MEKÖ LIIKAA MENOSSA?

16 huhtikuun, 2015

Taas olisi viikonloppu edessä, niin käsittämättömältä kun se musta tuntuukin. Eikö me just vasta oltu messuilemassa ja mummolassa? Maidoton on ollut tähän saakka yllättävän helppoa heti siitä lähtien kun sain kasvisrasvalevitettä leivän päälle, tajusin että lähes kaikki leivät on syötävissä ja kuulin että sallittujen listalle lukeutuu myös tummasuklaa, laku ja karkit. Ei pelkoa että pääsisin laihtumaan tai tulisi syötyä yhtään sen terveellisemmin kuin normaalistikaan! Ennemminkin joku puolustusreaktio on pistänyt ahmimaan herkkuja entistäkin enemmän 😀

Tiedättekö mitä tämä kulunut viikko on saanut mut erityisesti arvostamaan? Ystäviä. Tiesin kyllä, että ympäriltäni löytyy mitä mahtavampia tyyppejä, ja esim meidän mammaporukkaa oon hehkuttanut blogissakin varmaan kyllästymiseen saakka, mutta silti! Yksi kiikuttaa mulle maidottomia tuotteita ruoanlaittoon omasta kaapistaan ja vielä vinkkien kera, toinen tuo itkuhälyttinet lainaan ja pitää tälle huonomuistiselle video-opastuksen niiden käytöstä, kolmas kaivelee netistä tietoa maidottomasta dieetistä ja leipoo maailman parhaan maidottoman vadelma-suklaakakun teehetkeen ja neljäs kyselee whattsappissa miten menee ja joko teillä meno helpottaa. Kyllä mun on täytynyt tehdä jotain oikein kun tällaisia ihmisiä pyörii ympärillä siitäkin huolimatta, että itellä ei ehkä just nyt ajatus juokse normaalia vauhtia eikä juttu luista niin kuin ennen. Miten sitä yleensäkään jaksaisi yhtään mitään ilman ystäviä?

Vaikka voisin omistaa koko postauksen ystävyydelle, piti mun ottaa myös kantaa tämän postauksen herättämiin ajatuksiin. Moni oli sitä mieltä, että Nooan itkuisuus johtuu meidän päivien levottomuudesta ja siitä, että ollaan ihan liikaa menossa. Pakko sanoa, että koko ajatus meidän hektisestä elämästä sai mut lähinnä huvittumaan, joten trust me, liian täyteen ahdetuista päivistä ei ole kyse. Meillä ehkä käy usein leikkikavereita Minean seurana, mutta silloinkin meno on sitä mitä se olisi omallakin porukalla. Nooan kanssa on uskaltauduttu kolme kertaa kaupungille, muutama kerta kaverille kylään ja kahdesti mummolaan. Kaikki muu aika on vietetty koti-kauppa-puisto-akselilla, mikä tuskin vauvaa stressaa, vaan ennemminkin normaalissa päivärytmissä pitäytyminen auttaa luomaan sitä tasapainoisempaa arkea. Se yksi päivä oli poikkeus, ei meidän normiarkea.

On aika normaalia, että elämä näyttäytyy sinne puolelle ruutua melko toisenlaisena kuin mitä se ehkä oikeasti on. Yleensä kirjoitan vain niistä päivistä, kun meillä on ollut jotain ohjelmaa, koska ajattelen tavallisten päivien olevan kirjoitusarvoltaan aika tyhjänpäiväisiä. Herättiin, puistoiltiin, syötiin makaronilaatikkoa, jonka maistamisessa en onnistunut mitenkään erityisen hyvin, koitin saada Nooan unille ja Minea kattoi Netflixiä, leikittiin retkeilijöitä ja frozenia, syötiin, ulkoiltiin, leikittiin, syötiin, mentiin nukkumaan. Tylsää näin blogista luettuna, eikö? Nämä postauksen kuvat oli kuitenkin jo valmiina odottelemassa, vaikka ovatkin vain ihan tavalliselta puistoreissulta – niissä kun sentään vilahtaa parin kuukauden takainen takkihankinta ja lempparikengät. Jonkinlaista uutisarvoa siinäkin, että tykkään sekä takista että kengistä aivan hulluna, ja viime viikot on tullut käytettyä molempia lähes 24/7.

Nyt unille että jaksaa taas huomenna pysyä noiden kahden perässä. Nooan aamut on aikaistuneet niin että tänäänkin poika oli jo aamupäikkäreillään kun Minea kömpi vähän ennen puolta kymmentä ylös sängystään. Toisella venyy nukahtaminen iltaisin ja toisella aikaistuu herääminen aamuisin. Ei mikään paras mahdollinen yhdistelmä, mutta siedettävä jos ite muistaa mennä ajoissa nukkumaan..

MAIDOTTOMALLA

13 huhtikuun, 2015

Tästä se lähtee, mun maidoton kaksiviikkoinen! Oon jo ekana päivänä ollut niiiiiin hukassa, kysellyt kavereilta apua kun oma pää lyö tyhjää ja tuntuu etten voi syödä yhtään mitään, kun maitoa on melkein kaikkialla, jopa voi oli jätettävä pois leivän päältä. Multa ei löydy yhtäkään leivontareseptiä, mikä ei sisältäisi joko maitoa tai voita, mutta onneksi Lidlin vadelma-tummasuklaa pelasti, niin että saan edes jotain herkkua aamuteen kanssa. Huomenna pitäisi mennä kauppaan ruokaostoksille, mutta tuntuu vaikealta keksiä kovin montaa maidotonta ruokaakaan, sillä huomasin meidän kokkailun perustuvan yllättävän usein jollain tapaa joko maitoon tai kermaan. Makaronilaatikko, muusi, jauhelihakastike, lasagne, kasvissosekeitto, kinkkupasta, pesto, kaikissa on maitoa! Vasta sain teiltä loistavia vinkkejä arkiruokailuun, mutta nyt nekin jää odottelemaan maidottoman kokeilun loppumista.

Syy maidottomalle dieetille on siis se, että Minealla oli noin 2-vuotiaaksi asti yliherkkyys maidolle, ja nyt kun Nooan vauva-aika näyttää täsmälleen samalta kuin Mineankin, on luonnollisinta ensin kokeilla maidottomuutta. Vannotin itseäni jo raskausaikana, että epäilyt on ensimmäisenä suunnattava maitoon, jos vauva on normaalia itkuisempi, joten tässä sitä mennään. Jokin osa mussa jopa toivoo että maidottomuuden avulla löydettäisi ratkaisu itkuille ja mahavaivoille, sillä se helpottaisi omaa tuskaa, kun tälle kaikelle olisi olemassa jokin selitys. Toisaalta taas pelkään, että mitään syytä ei löydy ja meidän vain on hyväksyttävä, että tätä se meidän elämä on about seuraavan vuoden verran. Pelkään myös samaan aikaan, että ratkaisu löytyy maidottomuudesta, jolloin joutuisin punnitsemaan imetyksen jatkamista. Todennäköisesti ratkaisuni olisi imettää siihen asti että Nooa aloittaa kiinteiden syömisen, ja siinä vaiheessa siirtyä korvikkeeseen, jos sopiva vain löytyy. Turha näitä on kuitenkaan etukäteen jossitella, nyt mennään päivä kerrallaan ja odotellaan mitä tapahtuu, vai tapahtuuko.

Jelppikää mua ja neuvokaa hyviä maidottomia ruokia ja leivonnaisia! Tällä hetkellä keksin vain tomaattikastikkeet, keitot, wokit ja kastikkeet kookosmaidosta. Leivontapuoli sitten….ööö, banaaniletut.

TAPAHTUI TÄNÄÄN

9 huhtikuun, 2015

Jo aamu lupaili tänään normaalista poikkeavaa päivää, kun molemmat lapset heräsivät aikaisemmin kuin yleensä, Nooa jo puoli seitsemän ja Minea vajaa tuntia myöhemmin. Mun nukkumaanmenoajoilla ei vaan herätä tuollaisiin aikoihin, joten olisi pitänyt samantien päättää ettei koko päivän aikana tarvitse saada aikaan yhtään mitään. Mutta, päinvastoin tungin päivän täyteen ohjelmaa, juoksin pää kolmantena jalkana lasten kanssa aamusta iltaan koko ajan jotain touhuten, kunnes ilta koitti ja ravasin kolme tuntia ympäri meidän keittiön saareketta. Ai miksikö? Aloitetaanpa ensin aamusta.

Aamutouhut tehtiin perinteiseen tyyliin. Ensin herätään minä ja Nooa, Nooa jaksaa parhaiten seurustella aamun ensimmäisen tunnin, jolloin hymyillään, katsellaan leluja ja jutellaan. Minea heräsi katsomaan Pikku Kakkosta, piti pienen yhden naisen konsertin meille ja söi aamupalan. Sain Pikku Kakkosen askarteluista idean askarrella Mineankin kanssa heti aamusta, ja mukaan kutsuin ystävän lapsineen, kun oltiin jo eilen puhuttu että tänään voisi taas nähdä pitkästä aikaa. Kuluneen kahden viikon aikana on nimittäin saanut keksiä paljon enemmän kotona puuhasteltavaa ja kutsua useammin leikkikavereita Minean seuraksi, kun kerhot on olleet pidemmällä tauolla.

Olin jo puoli kasilta viestittelemässä Erikalle, joten sanoin samalla laittavani aamupalaa koko porukalle, niinpä meillä oli poikkeuksellisesti täysi meno päällä jo ennen aamuyhdeksää. Syötiin kinkkupiirakkaa, Lidlin goudasämpylöitä, juustokakun jämät ja porkkanakakkua. Tytöt leikki ehkä kymmentä eri leikkiä, Minea ehti vaihtaa vaatteet vähintään viiteen kertaan ja saatiin kuin saatiinkin myös askartelut tehtyä kahdesta huomiota vaativasta pikkupojasta huolimatta. Tyttöjen vessapaperirullaeläimistä tuli tajuttoman hienoja, ja katselin vieressä suu auki kuinka hienosti Minea osasi leikata ympyrät kartongista. Eläinten korviksi tytöt liimasi hassut pompulat, mutta ei ne menoa haitanneet, näkeehän noista aivan selvästi mistä eläimistä on kyse :)?

Kaverit lähti kotiin lounaalle, mekin syötiin ja rentouduttiin hetki kunnes keksin lähteä noiden kahden kanssa kaupungille. Se oli virhe. Huonosti nukuttu yö, molemmilla lapsilla aikainen herääminen ja Nooan pätkittäiset aamu-unet yhdistettynä touhukkaaseen aamuun oli sellainen kombo, että Minea ehti jo ennen lähtöä kiukuta pariin kertaan, ja Nooa hoitikin sitten loput. Ehdittiin käydä kahdessa kaupassa ja napata Nooalle parit vaatteet, kunnes Nooa hermostui rattaissa ja suunnattiin kahvilaan haukkaamaan patonkia ja munkkia. Nooa ei kuitenkaan suostunutkaan syötön jälkeen rauhoittumaan, vaan jatkoi kiukkuamistaan, joten mun tee jäi puoliksi juomatta ja munkki lähti pussissa mukaan. Puolijuoksulla ravattiin Forumin läpi parkkihalliin Nooa koko ajan rattaissa kiljuen. Parkkihallissa kiljuminen kaikui kivasti ympäri koko hallia sen ajan kun pakkasin auton ja irrottelin kaukaloa rattaista, ja eiköhän kaukalo vielä sattunut jotenkin jumittumaan rattaisiin niin että operaatio kesti tavallista pidempään. Automatkalla sitten tapahtui se, mitä olen pelännyt Nooan syntymästä lähtien, Minea sanoi että Nooa kyllä voisi kömpiä takaisin äitin mahaan ja pysyä siellä. Koskaan aiemmin ei Minea ole sanonut yhtään negatiivista asiaa Nooasta, ja kun kysyin miksi Minea niin sanoi, oli vastaus että Nooa itkee ihan koko ajan ja aina..

Minean kommentti jäi mieleen pyörimään, koska tiedän sen olevan ihan totta – meillä nykyään kiljutaan tai kähistään tyytymättömänä noin 70% hereilläoloajasta eikä päiväunistakaan tahdo tulla oikein mitään kuin sylissä tai liikkuvissa vaunuissa. Harmittaa kun tietää Minean kärsivän siitä eniten, mulla ei ole antaa Minealle aikaa kovinkaan paljoa ja tyttö joutuu leikkimään jatkuva huuto taustahälynään. Kaiken päälle Minea on jo sen ikäinen että tajuaa itkun olevan merkki hädästä tai tyytymättömyydestä, joten tyttö myös kovasti haluaisi olla auttamassa Nooan hiljentämisessä. Harmi vaan että välillä mikään ei tunnu auttavan, ja silloin huomaa Mineankin sulkeutuvan omiin juttuihinsa tappiomielialalla.

Mä vein vielä viiden aikaan Minean balettiin ja jäätiin kirjastoon tunnin jälkeen valitsemaan uudet iltasadut. Kotona odotti huutava Nooa ja mun kolmen tunnin jumppamaraton ympäri keittiötä Nooa sylissä. Molempien lasten nukutuksetkin tuntui tänään olevan erityisen hankalaa, ja Mineakin oli varmaan niin yliväsyneenä ettei saanut unen päästä kiinni. Minea ei tule meidän sänkyyn juuri koskaan, mutta lopulta makasin imettämässä Nooa ja Minea nukkui toisella puolella sänkyä unilelut kainalossaan. Silloin taas tuntui, ettei päivän kaoottisuudella ole mitään väliä, kun mulla on nämä kaksi, mutta muuten on myönnettävä että ymmärrys on viime aikoina ollut vähän koetuksella Nooan kiukutessa aamusta iltaan. Ajattelin lauantaina suunnata Nooan kanssa lapsimessuille, mutta alkoikin vähän jännittää tuleeko siitä mitään, jos Nooa päättää herätä rattaissa. Mitä jos – turha sitä on etukäteen jossitella, mutta aika todennäköistä se varmaan kuitenkin on että joudun ravaamaan messuhallin läpi Nooa sylissä kiljuen. Siinä ei auta kuin toivoa, että muu häly hallissa on niin kova, ettei kukaan kiinnitä meihin sen enempää huomiota.. Heti tulevalla viikolla ajattelin sitten ottaa itseäni niskasta kiinni, ja kokeilla keinon toisensa jälkeen helpottaakseni Nooan itkuisuutta, aloittaen ensimmäisenä maidottomuudesta. Jotainhan tähän on pakko keksiä vai auttaako vain aika?

previous 1 … 33 34 35 36 37 38 39 … 52 next