Perheen yhteistä aikaa


Yhteistyössä Syömään-tapahtuman kanssa

Tänä keväänä meidän arki on muuttunut hektisemmäksi. Kuvioihin on tullut Nooan jumppa, Minean kolmet treenit viikossa ja siihen päälle kaikki tavallisen arjen pyörittäminen ja kotona tehtävät omat työjutut, ja lisäksi vielä se oma salitreenaaminen. Viime viikollakin itselläni oli useampi sellainen päivä, jolloin tulin töistä, kävin nopeasti kotona syömässä, lähdin salille ja illalla aloin tehdä töitä heti lasten nukahdettua. Joskus asiat kasaantuu samoille viikoille, mutta onneksi vastapainona on myös niitä päiviä ja viikkoja jolloin kalenteri ei ole täynnä ja voi ottaa rennommin.

Itse huomaan olevani stressaantunein silloin, kun viikko on ollut kiireinen ja myös viikonlopulle sattuu jotain pakollista menoa. Tällöin perheen yhteinen aika on todella kortilla eikä se tunnu hyvältä. Aktiivisessa perheessä arki on väistämättäkin jonkin verran aikatauluttamista ja pikaisesti kyhättyjä päivällisiä, mutta viikonloppujen kiireettömyys on se, mikä pelastaa koko viikon hektisyydeltä. On kiva keksiä jotain pientä erityistä tekemistä yhdessä kuten pelailua, ulkoilua tai leikkimistä, tai kuten viime viikonloppuna päätimme lähteä koko porukalla uimahalliin.

Minea oli toivonut uimista jo jonkin aikaa ja itselläni oli Aalto Alvarin uimahalli kokonaan testaamatta, joten lopulta kehittelimme päivästä perheen yhteisen tekemisen päivän ja lapset saivat yhdessä ideoida aikataulun. Kiireetön aamupala kotona, hieman ulkoilua, uimista ja päivän päätöksenä pitkän kaavan mukaan nautittu päivällinen, vieläpä jonkun muun kuin itseni valmistamana. Täytyy myöntää, että olemme viime aikoina olleet todella huonoja käymään ravintoloissa syömässä, sillä useimmiten se tarkoittaa meille vanhemmille pikaista syömistä ja tilanne on kaikkea muuta kuin rentouttava. Nooa ei jaksa istua paikoillaan kovin pitkiä aikoja, joten helpoin vaihtoehto on ollut hakea ruokaa take awayna tai yksinkertaisesti olla käymättä ravintoloissa.

Viime lauantain ruokapaikaksemme valitsimme Jyväskylän ydinkeskustassa sijaitsevan Jyväskeskuksen Rosson. Osasimme kokemuksesta jo etukäteen odottaa lapsiystävällistä ilmapiiriä, mutta olin unohtanut kuinka monipuolinen leikkipaikka ravintolasta löytyy! Molemmat lapset silmin nähden nauttivat leikkimisestä, ruoasta ja yhteisestä kokemuksesta, joka oli heillekin mukavan rentoa mutta silti erityistä. Olin etukäteen hieman jännittänyt sitä, miten hyvin lapset jaksaisivat istua ravintolassa aktiivisen päivän jälkeen, mutta ihan turhaan – saimme koko perhe kokea ihanan kiireettömän ja rauhallisen parituntisen ruokailuhetken Jyväskeskuksen Rossossa. Lapsilla oli sopivasti tekemistä, he värittelivät ja juoksentelivat leikkipaikassa ympäriinsä olematta kuitenkaan kenenkään riesana, ja ruoat oli kaikkien mielestä enemmän kuin onnistuneet (suosittelen maistamaan roomalaista pizzaa!!!). Palvelu oli kaikin puolin ystävällistä ja tunsimme todella olevamme tervetulleita syömään, erityisesti lastenkin kanssa.

Meidän vierailu Rossoon oli yhteydessä huomisen eli lauantain 13.4 Syömääntapahtumaan. Syömään-tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo toista kertaa ja kantavana ajatuksena on kannustaa nimenomaan lapsiperheitä lähtemään ulos syömään, turhaan pelkäämättä sitä miten hyvin tai huonosti lapset jaksavat ravintolassa istua. Parikymmentä jyväskyläläistä ravintolaa on lähtenyt tapahtumaan mukaan, muun muassa meidänkin testaama Rosso, ja tarjoavat huomenna lapsille erityistä puuhaa ja ruokatarjouksia. Oman viimeviikkoisen kokemuksen perusteella voin lämpimästi suositella lähtemään liikkeelle lasten kanssa, jo osoittamalla tukeasi Syömään-tapahtumalle olet mukana luomassa lapsiystävällisempää ravintolakulttuuria. Me saimme kaipaamaamme yhteistä aikaa perheenä ja bonuksena rohkaisun käydä useammin ravintolassa – lapset kun ovat ihan yhtä tärkeitä asiakkaita kuin me aikuisetkin.

P.S. Kaikki mukana olevat ravintolat löydät listattuna Syömään-tapahtuman sivuilta!

Päättäväisyydellä

Päättäväisyyttä todella tällä viikolla tarvitaan, siihen nimittäin että löydän jostain intoa poistua kotoa tuohon järkyttävään lumipyryyn, joka ulkona on tänään pauhannut. Olette varmasti kuulleet puhetta säästä jo kyllästymiseen asti, mutta pakko siltikin todeta vielä, että itseäni masentaa todella se, että toivo keväästä on ainakin hetkeksi menetetty. Koen keväisin voimakkainta väsymystä vuodenaikoihin liittyen, ja nyt hieman jännittää, alkaako kaikki alusta jälleen kun nämä lumet sulavat.

Väsymystä vastaan taistellakseni olen edelleen pitänyt yllä säännöllistä rytmiä kuntosalilla käymisessä. Ensimmäisen kuukauden jälkeen siirryin neljästä kolmeen treenikertaan viikossa, ja se on ollut nyt juuri sopiva tahti. Ilman Nikon tukea minun ei olisi mahdollista käyttää noin kuutta tuntia viikossa urheilemiseen, mutta onneksi siihen on mahdollisuus ja itseä treenit ei ole kyllästyttänyt vielä kertaakaan. Ennemminkin päinvastoin, voisin käydä salilla vielä useamminkin.

Joskus minulta on kysytty, miten itseä saa tsempattua treenaamaan ja noudattamaan terveellisempää ruokavaliota silloin, kun arki käy raskaaksi ja elämä pienten lasten kanssa tuntuu kaatuvan päälle. Tähän on yksi hyvin yksinkertainen vastaus ja se on motivaatio! Kun motivaatio on kunnossa, jaksaa tavoitteen pitää mielessä huonompinakin hetkinä. Jos tavoite on pidempiaikainen, tulee repsahduksia takuuvarmasti, mutta motivaatio on se, jonka voimalla on jälleen helppo palata takaisin ruotuun. Noin puolentoista kuukauden ajan olin hyvin tiukalla ruokavaliolla ja noudatin laajempaa treeniohjelmaa, mutta nyt olen parin kuukauden ajan herkutellut viikonloppuisin maltillisesti ja muina aikoina ottanut pahan paikan tullen esim lakritsitaateleita tai sokeroimatonta maapähkinävoita. Tarkoitukseni kun ei ole enää niinkään kieltää itseltäni mitään, vaan löytää loppuelämän tasapainoinen ruokavalio, jossa sokeriherkut korvataan pääasiassa hieman terveellisemmillä vaihtoehdoilla.

Yleensä olen luonteeltani melko päättäväinen ja minun on vaikea luovuttaa, jos olen jotain aloittanut. Kuitenkin tämä elämäntapamuutos on antanut odottaa itseään lähes pari vuotta, koska kuvittelin sen vievän enemmän aikaa. Jos joku olisi sanonut vuosi sitten, että jo kuukaudessa voin saavuttaa sellaisia tuloksia, joiden avulla saavuttaa ja ylläpitää motivaatio kokonaisvaltaisempaan muutokseen, olisin aloittanut heti. Nyt ymmärrän, että avainasemassa on treenin ja ruoan yhdistelmä, en nimittäin olisi koskaan voinut entisellä ruokavaliollani saada tulosta näin näkyvästi ja näin nopeasti.

Muutama ystäväni on myös nyt innostunut lähtemään mukaan samalle matkalle, ja jos minulta kysyttäisi neuvoa aloittamiseen, sanoisin että kannattaa etsiä netistä itselle sopiva kuukauden mittainen tehokas starttiohjelma. Jos heti aluksi lähtee tavoittelemaan pitkäaikaista muutosta, tulee motivaation kanssa varmasti ongelmia. Parasta on se, kun treenaamisen tulokset näkyy nopeasti ja omasta tekemisestään voi heti alusta alkaen olla ylpeä.

Aina somessa

Päivitin jokin aika sitten puhelimeni käyttöjärjestelmän uusimpaan versioon ja samalla sovelluksiini ilmestyi ruutuajan mittaamiseen tarkoitettu laskuri. Ilman mitään laskuriakin tiedän, että täytän suurimman osan tyhjistä hetkistä näppäilemällä puhelintani, ja se näkyy päivän lopuksi kokonaisruutuajassani. Kuinka harvoin sitä nykyään tulee seisottua edes kassajonossa ilman että vaistomaisesti tarttuisi puhelimeen? Ja on minun myönnettävä sekin, että joskus täytän liikennevaloissa odotteluajan tarkistamalla sähköpostejani tai katsomalla nopeasti, mitä instassa tapahtuu. Puhelimen käyttö vaikuttaa jopa nukkumaanmenooni, sillä usein jään vielä sängyssäkin selailemaan jotain turhanpäiväistä, ja aamulla avaan puhelimen melko pian heräämisen jälkeen.

Käytän puhelintani monenlaiseen. Vastaan sillä työsähköposteihin, katson siitä sarjoja ja kirjoitan sillä jopa blogini tekstit. Tietokone on jäänyt täysin toissijaiseksi arjessani (paitsi päivätyössäni), sillä sen käyttäminen vaatisi huomattavasti enemmän suunnitelmallisuutta kuin pikainen kännykän selailu. Se, mihin tuhlaan huomattavasti eniten aikaani, on instagram, jossa huomaan selailevani tuttujen ja tuntemattomien stooreja aina kun tilanne niin sallii. Mistä tahansa aiheesta etsinkin inspiraatiota, on instagram minulle se ensimmäinen paikka, johon turvaudun, ja toki päivitän melko paljon myös omaa tiliäni. Välillä turhauttaa se, että aikaa pitäisi käyttää instan parissa jopa vieläkin enemmän, jos siellä haluaisi olla aktiivinen päivittäin ja näin kasvattaa omaa tiliä systemaattisesti isommaksi. En aina ymmärrä, miten kenenkään voi olla mahdollista olla jatkuvasti läsnä kaikissa somekanavissa – kuinka suuressa roolissa sosiaalinen media heidän arjessa on?

Itselleni tärkeintä olisi säilyttää jonkinlainen kultainen keskitie tässäkin asiassa. Edelleen tehdä somea sivutyönäni ja juuri niin paljon tai vähän kuin itsestä tuntuu hyvältä, mutta silti samaan aikaan tarjota seuraajille vastinetta ja jotain uutta sopivin väliajoin. Toisaalta, käsitys uuden tarjoamisesta ja siitä mikä kenellekin on inspiroivaa, on täysin suhteellista, sillä nykyään yhä enemmän julkaistaan uudelleen ja uudelleen lähes samaa kuvaa omasta kodista – ihan vain siksi että sillä kerätään eniten tykkäyksiä ja uusia seuraajia. Kriittisin seuraaja jokaiselle bloggaajalle ja instaajalle onkin varmaan julkaisija itse, vai olenko ainut joka joskus ajattelee kaiken olevan jo moneen kertaan nähty ja luettu?

Noin viikon ajan olen yrittänyt viettää vähemmän aikaa turhissa sosiaalisen median kanavissa roikkuen, mutta loppujen lopuksi en ole huomannut ruutuajan pienenemisen vaikuttavan kuitenkaan siihen, miten usein puhelin hakeutuu käteen. Seuraavaksi voisin mykistää turhia whatsapp-ryhmiä, sillä ne jos mitkä lisäävät etenkin kiireen tuntua arjessa jos puhelimesta vilkuilee saapuneita viestejä aina niiden vilkuttaessa näytön ruudulla. Myös facebookin poistamista olen harkinnut ja instagramiakin varten voisin rajata vain tietyt ajat, jolloin voin selata muiden feedejä sekä stooreja. Onko teillä jakaa hyviä vinkkejä ruutuajan pienentämiseen?

1 3 4 5 6 7 8 9 476