Gugguun merinot

13 elokuun, 2016

Viime päivät meillä on ihan tosissaan alettu miettiä syksyä ja etenkin lasten välikausivaatteita. Kumma juttu, mutta j-o-k-a vuosi huomaan panostavani nätteihin toppatakkeihin ja -haalareihin, kun taas välikausi vain yllättäen tupsahtaa eteen, ja lopulta haen kaupasta mitä tahansa ulkoiluun sopivaa vaatetta. Tiedättekö mitä tarkoitan? Jaksan pohtia kaupunkitakkeja, sisävaatteita, kenkiä – mitä vaan muuta paitsi niitä kuorivaatteita, jotka päällä lapsi kuitenkin makaa kuralätäkössä ja kevättalvella laskee pitkin hiekkaisia lumikasoja housujen polvet rei’illä.

Niinpä olen välikautena siirtynyt hifistelemään pipoilla, huiveilla ja jos mahdollista, niin myös kivoilla kengillä. Oikeastihan sillä ei käytännön kannalta ole mitää merkitystä, kuinka söpönä tai vähemmän huoliteltuna ne pikkumurut puistossa temmeltää, mutta esteetikkona valitsen vaatteesta kuin vaatteesta ennemmin kivannäköisen vaihtoehdon kuin sen, mikä ensimmäisenä käteen osuu. Tämän lisäksi on toinenkin asia, josta en tingi – lapselle vaatteen pitää olla hyväntuntuinen päällä, ja tekniset ominaisuudet täytyy vastata käyttötarkoitusta. En voisi ajatellakaan syksyksi ostavani muuta kuin täysin vedenpitävää kuorivaatetta tai talveksi aitoa villaa aluskerrastoksi. Okei myönnän, viime talvena kokeilin mikrofleeceä villapuvun rinnalla talven pakkasilla, mutta luulen että jatkossa meillä säästetään jostain muusta kuin laadukkaista, kestävistä materiaaleista.

Tämän syksyn osalta välikausivaatetus on lapsilla paremmin hoidossa kuin koskaan aikaisemmin. On haalarit, takit, housut ja muut, ja se ihanin osa syksyä, molemmilla odottaa kaapissa niin Gugguun uusia trikoopipoja kuin näitä kuvissa näkyviä merinovillaisia hattujakin. En tiedä, miten Gugguun värit jälleen sattuivat osumaan meille täydellisesti, koska Minean lempiväri on sininen, ja itse tykkään myös hempeästä vaaleansinisestä ja roosasta. Kävipä jopa niin hyvin, että lasten välikausivaatteet (ja talvitopat) käy loistavasti yksiin kaikkien näiden sävyjen kanssa. Ja tuo Nooan päällä oleva tupsuhuivi! Niitä taidan kytätä netissä vielä lisää reilu viikon päästä, kun Gugguulta tulee 23.8. klo 10.00 nämä ihanat merinovillaiset tuotteet myyntiin.

Nean teekutsuilla

11 elokuun, 2016

Syksyn synttäriputki käynnistyi sunnuntaina iltapäivällä, kun lähdin lasten kanssa suoraan Helsingistä kotiuduttuani Katriinan tytön Nean synttäreille. Moni teistä varmasti muistaakin Katriinan, joka vielä noin vuosi sitten kirjoitti suosittua Hetkiä-blogia? Ystävyys Katriinan kanssa alkoi aikoinaan blogin kautta, kun aloimme porukalla jutella Tampereen minimuotikirppiksellä (jossa meikäläisen ei edes alkujaan pitänyt olla!), ja vaikka bloggaaminen on Katriinan osalta ohi, niin onneksi ystävyys on silti säilynyt. Jossain vaiheessa muistan huvittuneena seuranneeni blogiemme kommentointia, kun lukijoita epäilytti, onko blogiporukkamme ystävyys täysin aitoa. Tottahan se on, että joidenkin kanssa tulee vietettyä enemmän aikaa kuin toisten, mutta vähintään kerran päivässä tulee kuulumiset vaihdettua whattsappin puolella.

Katriinan tuntien osasin jälleen odottaa jotain ihanan herttaista ja söpöä! Kerran Katriina päätti, ettei panosta seuraaviin juhliin juuri lainkaan, mutta lopulta kaikki oli viimeisen päälle laitettu – minkä sitä esteetikko luonteelleen voi, haha. Nyt teemaksi oli valittu teekutsut, ja Katriina oli ostanut kertakäyttöisten pahviastioiden sijaan ihanan posliinisen teeastiaston, joka oli katettu jopa lastenkin pöytään. Usein huomaan synttäreiden lähestyessä tuskastelevani sitä, ettei istumapaikkoja ole riittävästi, ja ruokailut joutuu hoitamaan kahdessa osassa niin että lapset syö ensin ja vasta sitten on aikuisten kahvitteluvuoro. Katriina oli keksinyt tähän loistavan ratkaisun kasaamalla tilapäisen pikkupöydän betoniharkoista ja vanerilevystä. Pöytä oli suunniteltu synttäreitä varten, mutta se toimii varmasti loistavasti myöhemmin terassilla tai miksei ihan lastenhuoneessakin piirustuspöytänä. Tuoliongelmaltakin säästyy kun korvaa tuolit näteillä tyynyillä!

Koristeluiden lisäksi myös tarjoilut oli erityisen maistuvat, eikä muuta voi olettaakaan kun mukana oli Katriinan miehen Timon tekemiä porkkanamuffinsseja. Tiedän, että sielläkin ruudun takana on muutama, jotka on tuota ohjetta täältä kyselleet, mutta koska resepti on Timon suvun ylpeys, ei mulla ole lupaa jakaa sitä blogissa. Katriina kuitenkin muistaakseni lupasi laittaa sen sähköpostilla jakoon, joten innokkaimmat voi meilata mulle, ja mä laitan viestiä sitten eteenpäin.

Nooa oli isompien lasten joukossa jotenkin erityisen murunen, kun toinen hörppi muiden mukana mehua teekupistaan ja pokkana valkkaili pöydästä herkkuja suuhunsa. Tyypillä riittää temperamenttia enemmän kuin porukkamme muilla lapsilla yhteensä, ja jos jotain ei saa tehdä oman pään mukaan tai isosiskon perässä, niin sen kuulee varmasti kaikki lähistöllä hengailevat. Välillä mietin, mihin Nooan kanssa vielä myöhemmin joudutaan, mutta eikös se päättäväisyys ole vain hyvä juttu siinä vaiheessa, kun pitäisi itse alkaa ottamaan vastuuta omasta elämästään? Vai johtuukohan tämäkin vain siitä, että tuolle pienelle hymyilevälle jäätäpäälle on lähes mahdotonta sanoa ei, ja niinhän se taitaa olla, että sen edestään löytää minkä taakseen jättää.

Loppuvuoden meillä onkin vähintään yhdet lastensynttärit per kuukausi, joten omalle dieetilleni olen surutta sanonut hyvästit, ainakin toistaiseksi. Tuntuu vähän hassulta ajatella, että tässä tosiaan eletään jo elokuun puoliväliä, yhtäkkiä se onkin jo joulu ja siitä seuraavana muutto uuteen kotiin! Tänään kävimme vielä illalla pyörähtämässä raksalla, ja taas sitä kummasti keksi vaikka kuinka monta asiaa, jotka nyt tekisimme toisin, mutta olen päättänyt suunnata katsetta kohti tulevaa ja keskittää energiani siihen, mihin vielä on mahdollista vaikuttaa. Olisiko teillä heittää vinkkejä esim moderneista keittiöistä tai kertoa kokemuksia mikrosementin laittamisesta itse?

Hoidossa

8 elokuun, 2016

Tästä maanantaista eteenpäin on meidän perheessä alettu totutella täysin uudenlaiseen arkeen. Lapset aloittivat täysipäiväisesti hoidossa ja meillä loppui Nikon kanssa loma, joten seuraavat vuodet painetaan niin sanotusti uraputkessa arjen kiireitä ihmetellen ja kesälomia odottaen. Ei sillä ettenkö ihan oikeasti viihtyisi työssäni, mutta lasten ollessa vielä näin pieniä on arki ehdottomasti helpompaa (ja varsinkin kiireettömämpää) kotona ollessa, enkä voi kieltää ettenkö hieman jännittäisi sitä, millainen tästä syksystä on tulossa. Kaikilla meillä on varmasti opeteltavaa ja totuteltavaa ennen kuin asiat lähtevät rullaamaan rutiinilla.

Viime keväänä tuskastelin sen kanssa, mistä hakisimme lapsille hoitopaikkaa – 1,5-vuotiasta Nooaa kun en halunnut kovin laitosmaiseen hoitopaikkaan, vaan ajatuksena oli mahdollisimman pehmeä lasku kotihoidosta päiväkotiin. Onneksemme entisen asuinalueemme lähistöltä löytyi mitä parhain hoitopaikka, ja päätimme laittaa molemmat lapset yksityiseen ryhmäperhepäivähoitoon. Minea ja Nooa saavat viettää koko päivän samassa ryhmässä, hoitajat ovat mitä ihanimpia ja sydämellisimpiä tyyppejä, ryhmäkoko on kivan pieni ja toimintatavat on lapsen mukaan hyvin joustavat. Päiväunia saa nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, tunnelma on rento ja ymmärtäväinen, mutta silti toiminta on suunnitelmallista ihan niin kuin missä tahansa päiväkodissakin. Itse asiassa meille on hoitoa valitessa aina vähiten merkinnyt se, millaisia tavoitteita tai toimintoja hoitopaikassa lapselle tarjotaan, koska alle kouluikäiselle on varmasti ihan riittävää se, että huolenpito on rakastavaa ja lapsesta välitetään aidosti – siinä sivussa on melko merkityksetöntä, missä iässä opitaan lukemaan tai painotetaanko arjessa taiteellista vai liikunnallista kehittymistä.

Minean kanssa hoidonaloitus on ollut superhelppoa, ja viime viikolla aloitettu tutustuminen jo osoitti sen, että tyttö tulee viihtymään uudessa hoitopaikassaan. Nooalla sujui parituntiset käynnit myöskin aika esimerkillisesti, mutta tänään unille oltiin menty huutaen ja itkevän pojan myös hain iltapäivällä kotiin. Lasten hoitopäivät onneksi jäävät noin kuusituntisiksi, mikä tulee osaltaan helpottamaan arjen väsymystä, mutta ensimmäinen kuukausi tai kaksi ovat varmasti ne vaikeimmat. Luulen, että Nooan osalta tilanne helpottuu vähän joka päivä, ja kunhan poika alkaa luottamaan hoitajiin, jää itkut luultavasti kokonaan pois. Tänään ikävän huomasi parhaiten siitä, kuinka Nooa halusi suurimman osan iltapäivästä istua sylissä, ja hoidossa pikkumies oli kuulema vähän väliä käynyt rutistamassa siskoaan, voi murua. Harmi että tähän samaan viikonalkuun Nooa sai yskänkin, ja nyt jännitetään tuleeko meille vielä joku kesäflunssa, joka ajaa koko porukan sängyn pohjalle..

Jos lapsilla on ollut totuttelemista hoidon kanssa, niin kyllä se vaan on itsestäkin tuntunut oudolta palata töihin. Yleensä meillä töissä tulee suurempia muutoksia noin kymmenen vuoden sykleissä, mutta itselläni on käynyt aavistuksen huono tuuri siinä, että molempien äitiyslomien jälkeen olen saanut palata muutosten keskelle. Se tietää automaattisesti paljon lisätöitä, uuden opettelua ja vanhojen tapojen uudelleen organisoimista. Lapsettomana ihmisenä olisin pelkästään innoissani kaikista niistä uusista mahdollisuuksista, joita muutokset aina tuovat tullessaan, mutta tässä tilanteessa luulen päällimmäiseksi kysymykseksi nousevan sen, mihin kaikkeen aikani tulee riittämään. Tiedättehän, kun haluaa tehdä työnsä mahdollisimman hyvin, mutta silti toivoo arjesta löytyvän jotain mieleistä vastapainoa työnteolle? Mulle se mieluinen tekeminen tarkoittaa tätä blogia ja valokuvausta, joten koitan nyt saada kaiken tämän ja perheajan sopimaan kuvioihin parhaalla mahdollisella tavalla. Ihanaa joka tapauksessa että on työpaikka, johon palata, lapsille turvallinen ja huolehtiva hoitopaikka sekä itsellä mahdollisuus toteuttaa intohimon kohteitaan edes aika ajoin. Tähän yhtälöön kun vielä lisätään raksaprojekti, niin eiköhän tälle syksylle ole meidän perheen suunnitelmat melko lailla selvät, luulen ainakin että ensi vuonna kevättalvella huokaisemme pari helpotuksen huokausta uudella terassillamme.

Onko siellä muita uuteen arkeen totuttelevia, ja millä fiiliksellä teillä on aloitettu/aloitellaan? Itse huomasin tänään sen, kuinka paljon helpompaa äitinä oli viedä kaksi lasta hoitoon yhden sijaan, mutta tunteikastahan se siltikin aina on. Tsempit kaikille töihin palaajille!

previous 1 … 122 123 124 125 126 127 128 … 395 next