LAPSILLE PARAS

10 huhtikuun, 2016

Miten mulla (ja varmaan aika monella muullakin?!) aina tuntuu normaalista poikkeavat asiat kasautuvan kaikki samaan aikaan? Välillä on paljon seesteisempää, ja vaikka pienten lasten kanssa niitä toimettomia hetkiä ei ole juuri koskaan, niin on kuitenkin ajanjaksoja, jolloin arki vaan rullaa iisisti eteenpäin, ja illalla voi itsekin nostaa jalat sohvalle ja olla ajattelematta mitään. Just nyt ei ole sellainen hetki. Raksahommat pitää päivät kiireisenä varmasti koko tämän vuoden, mutta ne ei sillä tavalla stressaa ja pyöri mielessä heti kun aamulla ensimmäisenä herää, tiedätte varmaan mitä tarkoitan?

Se mikä viime viikkoina on tuntunut hankalalta, on tulevan syksyn kuviot. Ärsyttää, että kaikki pitää tietää jo nyt, ja itse asiassa luulinkin, että kaikki olisi sillä tavalla selvää, että elokuussa mä palaan töihin, lapset aloittaa uuden asuinalueen lähettyvillä, kivassa hoitopaikassa päivähoidon ja mä koitan päivätöiden lisäksi löytää aikaa kuvaus- ja blogihommille. Hyvä suunnitelma siihen asti kunnes eteen tuli väliaikaisen asunnon etsiminen – ja ne hoitopaikat. Väliaikaiselta asunnolta emme odota ihmeitä, mutta tietenkin olisi ihan jees löytää jokin suht viihtyisä kolmio, jossa vuokrakin olisi kohtuullinen. Yhtä kivaa aso-asuntoa kävimme jo katsomassa, mutta päätökset sen suhteen on ihan auki, koska syksyn muut kuviot ei ole vielä selkiintyneet. Isoin ongelma on hoitopaikka, sillä hain paikkoja kahteen yksityiseen päiväkotiin, soitin vähän ajan päästä perään ja kuulin, että etenkin pienten ryhmät on sen verran täynnä, ettei Nooalle todennäköisesti löydy aloituspaikkaa. Ajatus kahdesta eri hoitopaikasta, hoitopaikka eri puolella kaupunkia kuin koti ja työpaikka jossain siinä välillä – en vaan tiedä, olenko valmis käyttämään joka aamu noin tuntia pelkästään lasten hoitoon viemiseen, tai jopa pidempää aikaa jos hoitopaikkoja onkin kaksi.

Parin päivän ajan olen jopa miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että jatkaisin hoitovapaalla vielä ensi syksyn, tammikuussa muuttaisimme uuteen kotiin ja kaikki olisi paljon selkeämpää. Mutta saako hoitopaikkoja tammikuussakaan vai onko tilanne silloin entistäkin huonompi? Taloprojekti vie myös budjetin syksyllä niin tiukalle, ettei kahdesta työssäkäyvästä aikuisesta ainakaan haittaa olisi arjen pyörittämisessä. Toisaalta en haluaisi, että raha on ratkaisemassa päätöstä silloin kun on kyse siitä, mikä on lapsille toimivin ja paras ratkaisu, ennemminkin tämä jos mikä on se paikka kun taloudelliset tekijät tulisi jättää pohdinnoista kokonaan sivuun mikäli vain vähänkään mahdollista. Ääh, miten nämä päätökset voikaan olla niin vaikeita, ja pahinta on se, ettei etukäteen edes ole mahdollista ennakoida sitä, miten kaikki tulee sujumaan! Päätit niin tai näin, niin vasta aika näyttää kuinka hyvin tai huonosti lopulta asiat kääntyy, ja silloin on turha miettiä taaksepäin tänään tehtyjä ratkaisuja.

Kunnallisella puolella on hoitotakuu, joka takaa jokaiselle lapselle hoitopaikan, ja meidänkin uuden kodin lähettyviltä löytyisi uudehko päiväkoti, johon lapset hyvinkin voisi saada mahtumaan. Blogia kuitenkin pidempään lukeneet tietää, kuinka päiväkotivastainen olen silloin kun kyse on pienistä lapsista, ja Nooahan olisi syksyllä vasta 1,5-vuotias. Vaihtoehtona oleva kunnallinen päiväkoti on noin 130 lapsen laitos, jossa asiat hoidetaan minuuttiaikataululla, niin että jokaisella ryhmällä on omat tiukat aikaikkunansa esim syödä välipala tai pukea ulkoiluun. Jos Nooa aloittaa syksyllä päiväkodissa, haluan ehdottomasti että päiväkoti on yksilöä huomioiva, pienempi ja jollain tavalla erityinen. Plussaa on sekin, että kahdesta yksityisestä, joihin olemme paikkoja hakeneet, löytyy kokemusta ystäväpiiristäni.

Emme tietenkään ole unohtaneet perhepäivähoitoakaan, vaan olen koittanut kysellä hyvistä hoitajista tuttujen kautta. Viimeksi kun Minealle haettiin hoitopaikkaa, oli sen löytäminen huomattavasti helpompaa kun itse asutaan samalla alueella, josta hoitopaikka oli hakusessa. Puistossa ja perhekahvilassa törmäsi jatkuvasti äiteihin, hoitajiin ja perhepäivähoitajiin, joilta sai loistavia vinkkejä, hyviä kontakteja ja ennen kaikkea, kuuli kokemuksia eri hoitajista. Nyt meillä ei ole mitään mistä lähteä liikkeelle muuta kuin kasvottomat nimilistat puhelinnumeroineen kaupungin sivuilla, ja oma intuitio ja ihmistuntemus, jotka nekin voi pettää. Tiedän, joillekin teistä tämä koko pohdinta kuulostaa ylihysterisoinnilta, mutta hoitopaikan valinta, etenkin pienelle lapselle, on mulle henkilökohtaisesti päätös, jossa en tahdo mennä vikaan ja myöhemmin todeta, ettei olisi kannattanut. Kun on kyse lapsista, tahdon näinkin isojen päätösten olevan tarkkaan harkittuja, ei hätiköityjä ja ”pakon sanelemia” ratkaisuja, joiden kanssa ei tunnu hyvältä jatkaa arkea.

Nooan vaatteet: pipo: POMPdeLUX (aiempi kausi) // Ucon college*: POMPdeLUX // hanskat: Kivat (saatu) // farkut: Zara // kengät: Converse

Minean vaatteet: pipo: POMPdeLUX (aiempi kausi) // takki: Lindex // Harmony paita*: POMPdeLUX // Ingalls hame*: POMPdeLUX // Hamina sukkahousut*: POMPdeLUX // kengät: Converse // hanskat: Kivat (saatu)

Joka päivä kun katselen näiden kahden touhuja, mietin kuinka ihanaa onkaan vielä olla kotona, ja on myös mahtavaa nähdä, miten läheisiä Nooa ja Minea on toisilleen. Päiväkodissa lapset olisi eri ryhmissä suurimman osan päivää, joten se varmasti näkyisi jollain tavalla meillä arjessa, vai onko teillä hoidonaloitus vaikuttanut sisarussuhteeseen?

Näitä kuvia nappailin aiemmin tällä viikolla, kun olimme lähdössä kaupungille, ja sain nauraa maha kippurassa kun molemmat hassuttelivat vuorotellen toisilleen ja selkeästi ymmärsivät toisiaan ihan eri tasolla kuin mitä mä tulen koskaan ymmärtämään. Aurinko paistoi ja ilma oli ihanan lämmin, niin lämmin että päästiin liikenteeseen pelkällä hupparilla ja tyllihameella, jotka yhtenä päivänä kolahti postilaatikkoon muun POMPdeLUXin tilauksen kanssa. Nooan huppari on sopivan paksua käytettäväksi jo näille keleille, ja veikkaan jo nyt että siitä tulee yksi kevään ja kesän lemppareista. Minealle tilasin jällen kerran aika paljon perustrikoota, ja nimenomaan näissä pastellisävyissä, olen nimittäin saattanut lievästi hullaantua pastelliin – oli kyse sitten vaatteista tai sisustuksesta!

Vinkkinä vielä muillekin, että POMPdeLUXilla on nyt keskiviikosta sunnuntaihin eli 13.-17.4. menossa kamppis, jossa kaikkiin vähintään 50€:n arvoisiin shopping advisorin kautta tehtyihin tilauksiin saa ilmaiset postarit. Vaihtaminen ja palauttaminen on myös maksutonta, joten riskiä kokovalintojen kanssa ei ole. Meille otin Minealle kaikki koossa 110-116cm ja Nooalle 86-92cm, esim tämä sininen hupparikin on jo 92cm. Joko meidän pikkujätkästä on oikeasti tullut noin iso <3 Saattaa olla, että hoitomietteetkin on tällä kertaa ihan erityisen vaikeita, kun hoitoon menijöitä onkin yhden sijaan kaksi, ja kaiken lisäksi Nooa tulee varmaan ikuisesti olemaan mun ajatuksissani se ylisöpö pikkumies, joka koittaa pärjätä siskolleen tekemällä kaiken mahdollisen perässä!

*postaus sisältää mainoslinkkejä

KESÄKUNTO 2016?

7 huhtikuun, 2016

En tiedä, olisinko uskonut, jos vielä pari vuotta sitten mulle olisi sanottu, että pian mäkin kuulun siihen ihmisjoukkoon, jotka jojoilevat painonsa kanssa, puhuvat siitä kuinka vaikeaa on karistaa raskauskilot ja aloittavat joka uusi vuosi ja joka kevät uuden kuntoiluprojektin nimikkeellä ’kesäksi kuntoon’. Suoranaisesti en vielä allekirjoita näistä mitään, mutta kovin kaukana ei olla. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että painoa on kertynyt noin 5kg sitten karistettujen raskauskilojen, ja olen päättänyt hankkiutua kesäksi kuntoon 2016.

Valitettavasti hoikistuminen tai pulskistuminen ei koskaan tapahdu niistä oikeista paikoista, lisäkilot ei ole tuoneet lisää muotoja kroppaan, vaan ennemminkin peittäneet niitä entisestään kertymällä jo muutenkin olemattoman vyötärön ympärille. Sanon uudelleen samaa kuin viime syksynäkin eli en koe olevani millään tavalla ylipainoinen, tahtoisin vain saada vartalon muodot jälleen paremmin näkyviin – ja ehkä palauttaa jalkoihin niitä pieniä lihaksiakin, jotka niistä joskus on löytyneet. Haluan, että oloni omassa kropassani on se, mikä se noin 90% elämästäni on ollut, ja voin pukea valitsemani vaatteet ajattelematta sitä, mitä haluan peittää tai korostaa. En halua kesällä jättää yhtäkään uintireissua sen takia väliin, etten ole saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja muokattua ulkomuotoani vastaamaan sisäistä näkemystäni itsestäni. Koska itsestänihän se pelkästään on kiinni. Voin joko haikailla jotain mitä ei ole tai tehdä asialle jotain.

Ylös kirjoitettuna tämä kaikki kuulostaa niin yksinkertaiselta ja helpolta, mutta tiedän, ettei projektin toteuttaminen tapahdu hetkessä. Arki on parhaillaan meillä muutenkin melko kiireistä, siihen kun lisätään salikäynnit ja juoksulenkit, niin voin sanoa että sovittelemista se tulee olemaan. Ajanpuute on ehkä kuitenkin se huonoin tekosyy olla aloittamatta kuntoprojektia, ja vaikka nyt aluksi aionkin treenata tulevat kaksi kuukautta kovemmalla tahdilla, toivon että juoksulenkeistä tulee taas osa arkea myös pidemmällä tähtäimellä. Kaikki on vielä aika auki, mutta suunnitelmani on lyhykäisyydessään tämä: kaksi salikertaa ja kaksi juoksulenkkiä (5km ja 10km) viikossa ja herkkuja vain kerran päivässä. Herkuttelun osuus voi kuulostaa paljolta, mutta uskokaa pois, että se on aika vähän verrattuna nykyiseen. Liian kovat tavoitteet ja rajut muutokset ei tule minulla toimimaan, joten ennemmin asetan itselleni sellaiset säännöt, joista tiedän pystyväni varmasti pitämään kiinni. Aina voi tehdä enemmänkin, jos huomaa energian riittävän, mutta pakkofiiliksellä ei synny tulosta.

Ketkä on messissä?

PÄÄSIÄISEN POHDINNAT

29 maaliskuun, 2016

Juupas, eipäs, ehdottomasti, ei missään nimessä – etenkin kuluneen viikonlopun ajan on mielessä pyörinyt pohdinnat, jotka ei tunnu etenevän mihinkään, kun en itse osaa tehdä päätöksiä asioiden eteen. Koko ajan tiedän, että pitäisi sitä ja tätä tai että haluaisin noin ja näin, mutta mikä ihme siinä on, ettei saa itseään otettua niskasta kiinni? Olen nykyään varmaan liian mukavuudenhaluinen, sillä muutosta on vaikea tehdä, jos on tyytyväinen nykytilaan. En puhu mistään sen isommista asioista kuin ensi syksyn työ- ja hoitokuvioista, omista haaveista ja niiden toteuttamisesta tai ihan perusarkisista jutuista, ja siltikin jahkailen viimeiseen saakka, ja jos mahdollista vielä senkin jälkeen.

Samaan aikaan olen huomannut, että poden itseni kanssa kriisiaikaa. En viihdy tämänhetkisessä vartalossani, vaan toivoisin pystyväni jälleen aloittamaan säännöllisen liikunnan, mutta kun se aika ja sen puute! Kyse ei enää ole edes siitä, etteikö minulla iltaisin olisi mahdollisuutta liikkua, vaan jokainen hetki kun ollaan Nikon kanssa molemmat kotona, on käytetty jollain tapaa liittyen tulevaan taloprojektiin. Joko hoidetaan oman asunnon myyntiä, lupahakemusta, viimeisiä tietoja rakentajalle tai etsitään väliaikaista kotia, ja kaiken tämän keskellä minä koitan vielä saada mahdutettua viikonloppuihin kuvauksia. Nyt voisin todeta, että on ehkä tullut haukattua liian iso pala eikä yksi (tai kaksikaan) ihminen pysty liian moneen asiaan kerralla, mutta en ole koko aikana kertaakaan edes harkinnut sitä vaihtoehtoa, että lopettaisin blogin tai en enää jatkaisi kuvauksia. Ne on asioita, jotka saa minut pelkästään hyvälle mielelle enkä ajattele, että ne toisivat lisäkuormitusta arkeeni. Ihan sama kuin mikä tahansa harrastus – se on se juttu, joka tuo vastapainoa muuten kiireiseen arkeen.

Nyt olen joka tapauksessa päättänyt, että on aika kiinnittää huomiota myös omaan ulkonäköön siinä mielessä, että hankin salikortin ja mahdutan säännölliset lenkit jälleen kalenteriini. Etsin koko ajan studiotilaa, jossa voisin hoitaa kaikki kuvaukset ja jossa rekvisiittani saisi lojua kaikessa rauhassa ilman että ennen jokaista kuvausta järjestelen ensin paikkoja puolen tunnin ajan. Olen jopa mennyt niinkin pitkälle ajatuksen tasolla, että laajentaisin kuvausaikoja yhdellä lisäpäivällä, ja kesästä eteenpäin kuvaisinkin pääasiassa kolmena arkipäivänä viikossa. Muuten tämä nykyinen pari kuvausta viikossa -harrastelu toimisi, mutta kun olen ihmisenä sen verran kaikki mulle, heti nyt -tyyppiä, etten yksinkertaisesti siedä ajatusta, että teen jotain puolittain. Tahdon, että päivissäni olisi aikaa suunnitella, kokeilla, editoida ja rauhassa viilata yksityiskohtia, ilman että lapset on oven takana vaatimassa huomiota tai aika on pois perheen yhteisistä viikonloppuhetkistä. Nämä yhtälön osat kun saisin balanssiin, niin alkaisi taas tuntua siltä, että elämä on muutakin kuin paikasta toiseen juoksemista ja minuuttiaikatauluja.

Ne, jotka seuraavat meitä snäpissä, tietävät että arki on minulle hyvinkin rentoa ja jokapäiväistä kotoilua. Arjesta olisi varmasti helppo irrottaa aikaa muille asioille, mutta sehän siinä juuri onkin, että tahdon olla täysillä kotona silloin kun lapsetkin enkä useinkaan edes yritä saada mitään siivousta ja ruoanlaittoa lukuunottamatta aikaiseksi. Pikainen blogin päivittäminen tai kuvien läpikäyminen ei vaan onnistu niin, että sitä tekisi lapset jalassa roikkuen, välillä kun yhden virallisemman puhelunkin soittaminen lasten hereillä ollessa on päivän haastavin tehtävä. Jokainen pienen lapsen vanhempi varmasti tietää mistä puhun?!

Jottei asiat menisi liian helpoksi niin parhaillaan koitamme löytää itsellemme vuokra-asuntoa raksaamisen ajaksi, sillä mehän sitten saatiin vakavastiotettava tarjous pääsiäisenä heti ensimmäisen näytön jälkeen! Kiinnostusta oli huikea määrä, ja varmasti noin 15 perhettä kävi katsomassa meidän kotia, ja soittoja on tullut vielä eilen ja tänäänkin. Onneksi on yksi hoidettava asia vähemmän eikä asuntoa tarvitse alkaa siivoamaan joka viikonloppu uudelleen ja uudelleen näyttöjä varten, ja onhan se muutenkin helpottavaa tietää, ettei jäädä kahden kodin loukkuun. Kyllä ne muutkin hommat tästä vielä löytää oman paikkansa, nyt vain tuntuu siltä, että yöunista tinkiminen alkaa näkyä naamassa ja vireystilassa niin ettei ole varaa luopua enää yhdestäkään nukutusta tunnista. Tätä se ruuhkavuosia elävän elämä taitaa olla, vieläpä seuraavat ties kuinka monta vuotta, mutta on se kaikki sen arvoistakin, kunhan vain itse muistaa omat päämääränsä.

previous 1 … 19 20 21 22 23 24 25 … 52 next