Tavoitteena tuuheammat hiukset (sis arvonnan!)

19 elokuun, 2016

Postaus toteutettu yhteistyössä New Nordicin kanssa

Raskauksien ja noin kymmenen vuoden hiusten vaalentamisen jälkeen olen alkanut ymmärtää, kuinka vähän olen jaksanut hiuksistani huolehtia, ja myös sen, kuinka paljon merkitystä pienilläkin teoilla voi olla. Raskaana ollessa hiukset tuuhenivat jonkin verran, mutta imetykset on osaltaan pitäneet huolen siitä, että yhtään ylimääräistä suortuvaa ei ole jäänyt päähän – ennemminkin kuvittelin jossain vaiheessa kaljuuntuvani täysin, kun tukkaa lähti joka harjauksella valtavia tuppoja, jättäen jälkeensä paljaita laikkuja päänahkaan. Ensin sitä sai peilistä ihastella lisääntynyttä hiusmäärää, ja jopa hiusten auki pitäminen tuntui ihanalta ja itsevarmalta, kun tukka ei roikkunut ohuena pitkin kasvoja. Aloin jo miettiä, olinko ihaillut uusia hiuksiani liikaa, kun aivan yllättäen tilanne kääntyi päälaelleen, ja ponnarinkin pitäminen oli henkistä tuskaa alastomien kohtien paistaessa karusti kilometrien päähän. Oli ehkä virhe värjätä hiukset tummiksi (joka osaltaan korosti efektiä), mutta toisaalta, voin nyt parin vuoden blonditauon jälkeen todeta, että kyllä kannatti! Tilanne tuntuu nimittäin jälleen paljon paremmalta, hiukset on elinvoimaisemmat ja paksummat.

Viimeksi joskus yläkouluiässä olen mieltänyt hiukseni oikeasti paksuiksi ja elinvoimaisiksi. Sen jälkeen olen epätoivoisesti kokeillut mm hiuslisäkkeitä, jotka lopulta taisivat enemmänkin ohentaa omia hiuksia lisäkkeiden alla, vaikka päällepäin kokonaisuus hiuskuituineen näyttikin kivalta. Siitä saakka mieleeni on jäänyt kytemään ajatus tuuheammasta tukasta ja elinvoimaisemmasta yleisilmeestä, mutta ystävien suositteluista huolimatta hiusten kasvua tukevat tabletit on unohtuneet kauppaan. Oma pakokeinoni on ollut vetäistä joka aamu se tuttu ja turvallinen ponnari”kampaus”, joka on ihan varmasti helppo ratkaisu, mutta tuskin koskaan kovin omaperäinen tai näyttävä. Paras keinoni on tähän saakka ollut hiuspuuteri, ja näihinkin postauksen kuviin olen tehnyt kaikkeni saadakseni hiuksista tuuheamman oloiset. Salaa toivoisin kuuluvani niiden tukkajumalattarien joukkoon, joilla hiukset kietoutuvat tuuhealle, ilmavalle ponnarille, söpöt lettikampaukset syntyy hetkessä ja muutaman hiusosion letittäminen ei jätä jälkeensä muuten kaljulta näyttävää päätä. Harmi vaan, ettei kukaan ole kotiovelle saakka tuonut ratkaisukeinoa, ennen kuin vasta nyt!

Uskotte varmaan, että lähdin melko innokkaana testaamaan New Nordicin Hair Volume -tabletteja, joiden luvataan tukevan hiustenkasvua ja tuuheutta. Valmiste on uuden sukupolven ravintolisä, jonka teho perustuu omenoiden sisältämään proantosyanidiin. Aine aktivoi hiustuppea ja näin stimuloi hiusten kasvua ja tuuheutta sekä vähentää väliaikaista hiustenlähtöä. Mukana on myös hiusjuurelle suunnattua täsmäravinnetta kuten biotiini, aminohapot ja mineraalit, joten samalla tabletit tukevat hiuksen omaa pigmenttiä vähentäen ennenaikaista harmaantumista. Kuulostaako lupaavalta? Itse olen ollut aivan pähkinöinä tabletteja käyttäessäni, ja voin jo valmiiksi kuvitella, kuinka kohta kuljen paremmin voivat hiukset auki hulmuten, puhumattakaan pienestä toivonkipinästä ripsien kasvun suhteen.

Tottahan se on tietenkin, ettei mikään tuote voi saada aikaan ihmeparantumisia, enkä toki niitä odotakaan. Toivon kuitenkin, että saisin sitä kaivattua paksuutta ponnariin, vähemmän tippuilevia hiuksia lattioille ja näiden myötä ehkä varmuutta pitää hiuksia enemmän auki. Hair Volyme on mulla ollut käytössä nyt parin viikon ajan, mutta muutoksista voi puhua vasta kahden-kolmen kuukauden kuluttua. Suositeltava annos onkin yksi tabletti päivässä kolmen kuukauden ajan, ja sellaisen satsin saan arpoa nyt teillekin! Arvonta alkaa tästä hetkestä ja kestää aina keskiviikkoiltaan 24.8. saakka. Osallistua voit kommentoimalla tähän postaukseen, millaista apua toivoisit New Nordicin -hiustablettien sinulle tuovan. Onnea kaikille arvontaan, palaan omien hiustenkasvatuskokemusten kanssa vielä myöhemmin, kun koko kuuri on syöty loppuun!

Arkihommia

18 elokuun, 2016

Lähtipä hyvinkin mallikkaasti liikkeelle mun töihinpaluu, sillä makaan täällä sohvalla saikkulaisena. Jo toista viikkoa olen yskinyt yötä päivää, ja vaikka aamulla ja päivällä olo tuntuu ihan normaalilta, niin iltaa kohden nousee aina pientä lämpöä ja yhtäkkiä koko kroppa tuntuukin kuin katujyrän alle jääneeltä. Päätin tänään käydä kuunteluttamassa keuhkoja varmuuden vuoksi, jotka oli onneksi täysin kunnossa, mutta tulehdusarvon näyttäessä 53:a on turha haaveilla huomenna töihin menemisestä. Lääkäri käski ottaa viikonlopun levon kannalta ja epäili muutenkin, että tautini on pitkittynyt siksi, etten osaa ottaa iisisti. Kuinkas otat iisisti kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa, kysyn vaan??

Jospa tästä nyt kuitenkin taudit vielä selätetään, ja ehkä ensi viikko jo näyttää meille tavallista arkea. Pääasia on se, että lapsilla on hoito alkanut ihan älyttömän hyvin, ja Nooakin nykyään jää iloisena touhuamaan eikä itke mun perään. Unet menee hyvin, poika syö normaalilla ruokahalulla ja pottailussakin on päiväkodin ansiosta otettu harppauksia eteenpäin. On ihan normaalia, jopa suotavaa, että lapsi jollain tavalla reagoi hoidon alkuun, mutta täytyy sanoa, että Nooan kanssa kaikki on mennyt ihanan pehmeästi ja pienillä reaktioilla. Moni asia on varmasti auttanut tilanteeseen sopeutumista, kuten Minean kanssa samassa paikassa oleminen ja se, että puisto ja hoitajat ovat meille ennestään tuttuja. Vinkkinä sanoisinkin kaikille hoidon aloittajille, että etukäteen kannattaa puistoilla päiväkodin puistossa, tutustuminen hoitajiin on hyvä aloittaa ajoissa jos mahdollista (viimeistään paria viikkoa ennen) ja mukaan hoitoon voi ottaa omia tuttuja leluja tai miksei kuviakin isommalle lapselle. Uuteen nukkumispaikkaan totuttelu voi viedä aikaa muutaman viikon, mutta kaikki alkaa vähitellen rullata omalla rutiinillaan, kun lapsi tottuu uuteen tilanteeseen.

Itseäni tietenkin äitinä stressasi ajatus lasten hoitoon viemisestä, enkä koskaan tule sanomaan, että se olisi alle 3-vuotiaalle hyvä vaihtoehto verrattuna kotona hoitamiseen, mutta tänä syksynä oli kuitenkin helpompi sanoa päiväkodin ovella heipat kahdelle lapselle kuin kolme vuotta sitten esikoiselleni. On selvää, että sisarukset ovat samassa ryhmässä toisilleen henkisenä tukena, ja siksi itsestänikään ei tuntunut niin pahalta ajatella 1,5-vuotiasta Nooaa hoidossa. Normaalissa päivärytmissä vien lapset puoli yhdeksäksi ja haen puoli kolmelta, joten hoitopäivät jäävät Minealla ja Nooalla kivan lyhyiksi. Silti tuntuu, että lapset on iltapäivisin (etenkin Nooa) melko väsyksissä, ja Pikku Kakkosta katsotaan usein lattialla makoillen. Ja ymmärtäähän sen, kyllä ne työpäivät väsyttää itseänikin näin alkuun varsinkin, kun uuden päivärytmin opettelu vie aikaa. Onko siellä ruudun takana muita uuden arjen aloittaneita, ja miten teillä on lapset sopeutuneet muutoksiin?

Twilight Run & Walk

15 elokuun, 2016

*postaus toteutettu yhteistyössä Rochen kanssa

Kerroin teille kesän alussa siitä, kuinka aikomukseni oli nyt elokuussa lähteä haastamaan itseäni Helsingin Twilight run&walk tapahtumaan lääkeyritys Rochen tiimissä. Ensin aioin osallistua puolimaratoonille, mutta yhden pikkuvarpaan murtumisen jälkeen kesän alussa matka vaihtui kymppiin, kesän jälkeen vielä aikatavoitteet tuon kympinkin suhteen alkoi murenemaan, kun treenikerrat jäivät yhdellä kädellä laskettaviin lenkki-iltoihin. Nykyisen juoksukuntoni huomioon ottaen olisin jo muuten varmasti luovuttanut koko juoksun suhteen, mutta koska tapahtuman kantavana ajatuksena oli tukea Syöpäliiton toimintaa, ei luonteeni antanut periksi luovuttaa. Loppuun asti, vaikka kävellen, ajattelin. Toiset joutuvat kohtaamaan syövän tai muun vakavan sairauden, ja mä nurisen harjoittelun vähyydestä ja ties mistä muusta yhtä vähäpätöisestä.

Viime lauantaina siis lähdin kuin lähdinkin juoksemaan kymppiä, eikä se lopulta ihan niin surkeasti mennyt kuin olin pelännyt – aika ei ehkä ollut lähellekään alkuperäistä tavoitettani, mutta juuri alle tuntiin se meni kuitenkin. Hyväntekeväisyysjuoksussa ei se suoritus pitäisikään olla keskiössä, vaan ehdottomasti tärkeämpää on muistaa, miksi tässä juostaan ylipäätään. Mulle oli myös kunnia saada edustaa valkoisessa urheilupaidassa Rochea, joka on johtava syöpälääkkeitä kehittävä yritys.

Punanaamaiset Rochen tiimiläiset tässä moro! Jos olisi ollut fiksu, olisi kuvat ehkä ottanut ennen juoksua eikä jälkeen, niin lopputulos olisi ollut vähän luonnollisempi, hehe. Meitä Idealistalaisia oli Rochen tiimissä minä ja puolikkaan upeasti juossut Mari, mutta sain vielä lisävahvistukseksi kympille ystäväni Minnan. Minnan kanssa hölkkäiltiin melkein loppuun saakka samassa tahdissa, ja vaikka välillä homma meinasi mennä juttelun puolelle, niin hyvin me loppumatkasta koitettiin kiriä vauhtia kiinni. En ollut etukäteen tajunnutkaan, kuinka hankalaa näin isossa tapahtumassa voisi alussa olla oman normivauhdin saavuttaminen, sillä porukkaa oli lähtöviivalla tungokseksi saakka, ja ihmisten ohittelu vaati ihan kirjaimellisesti ojan kautta juoksemista. Loppukiri oli helpompi rasti, mutta upottavalla hiekalla tarpominen tuntui kieltämättä siltä, ettei liikkuisi mihinkään vaikka kuinka koitti eteenpäin puskea! Maaliviivalla oli kyllä sellainen olo, että toista kierrosta en enää olisi millään keinolla saanut juostua, joten taidan vielä jättää ne puolimaratonhaaveet hamaan tulevaisuuteen.

Oli juoksu kuinka helppo tai vaikea tahansa, niin kummasti siitä jälleen heräsi pieni kipinä lenkkeilyyn. Harmi vaan, että sain kotiinviemisinä kunnon yskän eikä nyt tarvise hetkeen haaveilla minkäänmuotoisista lenkeistä, mutta voisinpa melkein vaikka luvata, että ensi keväänä saattaisi jälleen olla hyvä aika osallistua uuteen juoksutapahtumaan – ehkä silloin jopa aikatavoitteen kanssa? Twilight run&walk oli siinä mielessä ainutlaatuinen kokemus, että tunsin kuuluvani johonkin erityisporukkaan, siinä me kaikki juostiin sisulla maaliin saakka jo pelkästään siksi, että voisimme osoittaa tukemme kaikille niille, jotka Syöpäjärjestö ja Roche työllään tavoittaa. Kuulinpa tarinan siitäkin, kuinka eräs nainen oli rintasyövän selätettyään päättänyt juosta elämänsä ensimmäisen kympin, ja Helsingin Twilight run&walk tapahtumassa se haave konkretisoitui. Se, jos mikä osoittaa todellista taistelumieltä ja saa silmäkulman kostumaan.

previous 1 … 121 122 123 124 125 126 127 … 395 next