Piparihommia

Minea toivoi tänä vuonna joulukalenteriksi Littlest Pet Shop -kalenteria, mutta tietenkään valmista ei ollut kaupoissa ollenkaan saatavilla. Ajattelin, että ehkä olisi loppujen lopuksi järkevämpää tehdä kokonaan oma kalenteri kuin tyytyä johonkin kakkosvaihtoehtoon ja maksaa monta kymppiä siitä. Vähänpä ymmärsin, sillä itse tehdystä kalenterista tuli lopulta huomattavasti kalliimpi ja se vaiva, ei ollut ihan pikkuhomma keksiä kaikkiin kahteenkymmeneenneljään pussiin jotain kivaa sisältöä!

Tänään joulukalenterista löytyi tekemistä, piparien leipomista. Aamulla lähdimme kauppaan valitsemaan muotteja, karkkeja ja strösseleitä ja illalla meidän keittiössä olikin kolme innokasta leipojaa. Strösselilumihiutaleita lenteli pitkin lattioita ja karkkia meni enemmän suuhun kuin pipareihin, taikinasta puhumattakaan. Nooalle sai pariin kertaan sanoa, ettei enää laittaisi enempää sokerikuorrutetta ja tytöt ei olisi malttaneet lopettaa koristelemista. Lopputuloksena saatiin kuitenkin aikaan ihan melkoisen upeita pipareita, ja koristeluhommia päästään jatkamaan vielä huomennakin.

Nooankin piparit onnistui aika upesti vai mitä sanotte! Samalla tehtiin myös pino pillillä reiitettyjä pipareita kuusen koristelua varten, vaikka vähän kyllä epäilen ettei ne enää siinä vaiheessa ole tallessa kun kuusta kannetaan sisään. Milloinhan sen aika muuten olisi? Ehkä viikkoa ennen joulua? Niin tai näin, huomenna olisi ehkä aika askarrella muutama muukin koriste kuusta varten. Löytyykö teiltä hyviä ideoita?

2 Comments

  1. Vivi joulukuu 3, 2017

    Upeita pipareita tuli pikkuleipureilta!!
    Minä askartelin yhtenä vuotena pienet valkoiset paperitähdet kuuseen. Ne on kyllä ihan lempparit kun terveyssyistä joudun tyytymään muovikuuseen, tuovat itsetehdyt koristeet jotain aitoutta. Minä askartelin tänä vuonna meille joulukalenterin lähes nollabudjetilla A4-papereista pussukat ja eräästä blogista ihanat mustavalkoiset numerot. Puiset pyykkipojat olivat ainoat ostettavat. Sisältönä meillä on yhteistä tekemistä, juurikin leipomista, joulupukin kirjeen kirjoittamista, luistelua,leffailtaa… Ihmettelen oikein miten hyvin lapset (9,7,2v)ovat tämän vastaanottaneet, useampi vuosi kuitenkin mennyt kaupan tarjonnalla.
    Tänään toivon ehtiväni aloittaa himmelin tekoa ohjeillasi, pillit on jo hankittu!! 🙂

    Vastaa
    • Melina joulukuu 3, 2017

      Kuulostaapa ihanalta teidän kalenteri! Minäkin askartelin pussukat sun muut itse, mutta tuntuu että juurikin kaikki tekemiset tulee maksamaan omaisuuden. Laitoin elokuviin menoa, Leon leikkimaan, piparit jne. Ehkä olisi pitänyt yrittää keksiä enemmän maksuttomia juttuja, kalenteri tuli vain kyhäiltyä aika kiireellä.
      Ja tsemppiä himmeliin! Se on oikeasti tosi simppeli tehdä kunhan kokeilee ensimmäisen timantin ja saa jujun päästä kiinni.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.