Käytiin eilen talorakentamisen tiimoilta kaupungin esiohjauksessa eli noin tunnin mittaisessa palaverissa, jossa käytiin läpi suunnitelmien nykytilaa ja mitä kaikkea tulee liittää lupahakemukseen ja noin muutenkin ottaa huomioon tässä alkuvaiheessa. Molemmat lapset oli mukana, koska meillä on tasan kaksi lastenhoitopaikkaa ja ne kummatkin sijaitsee Lahdessa. Hermoja kiristi, kotiin oli kiire kun lapset tylsistyivät ja kiukkusivat vieressä, mutta samalla ei olisi tehnyt mieli liikkua huoneesta enää yhtään mihinkään kun tiesi Nooan taas huutavan koko kotimatkan autossa. Sillä hetkellä kun olimme turvallisesti takaisin kotona päätin, en pysyväni kotona seuraavat kymmenen vuotta, vaan palkkaavani lastenhoitajan. Jonkun, jolle soittaa aina kun tarvitsisimme lapsillemme seuraa pariksi tunniksi niin että saamme asioita hoidettua. Ei mitään omaa luxusaikaa kampaajalla eikä yhdessäkään ravintolassa, vaan esimerkiksi keittiön suunnittelua tai laattojen valitsemista rautakaupassa.
Minea on jo ihan pian neljä vuotta, ja tähän päivään saakka olemme hyvin pärjänneet tällä nykyisellä systeemillä, eli lapset kulkee kaikkialla meidän mukana tai vaihtoehtoisesti vain toinen meistä lähtee kun toinen jää lasten kanssa kotiin. Yhden lapsen kanssa on ollut todella helppoa liikkua paikasta toiseen, matkustella, pyöriä kaupungilla, käydä ravintoloissa, ihan mitä vaan, mutta kun yhtälöön lisää huonosti (ei ollenkaan!) autossa ja rattaissa viihtyvän vauvan, on tullut kauppaan ja kaupungille lähdettyä koko ajan vähemmän koko jengillä. Tyytyväisemmän vauvan kanssa liikkuminen olisi varmasti helpompaa, mutta meillä kun ei kumpikaan lapsista ole koskaan ollut sitä laatua, jotka saavat riittävästi viihdykettä ihmisvilinästä ja varpaiden liikuttelusta matkarattaissa. Kaikkea on päästävä itse koskemaan, maistelemaan eikä äitin sylikään ihan kauheasti kiinnosta – tähän kun lisätään ne ”rentouttavat” automatkat niin myönnän, että ihan pari kertaa ollaan kotiuduttu kaupasta aavistuksen huonommalla tuulella kuin lähtiessä.
Ystävistäni löytyy niitä, joilla tilanne on lähes yhtä huono sekä niitä, joilla isovanhemmista on suuri apu arjessa. Kyllä kyllä, itse huolehditaan lapsista kun niitä ollaan hankittukin eikä hoidon tarvetta ole aikaisemmin ollutkaan kuin ehkä kerran tai kaksi, mutta nyt tämä taloprojekti asettaa omia haasteitaan kaksilapsisena perheenä. Neuvottelut talotoimittajien kanssa ollaan pelkästään käyty täällä meillä kotona, koska kolmen tunnin palaverit jossain kaupungilla pienessä toimistossa ei olisi tullut kysymykseenkään näiden kahden kanssa. Nyt mietin vaan, tekeekö keittiö-, laatta- tai kodinkonefirmat kotikäyntejä tai miten hoidetaan asioita kaupungin virka-aikoina? Marttyyriasennetta tukiverkoston puuttumisesta ei olla missään vaiheessa otettu, se kun ollaan jo ystävienkin tilanteista todettu, että siihen tottuu, mitä on tarjolla. 
Nikon kanssa olemme molemmat saaneet toisiltamme omaa aikaa aina tarvittaessa, mutta yhteistä aikaa ilman lapsia ei käytännössä ole ollenkaan. En muista, milloin olisimme viimeksi käyneet jossain kahdestaan, ravintolassa tuskin pariin vuoteen, leffassa ehkä viimeksi yli neljä vuotta sitten. Toisaalta, itsepä haluamme asua täällä Jyväskylässä, vaikka töitä löytyisi varmasti Etelä-Suomestakin lähempää sukulaisia ja lapsuudenystäviä. Nyt raksa-aikana kun tiedän kuitenkin niitäkin tilanteita tulevan, jolloin olisi kohtuutonta raahata lapsia mukana, on käytännön kannalta järkevää harkita ulkopuolista lastenhoitoapua.
Tuttavapiirissäni en ole kenenkään kuullut käyttävän lastenhoitopalveluita, mutta miksei, apua olisi saatavilla aina tarpeen tullen ja hoitajatkin ovat varmasti hyväksi todettuja ja luotettavia. Ensimmäisenä mieleeni tuli MLL:n lastenhoitajat, onko kellään teistä kokemusta niistä? Tai osaatteko vinkata jotain toista hyvää kanavaa, josta etsiä lastenhoitajia? Ehkä ennen vanhaan se oli kylä mikä kasvatti, mutta nykyään perheet on loppujen lopuksi aika yksin vastuussa arjen pyörittämisestä – luulisi siis vastaavilla palveluilla olevan kysyntää?
