Leivonmäen kansallispuistossa

Onko teille jo ennestään tuttu Leivonmäen kansallispuisto? Meidän syysloma on jo takanapäin, mutta monia kivoja muistoja jäi lomasta talteen – siitäkin huolimatta ettemme tehneet mitään kovin erityistä. Emme etukäteen suunnitelleet päiviämme, vaan itse kaipasin myös paljon kotona olemista jokapäiväisen ulkoilun ja ystävien näkemisen lisäksi. Loppuviikosta ajelimme ystävien kanssa Leivonmäen kansallispuistoon noin 40km päähän Jyväskylästä. Valitsimme jo ennestään tutun reilun 2 km mittaisen Luupään lenkin, sillä tavoitteena oli urheilun sijaan viettää aurinkoinen päivä ulkoillen ja pihalla evästäen.


Luupään lenkki on siinä mielessä tosi kiva, että sen aikana maisemat ehtii vaihtua useaan kertaan. Matkalla tulee vastaan kauniita metsämaisemia, sammalta ja jäkälää silmänkantamattomiin saakka, pitkospuita, järveä, lampea, suppia sekä isoja kiviä. Lenkki päättyy järven rannalla olevalle laavulle, jonne meidänkin porukka pystytti oman eväsleirinsä. Vaikka lenkin varrella näimmekin joitakin ihmisiä, ei ruuhkia kuitenkaan syntynyt ja laavullakin kävi tuuri kun samaan aikaan paikalla oli vain yksi retkiporukka meidän lisäksemme.

On aina ihana huomata, miten lapset keksivät tekemistä missä tahansa. Lenkin edetessä ja maisemien vaihtuessa lapsilla oli koko ajan jokin uusi juttu johon keskittyä ja josta keksiä leikkejä. Ja mikäs siinä oli kävellessä auringon välillä paistaessa ja eväät repussa odottaen – silloin kun osaa pukeutua säähän sopivasti, on kaikki ulkoilu mieluista niin lapsille kuin aikuisillekin.

Grillipaikalla paistoimme perinteisesti makkaraa ja nakkeja, ja onneksemme teekin oli pysynyt koko matkan ajan termarissa kuumana. Leivoin aamulla korvapuusteja mukaan ja ystäväni repusta löytyi pussillinen vaahtokarkkeja, joita lapset tykkäsi grillata tikun päässä. Joillain meistä vaahtokarkit paloivat tikkuun kiinni, syttyivät kunnolla liekkeihin tai sulivat mustina grilliin, mutta itsestäni löysin todellisen vaahtokarkkien grillaajan! Taidan lisätä tämän tärkeän taidon ansioluettelooni, tiedä vaikka sille tulee myöhemmin todellista tarvetta.

Meillä oli ihana retkipäivä, joka toteutetaan varmasti vielä monta kertaa uudelleenkin. Suosittelen lämpimästi ajelemaan Leivonmäelle joku aurinkoinen viikonloppu. Vaikka meillä on kokemusta vain Luupään lenkistä, olen kuullut muidenkin kierrosten olevan melko lailla yhtä vaihtelevia maisemiltaan ja monen lenkin varrelta löytyy myös laavu. Luontoon-sivustolta löytyy selkeät reittikuvaukset ja -kartat sekä ohjeet, kuinka päästä perille autolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.