Loman jälkeinen töihinpaluu tapahtui eilen niin rytinällä, että itse olin vielä toinen jalka lomalla ja aamulla työhuoneessani seisoskellessa hämmästyneenä tuijottelin ympärilleni pohtien, mistä sitä aloittaisi. Tein kahden tunnin työpäivän, tänään töissä meni neljä tuntia plus lounas- ja kahvitauot, joten mitaleja työhön panostamisesta tuskin on tähän osoitteeseen ihan heti tulossa, mutta tiedättekö, että lasten hoitokuvioiden, kauppareissun, auton oston, raksapalaverin, yhden perheen kuvien muokkauksen, harrastukseen viemisen, kaihdinpalaverin, postikäynnin, kuukausittaisen laskujen maksamisen ja kaikkien kotitöiden jälkeen olin tänään todellakin pullan jos jonkin tarpeessa. Ongelman ydin lienee on siinä, että ensin pääset kunnolla virittäytymään lomatunnelmaan pyörimällä kotihousuissasi viikon putkeen, ja sitten paluu arkeen onkin jo edessä ja se tapahtuu paljon armottomammin kuin yhtenäkään muuna tavallisena maanantaina. En tiedä onko kukaan muu tästä samaa mieltä, mutta vaikka irtiottojen sanotaan piristävän perheellisen arkea, niin itse väittäisin sen olevan päinvastoin – ruuhkavuosifiilistä on huomattavasti helpompi sietää, kun onnellisen tyytyväisenä ei tiedä paremmasta.

Se, mikä mut sai kaipaamaan lisää lomaa ja vähemmän töitä, oli meidän viikonlopun pikareissu Tampereelle. Ensin oltiin suunniteltu, että Niko pitää syysloman meidän kanssa samaan aikaan, mutta kun se jossain vaiheessa muuttuikin työkiireiksi päivisin ja pitkiksi raksarupeamiksi iltaisin, jäi meille perheenä vietettävää aikaa vain lauantai ja sunnuntai. Vielä perjantaina meiltä oli hotelli varaamatta ja koko reissu vaakalaudalla, kun Nooa tyhjensi Hoplopin jälkimainingeissa mahalaukkunsa sisällön keskelle meidän eteistä, mutta kun yön aikana selkeni, ettei kyseessä ollut kertaluontoista episodia pahempi juttu, niin uskalsimme aamulla startata auton kohti Tamperetta. Tampereella meitä odotti Ikean lihapullat ja tunnin pikakierros Ideaparkissa, koska huomasin unohtaneeni seuraavan päivän synttärisankarille tarkoitetun lahjan kotiin keittiön komeroon. Leluhyllyn silmäileminen ToysRUsissa osoitti, ettei mielikuvitukseni lopulta riittänyt muuhun kuin nappaamaan mukaan täsmälleen samanlaisen lego-paloauton kuin se kotona valmiissa paketissa odottava, jonka olin ostanut hyvissä ajoin etukäteen välttääkseni viime hetken paniikkia.

Ihan ei ehkä lahjan kanssa mennyt kaikki putkeen, mutta pääasia että päästiin sunnuntaina angry birds -synttäreille, ja MInea sai pitkästä aikaa leikkiä Elsan kanssa. Pojilla on 1,5 vuotta ikäeroa, mutta oli hauska huomata, miten niilläkin leikit lähti heti vauhdilla liikkeelle, vaikka Nooa ei aina näyttänyt ihan edes tajuavan, mitä leikitään. Luulen, että Minean esimerkki on aika vahvasti auttanut Nooaa ymmärtämään, miten jonkun kanssa leikitään yhdessä, sillä en muista että Minea olisi vielä noin pienenä osannut touhuilla muiden lasten kanssa samalla tavalla, vaikka muuten niin taitava tyttö jo olikin. Muistelisin, että puolitoistavuotiaana Minean leikkiminen oli enemmänkin sitä, että kaverin kanssa oltiin kyllä samassa huoneessa, mutta leikit oli molemmilla ihan omia touhujaan. Nyt synttäreillä pojat juoksivat, heiluivat käukosäätimien kanssa vaatien lastenohjelmia, ajoivat junaradalla ja pariin kertaan saattoivat naureskellakin toistensa hölmöilyille. Tällaisissa tilanteissa sitä aina muistaa, kuinka paljon se harmittaakaan, että nykyään nämäkin tyypit asuu ihan liian kaukana, jotta ehtisi näkemään riittävän usein – vielä kun välimatkan lisäksi kaikilla on omat aikataulunsa ja arkikiireensä, niin joskus tapaamisten sopiminen voi olla yllättävänkin hankalaa. Onneksi aina on synttärit ja kohta yksi vierashuone, johon majoittaa ystäviä yökylään.

Minealle Tampereen kohokohtia oli tietenkin kaikki, mitä Elsan kanssa tehtiin. Tyttö sai myös valita muutaman vaatteen Mangon lastenosastolta, ja mukaan valikoitui uusi toppis kaupunkikäyttöön, paksumpi neule ja ihana kukallinen hame. Dinskosta napattiin vielä molemmille meille samistelukengät eli Minealle kuvissa näkyvät mustat nilkkurit ja mulle aika lähelle samanlaiset. Tavoitteena oli löytää välikausikengät hoitoon (miten voi edes olla mahdollista, että meiltä oli ne vielä hankkimatta tässä vaiheessa syksyä?!), mutta lopulta ne käytiin Minean kanssa hakemassa ruokakauppareissulla Prismasta.

Lauantaina käytiin Minean ja Elsan kanssa Tampereen työväenteatterissa katsomassa näytelmää Vesta Linnea ja aavelapsen arvoitus. Voin suositella näytelmää kaikille yli 4-vuotiaille lapsille, se oli oikeasti ihan viihdyttävä meille äiteillekin, ja samaistumispintaa löytyi Vesta Linnean ylirasittuneesta, hieman homssuisesta äitistä. Ainakin allekirjoittaneelle tuli monessa kohtaa vähän liiankin tuttu fiilis, kun näytelmän äitihahmo lompsi ympäriinsä t-paidassa, nuhjuisissa kotihousuissa ja crocseissa. Tyttöjä näytelmä taisi välillä vähän jännittää, ainakin niissä kohdin kun näyttämö pimeni ja täyttyi savusta. Kokonaisfiilis näytelmässä kuitenkin oli aika hulvaton, menkää siis ihmeessä katsomaan, varsinkin jos edellisestä teatterikäynnistä on jo aikaa ja asutte Tampereen seudulla!