevaisuudessakin.

Tänään lauantaina söimme aamupalaa pitkän kaavan mukaan, sillä taisimme viettää ensimmäistä lauantaita uudessa kodissa ilman että olisi vieraita kylässä tai kiire mihinkään. Pitkästä aikaa tein banaanilettuja eli lasten ehdotonta lempparia, vietin monta tovia vain tuijotellen kotimme nurkkia ja miettien, miten huoneet sisustaisin, jos mikä tahansa olisi mahdollista. Haavelista on tällä hetkellä luvattoman pitkä, ja on ehkä sanomattakin selvää, ettei se ollenkaan sovi yhteen rakennusajan lompakkoon jättämän loven kanssa. Onneksi asioita voi, ja on hyväkin, pureskella pikkuhiljaa, tai kuten ystäväni tänään sanoi ei kaikkea tarvitse saada yhdessä yössä. Naisena saatan olla asiasta hieman eri mieltä, mutta kuten tämän uuden sivustonkin kanssa, ehkä harkiten lopputuloksesta tuleekin parempi kuin osasin odottaa.

Eka lomapäivä

Lapsilla ja mulla alkoi tänään lomaviikko, ja todella loma, sillä koitan olla tekemättä mitään työtä muistuttavaa hommaa koko aikana. Tiedän ettei se tule olemaan lähellekään mahdollista, mutta en kuitenkaan halua koko viikkoa tuhlata siihen, että tekisin kaikki rästiin jääneet hommat ja sunnuntaina olisin niin poikki, että odottaisin jo seuraavaa lomaa. Ensin ajattelin pysytellä lasten kanssa mahdollisimman paljon kotona puuhaillen omassa pihassa ja leikkien sisällä, mutta kun olen parina viimeisenä päivänä juossut Nooan perässä siivoamassa ehtiväisen pojan tuhojen jälkiä, niin totesin kotona olemisen olevan aika huono idea – ainakin siis noin jos haluan itsekin lomaviikolla ottaa vähän rennommin. Täällä on viikonloppuna nimittäin siivottu ainakin lasinsiruja lattialta kahdesti, hammastahnaa vessan lattialta kolmesti, kynsilakkaa vaatehuoneen lattiasta, tussinjälkiä portaista ja pihkaa seinästä. Kovin on touhukas ja omatoiminen tuo meidän 2-vuotias, ehkä uskaltaisin jopa sanoa että joskus vähän liiankin päättäväisesti toteuttamassa omia juttujaan.

Loman ensimmäinen päivä oli jokseenkin lapsille suunniteltu, sillä aamusta ajeltiin vanhoille kotihoodeille kävelemään ja hiihtämään jäälle, ja läheisellä laavulla kaivettiin repusta nakit ja kaakaot. Pakkasta oli ihan reippaasti, mutta aurinko paistoi välillä niin että miinusasteet oli helppo unohtaa ja tuntui melkein enemmän jo keväältä kuin talviselta helmikuulta. Haluan vakaasti uskoa, että kuukauden päästä ollaan niin pitkällä keväässä että voi alkaa kaivella pyöriä varastosta ja unohtaa sukset ja luistimet useammaksi kuukaudeksi, sillä on se kesä vaan meikäläisen juttu – silläkin uhalla että talven jälkeen takuuvarmasti saa tänäkin vuonna panikoida sitä, miten kamalaan kuntoon ihminen voi itsensä päästää talven aikana. Täytyisi varmaan joka talvi päästä vähintään yhdelle etelän matkalle, jotta oman kroppansa saisi isojen neuleiden ja väljien puserojen alla pidettyä edes jossain, siedettävässä kondiksessa.

Iltapäivästä me oltiin Minean kanssa sovittu menevämme Laukaaseen katsomaan Risto Räppääjä -näytelmää kaveriporukalla. Myöhästyimme alusta vartin verran, mutta onneksi silti menimme, koska Minea tykkäsi näytelmästä ja oli innoissaan kun pääsi vielä lopuksi lavasteisiin tutustumaan ja poseeraamaan Nelli Nuudelipään ja Alpon kanssa. Näytelmän jälkeen mietin, että Nooakin olisi oikein hyvin mennyt mukana, vaikka olin ajattelin ettei 2-vuotias ehkä vielä jaksa istua tuntia teatterissa. Ehdin varmaan jo unohtaa, että olihan se Mineakin tuossa iässä jo ihan leffateatterissakin ja hyvin jaksoi keskittyä.

Onko siellä muita talvilomailijoita vai joko lomat meni jo?