Uusi minä?

En kuvitellut olevani niitä ihmisiä, jotka lupaavat uuden vuoden tienoilla parantaa elintapansa, laihtua, jättää herkut ja aloittaa tipattoman. Ehdottomuus ei yleensä kuulu sanavarastooni, mutta kuinka sitten on mahdollista että yhtäkkiä löydän itseni totaalisesta sokerilakosta ja treenaamasta salilta useamman kerran viikossa? Luulen että selitys on siinä, että taisin vain yksinkertaisesti kyllästyä omaan peilikuvaani ja etenkin siihen ajatukseen, että joskus vielä olen takaisin niissä mitoissa, joissa olin pari vuotta sitten.

En ole koskaan ajatellut olevani ylipainoinen, mutta kuitenkaan en ihan täysin ole viihtynyt tässä nykyisessä kropassanikaan. Ihanteeni olisi olla hoikka ja samalla aavistuksen urheilullinen, isoin muutos on kuitenkin ehkä tapahtunut pään sisällä sitä mukaa kun liikkuminen on vähentynyt. Aktiivisena ihmisenä saan virtaa arkeen ja tyytyväisen mielen jo pelkästään siitä tunteesta, että teen oman hyvinvointini eteen joka viikko jotain fyysistä – samaa osoittavat jo masennustilastotkin, urheileva ihminen kun masentuu harvemmin. Toinen syy tyytymättömyyteen itselläni on ollut se, että herkkujen syönti karkasi niin pahasti käsistä, että söin herkkuja vaikka aina ei niin kovasti edes tehnyt mieli.

Olen aiemminkin ollut sokerilakossa, jopa kahteen kertaan, ja suurin voitto lakon jälkeen oli se, ettei herkkuja enää tullut syötyä yhtä pakonomaisesti ja säännöllisesti. Tälläkin kertaa tavoitteeni on se, että herkuttelu silloin tällöin riittäisi eikä aina tarvitsisi syödä niin paljon kuin mitä mieli tekisi. Muutenkin olen pyrkinyt säännöllistämään ruokarytmiäni, sillä useimmiten en syö kuin kahteen tai kolmeen otteeseen koko päivän aikana, muut ateriat olen korvannut herkuilla.

Miten lähdin muutoksen kanssa sitten liikkeelle? Tiesin jo ennestään, ettei minusta olisi vähentämään herkuttelua, koska silloin antaisin itselleni mahdollisuuden huijata. Jo ensimmäisellä viikolla olisin uskotellut itselleni, että nyt voin vielä syödä vähän tätä kakkua ja sitten heti ensi viikolla syön hieman vähemmän. Ja muutaman viikon päästä olisin ollut ihan samassa pisteessä kuin aloittaessani. Ainoastaan totaalinen kieltäytyminen toimisi omalla kohdallani, sen olen todennut jo useaan kertaan nyt tässä lakon aikanakin.

Nyt takana on neljä viikkoa ruokavalion noudattamista ja vajaa kolme viikkoa salitreenejä (ostin netistä näihin ohjelmat itselleni). Sokerilakkoa on ollut yllättävän helppo nodattaa ja salitreenitkin ovat tuntuneet huippukivoilta. Ohjelmaani kuuluu neljä salipäivää viikossa sekä siihen päälle kolme aerobista treeniä – usein yhdistän salin ja aerobisen niin että yhteensä salilla tulee vietettyä 2-3 tuntia. Tämä onkin se haastavin osa elämänmuutoksesta, sillä jatkuva treenaaminen on vaatinut muulta perheeltä valtavasti joustamista. Kovin kauaa en pystyisi ylläpitämään samanlaista treenimäärää, mutta ajattelin mennä ensin kuukauden tiiviimmällä treenaamisella ja siitä vähitellen siirtyä kahteen tai kolmeen treenipäivään viikossa.

Sokerittomuuden en ole huomannut vaikuttavan olooni tai jaksamiseeni millään tavalla, mutta kokonaisuus näyttää toimivan ainakin niin, että kaikki turvotus on poissa. Ylimääräiset nesteet on lähteneet liikkeelle, vatsa ei iltaisinkaan pömpötä ja vaikkei painossa ole juurikaan tapahtunut mitään, on kroppa selkeästi kiinteytynyt. Oma tavoitteeni on säilyttää motivaatio yhtä korkeana kevään loppuun saakka ja saada pidettyä herkuttelu mahdollisimman vähäisenä. Uskon, että siinä vaiheessa kun olen saavuttanut tavoitteeni, on motivaatio ylläpitää hyvää kuntoa ja parempia elintapoja helpompaa. Olin etukäteen päättänyt, että sokerilakkoni loppuu ystävänpäivään, mutta saapa nähdä, juuri nyt tuntuu siltä, ettei hyvin alkanutta lakkoa haluaisikaan katkaista ihan vielä.

Viime päivinä

Tänään on ollut oikein hyvä päivä, ensin töistä kotiin, siihen päälle energinen parituntinen treeni ja loppuilta rennosti kotona. Ilmakin on tänään tuntunut melkein lämpimältä, kun pakkasasteet laskivat noin kymmeneen. Ehdin jo innostua suunnittelemaan viikonlopulle lasten kanssa pulkkaretkeä eväineen kunnes muistin, että meidän stigathan juuri varastettiin! Olimme vasta jouluna ostaneet toisen stigan jotta molemmilla lapsilla olisi omansa, mutta nyt niitä ei sitten olekaan enää yhtäkään.

Olen jatkanut sokerilakkoa ja ihme kyllä, lakkoilu on ollut jopa yllättävän helppoa. Kuvittelin tässä vaiheessa jo kiemurtelevani tuskissani, ja niin olisi varmaan tapahtunutkin ellen olisi samalla laittanut ruokavaliotani kokonaan uusiksi. Yleensä tähän aikaan vuodesta herkuttelu on lähes pahimmillaan, kun kovien pakkasten vuoksi ei pääse lenkille ja työpäivien jälkeen väsyttää, joten lakkoilu tuli täydelliseen saumaan näin vuodenvaihteen jälkeen. Kiinnostaisiko teitä lukea tarkemmin ruokavaliostani ja treenaamisesta?

Helmikuusta on tulossa meidän perheelle melko hektinen kuukausi, sillä oman treenaamisen ja Minean harkkojen lisäksi saman kuukauden sisään tulisi mahduttaa joitakin työiltoja, yhdet synttärit Helsingissä ja molempien meidän lasten kaveri- ja sukulaissynttärit. Kaikki tämä on sopivasti ohi juuri hiihtoloman alkuun mennessä, joten lomaviikko voidaan lasten kanssa käyttää ihan vain olemiseen. Itse ainakin huomaan kaipaavani viikkoihini niitä iltoja, jolloin kellään ei ole mihinkään menoa eikä omia tekemisiään tarvitse aikatauluttaa.

Nooan synttärivalmistelut on jo aloitettu tekemällä kutsut, itse asiassa kaverijuhliin ei enää olekaan aikaa kuin noin viikko. Nooan toive oli pokemon-ninjago-lohikäärme-ritari-synttärit, mutta lyhyiden neuvottelujen jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, ettei neljää eri teemaa ole kovin helppo yhdistää toisiinsa. Niinpä lopputuloksen meillä tullaan juhlimaan lohikäärme-ritari-synttäreitä. Vinkkejä järjestämiseen otetaan ilolla vastaan!

Ei lupauksia mutta yksi lakko kuitenkin

En ole yleensä tehnyt uuden vuoden lupauksia, ehkä siksi että ne muutamat kerrat kun olen jotain luvannut, eivät ole onnistuneet niin kovin hyvin. Yhdenkin kerran päätin olla tammikuun ostamatta mitään, mutta sorruin jo päivän päästä ostamaan nahkasaappaat, jotka olivat liian hyvässä alennuksessa jättääkseni ne kauppaan. Vähintään kymmenen kertaa olen myös päättänyt lenkkeillä säännöllisesti läpi vuoden, mutta joka talvi viimeistään kovien pakkasten koittaessa sekin lupaus on tullut rikottua. Silti uusi vuosi tuntuu aina jollain tapaa uudelta alulta, ja sitä alkaa pohtia, missä asioissa voisi itsekin hieman petrata.

Tänäkin vuonna voisin keksiä vaikka kuinka monia arkisia asioita, joihin kiinnittää huomiota. Voisin olla ekologisempi, harrastaa enemmän hyötyliikuntaa, vähentää ruutuaikaa, syödä monipuolisemmin, liikkua enemmän, vähentää sokeria, olla parempi ystävä, panostaa työtehokkuuteen ja niin edelleen. Sen sijaan että kiinnittäisin huomiota kaikkeen siihen, mitä voisin tehdä paremmin, olen päättänyt keskittyä niihin elämän osa-alueisiin, jotka jo ovat hyvin. Panostan täysillä siihen, mitä osaan ja missä suoriudun jo valmiiksi hyvin, jotta saan arkeen vieläkin enemmän sitä sisältöä josta todella nautin. On turha lupailla asioita, joita ei kuitenkaan tule toteuttamaan – matkan varrella kokee itsensä vain epäonnistuneeksi ja pahimmassa tapauksessa lähtötilannettakin huonommaksi.

Ihan täysin ilman elämäntapamuutoksia en kuitenkaan tänäkään vuonna selviä, sillä jonkinlainen hetkellinen sokerilakko on välttämätön. Siihen ryhdyn vain siksi, että jaksaisin paremmin jälleen lenkkeillä eli harrastaa arkena sitä, mistä nautin. Totaalikieltäytymiset ei yleensä kuulu tapoihini, mutta sokerin kohdalla vain joko-tai toimii omassa tapauksessani. Myös sen tiedän kokemuksesta.

1 2 3 4 5 6 7 43