Avaan koneen, ajatuksenani on tulla kirjoittamaan siitä, kuinka jokaisessa perheessä joulu näyttäytyy erilaisena. On erilaisia jouluperinteitä, toisille joulu merkitsee enemmän kuin toisille, mutta on myös perheitä, joille joulu tarkoittaa surua siitä, mitä itsellä ei ole tarjota. Tahtoisin pukea sanoiksi kaiken sen myötunnon, jota tunnen niitä perheitä kohtaan, joilla ei omasta halustaan huolimatta ole tarjota joulun tunnelmaa, perheen yhdessäoloa tai notkuvaa joulupöytää, mutta pyyhin tekstini pois yhtä monesti kuin aloitan kirjoittamisen. Pelkään että puen ajatukseni sanoiksi tavalla, jota en taaskaan tarkoittanut, mutta kuitenkin, tahdon sanoa jotain. Lapsen odotukset siitä, millainen on hyvä joulu, mitä jouluna syödään, käykö joulupukki, saako toivoa lahjoja ja onko perhe yhdessä. On suorastaan sydäntäraastavaa ajatella niitä pieniä lapsia, jotka viettävät joulua kuten mitä tahansa muutakin päivää tai niitä vanhempia, jotka suruissaan katsovat vierestä lastensa odotuksia tietäen, etteivät pysty niitä täyttämään. Kuten jo viime jouluna totesin, lasten ilon kautta joulu saa todellisen merkityksensä.

Toivoin niin kovasti, että tänä jouluna voisin olla konkreettisesti jakamassa jouluiloa muillekin lapsille kuin vain omilleni. Joulussa ehdottomasti tärkeintä on tuottaa iloa lapsille, oma jouluiloni syntyy seuraamalla Minean ja Nooan joulunodotusta, jännitystä kun pukki tulee, lahjojen avaamista ja yleistä hyvää joulumieltä. Lähimmäisen muistaminen ja rauhoittuminen ovat ne joulun tärkeimmät sanomat, jotka haluan myös omille lapsilleni opettaa, mutta vielä näin pienelle lapselle joulu konkretisoituu lahjojen saamiseen ja niillä yhdessä leikkimiseen. Mielelläni antaisin läsnäoloa, iloa ja yhteisiä hetkiä kaikille maailman lapsille, jos vain voisin, mutta pienistäkin teoista on hyvä aloittaa, ja siksi kenen tahansa meistä on helppoa tehdä hyvää. Omasta vähästäkin voi jakaa, ja lopulta joulumieli syntyy muiden ilon näkemisestä – vaikkei toinen osaisikaan sanoa kiitos, on ajatus hyvän teon takana tärkeintä.

Ajatus hyvän tekemiseen lähti apua tarvitsevien ahdingon näkemisestä. Mietin, kuinka voisin bloggaajana hyödyntää olemassaolevia kontakteja sekä innokkuutta ja idearikkautta, jota meidänkin blogiporukassa tuntuu olevan vaikka kuinka. Yhdessä Kertun, Lauran, Essin, Evelinan ja Katriinan kanssa soitettiin kymmeniä puheluita, lähetettiin vähintään yhtä monta sähköpostia ja saatiin kuin saatiinkin hienoja yrityksiä innostumaan ideastamme ja lähtemään mukaan projektiimme. Valitettavasti osalle kontaktoimistamme yrityksistä hyväntekeväisyys ei kuulunut toimintaperiaatteisiin, ja pariin kertaan tuntui että projektista ei lopulta tule yhtään mitään, mutta sitten taas joukossa oli näitä upeita yrittäjiä ja isompia yrityksiä, jotka epäröimättä sanoivat tukevansa ajatustamme. Löysimme yhdeksän apua tarvitsevaa perhettä Hope Ry:n ja Jyväskylän arkiavun kautta. Osalle perheistä pääsemme toteuttamaan jouluapua kokonaisvaltaisesti, kun Prismasta saamme ruokakassit, Viherlandialta kuuset ja kukkia, vanhemmille teatteriliput, pehmeitä paketteja Kimperistä ja lelulahjat Jollyroomista. Itse ostimme vielä kasan lisää lahjoja perheiden lapsille niin että yhteensä hyvää mieltä lahjojen muodossa saa 25 lasta.

Jo projektin alkuvaiheessa keskustelimme siitä, kuinka näkyvästi tuomme asian esille, sillä aidoimmillaan hyväntekeväisyys on varmaankin sitä, että pyyteettömästi antaa, olettamatta itse mitään. Tämä ajatus meilläkin on jokaisella, mutta toisaalta myös uskon, että aiheen esiin nostaminen voi innostaa myös muita auttamaan. Kuten perjantainakin eräälle haastattelijalle sanoin, hiljaisena projektina tämä olisi ollut vain meidän projektimme. Puhumalla asiasta ääneen ja kannustamalla muitakin mukaan auttamaan apua saadaan perille paljon laajemminkin. Tuskin kukaan ajattelee, ettei halua tehdä hyvää, jos mahdollisuudet siihen on olemassa.

Ensi viikolla meillä on edessä pukkikierros ympäri Jyväskylää. Mukaan pakataan peräkärryllinen kuusia, ruokaa ja lahjoja, vaikka varmaa ei vielä ole osaako kukaan meistä edes ajaa peräkärryä, huh! Ystäviltä ja sukulaisilta kyselimme vinkkiä siitä, mitkä lahjat heidän lapsilla on tänä vuonna toivelistalla, jotta osasimme ostaa kaikille jotain toivottavasti mieluisaa – lapsien ikähaitari oli nimittäin 7 kuukaudesta 16 vuoteen. Meissä tämä joulutempaus herätti isomman kipinän auttamiseen, ja nyt koitammekin ideoida ensi vuodelle jotain jatkuvaa avustusta oman seudun vähävaraisille. Yhtenä ideana on pyörinyt esim lasten syntymäpäivien avustaminen, meistä kun löytyy melko innokkaita juhlien järjestäjiä! Avun ei aina tarvitse olla mitään isoa, vaan hyvä teko on esimerkiksi antaa omilta lapsilta pieneksi jääneet luistimet tai jo useampaan kertaan katsottu lasten dvd eteenpäin jollekin, jolla leluja ja tavaraa on hyvin niukasti. Jos sinulla heräsi kiinnostus avun tarjoamiseen, suosittelen kontaktoimaan paikallista Hopea tai muuta vastaavaa avustusjärjestöä. Meille jyväskyläläisille löytyy facebookista myös Arkiapua jyvässeudulla -ryhmä, jonka kautta on mielestäni erityisen helppo tarjota konkreettista apuaan, oli se kuinka suurta tai pientä tahansa!