Jossain vaiheessa sitä vaan lopulta kyllästyy asioihin, jotka on aiemmin innostaneet kovastikin. Niin kuin nyt vaikka lastenvaatteet. Tai siis kyllähän meillä edelleen niitä käytetään ja hankitaan, mutta selkeästi vähenevissä määrin, eikä uusien droppien kyttääminen ole enää houkuttanut juuri ollenkaan. Luulen, että kaikki työasiat yhteensä vievät tällä hetkellä siinä määrin huomioni, että ylimääräisille, ei niin pakollisille asioille ei yksinkertaisesti jää aikaa (kuten on nähty kuinka kävi liikunnalle!), enkä enää ehdi huomaamaan kuinka vauhdilla lapseni kasvavat ja tarvitsisivat uutta vaatetta pieneksi jääneiden tilalle. Aamuisin koitan kiireessä roiskia lapsille jotain päälle ja vasta eteisessä huomaan, että Nooalle olen pukenut pari senttiä liian lyhyen teepparin ja Minea on saanut valita kaapista lempparimekkonsa – mekon, joka on kokoa 98cm ja jäänyt hihoista pieneksi aikoja sitten. Muuttolaatikossa odottaa kaksi ulkoilutakkia, jotka sopisivat loistavasti näille ilmoille, mutta toppahousut on jääneet ostamatta, ja siksi koko talvi mennään yhdet ja samat haalarit päällä maanantaista perjantaihin. Toppahanskojenkin tilanne oli pitkään ”hankintalistalla”, joten lopulta mummin piti käydä ja hoitaa tämäkin asia kuntoon (niiden kuomien lisäksi).

Onneksi sain sentään yhden asian itsekin hoidettua, ja nyt Nooalla on viimein sopiva talvihaalari. Totesin, ettei Mini Rodinilta löydy pitkäselkäiselle sopivaa talvihaalaria ja tilasin Mololta vaaleanharmaan tuplavetskarillisen haalarin, joka vaikuttaisi kokonsa puolesta täydelliseltä. Olisihan tuo poika varmaan pärjännyt sillä lahkeistaan aivan liian suurella rodinin haalarillakin, mutta tuumin sitten, että ehkä on paikallaan ostaa aivan jotain muuta, kun meiltä kuitenkin löytyy noin yleensäkin jonkun verran lastenvaatetta. Talvihaalari ei ehkä ole siinä tilanteessa se paras paikka lähteä säästämään, ainakaan kun kyse on liikkumisen helppoudesta.

Mineasta on nykyään tullut suhteellisen tarkka vaatevalinnoissaan, ja vaikka olen jo pitkään hyväksyttänyt kaikki hankinnat tytöllä itsellään, jää meillä siltikin kaappiin sellaisia vaatteita, joita Minea ei suostu pukemaan päälleen. Huivit on useimmiten ehdoton ei, kaikki trikoota paksummat vaatteet näyttää kuulema epäsiistiltä, leggareiden lahkeisiin ei saisi jäädä yhtään ryttyä ja ainoat kengät, jotka Minea koskaan haluaisi pukea on Kuomat. Näillä spekseillä on välillä todella hankalaa löytää juuri mitään Minealle kelpaavaa, ja niinpä olen todennutkin etten hanki kaappiin yhtään vaatetta ennen kuin kaikki käyttämättömät on myyty eteenpäin ja nykyiset sopivat vaatteet on jääneet pieneksi. Ja niinhän sen suunnilleen pitäisikin mennä, että uutta ostetaan vain tarpeeseen, mutta tuskin kovin monikaan siihen nykyään pystyy? Varmasti joskus tulee jotain ostettua fiiliksellä, ja vaikka itsekin olen kova laittamaan entisiä kiertoon, jos hankin uutta, niin silti huomaan välillä kirppiskassiin kasaantuvan vaatetta, kun ei ole aikaa kuvata niitä myyntiin. Onneksi Nikon veljellä on Nooaa nuorempi poika, jolle olemme voineet antaa pieneksi jäänyttä vaatetta.

Muuton lähestyessä kovaa vauhtia olen ajatellut inventoida isommalla kädellä niin omia kuin lastenkin vaatteita ja leluja. Lelut ja osan vaatteista lahjoitan jollekin järjestölle, mutta olisiko teitä kiinnostanut blogikirppis, jos kuvaisin jotain tännekin myyntiin? Mitään kovin ihmeellistä meiltä tuskin löytyy, mutta sellaista hyvää perusvaatetta ainakin rodinilta ja pompilta. Olisipa muuten aika jees, jos jatkossa osaisin vielä entisestään karsia ostojani ja mikä tärkeämpää, tehdä ajattomia, ekologisia valintoja vaatekaappiini niin että määrä pysyisi pienenä mutta laadukkaana. Jostain syystä se kuitenkin tuntuu astetta hankalammalta kun kyse on itsestä, ja sitä helposti nappaa hennesistä parin kympin neuleen ennemmin kuin panostaa ja saa jotain huomattavasti eettisempää ja kestävämpää. Olisiko tässä kenties potentiaalia yhdeksi uudenvuoden lupaukseksi?