Tarpeeksi spessu lomaviikko

Tänään on mun ja lasten toinen lomapäivä. Mietin koko viime viikon jotain kivaa ohjelmaa lapsille syyslomaksi, mutta en lopulta saanut mitään suunnitelmia enempää aikaiseksi. Lauantaina alkoi sitten jo ahdistamaan, että näin ne lomapäivät vain kuluvat huomaamatta ja pian viikko on jo ohi, vaikka emme ole ehtineet tehdä juuri mitään. Alkoi tuntua siltä, että jotain on keksittävä, ihan jo senkin takia että lapsilla olisi lomasta jotain kerrottavaa ja muisteltavaa.

Kuinka naurettava ajatus onkaan se, ettei lapsille tavallinen arki, kavereiden kanssa vietetty aika ja kotona puuhastelu olisi merkittävää. Kahdessa päivässä olimme sitä paitsi jo ehtineet puistoilla, saada isovanhemmat kylään, syödä take away -ruokaa, käydä Leon leikkimaassa, leipoa suklaakakkua ja käydä Minean kanssa Laajavuoren seikkailupuistossa kiipeilemässä. Olemme ihan varmasti ehtineet tehdä monia mieleenpainuvia asioita jo nyt, mutta minusta aikuisena edelleen tuntuu vähän siltä, että loman pitäisi olla jotain erikoisempaa. Ehkä jotain enemmän sen kaltaista kuin ystävieni facebookkiin postaamat lomakuvat, joissa koko perhe kiertää Eurooppaa omatoimisesti autolla tai patikoi jossain vielä kauempana. Jostain syystä tuntuu siltä kuin kaikki muut olisivat jossain ja vain me kotona. Miltä syysloma tai mikä tahansa loma mahtaa tuntua sen mielestä, joka ihan oikeasti on vain kotona ja jonka vaihtoehtoihin ei kuulu edes se Leon leikkimaa, uimahalli tai välttämättä kavereidenkaan näkeminen?

On aika karua ajatella, että moni meistä on tyytyväinen omaan elämäänsä juuri niin kauan kunnes vertaa sitä johonkin toiseen. Oikeasti minullekin riittää tylsistyminen kotona, kavereiden näkeminen ja lasten kanssa puuhastelu, mutta kaiken tämänkin kyseenalaistaa se ajatus, että kaikki muutkin tekevät jotain erityistä, ja aina ennenkin myös meillä on ollut edes jotain suunnitelmia – viime syyslomalla vietettiin huikeat kolme päivää Tampereella. En pidä vertailusta enkä yleensä jaksa sitä tehdäkään, mutta sitten toisaalta kun kyse on omien lasten lapsuusmuistojen luomisesta, olenkin yllättävän epävarma ja jonkinlainen varman päälle pelaaja. Parempi tehdä liian paljon kuin liian vähän -ajatus nousee pintaan, vaikka loppujen lopuksi tärkeintä on varmasti se, että lapset muistavat lomiltaan rennot, stressittömät hetket perheen kanssa, olivat ne sitten kotona tai missä vain.

Nyt loppuloman ajaksi aion lopettaa pakkosuunnittelun, keskittyä vain niihin asioihin joita koko perhe haluamme lomallamme tehdä. Retki luontopolulle, vierailu kirjastoon, kahvit ystävän kanssa ja pari lautapeliä. Kaikki sellaisia asioita, jotka kuka tahansa meistä voisi toteuttaa täysin ilmaiseksi ja etukäteen suunnittelematta. Joskus meinaa nimittäin unohtua se, että lapset yleensä arvostavat niin paljon pienempiä ja yksinkertaisempia asioita kuin me aikuiset osaamme ajatellakaan.

Mitä viimeksi?

Kaikki blogeja pidempään lukeneet varmasti muistavat, miten bloggaajilla oli ennen vanhaan tapana laittaa liikkeelle erilaisia haasteita toistensa vastattaviksi ja eteenpäin jaettaviksi. Haasteita on ollut aina kiva lukea, sillä ne yleensä paljastavat bloggaajista jotain sellaista, josta blogiin ei muuten tulisi kirjoitettua.

Ehkä jotain uutta paljastaa myös tämä haaste, jonka Modernisti kodikas-blogin Kerttu ja Valkoisen harmajan Suvi laittoivat minulle. Mitä kaikkea olen viimeksi tehnyt?

Viimeisin ruoka: Poikkeuksellisesti olen tällä viikolla laiskotellut ruoan tekemisen kanssa, ja Niko on tehnyt viimeiset pari ruokaa. Itse kokkasin viimeksi ehkä maanantaina, silloin pekonipastaa. Tänään söin pelkästään take awayna täytettyä leipää.

Viimeisin viesti: Mammaporukallemme (eli Evelle, Essille, Katriinalle ja Lauralle) liittyen huomisiin halloween-partyihin. Varmistin: Eli vain lapsille asut?

Viimeisin itku: Kun huomasin, että pian on rintasyöpäpäivä ja ajattelin nuorena kuollutta tätiäni, jonka kanssa käydyt viimeisimmät puhelinkeskustelut koskivat niin arkun ja kukkien väriä kuin sitä, että kuoleminen on niin epäreilua.

Viimeisin nauru: Tänään ystävän kanssa jumppaesitysten katsomossa. Taidettiin nauraa muun muassa sille ajatukselle, että me kaksi aloitettaisi aikuisten joukkuevoimistelu.

Viimeisin hermostuminen: Olen aika huono pitämään hermojani kasassa lasten kanssa. Viimeksi hermo meni Nooan perinteiseen säätämiseen maanantaina.

Viimeisin ostos: Kävin Nooan kanssa ostamassa hama-helmiä, koska niillä askartelu (sanotaanko sitä askarteluksi?) rentouttaa ja nollaa ajatukset tehokkaasti. Meillä on parin viikon päästä naapuruston halloweenit ja sinne olemme lasten kanssa tehneet joitakin kummituksia, lepakoita ja pääkalloja.

Viimeisin muutos sisustuksessa: Minean huoneen maalaaminen. Se oli ollut tehtävälistalla jo ikuisuuden, ja nyt kun lopulta sain huoneen maalattua, olen ihmetellyt miksen tehnyt sitä jo aiemmin, koska lopputulos on erityisen hyvä.

Viimeisin lukemani blogiteksti: Kertun teksti syksystä. Vaikka kaikki kohdat ei itseeni ihan sopineetkaan, kuten se että yhtään jaksaisin kiinnostua siitä kuinka reippaina muut ihmiset ovat joululahjojen kanssa olleet, niin teksti oli yksi parhaita blogijuttuja vähään aikaan! Käy lukemassa juttu täällä.

Viimeisin suunnitelma: Suunnitelma siitä, kuinka aion selvitä kaikista työhommista ennen kuin maanantaina alkaa viikon loma lasten kanssa. Yritin myös keksiä tekemistä lomaviikolle, kyselin lapsilta mitä toiveita heillä on ja viestittelin kavereiden kanssa, mutta lopputuloksena en siltikään tehnyt mitään suunnitelmia.

Pullatorstai

Ihan vain koska tänään oli kansainvälinen korvapuustipäivä, oli minunkin leivottava pullaa. Leivoin kyllä viime viikollakin, mutta pulla jos mikä on leivonnainen, joita ei kannata laskea. Sitä paitsi kerran eräs hyvinvointivalmentajakin totesi, että leivonnaisista pulla on yksi terveellisin – tosin en usko, että samaan lauseeseen olisi sopinut korvapuusti, jonka sisuksiin kätkeytyy niin paljon voita ja sokeria, ettei ne oikein edes tahdo pysyä uunissa yhtenä kappaleena.

Siinä pöydän ääressä istuessani ja pullaa syödessäni tajusin yhtäkkiä, kuinka onnekas olen kun voin kokea pienen pullahetken perheen kanssa arjen onneksi. Töissä keskustelimme lounastauolla eläkeiästä, osa meistä oli vielä tyytyväisinä jatkamassa työuriaan vuosien ajan, osa oli sitä mieltä että työ rajoittaa kaikkein eniten elämän elämistä haluamallaan tavalla. Tottahan se on, että uhraamme työlle kohtuuttoman ison siivun päivästämme, mutta en silti ole koskaan ajatellut, että oikeastaan yhtään mikään estäisi minua elämästä. Joskus töiden jälkeen väsyttää niin ettei iltapäivästä jaksa muuta kuin odottaa iltaa ja lasten nukkumaanmenoa, mutta suurimmaksi osaksi meidän arki on juuri sellaista elämää kuin olen aina haaveillutkin eläväni. Päivästä toiseen toistuvia, jopa pitkästyttäviäkin rutiineja, värityshetkiä keittiön pöydän ääressä, lenkkejä naapuriporukalla, lasten leikkien seuraamista, puistossa seisomista ja niitä pullahetkiäkin. Samoja tavallisen ihania asioita kuin viikonloppuisinkin enkä mitään muuta juuri nyt haluaisikaan.

Pullakin maistui tänään erityisen hyvälle, vaikka edellisestä kerrasta ei ollutkaan niin kovin kauaa. On helppo haaveilla jostain sellaisesta, mikä ei kuulu omaan arkeen, mutta kuinka nopeasti niistä unelmistakin tulisi tavallisia, arkisia, jos ne toteutuisivat tai toistuisivat liian usein? Ehkä silloin palaisimme kaipaamaan sitä, mitä oli ennen.

Jotta myös huominen päivä olisi erityinen, aion aloittaa sen mikron kautta lämmitetyllä korvapuustilla ja päättää lasten kanssa hama-helmillä askarrellen. Nooan kanssa suunnittelimme tekevämme pääkalloja ja Minea halusi askarrella kummitusviirin. Ihan pian on nimittäin halloween, ja silloin rikotaan arjen rutiineja juhlimalla lasten naamiaisia!

1 2 3 4 5 6 7 38