Väliaikainen kiire

Just nyt itseäni ihan naurattaa julkaista kuvia seesteisestä lukuhetkestä olohuoneen sohvalla, koska sellaisia ei todellakaan ole viime aikoina meikäläisellä ollut! En yleensä stressaa juurikaan mistään, töissä hermo ei mene vaikka mikä olisi ja uskon vahvasti siihen, että lopulta kaikki järjestyy kuitenkin hyvin tai edes kohtalaisesti, joten miksi vatvoa asioita etukäteen. Yksi asia kuitenkin on mikä saa hermoni kireälle. Se, että tiedät jonkun deadlinen painavan päälle, mutta yrittäessäsi paiskia hommaa valmiiksi sinut keskeytetään vähintäänkin sata ja yksi kertaa. Nyt tämä on aika hyvin tuntunut kärjistyvän siihen, kun Nooan synttärivalmistelut on useampana päivänä olleet tärkeysjärjestyksen kärkipäässä, mutta samalla lapset ovat kaivanneet huomiotani 24/7. Tiedättekö muut äitit mitä tarkoitan? En tiedä olenko lasten syntymän jälkeen tehnyt yhtäkään asiaa keskeytyksettä alusta loppuun.

Tänään tein viikon sisään kuudennen kakkuni. Viime viikonloppuna kaksi täytekakkua, viikolla kaksi porkkanakakkua töihin ilahduttamaan työkavereita ja tänään yhden suklaakakun ystäville ja yhden täytekakun huomiselle. Ensi viikolla leivon jälleen vähintään yhden täytekakun, kun vuorossa on Minean kaverisynttärit. Nautin kyllä kaikesta tekemisestä ja suunnittelusta, mutta luulen silti että viikon päästä alkava talviloma tulee olemaan todellista nollaamista.

Mitäs teidän elämään tällä hetkellä kuuluu? On ollut älyttömän kiva huomata, että kommenttiboksi on taas välillä ollut vähän aktiivisempi. Kiitos siitä teille, sillä ette tiedäkään, miten se on antanut energiaa ja intoa bloggaamiseen. Kuluneen viikon hiljaisuus esim instassa johtuu vain ja ainoastaan ajanpuutteesta, mutta heti kun yhdet synttärit on vielä taputeltu pois alta, niin lupaan aktivoitua ihan kaiken suhteen.

Robottikakku mansikka-suklaatäytteellä

 

POHJA:

4 kpl (2 dl) kananmunia

2 dl sokeria

2 dl vehnä-perunajauhoja (esim 0,75dl vehnäjauhoja ja 1,25dl perunajauhoja tai puolet ja puolet

1,5 tl leivinjauhetta

Tee näin: Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhoseosja leivinjauhe ja lisää varovasti sekoittaen munasokeriseokseen. Voitele ja korppujauhota kaksi vuokaa (18cm ja 10cm), kaada taikina niihin ja paista 175 asteessa. Kakut ovat valmiina kun puutikkuun ei enää tartu taikinaa. Huomaa, että pienempi vuoka täytyy ottaa aiemmin pois uunista kuin isompi!

TÄYTE 1:

2 dl kuohukermaa

2-3 dl mansikoita

3 rkl mansikkahilloa

3 rkl vaniljakreemijauhetta

Tee näin: Vatkaa kerma. Survo haarukalla mansikoita. Sekoita kerma, mansikat, hillo ja kreemijauhe. Jätä täyte odottamaan jääkaappiin.

TÄYTE 2:

40 g voita tai margariinia

0,75 dl tummaa kaakaojauhetta

2 rkl vaniljasokeria

2 rkl maitoa

160 g maustamatonta tuorejuustoa

5-6 dl tomusokeria

Tee näin: Vatkaa huoneenlämpöinen voi sekaisin vaniljasokerin kanssa. Lisää tuorejuusto, kaakaojauhe ja tomusokeri. Notkista vielä lopuksi täytettä maidolla.

KORISTELEMINEN:

2 dl kuohukermaa

3 rkl sokeria

3 pkt harmaata sokerimassaa

1 pkt mustaa sokerimassaa

1 pkt sinistä sokerimassaa

työskentelytarpeet: kaulin, tomusokeria, kolme hammastikkua, haarukka, lyijykynä, terävä veitsi ja erikokoisia pyöreitä ”muotteja” (itse käytin pursotuspäitä)

Tee näin: Leikkaa isompi kakku neljään samankokoiseen osaan ja pienempi kolmeen. Käytä kokoamisessa apuna kakkuvuokia ja anna kakkujen mielellään olla täytteineen vuoissa yön yli jääkaapissa ennen kuorrutetta. Kostuta maito-vaniljasokeriseoksella jokainen pohja ennen täytettä. Täytä vuorotellen mansikka- ja suklaatäytteillä.

Vatkaa kerma ja kuorruta kakut sillä. Kaulitse harmaa sokerimassa sopivan ohueksi (liian ohut repeää helposti) ympyräksi. Nosta isomman kakun päälle, taputtele kakun muotoiseksi ja leikkaa ylimääräiset reunat pois. Tee sama pienemmälle kakulle. Muotoile massasta koristeita painellen kynänpäällä, leikaten ympyröitä pursotuspäällä ja painellen reikiä haarukalla. Kädet ja takaosan kirjaimet kannattaa kiinnittää myös hammastikun pätkien avulla, jotta ne varmasti pysyvät, mutta muuten riittää vesikiinnitys.

Onnellisten juhlaviikonloppu

Juhliminen on tältä erää ohi, vieraita kävi yhteensä reilut kaksikymmentä ja vähintään yhtä monta tuntia vietin tällä viikolla keittiössä leipoen. Nyt sunnuntai-iltana olo on melko väsynyt (huomenna varmasti entistäkin väsyneempi), mutta samalla koen olevani niin kovin etuoikeutettu. Olemme saaneet juhlia rakkaan poikamme synttäreitä yhdessä ystävien ja läheisten kanssa, samaan viikonloppuun mahtui myös Minean ystävän synttärit ja Nikolla miesten saunailta. Meno on välillä tuntunut melkoiselta aikatauluttamiselta, mutta käteen tästä kaikesta on jäänyt vain hyviä muistoja ja onnellisuus siitä, että ympärillä on ihania ihmisiä. Nooakin totesi tänään viikonlopun olleen hyvä, synttärisankari siis sai sen, mitä eniten toivoikin.

Huomenna pääsen rentoutumaan hyvässä seurassa illalliselle, ja ystävänpäivänä juhlitaan jälleen – niin ystävyyttä kuin meikäläisen synttäreitäkin. Ajatukseni synttärien suhteen on olleet hieman ristiriitaiset, koska en ihan täysin tiedä, mitä ajatella vanhenemisesta. Juuri nyt tuntuu siltä, että elän onnellisuuskuplassa, jossa kaikki rullaa kivasti omalla painollaan ja pääpiirteissään kaikki on elämässä hyvin. Lapset on jo vähän isompia ja omatoimisempia, perhe, ystävät ja työ ovat sopivassa balanssissa eikä tiedossa ole mitään suurempia elämänmuutoksia tai projekteja. Vuosien lisääntyminen ei sekään periaatteessa haittaa, mutta kuitenkin huomaan joskus miettiväni, sulkeutuuko elämässä aina jokin portti ikääntymisen myötä. Koen kyllä ehtineeni kokea elämässä ihan riittävästi, mutta kun vuodet kuluvat niin kovalla vauhdilla, että sitä helposti voi jäädä arkeen kiinni niin että jotain tärkeää unohtuu kiireessä taka-alalle. En tiedä saanko tästä ajatuksesta itsekään ihan täysin otetta, ehkä tämä on ihan normaalia vanhenemisen kyseenalaistamista ja jopa pelkoa siitä, että kohta huomaa olevansa liian vanha yhtään mihinkään?

Vanha tai ei, en itse ole vielä reilussa kolmessakymmenessä vuodessa oppinut näkemään itseäni niin kovin aikuisena enkä tiedä, onko se edes niin välttämätöntä? Ulkoisilla mittareilla olen kovinkin aikuinen – on kaksi lasta, koira, farmariauto, talo ja työ – mutta toivon että voisin ikuisesti säilyttää jonkinlaisen nuorekkuuden ajatusmaailmassani. Eikä se varmaan olekaan kuin itsestä kiinni. Samalla tavalla kuin positiivinen ajattelu, se lisääntyy mitä enemmän siihen itse keskittyy ja mitä enemmän siihen törmää ympärillään. Ja tästäkin syystä on mahtavaa omistaa maailman parhaat ystävät ja läheiset – jos joskus oma luottamus loppuu kesken, löytyy läheltä aika iso joukko huipputyyppejä, jotka ovat aina valmiina jakamaan kanssasi palan kakkua.