TONTTIJUTTUJA JA TALOHAAVEITA

18 toukokuun, 2015

Me eletään parhaillaan aivan megajännittäviä aikoja, niin jännittäviä että tän viikon yöunet on taatusti menetetty. Jo pidemmän aikaa, reilu kahden vuoden ajan ollaan etsitty tonttia meille, mutta tilanne on täällä Jyväskylässä se, että talonrakentamisesta haaveilevat ovat kovilla, kun kiinnostavia tontteja ei juurikaan ole nyt eikä lähiaikoina tulossakaan kaupan. Yksi kaupungin tontti saatiinkin jo 2013 syksyllä, siihen suunniteltiin talo ja tajuttiin, että tontti oli niin hassun mallinen ettei pihaa olisi jäänyt juuri ollenkaan. Peruttiin tonttivaraus, löydettiin yksityiseltä toinen ja kaiken piti olla jo suunniteltua ja sovittua, kunnes tonttikauppias myikin tontin rakennuttajalle sen kummempia meille ilmoittamatta. Nyt jälkikäteen ajateltuna kaiken ehkä olikin tarkoitus mennä juuri niin, koska jotain vielä parempaa oli tiedossa nyt tänä keväänä. Kunhan vain onni suosisi meitä.

Viike viikolla jätettiin hakemus Jyväskylän seudun uuteen tonttialueeseen, jossa on kaupan kourallinen tontteja ja satapäinen hakijajoukko. Alue on lapsiperheelle mitä täydellisin – keskustaan muutama hassu kilometri, kaikki isot marketit kävelymatkan päässä, lähellä uusi koulu ja mahtavat maisemat. Siksipä niitä hakijoita on ihan muutama muukin kuin me, ja harmiksemme juuri nyt kaupunki muutti tontinjakosysteemiään hakemuksista arvontaan. Optimisteina koitetaan ajatella, että jotain se arpaonni kuitenkin potkaisee, joten miksei se voisi olla meidän perhe, joka saa haluamansa tontin? Tällä viikolla kaikki ratkeaa, toivottavasti meidän eduksi. Siitä alkaisi samantien arkkitehdin etsintä, neliöiden laskeminen, budjetin venyttäminen, sisustuksen suunnitteleminen, ehkä jopa sisustussuunnittelijan etsintä, pihainspiraation hakeminen, huoneluvun suunnittelu ja sitä rataa. Pliis, pitäkää kaikki meille peukkuja, meidän on PAKKO saada se tontti!

HÖPINÖITÄ JA UUTTA KEVÄTULKOILUUN

9 toukokuun, 2015

Lauantaimoikat! Ihan pian ollaan jo äitienpäivän tunnelmissa, mutta vielä sitä ennen me ollaan tänään ehditty skoolailla kavereiden kanssa Nikon synttäreille, ja mä olen fiilistellyt lämpimiä päiviä ja valoisia iltoja. Se on vaan niin totta, että aurinko ja kesä saa mielen piristymään eikä mikään tunnu enää mahdottomalta tai toivottomalta. Ei edes se, että keittiön pöydällä odottelee hakupaperi, jolla pitäisi tavoitella tonttia, jota hakee sata muutakin jyväskyläläistä. Varmaankin mission impossible, mutta luottamus on silti äärettömän kova.

Eilen Laura tuli Mimosan kanssa meille aamuteelle ja pitämään ulkoiluseuraa, ja vielä iltapäivästä lähdettiin tekemään pikainen kaupunkikierros siinä toivossa että mä löytäisin parit perusneuleet, yhdet boyfriendit ja kukkamekon. Arvatkaa löysinkö?! Otin Nooan mukaan ja kuvittelin pojan ottavan päiväunet rattaissa, mutta kävikin se mikä oli odotettavissa, Nooa kiukkusi koko sen ajan kun oltiin salaateilla De Cafessa, siitä eteenpäin meininki taas yllättäen rauhoittui ja sovituskopeissa selvisin rattaiden heiluttelulla. Nauroin Lauralle että me ollaan Nooan kanssa varmaan haluttua shoppailu- tai lounasseuraa kun kutsuja nykyään satelee ainakin päivittäin, mutta Laura hyssytteli muina miehinä Nooaa hymyssä suin sen ajan että mä sain syötyä salaattini. Tosiystävät ne hädässä tunnetaan, eikös? Torstaina oli sama homma, Nooa kiersi tyytyväisenä sylistä toiseen mun istuessa syömässä jo kolmatta kakkupalaa (kuka niitä laskee!), ja samalla mietin kuinka onnellinen mä olen näiden kahden lapsen äitinä mutta myös näiden ystävien seurassa. Monet on sanoneet, että lapsettomat ystävät kaikkoaa viimeistään tällaisissa olosuhteissa, ehkä jo raskausaikana mahan kasvaessa, mutta siihen mä en osaa sanoa oikein mitään, koska mun lapseton ystäväporukka asuu melkein kaikki Lahti-Helsinki välillä tai kauempana maailmalla, ja näkemiset on muutenkin melko harvassa. Jyväskylästä löytyy onneksi nämä parhaat mahdolliset äitiystävät, joihin ainakin voi luottaa, oli päivä sitten kuinka hyvä tai huono tahansa.

Suht laidasta laitaan tuntuu päivät menevän, sillä eilen illalla olin ihan poikki päivän menoista ja tänään taas olo on ollut supervirkeä ja energiaa on riittänyt vaikka kuinka. En missään vaiheessa kuvitellutkaan äitiyden olevan lomailua ja tunteja omaa aikaa, mutta jotkut päivät silti yllättää intensiivisyydellään, kun illalla tajuat ettet ole vielä hetkeäkään istunut päivän aikana sohvalla tai muutenkaan ehtinyt hengähtää kaiken sen siivoamisen, ulkoilun, vaipanvaihdon ja ruoanlaiton lomassa. Minean kanssa kahdestaan ollessa oli vielä hetkiä kun Minea leikki itekseen ja mäkin ehdin syödä aamupalan tai lounaan pitkän kaavan mukaan samalla netissä surffaten, mutta nyt on ihan varmasti aina jompikumpi lapsista vaatimassa huomiota, eikä Mineakaan ole enää pitkään aikaan nukkunut päikkäreitäkään. Ihan oikeasti mä ihmettelen miten mä ehdin kuitenkin blogata näinkin usein, mistä sen ajan tähän kaikkeen repii tai paremminkin mistä löytyy vähääkään energiaa ja järkeviä ajatuksia kirjoittaa postauksia lasten mentyä nukkumaan? Olisiko mun blogi jollain lailla erilainen, jos tekisin tätä kuten osa äitibloggaajista, lapset hoidossa ja itse kotona suunnittelemassa uutta postausta.

Vaikka suurimmat kiitokset energisyyden lisääntymisestä kuuluu ehdottomasti auringolle ja sille, että arki Nooan kanssa on alkanut helpottaa huomattavasti, on silti myönnettävä että myös materialistiset asiat saa mut innostumaan. Se kun voi heivata topat kaapin perälle ja kaivaa kesäkampetta tilalle. Saa kierrellä kauppoja etsimässä uutta pieneksi jääneen tilalle. Fiilistely jätskin syömisestä auringonpaisteessa ja kesäreissujen tekemisestä. Tällä viikolla niinkin pienet jutut kuin Minean uudet air maxit ja postista yllärinä tullut boxi mulle ja NopsuPopsun paketti Minealle. NopsuPopsulta Minea sai tämänkin ihanan trikoopipon, joka mätsää täydellisesti meidän kevätvaatteiden pinkki-musta-värimaailmaan, ja sattumalta myös uusiin lenkkareihin. Meiltä on joka kausi löytynyt näitä NopsuPopsun pipoja, joista versio mustalla rusetilla saikin teiltä monia ihailuja pari viikkoa sitten asupostauksessa, ja samaa pipoa näytti löytyvän turkoosinakin, joka olisi melkein jo liian täydellinen setti yhdessä Crocsin turkooseiden kumpparien kanssa! Oikeesti, onko mitään söpömpää lastenvaatetta kuin pienet pipot? Musta ne viimeistelee asun, niin lapsilla kuin monesti itelläkin.

Tilailtiin noita lenkkareita kimpassa vähän edullisemmin, ja muuten kaikilla taisi tilaukset osua oikeaan, mutta Lauran kanssa oltiin itellemme tilaavinamme mustat Niket kun laatikosta paljastui vähän jotain muuta.. Oon koittanut totutella uuteen väriin nyt tässä parin päivän ajan, ja tänään taisin keksiä jo pari asua joihin kengät voisi yhdistää. Katsotaan jos saisin muutamat asukuvat taas pitkästä aikaa blogiin ensi viikon alussa, pari asua odottelee jo koneellakin julkaisua.

Näisaä tunnelmissa kohti huomista ja superaamupalaa ;)!

JAETTU ODOTUS (+arvonta!)

3 toukokuun, 2015

Yhteistyössä Libero BabyBuzz

Seisottiin yhtenä aamupäivänä puistossa äitiporukalla (oli ne lapsetkin mukana, hah!) jälleen kerran päivitellen sitä kuinka joskus arki ja lastenhoito tuntuu kaatuvan kaikkine velvollisuuksineen meidän äitien niskaan. Se alkaa jo heti aamusta, äiti nousee ylös lasten kanssa kun isihän on koko viikon ollut töissä ja joutunut heräämään aikaisin. Aamupalat äiti tekee yhdellä kädellä kun toisessa roikkuu esikoinen tai sillä kannetaan kuopusta, ja isin pitää rauhassa saada käydä suihkussa. Äiti lähtee lasten kanssa puistoon samalla kun isi jää kotiin puuhastelemaan miesten juttuja. Puisto on muutenkin täynnä äitejä, joten mitä isi siellä tekisi ja kenen kanssa juttelisi. Meidän äitien näkökulma voi joskus olla hieman kapeakatseinen ja värittynyt omilla mielipiteillä, mutta oletteko ajatelleet että epätasa-arvo alkaa jo odotusaikana, ja itse asiassa se olemme me äidit, jotka olemme ihan erityisellä tavalla etuoikeutettuja.

Me pohdittiin puistossa sitä, onko naiset, jotka sanoo isien osallistuvan perhearkeen liian vähän, itse ehkä opettaneet miehet tietynlaiseen toimintatapaan vai alkaako kaikki jo raskausaikana. Äiti viettää vauvan kanssa ensimmäiset 9 kuukautta, siitä eteenpäin monessa perheessä äiti on jonkin aikaa ainut vauvan ruokkija ja lopulta vauva on oppinut olemaan ensisijaisesti äitinsä hoivissa. Näin meni meillä Minean kanssa, ja vasta lähes 1-vuotiaana Minean ja Nikon suhde alkoi olla yhtä tiivis kuin mulla ja Minealla oli ollut jo maha-ajoista alkaen. Tilanne oli meidän perheessä vielä erityisen haastava itkuisen vauvan takia, sillä vauvan tupsahdettua mahastani maailmaan alkoi koliikki, ja useimmiten mun syli toimi rauhoittajana parhaiten. Jos jo raskausaikana äiti ja vauva on eläneet omassa kuplassaan, voi isälle olla vaikea hypätä rooliinsa täysillä pian syntymän jälkeenkään, varsinkin haastavan vauvan kohdalla kun arki kuormittaa jaksamista. Eikä sekään varmaan mikään salaisuus ole, mutta useimmiten meiltä naisilta vauvojen käsittely tulee kuin luonnostaan vauvan synnyttyä, kun taas isät ehkä tarvitsevat enemmän sitä ”opetteluaikaa”. Äitien tulisi muistaa antaa tilaa vauvan ja isän suhteen kehittymiselle, vai tunnustaako kukaan muu äiti koskaan ajatelleensa että joskus sitä ennemmin tekee jonkin asian itse kuin katsoo vierestä kun toinen tekee sen kymmenen kertaa hitaammin ja (äitin mielestä) hankalammin.

Vielä omassa lapsuudessani ei osallistuva isä ollut mikään itsestäänselvyys, mutta onneksi nykyään isät tuntuvat olevan ihan yhtä innostuneita odotuksesta ja lastenhoidosta kuin äiditkin, ja varmasti tulevaisuudessa osallisuus ja tasa-arvo kasvaa vielä entisestään. Isien puolesta puhumassa on myös Libero, joka on juuri lanseerannut mahtavan keksinnön, BabyBuzz rannekkeen, jonka avulla isät pääsevät lähemmäs vauvaa ja äidin kokemuksia jo raskausaikana. Äiti on yhteydessä mahassa kasvavaan vauvaan ensipotkuista lähtien, mutta entä jos isäkin saisi pitkin päivää muistutuksia siitä että täällä mahassa ollaan ja voidaan hyvin. Viesti pienistä potkuista kahvitauolla tai tieto vauvan hikasta poikaporukan illanvietossa. Loistavaa eikö! BabyBuzz rannekkeen avulla äiti voi aina vauvan liikkeet tuntiessaan lähettää isän rannekkeeseen pienen värähdyksen eli buzzin ja näin isäkin pääsee monta askelta lähemmäs odottavan äidin tuntemuksia. Katsokaa vaikka tämä video, kuinka koskettavaa ja tärkeää näinkin pieni juttu voi olla.

Liberon BabyBuzz ranneke on vielä prototyypin asteella ja testissä muutamilla perheillä, mutta tilausta tällaiselle vauvan ja vanhemmat yhdistävälle keksinnölle varmasti on. Mineaa odottaessa meille annettiin neuvolasta odottajan opas, josta yhdessä Nikon kanssa seurattiin jokaista raskausviikkoa lukemalla kuinka vauva kasvaa ja kehittyy viikkojen lisääntyessä. Se oli ehkä ainut asia, joka vatsan läpi tuntuvien potkujen lisäksi teki raskaudesta konkreettisemman Nikolle, mutta nyt Nooan odotuksessa raskaus jäi selkeästi enemmän tavallisen arjen jalkoihin. Neuvolasta ei enää tarjottu odottajan opasta, ja luulen että kakkoskierroksella se olisi jäänyt lukematta joka tapauksessa – kaikki kun oli jo kertaalleen koettu ja nähty. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin meille BabyBuzz ranneke olisi ollut enemmän kuin pelkkä potkuista ilmoittava tärinä, se olisi ollut tasa-arvoa, tietoisuutta ja vanhemmaksi kasvua heti raskaustestistä alkaen.

Mä jään innolla odottamaan kuinka Liberon Minusta tulee vanhempi hanke yhdessä BabyBuzz rannekkeen kanssa tulee vielä muuttamaan tulevien vanhempien raskausaikaa ja vanhemmaksi kasvua. Olen varma siitä, että isän roolin korostaminen ja tunnustaminen vauvan kasvaessa äidin mahassa on hyväksi myöhemmälle isä-lapsi-suhteelle ja myös parisuhteelle, kun molemmat tuntevat olevansa tärkeässä roolissa jo odotusaikana. Melkein aina se on äiti, joka saa osakseen ihailuja ja kymmeniä kysymyksiä vatsan kasvaessa, mutta ranneke voi auttaa isejäkin keskustelemaan raskaudesta ulkopuolisten kanssa. Mitä luulette, lunastaako ranneke paikkansa odottavien parien elämässä?

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! Libero haluaa rannekkeellan sekä lisätä isän osallisuutta raskausaikana että kiinnittää huomiota isän roolin tärkeyteen ja vanhempien tasa-arvoon. Niinpä sain teille arvottavaksi mahtavan Liberon hoitotuotepaketin, kunhan kerrotte kommenttiboksissa sunnuntaihin 10.5. mennessä, miten teillä on isä osallistunut vauvan odotukseen tai kuinka isä voisi paremmin olla osallisena. Sen ei tarvitse olla mitään suurta, se voi olla vaikka sydämen sykkeen kuuntelua mahan päältä, potkujen tunnustelua tai yhdessä nimen miettimistä. Jakakaa vinkkinne, vaikkei meille ehkä enää tule kolmatta odotusaikaa, voi vinkeistä olla suurta hyötyä jollekin toiselle.

previous 1 … 31 32 33 34 35 36 37 … 52 next