Yhden suloisen 4-vuotiaan synttäreillä

Olenhan joskus teillekin kertonut olevani kotoisin Lahden seudulta? Jyväskylään muutin aikoinaan (en kehtaa sanoa, kuinka monta vuotta sitten – apua!) opiskelemaan, kun Lahdessa ei ollut yliopistoa, ja toisaalta taas Helsinki tuntui omaan makuuni aavistuksen liian hektiseltä kaupungilta. Myös suurin osa lapsuudenaikaisista ystävistäni ovat muuttaneet pois Lahdesta, mutta yksi hyvin läheinen ja tärkeä ihminen on joidenkin Helsinki-vuosien jälkeen palannut ainakin toistaiseksi Lahteen. Monien sukulaisten lisäksi tämä ystävä on yksi niistä syistä, miksi edelleen Lahdessa tulee meidänkin käytyä tasaisin väliajoin. Eikä sitä varmasti muutenkaan osaisi kotiseutujaan ihan kokonaan unohtaa.

Juuri tälläkin hetkellä ollaan heittämässä Lahden keikkaa, tai paremminkin nyt jo Hollolassa, sillä ystäväni Sapen vanhempi poika täytti pari päivää sitten neljä. Tuo ehkä maailman suloisin 4-vuotias skeittipoika oli toivonut kakkuun skeittiramppia, synttärilahjaksi toivottiin uutta potkulautaa, joka taipuisi paremmin temppuiluun ja juhlat juhlittiin Robinin tyyliin eriparikengillä. Aika nopeasti taisi äitin valitsema juhla-asukin vaihtua omiin lemppareihin eli farkkuihin, t-paitaan ja lippikseen ihan vain siksi, että samoissa vaatteissa ei kuulema mitenkään voi olla koko päivää. Synttäriaamunaan tuo sama pieni poika oli pohtinut, näinköhän enää mahtuu vanhoihin vaatteisiinsa kun yön aikana on varmaan kasvanut niistä kaikista ulos.

Tällä kertaa meikäläinenkin ylitti itsensä siinä, etten vienyt lahjaksi legoja, niin kuin melkein aina! Legot on helpoin lahja ikinä, sillä niistä tykkää kaikki ja jatkuvasti kauppoihin puskee uutuuksia sitä tahtia, että aina on helppo keksiä joku sellainen legosetti, jota lahjan saajalla ei vielä ole. Nyt olin kuitenkin etukäteen kysellyt lahjatoiveita, koska kahden pojan perheessä autoja, legoja ja muita vempaimia helposti kertyy ihan jo omastakin takaa. Sankari toivoi ensisijaisesti hinausautoa, mutta koska en sellaista löytänyt (edes kierrettyäni puolet Jyväskylän kaupoista läpi), niin lopulta vein Mauri Kunnaksen kirjan ja päältä istuttavan metallisen kaivurin – tiedättehän niitä, joita on myyty jo varmasti omien vanhempieni lapsuudesta saakka. 

Juhlat jatkui meidän osalta seuraavaan päivään saakka, koska jäimme Sapen perheen luokse vielä yöksi. Ihan parasta on mielestäni se, miten joidenkin kavereiden kanssa voi keskustella hyvinkin avoimesti, vaikka näkisi harvoinkin, juttu kun vain jatkuu siitä, mihin se viime kerralla on jäänyt. Joskus taas jonkun kanssa näkee usein eikä silti koskaan pääse arkisia aiheita pidemmälle, koska hetki ei vain ikinä tunnu oikealta. Se on varmasti sitä, kuinka toisten kanssa kemiat kohtaa paremmin ja ehkä siihen vaaditaan myös jonkinasteista samankaltaisuutta, hengenheimolaisuutta tiedättehän. Ja se suurin rikkaus on tietenkin omistaa molemmanlaisia ystäviä, sillä ystäviä tuskin koskaan voi olla liikaa, vaikka sitä sanotaankin että laatu korvaa määrän.

Se olisi taas uusi viikko edessä, koittakaahan työssäkävijät jaksaa ja lomalaiset, muistattehan ottaa rennosti!

Ajatuksia lapsista

Jotenkin kummasti kaveripiiriini on sattunut todellinen vauvabuumi, kuusi ystävää on parhaillaan raskaana ja muutenkin tuntuu, että vauvauutisia tipahtelee puolituttujenkin somekanaviin vähän väliä. Ihan vasta ehdin todeta, että nyt alan olla jo siinä iässä, että kaveripiirissä on lapset tehty ja seuraavana vuorossa on työpaikan vaihdot, avioerot ja sairaudet sun muut vaivat, mutta eipä mitään, ihanaa että saadaan ympärille vauva-arkea! Yllättävän usein vastailen itsekin kysymykseen siitä, onko meidän lapsiluku tässä vai vieläkö ollaan ajateltu tehdä kolmas lapsi. Tiedän toki, ettei lapsia tehdä, mutta jonkinlainen päätös lasten toivominenkin on, ja luulen kyllä että me Nikon kanssa ollaan varmoja sen suhteen, mitä me haluamme – ja molemmat samoilla linjoilla asian suhteen.

Vaikeinta pienlapsiarjessa on ehdottomasti mielestäni ollut itkevä, tyytymätön ja vain pienissä pätkissä nukkuva vauva, jollaisen mekin olemme aikanaan kokeneet. Kaikki sen ajan jälkeen on tuntunut melkein jopa helpolta, vaikka monesti kuulin vakuutteluja siitä, kuinka liikkeelle lähtenyt, joka paikkaan ehtivä taapero se vasta hankala olisikin. Edelleen olen sitä mieltä, että lasten kanssa henkisesti raskas aika on minulle ollut huomattavasti pahempi kuin fyysisesti raskas, väsyneenä äitinä olisin voinut vaihtaa lohduttomasti itkevän vauvan kaatuilevaan, täystuhotaaperoon milloin tahansa, jos olisi ollut mahdollista valita.

Nykyään meidän perusarki on hyvin mutkatonta ja helppoa, eikä oikeastaan mikään vaadi erityisiä ponnisteluja onnistuakseen, kun lapset on jo sen verran isoja ja omatoimisia. Minea on aina ollut aavistuksen pikkuvanha ja aikaansa edellä siinä, että tyttö haluaa osata tehdä mahdollisimman paljon itse ja onkin todella taitava ja fiksu – näin varmaan kaikki äidit näkevät omat lapsensa. Meidän lapsilla on kolmen vuoden ikäero, ja se on toiminut paremmin kuin hyvin ajatellen sitä, kuinka hienosti Minea suhtautuu Nooaan. Minealle Nooa on selkeästi pienempi, pikkuveli, jota autetaan ja huomioidaan aina kun mahdollista. Edelleenkin Minea pitää Nooaa sylissä päivittäin, suukottaa tilanteen tullen, auttaa, ottaa mukaan leikkeihin, opastaa ja antaa paljon anteeksi ihan vain siksi, että tietää toisen olevan pienempi. Eikä ikäeroa silti ole liikaa, etteikö sisarussuhde olisi läheinen ja yhteisiä leikkejä löytyisi.

Nooa puolestaan on mitä parhaassa iässä, osaa jo paljon mutta on kuitenkin vielä niin äitin poika, ettei ihan hetkeen ole kasvamassa sylistä pois. Tuo pieni poika haluaa jakaa kaiken siskonsa kanssa, tutkii lapsen mielenkiinnolla kaikkea eteen tulevaa ja kyselee kaikesta kysymyksiä, joihin aina en osaa vastata. Eilen tutkittiin metsässä erilaisia ötököitä, tänään seisottiin ihastelemassa kaivinkonetta ja joskus ihmetyksen voi herättää niinkin pieni asia kuin sammal kiven päällä tai taivaalla kiitävä lentokone. Melkein uskaltaisin väittää, että elämme parhaita aikoja juuri nyt – vaikka toisaalta, niin on Mineankin kanssa jokainen vuosi tuntunut parhaalta vuodelta siihen mennessä.

Juhlien jälkeen

Juhlien jälkeen tunnelmat saattavat usein olla hieman noh, väsähtäneet, mutta väliäkö sillä jos juhla itsessään on onnistunut ja vieraatkin on viihtyneet. Meillä rullattiin lauantaina matot sivuun, ripustettiin kattoon viirejä ja ilmapalloja ja talo täyttyi kaksikymmenpäisestä juhlijaporukasta. Ensin vähän jännitin, miten me kaikki mahduttaisi meille, mutta onneksi (!) säät näytti paranemisen merkkejä iltapäivästä, ja lopulta saatiin osa porukasta istuskella terassin puolella auringon paistaessa. Tiesittekö muuten, että Niko on viime päivät nikkaroinut meille terassia ja etupihalle pientä kuistia? Päätettiin tehdä väliaikaisratkaisu leveästä lankusta, ja myöhemmin, ehkä vuoden tai parin päästä rakennellaan lopullinen terassi betonista.

Muuten en olisi näihin bileisiin laittanut mitään erityisiä koristeluja, mutta meillä sattui paria päivää ennen olemaan töissä juhlat, ja kätevästi sain sieltä valmiit viirinauhat ja ilmapallot. Ihan uutena juttuna tajusin myös että jätesäkistäkin saa tehtyä kivoja tasseleita kun vain rullailee säkin haitarille, leikkaa ja sitoo narulla. Ohjeita löytyy netistä vaikka kuinka, esimerkiksi täältä.

Juhlakoristeiden poisottaminen on usein se vaikein osuus juhlista, ja varsinkin tällä viikolla olen päättänyt olla ottamatta paineita yhtään mistään – ensimmäisen lomaviikon kun haluan viettää mahdollisimman rennosti, niin että ensi maanantaina jo voi sanoa olevansa täysin lomatunnelmissa. Itse asiassa, sen verran rennosti on menty tässä muutenkin, että olen unohtanut hoitaa lasten (ja omani) passiasiat kuntoon. Reissuun pitäisi lähteä noin kolmen viikon päästä, eikä kolmella neljästä ole passia. On se ihme, etten tähän ikään mennessä ole oppinut hoitamaan asioita hyvissä ajoin, luulen nimittäin että sillä saattaisi olla jotain vaikutusta siihen ettei 5-vuotias tyttöni lähes joka kerta autoon istahtaessaan kysyisi ”äiti ollaanko me tänään myöhäsaä”!

Lasten kanssa me lomaillaan seuraavat kaksi kuukautta, ja vasta elokuun alusta alkaa arki uudessa päiväkodissa, uusien hoitajien ja uusien kavereiden kanssa. Mallorcaa lukuunottamatta emme ole suunnitelleet oikeastaan yhtään mitään tekemistä tälle lomalle, vaan yritämme olla aikatauluttamatta liikaa ja elää viikko, tai jopa päivä kerrallaan. Olen etenkin tänä vuonna pelännyt jonain päivänä löytäväni itseni tilanteesta, jossa viikkoni on niin täynnä ohjelmaa, että ystävien kanssa yhteisen ajan löytäminen käy lähes mahdottomaksi. En usko, että kukaan toivoo päätyvänsä ruuhkavuosien suorittajaksi, mutta jossain vaiheessa se saattaa olla väistämättömästi edessä, jos perheessä on pieniä lapsia, harrastuksia, työssäkäyviä vanhempia ja vanhempien harrastuksia. Silloin jos joskus on hetkessä elämisen taito tarpeen, ja samaa mentaliteettiä aion soveltaa nytkin.

Kahvin voimalla

Huh mikä viikonloppu takana! On ollut pientä äksöniä perjantaista sunnuntai-iltaan ensin vähän isompien kekkereiden muodossa ja tänään puolestaan on saanut tehdä niitä arkisempia hommia eli perus kotityöt ja joitain työjuttuja, joita ei huomenna ehdi. Eilen pyörähdin Minean ja hyvän ystäväni kanssa Tampereella päiväreissun mittaisella käynnillä, niin että ehdittiin sopivasti juosta Ikea ja Ideapark läpi, ja lapset pääsi toivomiinsa paikkoihin. Alunperin suunnitelmana oli mennä Koiramäkeen, mutta kun koko päivän satoi vettä, muutettiin me suunnitelmat lennosta ja mentiin ensin Ikean leikkipaikkaan (Minean toive!) ja siitä Fun parkkiin. Ideaparkissa ollaan lasten kanssa käyty monestikin, mutta Fun parkissa tämä oli ihan ensimmäinen kerta. En ole täysin varma tykkäsinkö vai en, olihan siellä muutamia tosi kivoja laitteita ja paikka oli monipuolinen, mutta laitteisiin pääsi vain tiettyinä kellonaikoina, ja loppujen lopuksi lapsetkaan ei jaksaneet tarkistella koko ajan kelloja, vaan viihtyivät ennemminkin Hop Lopin puolella. Fun parkista siis löytyy myös Hop lop pienemmässä mittakaavassa.

Kun on koko viikonloppu mennyt myöhään valvoessa ja aikaisin herätessä, jatkuvasti jotain touhutessa, on pelastavana elementtinä toiminut kahvi. Sanoin torstaina ihan ääneenkin, että kahvilla meidänkin avioliitto on selvinnyt monesta, ja niin se kyllä osittain varmasti onkin, vaikka sanoinkin sen pieni pilke silmäkulmassa. Itselleni kuitenkin oli pienlapsiaikana kaikkein tärkeintä vertaistukea se ymmärrys, jota jaettiin ystävien kanssa kahden kesken kahvipöydässä, enkä voi sanoa ettenkö nykyäänkin nauttisi siitä, kun voi hyvällä syyllä leipoa vähän mutakakkua ja jakaa sen jonkun kanssa samalla päivän kuulumisia läpikäyden. Luin aika pysäyttävän artikkelin pienten lasten äitien väsymyksestä, etenkin siitä kuinka peruuttamattomiin tekoihin se voi johtaa ellei äidit saa riittävästi apua, ja mietin että miksen tuossa voisi ihan hyvin olla minäkin, jos ympärilläni ei olisi aina ollut niin hyvää joukkoa ymmärtäviä ihmisiä. Aina löytyy joku, jonka kanssa jakaa pulla tai keksi, jos jutustelulle on tarvetta, ja se jos mikä parantaa maailmaa.

Joskus olen miettinyt, kuinka harmi on ettei miehillä ole samanlaista tapaa istua kahvin ääreen silloin kun joku painaa mielessä, tai päinvastoin, kun asiat on hyvin ja sen haluaa jakaa läheisten kanssa. Jos meikäläinen asuisi ihan kaupungin keskustassa, aloittaisin jokaisen aamuni yhdellä take-away-kahvilla tai kutsuisin jonkun ystäväni pikatreffeille kahvilaan ennen lasten hakemista hoidosta. Ihan jo siitäkin syystä, että Jyväskylään juuri aukesi uusi kahvila, Espresso House, jonka kahvit ja tarjoilut oli sen verran taivaallisia, että koukuttumista on vaikea estää. Seuraavat kolme päivää on lasten viimeiset hoitopäivät ennen kesälomaa, joten taidan pitää loman alkamista hyvänä tekosyynä aloittaa tuleva viikko yhdellä energiaa antavalla kahvilahetkellä, tai miksei sitä voisi loman ajaksi ottaa jopa tavaksi!

Elämäni tärkein tehtävä

Mä tykkään susta niin paljon, että en tunne ketään muuta, kuka on noin ihana. Rakastan sinua eniten.

Nämä sanat kannettiin tänään aamulla itsetehdyn kortin muodossa sänkyyni, halausten ja suukkojen saattelemana. Mietin hetken aikaa, kuinka voisin koskaan riittävästi ilmaista sitä, kuinka suurta oma rakkauteni lapsiani kohtaan on, mutta ehkä minun ei tarvitsekaan ajatella sitä, vaan rakkautta ja onnea on joka hetkessä. Joskus pinna palaa liiankin herkästi, aina ei jaksaisi kymmenettä kertaa lukea samaa iltasatua tai taistella nukkumaanmenosta, väsyneenä sitä vain toivoo että lapset leikkisivät keskenään ja aika ajoin kaipaa omaa aikaa. Tärkein tehtäväni kuitenkin on olla äiti, sellainen joka rakastaa ja on läsnä. Noille kahdelle pienelle ihmisenalulle me vanhemmat olemme kaikki kaikessa, ja se on se syy, miksi niin kovasti tahtoisin olla hyvä äiti, en pelkästään riittävän hyvä. Toivon, että äitinä olemisen onni ja kiitollisuus muistuu mieleeni ihan joka päivä, sillä oikeastihan millään muulla ei ole niin väliä, kunhan minulla on perheeni.

Sunnuntain extempore synttärit

No nyt on kakkua maha täynnä, Niko vuotta vanhempi ja yksi loistava viikonloppu takana. Parasta on varmasti se, että ehtii tehdä asioita, joita ei tarvitsisi mutta haluaa silti. Leivottiin lasten kanssa kakkua, puhallettiin parit ilmapallotkin ja kutsuttiin ihan vain muutama ystävä kylään, jotta kaikkea kakkua ei tulisi syötyä yksin. Tiedän, että monille synttärit on enimmäkseen stressin aiheuttaja, mutta itse olen täysin päinvastaisella linjalla, ja olen useasti harmitellut sitä, kuinka molemmilla lapsilla ja mulla itselläni on kaikilla synttärit helmikuussa – minkä takia niitä ei ihan jokaista viitsi juhlia siinä mittakaavassa kuin ehkä tulisi juhlittua, jos ne olisi eri vuodenaikoina. Sen jälkeen kun Minea syntyi, en ole enää omia synttäreitäni juhlinut ollenkaan, nimpparit sain kalenteriin vasta muutama vuosi sitten, ja nekin sattuu lähes samalle viikonlopulle äitienpäivän ja Nikon synttäreiden kanssa, ja niin ne on muuten Mineankin nimpparit kevättalvella. Varmaan juuri tästä syystä olen usein pitänyt vaatekutsuja syksyisin, että olisi edes joku syy kutsua kerralla enemmän kavereita kylään.

Kakku leivottiin Kinuskikissan ohjeella, ja siihen laitettiin täytteeksi lakkahilloa ja kinuskia. Olihan se suht makeaa, mutta omaan makuuni juuri sopiva, ja hyvää vaihtelua siinä mielessä että en ole koskaan ennen käyttänyt lakkahilloa. Suolaisena tarjottavana tarjosin helppoja tonnikalawrappeja eli tortillalevyn sisään salaattia, tonnikala-tuorejuustotäyte, tomaattia, kurkkua ja avokadoa. Toimii millä täytteillä tahansa ja maistuu yleensä kaikille. Tonnikalawrapit on yksi niitä tarjottavia, joita teen usein jos en ole ehtinyt suunnitella sen kummempaa leivottavaa tai jos aika ei riitä leipomiseen. Toinen vastaava on kanapiirakka tai herkkupuolelta banoffee tai pannari.

Ensi viikolla pääsen taas suunnittelemaan jotain tarjottavaa kun emännöin kutsuja täällä meillä. Tällä kertaa kyseessä ei olekaan vaatekutsut vaan jotain ihan muuta, jotain josta kerron lisää sitten jälkikäteen. Ajattelin tehdä useampaa erilaista suolaista ja makeaa, mutta jotenkin nyt tuntuu että ideat on täysin hukassa! Siispä, jos teillä on vinkata jotain nopeaa mutta hyvää leivottavaa, niin laittakaahan kommenttia tai sähköpostia tähän suuntaan. Ihan jo senkin takia olisi kiva kuulla teidän suosikkeja, jotta aina ei tulisi leivottua samoja herkkuja, ehkä vieraatkin kaipaavat jotain vaihtelua kanapiirakasta, hehe.

Pirteää alkavaa viikkoa! Pidetään peukkuja että lupaukset takatalvesta eivät ainakaan ihan sellaisenaan toteutuisi, en nimittäin taida kestää enää yhtäkään lumisadetta tälle keväälle.

Päivän tunnelmat

Terveiset sängynpohjalta! Niinhän siinä kuitenkin kävi, että yön aikana nousi kuume ja tämä päivä on mennyt kokonaan maatessa ja leffoja katsoessa. Kuitenkin koska on vappu, koin tarpeelliseksi aloittaa päivän munkilla ja teellä (muuta en tänään olekaan saanut syötyä), ihan vain hyvitelläkseni itselleni sitä, etten päässyt lasten kanssa tivoliin tai vapputorille. Onneksi tivoli viipyy Jyväskylässä vielä koko tämän viikon, joten taidan tulevalle lauantaille varata pari paikkaa possujunasta. Hyvää vappua ja parempia oloja kaikille sinne ruudun toiselle puolelle!

P.S. Iso suositus Liittoutuneet-elokuvalle! Täällä mennään ihan elokuvan loppusuoralla ja aika jännäksi käy..

Vappua

Munkit

50 g hiivaa

5 dl maitoa

1 1/2 tl suolaa

1 1/2 rkl kardemummaa

1 1/2 dl sokeria

14-15 dl vehnäjauhoja

100 g voita

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon suola, kardemumma, sokeri ja suurin osa jauhoista. Loppuvaiheessa lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Anna kohota liinan alla tunti.

Pyörittele taikinasta palloja, tee keskelle reikä ja paista kookos- tai rypsiöljyssä. Pyörittele munkit lopuksi sokerissa.

Yllättäen tässä vierähtikin useampi päivä siitä kun viimeksi postasin mitään. Lapset nukahtavat nykyään iltaisin niin myöhään, että jos päivä on töissä ollut yhtään normaalia väsyttävämpi, en saa illalla enää mitään ihmeempiä aikaan, hyvä jos pysyn hereillä siihenkään saakka että lapset nukkuvat. Niinpä tämä pidennetty viikonloppu tuli hyvinkin tarpeeseen, siitäkin huolimatta että sain itselleni pienen lomaflunssan ja ulkona on satanut lunta niin ettei ulkoilu ole juurikaan inspiroinut.

Eilen ehdin leipoa munkkeja, samalla ohjeella jolla on munkit tullut tehtyä jo useamman vuoden ajan. Tuore pulla ja munkit on aina olleet lemppareitani, ja nämäkin pari päivää olen käytännössä elänyt pelkällä munkilla. Munkit, sima (tänä vuonna kaupan valmissima) ja tivoli kuuluvat vappuun, valitettavasti myös kylmä ilma on melko perinteisesti ollut osa vappuperinteitä ainakin täällä Jyväskylässä. Huomenna meillä oli suunnitelmissa lähteä tivoliin iltapäiväksi, mutta mikäli aamullakin maa on valkoisena tai allekirjoittaneen olo huonompi, taidetaan laitteissa kiertelyt jättää odottamaan kesän Särkänniemeä ja Lintsiä. Sinänsä ei ole yhtään huono vaihtoehto sekään, sillä itselleni on tehnyt ihan hyvää vain olla nämä muutamat päivät kotona. Vielä ei ole ehtinyt tuntua siltä, että olisi tehtävä jotain, vaan taidan olla noin yleensäkin luopunut ajatuksesta saada mahdollisimman paljon aikaan viikonloppuisin. Ihan riittävästi on tekemistä siinäkin, että saa lasten ulkoilut ja ruokailut hoidettua, eikä tämä jatkuva munkin syöminenkään ihan kevyttä hommaa ole!

Mitä kuuluu teidän vappuun? Tuntuu jopa hieman hassulta heti pääsiäisen perään olla jälleen pidennettyä viikonloppua kotona, ja kesälomatkin on jo ihan kulman takana (vaikkei ulkona ehkä juuri nyt siltä näytäkään). Huomasin eilen että vapaa-aika kotona lorvaillen voi myös olla riskialtista aikaa siinä mielessä, että todella on aikaa tuijotella kodin nurkkia ja keksiä kaikenlaista uutta ostoslistalle – vaikka moni vanhakin haave on vielä toteuttamatta. Mutta niinhän se usein menee äitiyslomallakin, vai mitä? Silloin ehtii keksiä uusia elämäämullistavia ideoita, pieniä pintaremontteja tai muuten vaan haaveilla erilaisista hankinnoista. Nimimerkillä hoitovapaalla yritystoiminnan aloittanut ja talon rakennuttanut.

Rennosti pääsiäiseen

 

On se vaan aika kumma juttu, että ihminen osaa asettaa itselleen pieniä paineita niinkin stressittömästä asiasta kuin loma! En ole ollenkaan stressaantuvaa tyyppiä, kaikki kun aina kuitenkin järjestyy (joskus paremmin ja toisinaan ei niin kovin hyvin) eikä murehtimalla asiat muutu ainakaan yhtään helpommiksi, päinvastoin. Kaikki, mitä ei ole pakko tehdä juuri nyt, ehtii tehdä sitten joskus myöhemminkin, ja jos joku on varmaa niin se, ettei ylimääräisestä suorittamisesta ja stressaamisesta tule kukaan taputtamaan minua olkapäälle. Lähipiirini varmasti allekirjoittaa sen, ettei meillä juurikaan stressata tai eletä turhan tarkasti – ei oikeastaan millään elämän osa-alueella. Mutta, mutta. Kolikon kääntöpuoli on siinä, että usein kuvittelen vähän vasemmalla kädellä tekeväni kaikenlaista siinä sivussa, kun tekemistä olisi muutenkin ihan riittävästi. Nytkin kun pääsiäisloma eilen alkoi, oli meillä sovittuna neljästä yöstä kolme ystävien kanssa ja silti olin suunnitellut tekeväni muutamat neulotut puput, pääsiäistervehdyksiä kaukana asuville ystäville, keväisiä kukka-asetelmia kotiin ja jos vielä äkkiä leipoisi kolme eri jälkiruokaa ja ostaisi koristeita pääsiäiskattaukseen. Missään vaiheessa ei mieleeni juolahtanut, etten varmaan millään ehdi tehdä näitä kaikkia, koska kuka nyt lomalla kelloa katsoisi.

Tällä hetkellä meidän porukka matkaa autolla jossain Lahden ja Jyväskylän välillä. Aloitimme loman mitä rentouttavimmalla tavalla, yökyläilimme rakkaan lapsuudenystäväni kotona, jossa meitä odotti valmis pöytä ja seuraa jokaiselle perheenjäsenelle. Kotona vastassa on siivousta vaille oleva talo, mutta sain kuin sainkin joitain pääsiäiskoristeita laitettua esille. Kovin värikäs ei pääsiäinen meillä ole, vaikka löytyy meiltäkin ne perinteiset vitsat, rairuohot ja munat lastenhuoneista ja keittiöstä. Ystävän tuomat keltaiset narsissit antavat sopivasti väriä yhtenäiseen olohuone-ruokatilaan, johon muuten ostin lähimarketista ruskeita, mustia, harmaita ja valkoisia sulkia ja koristemunia. Kaksi posliinipupua nappasin mukaani käydessäni Plantagenissa jälleen kerran ihastelemassa viherkasveja. Mielestäni pääsiäisen, joulun tai minkään muunkaan juhlapyhän ei tarvitse täyttää koko kotia, vaan maltillinen määrä koristeita riittää, ja on sitä paitsi paljon mukavampi säilyttääkin seuraavaa vuotta ajatellen. 

Arvatkaa muuten mikä on pääsiäisessä tärkeintä? Ei kinderit eikä virpominenkaan, ei myöskään tiput vaikka niin kovasti koitinkin pienempänä vanhemmilleni väittää pyytäessäni oikeaa pääsiäistipua lemmikiksi. Kaikkein eniten merkitsee se, että kaikilla on runsaasti aikaa toisilleen, ehtii tavata ystäviä ja perhettä ja on mahdollisuus ihan vaan olla. Turha kait siitä on stressiä ottaa? Oli ne puput askarreltu tai ei.

Uusi osoite, ja ehkä vähän uusi suuntakin!

Pitkästä aikaa blogin ääressä, eikä minkä tahansa blogin, vaan itse kyhätyn sivuston, jonka aikaansaamiseksi vaadittiin tämä pariviikkoinen (tuumailu)tauko ja useampi tunti ihmettelyä, googlettamista, joitakin viestejä ja muutama puhelu. Asiaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta jotenkin en enää osannut kirjoittaa vanhan osoitteen puolelle mitään, kun kuitenkin olin jo teille ehtinyt kertoa, että muutto on pian edessä. Olin ehkä kuvitellut, että omat sivut olisi hetkessä valmiit (nykyäänhän kaikkeen löytyy ohjeet netistä!), sen enempää asiaa selvittämättä, ja noin kymmenen vuotta vanhoihin tietoihini ja taitoihini luottaen. Vähän enemmänhän siihen lopulta tarvittiin, mutta se mikä itselleni on aika iso juttu, on se, että olen todella saanut aikaan jotain näin hienoa! Tai niin, valmis pohja, helpot wordpressin muokkaustyökalut ja niin edelleen, nehän sen taisivat saada toimimaan, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Pidemmittä puheitta, mitä tykkäätte uudesta ulkoasusta?

Paljon on sivuston viimeistelyssä vielä tekemistä, jotta kaikki alasivut ja sivupalkit näyttävät oikeanlaisilta, mutta koska into kirjoittamiseen on ollut kova, niin ajattelin, ettei teitä ehkä haittaa? Uusi alku on aina uusi alku, ja vaikka tämä on blogilleni jo viides (!!) osoite, niin silti tuntuu uutuuden viehätystä, ja sen viidennen kerran päätin taas panostaa täysillä ja laittaa uudella alustalla kaikkeni peliin. Allerin portaalissa sain tuntea oloni turvatuksi, kun tiesin joka kuukausi tililleni kilahtavan suunnilleen saman summan, mutta vastapainona nyt on vapauttavaa, kun blogi näyttää minulta itseltäni, ja en tiedä kuvittelenko vain, mutta yleisilme tuntuu aavistuksen freesimmältä? Vielä en osaa sanoa, lisääkö omalla sivustolla toimiminen blogini kaupallisuutta, vaikka usein lukijat kuvittelevat sen ehkä olevan päinvastoin. On kuitenkin aika yleistä, että bloggaajien kamppikset portaaleissa maksaa yrityksille niin paljon, että monesti ainakin pienemmät yritykset valitsevat yhteistyökumppaneikseen itsenäisiä bloggaajia – ja tämä mielestäni näkyy juurikin siinä, että itsenäiset blogit ovat sisällöltään hiukka kaupallisempia. Niin tai näin, lupaan jatkossakin kirjoittaa vain asioista, jotka itseäni aidosti kiinnostavat, ehkä enenevissä määrin sisustuksesta ja toivottavasti paljon muodista. Pääroolia blogissani on aina kuitenkin pitänyt hyvän mielen arki, ja sitä on tiedossa tulevaisuudessakin.

Tänään lauantaina söimme aamupalaa pitkän kaavan mukaan, sillä taisimme viettää ensimmäistä lauantaita uudessa kodissa ilman että olisi vieraita kylässä tai kiire mihinkään. Pitkästä aikaa tein banaanilettuja eli lasten ehdotonta lempparia, vietin monta tovia vain tuijotellen kotimme nurkkia ja miettien, miten huoneet sisustaisin, jos mikä tahansa olisi mahdollista. Haavelista on tällä hetkellä luvattoman pitkä, ja on ehkä sanomattakin selvää, ettei se ollenkaan sovi yhteen rakennusajan lompakkoon jättämän loven kanssa. Onneksi asioita voi, ja on hyväkin, pureskella pikkuhiljaa, tai kuten ystäväni tänään sanoi ei kaikkea tarvitse saada yhdessä yössä. Naisena saatan olla asiasta hieman eri mieltä, mutta kuten tämän uuden sivustonkin kanssa, ehkä harkiten lopputuloksesta tuleekin parempi kuin osasin odottaa.

Eka lomapäivä

Lapsilla ja mulla alkoi tänään lomaviikko, ja todella loma, sillä koitan olla tekemättä mitään työtä muistuttavaa hommaa koko aikana. Tiedän ettei se tule olemaan lähellekään mahdollista, mutta en kuitenkaan halua koko viikkoa tuhlata siihen, että tekisin kaikki rästiin jääneet hommat ja sunnuntaina olisin niin poikki, että odottaisin jo seuraavaa lomaa. Ensin ajattelin pysytellä lasten kanssa mahdollisimman paljon kotona puuhaillen omassa pihassa ja leikkien sisällä, mutta kun olen parina viimeisenä päivänä juossut Nooan perässä siivoamassa ehtiväisen pojan tuhojen jälkiä, niin totesin kotona olemisen olevan aika huono idea – ainakin siis noin jos haluan itsekin lomaviikolla ottaa vähän rennommin. Täällä on viikonloppuna nimittäin siivottu ainakin lasinsiruja lattialta kahdesti, hammastahnaa vessan lattialta kolmesti, kynsilakkaa vaatehuoneen lattiasta, tussinjälkiä portaista ja pihkaa seinästä. Kovin on touhukas ja omatoiminen tuo meidän 2-vuotias, ehkä uskaltaisin jopa sanoa että joskus vähän liiankin päättäväisesti toteuttamassa omia juttujaan.

Loman ensimmäinen päivä oli jokseenkin lapsille suunniteltu, sillä aamusta ajeltiin vanhoille kotihoodeille kävelemään ja hiihtämään jäälle, ja läheisellä laavulla kaivettiin repusta nakit ja kaakaot. Pakkasta oli ihan reippaasti, mutta aurinko paistoi välillä niin että miinusasteet oli helppo unohtaa ja tuntui melkein enemmän jo keväältä kuin talviselta helmikuulta. Haluan vakaasti uskoa, että kuukauden päästä ollaan niin pitkällä keväässä että voi alkaa kaivella pyöriä varastosta ja unohtaa sukset ja luistimet useammaksi kuukaudeksi, sillä on se kesä vaan meikäläisen juttu – silläkin uhalla että talven jälkeen takuuvarmasti saa tänäkin vuonna panikoida sitä, miten kamalaan kuntoon ihminen voi itsensä päästää talven aikana. Täytyisi varmaan joka talvi päästä vähintään yhdelle etelän matkalle, jotta oman kroppansa saisi isojen neuleiden ja väljien puserojen alla pidettyä edes jossain, siedettävässä kondiksessa.

Iltapäivästä me oltiin Minean kanssa sovittu menevämme Laukaaseen katsomaan Risto Räppääjä -näytelmää kaveriporukalla. Myöhästyimme alusta vartin verran, mutta onneksi silti menimme, koska Minea tykkäsi näytelmästä ja oli innoissaan kun pääsi vielä lopuksi lavasteisiin tutustumaan ja poseeraamaan Nelli Nuudelipään ja Alpon kanssa. Näytelmän jälkeen mietin, että Nooakin olisi oikein hyvin mennyt mukana, vaikka olin ajattelin ettei 2-vuotias ehkä vielä jaksa istua tuntia teatterissa. Ehdin varmaan jo unohtaa, että olihan se Mineakin tuossa iässä jo ihan leffateatterissakin ja hyvin jaksoi keskittyä.

Onko siellä muita talvilomailijoita vai joko lomat meni jo?

LASTEN BILEET

 pikkujoulut IMG3  pikkujoulut IMG5 pikkujoulut IMG6Päästiin iltapäivällä Paulan luokse sotkemaan paikkoja ja aiheuttamaan totaalista kaaosta ihanien lasten pikkujoulujen muodossa. Oltiin sovittu meidän huippuporukalla jo joku aika sitten että pidettäisi lapsille jonkun luona pikkikset nyyttärimeiningillä, ja jokainen toisi pikkupaketin vaihdettavaksi jonkun toisen kanssa. Ylärajaksi lasten lahjoille päätettiin 5 euroa, mutta arvatkaa saako kaupasta oikeastaan yhtään mitään järkevää vitosella?! Mä hankin lahjan kauppareissulla eikä marketin hyllyllä ollut muuta kuin jotain minihahmoja tai värikyniä – värityskirjatkin maksoi melkein kymppiä, legoista ja muista leluista puhumattakaan. Otin sitten Muumi-magneetteja vaikka budjetti vähän ylittyikin, mutta niin se taisi mennä överiksi muillakin..

pikkujoulut IMG9pikkujoulut IMG4 pikkujoulut IMG10Harvemmin ollaan päästy paikalle ihan koko porukka, mutta tänään meitä oli kaikki eli mä, Evelina, Paula, Essi, Katriina ja Laura. Lasten leikit ja yleinen häsellys tuntui olevan jo ihan tarpeeksi, joten ei olisi tullut mieleenkään koittaa kehitellä mitään sen ohjatumpaa toiminta tälle illalle, vielä kun ikähaitari on viidestä yhteen vuoteen.. Liian haastavaksi osoittautui yhteiskuvankin ottaminen ja loppuuloksena kolme isointa tyttöä tönötti odottelemassa josko muutkin tulisi kuvaan tai pysyisi edes hetken paikoillaan. Turha toivo, pitihän se arvata 😀

pikkujoulut IMG11 pikkujoulut IMG12 pikkujoulut IMG14Evelina loistaa kilpaa kuusen kanssa 🙂 

Meillä oli Minean kanssa taas lähdön hetkellä kaikki ainekset pikkuriitaan, kun Minea halusi välttämättä pukea Pompin pari numeroa liian pienen mekon. Mä olin valmiiksi laittanut odottelemaan äitini ostaman tylliunelman, jotta sillekin tulisi edes pari käyttökertaa, mutta sehän ei tänään ollutkaan Minean mieleen. Päätin olla väittämättä asiasta ja annoin tytön stailata ite itsensä päästä jalkoihin, mukaan lukien ihanat my little pony -hiuslisäkkeet ja neljät rannekorut, kun asu tuntuu toiselle olevan niin tärkeä juttu. Ymmärtäähän sen itekin, kuinka jossain asussa olo vaan tuntuu paremmalta ja itsevarmemmalta, välittämättä siitä ettei mekkoa meinaa edes saada päälle ja pois!

Vähän samoja mietteitä pohdiskelin paketoidessani muumimagneetteja musta-beigeen lahjapaperiin. Onki se nyt niin justiinsa että lahja miellyttää mun silmää kun Minea ei varmasti ite koskaan valitsisi noin tylsää paperia? Jos Minealta kysyttäisi olisi kaikki tän joulun paketit pinkeissä poni- tai prinsessapapereissa, sopi ne sitten sisustukseen tai ei. Ihailen sisustuslehtien nättejä, neutraaleja joulukuusia ja joulukoristeita ja joulujuhlia joissa kaikki sävyt sopii kivasti toisiinsa, mutta pitäisköhän mun tänä vuonna vähän höllätä ja pistää elämä risaisksi parilla mikki hiiri- ja joulupukkipaperilla? Onhan se joulu ja kaikki siihen liittyvä Mineallekin elämyksiä täynnä, ja vaikka kuinka oon koittanut jättää pinkin prinsessaelämän meiän kodin ulkopuolelle, tuntuu se väkisinkin olevan tytön kuin tytön mieleen. Vitsit miten helppoa poikien äiteillä on!

pikkujoulut IMG18 pikkujoulut IMG19 pikkujoulut IMG1Mä vein pikkujouluihin tän hetken lempparipiirakkaa, joka saattaa joulunakin päästä alkupalapöytään. Tämä on melkein luvattoman helppo ja niin älyhyvää että suosittelen kokeilemaan!

Italialainen salamipiirakka

Myllyn Paras pyöreä ruis-kaura piirakkapohja

2 kananmunaa

150g punaista Emmental-juustoraastetta (tai muuta voimakasta juustoa)

3dl ruokakermaa

100g ohuen ohutta Atrian Italian salamia

noin 100g aurinkokuivattua tomaattia

noin 1l babypinaattia

pinnalle siemeniä

Painele pohja voideltuun vuokaan. Sekoita munat, juustoraaste ja kerma ja kaada pohjan päälle. Kasaa päälle pilkotut salamit, tomaatti ja huuhdottu pinaatti. Viimeistele siemenillä. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.

pikkujoulut IMG20Vieläkö teillä juhlitaan pikkujouluja vai alkaako kausi olla jo ohi? Mun teemana on tuntunut olevan syö ittesi ähkyyn ja kärsi loppuilta järkyttävää närästystä, mutta minkäs teet kun useammastakaan kerrasta ei opi.. Onneksi huomenna alkaa viikonloppu ja voi taas jatkaa mässäilyä hyvällä syyllä! Niin, ja pysykäähän muuten kuulolla viikonloppunakin, mulla on jännittäviä uutisia!