Lomahaaveita

Viikonloppu oli melko huikea, eikä vähintään siksi että pääsin näkemään yhden upeimmista kodeista livenä. Ilta venyi ystäväporukalla pitkäksi ja tänään on väsyttänyt ihan kunnolla, mutta kaikki se maha kippurassa nauraminen oli ehdottomasti sen arvoista. Huominen lomanjälkeinen työpäivä tulee varmasti olemaan hieman takkuinen, mutta seuraava viikonloppu otetaan sitten taas pelkän levon ja latautumisen kannalta. Toisaalta tuntuu että kaksi viikkoa on kulunut aivan liian nopeasti, ennen kuin ehdin tehdä juurikaan mitään ihmeellistä, ja toisaalta taas työt ovat unohtuneet niin hyvin, että aloittaminen on jo pelkkänä ajatuksenakin vieras.

Tänään taivaalla näyttäytyi jälleen pitkän ajan jälkeen aurinko, ja yllätin itseni haaveilemasta rantalomasta. Viime kesän viikko Mallorcalla oli lasten ensimmäinen yhteinen aurinkoloma, ja vaikka molemmilla tuntui välillä olevan vähän kotikaipuutakin, niin tuo viikko oli ihanan rentouttava kaiken kaikkiaan. Olen itsekin vähän enemmän koti-ihmisiä kuin mikään maailmanmatkaaja, varmaan suurimmaksi osaksi siksi, ettei meidän perhe äitini lentokammon takia koskaan matkustanut lentäen mihinkään. Olisi kuitenkin ihana voida tarjota omille lapsille mahdollisimman monenlaisia elämyksiä jo pienestä alkaen, matkustella, touhuta paljon arkenakin ja harrastaa. Pienten lasten kanssa tekeminen ja liikkuminen on aina astetta hankalampaa, ja usein voi olla helpompaa jäädä kotiin kuin lähteä mihinkään, mutta silti se ei saisi olla syynä jättää tekemättä kivoja asioita. Sama koskee matkustamista. Vaikka kaupunkiloma aikuisten kesken on huomattavasti stressittömämpi vaihtoehto, on matkustaminen lasten silmin ihan yhtä avartavaa.

Olen lähdössä ystäväni kanssa heti kesäloman alussa Lontooseen pidennetylle viikonlopulle, mutta aloin nyt ihan tosissaan pohtimaan, pitäisikö kesälle etsiä myös edullista perhelomaa. Meillä on kesällä edessä pihan laittamista, joten kaikki ylimääräinen raha on varmasti kiinni siinä projektissa, mutta jos sattuisikin löytämään jonkun edullisen loman näin ”ajoissa” varatessa. Nopeisiin lähtöihin en luota, sillä meillä on jo pidemmän aikaa ollut haaveena Kroatia eikä sinne ole sopivia nopeita lähtöjä ollut koskaan tarjolla. Lapsiystävälliset hotellit ovat muutenkin yleensä täyteen buukattuja jo hyvissä ajoin.

Päätin olla innostumatta ajatuksesta liikaa, sillä todellisuus voi hyvinkin olla se ettei rahat yksinkertaisesti riitä mihinkään ylimääräiseen, mutta ehkä muutamia matkasivustoja voisi silti kurkata? Ehdottomasti kivoin ja aidosti rentouttava tapa matkustaa olisi vuokrata pienehkö talo yhdessä jonkun ystäväperheen kanssa, jolloin lapsilla olisi leikkiseuraa eikä aikuistenkaan tarvitsisi olla kymmeneltä hotellilla nukkumassa. Onko teillä kokemusta talojen vuokraamisesta? Mitä kautta homma hoitui ja tuliko loma perinteistä pakettimatkaa edullisemmaksi? Kokemuksia Kroatiasta otetaan myös ilolla vastaan!

10 Comments

  1. Henrika tammikuu 8, 2018

    Kroatia on ihana! Olimme siellä viime kesänä Nooan ikäisen tyttäremme kanssa ja edellisen kerran kävimme, kun odotin tytärtämme. Reissut olivat luonnollisesti hyvin erilaiset, koska ekalla kerralla olimme kahdestaan ja toisella kerralla lapsi mukana. Heinäkuussa kroatiassa oli todella kuuma mikä ei aina lapsen kanssa ole ihan helppoa (+34 joka pv). Tytöllä oli aika kova uhma ja olisi halunnut kotiin jo parin päivän jälkeen, mutta kyllä se silti oli lapsen kanssa hyvä kohde. Kroatian rannikolla on tosi paljon pinnanmuotoja, mikä oli aika raskasta rattaiden kanssa siinä kuumuudessa, mutta ehkä Nooa ei ensi kesänä enää tarvi rattaita? Me oltiin splitin eteläpuolella ihan pakettimatkalla, mutta omatoimimatkasta saa paljon enemmän irti (sellaisen teimme kahdestaan). Kroatiassa on tosi helppo autoilla ja mielettömät maisemat!

    Vastaa
    • Melina tammikuu 8, 2018

      Ne maisemat sinne juuri houkutteleekin! Ehkä kesäkuun alku olisi melkeinpä paras aika matkustaa, koska silloin ei yleensä ole Suomessa lämpöä, mutta Euroopassa muualla on. Meidän matka on kyllä niin kaikesta riippuvainen, että katsotaan kuinka lopulta käy 🙂

      Vastaa
  2. Satu tammikuu 8, 2018

    Oltiin marraskuussa alicantessa 22hengen porukalla , 8lasta 1-12v ja loput aikuisia. Homeawayn kautta vuokrattiin kaksi taloa. Voin suositella! Oli ihan huippua kun oli oma talo missä uima allas ja sai rauhassa istuskella iltaa porukalla! Hyvä vaihtoehto oli myös viime keväänä rodos omalla perheellä, huippu hotelli ja all inclusive, huoneessa oli parveke ja erillinen makkari niin sai sielläkin rauhassa viettää aikuisten kesken iltaa.

    Vastaa
    • Melina tammikuu 8, 2018

      Täytyypä katsoa tuo homeaway, kiitos vinkistä! Meillä oli tuolla Mallorcalla all inclusive ja se oli niin kauhea pettymys, että enää en varmaan uskalla ikinä ottaa 😀 Rodos olis kyllä varmasti kohteena ihana!

      Vastaa
      • Satu tammikuu 8, 2018

        Me ollaan oltu myös mallorcalla all inclusivessa ,oli tosi huono. Rodoksella oli vähän arvokkaampi hotelli mutta jokapennin arvoinen 🙂

        Vastaa
        • Melina tammikuu 9, 2018

          Kyllä se valitettavasti taitaa niin olla, että hinta näkyy hotellien laadussa. 🙁 Me varattiin Mallorcan hotelli niin viime tipassa että jäljellä oli vain ääripäitä, joko sikahintaisia tai suht edullisia ja huonoja vaihtoehtoja. Otettiin sitten niistä huonoista paras, kun ei viitsitty montaa tonnia laittaa majoitukseen.

          Vastaa
  3. Elsa tammikuu 9, 2018

    Missä hotellissa olitte mallorcalla ja mikä matkafirma?

    Vastaa
    • Melina tammikuu 9, 2018

      Hotelli oli Tropico Playa Palmanovassa. Ei ollut minkään toimiston kautta, vaan varattiin itse lennot ja hotelli erikseen. Hotelli oli tosiaan aika keskinkertainen, ruoka liian perussettiä eikä huoneita siivottu kunnolla.

      Vastaa
  4. Tuuli tammikuu 9, 2018

    Kroatia on i-h-a-n-a! Oon käynyt siellä vaan kerran teini-ikäisenä vanhempieni kanssa, mutta rakastuin paikkaan ja olisi niin ihana mennä joskus taas! Yksi ikimuistoisimpia matkoja! Silloin ajoimme autolla sinne suomesta asti, pisin automatka varmaan ever 🙂 Mutta näki hienosti maiseman muutoksen. Olimme siellä omatoimimatkalla pienellä paratiisisaarella nimeltä Cres. Aivan mielettömän kaunista ja siellä on kuulemma Välimeren kirkkaimmat vedet. Miinuspuoli on just se, ettei hinta-laatu-suhde majoituksissa eivätkä lennotkaan ole kaikkein edullisimmasta päästä. Siksipä ollaan useampia kertoja matkustettu omien lasten kanssa Espanjaan, jossa halvemmalla saa parempaa majoituksen suhteen ja lennoistakin on tarjouksia. Ihana, rauhallinen paikka etelä-espanjassa on Almerian maakunta, siellä on pitkin rannikon kyliä paljon yksityisiltä vuokrattavia asuntoja, joissa yleensä on uima-altaatkin. Halvempaa ja mielestäni miellyttävämpääkin kuin hotelliloma 🙂 Ollaan lennetty esim. Malagaan ja ajettu siitä n. 300 km Almeriaan, upeita luontokohteita ja maisemia + merta, lastenkin kanssa chilliä meininkiä. Vähemmän turisteja myös, kun ajelee Malagan edustalta ns. Aurinkorannikon ulkopuolelle.

    Vastaa
    • Melina tammikuu 9, 2018

      Kiitos tosi paljon Almerian vinkistä, sekin kuulostaa tosi hyvältä, joten täytyy katsoa mitä olisi tarjolla sen suhteen! Espanjassa mekin ollaan käyty jo useampi kerta, kun sinne yleensä saa edullisia matkoja. Toisaalta olisikin kiva juuri saada kokemusta muistakin maista. Kroatiasta oon kuullut tosi paljon kehuja!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.