Sopivan rytmin harjoittelua

No morjens taas ikuisuuden jälkeen! Blogi oli tässä hetken kiinnikin, kun olin vahingossa sählännyt jotain domainin jatkon kanssa eikä viikonloppuisin tietenkään mikään selvittelyä vaativa asia etene. Yksi postaus viime viikon loppupuolelta hävisi samalla taivaan tuuliin, eikä asia enää olisikaan ollut niin kovin ajankohtainen – minulle käy välillä useinkin niin, että aiheet ehtivät vanhentua ennen kuin ne pääsevät blogin julkaisuihin saakka.

Lomakin ehti mennä, ja vaikka kuinka vaikealta töiden aloittaminen taas sen jälkeen tuntuikaan, ei siihen kuitenkaan mennyt kuin päivä tai pari ja arkirutiinit oli jälleen vieneet mukanaan. Minealla kun on kolme kertaa viikossa voimistelua, niin kuskaamiset vievät väkisinkin oman osansa iltapäivistä eikä siinä kovin useinkaan ehdi jäädä miettimään viikon kulkua sen ihmeemmin. Olen yrittänyt saada omat salitreenit sopimaan kaiken muun menemisen sekaan ja ainakin toistaiseksi se on onnistunut yllättävänkin hyvin. Kolme puolentoista tunnin treeniä viikossa tuntuu tällä hetkellä juuri sopivalta itselleni.

Treenaamisen aloitettua olen huomannut olevani niin paljon onnellisempi siinä mielessä, että enää en moiti itseäni ajatuksella ”pitäisi”. Se palkitsee, kun vihdoin kaiken jossittelun ja sittenkun-voivottelun jälkeen on saanut otettua itseä kunnolla niskasta kiinni, ja vielä paremmalta tuntuu se, että tämä kuntokuuri ei tunnu väliaikaiselta vaan ennemminkin elämänmuutokselta. Kaikki alkoi ajatuksesta haastaa itseä kuukauden ajaksi sokerilakkoon ja salitreenaamiseen, jotta keväällä olisi helpompi aloittaa juokseminen, mutta vähitellen kun tuloksia on alkanut näkyä, en voisikaan enää palata siihen pisteeseen, josta lähdin liikkeelle.

Enää sokerilakkoni ei ole täysin ehdoton, vaan hyvästä syystä saan syödä herkkujakin. Olen kuitenkin jo useaan otteeseen ehtinyt todeta, että totaalinen sokerilakko oli paljon helpompi säilyttää kuin pohtia joka tilanteessa erikseen, ottaako herkkuja vai ei. Ehkä itselleni sopiva rytmi vielä sieltä löytyy, nyt vain tuntuu erityisen vaikealta rajata syömistä kun selkeää linjaa ei enää ole.

Onko kukaan muu teistä kuntoillut tavoitteellisemmin näin alkuvuodesta? Ja kiinnostaisiko teitä lukea enemmän salitreeneistäni tai jostain muusta aiheeseen liittyvästä?

Lohikäärme-ritarijuhlat

Viikon mittaista talvilomaa aloittelevana yritän jälleen saada blogin heräämään horroksestaan kaiken tämän synttärirumban jälkeen. Nooan synttäreitä juhlittiin jo parisen viikkoa sitten, teemana tosiaan se lohikäärmeet ja ritarit. Sinänsä teemavalinta oli yllättävä, että harvoin näistä kumpikaan on Nooan ykkösjuttuja leikeissä, vaikka jonkun verran ritarileluja meiltä löytyykin. Synttäriteemana nämä joka tapauksessa toimi alkujärkytyksestä huolimatta aika hyvin!

Ensin ajattelin etten varmasti saa mitään ideoita kakun tekemiseen, kun en ole mikään mestari sokerimassankaan kanssa, mutta onneksi silti kokeilin tätä yksinkertaista linnakakkua. Kakkupohjan tein niin kutsutulla 0,7-ohjeella eli ensin punnitaan kananmunat ja sokeria sekä vehnäjauhoja mitataan 70%:n verran munien painosta. Itse tykkään aina laittaa osan perunajauhoja vehnäjauhon sijasta, jolloin kakusta tulee vähän tiiviimpi rakenteeltaan.

Linnakakun täytteenä oli mansikkaa ja kinuskia. Mansikkatäytteessä oli sekoitettuna kerma ja mansikkarahka, kinuskitäytteen tein jo monta kertaa hyväksi todetulla Kinuskikissan ohjeella. Lohikäärmekakku oli puolestaan suklaakakku, valmistettu tällä Fazerin ohjeella ja päällä mustalla värjätty voi-tomusokeri-tuorejuusto-täyte. Itse olin synttäreiden aikaan vielä sokerilakossa, joten kakkujen maku jäi testaamatta, mutta vieraisiin luottaen voin todeta molempien kelvanneen paremmin kuin hyvin.

Juhlien hitti lasten mielestä oli hauska aarteenetsintä, jossa kartan avulla etsittiin seitsemän eri pistettä ja niistä löytyvät vihjeet. Vihjeiden avulla seuraavan pisteen sijainti aina tarkentui, ja joissakin pisteissä olikin etsijöille yllätys. Matkan varrelta jokainen keräsi itselleen läksiäispussin ja sinne sisälle tarroja, karkkia ja pikkuautot.

Lastenjuhlien suunnittelu ja järjestäminen on ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista meidän perheessä, ja tykkään siitä kun voi suunnitella juhlan jonkin teeman ympärille. Kuitenkin joka kerta huomaan aikaa toteuttamiselle olevan liian vähän ja loppuvaiheessa teen viimeiset pakolliset asiat kiireellä läpi. Nytkin meiltä jäi aarrekartan piirtäminen ihan viime tippaan, itse sankarin juhlavaatteet kaivettiin kaapista 10 minuuttia ennen juhlien alkua ja sen suuremmin niitä miettimättä ja itsellenikin sain paidan vaihdettua puhtaaseen juuri ennen ensimmäisen vieraan saapumista. Koskaan mikään ei toteudu ihan täysin niin kuin sen suunnittelee, mutta eipä sillä niin väliäkään ole – tärkeintä on juhlien alettua unohtaa oma täydellisyyden tavoittelu ja olla täysillä hetkessä läsnä. Juhlien jälkeen sitä ei kuitenkaan enää edes muista, mitä olisi tehnyt toisin.

Uusi minä?

En kuvitellut olevani niitä ihmisiä, jotka lupaavat uuden vuoden tienoilla parantaa elintapansa, laihtua, jättää herkut ja aloittaa tipattoman. Ehdottomuus ei yleensä kuulu sanavarastooni, mutta kuinka sitten on mahdollista että yhtäkkiä löydän itseni totaalisesta sokerilakosta ja treenaamasta salilta useamman kerran viikossa? Luulen että selitys on siinä, että taisin vain yksinkertaisesti kyllästyä omaan peilikuvaani ja etenkin siihen ajatukseen, että joskus vielä olen takaisin niissä mitoissa, joissa olin pari vuotta sitten.

En ole koskaan ajatellut olevani ylipainoinen, mutta kuitenkaan en ihan täysin ole viihtynyt tässä nykyisessä kropassanikaan. Ihanteeni olisi olla hoikka ja samalla aavistuksen urheilullinen, isoin muutos on kuitenkin ehkä tapahtunut pään sisällä sitä mukaa kun liikkuminen on vähentynyt. Aktiivisena ihmisenä saan virtaa arkeen ja tyytyväisen mielen jo pelkästään siitä tunteesta, että teen oman hyvinvointini eteen joka viikko jotain fyysistä – samaa osoittavat jo masennustilastotkin, urheileva ihminen kun masentuu harvemmin. Toinen syy tyytymättömyyteen itselläni on ollut se, että herkkujen syönti karkasi niin pahasti käsistä, että söin herkkuja vaikka aina ei niin kovasti edes tehnyt mieli.

Olen aiemminkin ollut sokerilakossa, jopa kahteen kertaan, ja suurin voitto lakon jälkeen oli se, ettei herkkuja enää tullut syötyä yhtä pakonomaisesti ja säännöllisesti. Tälläkin kertaa tavoitteeni on se, että herkuttelu silloin tällöin riittäisi eikä aina tarvitsisi syödä niin paljon kuin mitä mieli tekisi. Muutenkin olen pyrkinyt säännöllistämään ruokarytmiäni, sillä useimmiten en syö kuin kahteen tai kolmeen otteeseen koko päivän aikana, muut ateriat olen korvannut herkuilla.

Miten lähdin muutoksen kanssa sitten liikkeelle? Tiesin jo ennestään, ettei minusta olisi vähentämään herkuttelua, koska silloin antaisin itselleni mahdollisuuden huijata. Jo ensimmäisellä viikolla olisin uskotellut itselleni, että nyt voin vielä syödä vähän tätä kakkua ja sitten heti ensi viikolla syön hieman vähemmän. Ja muutaman viikon päästä olisin ollut ihan samassa pisteessä kuin aloittaessani. Ainoastaan totaalinen kieltäytyminen toimisi omalla kohdallani, sen olen todennut jo useaan kertaan nyt tässä lakon aikanakin.

Nyt takana on neljä viikkoa ruokavalion noudattamista ja vajaa kolme viikkoa salitreenejä (ostin netistä näihin ohjelmat itselleni). Sokerilakkoa on ollut yllättävän helppo nodattaa ja salitreenitkin ovat tuntuneet huippukivoilta. Ohjelmaani kuuluu neljä salipäivää viikossa sekä siihen päälle kolme aerobista treeniä – usein yhdistän salin ja aerobisen niin että yhteensä salilla tulee vietettyä 2-3 tuntia. Tämä onkin se haastavin osa elämänmuutoksesta, sillä jatkuva treenaaminen on vaatinut muulta perheeltä valtavasti joustamista. Kovin kauaa en pystyisi ylläpitämään samanlaista treenimäärää, mutta ajattelin mennä ensin kuukauden tiiviimmällä treenaamisella ja siitä vähitellen siirtyä kahteen tai kolmeen treenipäivään viikossa.

Sokerittomuuden en ole huomannut vaikuttavan olooni tai jaksamiseeni millään tavalla, mutta kokonaisuus näyttää toimivan ainakin niin, että kaikki turvotus on poissa. Ylimääräiset nesteet on lähteneet liikkeelle, vatsa ei iltaisinkaan pömpötä ja vaikkei painossa ole juurikaan tapahtunut mitään, on kroppa selkeästi kiinteytynyt. Oma tavoitteeni on säilyttää motivaatio yhtä korkeana kevään loppuun saakka ja saada pidettyä herkuttelu mahdollisimman vähäisenä. Uskon, että siinä vaiheessa kun olen saavuttanut tavoitteeni, on motivaatio ylläpitää hyvää kuntoa ja parempia elintapoja helpompaa. Olin etukäteen päättänyt, että sokerilakkoni loppuu ystävänpäivään, mutta saapa nähdä, juuri nyt tuntuu siltä, ettei hyvin alkanutta lakkoa haluaisikaan katkaista ihan vielä.

1 2 3 4 5 6 7 44