KUN TAJUAA MIKÄ ON OIKEASTI TÄRKEETÄ

2 kesäkuun, 2015

On lauantai. Aamu alkaa iloisesti askarrellessa korttia tuoreelle ylioppilaalle. Kimalleliimaa menee ehkä vähän liikaa ja leimasimella tuli kirjaimia lätkittyä kortin niillekin puolille, joihin tekstiä ei olisi tarvinnut. Mies ajaa nurmikkoa ja tekee muita pihahommia, vaimo lähtee amupalojen ja leipomisen jälkeen lasten kanssa hetkeksi aikaa ulos. Matkalla vastaan tulee ystävä, jonka kanssa vaihdetaan kuulumiset, päivitellään viikkoja kestänyttä tuulista ilmaa, naureskellaan kun omalla pihalla yrtit ei kasva ja yhteisymmärryksessä nyökkäillään, kun tulee puhe siitä kuinka hommat kasaantuu. Tekemistä olisi niin paljon enemmän kuin aikaa, mitään ei huvita aloittaa kun lapset keskeyttää sen kuitenkin. Miten houkuttelevalta alkaakin tuntua jo pelkkä ajatus siitä nurmikon leikkaamisesta kaikessa rauhassa.

Aamupäivän tunnelma on odottava, tänään on kahdet juhlat joihin tulisi ehtiä – ensimmäisiin ilman lapsia ja toisiin lasten kanssa. On jo aiemmin puhuttu että tänään voisi kokeilla miten tuttipullo kelpaa vauvalle, ja ehkä äiti ja isi voisivat yhdessä istua juhlissa iltaa pidemmän kaavan mukaan. Sen tarkempia suunnitelmia ei uskalla tehdä, kun eihän sitä yhtään tiedä miten vauva pärjää mummin ja ukin kanssa, ja yöunille meno on varmasti se vaikein osuus, joten se on syytä joka tapauksessa jättää äitille. Tulee aika lähteä ensimmäisiin juhliin, joissa porukka on jo kovin juhlatunnelmassa. Istuu terassilla, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta niin että tarvitsee aurinkolasit. Isi ei tunne porukasta ketään ja äitikin vain juhlien emännän, mutta juttu luistaa vieraiden kanssa kohtalaisen hyvin. Siitäkin huolimatta että äiti ja isi tulivat omalla autolla ja aikovat lähteäkin niin.

Kotona vastassa on ylioppilasjuhlia innokkaasti odottava tyttö sekä nälkäinen vauva. Mummi kertoo, ettei vauvalle ollut kelvannut tuttipullo sillä aikaa kun isi ja äiti oli poissa. Vaikka nälkä ei enää juhlissa vaivaakaan, kiukutellaan äitille parin tunnin poissaolosta. Isi syö ja juo kahvit, sitten on äitin vuoro. Vuorotellen rauhoitellaan vauvaa. Välillä äiti käy kotona tytön kanssa, kun tyttö kaatuu kahteen kertaan ja saa toisella kerralla tikun sormeensa. Juhlissa molemmat lapset itkee. Vieraita alkaa lähteä, äiti kuulee yhden tokaisevan tylysti, että johan tässä on tarpeeksi itkua kuunneltukin. Hävettää, kun olo on ei-toivottu, ja äiti tekisi mitä vaan että voisi jo lähteä kotiin.

Kotona alkaa iltapuuhat, ja äitikin luopuu ajatuksesta lähteä enää mihinkään. Aiemmin teki kovasti mieli päästä ulos tuulettumaan, mutta päivän mittaan tunne on jäänyt taka-alalle, ja väsymys iskee päälle. Iltatouhuissa ei ehdi jutella, mutta yllättäen isi ilmoittaa lähtevänsä kaupungille kavereita moikkaamaan. Niinpä niin, arvaahan sitä miten siinä tulee käymään, aamuyöstä kotiin ja seuraavana päivänä puolet päivästä menee nukkuen ja äitille sunnuntai on taas kuin tavallinen arkipäivä. Tekisi mieli sanoa, mutta ei jaksa edes aloittaa.

Seuraavana aamuna äiti herää aikaisin. Pitää laittaa aamupalaa, hoitaa lapset ulos ja lähteä itsekin puistoon. Onneksi tänään apuna on isovanhemmat. Väsyttää kun tuli sittenkin istuttua iltaa naapurin kanssa vielä hetki lasten mentyä nukkumaan. Jääkaapissa ei ole lounastarpeita, joten siwasta täytyy ostaa pussillinen pyttipannua, josta äiti paistaessa huomaa puuttuvan lihan, jota pakkauksen mukaan perunan seassa tulisi olla. Miten nyt ei tunnu mikään onnistuvan? Äiti ei jaksa enää leikkiä marttyyria vaan herättää isin, tokaisee menevänsä päiväunille ja jättää lapset leikkimään isin kanssa. Vajaa tunti unta oli se mitä nyt kaivattiinkin niin että kaikki tuntuu taas helpommalta. Päiväunien jälkeen on energiaa sanoa isillekin, kuinka paljon oikeasti ärsyttää. Isi ei ymmärrä mistä taas on kyse, kysyy vaan vituttaako kun et ite päässyt lähtemään. Sen enempää miettimättä äiti vastaa hätäisesti no ei todellakaan. Myöhemmin äiti vielä miettii asiaa, tajuaa ettei se oikeasti niin paljoa harmitakaan. Tuskin jäin mistään tärkeästä paitsi. Tärkein on tällä hetkellä täällä kotona. Se vitutti, ettei isi tajunnut sitä.

AJATUKSIA ISYYDESTÄ + Liberon arvonnan voittaja

31 toukokuun, 2015

Yhteistyössä Libero BabyBuzz

Muistatte varmaan kun kirjoitin parisen viikkoa sitten siitä kuinka isä voi aktiivisemmin olla osallisena raskausaikana? Meillä molempien odotus on Nikon osalta ollut lähinnä potkujen tunnustelua, ultrissa mukana olemista, nimen miettimistä, hankintojen tekemistä ja Mineaa odottaessa odottajan oppaan lukemista. Melko lailla samoja asioita tekin listasitte kommenttiboksissa, plus että monet isät olivat osallistuneet myös neuvolakäynteihin ja tietenkin kyselemällä ja juttelemalla osoittaneet kiinnostustaan vauvaa kohtaan. Muutama sanoikin, että äidin on muistettava antaa tilaa isälle, sillä äiti helposti sulkeutuu omaan vauvakuplaansa ja unohtaa jakaa odotuksen tuntemukset puolisonsa kanssa. Toisaalta se myös vaatii suhteelta tietynlaista avoimuutta, jotta keskustelu raskaudesta ja sen eri puolista tuntuu luontevalta. Mahan silittely, tulevaisuuden romantisointi yhdessä ja äidin jalkojen hierominen ei ole joka isän ja äidin juttu.

Jo aiemmin totesin, että meillä Liberon kehittelemä BabyBuzz ranneke olisi toiminut etenkin nyt toista lasta odottaessa, kun kaikki on jo koettu Minean odotusaikana ja toinen raskaus tuntui jo kovin arkiselta. Rannekkeen myötä raskaudesta tulee näkyvämpi osa arkea, vanhemmilla on molemmmilla jokin vauvaan liittyvä yhteinen asia, joka muistuttaa pienillä värähdyksillään että täällä mahassa ollaan. Ei se yksi ranneke maailmaa muuta, mutta lähentää ja tasa-arvoistaa vanhempia raskausaikana, näin mä uskon.

Jälkikäteen olen miettinyt, oltaisiko me voitu tehdä jotain toisin, niin että Niko olisi tuntenut osallistuvansa enemmän odotukseen. Tai mistä mä tiedän, ehkä mekin jaettiin ja koettiin odotus juuri meille sopivalla tavalla. Pyysin Nikoa kirjoittamaan omia kokemuksiaan siitä, miten Niko on kokenut esikoisen ja nyt Nooan odotusajan. Onko ekalla ja toisella kerralla jokin ollut erilaista? Miten yhteinen odotus vaikuttaa kiintymykseen vauvan synnyttyä? Kokeeko isät äitien sulkeutuvan omaan raskauskuplaansa sulkien isän ulkopuolelle?

”Kyllä se niin on, että esikoisen odotusajan koin huomattavasti jännittävämpänä aikana kuin Nooan. Se varmasti johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että odotusaika oli kummallekin uutta ja jännittävää aikaa. Olimme enemmän toistemme tukena, ihmettelimme yhdessä vauvan liikkeitä, mahan kasvua ja luimme yhdessä neuvolasta saatua raskausviikkokirjaa. Kun taas Nooan kohdalla lähes nämä kaikki jäivät pois. Kuitenkin kummatkin odotusajat ovat olleet myös minulle jännittävää aikaa, vaikka koko raskauden/lapsen saamisen sisäistäminen ja tajuaminen menee hyvin lähelle syntymää. Lähes synnytysosastolle asti.

Isänä olemisen isoimmat haasteet ja vaikeudet, ainakin omalla kohdallani ovat olleet lasten ensimmäiset 6kk. Tuolloin itselläni on mielestäni ollut haastavinta ja raskainta, kun tuntuu ettei pysty olemaan mitenkään hyödyksi tai apuna lasten kanssa. Tämä varmasti johtuu pitkälti siitä että lapset on molemmat imetettyjä, ja ainut lapsia rauhoittava asia on äitin syli tai syöttäminen. Lisäksi uskon että isillä (kuten minulla) jotka on paljon töissä tai eivät pidä isyyslomiaan muutamaa viikkoa pidempään, vaikuttaa läsnäolon määrä läheisyyteen. Toisaalta taas olo voi joskus tuntua turhaltakin kotona, varsinkin vauvan ollessa vielä aivan pieni, jolloin syöminen ja nukkuminen on kaikki mitä vauva tekee. Silloin isompi apu on siitä, että olen töissä tienaamassa.

Kotin miettiä miten BabyBuzz ranneke olisi meillä toiminut, mutta näin jälkikäteen on kuitenkin vaikea sanoa, millaista hyötyä siitä olisi itselleni ollut raskausaikana, ehkä toisella kerralla joka tapauksessa enemmän. Olisin varmasti ollut valmis kokeilemaan, sen avulla raskaus olisi ainakin tullut edes puheeksi useammin. Niin kotona kuin muuallakin. Auttaahan se puhuminenkin asian sisäistämisessä.

Se täytyy vielä sanoa, että vaikka alku on omalla kohdallani ollut hitaampaa lämpenemistä, on nyt ollut mahtavaa nähdä miten lapset kasvaa ja miten Mineasta on tullut iso tyttö, jonka kanssa voi jutella ja tehdä kaikenlaista. Viimeistään silloin isästä tulee yhtä tärkeä kuin mitä äiti on ollut jo alkumetreistä saakka.”

Mitenhän teidän miehet on kokeneet raskausajan ja pienvauva-arjen? Kysykääpä tänään mieheltänne, jos ei muuta niin siitä saa hyvän keskustelun aikaan kun jokin asia voi itelle tulla jopa yllätyksenä. Se kun on niin vaikea asettua toisen kenkiin ja nähdä tilanne toisen silmin. Ja kaikki te tulevaisuuden odottajat, muistakaa BabyBuzz ranneke ja ottakaa se ennakkoluulottomasti osaksi odotusta – jospa se kuitenkin helpottaisi isän roolia edes aavistuksen.

Ihanan Liberon kassin täynnä erilaisia hoitotuotteita saa itselleen nimimerkki SAMP. Onnittelut voittajalle, sähköpostistasi löytyy pian tarkempaa tietoa! Mikäli onni ei suosinut tällä kertaa, kannattaa kurkata Minishown instatili (@minishowblogi). Siellä on juuri alkanut Liberon arvonta, jossa voit voittaa vauvan vaatepaketin sekä meilläkin monta tylsää hetkeä pelastaneen Liberon perhosen!!

MONTA SYYTÄ OLLA ONNELLINEN

28 toukokuun, 2015

Kun saa viettää näitä täydellisiä päiviä, jolloin kaikki vaan sujuu kuin itsestään, sitä hymyilyttää vielä nukkumaanmennessäkin, ja todennäköisesti sama fiilis kantaa vielä huomennakin. Ja onhan silloin jo perjantai eikä mikään voi mennä pieleen, eikö niin? Usein tulee niitä hetkiä, kun sitä ajattelee että nyt kaikki on just niin hyvin kun toivoisinkin ja lupaa että tästä eteenpäin mä tajuan olla tyytyväinen siihen mitä mulla on. En halua koko ajan uutta ja lisää, vaan olen onnellinen nykyisestä. Liian usein mä kuitenkin myös unohdan sen miltä tuntuu olla tyytyväinen ja aloitan jälleen uuden projektin tai keksin uuden päämäärän, jota tavoitella, kuten tällä hetkellä taloprojekti. Tänään kaikki tuntui kuitenkin olevan hyvin, mulla on ihana perhe, parhaat ystävät, tavallisen mahtava elämä tavallisine huolineen, tulevaisuus jota odottaa innolla ja monta pientä asiaa jotka toisinaan ärsyttää, toisinaan ilahduttaa. Enimmäkseen käsittämättömältä tuntuu se, että mulla tosiaan ihan oikeasti on tämä täydellinen perhe, jollaisesta en ennen lapsia olisi mitenkään osannut haaveilla. Ja sitten on ystävät. Ystävät joita ilman kaikki olisi niin paljon värittömämpää.

Uskon ettei kaikki nauttisi samalla tavalla kotonaolosta, mutta äitiyden kautta mä olen ehdottomasti löytänyt itseni. Vaikka mitäs se joku tutkija vasta vähän aikaa sitten varoitteli hurahtamisesta äitiyteen? Siinä me tänään istuskeltiin Kertun ja Jennan kanssa kahvipöydässä Kertun luona ja hymyiltiin kahdelle frozen-fanille, jotka esittivät tanssien ja lujaa laulaen let it gota yhdessä. Melun määrä oli lähes jotain sietämätöntä, kun kolme vauvaa huusivat kaikki samaan aikaan joko tylsyyttään, nälkäänsä tai muuten vain ääntä pitääkseen, musiikki pauhasi kännykästä taustalla ja tytöt lauloivat, mutta siltikään en olisi voinut olla onnellisempi siinä hetkessä. Meillä oli mun tekemiä hampurilaisia, Jennan tekemää salaattia ja Kertun leipomia pätkismuffinsseja mahat täynnä, aurinko paistoi ja juttu luisti, mitä muutakaan stä osaisitehdä kuin hymyillä sille kaikelle.

Vaikka viihdyttiin Kertulla jo muutenkin luvattoman kauan, jäi Minea vielä leikkimään siksi aikaa kun me Nooan kanssa käytiin vyöhyketerapiassa. Tämä oli viides ja viimeinen kerta tällä erää, sillä terapeutti Sini kertoi jalkapohjien pehmenneen ja suoliston alkaneen aueta niin hyvin, että tästä eteenpäin jatketaan tilanteen seuraamisella. Jos mietin Nooaa kuukausi sitten ja nyt, on tilanne niin toisenlainen ettei Nooaa uskoisi samaksi pojaksi. Katse on kirkastunut huomattavasti, kulmat ei ole enää jatkuvasti kurtussa, turhia itkuja ei ole lähes ollenkaan, poika hymyilee enemmän kuin itkee ja nieleskelystä ja pulauttelusta on melkein päästy eroon. Eikä riitä että Sini on saanut Nooan olon helpottamaan, vaan olen saanut hyviä vinkkejä itellenikin. Vesi tulisi juoda huoneenlämpöisenä, puoli litraa heti hampaiden pesun jälkeen ja päivän mittaan yhteensä pari litraa. Kylmää vettä elimistö hylkii enemmän, mikä tarkoittaa sitä että vesi lähestulkoon kulkeutuu elimistön läpi imeytymättä. Aamupäivän veden tankkaamisen pitäisi auttaa näkyvästi iltapäivän vireystilaan. Tämä menee kokeiluun heti huomisesta alkaen!

Ja arvatkaa mitä vielä? Me saatiin se tontti! Arvonnassa saatiin numero 21, valintatilaisuudessa saatiin meidän 14. merkkaama tontti, joka ei ehkä ole se unelmien ykköstontti, mutta loistava joka tapauksessa, ja vihdoin meidän raksaprojekti etenee. Vielä en edes usko sitä todeksi, mutta vähitellen käynnistyy suunnittelu, tarjousten kysely ja ensi keväänä itse rakentaminen. Miten meillä onkin viime aikoina ollut niin hyvä tuuri vähän kaiken suhteen?

previous 1 … 30 31 32 33 34 35 36 … 52 next