Elämäni tärkein tehtävä

Mä tykkään susta niin paljon, että en tunne ketään muuta, kuka on noin ihana. Rakastan sinua eniten.

Nämä sanat kannettiin tänään aamulla itsetehdyn kortin muodossa sänkyyni, halausten ja suukkojen saattelemana. Mietin hetken aikaa, kuinka voisin koskaan riittävästi ilmaista sitä, kuinka suurta oma rakkauteni lapsiani kohtaan on, mutta ehkä minun ei tarvitsekaan ajatella sitä, vaan rakkautta ja onnea on joka hetkessä. Joskus pinna palaa liiankin herkästi, aina ei jaksaisi kymmenettä kertaa lukea samaa iltasatua tai taistella nukkumaanmenosta, väsyneenä sitä vain toivoo että lapset leikkisivät keskenään ja aika ajoin kaipaa omaa aikaa. Tärkein tehtäväni kuitenkin on olla äiti, sellainen joka rakastaa ja on läsnä. Noille kahdelle pienelle ihmisenalulle me vanhemmat olemme kaikki kaikessa, ja se on se syy, miksi niin kovasti tahtoisin olla hyvä äiti, en pelkästään riittävän hyvä. Toivon, että äitinä olemisen onni ja kiitollisuus muistuu mieleeni ihan joka päivä, sillä oikeastihan millään muulla ei ole niin väliä, kunhan minulla on perheeni.

Ihanat sisustuskutsut

Tämä postaus ansaitsee läjäpäin kuvia, koska olen niiiin fiiliksissä tästä koko jutusta. Järjestin keskiviikkona meillä ensimmäistä kertaa ikinä sisustuskutsut – ensimmäistä kertaa siksi että vastaavia ei ole ennen ollut missään tarjolla. Senja otti yhteyttä yhteisen tutun suosittelemana, kysäisi josko olisin innostunut järjestämään kutsut tässä keväällä, ja olinhan minä, aika tosi innoissani! Keräsin kaverit kasaan melko lyhyellä varoitusajalla, jotta en itsekään ehtisi sen kummempia stressailla tarjottavista tai muusta. Onneksi suurimmalla osalla oli kalentereissa tilaa, ja paikalle pääsi kymmenen ystävää. Nykyään nimittäin ihan oikeasti tuntuu, että monilla ystävillä on niin kiireiset viikot, että hyvä jos saadaan treffejä mihinkään väliin sovittua. Harmi juttu, mutta sitä ne ruuhkavuodet on, pienten lasten kanssa tai ilman.

Sisustuskutsut löydät instasta nimellä @sisustus_orvokki ja facebookista Orvokki. Ideana on se, että emäntä kutsuu ystäviä kylään, Senja tulee esittelemään mitä ihanimpia sisustustavaroita, vieraat saavat kaikessa rauhassa katsella tuotteita samalla kun hörppivät kahvia ja lopuksi voi halutessaan ostaa omat suosikkinsa heti kotiin viemisiksi. Ainoastaan matot on tilaustavaraa, muuten tuotteen saa mukaansa korttimaksulla.

Ehdottomasti parasta näissä kutsuissa on mielestäni tuotteet, joita Senja on valikoimiinsa ottanut. Olisin halunnut hankkia niin monia ihania pieniä sisustusesineitä, kuten vanerisia lastenhuoneen koristeita, keraamisia astioita, keittiötarvikkeita, koruja, kattaustuotteita, vihkoja, vaaseja… Jouduin ihan tosissani miettimään mitä kaikkea voin ostaa ja mitä jätän tulevaisuuden hankinnoiksi, sillä lähes koko valikoima olisi sopinut meidän kodin tyyliin. Yleensä kutsujen tavaroita saa odottaa vähintäänkin muutamia päiviä, mutta sekin oli mielestäni toivottua vaihtelua, että ostamasi esineen sait samantien asetella omalle paikalleen, ja ihan kaikkea pääsi hypistelemään livenä, ei vain tiettyjä värejä tai kokoja. Ja vaikka toistaiseksi kutsut hoituu yhden naisen voimin, Sisustus Orvokin perustajan Senjan toimesta, niin kutsuja voi instan tai facebookin kautta varailla mihin tahansa päin Suomessa – Senja nimittäin reissailee ympäriinsä pitämässä kutsuja.

Mitä meikäläinen sitten päätyi lopulta kutsuilta hankkimaan? Lapsille ostin jotain pientä ja suloista, itselleni keittiöön Cilla’sin tuotteita ja pitihän sitä pari mattoakin saada. Matoista vielä lisää myöhemmin, mutta sen verran voin jo paljastaa, että Sisustus Orvokin instasta löytyy todella nättejä yksivärisiä käsintehtyjä mattoja hyvinkin huokeaan hintaan, ja vieläpä eettisellä ajatuksella! Jos olin jo ennen kutsuja innoissani, niin kutsujen jälkeen olin vieläkin enemmän – ihanaa löytää jotain inspiroivaa, uutta ja täysin omannäköistä.

Säilytysvinkki

Nämä on niitä todellisia first world problems mutta eipä tässä blogissa ole ennenkään niin kovin syvällisellä, maailmankaikkeutta syleilevällä tasolla liikuttukaan – itselleni blogi on oman arjen kauniimpien asioiden taltioimista, kun realismia kaikkine ahdistuksineen ja epävarmuuksineen löytyy riittävästi siitä tosielämästä. Oikeaa elämää toki blogissanikin on, ja todella toivon sen näkyvän teillekin saakka, että täällä kirjoitetaan ja kuvataan autenttisia asioita, ei sen enempää tai vähempää. Muistan muuten jostain lukeneeni kuinka bloggaajia itsejään on nykyään alkanut ahdistaa blogien korkea, jopa ammattimainen taso jota heidän on ylläpidettävä, mutta minä en tuota lausetta allekirjoita, koska bloggaaminen ei itselleni ole ahdistavaa ollut oikein missään vaiheessa. Onhan se kiva mikäli blogi voi vuodesta toiseen vastata lukijoiden odotuksiin, mutta en osaa kuvitella, että jättäisin jonkun itseäni inspiroivan postauksen siksi julkaisematta, etten ajattelisi sen vastaavan jotain kuvitteellista laatustandardia. Itse minä ne standardini luon ja blogini on juuri sen näköinen kuin olen itsekin – tässä tapauksessa joskus huoliteltu, useimmiten hyvinkin hetkessä elävä ja konstailematon.

Mutta sitten takaisin päivän ajatukseen eli säilytysvinkkiin, jonka halusin teille jakaa. Uudessa kodissa olen koittanut etsiä mahdollisimman tehokkaita tavaransäilytystapoja, jotta kaikella olisi oma tietty paikkansa, ja näin paikat ehkä pysyisivät siistinä pienemmällä vaivalla. Yksi askel siisteyteen oli hankkia kaappeihin mahdollisimman paljon kannellisia laatikoita, sillä kaappien sisukset on yksi pahimmista siivottavista mitä tiedän. Pientä tavaraa kertyy joka paikkaan, etkä koskaan löydä tarvitsemaasi esinettä sillä hetkellä kun sitä etsit. Laitoin laatikoita niin keittiöön kuin kodinhoitohuoneeseenkin, ja myös lasten kaapit ovat kaikki täynnä erikokoisia pienempiä laatikoita, joihin lelut on lajiteltu jonkinlaisella logiikalla. Usein se olen edelleenkin minä, joka lelut iltaisin siivoaa, mutta onpahan ainakin helpompi saada ne siististi ja nopeasti omille paikoilleen.

Makuuhuoneessa yksi yleisimpiä ongelmia on keksiä paikka päiväpeitolle, tyynyille ja vilteille, joita sängyn päällä saattaa päivisin olla. Jotkut tykkäävät sängynpäätyraheista, mutta meille ei sellainen ole edes vaihtoehto kapean tilan vuoksi. Olin jo laittamassa myyntiin Hayn naulakkoa, joka oli lojunut meillä toimettomana pidemmän aikaa, mutta yhtenä päivänä päätin nostaa sen meidän makuuhuoneeseen ja luontevasti satuin siivotessa heittämään kaikki viltit ja peitot naulakon päälle. Siihen ne jäivät, ja niin jäi naulakkokin. Koristetyynyt lojuvat edelleen lattialla naulakon vieressä aina yöaikaan, mutta huoneeseen on tarkoitus vielä joskus hankkia puunvärinen y-tuoli, jonka päälle voisi aina heittää tavaraa väliaikaiseen säilytykseen. 

 Mitäs tykkäätte tästä systeemistä? Olin ensin ajatellut nikkaroida peitoille pitkistä puukepeistä sisustustikkaat, mutta onpahan nyt yksi projekti vähemmän toteutettavana. Finnish design shopissa myös törmäsin melko näppärään peiliin (taisi olla Menun tai Muuton?) jonka seinäkiinnike toimii samalla tankona vaatteille tai miksei juurikin peitoille ja vilteille. Vaihtoehtoja siis varmasti löytyy kunhan vain vähän etsiskelee ja käyttää mielikuvitusta. Luulen että aika monilla on ongelmana vaatteet, jotka eivät ole puhtaita muttei vielä pesuakaan vaille, koska on hankala päättää, missä tällaisia voisi oikein säilyttää. Hayn naulakko toimii mielestäni loistavasti tähänkin tarkoitukseen, ja yhtä hyvin menisi ne sisustustikkaatkin. Miten teillä säilytetään näitä, lattialla paras vai ehdottomasti joku oma säilytysratkaisu?

Sunnuntain extempore synttärit

No nyt on kakkua maha täynnä, Niko vuotta vanhempi ja yksi loistava viikonloppu takana. Parasta on varmasti se, että ehtii tehdä asioita, joita ei tarvitsisi mutta haluaa silti. Leivottiin lasten kanssa kakkua, puhallettiin parit ilmapallotkin ja kutsuttiin ihan vain muutama ystävä kylään, jotta kaikkea kakkua ei tulisi syötyä yksin. Tiedän, että monille synttärit on enimmäkseen stressin aiheuttaja, mutta itse olen täysin päinvastaisella linjalla, ja olen useasti harmitellut sitä, kuinka molemmilla lapsilla ja mulla itselläni on kaikilla synttärit helmikuussa – minkä takia niitä ei ihan jokaista viitsi juhlia siinä mittakaavassa kuin ehkä tulisi juhlittua, jos ne olisi eri vuodenaikoina. Sen jälkeen kun Minea syntyi, en ole enää omia synttäreitäni juhlinut ollenkaan, nimpparit sain kalenteriin vasta muutama vuosi sitten, ja nekin sattuu lähes samalle viikonlopulle äitienpäivän ja Nikon synttäreiden kanssa, ja niin ne on muuten Mineankin nimpparit kevättalvella. Varmaan juuri tästä syystä olen usein pitänyt vaatekutsuja syksyisin, että olisi edes joku syy kutsua kerralla enemmän kavereita kylään.

Kakku leivottiin Kinuskikissan ohjeella, ja siihen laitettiin täytteeksi lakkahilloa ja kinuskia. Olihan se suht makeaa, mutta omaan makuuni juuri sopiva, ja hyvää vaihtelua siinä mielessä että en ole koskaan ennen käyttänyt lakkahilloa. Suolaisena tarjottavana tarjosin helppoja tonnikalawrappeja eli tortillalevyn sisään salaattia, tonnikala-tuorejuustotäyte, tomaattia, kurkkua ja avokadoa. Toimii millä täytteillä tahansa ja maistuu yleensä kaikille. Tonnikalawrapit on yksi niitä tarjottavia, joita teen usein jos en ole ehtinyt suunnitella sen kummempaa leivottavaa tai jos aika ei riitä leipomiseen. Toinen vastaava on kanapiirakka tai herkkupuolelta banoffee tai pannari.

Ensi viikolla pääsen taas suunnittelemaan jotain tarjottavaa kun emännöin kutsuja täällä meillä. Tällä kertaa kyseessä ei olekaan vaatekutsut vaan jotain ihan muuta, jotain josta kerron lisää sitten jälkikäteen. Ajattelin tehdä useampaa erilaista suolaista ja makeaa, mutta jotenkin nyt tuntuu että ideat on täysin hukassa! Siispä, jos teillä on vinkata jotain nopeaa mutta hyvää leivottavaa, niin laittakaahan kommenttia tai sähköpostia tähän suuntaan. Ihan jo senkin takia olisi kiva kuulla teidän suosikkeja, jotta aina ei tulisi leivottua samoja herkkuja, ehkä vieraatkin kaipaavat jotain vaihtelua kanapiirakasta, hehe.

Pirteää alkavaa viikkoa! Pidetään peukkuja että lupaukset takatalvesta eivät ainakaan ihan sellaisenaan toteutuisi, en nimittäin taida kestää enää yhtäkään lumisadetta tälle keväälle.

Uusi inspiroiva kauppa Vaajakoskella!

Pienen tauon jälkeen meikäläinen näyttäisi jälleen olevan kohtalaisen innokas bloggaaja, kun postauksia tulee kuin liukuhihnalta. Tai ehkä pitkä vapaa vain teki tehtävänsä ja ylimääräinen oma aika tuottaa niin sanotusti hedelmää. Sillä välin kun mä makasin kotona sohvalla ehti Niko pyörähtää lasten kanssa tivolissa, joten siltäkin osin vappu on nyt taputeltuna. Illalla siivosin jo kaikki koristeet pois, sillä katosta roikkuvat serpentiinit eivät oikein inspiroi enää viikko vapun jälkeen, ja Minealla oli kuulema ensi viikolle jo muita juhlasuunnitelmia. Jep jep, taas ollaan leipomassa ja kutsumassa kavereita kylään, vuorossa olisi nimittäin Minean huoneen tuparit! 

Oli minulla ihan oikeaakin asiaa, tulin nimittäin vinkkaamaan Jyväskylään rantautuneesta uudesta kaupasta. Täällä päin Suomea kivijalkaliikkeet ovat nykyään harvinaista herkkua, ja täytyy myöntää että itsekin ostan lähes kaiken netistä, koska valikoima on yksinkertaisesti niin suppea. Lastenvaatteita ei ole myyty muualla kuin perus ketjuliikkeissä kuten H&M, Lindex, Pop, sisustuksen osalta joutuu turvautumaan lähinnä Prismaan, Clasuun tai Minimaniin. Onneksi muutama poikkeuskin löytyy, ja Harjun paperi sekä Pienikamari on aina olleet Jyväskylän ylpeys tarjonnan osalta. Nyt joukkoon voi lisätä Vaajakoskella vastikään ovensa avanneen Herttalan, tuon ehdottomasti omaperäisimmän ja herttaisimman pikkuliikkeen pitkiin aikoihin. Parasta Herttalassa on konseptin monipuolisuus, kyse kun ei ole mistään tavallisesta kaupasta vaan Herttala on lifestyle-myymälä. Herttalassa myydään muun muassa Metsolan vaatteita lapsille ja naisille, Sophie la Girafen leluja ja ihohoitotuotteita, ekokosmetiikkaa, paikallisten taiteilijoiden tuotteita ja lisäksi myymälässä on second hand -nurkkaus, josta voi tehdä laadukkaita, uudenveroisia löytöjä. Myymälätoiminnan lisäksi Herttalassa järjestetään ajankohtaisia luentoja ja erilaisia kursseja, näistä parhaiten pysyy kartalla seuraamalla Herttalan Facebook-sivuja. Meiltä puuttui lapsilta siistimmät pipot näille keleille (mitä ne tämän ajan kelit nyt sitten ikinä sattuvat olemaankaan?!), ja ensimmäistä kertaa Herttalassa pyörähtäessäni tarttui mukaani nämä ihanat Metsolan puuvillapipot*. Nooalle otin vaaleanharmaan ja Minea itse valitsi vaaleanpunaisen, melko täydelliset parit rodinin picojen kanssa vai mitä! Herttalan valikoimassa muistan ainakin nähneeni söpöjä frillahousuja vauvoille ja ihanaa Metsolan harmaata pisarakuosia vähän isommille lapsille, myös second hand puolella oli kaikenlaista kivaa. Kannattaa poiketa paikan päällä, vai joko liike oli teille ennestään tuttu?

*saatu bloginäkyvyyttä vastaan

Päivän tunnelmat

Terveiset sängynpohjalta! Niinhän siinä kuitenkin kävi, että yön aikana nousi kuume ja tämä päivä on mennyt kokonaan maatessa ja leffoja katsoessa. Kuitenkin koska on vappu, koin tarpeelliseksi aloittaa päivän munkilla ja teellä (muuta en tänään olekaan saanut syötyä), ihan vain hyvitelläkseni itselleni sitä, etten päässyt lasten kanssa tivoliin tai vapputorille. Onneksi tivoli viipyy Jyväskylässä vielä koko tämän viikon, joten taidan tulevalle lauantaille varata pari paikkaa possujunasta. Hyvää vappua ja parempia oloja kaikille sinne ruudun toiselle puolelle!

P.S. Iso suositus Liittoutuneet-elokuvalle! Täällä mennään ihan elokuvan loppusuoralla ja aika jännäksi käy..

Vappua

Munkit

50 g hiivaa

5 dl maitoa

1 1/2 tl suolaa

1 1/2 rkl kardemummaa

1 1/2 dl sokeria

14-15 dl vehnäjauhoja

100 g voita

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon suola, kardemumma, sokeri ja suurin osa jauhoista. Loppuvaiheessa lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Anna kohota liinan alla tunti.

Pyörittele taikinasta palloja, tee keskelle reikä ja paista kookos- tai rypsiöljyssä. Pyörittele munkit lopuksi sokerissa.

Yllättäen tässä vierähtikin useampi päivä siitä kun viimeksi postasin mitään. Lapset nukahtavat nykyään iltaisin niin myöhään, että jos päivä on töissä ollut yhtään normaalia väsyttävämpi, en saa illalla enää mitään ihmeempiä aikaan, hyvä jos pysyn hereillä siihenkään saakka että lapset nukkuvat. Niinpä tämä pidennetty viikonloppu tuli hyvinkin tarpeeseen, siitäkin huolimatta että sain itselleni pienen lomaflunssan ja ulkona on satanut lunta niin ettei ulkoilu ole juurikaan inspiroinut.

Eilen ehdin leipoa munkkeja, samalla ohjeella jolla on munkit tullut tehtyä jo useamman vuoden ajan. Tuore pulla ja munkit on aina olleet lemppareitani, ja nämäkin pari päivää olen käytännössä elänyt pelkällä munkilla. Munkit, sima (tänä vuonna kaupan valmissima) ja tivoli kuuluvat vappuun, valitettavasti myös kylmä ilma on melko perinteisesti ollut osa vappuperinteitä ainakin täällä Jyväskylässä. Huomenna meillä oli suunnitelmissa lähteä tivoliin iltapäiväksi, mutta mikäli aamullakin maa on valkoisena tai allekirjoittaneen olo huonompi, taidetaan laitteissa kiertelyt jättää odottamaan kesän Särkänniemeä ja Lintsiä. Sinänsä ei ole yhtään huono vaihtoehto sekään, sillä itselleni on tehnyt ihan hyvää vain olla nämä muutamat päivät kotona. Vielä ei ole ehtinyt tuntua siltä, että olisi tehtävä jotain, vaan taidan olla noin yleensäkin luopunut ajatuksesta saada mahdollisimman paljon aikaan viikonloppuisin. Ihan riittävästi on tekemistä siinäkin, että saa lasten ulkoilut ja ruokailut hoidettua, eikä tämä jatkuva munkin syöminenkään ihan kevyttä hommaa ole!

Mitä kuuluu teidän vappuun? Tuntuu jopa hieman hassulta heti pääsiäisen perään olla jälleen pidennettyä viikonloppua kotona, ja kesälomatkin on jo ihan kulman takana (vaikkei ulkona ehkä juuri nyt siltä näytäkään). Huomasin eilen että vapaa-aika kotona lorvaillen voi myös olla riskialtista aikaa siinä mielessä, että todella on aikaa tuijotella kodin nurkkia ja keksiä kaikenlaista uutta ostoslistalle – vaikka moni vanhakin haave on vielä toteuttamatta. Mutta niinhän se usein menee äitiyslomallakin, vai mitä? Silloin ehtii keksiä uusia elämäämullistavia ideoita, pieniä pintaremontteja tai muuten vaan haaveilla erilaisista hankinnoista. Nimimerkillä hoitovapaalla yritystoiminnan aloittanut ja talon rakennuttanut.

Tunnelmia olohuoneesta

Ehkä olisi jo aika kurkistaa hieman laajemmasta perspektiivistä meidän olohuoneeseen, täällä blogissa kun ei taida olla vielä näkynyt juurikaan muuta tuon mustan hyllyn lisäksi. Olohuone on toistaiseksi hyvin keskeneräinen, sohva on ajatuksella valittu ja hyllykin tulee jäämään, mutta kaikki muu niiden ympäriltä puuttuu. Matosta ei ole vielä tietoakaan, tuoli on lainassa Kertulta (kiitos ihana!), seinät on tyhjillään ja sohvapöytäkin olisi kiva – listaa voisi varmasti jatkaa loputtomiin, mutta realismin rajoissa kaikkea ei ole mahdollista hankkia yhdellä kertaa. Ja ehkä hyväkin niin, sillä näin asioita joutuu pureskelemaan hieman pidempään ja valinnat tulevat todennäköisesti täten olemaan harkitumpia.

Viimeiset pääsiäiskoristeet sain siivottua pois olohuoneesta ja lasten huoneista vasta tänä viikonloppuna (jo oli aikakin!), vaikka ajatukset alkaa jo vähitellen kääntyä kohti vappua. En tiedä johtuuko se juurikin vapusta, mutta huomaan kaipaavani koko kotiin enemmän sävyjä, en niinkään kirkkaita värejä mutta jotain syvyyttä vaaleanharmaan pariksi. Tykkään kyllä siitä, että lattia ja sohva ovat lähes samaa väriä, sillä ne kaksi on kotimme ehkä eniten harkitut yksityiskohdat. Sohvan valinnasta kirjoitinkin jo aiemmin täällä, ja näissä kuvissa näkyy tuo mainitsemani HT Collectionin Como-sohva*, jonka ostimme paikallisesta Iskusta. Parin kuukauden kokemuksella en vielä osaa sanoa sen ihmeempiä sohvasta kuin että ainakin ensifiilikset on olleet vähintäänkin positiiviset, jämäköiden untuvatyynyjen ansiosta istumamukavuus on huipussaan, ja omaa silmääni erityisesti miellyttää ryhdikäs ja linjakas ulkonäkö, vaikka samaan aikaan sohva on pehmeä istua ja löhötä.

Uskalsimme valita sohvaan näinkin vaalean värin, vaikka kokemuksesta osasimme sanoa, ettei sohvatyynyt tulisi pysymään puhtaina kuukauttakaan, etenkin kun Pablolla on tapana makoilla sohvalla salaa meidän ollessa töissä. Kaikki kankaat on helposti vetoketjuilla irrotettavissa ja ne voi heittää pesukoneeseen, joten aika pienellä vaivalla saamme sohvan aina palautettua uudenveroiseksi. Vaaleiden sohvien hankkimista pelätään yleensäkin turhaan, sillä nykyään suoja-aineet ovat niin tehokkaita ja suurin osa kankaista kestää konepesun.

Como-sohvaan on valittavissa joko nämä meidänkin sohvassa näkyvät putkijalat tai kelkkajalat, hopeisena tai mustana. Meille värien valitseminen oli helppoa, mutta paljon pidempään jouduimme miettiä, millaisen sohvakokonaisuuden kasaisimme. Comoa saa eri pituuksilla, valikoimassa on myös vuodesohvaa tai halutessaan paloista voi kasata kulmasohvan. Koska meidän edellinen sohva oli kulmasohva, ja tv-huoneeseen ostimme levitettävän, löhöilyyn hyvin sopivan sohvan, päädyimme olohuoneessa kompaktiin 211cm leveään sohvaan. Nyt seuraavaksi olohuoneeseen etsitään pari nojatuolia ja matto, niin ehkä sitten on aikaa pohtia muitakin huoneita – tai jos vaikka siirtyisi kesän myötä pihan puolelle sisustamaan.

*sohvasta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan

Rennosti pääsiäiseen

 

On se vaan aika kumma juttu, että ihminen osaa asettaa itselleen pieniä paineita niinkin stressittömästä asiasta kuin loma! En ole ollenkaan stressaantuvaa tyyppiä, kaikki kun aina kuitenkin järjestyy (joskus paremmin ja toisinaan ei niin kovin hyvin) eikä murehtimalla asiat muutu ainakaan yhtään helpommiksi, päinvastoin. Kaikki, mitä ei ole pakko tehdä juuri nyt, ehtii tehdä sitten joskus myöhemminkin, ja jos joku on varmaa niin se, ettei ylimääräisestä suorittamisesta ja stressaamisesta tule kukaan taputtamaan minua olkapäälle. Lähipiirini varmasti allekirjoittaa sen, ettei meillä juurikaan stressata tai eletä turhan tarkasti – ei oikeastaan millään elämän osa-alueella. Mutta, mutta. Kolikon kääntöpuoli on siinä, että usein kuvittelen vähän vasemmalla kädellä tekeväni kaikenlaista siinä sivussa, kun tekemistä olisi muutenkin ihan riittävästi. Nytkin kun pääsiäisloma eilen alkoi, oli meillä sovittuna neljästä yöstä kolme ystävien kanssa ja silti olin suunnitellut tekeväni muutamat neulotut puput, pääsiäistervehdyksiä kaukana asuville ystäville, keväisiä kukka-asetelmia kotiin ja jos vielä äkkiä leipoisi kolme eri jälkiruokaa ja ostaisi koristeita pääsiäiskattaukseen. Missään vaiheessa ei mieleeni juolahtanut, etten varmaan millään ehdi tehdä näitä kaikkia, koska kuka nyt lomalla kelloa katsoisi.

Tällä hetkellä meidän porukka matkaa autolla jossain Lahden ja Jyväskylän välillä. Aloitimme loman mitä rentouttavimmalla tavalla, yökyläilimme rakkaan lapsuudenystäväni kotona, jossa meitä odotti valmis pöytä ja seuraa jokaiselle perheenjäsenelle. Kotona vastassa on siivousta vaille oleva talo, mutta sain kuin sainkin joitain pääsiäiskoristeita laitettua esille. Kovin värikäs ei pääsiäinen meillä ole, vaikka löytyy meiltäkin ne perinteiset vitsat, rairuohot ja munat lastenhuoneista ja keittiöstä. Ystävän tuomat keltaiset narsissit antavat sopivasti väriä yhtenäiseen olohuone-ruokatilaan, johon muuten ostin lähimarketista ruskeita, mustia, harmaita ja valkoisia sulkia ja koristemunia. Kaksi posliinipupua nappasin mukaani käydessäni Plantagenissa jälleen kerran ihastelemassa viherkasveja. Mielestäni pääsiäisen, joulun tai minkään muunkaan juhlapyhän ei tarvitse täyttää koko kotia, vaan maltillinen määrä koristeita riittää, ja on sitä paitsi paljon mukavampi säilyttääkin seuraavaa vuotta ajatellen. 

Arvatkaa muuten mikä on pääsiäisessä tärkeintä? Ei kinderit eikä virpominenkaan, ei myöskään tiput vaikka niin kovasti koitinkin pienempänä vanhemmilleni väittää pyytäessäni oikeaa pääsiäistipua lemmikiksi. Kaikkein eniten merkitsee se, että kaikilla on runsaasti aikaa toisilleen, ehtii tavata ystäviä ja perhettä ja on mahdollisuus ihan vaan olla. Turha kait siitä on stressiä ottaa? Oli ne puput askarreltu tai ei.

Kevättennarit check!

Joitain tiettyjä vaatekappaleita tuntuu olevan älyttömän vaikea, ellei jopa mahdoton, löytää kun taas esim tennarit ja takit on molemmat meikäläisen heikko kohta. Lähes joka kauppareissulla ihastelen jotain takkia, ja mikäli edes avaan minkä tahansa nettikaupan etusivun, olen klikkaillut ostoskoriini parit kengät. Muuten ostan itselleni melko vähän vaatteita (en edes muista milloin olisin ostanut uudet housut?!), mutta jostain syystä järkevä kuluttaminen unohtuu täysin sovittaessani takkeja ja kenkiä, ja tänäänkin häpeäkseni löysin varastosta yhden bomberin, jossa oli vielä hintalaput jäljellä. Olin ostanut sen puoleen hintaan joskus vähän ennen muuttoa, pakannut sen muiden tavaroiden joukkoon ja unohtanut muuttolaatikkopinoon. Takkia sovitellessa se ei enää tuntunutkaan ihan niin hyvältä kuin silloin ostaessa – aika tyypillinen aleostos siis.

Entäs ne kengät sitten? Kenkien suhteen olen sen verran suunnitelmallisempi, että jokaista ostamaani paria olen myös käyttänyt ahkerasti. Tietenkin joistain tulee mieluisampia kuin toisista, mutta kaikki on kuitenkin päässeet käyttöön, eikä pareja todellisuudessa ole sen enempää kuin vaatehuoneeseemme mahtuu. Kengät on ainut kuluva ”vaate”, joten niitä on uusittava jo siitäkin syystä, että vanhat menevät huonoon kuntoon, tai lapsilla jää pieneksi. Usein ostan useamman parin kerralla kun bongaan jostain hyvän aleprosentin, ja vanhat laitan joko kiertoon tai otan käyttöön pihakenkinä. Nooalle joutuu vielä toistaiseksi ostamaan joka kausi uudet kengät ja ulkoilupuvut, kun poika kasvaa niin huimaa vauhtia, ja Minealla taas kenkien kulutus on melko kovaa, joten jo yhdessä kaudessa kenkäpari voi mennä käyttökelvottomiksi. Niin kävi juuri viime syksyn välikausikengille ja Adidaksen tennareille. Luulin säästäväni ostaessani ulkoilukengät marketista, mutta jo muutaman viikon puistotestailun jälkeen sain todeta, että todellista säästöä olisi ostaa laadukkaat ulkokengät, jotka kestäisivät käyttöä ihan eri tavalla. Siitä syystä tänä keväänä tilattiin Lekmeriltä molemmille vedenpitävät Reimat.

Tennaripuoli alkaa sekin olla hoidossa ainakin meidän tyttöjen osalta, sillä tilasin sekä Minealle että itselleni parit lenkkarit odottelemaan kuivia katuja. Minea halusi hopeiset Niket kaupunkikäyttöön, ja ulkoiluun otettiin Adidakset ja Vansit. Itselleni ostin kauan himoitsemani klassiset Reebokit ja vähän kesäisemmät Adidaksen kangaskengät, joilla ajattelin korvata ei-niin-mieluisat valkoiset conssini. En tiedä, miten niin moni tykkää Converseista, mutta omaan jalkaani ne ei tunnu istuvan millään!

Olen luvannut itselleni olla jatkossa järkevämpi etenkin takkiostosten kanssa, sillä olen harmittavan usein ostanut jonkun parin kympin aletakin ja todennut jälkikäteen, että laatu on ollut todella huonoa. Villakangastakki nyppyyntyy, kangastakista sojottaa lankoja tai takin vuori repeilee – jos takki on parissa kuukaudessa epäsiistin näköinen, tulee se lopulta paljon kalliimmaksi kuin pari laadukkaampaa takkia. Sama on tullut huomattua muissakin vaatteissa etenkin nyt kun meillä on kuivausrumpu, ja vaatteen tulisi kestää kuivattamista. Yhdessä pesussa reikääntyvä paita ei saa aikaan muuta kuin turhaa kuormitusta ympäristölle, kun se ei kelpaa kierrätykseenkään käyttäjältä toiselle.

Millaisia kuluttajia te olette, panostatteko laatuun vai valitsetteko vaatteet hinnan perusteella (toki aina nämä ei ole vastakohtia!)?

Pääsiäishommia

Vieläkö muistatte, kuinka joulun alla harmittelin sitä, ettei meillä ollut joulutunnelmaa kotona ollenkaan, koko joulu tuntui aavistuksen laimealta siksi ettei sitä päässyt viikkotolkulla fiilistelemään etukäteen ja omassa kodissa? No tänään havahduin yhtäkkiä ajattelemaan, että niin se menee kohta pääsiäinenkin meiltä ohi kun arki on aina omalla tavallaan kiireistä, vaikkei työ- ja hoitopäivät meillä mahdottoman pitkiä olekaan. Jotenkin vain nykyään tuntuu hankalalta pysähtyä olemaan ja fiilistelemään, koska koko ajan olisi jotain hommaa tehtävänä jossain päin taloa, tai jos hetkeksi ehtii istua alas, sitä liiankin helposti alkaa selailemaan puhelinta. Tulevalla viikolla pidennetty viikonloppu antaa varmasti vähän saumaa laiskotteluunkin, mutta entä jos vain päättäisin koko viikon ajan tehdä joka päivä jotain kivaa pääsiäiseen liittyvää lasten kanssa? Ehkä askartelua, pääsiäiskortteja ystäville, leipomista, muutama pupukoriste olohuoneeseen ja suklaamunia jälkkäriksi?

Lapset sai eilen molemmat koristella pajunkissoja, ja tänään aamulla oltiin jo seiskan aikaan hereillä, kun kaksi malttamatonta lasta kyseli, milloin pääsee virpomaan. Nooakin veteli viimevuotista norsupukuaan päälle ennen kuin ehti muuta vaatetta laittaa, ja jos Minea olisi saanut päättää, olisi meidän kadun ekat virpojat lähteneet liikkeelle vähän ennen yhdeksää. Lopulta kun tuo kaksikko saatiin ovesta ulos valmiina virpomaan, ei auttanut muu kuin kyynel silmäkulmassa miettiä, kuinka omatoimisesti tuo noidaksi pukeutunut, jo kaksi alahammastaan pudottanut tyttö kaiken nykyään jo tekee – ja toisaalta, miten toinen taas tuntuu vielä niin pieneltä (mukamas!) ja silti se tänäänkin kulki tomerana siskonsa perässä munakoria kantaen ja ihmisten ovikelloja pimpotellen. Mineakin totesi päivän lopuksi, että en kestä, miten suloinen pieni norsu toinen olikaan siinä seisoessaan vieressä posket punaisena ja pisamilla, eikä yhtään jännittänyt vaan tohkeissaan lompsi perässä. En kyllä kestä minäkään.

Meidän vitsat oli tänä(kin) vuonna kaikissa mahdollisissa väreissä, ja äitin makuun sopivia sulkia ostettiin kirsikanoksiin, jotka nappasin viimeviikkoisella kauppareissulla mukaani. Illemmalla vielä istutettiin rairuohoa muutamaan purkkiin, ja jos ne ehtii pääsiäiseksi ihan ruohoksi asti, niin luulen että meillä on vielä munanmaalaushommia tiedossa. Ehkä näillä eväillä vielä päästään kohti rennompaa pääsiäisviikkoa, tai lähinnä meikäläinen, sillä lapsilta se tuntuu luonnistuvan ihan ilman yrittämistäkin.

Seuraavaa remonttia suunnitellessa?

Tämä saattaa kuulostaa vähintäänkin järjettömältä, mutta meidän alakerran pikkuvessa odottelee pientä pintaremonttia. Mieli ei ole ehtinyt muuttua materiaalivalintojen suhteen, mutta rakentamisen aikana ehti pari asiaa mennä aavistuksen pieleen, ja joiltain osin vessan tekeminen jäi tarkoituksellakin kesken. Osa talon viimeistelytöistä, sekä lisätyöt jotka keksimme ihan rakentamisen viime metreillä, kuului meille itsellemme, ja nyt muuton jälkeen moni asia on vain jäänyt hoitamatta ajanpuutteen ja jaksamisen takia. Päätimme edetä huone kerrallaan niin että tilat ehtisivät valmistua ennen kesää ja piharemonttia, mutta kuitenkin riittävän rennosti, ettei rästihommista tule liian iso taakka työpäivien päälle.

Pikkuvessaan emme aluksi olleet suunnitelleet laatoitusta ollenkaan, vain valkoista maalia seiniin ja lattia mikrosementillä. Jossain vaiheessa kuitenkin innostuin tiililadonnasta, ja ystävä kävikin laatoittamassa päätyseinän valkoisella laatalla. Tilasimme tasoksi valkoista marmoria, kaapit teetettiin mittatilauksena ja allas, peili, pönttö sekä hana tilattiin Laatta Leeviltä (josta muuten ostettiin kaikki meidän kosteiden tilojen tarvikkeet). Olimme Nikon kanssa puhuneet harmaasta saumauksesta valkoisiin laattoihin, mutta jonkun ajatuskatkoksen aiheuttamana Niko vahingossa hakikin meille luonnonvalkoista sauma-ainetta, ja saumoista tuli lopulta hieman likaisen näköiset kun laattojen puhdas valkoinen ei oikein käynyt yksiin saumojen kanssa. Niinpä meillä nyt on edessä saumojen värjäys harmaaksi sekä ehkä myöskin yhden seinän laatoittaminen tason värisellä marmorilaatalla. Marmorilaattaa olimme ajatelleet tiililadonnan kaveriksi, mutta rakennusvaiheessa emme enää ehtineet toteuttaa kokonaisuutta valmiiksi.

Jotta asia lähtisi vähitellen etenemään, kävin alkuviikosta hakemassa Laatta Leeviltä ensimmäisen testilaatan malliksi vessaan. Ihastuin niin kovasti Vehoniemen harmaaseen kivilaattaan, että ajattelin ensimmäisenä testata sitä, vaikkei se ollutkaan alkuperäisen suunnitelman mukainen. Harmikseni jouduin kuitenkin toteamaan, ettei harmaa laatta toimisi vain yhdellä seinällä (eikä allasseinää enää pääse laatoittamaan rikkomatta allasta), joten maanantaina saan hakea sovitukseen sen valkoisen laatan, jota alusta saakka tähän vessaan suunnittelimmekin. Ainut asia, joka laatassa mietityttää, on se kuinka hyvin marmorilaatan luonnonvalkoinen pohja sopii tiililadonnan puhtaan valkoisen kanssa yhteen. Toki seinien väliin tulisi silikoni, mutta myyjä varoitteli että eron laattojen välillä tulisi kyllä huomaamaan. Tässä vaiheessa sitä itse lähinnä toivoo, että keskeneräiset hommat saataisi päätöksen eikä asioita tarvitsisi enää pyöritellä, mutta sitten taas toisaalta, kaiken haluaisi tehdä kunnolla loppuun saakka. En tiedä, sanokaa te mitä vessan kanssa tekisitte, marmoria seinään vai listat lattiaan ja tilan toteaminen riittävän valmiiksi?

Uutta Jyväskylän ravintolarintamalla!

Jos jotain kaipaan ihan erityisesti tänne Jyväskylään, niin lisää vaihtoehtoja ravintolavalikoimaan. Perinteiset rossot ja amarillot on jo vähän liian nähty (vaikka toki nekin toimivat etenkin lasten kanssa), joten olin aika suht innoissani päästessäni tänään maistelemaan ennakkoon herkullista ruokaa huomenna aukeavaan Jyväskylän Fafa’siin. Fafa’s löytyy jo useammasta kaupungista pitkin Suomea, ja nyt se vihdoin rantautui meillekin – ei hullumpaa vai mitä! Fafa’sin ideana on tarjota maukkaita, sopivan kokoisia annoksia tuoreista raaka-aineista, hyvällä hinta-laatusuhteella, ja tämänpäiväisellä kokemuksella voin sanoa, että ainakin halloumipita ja bataattiranskalaiset toimii järjettömän hyvin. Ravintola löytyy Väinönkadun alapäästä, käykäähän kokeilemassa!

The crazy plant lady

Moni siellä varmasti nyt naureskelee partaansa kun sanon tämän ääneen, mutta silläkin uhalla: olen totaalisesti hulluna viherkasveihin! Kaikenlaista vihreää on alkanut vähitellen ilmaantua meille, ensin oli tämä Lidlistä hetken mielijohteena ostettu puu, sitten tuli leikkokukat ystäviltä ja lopulta löysin itseni niin Prisman, Cittarin kuin Plantageninkin viherkasviosastoilta pyörimästä ja pohtimasta, kuinka paljon kasveja voi kerralla ostaa. Yhtäkkiä huomasin miettiväni erilaisia kauppoja, joista voisi löytyä kivoja viherkasveja, saatoin tällä viikolla jopa harkita yhtä Ikea-reissua lähinnä edulliset kasviostokset mielessäni. Suorastaan järjetöntä, jo ihan noin muutenkin, mutta vielä se, että minunlaiseni mitään kasvien kasvattamisesta (eli tässä tapauksessa hengissä pitämisestä) tietävä menee ja ostaa kodin täyteen kasveja – jotain aavistuksen pysyvämpääkin olisi sillä rahalla varmasti saanut. Eilen oli jo hyvin lähellä etten kävellyt Plantagenista ulos mukanani jättimäinen kentiapalmu. Onneksi en ihan siltä seisomalta keksinyt lähes parimetriselle puulle meiltä paikkaa, koska olisihan se ehkä ihan hyvä nyt alkuun vähän tutkailla, kuinka meillä yhteiselo lähtee käyntiin näiden jo olemassaolevien yksilöiden kanssa. Kesäkukissa kun periaatteeni on yleensä ollut ostaa edullista, niin kukat voi sitten aina kuihduttuaan vaihtaa uusiin. Satasen palmupuita ei kuitenkaan kotiin ihan kerran viikossa kanneta.

Meillekään ei varmasti olisi koskaan muuttanut tällaista määrää (yhteensä ehkä kuusi kasvia, vielä en taida päästä mihinkään viherklubiin?!) kasveja ellei kaikki vihreä olisi sisustuksessa nyt todella in. Olen ihastellen katsonut muiden kuvia upeista tyrakeista, peikonlehdistä ja palmuista, ja näin kauan siinä kesti huomata, että viherkasveillakin voi sisustaa omannäköisellä otteella. Viherkasvin ei välttämättä tarvitse olla se ysärikasvi valkoisessa muoviruukussa, vaikka sellainenkin kyllä meiltä löytyy. Pääasiassa olen koittanut valita meille sopivia, melko simppeleitä kasveja, jotka selviäisivät myös mahdollisimman vähällä hoidolla. Viherkasveihin tuntuu meikäläiseltäkin löytyvän edes jonkinlainen potentiaali, mutta jokaikinen ruukkukukka, joka on meillä pyörähtänyt, on kuollut viikon sisään. Ennen syytin luonnonvalon puutetta, ilmankosteutta ja ties mitä milloinkin keksin, mutta jälleen kuihdutettuani Minean kukan parissa päivässä täällä uudessakin kodissa, taitaa olla aika myöntää, että kaktukset ja silkkikukat on enemmänkin mun heiniä.

Perjantaikukan sijasta taidan huomenna ostaakin itselleni jälleen yhden viherkasvin, peikonlehti on nimittäin vielä hankkimatta. Tai ehkä kuitenkin haen sen kentiapalmun, ihan vain siksi että alkaa viikonloppu ja meillä jälleen täyttyy talo vieraista.

Muita vihersisustamiseen hurahtaneita?

Mielekästä puuhaa lapsille ja aikuisille

Kaupallisessa yhteistyössä: Name It

Me ollaan nyt ehditty asua tässä uudessa naapurustossa suunnilleen kuukauden verran, ei siis kovin kauaa, mutta kuitenkin niin että paikat alkaa tuntua kotoisalta, ja lapsetkin taitavat olla jo aika hyvin tottuneet uusiin kuvioihin. Minea on saanut naapureiden lapsista useammankin uuden kaverin, ja kun viereisissä taloissa asuu vähintään viisi suunnilleen samanikäistä tyttöä (ja lisää muuttaa koko ajan), on sanomattakin selvää, että pihalta löytyy leikkiseuraa melkein milloin vaan. Kerrostalossa asumisen aikana meidän tuli jostain syystä nähtyä harvinaisen vähän kavereita, ja Mineastakin huomasi, että tyttöä kyllästytti olla koko ajan pyytämässä mua tai Nikoa puhuttamaan barbeja, rakentamaan Legoilla tai mitä milloinkin. Vaikka vanhemmat kuinka tärkeitä olisivatkin, syntyy ne parhaimmat leikkimuistot kuitenkin kavereiden kanssa – muistan omastakin lapsuudesta vielä aika elävästi, miten naapurin tytön kanssa leivottiin pannaria, joka tarttui leivinpaperiin kiinni tai millaiset samistelupenaalit käytiin toisen ystävän kanssa ostamassa yhdessä Tiimarista.

Se, mikä on ehkä eniten muuttunut omasta lapsuudestani, on ettei meidän aikana ollut teknisiä laitteita, jotka olisi toimineet ohjelmatoimistoina lapsille silloin kun ei ollut mitään tekemistä. Siihen aikaan ei ollut tapana laittaa videolta pyörimään lastenohjelmia tekemisen puutteessa, vaan ennemminkin rohkeasti lähdettiin pihoilta etsimään kavereita – tai ehkä satunnaisesti pelattiin Nintendoa jos sellainen sattui olemaan. Hauskimmat leikit ala-asteiässä oli koko pihapiirin poliisi&rosvo, kirkkis ja erilaiset hyppynaruloruttelut koulun pihalla. Siihen aikaan olin aika innoissani kaikesta kouluun liittyvästä ja tuhersin läksyvihkoja koristellen kotona monenmonta tuntia, tai joskus innostuin jopa tekemään tehtäviä kolme vuotta vanhemman veljeni kirjoista. Slämy, kaverikirjat, värikkäiden käsikorujen solmiminen tai Hugon seuraaminen telkasta ovat myös varmaan aika tuttuja ainakin 80-luvulla syntyneille?

Nyt kun Minealla on paljon kavereita ihan tässä kävelymatkan päässä, on ongelmaksi ennemminkin tullut se, että Minea olisi jatkuvasti menossa johonkin tai kutsumassa kavereita meille. Tylsistymisen sietämisestä on tullut entistäkin hankalampaa, ja jos kaverit ei olekaan aina saatavilla, on meidän Nikon kanssa keksittävä jotain mielekästä puuhaa. Aina ei itsekään jaksaisi istua puhuttamassa barbeja tai pikkaraisia, joten meille oli oikein tervetullutta vaihtelua kuvien ihanat värikkäät puuhakortit, jotka saimme Name Itiltä. Kortteihin on kerätty erilaisia leikki-, askartelu- ja leivontaideoita ajatuksella unplug & play eli elektroniikka sivuun ja luovien leikkien pariin! Usein tuntuu hankalalta keksiä kovinkaan kummoisia juttuja ihan tuosta noin vaan, mutta viimeisen kuukauden ajan olen antanut Nooan tai Minean silloin tällöin vetää pakasta yhden kortin, ja yhdessä olemme toteuttaneet siinä ehdotetun idean, jos kaikki tarvittava on löytynyt kotoa. Tähän mennessä olemme esim leiponeet muffinsseja, maalanneet vesiväreillä, tehneet mehujääpuikkoja, askarrelleet paperilaivoja ja leikkineet kimin peliä. Paperilaivoja yritimme uittaa Nooan kanssa ulkona sillä välin kun Minea oli leikkimässä naapurin tytön kanssa, mutta asfaltilla soljuvien pienten vesivanojen virtaukset oli vielä niin heikkoja, että lopulta laivat vietiin uimaan isoihin kuralätäköihin.

Näitä samoja ideakortteja voi käydä kuka tahansa hakemassa Name Itin omista myymälöistä (sinua lähimmän myymälän löydät täältä) vielä muutamien viikkojen ajan, ja vieläpä täysin ilmaiseksi. Kortteja on kaiken kaikkiaan 36 erilaista, ja niitä on ripotellen ilmestynyt myymälöihin 2.2. alkaen. Kolmena kampanjaviikkona mukaan tulee pieni lelu, meidän setissä lapset saivat suurennuslasin, jota on ahkerasti käytetty mm ruoan tutkimiseen ja ihmisten naamojen ihmettelyyn. Korteissa ehdotetut puuhat on juuri sopivan ”vaativia” niin että ne ei ole parissa minuutissa ohi, vaan saavat lapsen, ja aikuisen, innostumaan puolituntisenkin ajaksi. Ja kuten jo edellisessäkin postauksessa totesin, aika kuluu yllättävän nopeasti silloin kun on hauskaa!

Tervetuloa meille taloesittelyyn

Tulin vinkkaamaan teille, että huomenna laskiaissunnuntaina meillä on Kylätimpureiden järjestämä taloesittely klo 14-17 välillä. Jos siis huomiselle ei ole ihmeempiä suunnitelmia ja ajatuksissa on ehkä rakennuttaa joskus itselle taloa tai paritalon puolikasta, niin käykäähän pyörähtämässä paikan päällä kuuntelemassa, millaisia ratkaisuja Kylätimpureilla on tarjota (ja ei, tämä ei ole maksettu mainos). Meidän talosta ei olisi ollut mahdollista saada tällaista kuin se nyt on, jos olisimme valinneet jonkun talopakettifirmoista, sillä projektin edetessä joustavuus on ollut monessa paikkaa tärkeää – varsinkin niissä tilanteissa kun talon rouva päättää vielä kolmannenkin kerran muuttaa mieltään. Hinta, laatu, joustavuus, aikataulut ja työn jälki – koko pakettiin olemme olleet alusta loppuun oikein tyytyväisiä. Lisää infoa huomisen esittelystä löytyy Kylätimpureiden nettisivuilta ja instasta!

Synttärivalmisteluja

Ehkäpä ei ollut paras idea venyttää eilen työpäivää iltaan saakka (pakollinen!) tai tänään lähteä Even luokse Pompin kutsuille katsastamaan lastenvaateuutuuksia, kun ottaa huomioon että huomenna meillä alkaa Minean synttäreiden juhlinta. Fiksumpi, ja tunnollisempi, äiti olisi jo hyvissä ajoin alkanut kaivella koristeita laatikoista, leiponut pakkaseen, siivonnut kodin ja viettänyt illan ennen synttäreitä viinilasi kädessään katsellen Netflixiä. Vai hetkinen! Onko ihan oikeasti olemassakaan niitä vanhempia, jotka ihan oikeasti saavat kaikki synttärivalmistelut hyvissä ajoin hoidettua, ja jotka välttyvät siltä kuuluisalta viime hetken paniikilta tai tässä tapauksessa ehkä ennemminkin yömyöhään leipomiselta? Vaikka joskus olenkin aloittanut valmistelut ajoissa, en vielä kertaakaan ole edellisenä iltana mennyt ajoissa nukkumaan, koska tekemistä löytyy aina. Useimmiten seison keittiössä ”kaulin kädessä” vielä viisi minuuttia ennen vieraiden tuloa, ja hyvin todennäköisesti samalla tutulla kaavalla mennään myös tänä vuonna.

Kuitenkin jotain olen osannut tehdä toisin. Tämä vuosi on hyvinvoinnin ja downshiftaamisen vuosi, joten tässäkin tapauksessa menin joissain asioissa sieltä, missä aita on matalin. Kakku ja cupcaket on ostettu valmiina ja tänään meillä kävi siivooja, joten itselleni jää lähinnä kodin koristeleminen ja suolaisten herkkujen tekeminen. Tämä ratkaisu tuntui nyt rakentamisen ja muuton jälkeen mitä parhaimmalta, ja koska edelleenkin rakastan ihan kaikkia juhlia, halusin ajanpuutteesta huolimatta järjestää Minealle mahdollisimman ihanat juhlat. Tytön toive oli kukkakeijusynttärit, ja väreiksi valikoitui Minean toiveesta pinkki, vihreä ja vaaleanpunainen. Vielä en yhtään tiedä, millä tavalla teema kukkakeiju tulee synttäreillä näkymään, mutta onhan tässä vielä hyvin aikaa keksiä jotain ennen huomista kello viittä, jolloin kaverit pimpottelevat ulko-ovella. Asiasta on turha ottaa stressiä, sillä sekin on ihan yhtä hyvä vaihtoehto, jos en keksikään mitään teemaan kuuluvaa, vaan juhlat menevät pelkästään juhliessa ja kakkua syödessä. Luulen, että kovin juttu tulee joka tapauksessa olemaan se, että kaverit on saapuneet paikalle ja on pari tuntia aikaa höntsäillä kunnon sokeriövereissä. Wish me luck, sillä seuraavat kolme vai neljä päivää menee aika lailla näissä merkeissä!

 

Viherkasvivinkki

Aika keskeneräistä on i know, mutta uskalsinpa silti ottaa muutaman kuvan meidän makkarista, koska jotain lähes historiallista tapahtui. Mun makkarissani on viherkasvi. Ihan oikea kasteltava ja huolenpitoa vaativa viherkasvi. Elävä sellainen. Tai noh, ainakin vielä toistaiseksi elossa oleva, mutta ensi viikosta en voi mennä takuuseen, puhumattakaan että se vielä pidemmän ajan päästä tuossa seisoisi.

Nimenomaan siitä syystä ettei viherpeukalon taitoihini ole juurikaan (ollenkaan!) luottamista, on minulla ollut kesälläkin tapana uusia pihan kukat ehkä jopa kolmesti sen mukaan, miten entiset aina kuihtuvat. Ongelmani on se, etten yhtään muista kastella kukkia tai jaksa lannoittaa, vaihtaa ruukkua, nyppiä lehtiä tai yhtään mitään. Yleensä välttelen muiden kuin leikkokukkien ostamista, mutta nyt törmäsin aika ohittamattomaan tarjoukseen kauppareissulla – tälle kasville, jonka nimeä en todellakaan tiedä, oli Lidlissä lätkäisty hinnaksi hieman alle 20€. Nappasin kasvin kainalooni ja kiikutin sen alkajaisiksi makkarin tummanharmaan seinän kaveriksi, ajatuksena siirtää se vielä alakertaan kun ehdin ostaa uuden ruukun. Mutta se mitä tulin teille tänne sanomaan, on että kannattaa koukata Lidlin kautta, jos yksi nahkealehtinen kumppani voisi sopia teidänkin seinänvieruksia koristamaan.

Nooan huoneessa

Nooan huone on meidän kodin pienin makuuhuone, noin 9m2, ja itse asiassa jopa vaatehuoneesta tuli puolivahingossa isompi neliöiltään, sillä säilytystilalle oli tarvetta. Kaikkialta löytyy yhä edelleen pahvi- ja muuttolaatikoita sekä keskeneräisiä hommia, mutta olen vähitellen aloittanut pohtimaan sisustusta niin pitkälle kuin sitä nyt on mahdollista miettiä heti muuton jälkeen. Kummassakin lastenhuoneessa on yksi seinä päällystetty vanerilla, joten en ole osannut niihin ainakaan tässä vaiheessa ajatella mitään sen ihmeempiä tehosteseiniä tai teemajuttuja muutenkaan. Toiveissa olisi raikkaan skandinaaviset huoneet, joissa selkeästi näkyisi se, että kyse on lastenhuoneesta, mutta tavarat kuitenkin pysyisivät paremmin järjestyksessä (ja olisivat lasten itse helposti otettavissa) kuin entisessä kodissa, jossa jättimäisten sekatavaralaatikoiden uumenista oli lähes mahdotonta löytää etsimäänsä ilman että räjäytti koko laatikon lattialle. Väriä saa olla lasten omien toiveiden mukaan, pari maalipurkkia käytiinkin jo Minean kanssa viikonloppuna hakemassa muutamaa kaappia varten.

Huoneiden täyttäminen tuntui olevan kaikkein helpoin aloittaa juurikin tästä Nooan huoneesta. Ehkä siksi, että huone on sopivan pieni tila niin ettei sen sisustamisessa ole kovin monia vaihtoehtoja esim. kalusteiden sijoittelun suhteen, ja huoneeseen tarvittavat toiminnot määrittivät valintoja aika pitkälle. Täytyy olla sänky, pienelle pojalle sopiva työskentelytaso, sopivasti säilytystilaa leluille ja paljon tyhjää lattiapintaa, jolla ajella junaradalla ja autoilla. Kahdella seinällä on oviaukko ja kolmannella kaksi koko seinän peittävää ikkunaa, mikä tarkoittaa sitä että vaneriseinä on ainut ehkä seinä, ja sille oli mielestäni loogisinta sijoittaa sänky. Sängylle jää täydellinen paikka ennen vaatehuoneen oviaukkoa ja vaneriseinää vasten, jolloin vaneri samalla toimii kivasti tehosteena sängynpäädylle.

Tähän saakka Nooa on nukkunut vielä vauva-aikaisessa Stokken pinnasängyssään, mutta olin jo päättänyt, että muuton yhteydessä on aika hankkia kunnon sänky, josta poika voi turvallisesti kiivetä itse pois. Ehkä olin lykännyt sängyn vaihtoa turhankin pitkään, koska kuvittelin sen olevan isompikin projekti kun yhtäkkiä Nooa alkaa ramppaamaan sängystä pois ja takaisin, mutta kuinkas siinä kävikään, tyyppi on nukkunut yönsä ihan normaaliin tyyliin uudessa juniorisängyssään! Me valitsimme sängyksi Jollyroomin linjakkaan valkoisen JLY juniorisängyn* joka tuntui parhaalta vaihtoehdolta niin ulkonäkönsä kuin käytännöllisyytensä ansiosta. Kummallakin puolella olevat turvalaidat ovat riittävät pitämään lapsen sängyssä, niin ettei lattialle ole tarvinnut viritellä tyynykasoja edes varmuuden vuoksi. Tykkään ilmavasta ulkonäöstä ihan älyttömästi, ja sängyn saavuttua Nooan mielipiteen pystyi lukemaan suoraan siitä kiljumisen ja nauramisen määrästä. Onhan se nyt käsittämättömän hienoa saada isojen poikien sänky, ihan niin kuin siskollakin!

Nooa on viihtynyt uudessa, omassa huoneessaan yllättävän hyvin leikkimässä milloin milläkin autolla. Koska autot ja junat on kovimmalla käytöllä, on ne jätetty koriin heti oven viereen, ja vaatehuoneessa alimmassa laatikossa on läjä Duploja. Yöpöytinä toimivissa Legon säilytysrasioissa on mm Playmobileja, mutta kovin rakentavia leikkejä ei Nooa niillä vielä saa aikaiseksi. Enemmänkin leikkiminen on autoilla päristelyä pitkin lattioita tai Minean perässä juoksemista. Hellyyttävintä on se, kuinka toinen on edelleen vähän liian pieni isompien leikkeihin, mutta kuitenkin jo tarpeeksi iso tajutakseen leikin jujun ja yrittääkseen pysyä menossa mukana. Aina silti tuntuu, että Nooa on vähintään yhden askeleen perässä – paitsi sänky on pikkujäbällä nyt niin viimeisen päälle, että Mineaa tuntui vähän harmittavan nukkua vanhassa sängyssään. Niinpä tänäänkin tyttö muutti petivaatteidensa kanssa tv-huoneen sohvalle yöksi, ja jotain puhetta on ollut parvisängystä, mutta katsotaan nyt miten sen kanssa tehdään ja millä aikataululla. Jospa tästä Nooan sängystä löytyisi yhtä ilmavanoloinen parvisänkyversio, joka passaisi hyvin Minean huoneeseen..

Miten teillä parivuotiaat nukkuu? Ja joko teillä menee yöt heräämättä? Nooa yleensä herää kerran, kaksi yössä ja vaatii joko taputtelua tai syliä, mutta en ole stressannut asiasta sen enempää, koska meillä on nyt viime aikoina ollut niin paljon isoja muutoksia elämässä raksan ja muuttojen myötä. Jos teillä on jollain sängynvaihto edessäpäin, niin vinkkinä että tämä Nooan JLY juniorisänky on parhaillaan puoleen hintaan Jollyroomissa, ja muutenkin nettikaupasta löytyy laaja valikoima kaikenlaisia lastensänkyjä.

*sänky saatu blogin kautta

Viikonloppuvinkki: banoffee

Banoffee eli ihana banaanin ja kinuskin yhdistelmä on meillä ollut viime päivinä niin kova hitti, että kuluneella viikolla olen tehnyt banoffeeta jo neljästi. Kyllä, neljä kertaa viikon sisään! Tämä herkku on nimittäin yksi helpoimmista ja nopeimmista leivonnaisista valmistaa, ja vielä kun makukin hipoo täydellisyyttä, niin on ollut harvinaisen helppo turvautua banoffeehen nyt kun meillä on jo pariin otteeseen käynyt vieraita. Tästä kakusta harvoin jää mitään seuraaville päiville, ja voit olla varma että monet vieraista tulee kyselemään reseptiä itselleen. Kunnia leipomisesta kannattaa siinä tilanteessa toki ottaa itselleen, mutta samalla sitä joutuu myöntämään, kuinka hävettävän helpolla voi saada jotain näin syntisen hyvää aikaan!

Banoffee

13 Digestive-keksiä

vajaa 100g voita tai margariinia

1prk karamellisoitua maitotiivistettä eli kondensoitua maitoa (rusehtava tölkki)

2 banaania

2dl kuohukermaa

Murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele seos vuokaan (halkaisija 20-22cm). Levitä päälle valmis kinuski eli karamelisoitu maitotiiviste sekä siivuiksi pilkotut banaanit. Vatkaa kerma ja levitä kakun päälle.

Lounasvinkki: Le Qulkuri

Silloin kun kolahtaa oikein kunnolla, on laitettava sana kiertämään! Niin että tiedoksi siis teillekin, Lutakosta löytyy yksi loistava ruokapaikka, joka on palvellut jo muutamana totstaina mun ja Kertun (voidaanko jo puhua perinteestä?) lounastreffimestana. Le Qulkuri on kivan mutkatonta ruokaa vähän paremmalla ulosannilla kuin kaikki perinteiset kotilounasruokalat noutopöytineen. Eihän niissäkään mitään vikaa toki ole, mutta jotenkin on extrarentoa istahtaa kivasti sisustettuun lounaspaikkaan, jossa annos tilataan tiskiltä ja pöytään aina kannetaan ravintolaruokatasoinen lautasellinen hyviä makuja. Olen maistellut ainakin possua, härkää ja nautaa, ja joka kerta miettinyt kuinka moni (ketju)ravintola ei yllä samalle tasolle edes a la carte -listansa ruoilla. Aika harmi juttu, sillä valitettavasti ne ketjupaikat tuntuu valikoituvan meidän perheen syöttölöiksi silloin kun lasten kanssa ollaan liikenteessä, vaikka kait sitä lapsiperheilläkin olisi oikeus kunnon ruokaan?

Le Qulkurissa rento seurustelu on enemmän sääntö kuin poikkeus, joten sinne uskaltaisin suunnata jopa kahden vähän meneväisemmänkin lapsen kanssa. Vaikka monta hyvää asiaa Le Qulkurin meriitteihin voidaan laskea, on yksi asia ylitse muiden – salaattipöydän leipä! Helposti yksi parhaista leivistä ikinä, joten jo se itsessään on oikein loistava syy käydä itse paikan päällä testaamassa Le Qulkuri. Tuskin siellä kovin moni joutuu pettymään tai lähtemään nälkäisenä kotiin.

Mitenkäs kaikki jyväskyläläiset, joko olette ehtineet testata?

Ystävät <3

”Onko näistä lampuista mihinkään?” ”Perjantaina leffaan?” ”Meille tulee toinen poika!!” ”Onnitteluhalaus” ”Milloin Helsinkiin?” ”Fresita viilenemässä!” ”Lenkille?”

Näitä viestejä on tänään vaihdettu ystävien kesken, ja jossain vaiheessa kun arjen kiireisimmällä hetkellä vielä pikaisesti näpyttelin yhden ystävänpäivän toivotuksen whattsappiin, tajusin, kuinka äärettömän onnellinen olenkaan. Onnellinen, koska minulla on ystävä, jolle viestittelyn vuoksi myöhästyin töistä tai koska minulla on ystävä, joka sanoo ettei haittaa, vaikken ole ehtinyt viime viikkoina kysyä kuulumisia. Koko viime vuosi on ystäviltäni vaatinut paljon ymmärrystä, kun tavatessa ajatukset on seilailleet muualla, tapaamiset on olleet harvassa ja soitot vielä sitäkin harvinaisempia. Ne harvat ystävät, joita olen säännöllisesti nähnyt, on saaneet kuulla tuntitolkulla raksajuttuja ja ehkä välillä on tuntunut siltä, ettei meikäläisellä pysy ihan kaikki langat käsissä koko arjen paletin kanssa. Ystävät on tarjonneet apuaan, ja olen sitä vastaanottanutkin, koska mielestäni on vahvuus osata sanoa kiitos kyllä silloin kun oikeasti on avun tarpeessa. Jossain vaiheessa salaa kyynelehdin itsekseni kotona aina kun joku ystävistäni kysyi, voisiko jollain tapaa olla avuksi. Koska arvostan ystäviäni ja sitä, että he todella ovat valmiita tekemään asioita meidän perheen puolesta, ja etenkin siksi, että ystävät ymmärtävät ja joustavat. Arvostan ihan jokaista puhelimeeni kilahtanutta viestiä, jossa kysytään kuulumisia, ehdotetaan näkemistä tai jaetaan pala omaa elämää kuvien, viestien tai puhelun välityksellä. Kiitos siis ihan kaikesta, siitä että olette.

Se, mikä on välillä omassa takaraivossa kolkutellut, on epäilys siitä olenko itse osannut olla yhtä hyvä ystävä. Kiitollinen varmasti, mutta mitä minulla on tarjota takaisin kaikille niille, jotka on omalla läsnäolollaan rikastuttaneet meidän arkea? Ehkä en aina osaa huomioida riittävästi tai ehkä minunkin pitäisi olla aktiivisempi yhteyden pitäjä, avun tarjoaja ja kuulumisten kyselijä? Koska jokainen ystäväni ansaitsee vain parasta ystävyyttä vastapainoksi omalle läsnäololleen, ja vain parasta toivoisin pystyväni tarjoamaan. Ehkä ystäväni ymmärtävät sen, että viime vuosi on ollut liian kiireinen ja ehkä he myös tietävät merkitsevänsä minulle enemmän kuin paljon, vaikka joka viikko tai edes kuukausi eivät saisikaan siitä muistutusta. Nyt kun talo on valmis ja työ tasapainoisempaa, on jälleen aika panostaa perheeseen ja ystävyyteen, ja sen voinkin luvata, että tästä vuodesta tulee rentojen viikonloppuiltojen ja yhteisen pöydän ääressä vietettyjen kahvihetkien vuosi. Jos joskus unohdan laittaa viestiä tai soittaa, niin muistakaa, että kutsu kylään on aina voimassa.

Uudessa kodissa!

 

Olipa harvinaisen vaikeaa tänään tulla kirjoittamaan blogiin yhtään mitään! Tuntui siltä, että jotain on kuitenkin tultava sanomaan, koska me ollaan muutettu (niinpä!!! monta huutomerkkiä saa laittaa?!), mutta toisaalta en osaa sanoa mitään järkevää, kun onnellisuuden taso ylittää sanat. En tiedä uskonko vielä itsekään, mutta perjantaina meidän perhe tavaroineen vaihtoi osoitetta, ja nyt olemme heränneet jo kahtena aamuna syömään aamupalaa omassa unelmakodissamme. Käsittämätöntä, niin käsittämätöntä!

Toistaiseksi kaikki tavarat on vielä hujan hajan, muuttolaatikoita on purkamatta useampia ja joka huoneesta puuttuu huonekaluja. Myös viimeistelyhommia on tiedossa seuraaville viikoille, sillä mietittävänä on vielä väliovet, eteisen kaapeista puuttuu sisuksia, parveke on kesken ja ties mitä muuta, mutta kaikessa keskeneräisyydessäänkin tämä tuntuu jo nyt kodilta. Ehkä rakennusaikana raksalla ravaaminen on edesauttanut siinä, että nurkat tuntuu tutuilta heti ensimmäisistä päivistä lähtien, vai olenko haaveillut täällä asumisesta niin useasti, että se on jo tuntunut todelta?

Muutto ja kahden kodin siivoaminen eivät kumpikaan olleet mikää ihan pikkujuttu, ja niinpä meidän olikin jälleen turvauduttava muiden apuihin – muuten emme varmasti olisi mitenkään selviytyneet koko urakasta. Koko viikonloppu ja enemmänkin meni pakatessa, siivotessa, kantaessa ja järjestellessä, vaikka meillä oli apuna molempien vanhemmat, Nikon töistä muutama apukäsi kantamassa painavampia tavaroita ja siivooja tekemässä muuttosiivousta täällä uudessa ja seuraavana päivänä loppusiivousta vanhassa asunnossa. Yhteensä täällä on siivottu useamman päivän urakan verran, kasattu vaatehuoneita monenmonta tuntia ja kuljeteltu tavaraa satojen kilojen edestä. Ja kaiken tämän lomassa on lasten kanssa eletty melko tavallista arkea, joten ainut asia jonka osaan juuri nyt sanoa on sydämellinen kiitos kaikille, jotka olitte apuna ja teitte meille mahdolliseksi olla täällä nyt. 

IKEA Stockholm

Harvoin tulee julkaistua varsinaisia inspiraatiokollaaseja blogissa, mutta tänään sähköpostiin tuli niin kauniita kuvia Ikean uudesta Stockholm-mallistosta, että ajattelin näiden ehkä inspiroivan teitäkin. Viime aikoina sisustus on ollut omassa arjessani enemmän läsnä kuin pitkiin aikoihin, ja onhan se ihan luonnollistakin, että tyyliään joutuu pohtimaan laajemmassa mittakaavassa, kun muuttaa 70 neliöstä 162:een neliöön. Uutta on hankittava, ja vaikka hyvinkin monenlaiset huonekalut kiinnostaisivat, on vain yritettävä muistaa pysyä suunnilleen siinä linjassa, joka on se kaikkein mieluisin meille.

Harmaan sävyjä, kylmiä pintoja ja materiaaleja, mustaa ja pelkistettyä – siinä tiivistetysti tyyli, joka hivelee esteettistä silmääni, mutta kaavaa rikkoakseni rakastan nyt pinnalla olevaa vaaleaa puuta. Yksi arvokkaammanpuoleisista sisustushaaveistani on wishbone-tuolit ruokatuoleiksi, mutta koska ne todennäköisesti vielä jäävät pelkäksi haaveeksi, niin olin enemmän kuin haltioissani Ikean 7.4. myyntiin tulevan malliston puisista huonekaluista. Vaalea pitkä penkki tulee saamaan paikkansa meidän kodinhoitohuoneesta ja kuvan liinavaatekaappi sopisi täydellisesti Minean huoneeseen vaneriseinän pariksi. Jos uudelle sohvalle olisi tarvetta, harkitsisin tosissani tummansinistä samettia tv-huoneeseen, mutta ehkä sininen samettipinta olisi yhtä osuva valinta olohuoneen mattoon? Nyt vaikein tehtävä on enää jaksaa odottaa huhtikuun julkaisupäivään saakka.

Entäs te, tykkäättekö?

Alle viikko muuttoon!

Tuntuu vähän oudolta mennä raksalle ja vetäistä kengät eteisessä pois jaloista, hiippailla suojaamattomilla pinnoilla sukkasillaan ja miettiä, että alle viikon päästä tätä samaa paikkaa voi raksan sijasta kutsua kodiksi. Ei enää päivittäistä ravaamista kahden asunnon välillä tai yömyöhään saakka venähtäneitä raksapäiviä, vaan koko perhe samassa paikassa ja sattumoisin vieläpä siinä unelmakodissamme. Vieläkin on joitakin hankintoja tekemättä, mutta pärjää sitä varmasti ensimmäiset viikot ilman väliovia tai kiusta, enkä usko että ehditään pakastintakaan juurikaan kaivata. Huonekaluja tulee alkuun olemaan hyvin vähän (minimalistinen sisustushan on mun mieleen hehe), mutta kunhan pääsemme testailemaan eri vaihtoehtoja paikan päällä, niin eiköhän tyhjät tilat ala nopeasti siitä täyttymään. Ehkä eniten tällä hetkellä harmittaa se, etten ole ehtinyt laittamaan vanhoja tavaroita myyntiin, vaan joudumme hyvin todennäköisesti keksimään niille jonkin väliaikaisen säilytysratkaisun. Ellei teillä jollain satu olemaan tarvetta esim sohvalle, keittiönpöydälle tai Stokken steps-tuolille? Löytyisi tuolta Ikean ruokapöydän tuolitkin, yksi työtaso ja Norm69 valaisin. Lastenvaatteista puhumattakaan.

Huomenna paikalle tulee muuttotarkastaja, joka toivottavasti antaa luvan alkaa tuoda tavaroita taloon. Maanantaihin mennessä tulisi olla tämä nykyinen asunto tyhjänä ja siivottuna, joten viikonlopun aikana on siivottava molemmat kodit ja saatava uusi koti asuttavaan kuntoon. On sanomattakin selvää, ettei tämä kaikki onnistuisi meiltä itseltämme lasten ollessa kotona, vaan turvaudumme sekä ulkopuoliseen apuun että sukulaisiin. Niko on tilannut siivoojan pesemään ikkunoita ja muita pintoja, mun vanhemmat on tulossa jo huomenna muuttoavuksi ja lauantaina saadaan Nikonkin vanhemmat siivoilemaan tähän aso-asuntoon. Melkoista säätämistä tämä kieltämättä on, mutta tavoitteena ei ole saada täydellistä kotia maanantaihin mennessä, vaan ennemminkin järjestellä tavaroita niin että ensi viikko saadaan edes jotenkin puskettua arkirutiinit läpi. Parin viikon päässä odottaa talviloma, jolloin on paremmin aikaa ”sisustaa” ja tehdä niitä hankintojakin tarpeen mukaan – paitsi että silloin on molempien lasten synttäribileitä pitkin viikkoa.

Nyt muuton lähestyessä olen huomannut, etten taida osata stressaantua kovinkaan helposti. Tykkään suunnitella asioita, ja toteuttaa niitä suunnitelman mukaan, mutta vaikka tänään voisi tuntua siltä, että kiire tässä vielä tulee kaiken kanssa, niin kummasti oma oloni on kovin luottavainen sen suhteen, että kyllä me saadaan kaikki ajoissa tehtyä ja sunnuntaina illalla jo huokaistaan helpotuksesta uudessa olohuoneessamme. Mitä sitä muutenkaan kannattaa etukäteen murehtia jotain sellaista, jonka toteutumisesta ei ole mitään takeita? Ja tuskin se tilannetta yhtään helpottaisi suuntaan tai toiseen, jos tälläkin hetkellä menettäisin yöuneni muuton vuoksi, ennemmin hoidan asiat rennolla asenteella tietäen että lopputulos on joka tapauksessa sama. Luulen että jos yöunet jostain syystä tulevina öinä jää huonoiksi, niin se johtuu pelkästään jännityksestä, joka meinaa hiipiä takaraivoon ajatellessa, kuinka lähellä muutto todella jo on!

Ikeassa

Saattanette otsikon perusteella arvata, missä meidän jengi on sunnuntaitaan viettänyt? Tai oikeastaan minä, Niko ja Minea lähdettiin aamusta ajamaan Kuopion Ikeaan tarkoituksena hakea molempiin vaatehuoneisiin kaappeja. Meiltähän löytyy täältä Jyväskälästä Ikean lähipiste, mutta koska se on aika vahvasti keskittynyt keittiöihin, ei siellä pääse livenä hypistelemään kovinkaan monia tuotteita. Halusin vaatekaappien lisäksi katsella muutakin tarpeellista, ja muutenkin tuntui, etten osannut etukäteen oikein sanoa, mitä kaikkea vaatekaapeiltakaan toivomme. Valkoista, liukuovet ja paljon laatikoita – näistä lähdimme liikkeelle, ja loput suunnittelimme yhdessä Ikean asiakaspalvelijan kanssa paikan päällä.

Nikon kanssa olimme ajatelleet lähteä Ikeaan kahdestaan ja jättää molemmat lapset mun vanhemmille meille kotiin, mutta Minea halusikin lähteä mukaan. Ensin ajattelin, että mitähän siitäkin oikein tulee, kun meillä kuitenkin menee useampi tunti kierrellessä, suunnitellessa ja kerätessä tavaroita kärryihin, mutta sitten muistin Ikean leikkipaikan ja muutenkin loistavasti suunnitellut tilat. Tavarataloon päästyämme veimme Minean tunniksi leikkimään valvottuun leikkipaikkaan (jossa tyttö olisi viihtynyt helposti toisenkin tunnin), ja sillä välin ehdimme itse kiertää yläkerrassa katselemassa huonekalunäyttelyt. Minea tuli mukaan suunnittelemaan vaatehuoneita, senkin pisteen yhteydessä oli pari lelua leikittäväksi, ja loppuaika hoidettiin kännykän lastenohjelmilla. Ikeasta löytyy pieni leikkipaikka myös ravintolan tiloista, siellä Mineakin touhusi sillä välin kun me vielä joimme lihapullien jälkeen kahvit ja istuimme miettimässä kaappiratkaisuja Nooan huoneeseen. Ja tiesittekö muuten, että Ikeassa voit 30€:lla tilata tavaran keräilyn, mikä helpottaa shoppailua etenkin näin lasten kanssa liikkeellä ollessa ja silloin kun kerättävää tavaraa on paljon? Meillä taisi olla yli 50 erillistä osaa, joten katsoimme parhaaksi ottaa keräyspalvelun ennen syömään menoa, ja vajaa kahden tunnin päästä kun olimme syöneet, kävelleet läpi alakerran erikoismyymälät ja maksaneet ostoksemme, odottivat meidän vaatekaappien osat meitä asiakaspalvelussa valmiina lastattuina kärryihin. Kuinka kätevää!

Vaatehuoneiden sisusten lisäksi mukaan tarttui paljon muutakin, itse asiassa niin paljon, että auto oli melkein ääriään myöten täynnä startatessamme takaisin kotiin päin. Olin aika onnellinen suunnittelemistamme vaatekaapeista, mutta ihan yhtä paljon taisin iloita löytämästäni porrasjakkarasta, kauniista lahjapapereista, koristevalonauhasta ja keittiöpurkeistakin. Lapsille ostettiin uudet ruokatuolit, kummallekin samanlaiset niin jatkossa säästytään tappeluilta, ja vaikka lopulta Nooan huoneen säilytysratkaisu jäi vielä hankkimatta, niin löysimme Minealle pöydänjalat ja erilaisia rasioita niin lasten käyttöön kuin keittiöönkin. En ole tainnut koskaan lähteä Ikeasta tyhjin käsin kotiin, enkä ole tainnut vielä kertaakaan päästä kassojen ohi tekemättä vähintään muutamia heräteostoja niiden suunniteltujen hankintojen lisäksi.

”Tapas”vinkki viikonlopulle

Vahingossa on saattanut käydä niin, että meillä ex-naapurin kanssa nykyään on lähestulkoon tapana avata viikonlopun kunniaksi yhdet happy joet ja ehkä jopa kokkailla jotain hyvää syötävää siihen sivuun. Harvemmin sitä nykyään tulee enää missään pubeissa pyörittyä, joten viikonloppufiilistä haetaan vähän eri tyylillä. Ruoka, ruoka se on minkä ympärillä melkein kaikki suunnitelmat jollain tavalla pyörii, sillä onhan se jo tullut selväksi, että mä rakastan hyvää ruokaa ja etenkin sitä herkkupuolta. Tai no, välillä kuvittelen alkavani ”ruokaharrastajaksi”, mutta loppujen lopuksi huomaan kaiken kaatuvan siihen, ettei mielikuvitus yksinkertaisesti riitä makaronilaatikkoa ja lihapullia pidemmälle.

Viime kerralla päätimme Miian kanssa suunnitella illan herkkuja vähän tarkemmin ja kokkailimme pientä purtavaa erilaisista juustoista. Tarjolla oli supersimppeleitä pieniä juttuja, joiden valmistukseen ei mennyt kahdelta käsiparilta kovin kauaa ja jotka kuitenkin oli arkiruokaa hieman spessumpia. Tomaattia ja mozzarellaa pestolla, paistettua vuohenjuustoa saksanpähkinällä, feta-punajuurileivät, avokado-parmesannäkkärit ja uunileipää emmentaljuustolla. Jälkiruoaksi vielä vartissa valmistuva banoffee digestive-kekseistä, valmiista kinuskista, banaaneista ja kermavaahdosta. Kieltämättä kokonaisuus oli sen verran onnistunut, että luulen palaavani tähän vielä useasti uudessa kodissa, kun ystäviä käy viikonloppuvieraina. Yleensä tarjoomisten keksiminen tuottaa päänvaivaa, mutta näistä saa loistavan iltapalan kyhättyä kasaan suht nopeasti, tai miksei vastaava tarjoilu toimisi isommankin porukan illanistujaisissa.

Taidan uuteen kotiin muuttamisessa odottaa melko paljon sitä, että tulee jälleen omassakin kotona istuttua ystävien kanssa viinilasillisilla kiireettöminä viikonloppuiltoina. Iso osa ystävistämme asuu muualla Suomessa, minkä takia (vai ansiosta!) näkeminen lähes aina tarkoittaa yökyläilyä ja yhteisiä ruokahetkiä, mikä ei itse asiassa ole näin perheellisenä kolmekymppisenä yhtään hullumpi vaihtoehto kaveritreffeille. Onko teillä tapana kokkailla yhdessä ystäväporukalla, ja mitä kuuluu lemppariherkkuihinne? Ehkä teillä olisi antaa jotain vinkkejä tähänkin suuntaan tulevia iltakekkereitä varten?

Alakerran wc

Loppu häämöttää raksalla jo nurkan takana, mutta vielä on melko paljon tekemättä – mm molemmat vessat ja kylpyhuone on kalustamatta. Kylpyhuoneisiin valitsimme molempiin vaaleanharmaata laattaa seiniin ja lattiaan, yläkerran kylpyhuone-wc tulee muutenkin hyvin vaalealla sävymaailmalla, kun taas alas valitsimme mustat suihkut.

Alakerrasta löytyy myös pieni wc, jonka sisustukseen halusin hieman enemmän sitä jotain. Pohdiskelin pitkään laittaisinko messingin värisiä yksityiskohtia vai pysyisinkö musta-valkoteemassa, joka toistuu muuallakin kodissa, mutta lopulta tarvitsin Kerttua selkiyttämään ajatuksiani, ja sain kuin sainkin ihanan kokonaisuuden pikkuvessaan. Muuten seinät jää ainakin toistaiseksi valkoiselle maalipinnalle mutta päätyseinä kaakeloitiin Laatta Leeviltä löytyneellä valkoisella Vives Gran Mugat Blanco 20×50 laatalla, joka aseteltiin tiililadonnalla. Saumat saumattiin harmaalla, jotta kuvio erottuu selkeästi muista seinistä. Laatta Leeviltä tilattiin myöskin LIV round seinä-wc, Tapwellin musta hana bideellä sekä Svedbergsin pyöreä Jenny peili ja tason päälle asennettava Ellipse allas. Tasoksi valikoitui marmori, jonka löysimme Virosta Liidukivi nimisestä firmasta kolmasosan hinnalla siitä mitä sama taso olisi Suomessa maksanut. Viestittely hoitui helposti suomeksi, ja toimitusaika oli todella nopea, reilu viikon verran.

Torstaina saamme putkarin raksalle asentamaan kaikki hanat, suihkut, pöntöt ja tuulettimet, ja sen jälkeen voikin melkein jo alkaa siivoilla taloa muuttokuntoon. Vähän ehkä vieläkin tuntuu liian ihmeelliseltä ajatella, että talo on kohta meidän koti, mutta eiköhän se siitä kun ensi viikolla saadaan tavarat kannettua sisään!

Kodin sähköistä

Pistorasiat, kytkimet, spotit, himmentimet. Ei kuulosta kovin mielenkiintoiselta raksaprojektin osa-alueelta, mutta kyllä sitä vaan on kummasti joutunut näidenkin pohtimiseen kuluttamaan useampia tunteja. Voisi kuvitella, että sähkötarvikkeiden ostaminen on niinkin helppoa kuin kävellä kauppaan ja valita hyllyltä itselleen sopivat vaihtoehdot, vaan eipä se ihan niin mennytkään ainakaan meillä, kun vaatimuslistalla oli mm väreihin ja kelvineihin liittyviä asioita. Ulos täytyi saada mustaa, sisälle valkoista (mielellään mattana kiitos) ja tv-huoneen vaneriseiniin jotain aavistuksen erikoisempaa.

Ensimmäinen kohtaamamme ongelma oli se, ettei mattavalkoisia kytkimiä tai rasioita löytynyt oikeastaan mistään. Jossain vaiheessa luovuimme etsinnöistä ja päättelimme, että ehkä kiiltävä pinta on helpompi pitää puhtaana tummilta sormenjäljiltä – mikä ehkä onkin se syy, ettei markkinoilla ole juurikaan vaihtoehtoja. Lähes koko talon sisätiloihin lopulta siis valikoitua perinteisiä kytkimiä vähän kulmikkaampi malli, eli samat katkaisijat ja pistokkeet kuin meillä oli edellisessäkin kodissa. Vain tv-huoneeseen otettiin kaikki sähkörasiat mustaa renova-sarjaa, joka on hieman 70-lukulainen pyöreässä muodossaan. Yleisilmeeltään haluamme talon sisätilat pitää vaaleina, mutta koska ulkoa talo on melkein kokonaan musta, on sisällekin kiva tuoda mustia yksityiskohtia, kuten nyt vaikka nämä kytkimet. Tv-huoneen lisäksi mustaa on kiinteisiin talon kalusteisiin tulossa portaisiin, kylppäreihin, vessaan ja kodinhoitohuoneen tasoon. Ainiin, myös altaat ja hanat niin keittiössä kuin kodinhoitohuoneessakin valittiin mustana!

Ulkovalaistusta olemme miettineet vasta talon osalta, enkä toisaalta vielä osaa sanoakaan, tarvitsemmeko pihaan muuta valaistusta kuin ne, jotka on talon seinissä. Ulos halusimme samantyylisiä spotteja kuin sisätiloissakin, mutta mustana, mikä ei osoittautunut ihan helpoimmaksi tehtäväksi. Niiden piti olla suht edullisia, katseenkestäviä, täysin mustia (ei siis tummanharmaita) ja vieläpä sellaisia, jotka valaisevat riittävästi mustia seiniä. Onneksi oikeanlaiset lopulta löytyi pari iltaa kestäneen googlettamisen jälkeen, ja hintakin oli sen verran kohdillaan, että uskalsimme laittaa tilauksen samantien eteenpäin. Toisena ulkotilan valona meillä toimii seiniin asennetut kohdevalaisinkuutiot, jotka antavat valoa ylös- ja alaspäin. Valokiilojen leveyttä voi säätää tai halutessaan yläkiilan voi peittää kokonaan pois näkyvistä.

Sisätilojen yleisvalaistus hoituu nekin kattoon upotettujen spottien avulla. Valitsimme valkoisia pyöreitä ja neliöspotteja 4000 Kelvinin valolla eli valo on melko puhdasta sävyltään. Noin 3000K on aavistuksen kellertävää lämmintä valoa kun taas päivänvalolle annetaan arvoja noin 4500-5500K välillä. Ensin koitimme metsästää 4500K himmennettäviä spotteja, mutta niitä tuntui löytyvän enemmänkin julkitiloihin ja tehdasvaloiksi, joten päättelimme valon olevan ehkä jo liian kovaa. Ja hyvä näin, sillä 4000 Kelviniä tuntuisi olevan melko lailla täydellinen valonsävy meille. Ei yhtään keltainen, mutta ei myöskään sairaalamainen.

Lapset hoidossa

Olipa outoa tänään heräillä yhdeksän aikaan siihen, että ei vaan yksinkertaisesti enää väsyttänyt. Yleensä kun tilanne on se, että Nooa herättää jo hyvissä ajoin huutelemalla sängystään tai tepastelemalla meidän sänkyyn – heti sen jälkeen kun on ensin yöllä herättänyt vähintään kolme kertaa. Joinain viikonloppuina olen koittanut huijata Nooan katsomaan Pikku kakkosta istuttamalla pojan sohvalle murokulho kädessään, samalla kun itse yritän vieressä vielä torkahdella tai edes sulkea silmäni hetkeksi. Tänään sain kuitenkin herätä kun huvittaa. Lapset nimittäin lähtivät jo eilen viikonlopun viettoon vanhempieni luokse, jotta meillä olisi aikaa olla raksalla ja tehdä muita hommia. Samaan aikaan melko ihanaa ja kauheaa, sillä oma aika oli juuri sitä mitä tähän väliin tarvitsinkin, mutta toisaalta on jo nyt kova ikävä lapsia. Näitä vanhemmuuden ristiriitoja, tiedättehän.

Tarkoitus oli että nyt myös allekirjoittanut pääsisi raksalle tekemään jotain hyödyllistä, mutta kaksi ystävää sattui kysymään vauvakuvauksia viime viikolla syntyneille vauvoilleen, ja aamupäivät onkin sitten vierähtäneet niissä hommissa tänään ja vielä huomennakin. Tammikuun ajan olen lomaillut kokonaan enkä ole ottanut yhtään uusia asiakkaita, mutta jälleen helmikuun loppupuolelta eteenpäin on alkanut kuvauskalenteri täyttyä tämän kevään osalta nopeaa tahtia. Rakastan kuvata, mutta arjen asettamat aikarajoitteet on osoittaneet, että jatkossa voin ottaa vain joitakin asiakkaita per kuukausi, joten jos joku teistä on suunnitellut kevät- tai kesäkuvia mun ottamina, niin suosittelen laittamaan viestiä ensi kuun aikana. Tänään muuten harmittelin sitä, ettei ole tullut omista lapsista otettua kuvia studiollani, sillä kuvia olisi ihana teettää uuteen kotiin seinälle, muitakin kuvia siis kuin näitä arkisia blogiin räpsittyjä otoksia.

Huomenna lapset taas palaavat kotiin aamupäivästä, ja tiedän että perusarjesta on jälleen aavistuksen hankalampi saada maanantaina otetta, kun viikonloppu on mennyt näinkin rennoissa merkeissä. Huomenna lupaan ryhdistäytyä ja koittaa ehtiä olla hyödyksi raksallakin, mutta muuten ajattelin aloitella pakkaamista jo vähitellen. Niko toi alkuviikosta pinon muuttolaatikoita eteiseen, ja vasta siinä niitä katsellessani ymmärsin, että tosiaan, muuttohan on jo kahden viikon päästä. Miten musta silti tuntuu, ettei raksalla vielä ole lähellekään valmista, ei varmaan vielä viikonkaan päästä jolloin muuttotarkastuksen pitäisi olla. Yksi asia on kuluneina kiireisinä päivinä ja viikkoina ollut meille todellinen pelastus – nimittäin läheiset ihmiset ympärillämme! Ihana ystäväni katsoi lapsia maanantai-iltana kun itse kävin vahaamassa kylppärin kattoa, ensi viikolla Nooan kummisetä käy kaakeloimassa alakerran vessan, Nikon ystävä on parin viikon ajan ollut tekemässä sähköjä ja isovanhemmat auttaa lasten kanssa. En tiedä, miten sitä kiittäisi kaikkia apuaan tarjonneita sitten kun projekti on valmis, mutta se on varmaa, että apu on merkinnyt meille enemmän kuin uskottekaan.

Onneksi!

Raksahommat, niistä seuranneet yh-kuukaudet, kolme työtä jotka kaikki vaativat pitkälle yöhön valvottuja iltoja töiden parissa plus kaikki muu. Olen alkanut melko malttamattomana odottaa talon valmistumista, sillä joinain päivinä tuntuu, että tämän yksinhuoltajuuden sijasta olisin jo niin valmis palaamaan tavalliseen rytmiin, jossa meitä edes iltaisin on kaksi vanhempaa kotona. Olen joutunut ihan tietoisesti opettelemaan syvään hengittämistä, sataan laskemista ja tilanteesta poistumista lasten kanssa kohtaamissa ristiriidoissa, sillä vähitellen on alkanut tuntua, että lapsetkin ovat aika tympääntyneitä tilanteeseen jossa molemmilla vanhemmilla on koko ajan kymmenen asiaa hoidettavanaan. Se vähä aika, mitä Nikoa nykyään kotona näkyy, me käydään keskusteluja keittiöistä, laminaateista, hanoista tai budjeteista, voin siis kuvitella myös Nikon olevan suhteellisen tyytyväinen projektin lähentyessä loppuaan. Viime aikoina olen huomannut toistelevani lausetta ”äiti tekee vielä tän loppuun ja tulee sitten” niin usein, että en enää edes muista, millaista se on kun ei ole astioita koneessa, pyykkejä narulla, ruokaa laitettavana tai sotkuja siivottavana. Muutto ei ehkä täysin ratkaise näitä ongelmia, mutta kyllä se vaan tuntuu hyvältä kun tiedät, ettet ole yksin vastuussa kaikesta kotona tapahtuvasta. 

Jottei tässä päivät ihan pinnan kiristelyyn ajautuisi, niin olen koittanut lisätä pientä mindfulnessia elämääni. Kodinkonetilaus ei mennyt ihan putkeen ja harmittaahan se, mutta kaikki järjestyy kuitenkin. Keittiö ei täysin vastaa odotuksiani, mutta olen varma, että sen kanssa oppii elämään. Lapset riehuvat kotona niin etten perässä pysy, mutta onneksi illalla on aikaa siivota. Aikaiset hoitoonlähdöt on lapsille vaikeita, mutta kohta on kevät, valo lisääntyy ja herääminen helpottuu. Kaikki tuntuu olevan vähän too much juuri nyt, mutta tämä on vain väliaikaista ja kohta kaikki taas loksahtelee paikoilleen. Niin ne asiat tahtovat aina järjestyä, ja lopulta kaikki on enemmän kuin jees.

Positiivisemman, onnellisemman ja rennomman minän metsästykseen hankin apulaisekseni yhden kauneimmista kirjoista, jonka olen koskaan nähnyt. Moorea Sealin 52 lists for happiness on mitä mahtavin työkalu muistuttamaan itselleni, että kaikesta huolimatta elän onnellisinta aikaa ja kaikki on paremmin kuin hyvin. Joka viikonloppu aloitan aamuni sillä, että keitän hyvää kahvia, syön lemppariaamupalaani ja täytän yhden listan verran kirjan sivuja. Tähän mennessä olen ehtinyt reflektoida neljän viikon ajan laatimalla mm listan asioista, jotka tekee onnelliseksi juuri nyt tai listan, jossa kerron asioita, joissa olen tosi hyvä. Alkuun itsensä kehuminen tuntui jopa oudolta, mutta kun asennoiduin kirjaan kuin eräänlaiseen päiväkirjaan, niin sain kuin sainkin listalle kerättyä monia asioita. 

52 lists for happiness osuu täydellisesti tämän vuoden ajatusmaailmaani. Se antaa luvan tarkastella omaa elämää vaaleanpunaisin lasein, keskittyä hyvään valittamisen sijasta ja kaivaa positiivisuuden esiin huonompanakin päivänä. Olen vahvasti sitä mieltä, ettei kannata tuhlata energiaansa asioihin ja projekteihin, joiden tietää olevan mahdottomia tai liian vaikeita saavuttaa. Ihan turhaan poden huonoa omatuntoa siitä, etten lenkkeile riittävästi tai että syön liikaa herkkuja, kun samaan aikaan voisin hyväksyä, että tällä hetkellä elämäni näyttää tältä, ja hitsit että nautin aamukahvin kanssa syödystä munkista. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, edetään asia kerrallaan ja tartutaan toimeen vasta kun motivaatio ja jaksaminen on kunnossa – kyllä ne kilot karisee myöhemminkin ja ensi viikollakin ehtii siivota. Hyväksyvää tietoista läsnäoloa, sitähän se mindfulnesskin on että hyväksyy kaikki tuntemukset, arvottamatta hyviä tai pahoja, ja osaa olla hetkessä läsnä. Jotta muistaisin tämän vielä ensi vuonnakin, ostin jo valmiiksi myös 52 lists project -kirjan odottamaan seuraavia 52 viikkoa.

Mikrosementin asennus itse

Lattiamateriaali on meidän raksaprojektissa ollut helpoimpia päätettäviä asioita, sillä jo alusta asti oli selvää, että laittaisimme kaikki kuivat tilat mikrosementillä. Ajattelimme että listattoman talon tyyliin loistavasti sopisi saumaton lattia, ja toisaalta edellisestä kodista olimme oppineet sen, ettei ainakaan parketti ehkä ollut se paras ratkaisu eläväiseen lapsi+koiraperheeseen. Huoltovapaa ja helposti puhdistettava lattia oli selkeästi houkuttelevampi ajatus tähän uuteen kotiin.

Nykyään tarjolla on useampiakin vaihtoehtoja saumattomiin lattiamateriaaleihin. Vanha perinteinen muovimatto, vinyyli, hartsi, linoleum.. Emme kuitenkaan voineet itsellemme ajatella muovimaton näköistä pintaa (kuten esim vinyylikorkissa on), hartsia en ole kuullut kenenkään tutun käyttäneen eikä siitä ole kokemusta, aito betonilattia halkeilee ja weber-lattia taas kuulema helposti lähtee auringon vaikutuksesta kellastumaan, jos sävy on kovin vaalea. Niinpä mikrosementti tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta, niin ulkonäkönsä kuin käyttöominaisuuksiensa puolesta. Lähipiiristämme löytyi mikrosementistä myös sopivasti kokemusta niin, että tiesimme, millaista pintaa olimme asentamassa ja mihin asioihin tulisi kiinnittää huomiota toimittajaa valitessa.

Mikrosementillä on loistavat ominaisuudet, sillä sitä voi käyttää käytännössä minkä tahansa pinnan päällystämiseen, niin ulkona kuin sisälläkin sekä kuivissa tai kosteissa tiloissa. Pinnasta tulee eläväinen ulkonäöltään, kivenkova ja likaahylkivä, mutta kuitenkin pehmeän oloinen jalan alla. Vertaisin tuntumaa jopa muovimattoon, ja yhdessä lattialämmityksen kanssa mikrosementillä on aika mukava kävellä paljaallakin jalalla. Pinnan elävyys riippuu pitkälti siitä, millaisilla vedoilla sementtiä levittää ja kuinka tasaiseksi sen saa hiottua eli halutessaan yleisilmeestä saa hyvinkin moniulotteisen, jopa marmorimaisen. Kauttaaltaan tasaväristä mikrosementistä ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä, vaan pienet värivaihtelut kuuluvat mikrosementin ilmeeseen.

Ehkä tunnetuimpia mikrosementin valmistajia tällä hetkellä on Suomen betonileimasin, mutta me päädyimme lopulta ottamaan materiaalit Ecolanic-merkiltä*, jonka sementti oli edullisempi neliöhinnaltaan, helpompi työstää ja kuitenkin oikein laadukkaan oloinen. Ennen sementtivalmistajan valintaa suosittelen kysymään ja lukemaan juurikin muiden käyttökokemuksia, koska itse ainakin huomasin markkinoiden halvimpien mikrosementin valmistajien saaneen keskusteluissa kritiikkiä, ja siksi unohdimme ne jo heti alkuunsa. Yleensä mikrosementtiä levitetään 2-3 kerrosta, joten omaan korvaani kuulostaa jo lähtökohtaisestikin epäilyttävältä, jos sementin luvataan saavuttavan samat ominaisuudet vain yhdellä levityksellä. Työstövaiheita tulee yhteensä lähes kymmenen, mutta kaikki kerrokset, jotka lattian päälle levitellään, on millinohuita ja yhdessä luovat kivikovan pinnan.

Ecolanicin valikoimasta löytyy useita eri sävyjä, joista voi valita itselleen mieluisan lattiavärin, mutta meille tehtiin vielä värikartan vaaleinta harmaata aavistuksen vaaleampi sävy sekoittelemalla joukkoon vähemmän pigmenttiä. Ecolanicin Eemeli lupasi meille hyvin vaaleaa harmaata, mutta samalla varoitteli, että tekemällä omia väriseoksia, lopullisesta sävystä ei voi täysin mennä takuuseen siinä mielessä, että on lähes mahdotonta tavoitella jotain tiettyä värisävyä esim jokin maalikartan väri mielessään. Onneksi jo ensimmäinen sementtikerros osoitti sävyn osuneen juuri oikeaan, vaikka väriä olisi toki toisella levityskerralla voinut vielä halutessaan tummentaa tai vaalentaa.

Lattian työstäminen meillä alkoi betonivalupinnan siivoamisesta eli kaikki pienetkin maalipisarat raaputeltiin pois ja lattia imuroitiin hyvin. Sen jälkeen alkoi itse mikrosementin asentaminen, joka sisältää Ecolanicin materiaaleilla seuraavat vaiheet:

1. primeri Lattian pinnalle levitetään nestemäinen tartunta-aine. Levitys onnistuu tavallisella maalitelalla ja on nopeaa sekä helppoa. Kuivumisaika on noin 6h.

2. grueso Tartunta-aineen kuivuttua päälle levitetään karkea mikrosementti. Tämä tapahtuu lastalla pieni alue kerrallaan, ja kerroksen tulee olla mahdollisimman ohut ja tasainen. Aine jämähtää melko nopeasti, mutta on uudelleenkäsittelyvalmis noin 6h päästä. Mikäli mikrosementti asennetaan betonipohjan päälle, kannattaa tässä vaiheessa halkeamakohtien päälle asetella pala lasikuituverkkoa, ettei halkeamat tule lopullisen mikrosementtipinnan läpi.

3. hionta Karkean mikrosementin kuivuttua koko pinta hiotaan niin että lastan jättämät tasoerot häviää. Seinän ja lattian rajat kannattaa käydä myös tarkasti läpi käsin hioen, ettei rajapinnasta tule epäsiisti.

4. ja 5. mikrosementti Kun lattia on kauttaaltaan hiottu, voidaan alkaa levittämään itse hienoa mikrosementtiä. Tämä tapahtuu samaan tyyliin kuin grueson levittäminen eli ohuesti (noin 1mm) lastalla ja pieni alue kerrallaan ennen kuin aine jämähtää ja alkaa paakkuuntua. Lopullisen lattia elävyys määräytyy tässä vaiheessa sen mukaan, kuinka tasaisesti sementin saa levitettyä. Kohdat, joihin sementtiä tulee paksummin, jäävät lopullisessa lattiassa näkymään tummempina kohtina. Ensimmäisen kerroksen levittämisen jälkeen pinta jälleen hiotaan ja päälle levitetään toinen samanlainen kerros hienoa mikrosementtiä. Ennen sementtipintojen levittämistä lattiaa voi halutessaan aavistuksen kostuttaa, jolloin levittäminen helpottuu kun sementti ei kuivu niin nopeasti. Toisen mikrosementtikerroksen jälkeen pinta jälleen hiotaan.

6. primeri Mikrosementin päälle lisätään maalitelalla jälleen primeria, vedellä lantrattuna.

7. lakka Ennen viimeistä vaihetta pinta kannattaa imuroida ja siistiä hyvin, sillä kaikki pinnalla oleva roska jää lakkauksen alle näkyviin. Siivouksen jälkeen lattia lakataan kolmeen kertaan joko maalitelalla tai lastalla, kumpi levitystapa itselle on paras. Yhden lakkapinnan kuivuminen kestää pari tuntia, mutta ennen käyttöä pinnan tulee antaa kuivua vuorokauden verran. Lakkakerroksiin tulee kaikkiin kolmeen oma sekoitus eli lakan määrää seoksessa vähennetään kerrosten lähestyessä loppuaan.

Työvaiheita mikrosementillä pinnoitettaessa tulee useita, eikä isoja pintoja pinnoiteta ihan hetkessä, mutta jos viitseliäisyyttä löytyy, niin itse asentamalla saa säästettyä tuntuvasti rahaa. Ecolanicilta kaikki lattiaan tarvittavat aineet maksaa hieman alle 30€/m2, ja työn kanssa useimmat valmistajat ottavat noin 90-150€/m2. Etenkin pienempiä pinta-aloja suosittelen ehdottomasti pinnoittamaan itse, mutta isommissa kannattaa miettiä, löytyykö itseltä viitseliäisyyttä ja aikaa. Meillä mikrosementillä pinnoitetaan noin 150m2, ja Niko on tehnyt lattioita töiden jälkeen iltaisin suunnilleen kolmisen viikkoa, joten pienestä projektista ei näissä neliömäärissä ole kyse.

Mikäli mikrosementti kiinnostaa lattia- tai seinämateriaalina (tai minkä tahansa materiaalin pinnoitteena), suosittelen olemaan yhteydessä Ecolanicin myyjiin, ja tietenkin meiltäkin saa kysyä mitä tahansa lattiaan liittyen. Ecolanicilta saa pinnan valmiiksi saakka tehtynä tai halutessaan asiantuntevaa ohjausta asentamisen avuksi. Meille myyjä Eemeli kävi tuotteen toimittaessaan näyttämässä muutamat vedot malliksi ja muutenkin on ollut tarvittaessa puhelimen päässä neuvomassa. Isoin ongelma meillä oli alkuun se, ettei osannut arvioida kuinka tasaisesti aine on levitettävä ja kuinka tarkasti pintaa hiottava, mutta heti valmista pintaa saatuaan Niko sai homman päästä kiinni, ja työ helpottui. Tekemistä lattiassa on ehkä ollut enemmän kuin aluksi kuvittelimme, mutta jos meiltä kysyisi lähtisimmekö hommaan uudelleen, niin vastaus olisi helppo. Todellakin lähtisimme, sillä lopputulos on käsittämättömän hieno!

*Tuotteesta saatu alennus somenäkyvyyttä vastaan.

Ei ainakaan äitiinsä tullut

 

Keneen lie tuokin tyttö tullut, kun halusi eilen lähteä hiihtämään vielä illalla ennen iltapalaa. Kyllä, hiihtämään! Ja vielä huonoimpaan mahdolliseen aikaan, sillä vartin sivakoimisen jälkeen oli todettava, että tuuli oli muuttumassa lähes hurrikaanin tasolle, ja kun äitikään ei enää pysynyt pystyssä, niin sukset oli heitettävä jaloista ja oli juostava kotiin. (Juoksemista se kylläkään ei ollut, sillä edes kotiinpääseminen ei tahtonut onnistua siinä myrskyssä. Valuimme naapuritalojen seiniä pitkin kohti kotia, ja viimeinen spurtti otettiin kun tuuli muutamaksi hetkeksi antoi periksi.)

Menin muuten hölmönä kuvittelemaan, ettei me mitään suksia tarvita tänä vuonna, vaan riittää että alennusmyynneistä haetaan uudet luistimet, mutta sen jälkeen kun hoidosta kerrottiin toisen kaihoisasti katselevan vierestä muiden tyttöjen hiihtäessä, niin Nikopa otti ja lähti siltä seisomalta urheilukauppaan ja tuli takaisin suksipaketti takakontissa. Ja hyvä että tulikin, koska mikäs sen parempi sijoituskohde kuin jokin sellainen, mikä sisältää liikuntaa, ulkoilua ja on vieläpä supermieluisaa itse käyttäjälleen. Ainut huono puoli tässä toki on se, että Minean sukset meinaa pahasti saada aikaan lumipalloefektin, jossa aloin itsekin harkita suksien hankintaa, vaikka lukioaikoina taisin todeta, että elämäni hiihtämiset on takanapäin. Mutta onhan se nyt täysin eri asia hiihtää ja hiihdellä. Jälkimmäistä voisin harrastaa nykyäänkin, pakata repullisen eväitä, kaakaota termariin ja nautiskella auringonpaisteesta leudolla pakkassäällä. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Niin se varmaan onkin, vai mitä sanoo hiihtäjät?

Onnellisia ruuhkavuosia

Arvatkaapa, mikä on meidän lasten mielestä yksi parhaista asioista? Se, kun joko isi tai äiti on käynyt ruokakaupassa ja pääsee jännityksellä purkamaan ruokakasseja ja katsomaan, löytyykö kassista omia herkkuhedelmiä tai jugurttia. Toinen ilon aihe on tyhjät pahvilaatikot, joista on mahtavaa rakentaa majoja ja erilaisia linnakkeita. Onni ei siis todellakaan ole kovin isoista asioista kiinni, vaikka itse usein erehtyykin suunnittelemaan elämäänsä vähän suuremmilla harppauksilla kuin pahvilaatikkotalot tai päivän ruokalista. Ensin opiskelut, sitten töihin, toivottavasti lapsia, joskus ehkä oma talo.. Taidan olla suunnitellut elämäni isoja linjoja jo melko aikaisessa vaiheessa, ja nyt kun katsoo taaksepäin, niin juuri niinhän se on meillä sattunut menemäänkin. Tiedän, ettei elämää voi etukäteen sanella, ja onhan meilläkin näiden vaiheiden väliin mahtunut kaikenlaista, mutta on silti todettava, että kyllä mä koen olevani hemmetin onnekas – ja onnellinen. Jo se riittää, että perusasiat on kunnossa, mutta sen lisäksi meidän perhe on saanut paljon, kun ympärillämme on ihania ystäviä, saamme pian muuttaa uuteen omaan kotiin ja kaiken lisäksi on työpaikat, mahdollisuus tehdä itselleen tärkeitä asioita ja positiivinen elämänasenne. Mitä muuta sitä enää voisi edes toivoa?

Mielestäni on jokseenkin hassua, että me suomalaiset sanomme kel onni on, se onnen kätkeköön, ja muutenkin vastoinkäymiset, ei niinkään ilon aiheet, on usein se yhdistävä tekijä, joka saa ihmiset tiiviimmin tukeutumaan toisiinsa. Naapuria kadehditaan, avointa onnellisuutta katsotaan pahalla eikä toisen onnistumisista osata aina iloita aidosti. Huomaan muuten itsekin joskus miettiväni, mitä blogiin voi onnellisuudesta kirjoittaa ilman että kukaan pahoittaa mieltään, vaikka toisaalta se on täysin järjetöntä, kun ajattelee että kaikkien meidän elämään kuuluu myös surullisia ja vaikeita asioita, ihmiset vain tuovat niitä esille jokainen omalla tavallaan. Kadehtiminen on jotain sellaista, josta haluaisin itsekin päästä kokonaan eroon, ja ehkä ainoa tie siihen on olla tyytyväinen siihen, mitä itsellä elämässään on?

Tänä vuonna haluan ystävien, perheen ja hyvinvoinnin lisäksi keskittyä olemaan onnellinen, ja sitähän se hyvinvointikin suurimmaksi osaksi on! Meillä on perheenä elämässä kaikki, mitä olen koskaan voinut toivoa enkä rehellisesti sanottuna juuri nyt halua mitään muuta. Olla tyytyväinen, siinäpä se kaiken onnellisuuden lähtökohta on, eikä se missään nimessä tarkoita että täytyisi tyytyä vähempään kuin haluaisi. Enemmänkin kyse on varmasti siitä, että osaa keskittyä hyviin asioihin huonojen sijasta ja oppisi olemaan vertailematta itseään muihin. Pienet lapset on tässä ihanan taitavia, sillä heille toisen kannustaminen ja itseensä luottaminen tulee luonnostaan, ja jos toinen on jossain taitavampi, se sanotaan spontaanisti ja toista ihaillen. Siitä on syytä pitää kiinni mahdollisimman pitkään, ja muistaa, että se onnellisuus on hyvin pienissä asioissa – kuten nyt vaikka siinä kauppakassin purkamisessa tai kuten itselläni tänään, vähän paremmassa lounaassa.

Postauksen kuvat liittyvät asiaan, sillä lasten suosikkeihin kuuluu myöskin kylvyn jälkeen tallustella pyyhkeet päällä äitin tai isin halittaviksi. Kuvien pyyhkeet ja shampoot on saatu ihanalta, sydämellisen aidolta Martinalta Pikkuvaniljasta. En yhtään ihmettele, että näihin nallepyyhkeisiin on mukava kietoutua, ne nimittäin on kuin karhun halaus kaikessa pehmeydessään!

Kaikki terveenä!

Johan on taas ollut viikko! Totesin instassa, että tämä vuosi olisi voinut alkaa paremminkin, mutta niin täytyy sanoa myös, että töihinpaluu loman jälkeen olisi sekin voinut olla noh, erilainen. Alan vähitellen ymmärtää sitä, miksi pienten lasten äitejä ainakin sanotaan syrjittävän työmarkkinoilla, koska tottahan se vain on, lapset on jatkuvasti kipeinä ja useimmiten se on äiti, joka jää pois töistä ja lasten kanssa kotiin. Itsekin olen elokuun jälkeen ollut töistä pois enemmän kuin yhteensä koko urani aikana ennen aikaa kahden lapsen äitinä. Jos kaksilapsisessa perheessä sairastetaan näin paljon enemmän verrattuna yhteen lapseen, niin kolmen tai neljän kanssa tilanne on varmaan jo toivoton?

Minean vatsataudin mentyä ohi olin jo täysin varma, että tällä kertaa me muut onneksi säästyttiin tartunnalta, mutta ensin huonoa oloa alkoi tuntea Niko, ja sitten keskiviikkona hoidosta haettaessa hoitajat kertoivat Nooan olevan kipeänä. Lopulta olimme lauantaina siinä tilanteessa, että jokainen meistä oli vähintään oksentanut, ja pienimmälle tauti tuli rajuimpana. Muuten en sairastamisista ja kotipäivistä niinkään ahdistu, mutta tällä hetkellä vatsatauti tuntui tulevan huonoimpaan mahdolliseen saumaan raksa-aikataulujen puskiessa vauhdilla eteenpäin, taudeista välittämättä.

Aiemmin olin vanhempieni kanssa suunnitellut lasten ehkä menevän tänä viikonloppuna hoitoon Hollolaan, tai vaihtoehtoisesti he tulisivat meille katsomaan lapsia, ja me molemmat pääsisimme raksalle. Vatsatauti tuli ja siirsi nämä suunnitelmat ensi viikolle, mutta tänään kaikesta huolimatta meidän pihaan ajoi täysin yllätyksenä tuttu auto, ja saimme kuin saimmekin parin tunnin ajan raksa-aikaa. Jos musta tuntuu, että olen lasten sairastelujen takia vähän väliä pois töistä, niin olen myöskin saattanut kehitellä huonon omatunnon siitä, etten ole käytännössä osallistunut talon valmistumiseen millään tavalla. Tai noh, mitä nyt kiristelemällä hermoja lasten kanssa kotona ollessa, varsinkin näinä sairaspäivinä jolloin ei pääse edes ulos. Tänään tein toisen konkreettisen asian raksalla, sen lisäksi että aiemmin lakkasin vanerikattoa, koitin nimittäin raivata pihaa siistimpään kuntoon. Saatoin jopa vähän innostua ja pyytää Nikoa tyhjentämään kärryn roskista mahdollisimman pian, jotta pääsen täyttämään sitä uudelleen. Raksajätteen heittely peräkärryyn on nimittäin kutakuinkin ainoa homma, jonka voin edes kuvitella luonnistuvan samalla lasten (Nooan!) perään katsoen.

Lasten hoitopaikan kiertävä kyläilijä Tarvo-nalle pääsi raksalle mukaan ihmettelemään lattian hiomista. Huomenna alkaa keittiön asentaminen, joten lattian on siltä osin valmistuttava tänään, jos toivoo mikrosementin olevan siististi kaappien alla.

Kun siistimishommat oli valmiina, pidettiin pullatauko ja ihmeteltiin, voiko tosiaan olla että alle kuukauden päästä jo asutaan uudessa kodissa. Sitä ei ole kauheasti ehtinyt kaiken kiireen keskellä ajatella, tai luulen että ajatukset on tällä hetkellä suunnattu yhteen projektiin kerrallaan kun valmista on saatava tietyssä aikataulussa, jotta Kylätimpurit pääsee tekemään oman osuutensa ajoissa. Mielestäni nyt voitaisi sopia, että sairastelut oli tammi- ja helmikuun osalta tässä, niin ehkä se helmikuun ekan viikon muuttokin voisi onnistua.

Täydellinen harmaa maali?

Kaikki te, jotka olette joskus etsineet kotiinne sitä täydellistä harmaan sävyä, varmaan jaatte saman tuskan kanssani – mikään sävy ei tunnu olevan riittävän puhdas harmaa tai sitten tummuusasteen päättäminen tuntuu lähes mahdottomalta. Itse olen huomannut myös sen, että oikean sävyn löytäminen on hyvin vaikeaa ilman että näkee kyseisen maalin jonkun valmiissa seinässä, joko livenä tai kuvassa.

Instagramin inspiroimana päätin minäkin, että myös tähän uuteen kotiin tulisi makuuhuoneeseen harmaata seinää, jopa kaksin kappalein. Koska meidän lattia on vaaleanharmaa, en halua seiniin tulevan harmaan olevan liian lähellä lattiaväriä, vaan seinän pitää olla selkeästi omanvärisensä, mutta kuitenkin harmaa eikä liian tumma, mustaan taittava. Löysin eräästä sisustusblogista jo sen the sävyn, kunnes googlailun jälkeen huomasin, ettei kauniin mattaisia ja puhtaanaävyisiä Jotun Lady maaleja saakaan Suomesta ollenkaan, koska maalia ei ole testattu meidän standardien mukaan. Vaikka yksi Ruotsin reissu tyttöporukalla olisikin kuulostanut enemmän kuin houkuttelevalta, en uskaltanut edes ajatella lähteväni pelkän maalipurkin perässä naapurimaahan. Kuulin myös että Värisilmä-myymälöissä olisi uutuutena Novacolorin Mat motion maalit, joista voisi löytyä oikea harmaan sävy, mutta koska maaleja ei löydy Jyväskylästä, luovuin siitäkin ajatuksesta ja lähdin hakemaan Tikkurilan värimalleja raksalle mallailtavaksi. Tikkurilan Deco gray värikartassa (entinen Pro Gray) oli siinäkin muutama eri harmaa ihmeteltäväksi, eikä suosikkien valitseminen käynyt ihan hetkessä. Lopulta päädyin kuitenkin kuuteen eri vaihtoehtoon, joista kaksi tumminta ja kaksi vaaleinta tippui melko pian pois vaihtoehdoista.

 

Hetken aikaa värejä tutkailtuani ja Nikoa konsultoituani ihastuimme molemmat Tikkurilan sävyyn 1947 eli vasemmalla alhaalla olevaan harmaaseen. Satuin vielä seuraavana päivänä käymään ystäväni Piian luona kylässä, ja valinta varmistui nähdessäni saman harmaan sävyn heidän uudessa makuuhuoneessaan. Ensin epäilin, onko sävy tarpeeksi tumma, mutta jos kurkkaatte tuolta Piian blogista, niin vastaus on aika ilmiselvä. Deco Gray värikartassa sävyt muuten menevät niin, että samalla pystyviivalla on aina sama väri, ylhäällä vain vaaleampana ja alaspäin mentäessä tummempana. Vaakalinjoilla liikuttaessa puolestaan sävyn voimakkuus on sama, mutta väri on syntynyt eri sekoituksilla. Kartasta selkeästi näkee, kuinka osa harmaista taittaa vihertävään ja osa punertavaan, joissain on sinisen vivahde ja sillä pystyrivillä, jolta meidän maali valitaan, on kartan puhtaimmat harmaat.

Oletteko kenties joskus painineet saman ongelman äärellä? Ja miten ihmeessä saitte valinnan lopulta tehtyä?

Pakon sanelemana

Harvemmin tulee tehtyä minkäänlaisia uudenvuoden lupauksia, koska kesäksi kuntoon, tipaton tammikuu, herkuton helmikuu jne ties mitkä muut lupaukset ja lakkokuukaudet tuntuu jotenkin vähän jopa kornilta, kun kaikkihan sen kuitenkin tietää, miten erilaisten projektien ja lakkojen jälkeen käy. On niitä tullut itsekin kokeiltua, mutta ihan oikeasti uskon totaalilakkojen olevan enemmän sellaisille, joille jostakin asiasta on tullut pakkomielle tai suoranainen ongelma (kröhöm, itsellänihän ei suhde sokeriin ole millään lailla vääristynyt, ehei!). Jostain syystä kuitenkin juuri tänä vuonna on alkanut tuntua siltä, että ehkä nyt olisi aika lupauksille, ryhdistäytymiselle ja tiukemmalle kontrollille. Ei niinkään ruoan suhteen, mutta itsensä yleensäkin, sillä jokainen meistä on oman onnensa seppä, ja silloin kun langat ei meinaa pysyä käsissä, on aika tehdä asialle jotain.

Se ylikuormitus, josta olen teille vähintään kerran viikossa valittanut, on onneksi helpottanut siinä määrin, että tiedän tasapainon olevan saavutettavissa aivan nurkan takana. Ehkä sitten kun asumme uudessa kodissa ja raksaprojektin tuomat lisätyöt on kaikki ainakin toistaiseksi ohi? Tai sitten kun kevätaurinko alkaa valaista, niin ettei iltapäivä ja aamukin tuntuu olevan osa päivää eikä pelkkä sysimusta hetki yöstä? Sen ainakin tiedän, että osaan tunnistaa itsessäni stressin merkit, ja niiden pohjalta downshiftata elämääni – niin kuin olen viime aikoina rankemmalla kädellä tehnytkin.

Lupaan tänä vuonna panostaa itseeni, mutta myös perheeseen ja parisuhteeseen. Koitan opetella ottamaan omaa aikaa ilman että koen siitä huonoa omatuntoa, leikin enemmän lasten kanssa, keskityn arjessa kauniiden asioiden fiilistelyyn ja suunnittelen parisuhdeviikonloppuja. Toivoisin jälleen löytäväni kaikkeen tekemiseen sellaisen varmuuden, jonka ansiosta ei tarvitsisi välittää ulkopuolisten arvostelusta ja kommenteista. Toisaalta, mitä enemmän annan itsestäni elämän eri osa-alueilla, sitä haavoittuvaisemmaksi tulen, eikä sitäkään tulisi pelätä, koska sanonta pessimisti ei pety on yksi vihoviimeisimpiä ajatuksia, jonka itselleni koskaan tahtoisin omaksua. En halua heittää hukkaan elämääni pelkäämällä aina pahinta, vaan haluan uskaltaa ja laittaa estoitta itseni likoon silloin kun vähänkään mieleni tekee.

Vuosi 2017 ei ole alkanut lähellekään toiveideni mukaan, vaan ensin oli kipeänä Minea, nyt sairastaa Nooa, raksalla mikään ei etene ja toisaalta etenee liian nopeasti eikä me tahdota pysyä perässä ja kaiken tämän päälle vielä joudun lähitulevaisuudessa järjestelemään joitakin työkuvioitani kokonaan uudelleen. Silti, ja onneksi, mieli tahtoo kääntyä positiiviseen päin, kun tiedän miten huikeita asioita meillä on pian edessäpäin. On muutto, molempien lasten synttärit, ehkä tuparitkin ja varmasti monia kahvihetkiä ystävien kanssa. Joskus elämä vaan pakottaa organisoimaan kaiken uudelleen, ja silloin on ihan ok olla vähän maissa – on myös ihan ok pahoittaa mielensä, jos äiti ei anna syödä mokkapaloista vain karkkeja päältä.

Raksakriiseilyä

Jokaisessa raksaprojektissa varmasti tulee vaihe, jolloin tuntuu, ettei hommat etene halutussa tahdissa, ja näyttää siltä että muuttopäivä on edessä ihan liian aikaisin? No, meillä eletään sitä vaihetta parhaillaan, sillä lattioiden tekeminen onkin vienyt paljon arvioitua enemmän aikaa, ja samaan aikaan Niko on voinut olla omista töistään arvioitua vähemmän pois. Tämä on tarkoittanut liian pitkiä päiviä Nikolle, kun ensin on ollut hoidettavana omat työt ja siihen päälle työt raksalla. Ei kiva, ei Nikolle eikä lapsille, enkä kehuskele kyllä silläkään että omat hermoni olisi viime aikoina olleet parhaimmillaan.

harmaamaali-img006

Toisaalta, vaikka pelko aikataulujen myöhästymisestä onkin todellinen, tuntuu silti yllättävän luottavaiselta, koska tiedän päivämäärien pitävän rakentajan puolesta, ja onhan tässä ennen helmikuuta vielä muutama viikko aikaa. Tänään Niko tuli raksalta tavallista aiemmin (iltakymmeneltä!) ja kertoi yläkerran lattian olevan nyt kokonaan valmis. Käytännössä ylhäältä siis enää puuttuu vaatehuoneiden kalusteet, pistorasiat ja valokytkimet, kylpyhuoneen kalusteet sekä seinien paikkailumaalaukset. Lasten huoneissa on vanerit päätyseinissä, alakerran tv-huone on kattoa lukuunottamatta vaneroitu ja muutenkin tilanne näyttää siinä mielessä oikein lupaavalta, että ensi viikolla Kylätimpureiden toimesta nakutellaan paikoilleen saunaa ja keittiönkin pitäisi saapua tontille keskiviikkona. Kieltämättä on aavistuksen epätodellinen olo ajatella, että ensi viikon lopussa myös sisätilat alkaa näyttää lähes valmiilta! Huomisen tavoite on saada ainakin ovet ja viimeiset kiintokalusteet tilattua, niin ehkä nekin ehtivät raksalle suunnilleen muuton aikoihin.

harmaamaali-img005 harmaamaali-img004

Itseäni on ehdottomasti eniten harmittanut se, että oma panokseni on jäänyt muutamaan vanerilevyn lakkaamiseen ja sisustuksen suunnitteluun. Tämä tarkoittaa sitä, että loma on mennyt nettiä selaten, ideoita etsien ja jotain on ehditty jo hankkiakin, mutta konkreettisesti raksalla en ole tehnyt juurikaan muuta kuin käynyt ihailemassa muiden aikaansaannoksia. En tiedä, kuinka paljon meille kuuluvista hommista edes olisi ollut sellaisia, joihin taitoni olisi riittäneet, mutta jotain pientä sieltä täältä olisin varmasti voinut tehdä, samaan tyyliin kuin edellisessäkin kodissamme. Muutaman kerran kuvittelin pystyvänikin tekemään jotain niin että lapset olisivat keskenään pihassa, mutta etenkin Minea on samantien valittamassa, ettei halua olla ulkona ilman kaveria tai aikuista. Sisälläkään lapset eivät mitenkään voi olla, kun joka puolella on niin paljon sellaista, johon ei saa koskea, puhumattakaan niistä kaiteettomista portaista.harmaamaali-img002 harmaamaali-img001

Huomenna meillä lasten kanssa alkaa jälleen tavallinen arki, vielä erityisen ”raskas” sellainen, sillä oma työmääräni on seuraavat pari kuukautta suurempi kuin pitkiin aikoihin. Työaikani lisääntyy jonkin verran niin että lapset joutuvat olemaan hoidossa puoli kahdeksasta puoli neljään melkein joka päivä, joten iltapäivisin en enää halua raahata koko porukkaa raksalle pyörimään. Onneksi tämäkin on väliaikaista, ja kohta saadaan koko perhe nauttia uudesta upeasta kodista ja voidaan toivottavasti unohtaa yömyöhään saakka venähtäneet raksahommat. Ensi kesänä tehdään pihaa, jossa on siinäkin oma urakkansa, mutta ehkä jo silloin pääsen itsekin osallistumaan mullan kaivuuseen – tai en sittenkään tiedä, onko se kovin hyvä idea huomioiden meikäläisen taidot viherkasvien ja kukkien kanssa..

Kipeenä

Että alkoi vuosi sitten näissä merkeissä, vai loma loppui, kuinka sen nyt ajattelee. Olin sopinut ystävän kanssa treffit Prisman leikkipaikalle (koska järkyttävät pakkaset!) aamulla kymmenen pintaan, mutta kun pääsimme paikalle, oksensi Minea aamupalansa kenkiä riisuessaan. Eipä auttanut kuin kiireellä etsiä käsiinsä henkilökuntaa ja poistua autolla takaisin kotiin. Kerta se on ensimmäinenkin, ja täytyy sanoa, että ihmeen rennosti Mineakin tilanteen handlasi, vaikka joutui kipitellä sisävaatteillaan kotiin varmuuden vuoksi matkaan napattua muovipussia kantaen.

sairaana-img006 sairaana-img005 sairaana-img004

Kotona molemmat lapset ottivat pienet kolmen tunnin päiväunet, mitä ei kieltämättä ole tapahtunut ikinä! Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, kun koko talo oli hiljaa, ja Pablokin vaikutti kuolemanväsyneeltä välillä laiskasti luomiensa alta kurkkiessaan. Meikäläisen oli aamulla tarkoitus hoitaa muutama raksa-asia lasten viihtyessä leikeissään, mutta kun tilanne oli mikä oli, niin koitin unien aikana epätoivoisesti etsiä netistä edullisia kodinkoneita ja keittiön tasoa. Tarkoitus oli tällä viikolla saada tilattua kaikki loput tavarat, mutta kun tänää tein listaa hankimatta olevista asioista, niin melko paljon niitä sitten kuitenkin tuntui olevan. Väliovet, kiuas, hanat, suihkut, wc-kalusteet, pöntöt, kodinkoneet, vaatehuoneen kaapit… Kaikki tämä jää viikonloppuun ja ensi viikolle, joten voi olla että näissä viimeisissä valinnoissa mennään vielä helpoimman kaavan mukaan, ja valitaan sitä mikä ensimmäisenä eteen tulee. Kovin paljoa ei näin lopussa enää jaksaisi uhrata aikaa ja energiaa valitsemiseen, varsinkin kun valinnat on tehtävä tiukkojen budjettiraamien sisällä.sairaana-img003 sairaana-img002 sairaana-img001

Herättyään unilta Minea on onneksi ollut käytännössä terve, joten jossain vaiheessa ehdin jo kyseenalaistaa, onko kyse edes vatsataudista vai oliko aamuinen äksidentti jotain muuta. Pahin tilanne olisi se, jos tauti tarttuisi nyt Nikoon eikä Niko pääsisi viikonloppuna raksalle tekemään lattiaa. Ihan viimeinen mahdollinen muuttopäivä on helmikuun 10. joten niin se vaan aika menee suht tiukille, vaikka alkuun kuvittelimme saavamme parin viikon liikkumavaran muuton paikkeille. Se liikkumavara meni siihen, kun lattian tekemiseen onkin mennyt enemmän aikaa kuin kuvittelimme, eikä Niko ole pystynyt olemaan töistä pois ihan niin runsaasti kuin olisi tarvetta. Luottavaisin mielin kuitenkin uskon, että kyllä tässä vielä valmista saadaan, ja hyvin todennäköisesti asumme uudessa kodissa tasan kuukauden päästä jo.

Mitä tekemistä te muut olette keksineet näille pakkaskeleille? Ulkona pystyy olemaan max puoli tuntia, mutta huominen on vielä oltava aika lailla neljän seinän sisällä, joten ideoita sisäleikkeihin otetaan vastaan.

Viime vuodelta osa 1

Hetken se otti, mutta nyt olen jälleen blogin parissa ja sainpa tehtyä ensimmäisen osan viime vuoden koonnistakin. Huomasin muuten kuvia valitessani, että vuosi 2016 tuntuu pyyhkiytyneen muististani suurimmaksi osaksi, koska kokonaisuutta oli yllättävän vaikea hahmottaa näin jälkikäteen. Onneksi otsikointi valokuvakansioissani antoi vihjeitä siitä, mitä missäkin kuussa on tapahtunut, ja millaisia yksityiskohtia vuosi piti sisällään, muuten en ehkä osaisi kertoa vuoden tapahtumista juurikaan mitään. Nooan vauvavuosi oli jo ohi (onneksi ja valitettavasti), ja lasten kanssa oleminen ja eläminen oli selkeästi edellistä vuotta tasaisempaa ja rennompaa. Kuitenkin jatkuva kiireen ja stressin tunne oli keväästä saakka koko ajan läsnä, kun kahmin itselleni enemmän töitä kuin mitä oli millään matematiikalla mahdollista kotiäitinä tehdä. Ihanat, rakkaat ystävät ympärilläni koittivat parhaansa mukaan tarjota apuaan arkeeni, mutta nyt voin todeta, että vasta töitä vähennettyäni olen jälleen jotain muutakin kuin to-do-listojen alle hautautuva, silmäpusseja piilotteleva ja jatkuvasti anteeksi pyytelevä ihmisraunio. Vain positiivinen asenteeni sai minut päivisin touhuamaan kaikenlaista normaaliin tapaan, sillä muuten olisin loppusyksystä varmasti irtisanoutunut niin äidin roolista kuin päivätyöstänikin.

Koettelemusten kautta ihminen onneksi oppii, vaikka onhan se sääli, että omassa arjessani jalkoihin on meinannut jäädä kaksi pientä lasta, kun äitillä ei oikein koskaan tunnu olevan riittävästi aikaa leikkiä tai vain olla. Liian lyhyet yöunet näkyy liian lyhyessä pinnassa, joten ei taida olla ihan turhaa luvata tänä vuonna panostaa omaan hyvinvointiin lähtien perustasosta? Juuri nyt tuntuu vahvasti siltä, että tästä uudesta vuodesta tulee kotoilun, hyvän ruoan, sisustamisen, perheen ja ystävien vuosi.

tammikuu

10 11

08

16

17

01

03

Viimevuotinen tammikuu näyttäytyi lumisena ja kylmänä, ihan niin kuin näyttäisi käyvän tänäkin vuonna. Pulkkailukuvia lasten kanssa tallentui kameran muistiin kymmenittäin, ja luistimiakin tuli vedettyä jalkaan kiitettävän paljon. Perinteiset flunssat sairastettiin koko perheen voimin, ja Nooa-murulle taisi iskeä influenssakin, kun kuume sahasi edestakaisin viikon verran, ja poika oli kohtalaisen surkeana. Pienen miehen huono vointi sai jopa harkitsemaan influenssarokotteita tälle vuodelle, vaikka yleensä meillä ei extrarokotteita ole otettu.

Lopulta rokotteet unohtui, mutta yksi pidemmän aikaa mielessä pyörinyt ajatus sai viimein tukea sen verran, että uskaltauduin aloittaa lapsi- ja perhekuvaajan hommat kotiäitiyden sivussa. Päätös taisi samaan aikaan olla sekä vuoden parhaita että huonoimpia, koska pääsin toteuttamaan intohimoani valokuvauksen parissa, mutta työtilanteeni ruuhkautui kesän aikaan niin pahasti että yöunista oli karsittava isommalla kädellä. Balanssi on onneksi jälleen saavutettu työn ja vapaa-ajan välillä, ja kunhan raksakiireet taas helpottavat, otan uusia kuvattavia studiolleni. Siitä olen ollut äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen, että kuvattavia on riittänyt mainostamattakin juuri sopivasti omiin resursseihini nähden<3

helmikuu

02

05

09

07

Helmikuu tarkoittaa perinteisesti meidän perheessä synttäriputkea, ensin Nooa, sitten minä ja kuun lopussa vielä Mineakin. Nooa sai juhlia ihan ensimmäistä synttäriään kelta-sinisissä sävyissä, ja Minea valitsi itselleen Frozen-synttärit, kuinkas muutenkaan.  Samaan hässäkkään pidin synttärien välissä vielä NOSH vaatekutsutkin, joten helmikuu oli lähinnä leipomista, järjestelyä ja edellisten juhlien siivoamista, ja tietenkin ystävien kanssa ajan viettämistä. Molempia lapsia juhlittiin kolmena päivänä, joten kuun lopussa jalkoja sohvalle oikaistessani nauroin, että vuoden lyhyimpään kuukauteen meillä mahtui yhteensä kahdeksan juhlapäivää! Koko kuukausi oli kieltämättä yhtä juhlaa, mutta haittaakos tuo, tuskin elämässä koskaan voi olla liikaa kakkua ja glitteriä?

maaliskuu

14

13

12

15

Juhlimisen jälkeen rauhoituttiin perusarkeen hetkeksi ennen kuin olikin jo pääsiäinen ja aika jälleen juhlia – paljon pienimuotoisemmin tosin. Minea kävi virpomassa Nooan seuratessa norsupuvussa rattaista, ja juhlimme me vielä Kertun pojankin 1-vuotissynttäreitä. Ystäväperheen kanssa tehtiin kuun alkupuolella risteily Tukholmaan, mikä oli varmasti helpoin ja stressittömin matkavaihtoehto tällä porukalla. Risteily oli meille vuoden sisään jo toinen, ja luulenpa että tänäkin keväänä pakataan kamat ja suunnataan jossain välissä Silja linelle – iso suositus siis laivamatkailulle lapsiperheenä.

huhtikuu

18

22

21

Alkoi selkeästi jo näyttää keväältä, kun saimme taivaalta enemmän vettä kuin lunta, ja vapun aikoihin Jyväskylään saapui tivoli. Oli ihana huomata, miten molemmat lapset saivat tivolikäynnistä jo niin paljon enemmän irti tänä vuonna, ja siitähän innostuneena tuli sitten kesälläkin kierrettyä kolmessa eri huvipuistossa. Minealle ostettiin potkupyörän tilalle ensimmäinen ihan oikea pyörä, johon appareita ei tarvittukaan ollenkaan, kun tyttö lähti jo kymmenen minuutin pyörätreenin jälkeen tuosta noin vaan ajelemaan. Potkupyörä siirrettiin odottamaan seuraavaa kesää ja pikkuveljen kasvamista.

Vappuna treffattiin blogiporukalla meillä ja herkuteltiin ihanalla brunssilla. Mikä mahtava syy syödä aivan liikaa juuri paistettuja munkkeja! Viime kevään yhteisiä treffimuistoja selaillessa tuntuu paitsi iloa myös haikeutta siitä, kuinka tällä samalla porukalla nykyään nähdään niin kovin harvoin kun suurin osa on aloittanut työt tai opiskelut eikä aikaa arjessa yksinkertaisesti enää ole samalla tavalla. Aikansa kutakin, niinhän se tuntuu menevän, ja niin vaan ne äitiysloman ystävät helposti jää vähemmälle näkemiselle, kun perheaikakin on kortilla. Loppukuu kului huhtikuussa meidän osalta aika lailla sisätiloissa, molemmat lapset kun sairastuivat peräjälkeen vesirokkoon.

toukokuu

23

24

25

26

28

Toukokuu oli selkeästi jo kesää, ja siihen ne viime vuoden lämpimät päivät melkein jäivätkin. Jälleen juhlimme, oli yhdet 5-vuotissynttärit Oktonautti-teemalla, ja heti kuun alussa tietenkin äitienpäivä. Me olimme tehneet asuntokaupat vanhasta asunnostamme, ja ihan toukokuun loppuun saakka jännitimme mistä löydämme väliaikaisasunnon raksaprojektin ajaksi eli kesäkuusta seuraavan vuoden helmikuuhun. Muut ihmiset taisivat olevan tilanteestamme enemmän huolissaan kuin me itse, ja niinhän siinä lopulta kävikin että asunto saatiin, vaikka mitään sopivaa ei ensin näyttänytkään olevan tarjolla.

kesäkuu

27

29

30

32

Kesäkuu tarkoitti muuttoa uuteen kotiin ja totuttelua uudenlaiseen arkeen ja kerrostaloelämään. MInea kävi Pikku Joutsenen uimakoulun ja tykkäsi niin paljon, että olisi halunnut syksyllä jatkaa, mutta lopulta toiset harrastukset veivät voiton, ja joukkuevoimistelu ja enkkukerho saivat riittää. Juhannusta vietettiin Turussa ystävien kanssa Muumimaailmassa ja Caribiassa, sekin sen verran loistava reissu että Turkuun ja Naantaliin tulee varmasti lähdettyä uudelleen, ehkä jo tulevana kesänä. Kesäkuussa starttasi myös projekti, joka tulee meille olemaan once in a lifetime kokemus – kaivinkoneet aloittivat työnsä meidän omalla tontilla, meidän perheen unelman toteuttamiseksi.

Laattahommia ja vaneria seiniin

Katsotaan josko tässä vielä huomenna saisi askarreltua jonkinlaisen vuosikatsauksen ennen vuoden vaihtumista, niitä kun on mielestäni aina kiva lukea muidenkin blogeista. Nykyään tulee tiiviisti seurattua aika pientä joukkoa blogeja, ja hävettää myöntää, mutta kommentoimiseni on vielä jopa harvinaisempaa kuin blogien lukeminen. Suosikeistani yritän kuitenkin lukea jokaisen postauksen, mutta silti huomaan aina vuosikoonneissa jotain uutta – tai sitten vain koen ahaa-elämyksiä, että ainiin, tuokin aihe oli niin mielenkiintoinen, että käynpä lukaisemassa jutun uudemman kerran.

Eilen harjoittelin hermojeni hallintaa käymällä lasten kanssa raksalla missiona kuvata muutamia työvaiheita ja käydä rakentajan kanssa läpi joitakin asioita. Puoli päivää siinä äkkiä vierähti, kun päätettävänä oli lattian mikrosementin sävy, liesituuletin keittiöön ja laattojen saumojen värit. Nooa ja Minea juoksivat samalla jaloissa eikä lahjontakeksit tai lastenohjelmat puhelimesta kiinnostaneet kummatkaan kovin pitkään, joten tilanne taisi raksamiesten näkökulmasta olla jokseenkin huvittava?! Oman lisähaasteensa toi myös se, ettei lasten voinut antaa edes lähestyä yläkertaan johtavia portaita, sillä niin portaista itsestään kuin yläkerran aukoistakin puuttuu tällä hetkellä kaikki väliaikaisetkin kaiteet. Seinien ruiskumaalaus (jep, haaste sekin kahden ”suht” liikkuvaisen tyypin kanssa!) oli parhaillaan käynnissä, ja siksi kaiteettomuus.

raksablogi-img007 raksablogi-img006

Hengissä kuitenkin kaikki selvittiin kotiin, ja sain tarvittavat päätöksetkin siinä sivussa tehtyä. Tosin, nimenomaan siinä sivussa, joten ihan en enää ole varma, mitä tuli sanottua kellekin tai menikö valinnat ihan nappiin. Toisaalta sillä tuskin on mitään väliä tässä vaiheessa, koska itseni tuntien tiedän muuttavani mieltäni tulevaisuudessa vielä niin moneen kertaan, että valitsin nyt mitä tahansa, en ole siihen enää parin vuoden päästä tyytyväinen. Kuka sanoikaan, ettei naisia ole muka helppo miellyttää, heh! 

raksablogi-img005 raksablogi-img004

Lattiaan Ecolanicilta meille tuli ihan oma värisekoitus, ja vasta ensi viikolla yläkerran lattian valmistuttua selviää onko se onnistunut vai ei, mutta pientä päänvaivaa tuottivat myös sauma-aineet ja liesituuletin. Alakerran pesuhuoneeseen löytyi helposti laattojen sävyinen saumausväri, mutta yläkerrassa lattia on kuusikulmaista laattaa, johon olin alunperin ajatellut selkeästi tummempaa saumausta, jotta laatan muoto erottuisi näkyvästi. Laatat tulivat kuitenkin tehtaalta valmiissa ladontaverkoissa, ja mikäli olisimme halunneet irroittaa ne ja latoa jokaisen lattiaan yksitellen, olisi siitä tullut tuntuvasti lisähintaa. Niinpä päätimme mennä valmiilla ladontaverkoilla, mikä tarkoitti sitä ettei laattojen välit ole aivan samankokoisia. Erot väleissä on joissain kohdin melko isojakin, mikä olisi tummilla saumoilla voinut näyttää jopa rumalta, ja siksi päädyimme lopulta luonnonvalkoiseen saumaan, joka sopii loistavasti laatan elävään, aitoa kiveä muistuttavaan pintaan. Yläkerran laatta on seinässä samaa Laatta Leevin City Grigio laattaa*, mutta koko on 40x80cm. Laatta ei ollut ihan edullisimmasta päästä, mutta niin täydellisen sävyinen se on, että tästä ajattomasta valinnasta olen jopa niin varma, että uskon sen ihastuttavan vielä vuosienkin päästä.

raksablogi-img003 raksablogi-img001

Isoimmaksi ongelmaksi meille on muodostumassa oikeanlaisen liesituulettimen löytäminen sekä parin välioven kohtalon ratkaiseminen. Jossain vaiheessa luovuimme ajatuksesta asentaa keittiön niemekkeeseen tuuletin ja päädyimme täysin huomaamattomaan kattoon upotettavaan malliin. Päätökset teimme kuitenkin sen verran myöhään, että talon välipohja oli jo valmis, eikä sen rakentamisessa tajuttu ottaa liesituulettimen paikkaa huomioon. Näin jälkikäteen on hieman hankalaa saada tuuletinta upotettua välipohjan rakenteiden sekaan, kun katossa piilotettuna kulkee kolminkertainen tuki talon ikkunaseinälle ja parvekkeelle. Edullisemmat omalla moottorilla toimivat vaihtoehdot ei enää tule kysymykseen, mutta viime päivät on koitettu löytää Savolta (joka ilmeisesti on ainut valmistaja, jolla vastaavaa tarjontaa on) mahdollisimman vähän budjettia rasittava tuuletin, joka vielä kaiken lisäksi saataisi mahdollisimman vähällä alaslaskulla ja koteloinnilla kattoon. Vaikka kyse onkin hyvin pienestä esteettisestä, ja vähän isommasta rahallisesta, asiasta, ärsyttää se kieltämättä aika paljon, ettei asiaa tajuttu jo heti alussa, jolloin ongelmaa ei nyt olisi ollenkaan. Ehkä nämä virheet on itseltä vain hyväksyttävä ja laitettava kategoriaan ensirakentajan kömmähdykset. Ihan niin kuin sekin, että taidamme kuitenkin olla arvioineet muuttopäivän hieman liian optimistisesti, ja haave parin viikon pelivarasta taitaa olla muuttumassa parin päivän paniikkimuuttoon.

*laatoista saatu alennusta blogin kautta / loistavilla tinkimistaidoilla 😀

Ajatuksia rakastamisesta

Joskus ennen aikaa blogin tai muiden sivutöiden luin melko paljon kirjoja, selailin iltaisin lehtiä ja seurasin aina jotain yhtä tv-sarjaa kerran viikossa – toisin sanoen aikaa kaikelle extralle oli suhteellisen paljon, äitiydestä huolimatta. Vähitellen blogi tuli ja vei muut harrastukset (paitsi satunnaisen lenkkeilyinnokkuuden), kirjat jäi ja sarjojen seuraaminen nykyisin tarkoittaa Netflix-maratoneja kipeänä tai lasten käydessä ukkilassa. Jouluna kuitenkin tein poikkeuksen, passitin äitini kirjastoon ja tein paluun kirjojen maailmaan lukemalla yhden koskettavimmista ja hirveimmistä kohtaloista. Olin jo useamman vuoden ajan aikonut lukea Johanna Ervastin Jäähyväiset Einolle, mutta mielessäni käyty kamppailu siitä, onko tämän kirjan lukeminen mieltä avartavaa vai pelkästään masentavaa, ei johtanut mihinkään lopputulokseen, ja kirja unohtui ajan myötä. Nyt kertomuksen luettuani voin todeta, että kirjan tapahtumat jää mieleen pyörimään ikävällä tavalla, ja taisin juuri todeta, että lapsille hankitut kalliit vakuutukset tulee meilläkin olemaan jatkossa aiempaa kovemmalla käytöllä. Ihan vain varmuudeksi.

gugguuntakit-img007 gugguuntakit-img006 gugguuntakit-img005

Jäähyväiset Einolle on tositapahtumien kuvaus, kertomus siitä, kuinka lapsensa voi menettää yhdessä yössä. Toki sitä jokainen vanhempi joskus pelkää oman lapsensa turvallisuuden tai hyvinvoinnin puolesta, niin olen itsekin tehnyt kaksi ennenaikaista lasta synnyttäneenä ja monta kuumetautia vierestä katsoneena, mutta positiivisena luonteena osaan aina kääntää huolet kyllä tässä parhain päin vielä käy -ajatteluksi. Ehkä sen takia annan lasten usein touhuta hyvinkin vapaasti, kokeilla vaikeita ja hurjiakin temppuja ja hyppyjä, pomppia sohvilla ja sängyillä, kiivetä itse syöttötuoliin, juosta, kokeilla ja erehtyä. En osaa huolestua pienistä, lääkäriin vien vain pitkittyneissä taudeissa ja pienet kolhut otsassa eivät saa ensimmäisenä ajattelemaan aivotärähdystä. Mutta mitä sitten jos. Jos jotain sattuisikin, tiedän etten voisi koskaan unohtaa tai olla ajattelematta, olisiko varovaisuudella kaiken voinut välttää. Mikä on uhkarohkeaa ja mikä liioittelua? Miten luottaa elämään mutta silti toimia riittävän varovaisesti? Mitä ylipäätään tarkoittaa sana riittävästi kun kyse on lapsista? Maalaisjärjellä pääsee varmasti hyvin pitkälle, mutta entäs kun meillä kaikilla se maalaisjärki on niin hyvin erilainen?

gugguuntakit-img003 gugguuntakit-img002 gugguuntakit-img001

Olen huomannut, että kahden lapsen äitinä olen varovaisempi kuin silloin kun huolehdittavana oli vain yksi, ja keskityin muutenkin ehkä hieman vähäpätöisempiin äitiyden puoliin (kuten siihen onko päiväunia varmasti nukuttu tarpeeksi tai sisältääkö vauvan ruoka lisäaineita). Toisen lapsen kohdalla tiesin jo ennen syntymää, millaisen paikan sydämessäni tämäkin lapsi tulee saamaan, ja tiesin että äitiys on tinkimätöntä rakkautta, jossa sitä tekisi kaikkensa lastensa puolesta. Vasta tässä syksyllä luin naisesta, joka raskaana ollessaan joutui päättämään, kumman hengen säästäisi, oman vai lapsensa. Päätös oli hänelle raskas mutta helppo, äiti synnytti terveen lapsen isänsä huolehdittavaksi. Silloin ajattelin itsekin, että en keksi mitään sellaista tilannetta, jossa en olisi valmis uhrautumaan lasteni puolesta.

Kaikesta rakastamisesta ja kaikkensa antamisesta huolimatta sitä joskus väsyy arjessa niin että lapset jäävät kiireiden ja stressin jalkoihin. Aina ei jaksa leikkiä, kokata munakasta ihmeellisempää tai ulkoillakaan joka päivä, eikä siitäkään tulisi kokea syyllisyyttä. Harvoin sekään asettaa meitä vanhempina paremmuusjärjestykseen, kuinka kauan lasta on täytynyt yrittää ennen onnistumista, joten tuskin menettämisen pelkokaan tekee meistä sen enempää arjen sankareita, jos ymmärrätte mitä tarkoitan? Maailmalla tapahtuvat kauheudet eivät jätä meitä rauhaan, ja aion jatkossakin avartaa ajatteluani vuodattamalla kyyneliä toisten hirvittäville kohtaloille, mutta samaan aikaan on muistettava elää hetkessä, luottaa tulevaisuuteen ja luottaa etenkin siihen, että positiivisella ajattelulla kaikki näyttää paljon valoisammalta. Toivon todella, etten koskaan joudu katumaan luottamustani siihen, että kaikki aina järjestyy ja toivon, että tuleva vuosi on meidän perheelle seesteinen, jopa tylsä, jos se tarkoittaa turvaa, terveyttä ja arkista onnellisuutta.

Joulun jälkeen

Mitä tapahtuu kun pukki on käynyt, lahjat on avattu, jouluruoat syöty ja jäljelle jää vain kasa joulusuklaata ja muutama vapaapäivä? Jos tämän päivän perusteella voi jotain sanoa, niin meillä nämä välipäivät rentoillaan aamut yökkäreissä, ja sitä suklaata tulee todella syötyä enemmän kuin tarpeeksi, vaikka kohti uutta vuotta mentäessä pitäisi varmaankin keventää ja vähintäänkin ottaa itseään niskasta kiinni herkuttelun suhteen. Toisaalta, loma ja lähestyvä uuden vuoden viikonloppu Tampereella ovat ihan liian hyviä pilattaviksi dieetillä ja itsensä koettelemisella – tai itse asiassa niin se taitaa olla koko ihmiselämä liian arvokasta hukkaan heitettäväksi. Ja mikä sen pahempaa kuin kieltää itseltään kaikki kiva.

joulua-img007 joulua-img006 joulua-img005 joulua-img004 joulua-img003 joulua-img002

joulua-img001

Ennen joulua meinasin ensin ahdistua ja lopulta melkein panikoida tulevan pakettimäärän kanssa, mutta yllätyksekseni tämä vuosi olikin selkeästi maltillisempi kuin edelliset. Itse sain lahjaksi suklaarasian ja koko perheelle osoitetun paistokasarin, lapsille molemmille tuli useampi lahja, mutta kaikki erityisen mieluisia ja toivottuja. Tällä kertaa pois jäi kaikki ylimääräinen, ja sen huomasi siitäkin että Minea ja Nooa on viimeiset kolme päivää leikkineet kaikilla saamillaan leluilla vaihdellen leikistä toiseen. Aamu alkoi tänään sylvanian-talolla ja Ryhmä Haulla, ennen ruokaa testattiin uutta rattikelkkaa, päiväunien jälkeen puuhailtiin hetki Oppi&Ilon korteilla ja illasta vielä ehdittiin kaivaa esille barbeja ja autoja. Lahjoja aukaistessa etenkin Minealla tuntui olevan enemmänkin kiire saada lahjat nopeasti avattua kuin nähdä mitä niiden sisällä oli, mutta nyt leikkejä seuratessa on ollut ihana huomata, miten molemmat ihan tosissaan tykkäävät lahjoistaan ja leikkivät niillä varmasti vielä pitkään. Kamalinta olisi huomata lastenhuoneen täyttyvän tavaralla, joka jo muutaman leikkikerran jälkeen menettäisi mielenkiintonsa, joten tänä vuonna (niin kuin aina aikaisempinakin vuosina) iloisia on niin lapset kuin äitikin.

Miten teillä vietettiin joulua ja vaihdoitteko lahjoja? Joskus tuntuu hullulta ajatella, kuinka lapset voivat yhden päivän aikana saada monta toiveleluaan samalla kertaa, mutta omien lasten iloa vierestä seuratessa unohdin kaiken stressaamisen ja itse asiassa, taisin innostua itsekin vauhdilla repimään papereita lasten apuna, jotta Ryhmä Hau -autot ja Sylvanian talot saatiin äkkiä mukaan leikkeihin.

Kauneimmat joulukoristeet

 

jouluaskartelua-img004 jouluaskartelua-img003 jouluaskartelua-img002 jouluaskartelua-img001

Vaikka meillä ei kotona joulu oikein mitenkään näykään, niin muutama tonttu ja lumiukko pääsi pöydille kuitenkin seisoskelemaan. Nämä ihan vain siksi, että lapset olivat tehneet hoidossa niin suloisia jouluaskarteluja, että niitä en raaskinut jättää odottelemaan ensi vuotta. Näillä sisustuskuvilla tuskin hivellään kenenkään esteettistä silmää, mutta kyllä se niin on, että omien lasten itse tekemät piirustukset ja askartelut voittaa kaupan krääsän mennen tullen! Kun pieni vajaa 2-vuotias poika kanniskelee ylpeänä omaa tonttupurkkiaan pitkin kotia varmistaakseen että kaikki ehtivät varmasti näkemään ja kehumaan. Siinä halkeaa ylpeydestä niin lapsi kuin äitikin.

Joulun vietto on muutenkin hyvällä mallilla, sillä minä ja lapset ajoimme jo tänään vanhempieni luokse Hollolaan aloittelemaan joulurentoilua ja ehkä viimeistelemään lahjaostoksia ystäville ja sukulaisille. Matka jatkuu aattona Espooseen, ja siellä tarkoituksena on viettää mitä rauhoittavin ja stressittömin joulu. Tietenkin kaikki teemme oman osamme valmisteluista, mutta ainakin tänä vuonna se tuntuu ennemmin rentouttavalta kuin stressaavalta ajatukselta, joten uskon ettei oikeastaan yhtään mikään voi pilata zen-asennettani, johon yleensä jouluisin virittäydyn. Vielä kun lapset saadaan pysymään pöksyissään pukin tuloon saakka, niin minä istahdan alas sohvalle hyvän kirjan, viinilasillisen ja suklaalevyn kanssa. Suosittelen samaa reseptiä kaikille teillekin!

Stressittömästi eteenpäin

Arvaatteko, mikä nelikirjaiminen sana on mulla tänään pyörinyt tavallista enemmän mielessä? Vihjeeksi kerrottakoon, että huominen on vielä työpäivä (ei tosin kovinkaan rankka sellainen) ja sen päälle on muutama homma tehtävä kotona, mutta muuten on työt tämän vuoden osalta taputeltuna. Aion olla ehkä rennoin joulunviettäjä ikinä, koska kirja, villasukat ja kasa suklaata on varattuna, ja stressitön joulumielikin on alkanut vähitellen hiipiä meikäläisellekin. Kyllä tuntuu muuten hyvältä tietää, että voit aattona olla ajattelematta mitään tekemättömiä töitä – koska sellaisia ei käytännössä oikeastaan ole!

kipeena-img006 kipeena-img001

Toissapäivänä ehdin jo säikähtää, olenko liian suureen ääneen puhunut joulutunnelman puuttumisesta ja siitä, kuinka tämä on vain tällainen välijoulu, jolla ei niin väliä, koska Nooa tuli aivan yllättäen nuhaan ja kuumeeseen. Tänään poika on kuitenkin onneksi jo ollut oma (yli)energinen itsensä, mutta olisihan se ollut suhteellisen iso katastrofi, jos koko perhe oltaisi sairastuttu nyt joulun alla. Viime jouluna Nooa itse asiassa oli kipeänä eikä yövalvomiset sairaan lapsen kanssa olleet aivan sitä tunnelmannostatusta, jota olisin jouluna kaivannut. Täksi jouluksi en siis suostu ottamaan mitään tauteja kenellekään meistä, vaan pidän peukkuja, että joulukuun alun sairasteluputki olisi toistaiseksi riittävä meidän perheelle.kipeena-img002 kipeena-img003 kipeena-img004

Ainut asia, jonka annan tänä vuonna häiritä joulukuplaani on huono omatunto siitä, etten ole saanut aikaan mitään hyväntekeväisyysprojekteja. Olisin halunnut jälleen järjestää jotain erityistä niin että se olisi ehkä innostanut muitakin mukaan tekemään hyvää, mutta vaikka marraskuussa kuvittelin olevani suunnitelmieni kanssa ajoissa liikenteessä, niin silleenhän tässä nyt kuitenkin pääsi käymään, että yhtäkkiä onkin enää muutama hassu päivä jouluun enkä ole tehnyt yhtikäs mitään. Joulupatakeräys sun muut vastaavat on varmaan nekin jo menneet? Onko teillä vinkata hyvää tekevää tahoa, jonka kautta apu vielä ehtisi perille tai löytyykö tuttavistanne kenties perhe, jolle voisi vielä huomenna lähettää muutaman lahjan? Toivottavasti te olette onnistuneet hyvän mielen jakamisessa tänä vuonna paremmin kuin meikäläinen, sillä maailman menoa seuratessa voin vain kuvitella, kuinka autettavien määrä vain kasvaa koko ajan.

Stoppi lastenvaateostoksille

Jossain vaiheessa sitä vaan lopulta kyllästyy asioihin, jotka on aiemmin innostaneet kovastikin. Niin kuin nyt vaikka lastenvaatteet. Tai siis kyllähän meillä edelleen niitä käytetään ja hankitaan, mutta selkeästi vähenevissä määrin, eikä uusien droppien kyttääminen ole enää houkuttanut juuri ollenkaan. Luulen, että kaikki työasiat yhteensä vievät tällä hetkellä siinä määrin huomioni, että ylimääräisille, ei niin pakollisille asioille ei yksinkertaisesti jää aikaa (kuten on nähty kuinka kävi liikunnalle!), enkä enää ehdi huomaamaan kuinka vauhdilla lapseni kasvavat ja tarvitsisivat uutta vaatetta pieneksi jääneiden tilalle. Aamuisin koitan kiireessä roiskia lapsille jotain päälle ja vasta eteisessä huomaan, että Nooalle olen pukenut pari senttiä liian lyhyen teepparin ja Minea on saanut valita kaapista lempparimekkonsa – mekon, joka on kokoa 98cm ja jäänyt hihoista pieneksi aikoja sitten. Muuttolaatikossa odottaa kaksi ulkoilutakkia, jotka sopisivat loistavasti näille ilmoille, mutta toppahousut on jääneet ostamatta, ja siksi koko talvi mennään yhdet ja samat haalarit päällä maanantaista perjantaihin. Toppahanskojenkin tilanne oli pitkään ”hankintalistalla”, joten lopulta mummin piti käydä ja hoitaa tämäkin asia kuntoon (niiden kuomien lisäksi).

molokids-img007 molokids-img006

Onneksi sain sentään yhden asian itsekin hoidettua, ja nyt Nooalla on viimein sopiva talvihaalari. Totesin, ettei Mini Rodinilta löydy pitkäselkäiselle sopivaa talvihaalaria ja tilasin Mololta vaaleanharmaan tuplavetskarillisen haalarin, joka vaikuttaisi kokonsa puolesta täydelliseltä. Olisihan tuo poika varmaan pärjännyt sillä lahkeistaan aivan liian suurella rodinin haalarillakin, mutta tuumin sitten, että ehkä on paikallaan ostaa aivan jotain muuta, kun meiltä kuitenkin löytyy noin yleensäkin jonkun verran lastenvaatetta. Talvihaalari ei ehkä ole siinä tilanteessa se paras paikka lähteä säästämään, ainakaan kun kyse on liikkumisen helppoudesta.

molokids-img005 molokids-img004 molokids-img003

Mineasta on nykyään tullut suhteellisen tarkka vaatevalinnoissaan, ja vaikka olen jo pitkään hyväksyttänyt kaikki hankinnat tytöllä itsellään, jää meillä siltikin kaappiin sellaisia vaatteita, joita Minea ei suostu pukemaan päälleen. Huivit on useimmiten ehdoton ei, kaikki trikoota paksummat vaatteet näyttää kuulema epäsiistiltä, leggareiden lahkeisiin ei saisi jäädä yhtään ryttyä ja ainoat kengät, jotka Minea koskaan haluaisi pukea on Kuomat. Näillä spekseillä on välillä todella hankalaa löytää juuri mitään Minealle kelpaavaa, ja niinpä olen todennutkin etten hanki kaappiin yhtään vaatetta ennen kuin kaikki käyttämättömät on myyty eteenpäin ja nykyiset sopivat vaatteet on jääneet pieneksi. Ja niinhän sen suunnilleen pitäisikin mennä, että uutta ostetaan vain tarpeeseen, mutta tuskin kovin monikaan siihen nykyään pystyy? Varmasti joskus tulee jotain ostettua fiiliksellä, ja vaikka itsekin olen kova laittamaan entisiä kiertoon, jos hankin uutta, niin silti huomaan välillä kirppiskassiin kasaantuvan vaatetta, kun ei ole aikaa kuvata niitä myyntiin. Onneksi Nikon veljellä on Nooaa nuorempi poika, jolle olemme voineet antaa pieneksi jäänyttä vaatetta.

molokids-img002 molokids-img001

Muuton lähestyessä kovaa vauhtia olen ajatellut inventoida isommalla kädellä niin omia kuin lastenkin vaatteita ja leluja. Lelut ja osan vaatteista lahjoitan jollekin järjestölle, mutta olisiko teitä kiinnostanut blogikirppis, jos kuvaisin jotain tännekin myyntiin? Mitään kovin ihmeellistä meiltä tuskin löytyy, mutta sellaista hyvää perusvaatetta ainakin rodinilta ja pompilta. Olisipa muuten aika jees, jos jatkossa osaisin vielä entisestään karsia ostojani ja mikä tärkeämpää, tehdä ajattomia, ekologisia valintoja vaatekaappiini niin että määrä pysyisi pienenä mutta laadukkaana. Jostain syystä se kuitenkin tuntuu astetta hankalammalta kun kyse on itsestä, ja sitä helposti nappaa hennesistä parin kympin neuleen ennemmin kuin panostaa ja saa jotain huomattavasti eettisempää ja kestävämpää. Olisiko tässä kenties potentiaalia yhdeksi uudenvuoden lupaukseksi?

Joulutuliainen: herkkumysli

Joulun aikaan tulee usein kyläiltyä enemmän kuin tavallisesti, ja kylään mentäessä on kiva viedä mukanaan pieni tuliainen. Suklaarasia on ehkä se helpoin vaihtoehto, mutta hyvin pienellä vaivalla saa aikaan jotain itsetehtyäkin. Yhtenä jouluna tein muutamille ystäville söpöjä keksipurkkeja, toisena askartelin pari daavidintähteä oksista, kerran leivoin noin kymmenen jouluista suklaakakkua ja tänä vuonna voisin pakata kauniiseen rasiaan itse tehtyä granolaa, sillä herkullinen mysli on ollut monen viikonloppuaamuni pelastus. Ja hei, voiko tästä enää herkkujen valmistaminen helpommaksi mennä!

mysli-img002 mysli-img001

Herkkumysli

7 dl kaurahiutaleita

3 dl pähkinäsekoitusta

1/2 dl öljyä

1/2 dl hunajaa

1 dl banaanilastuja

1 dl vohvelia (esim Tigerin hollantilaisia vohvelikeksejä)

Murskaa pähkinät, banaanilastut ja vohvelit. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja paahda 200 asteisessa uunissa noin 10 min. Kääntele mysliä tarvittaessa paistamisen aikana.

Kumma juttu

Parin päivän ajan olen tässä ihmetellyt, miten on mahdollista hukata noin puoleksi vuodeksi se tunne, kun ei ole mitään tekemistä. Tekemisellä en tarkoita sitä, kuinka keittiö odottaa siistimistä, pyykit viikkaamista ja lattioilla leijailevat pölykoirat imuriin tarttumista, vaan tekemistä, joka alkaa kymmenen jälkeen lasten nukahdettua ja loppuu siinä puolenyön jälkeen. Tämä tiukka aikaväli on juurikin se oman (ja ah, niin tärkeän!) ajan paikka, jolloin alkaa armoton aikatauluttaminen töiden kanssa, kun kaikkea ei ehdi saada valmiiksi, mutta mahdollisimman paljon olisi tehtävä kuitenkin. Mutta nyt. Nyt olen maagisesti hivuttanut itseäni lomamoodiin niin että takaraivossa ei kummittele suurempia to do -asioita, tai vaikka niitä onkin, niin ne tuntuvat saavutettavissa olevilta. Ette kuule tiedäkään, kuinka sillä on eroa kuin yöllä ja päivällä – mentaalisesti tarkastella tekemättömien tehtävien listaa, ja tietää että kaikki se, mitä listalle olet kirjoittanut, on saavutettavissasi.

kaupungilla-img004

Monia muitakin asioita on tullut ihmeteltyä, kuten nyt vaikka sitä, miksi kukaan jaksaa roikkua vuodesta toiseen työpaikassa, jossa ei selvästikään viihdy ollenkaan. Tai sitä, miksi päätösten tekeminen on itselleni niin kovin hankalaa. Miksi rakentamisessa k-a-i-k-k-i kiva maksaa tonnin lisää? Miksi joka joulu jostain asiasta tulee yhtäkkinen hitti (kuten huonekuusi tai tänä vuonna erilaiset pelkistetyt kranssit)? Miten vajaa 2-vuotias voi viidessä minuutissa ehtiä niin paljon? Miksi ihmiset stressaantuvat joulusta? Voisin jatkaa listaa loputtomiin, sillä aikaa ihmettelemiselle on ollut tavallista enemmän Nikon ollessa raksalla illat ja mun hoitaessa molempien lasten nukutukset. Sitäkin olisi syytä ihmetellä, miten vajaa 5-vuotiaan nukkumaan saaminen voi olla niin vaikeaa, että prosessin aikana menee hermo niin nukuttajalta kuin nukutettavalta. Ehkä voisi kysyä myös, miksi 5-vuotiasta ylipäätään joutuu nukuttamaan, mutta huomaan vähät välittäväni tällaisista kysymyksistä nyt kun asumme tässä väliaikaisratkaisussa. Luulen ja toivon, että kaikki palaa jälleen vähitellen vanhoihin hyviin aikoihin sitten kun olemme kaikki asettuneet uuteen kotiin, ja ehkä kevään tullen itsellänikin on hieman enemmän energiaa panostaa erinäisiin, ei-niin-kiireellisiin asioihin kuten nyt vaikka niihin lasten uniin.

kaupungilla-img005

Jos vielä yhden lauseen saan varustaa kysymysmerkillä, niin haluan kysyä teiltä, mitä te eniten joulussa odotatte. Huvittavaa kyllä, mutta henkilökohtaisesti oma jouluni taitaa tänä(kin) vuonna pyöriä hyvän ruoan ja lasten touhujen ympärillä, ja voi olla että annan itselleni luvan aloittaa jonkun neulomisprojektin tai kirjan lukemisen, koska se jos mikä rentouttaa totaalisesti. Huomaatteko, kuinka jo siirrän ajatuksiani kohti joulun rentoilua, ja tottahan se on, aattoon on enää alle viikko!

First things first

Kävin tänään illalla pikaisesti raksalla palaverissa, ja nyt on pakko sanoa että malttamattomuus muuttopäivää odotellessa alkaa olla aika valtava! Ensimmäiset laatat oli jo yläkerrassa kylpyhuoneen seinällä, ja yhdessä pohdiskelimme muiden tilojen lattian sävyä ja lattian asennuksen aikatauluja. Hassua, mutta samaan aikaan odotan jo muuttoa kuin kuuta nousevaa ja silti en vieläkään voi millään uskoa, että tässä ihan oikeasti rakennetaan meille tätä taloa. Tiedättekö, kaikki on vähän liian hyvää ollakseen totta.

thisandthat-img004

Muuttopäivän lähestyessä on ollut jo vähän pakkokin alkaa pohtimaan päätöksiä huonekalujen suhteen, jotta tammi-helmikuun vaihteessa meillä olisi asuttavassa kunnossa oleva koti. Luulen, että sohva on saatu päätettyä (siitä lisää myöhemmin!), mutta kaikki muu on melko auki vielä. Keittiön pöydän toimittajaa pitäisi selvitellä, lastenhuoneisiin täytyisi suunnitella vanerikalusteita, keittiön kodinkoneet ja kylpyhuoneiden altaat on päättämättä eikä kumpaankaan vaatehuoneeseen ole vielä minkäänlaisia suunnitelmia. Monet pienemmät päätökset kuten matot ja valaisimet tehdään vasta muuton aikoihin, niin että tavaroita pääsee testailemaan paikan päällä ja yhdessä isojen huonekalujen kanssa. Tässä vaiheessa rakentamista sitä ihan yllättäen huomaa, kuinka monta päätettävää asiaa on vielä edessäpäin, vaikka joku aika sitten kuvittelin lähes kaiken olevan jo selvää talon osalta. Huono juttu siinä mielessä, että nyt kun budjetti alkaa näyttää lähes huolestuttavasti loppuun käytetyltä, päätetään niitä kalusteita ja yksityiskohtia, jotka kaikki jäävät talossa näkyviin ja ovat siksi äärettömän tärkeitä valintoja. Koskaan aiemmin en ole lotonnut, mutta jospa sitä tänä jouluna ostaisi muutaman raaputusarvan, hahha.

thisandthat-img003 thisandthat-img002 thisandthat-img001

Joku voisi ehkä sanoa, että nyt kannattaa keskittyä olennaisimpaan ja ajatella suuria linjoja, mutta mitä tekee tämä rouva, jolle suuret päätökset on usein lähes mahdottomia, mutta pienemmät sitäkin helpompia? Olen selaillut viimeisen parin viikon ajan nettiä etsien inspiraatiota ja ideoita huonekaluvalintoihin, ja samalla olen huomannut tilailevani kaikenlaista pientä ”sälää”, jota ilmankin tulisi toimeen, mutta jotka ihanan helpolla tavalla konkretisoivat koko projektin lähestyvää loppua ja talon valmistumista. Juuri nyt tuntuu siltä, että muutaman oviongelman, kodinkoneiden tilaamisen ja lattian tekemisen jälkeen (pikkujuttuja eikö!) ollaan siinä mielessä voiton puolella, että voin jo huoletta alkaa vähitellen pakkaamaan nykyisen kodin tavaroita ja samalla inventoida ylimääräistä pois. Ehkä selviän jopa tästä joulusta ilman sitä täydellistä joulutunnelmaa, kun tiedän mitä seuraavat kuukaudet tuo tullessaan!

Mistä joulun tunnelmaa?

Parisen viikkoa sitten Minea täysin yllättäen totesi, että ”äiti, meillä ei ole täällä joulua ollenkaan”. Samaan hengenvetoon tyttö marssi olohuoneen kaapille ja alkoi lastata keittiön pöydälle kynttilöitä, vanerikuusen, edellisenä päivänä kauppareissulla ostetun hyasintin ja hoidossa askartelemansa enkelin. Jotain oli kuulema tehtävä, että meilläkin edes vähän näyttäisi joululta.

Minea oli ihan oikeassa sanoessaan, ettei tänä vuonna kotona tunnu joululta. Ei tunnu ei, ei kotona eikä muutenkaan, kun tämä joulu eletään välivaihetta, jolloin joulukoristeet saa jäädä varaston pahvilaatikoihin ja kuusi kauppaan. Suunnitelmissa on muutenkin viettää aattoa sukulaisten joulupöydässä, joten leivottuakaan ei tule ja niin jää pois myös ne ihanat viikonloppupäivät, jolloin leivotaan yhdessä Minean kanssa herkkuja pakkaseen, juodaan glögiä ja samalla luodaan tunnelmaa kuuntelemalla jouluradiota. Jouluihmisenä olen huomannut, että jopa aattoakin tärkeämpää on aika ennen joulua ja ne rentouttavat jouluvalmistelut kuten laatikoiden tekeminen tai erilaisten koristeiden askarteleminen. Ehkä juuri siksi joulu ei tänä vuonna tunnu tulevan ollenkaan, kun kaikki se joulukuun kestävä hössöttäminen jää pois. Hassua muuten, että se mikä useimmille tarkoittaa joulustressiä, on itselleni juuri se kaikkein tärkein tunnelmanluoja ja ehdottomasti kaiken vaivan arvoista.

jouluko-img003

Maanantaina kävimme Kertun luona etsimässä kadotettua joulutunnelmaa, ihanaa että ystävillä pääsee fiilistelemään joulukoristeita ja kynttilänvaloa. Meidän pienet isot pojat olivat jopa leikkivinään toistensa kanssa ja me äitit vieressä huokailimme sitä, miten haikeaa ja samaan aikaan ihanaa on huomata ajan menevän vauhdilla eteenpäin. Viime vuonna joulukin elettiin lähinnä Minean ilon ja onnen kautta, mutta nyt Nooakin on jo siinä iässä, että ymmärtää niin paljon enemmän. Taisin vuosi sitten sanoa samaa, mutta silläkin uhalla että toistan itseäni, totean joulun olevan nykyään itsellenikin jopa aikaisempaa tärkeämpi kun mukana juhlimassa on kaksi maailman tärkeintä, Minea ja Nooa. Jos lasten saaminen muuttaa arkea, niin kyllä se on myös muuttanut ajatukseni juhlankin suhteen eikä joulukaan olisi itselleni enää mitään ilman lapsia.

jouluko-img002

jouluko-img005

jouluko-img004

jouluko-img001

Kahden viikon päästä joulu varmasti tulee, mutta mietin vain, osaanko silloin nauttia kun nyt ainakin tuntuu enemmänkin siltä, että voisin pikakelata elämämme ensi vuoden jouluun ja siihen, kun jälleen voimme jatkaa omassa kodissa omien jouluperinteiden luomista. Lupasin Minealle (tai ehkä enemmän itselleni) että ensi vuonna joulu aloitetaan jo lokakuussa, ja valojen ja koristeiden määrä tulee olemaan lähemmäs ylitsepursuavaa jenkkityyliä kuin muuten rakastamaani minimalismia. Jossain on otettava kiinni tämän vuoden menetetty joulu, joten jospa ensi vuonna sitten tekisi kaiken liioitellusti, vähintäänkin tuplana?

1 2 3 4 11