Asiat järjestyy

Joulufiilis taisi juuri hiipiä tähänkin osoitteeseen. Kävin tänään laulamassa kauneimpia joululauluja ja sieltä autolle kävellessäni huomasin jo suuntaavani ajatuksia enemmän aattoon kuin siihen, mitä haluaisin vielä ehtiä ensi viikolla tekemään. Päätin lisätä spotifyihin oman joulubiisien listani, jota voin fiilistellä heti huomisesta eteenpäin, ehkä vähän jopa hyräillä mukana. Samalla reissulla istahdimme ystävän kanssa kaikessa rauhassa alas, söimme Green eggissä superhyvän illallisen ja kuin itsestään joulun menukin selkiintyi ajatuksissani. Siihen varmaan tarvittiin vain hetki omaa aikaa ilman että kukaan keskeyttää tai tarvitsisi itse olla laittamassa tarjottavia pöytään.

Vaikka nyt on todellinen voittajafiilis, ei viikonloppu ollut ihan ongelmaton. Yksi rikkoutunut maljakko, palanut sormenpää, rikkinäinen himmeli ja pahimpana kaikesta, oksentava lapsi. Olin jo ihan varma, että meille rantautui kuukauden sisään toinen oksennustauti, mutta optimistina elättelen toivoa, että kyse oli jostain muusta – ja jos ei ollut, niin päästäänpähän ainakin helpolla joulun kanssa, kun kenellekään ei maistu ruoka. 

Lauantaina käytiin lasten kanssa testaamassa Jyväskylän Leo’s leikkimaa (onko nimi kenenkään muun mielestä ihan hölmö?), ja pakko kyllä sanoa, että toimii! Valinnanvaraa on kaikenikäisille, vanhemmille on paljon istuskelupaikkoja ympäri leikkipaikkaa, ravintolan anti on ihan ok ja teema on hauska niin lasten kuin aikuistenkin mielestä. Vaikka paikka on iso, on erilliset leikkialueet rajattu fiksusti niin ettei lapsi pääse ihan heti livahtamaan karkuun vanhemman katsoessa muualle. Muutama tramppa oli epäkunnossa, ja onhan se 16 euron maksu aika suolainen hinta parin tunnin leikkimisestä, mutta kyllä meikäläinen voisi vielä välipäivinä suunnata lasten kanssa uudelleen Leon leikkimaahan. Kausikorttikin olisi jouluun asti tarjouksessa puoleen hintaan, mutta ihan niin vakkariksi ei ajateltu alkaa. Riittää että huonolla säällä on jotain extrakivaa tekemistä aina silloin tällöin.

Miten teillä on jouluhommat edenneet? Joko on kaikki valmista ja ensi viikko aikaa rauhoittumiselle vai menettekö samalla kaavalla meikäläisen kanssa eli ajatuksella ”ehtiihän tässä”? 

Jouluinspiraatio hukassa

Kun ymmärsin jouluun todella olevan reilu viikon verran aikaa, ja varsinkin sen ettei meillä ole enää yhtäkään perheviikonloppua edessä ennen aattoa, alkoi tuntua siltä, että tämä joulu oli nyt sitten tässä. Ei tullut viikkojen mittaista joulufiilistelyä, hyvissä ajoin aloitettua leipomisurakkaa tai sen enempää tunnelmallista joulukotiakaan. Ei tullut edes joulukortteja lähetettyä tänä vuonna eikä vähitellen hankittuja, vain tarpeeseen ostettuja joululahjoja.

Mitä sitten saimme? Viimeisen viikon (ehkä jopa päivän) lahjapaniikin, yöaikaan väsätyt joululaatikot, viime tipassa haetun kuusen ja kaupan päälle pienen lomaflunssan, joka uhkaavasti meinaa Nooalla kehkeytyä vielä pahemmaksikin. En tiedä, kasasinko tälle joululle liikaa odotuksia ja etenkin tälle joulunodotukselle, koska viime vuosi meni niin huomaamatta ja ihan liian nopeasti ohi. Olin ajatellut, että tänä vuonna on aikaa ja luulin osaavani organisoida niin hyvin, ettei viime hetkillä tarvitsisi muuta kuin nauttia. Aikaahan tässä vieläkin on vähän jäljellä, mutta töissä suorittaminen minuuttiaikataululla ja iltapäivät, jolloin ei jaksaisi enää tehdä mitään, ovat vieneet kaiken inspiraation. Yksinkertaisesti en ole jaksanut ja ehtinyt ideoida mitään, puhumattakaan toteuttamisesta.

Tehtävälistalleni viikonlopuksi olen kasannut ainakin kahden laatikon valmistamisen pakkaseen, taatelikakun leipomisen, yhen himmelin loppuun tekemisen, viimeisten pipareiden koristelun sekä kuusenkoristeiden askartelun ja ostamisen. Tähän lisäksi on yksi Leon leikkimaan reissu ja kauneimmat joululaulut -tapahtuma. Muuten paketti voisi pysyä kasassa, mutta ratkaistavana on vielä se, miten yhtään mikään näistä onnistuu yhden 3-vuotisuhmaa potevan säätäjämiehen kanssa. Olen nimittäin ihan tosissani alkanut epäillä, että joku on vaihtanut hymyilevän, edes joskus tottelevan ja pusuja jakavan poikani johonkin pahimpaan mahdolliseen kiukuttelijaan. Sanokaa, että tämäkin vielä joskus on ohi?

Vaikka siltä saattaa juuri nyt kuulostaa, niin en ole vaipumassa epätoivoon, ehkä ennemminkin luovutan kaikkien tavoitteiden suhteen, yritän parhaani ja katson miten lopulta käy. Jos ei ole tavoitteita ollenkaan, on pienikin aikaansaannos kotiin päin. Sekin on jo plussaa, jos huomenna saisin illalla avattua jouluradion ja glögipurkin. Joulusuklaista ei onneksi tarvitse kantaa huolta, sillä näiden viime päivien perusteella ne on kaikki ostamani kolme pakettia jo syöty viikonlopun aikana – kuinka sitä muutenkaan näistä hommista selviäisi!

Blogitodellisuus on tarua ihmeellisempää

Vaikka itsekin kirjoitan blogia, huomaan välillä sortuvani yleisimpään blogiharhaan eli ajatukseen siitä, että muiden elämä olisi jollain tapaa kauniimpaa ja helpompaa kuin omani. Kuvissa näkee iloisia ihmisiä, jotka heräävät meikattuina ja hiukset kiharrettuina ja joiden sävy sävyyn paketoidut joulupaketit odottavat täydellisen kuusen juurella jo hyvissä ajoin ennen joulua. Ystävien kanssa halaillaan auringonlaskussa ja kuohuvaa kippistellään mitä täydellisimmissä maisemissa ja kauneimpien kattausten ympärillä. Päivittäin tällaisia kuvia katsellessaan voi joskus tuntua vaikealta muistaa, että todellisuus ei useinkaan ole ihan niin ruusuilla kävelemistä kuin blogit ja instagram antavat ymmärtää.

On oikeastaan kolme asiaa, jotka ovat tärkeimmässä asemassa blogi- ja instagramkuvia tehdessä. Aika, omistautuminen ja kuvanmuokkaus. Yhtäkin täydellistä kuvaa varten voidaan käyttää tolkuton määrä aikaa sen valmisteluun. Ensin suunnitellaan, sitten kasataan rekvisiittaa, valmistellaan paikka tai itsemme ja lopulta otetaan useampi otos, jotta joukosta löytyy yksi onnistunut. Kaikki eivät toimi samalla tavalla, mutta yleensä mitä ammattimaisempi bloggaaja on, sitä enemmän kuviin panostetaan. Instagramissa näkyvä huoleton sisustuskuva tai muotibloggaajan kepeä sunnuntaikävely kaupungilla harvoin on ihan niin huoleton tai kepeä kuin miltä kuvan tunnelma vaikuttaa. Bloggaajat sopivat treffejä asukuvien kuvaamiseen, vaihtavat välillä jopa asua ja lokaatiota ja jatkavat kuvaamista, sisustusblogin kuvia varten taas siivotaan ympäristöä, ostetaan kukkia ja joskus jopa asetellaan huonekaluja uusiin paikkoihin, jotta kuva olisi harmonisempi. Lasten aiheuttama kaaos tai naamaan aamulla noussut näppylä eivät kumpikaan näy lopullisessa blogikuvassa, vaan kuvavirran täyttää aikakauslehtien tasoiset otokset.

Omistautuminen puolestaan näkyy usein sisällön ammattimaisuudessa. Harva ammattilainen kuvaa instagramiin lähes pelkästään vanhentuneen kännykän kameralla kuten itse teen, tai laittaa netflixin katselemisen blogin päivittämisen edelle. Jos haluaa menestyä, on sitouduttava ja tuotettava säännöllisesti laadukasta sisältöä, sillä sitä lukijat sinulta odottaa. Nykyään blogeja on niin paljon, ettei kenenkään menestys synny vahingossa, vaan useimmiten taustalla on suunnitelmallisuutta ja panostamista.

Viime kädessä kaiken pelastaa kuvanmuokkaus. Instagramissa tai blogeissa tuskin enää nykyään näkee yhtäkään muokkaamatonta kuvaa ammattimaisemmilla sisällöntuottajilla. Varsinkin nyt pimeän aikaan ja nimenomaan Suomessa on äärettömän hankalaa saada täydellisiä kuvia ellei omista tuhansien eurojen kamerakalustoa. Kuviin täytyy jälkikäteen vähintäänkin lisätä valoa ja kontrastia, ehkäpä myös fixailla kohinan määrää. Jotkut suosivat vsco-filttereitä, koska niillä on helppo saada kuvaan tunnelmaa ja kiinnostavuutta, vaikka kuvanmuokkaustaidot ei olisikaan kovin hyvät noin muuten. Itse olen useaan kertaan todennut senkin, että jopa todella sotkuisen kodin saa näyttämään kutakuinkin hyvältä, kun kuvan sävyt on aavistuksen viileään taittavat ja kirkkautta on lisätty riittävästi. Sama pätee mihin tahansa kuvaan yleensäkin, sillä kovin tylsätkin asiat saa näyttämään mielenkiintoisilta ja kauniilta kun kuvakulma, rajaus ja muokkaus on tehty taitavasti. Usein tämä juuri onkin se suurin ero niin sanottujen blogikuvien ja tavallisten kotiräpsyjen välillä – bloggaajan silmä on tottunut tuottamaan tietynlaista tyyliä, ja hieman järjestelemällä ja muokkaamalla lähes mistä tahansa kodista, asusta, ruoasta tai maisemasta saa upealta vaikuttavan kokonaisuuden.

Mihin sitten itse sijoitun tässä koko ajan ammattimaisemmassa blogimaailmassa? Luulen, että kultainen keskitie on omalla kohdallani avain onneen, sillä panostan kyllä blogiini, mutta arvostan myös omaa ja perheen aikaa. Joskus valokuvaan fiiliksellä kotiamme juuri sellaisenaan, joskus innostun ”stailaamaan” pidemmänkin aikaa ennen kuvan ottamista. Tärkeintä tietenkin tässäkin asiassa on oman tyylin löytäminen, ja valitettavasti pitkä ja pimeä syksy aiheuttaa lisätyötä kuvien osalta. Olisi mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksia aiheesta? Kuinka ajattelette blogi- ja instagramkuvien syntyvän, tai jos itse olet someaktiivi, niin millaista on oma panostuksesi?

1 … 26 27 28 29 30 31 32 … 45