Uusi osoite, ja ehkä vähän uusi suuntakin!

Pitkästä aikaa blogin ääressä, eikä minkä tahansa blogin, vaan itse kyhätyn sivuston, jonka aikaansaamiseksi vaadittiin tämä pariviikkoinen (tuumailu)tauko ja useampi tunti ihmettelyä, googlettamista, joitakin viestejä ja muutama puhelu. Asiaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta jotenkin en enää osannut kirjoittaa vanhan osoitteen puolelle mitään, kun kuitenkin olin jo teille ehtinyt kertoa, että muutto on pian edessä. Olin ehkä kuvitellut, että omat sivut olisi hetkessä valmiit (nykyäänhän kaikkeen löytyy ohjeet netistä!), sen enempää asiaa selvittämättä, ja noin kymmenen vuotta vanhoihin tietoihini ja taitoihini luottaen. Vähän enemmänhän siihen lopulta tarvittiin, mutta se mikä itselleni on aika iso juttu, on se, että olen todella saanut aikaan jotain näin hienoa! Tai niin, valmis pohja, helpot wordpressin muokkaustyökalut ja niin edelleen, nehän sen taisivat saada toimimaan, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Pidemmittä puheitta, mitä tykkäätte uudesta ulkoasusta?

Paljon on sivuston viimeistelyssä vielä tekemistä, jotta kaikki alasivut ja sivupalkit näyttävät oikeanlaisilta, mutta koska into kirjoittamiseen on ollut kova, niin ajattelin, ettei teitä ehkä haittaa? Uusi alku on aina uusi alku, ja vaikka tämä on blogilleni jo viides (!!) osoite, niin silti tuntuu uutuuden viehätystä, ja sen viidennen kerran päätin taas panostaa täysillä ja laittaa uudella alustalla kaikkeni peliin. Allerin portaalissa sain tuntea oloni turvatuksi, kun tiesin joka kuukausi tililleni kilahtavan suunnilleen saman summan, mutta vastapainona nyt on vapauttavaa, kun blogi näyttää minulta itseltäni, ja en tiedä kuvittelenko vain, mutta yleisilme tuntuu aavistuksen freesimmältä? Vielä en osaa sanoa, lisääkö omalla sivustolla toimiminen blogini kaupallisuutta, vaikka usein lukijat kuvittelevat sen ehkä olevan päinvastoin. On kuitenkin aika yleistä, että bloggaajien kamppikset portaaleissa maksaa yrityksille niin paljon, että monesti ainakin pienemmät yritykset valitsevat yhteistyökumppaneikseen itsenäisiä bloggaajia – ja tämä mielestäni näkyy juurikin siinä, että itsenäiset blogit ovat sisällöltään hiukka kaupallisempia. Niin tai näin, lupaan jatkossakin kirjoittaa vain asioista, jotka itseäni aidosti kiinnostavat, ehkä enenevissä määrin sisustuksesta ja toivottavasti paljon muodista. Pääroolia blogissani on aina kuitenkin pitänyt hyvän mielen arki, ja sitä on tiedossa tulevaisuudessakin.

Tänään lauantaina söimme aamupalaa pitkän kaavan mukaan, sillä taisimme viettää ensimmäistä lauantaita uudessa kodissa ilman että olisi vieraita kylässä tai kiire mihinkään. Pitkästä aikaa tein banaanilettuja eli lasten ehdotonta lempparia, vietin monta tovia vain tuijotellen kotimme nurkkia ja miettien, miten huoneet sisustaisin, jos mikä tahansa olisi mahdollista. Haavelista on tällä hetkellä luvattoman pitkä, ja on ehkä sanomattakin selvää, ettei se ollenkaan sovi yhteen rakennusajan lompakkoon jättämän loven kanssa. Onneksi asioita voi, ja on hyväkin, pureskella pikkuhiljaa, tai kuten ystäväni tänään sanoi ei kaikkea tarvitse saada yhdessä yössä. Naisena saatan olla asiasta hieman eri mieltä, mutta kuten tämän uuden sivustonkin kanssa, ehkä harkiten lopputuloksesta tuleekin parempi kuin osasin odottaa.

Eka lomapäivä

Lapsilla ja mulla alkoi tänään lomaviikko, ja todella loma, sillä koitan olla tekemättä mitään työtä muistuttavaa hommaa koko aikana. Tiedän ettei se tule olemaan lähellekään mahdollista, mutta en kuitenkaan halua koko viikkoa tuhlata siihen, että tekisin kaikki rästiin jääneet hommat ja sunnuntaina olisin niin poikki, että odottaisin jo seuraavaa lomaa. Ensin ajattelin pysytellä lasten kanssa mahdollisimman paljon kotona puuhaillen omassa pihassa ja leikkien sisällä, mutta kun olen parina viimeisenä päivänä juossut Nooan perässä siivoamassa ehtiväisen pojan tuhojen jälkiä, niin totesin kotona olemisen olevan aika huono idea – ainakin siis noin jos haluan itsekin lomaviikolla ottaa vähän rennommin. Täällä on viikonloppuna nimittäin siivottu ainakin lasinsiruja lattialta kahdesti, hammastahnaa vessan lattialta kolmesti, kynsilakkaa vaatehuoneen lattiasta, tussinjälkiä portaista ja pihkaa seinästä. Kovin on touhukas ja omatoiminen tuo meidän 2-vuotias, ehkä uskaltaisin jopa sanoa että joskus vähän liiankin päättäväisesti toteuttamassa omia juttujaan.

Loman ensimmäinen päivä oli jokseenkin lapsille suunniteltu, sillä aamusta ajeltiin vanhoille kotihoodeille kävelemään ja hiihtämään jäälle, ja läheisellä laavulla kaivettiin repusta nakit ja kaakaot. Pakkasta oli ihan reippaasti, mutta aurinko paistoi välillä niin että miinusasteet oli helppo unohtaa ja tuntui melkein enemmän jo keväältä kuin talviselta helmikuulta. Haluan vakaasti uskoa, että kuukauden päästä ollaan niin pitkällä keväässä että voi alkaa kaivella pyöriä varastosta ja unohtaa sukset ja luistimet useammaksi kuukaudeksi, sillä on se kesä vaan meikäläisen juttu – silläkin uhalla että talven jälkeen takuuvarmasti saa tänäkin vuonna panikoida sitä, miten kamalaan kuntoon ihminen voi itsensä päästää talven aikana. Täytyisi varmaan joka talvi päästä vähintään yhdelle etelän matkalle, jotta oman kroppansa saisi isojen neuleiden ja väljien puserojen alla pidettyä edes jossain, siedettävässä kondiksessa.

Iltapäivästä me oltiin Minean kanssa sovittu menevämme Laukaaseen katsomaan Risto Räppääjä -näytelmää kaveriporukalla. Myöhästyimme alusta vartin verran, mutta onneksi silti menimme, koska Minea tykkäsi näytelmästä ja oli innoissaan kun pääsi vielä lopuksi lavasteisiin tutustumaan ja poseeraamaan Nelli Nuudelipään ja Alpon kanssa. Näytelmän jälkeen mietin, että Nooakin olisi oikein hyvin mennyt mukana, vaikka olin ajattelin ettei 2-vuotias ehkä vielä jaksa istua tuntia teatterissa. Ehdin varmaan jo unohtaa, että olihan se Mineakin tuossa iässä jo ihan leffateatterissakin ja hyvin jaksoi keskittyä.

Onko siellä muita talvilomailijoita vai joko lomat meni jo?