Vauvakutsut yllärinä ystävälle

Tuossa ihan naapurissa, melkein seinän takana asuu yksi hyvä ystäväni Katja, jonka opin joskus aikoinaan tuntemaan keskisuomalaisten bloggaajien tapaamisessa. Itse asiassa tutustuin samaan aikaan myös nykyään läheisiin ystäviini Kerttuun ja Piiaan. Lähdin ennakkoluulottomasti koko päivän mittaiselle bloggaajareissulle tuntematta oikeastaan yhtään ketään, mutta käteen tuosta päivästä jäi enemmän kuin olisin koskaan voinut uskoakaan. Olin hyvin vaatimaton itseäni kokeneempien bloggaajien seurassa, mutta luonteelleni tyypillisesti en varmaan osannut ensimmäistä paria minuuttia kauempaa olla hiljainen sivustaseuraaja, ja siitä se kaikki varmaan lähtikin, yhteisestä huumorintajusta, ennakkoluulottomuudesta ja tietynlaisesta avoimuudesta.

Oli täysin sattumaa, että Katja perheineen sai meidän kanssa samaan aikaan tontin, vieläpä niin että nykyään todella asumme ihan vierekkäisissä taloissa. Katja on viimeisellä kuulla raskaana, odottaen jo toista lastaan, joten yhdessä Katjan muiden ystävien kanssa ideoimme viime viikonlopulle vauvakutsut. Teimme parhaamme, jotta kutsujen järjestäminen olisi kaikkien kiireisessä arjessa mahdollisimman stressitöntä, ja mielestäni tämä onnistuikin hyvin kun kaikki toivat tullessaan jotain yhteiseen kahvipöytään. Lopulta tarjoamiset oli paremmat kuin meillä koskaan, ja taitavan kotileipuri-Annan loihtima sitruuna-vadelmakakku oli suorastaan taivaallisen hyvää ja kaunis! 

Ensimmäiset kymmenen minuuttia kutsujen järjestelyistä kului tämän kakun ihailuun, eikä ihme! Muita herkkuja meillä oli tomaatti-mozzarellapiirakka, feta-pinaattipiirakka, syksyinen luumu-vuohenjuustosalaatti, vuohenjuustoleivät ja makealla puolella pavlovaa, rocky roadia ja macaronseja.

Itse kutsujen päätähti ei osannut etukäteen aavistaa mitään, koska olin selvitellyt vieraslistaa Katjan mieheltä ja sopinut, että sunnuntaina Katjan on pysyttävä kotona ilman kummempia suunnitelmia. Kävin varttia ennen varoittamassa Katjaa, että nyt olisi hyvä aika vaihtaa siistimpää vaatetta päälle ja kammata hiukset, sillä jotain erityistä oli tiedossa naapurissa. Kun Katja tuli ovesta sisään, tulivat vieraat esiin huutaen yllätys – päätimme toteuttaa tämän silläkin uhalla, että synnytys olisi käynnistynyt siinä meidän eteisessä pelkästä järkytyksestä. Onneksi vältyttiin suuremmilta äksidenteiltä ja saatiin viettää rento iltapäivä syöden ja jutellen vauvoista ja synnytyksistä – mistäpä muustakaan.

Ainut niin sanottu ohjelmanumero kutsuilla oli kirjoittaa suljettavaan kirjekuoreen nimiveikkauksia sekä pieneen vauvavihkoon arvauksemme syntymäpäivästä, painosta ja pituudesta. Ehkä Katja muistaa lähimmäs arvannutta jollain pienellä eleellä tai vielä parempaa, ehkä lähimmäs arvannut tarjoaa auttavaa kättään Katjalle joskus tarpeen tullen.

Ohjelmaksi riitti oikein hyvin pelkkä yhdessäolo, mutta halusimme vielä muistaa tulevaa äitiä pienillä tarpeellisilla lahjoilla. Vaippakakku taitaa melko tiiviisti kuulua vauvakutsuihin, ja äitille oli keksittävä jotain hemmottelevaa, joten haimme lahjakortin raskaushierontaan ja jalkahoitoon. Koska Katjan esikoinen on jo 7-vuotias ja eri sukupuolta tulevan lapsen kanssa, ajattelimme uusilla pienillä vauvatarvikkeilla olevan myös käyttöä. Kaikkein välttämättömimmän perhe on jo aika lailla ehtinyt hankkia, mutta saimme Jollyroomilta* valita joitakin hyödyllisiä vauvatavaroita kutsuilla annettavaksi, ja pakettiimme valikoitui Alice & Foxin puuvillaiset vauvalakanat, Teddykompanietin helistin, Petite Cherien fleecehaalari, pehmoiset neulotut viltit sekä BabyDanin harmaa unipesä. Unipesä, tai babynest kuten tuo maailmalla tunnetaan, on jotain sellaista arjen tarpeellista luxusta, jota jokaisen odottajan ei välttämättä tule ensimmäisenä hankittua, mutta josta olen kuullut paljon hyviä kokemuksia. Vauvan voi laittaa unipesään pötköttelemään sohvalle tai lattialle sillä välin kun itse tekee jotain muuta, ja sängyssä se taas tuo lisäturvallisuuden tunnetta pienelle vastasyntyneelle. Varmasti unipesä toimii aluksi hyvänä matkasänkynäkin, ja lisävarusteena myytävä kantoalusta muuttaa unipesän kantokopaksi.

Kaiken kaikkiaan vauvakutsut oli onnistuneet, ja paras mittari siinä on tietenkin se, että Katja oli onnellinen ja otettu yllätyksestämme. En tiedä tulisiko tällä iällä enää järjestettyä ihan niitä kaikkein perinteisemmänlaisia baby showereita kaikkine ohjelmineen ja vauvamahan mittailuineen, mutta tällaisena rentona yhteiskahvitteluna kutsut oli täydellinen viikonlopun lopetus.

*yhteistyössä Jollyroomin kanssa

Paras pavlova

Vaatimattomasti nimesin tämän parhaaksi pavlovaksi, mutta koska resepti on ystävältä saatu ja tämän valehtelematta on parasta pavlovaa, jota olen koskaan syönyt, niin nimi taitaa olla vähintäänkin oikeutettu. Pavlova ei ole koskaan lukeutunut omiin lempiherkkuihini, koska usein niissä maistuu kananmuna ja täytteenä pelkkä kerma ei vain toimi. Tämä ystävällä ensimmäistä kertaa maistamani pavlova kuitenkin muutti tilanteen niin että tänä kesänä meidänkin kahvipöydässä on tarjottu pavlovaa huolestuttavan usein. Koostumus on täydellinen, pinnalta rapea, keskeltä pehmeä ja ulkoreunoilta paikoittain jopa sitkeä. Testatkaa, ette varmasti tule pettymään.

PAVLOVA

5 kananmunan valkuaista

2 dl sokeria

2 tl maissijauhoja

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl valkoviinietikkaa

1 prk kuohukermaa

1 prk maustettua rahkaa sitruuna

marjoja

Vatkaa valkuaisia täysin kuivassa metalli- tai lasikulhossa. Kun valkuaiset ovat vaahtoa, ala lisätä 1,5 dl sokeria vähitellen, koko ajan vatkaten. Kun vaahto on lähes valmista eli kunnolla kiinteää, sekoita ensin keskenään loput 0,5 dl sokeria, maissijauho, vaniljasokeri ja leivinjauhe, ja lisää vaahtoon. Lopuksi sekoita joukkoon valkoviinietikka.

Nostele vaahto leivinpaperilla vuoratulle pellille haluamaasi muotoon ja paista 125-asteisessa uunissa 1-1,5h. Sulje uuni ja anna pavlovan vielä jäädä uunin jälkilämpöön vajaa puoleksi tunniksi.

Vatkaa kerma ja sekoita rahkan ja sokerin kanssa. Lisää seos jäähtyneen pohjan päälle ja kaada päälle marjoja. Pavlova on parhaimmillaan samana päivänä syötynä.

Sunnuntain ajatuksia

Onnistuneen viikon kunniaksi päätin tänään sunnuntaina hieman irroitella ja kaadoin itselleni puoli lasia viiniä lasten mentyä nukkumaan. Ajattelin palkita itseäni siitä, että olin selvinnyt kunnialla sekä työviikosta että yhdistä vaatekutsuista ja tänään vielä ystävän baby showereista. Toimitin yhden kuvapaketin eteenpäin, siivosin, tein useammankin kerran ruokaa, kävin kahdesti juoksemassa, leivoin neljänä päivänä, pesin pyykkiä ja kaiken sen lomassa ehdin katsoa ties kuinka monta jaksoa Jälkiä jättämättä -sarjaa Netflixistä (iso suositus muuten sille!). Kun omia viikon tai päivän saavutuksiaan listaa ylös, näyttää jokainen päivä väistämättäkin toimeliaalta – itseään voi siis onnitella hyvin onnistuneesta arjesta, vaikka ei todellisuudessa olisikaan saanut aikaan mitään sen kummempia. Itse voi päättää, haluaako nähdä lasin puoliksi tyhjänä vai täynnä.

Lapset olivat viikonloppuna yhden yön yökylässä vanhempieni luona, ja vaikka tilaisuuden olisi voinut käyttää hyväksi tehden vihdoin sen suursiivouksen, jota olen jo kuukauden päivät suunnitellut tai maalaten pikkuvessan seinän loppuun (sekin kun on odottanut tekemistä jo useamman viikon), niin päätin kaikesta huolimatta olla tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Neuloin, istuin tv-huoneessa, pyörin kaupungilla ja kävin lenkillä. Tein sitä, mikä sillä hetkellä sattui huvittamaan ja onnittelin itseäni siitä, että osaan tarvittaessa vain olla. Tärkeä taito sekin tässä kiireisessä maailmassa, vai mitä?

Tuleva viikko tulee jälleen olemaan työntäyteinen, mutta viikot menevät nykyään niin nopeasti että viikonloppu on ennen kuin ehdin huomatakaan. Kalenteri on onneksi viikonloppujen osalta suurimmaksi osaksi tyhjää täynnä seuraavaan kesälomaan saakka, joten olen päättänyt jatkossakin tehdä enemmän asioita, joista itse tykkään ja joista lapset tykkäävät, ehkä laittaa vielä pihaa ennen talven tuloa ja varmasti fiilistellä joulua hyvissä ajoin, noin muutaman esimerkin mainitakseni. Naapuruston lenkkiporukan kanssa päätimme juosta kympin matkan tulevassa Finlandia maratonissa, ja toiveena olisi alkaa aktiivisemmin tekemään myös lihasjumppaa kotona niin että saisin kipeytyneen jalan takaisin kuntoon. Fiksua olisi varmasti myös vähentää sokerin käyttöä, mutta liian monen tavoitteen asettaminen yhdellä kertaa ei tule johtamaan mihinkään muuhun kuin luovuttamiseen. Ja jos nyt voin todeta, että asiat saavat edetä omalla painollaan jaksamisen mukaan, niin syksyn pimeillä joudun varmasti henkisesti potkimaan itseäni eteenpäin, jotta jaksan edes puolia siitä, mihin vielä nyt on energiaa.

Iloa uuteen viikkoon!