HKI

25 heinäkuun, 2016

Huuuuh! Takana on about tuhat kilometriä moottoritietä ja pari eri yöpaikkaa, kodin eteinen on täynnä reissussa mukana olleita kasseja ja pesukone on pyörinyt koko illan tauotta. Sitähän se reissaaminen on, mahtavia muistoja tien päältä ja jälkeenpäin vähintään parin päivän palautumista kotona. Helppoahan tämä nyt vielä on kun voi lorvia kotona seuraavat päivät, mutta miten sitä sitten jaksaa lähteä yhtään mihinkään, kun tietää, että arki vyöryy samantien täysillä päälle, kun on vasta ehtinyt kotiutua?

Aavistuksen epäonnisemman Tykkimäen visiitin jälkeen emme yksinkertaisesti voineet ajaa Linnanmäen ohi, kun perjantaina saavuttiin Helsinkiin. Teiltäkin sain sen verran hyvät suositukset Lintsille, että kävimme itse toteamassa, kuinka loistavsti siellä oli kaikenikäiset huvipuisto-kävijät huomioitu – ja kyllä, meillä Nooakin jo tajuaa sen verran hauskanpidon päälle, että tyyppi istui naama hymyssä siskonsa vieressä minikarusellissa ja pyörivissä kahvikupeissa. Tuskin Minean kanssa oltaisi aikanaan lähdetty varta vasten huvipuistoon, mutta lahden lapsen kanssa tehdään asioita välillä pienemmän, välillä isomman ehdoilla, ja sen huomaa, kuinka myös Nooa toivoisi voivansa osallistua mahdollisimman moneen. Anyway, Lintsi oli täydellinen – tunnelma oli ihana, laitteet monipuolisia, alueelta löytyi myös leikkipaikkoja, kioskeissa palvelu pelasi eikä jonoja juurikaan ollut ja mikä tietenkin tärkeintä, koko perhe viihtyi.

Lintsiä (ja ehkä yhtä supernopeaa pyörähdystä Zarassa) lukuunottamatta meillä meni viikonloppu Espoossa Nikon veljen pojan rippijuhlien valmisteluissa ja itse juhlissa sunnuntaina. Leivoin juhliin pari kakkua, ja lopulta söinkin niitä ehkä palan liikaa, koska illalla olo oli sellainen, että vannoin jättäväni sokerin loppuelämäkseni. Blogiin on unohtunut ihan kokonaan kertoa, että olen viimeiset reilu kolme viikkoa noudattanut aika tiukkaa ruokavaliota, johon sokerit ei kuulu, mutta nyt olin päättänyt viettää vapaapäivää dieetistä. On hassua huomata, kuinka toisaalta helppoa ruokavaliota on ollut noudattaa, mutta heti pienenkin lipsumisen jälkeen himo herkkuihin heräsi lähes entisenlaisena takaisin. Aion tästä taistella vielä pari päivää tiukemmalla linjalla, mutta koska motivaatio tuntuu taas olevan vähän hakusessa, niin kertokaahan mulle, oletteko kukaan sokerilakkoillut, kuinka pitkään ja huomasitteko eroa omassa olossa?

Tykkimäki

21 heinäkuun, 2016

Rentouttavaa lomailua lasten kanssa kivassa kotoisassa huvipuistossa, juostaan laitteesta toiseen, syödään välissä jätskiä, tahmataan sormet hattaralla ja nauretaan niin että mahaan sattuu. Joo aivan, tätähän se meidänkin tänpäiväinen Tykkimäki-reisssu olisi varmaan voinut olla, mutta kun ei ihan ollut. Eikä ihan melkeinkään, sillä Nooa päätti skipata automatkalla päiväunet kokonaan eikä poika lopulta päässyt pituusrajoitusten ym takia yhteenkään laitteeseen, joten uskotte varmaan kun sanon, että iltapäivä tosiaan oli jokseenkin hermoja raastava. Toivottavasti kukaan teistä ei ollut todistamassa meidän porukan hermojen kiristelyä – tai jos oli, niin pahoittelen ja tyynesti totean, että hipsimme vähin äänin autolle ja kotiin jo hyvissä ajoin iltapäivällä.

Voi olla, että hieman dramatisoin päivän kulkua, mutta annan kyllä siitä huolimatta muuten niin kivalle Tykkimäelle risuja, ettei alle 90-senttisille lapsille löytynyt kuin kolme (?) laitetta, joihin aikuisen kanssa pääsisi. Osta siinä nyt sitten itsellesi lähes kolmenkympin ranneke, että pääset sahaamaan leppäkertun ja kahvikuppien väliä viideksi tunniksi. En usko, että yhdenkään huvipuiston toiminta jäisi siitä kiinni, jos vaikka kahteen laitteeseen pääsisi aikuinen pienen lapsen viereen seisomaan ihan ilmaiseksi – varsinkin kun alueelle kuitenkin joutuu ostamaan viiden euron aluelipun. Tykkäsimme Tykkimäestä pari vuotta sitten Minean kanssa hirmu paljon (ja Minea tietenkin viihtyi myös tänä vuonna), mutta olisi varmasti jäänyt nyt käymättä, jos olisin tiennyt, ettei Nooalle löydy alueelta mitään puuhaa. Vähän tunnelmaa latisti myös järjettömän pitkät jonot kassoille, eikä ongelma vaikuttanut olevan missään muualla kuin tehokkuuden puutteessa. Sisään pääsimme nooeammin ostamalla pihalla liput netistä, hattaraa jonotettiin vähintään vartti ja jäätelöpallojen pyörittäminen oli myyjillä niin ruosteessa, että pallot jäi ostamatta jo pelkän jonon vilkaisun perusteella. Hyvin harvoin ajattelen mistään näin kovin kriittisesti, mutta tiedättehän sen kun sylissä kiljuu 1,5-vuotias ja toivot, että asiat sujuisi mahdollisimman mutkattomasti.

Kirjoitin Tykkimäestä jo edellisen käynnin jälkeen pari vuotta sitten, ja silloinkin taisin todeta, että paikka on ehdottomasti parhaimmillaan noin 3-12-vuotiaiden lasten kanssa vieraillessa. Laitteet ei ole mitään superhurjia, vaan juuri sopivia tuollaiseen vähän kotoisampaan huvipuistoon, jonka yleisfiilis on jotain jättimäisten huvipuistojen ja pienempien tivolien väliltä. Viime kerralla testasimme myös aqua parkin, joka olisi sekin takuuvarmasti ollut Minean mieleen tänäkin vuonna. Jos siis aikaa on enemmän kuin yksi päivä (ja jos sattuu vieläpö niin hyvä tuuri, että säätkin suosii auringonpaisteella), niin suosittelen Kouvolan visiitillä käymään huvipuiston lisäksi vesipuistossa.

Meidän kanssa samaan aikaan Tykkimäkeen lähti mun puolen sukulaisia, ja oli erityisen kiva kun Mineallekin oli seuraa pikkuserkuistaan. Nooan matkan kohokohta oli varmaankin alueelta löytyvä kotieläinpuisto, jossa pääsi silittelemään niin pupuja, ponia ja possua kuin lampaita ja kilejäkin. Huomenna meidän suunta on kohti Helsinkiä, ja tässä vähän kahden vaiheilla mietin, kannattaako samalla käydä pikaisesti Lintsillä lasten kanssa ottamassa uusintakierrosta huvipuistolaitteista. Kysynpä kuitenkin ensin teiltä, löytyykö Lintsiltä puuhaa Nooan ikäiselle? Tai ihan vain kiteytettynä pariin sanaan, Lintsille vai ei, suosittelisitko 1- ja 4-vuotiaiden kanssa? (Ja kyllä, olen käynyt Lintsillä, mutta siitä on varmaan yli kymmenen vuotta aikaa?!!)

Yhdessä ja erikseen

20 heinäkuun, 2016

Tämä postaus oli tarkoitus julkaista jo maanantaina, mutta huomasin vasta jälkikäteen, etten ollutkaan painanut julkaise-nappia. No, näitä perusmokia tuntuu sattuvan mulle nykyään ihan vähän väliä – vai miltä kuulostaa saman paidan ostaminen Nooalle kahteen kertaan viikon sisään tai kirppariostosten maksaminen väärälle tilille ja kahteen kertaan sekin? Tiedän, että aikataulujen unohtamiset ja kaikki muutkin sähläykset johtuu pelkästään siitä, että taidan jollain tasolla ylikuormittaa itseäni tällä hetkellä, mutta kun muuten elämä rullaa hyvin ja asiat hymyilee (voiko niin edes sanoa?!), niin tällä flow-fiiliksellä mennään jatkossakin! Ja todellakin, flow-fiilistä olen elänyt viime päivät uuden kamerani kanssa, sillä olen suorastaan tanssahdellut malttamattoman innoissani kuvaamaan asiakkaita tietäen, että samalla pääsee tutustumaan koko ajan paremmin uuden rungon mahdollisuuksiin.

Nikolla on menossa jo toinen kesälomaviikko, ja nyt on alkanut itsestäkin tuntua, että saan vihdoin siitä perinteisestä kesämoodista kiinni. Kävin eilen juoksemassa 6km, jonka jälkeen mieleni teki heittäytyä laiturille makaamaan selälleen, ei siksi että olisin ollut mitenkään poikki lenkistä, vaan siksi että taivas näytti niin kauniilta. Kyllä ne säät vaan vaikuttaa yllättävän paljon siihen, kuinka sitä huvittaa tai ei huvita tehdä mitään. Lähes kaksi viikkoa sateita sai meidät jo epätoivoisesti kaivelemaan netistä äkkilähtöjä, mutta kaikki mitä oli ensi viikolle saatavilla, oli noin yhteen sanaan kiteytettynä Turkki. Jätimme sitten lopulta varaamatta, ja samalla ihmettelimme, miten emme koskaan ota opiksemme, vaan joka kesä etsimme samalla miksei täältä löydy mitään -paniikilla pikaista helpotusta Suomen surkeille säille ja vannomme, että seuraavalle vuodelle matka varataan hyvissä ajoin. Mitä luulette, pääseekö meidän porukka ensi vuonnakaan Etelä-Suomea pidemmälle?

Maanantaina Niko lähti Minean kanssa elokuviin katsomaan Iso kiltti jättiläinen, joten me jäätiin kotiin Nooan kanssa kaksin. Harvemmin on nyt viime aikoina tullut vietettyä aikaa vain Nooan kanssa, ja olin suorastaan vähän yllättynyt, miten erilainen tuo pieni mies oli itsekseen kuin siskonsa kanssa yhdessä ollessa. Yleensä Minealla ja Nooalla on koko ajan menossa kunnon härdelli niin että melua riittää enemmän kuin kerrostalossa olisi suotavaa. Molemmat pomppii, riehuu, kiljuu, karjuu, kinastelee, juoksentelee ja sotkee – useimmiten kaikkea tätä yhtäaikaa. Vähän väliä saa komentaa jompaakumpaa rauhoittumaan, jotta toinenkin saisi sykkeet tasaantumaan, sillä ei ole montaakaan asiaa, joita Nooa ei yrittäisi tehdä Minean perässä.

Kuitenkin huvittavaa oli se, kuinka rauhallinen poika meillä yhtäkkiä olikin. Nooa touhusi itsekseen duploilla, keskittyi reippaammin syömiseen enkä tainnut kuulla yhtäkään karjaisua tai nähdä yhtäkään pomppua. Ihan kiva joo, mutta luulen Nooan loppujen lopuksi olevan eniten itsensä silloin kun saa olla yhdessä siskon kanssa. Ääntähän tähän maailmaan mahtuu (sanoo ne, jotka ei asu meidän naapurissa), ja jos multa kysytään, niin lapsen riemu on ehdottomasti parasta katseltavaa.

previous 1 … 124 125 126 127 128 129 130 … 395 next