Tiedättekö millainen on someäiti? Mitä tekee someäiti kassajonossa, liikennevaloissa, lasta nukuttaessa tai vessassa? Miksi someäitiltä löytyy kaikki näteimmät paperipillit, söpöimmät word bannerit, sävysävyyn puetut lapset ja siistein koti? Millainen someäiti on tosielämässä, konttaako se hiekkiksella lasten kanssa ja antaako se lapsen pukea lempparimekkonsa vaikkei se olisi vaatekaapin kaunein? Elääkö someäiti kulissielämää, onko sen lapset onnettomampia kun äitillä ei ikinä ole oikeasti aikaa laittaa kännykkä sivuun ja leikkiä? Mustavalkoinen, rodinit, marjasmoothiet aamupalaksi, gugguut, paperipillit, crocsit, mätsääminen, mistä tunnistaa someäitin?
Meillä on ollut kaveriporukoissa jonkun verran puhetta siitä, miten sosiaalinen media nykyään näkyy arjessa, kuinka se ehkä hallitsee ja koukuttaa joskus vähän liikaakin. Ihmiset kyselee, miten bloggaajat uskaltaa altistaa elämänsä, ja etenkin lapsensa, kaikkien arvosteltaviksi, ja onko siitä ehkä myöhemmin haittaa. Miten blogi juurikaan eroaa instasta, tai facebookista? Joskus bloggaaja väsyy siihen, että harrastus tai työ on läsnä ihan koko ajan, kaikkialla, mutta toisaalta se on myös paljon kiinni siitä, miten asiaan suhtautuu ja miten blogiaan tekee. Perhebloggaajille tai muotibloggaajille tyypilliset tänään tehtiin sitä ja huomenna tätä -postaukset on aika raskaita, sillä todennäköisesti kamera on kulkenut lähes joka paikassa mukana, ja kuvia on räpsitty enemmän kuin on ehditty tehdä muuta. Kuva päivän kahvihetkestä, oota kun mä ensin asettelen nätisti nämä croissantit ja starbucksin mukit, vielä asukuvat, jos mä vielä laittaisin instaan terveiset, tältä muuten näyttää mun kävely snapchatissä! Valitettavasti kylmä fakta on se, että mitä enemmän näyt somessa sitä vähemmän olet läsnä tosielämässä. Bloggaajat on yksi ryhmä, mutta ihan samaan kastiin menee muutkin somettajat eli äidit, joiden kodit ja lapset näkyy harva se päivä instassa ja facebookissa. Jos naapurilta tulee enemmän stooria päivän tekemisistä faceen kuin postilaatikolla livenä tavatessa, niin voit olla varma, että se statuksen päivityshetki ei ole päivän ainut hetki somessa. Ja entäs facen keskusteluryhmät? Niistäkin löytyy omat aktiivijäsenensä, joilta ei tunnu jäävän huomaamatta yksikään kommentti. Some on paha, tosielämä on hyvä, mutta entäs kun ne vuorokausi ilman nettiä -päivät ja viikko blogilomaa -kaudet ei siltikään yleensä tarkoita sitä, että se vapautunut extra-aika menisi suoraan perheelle ja lapsille. Ihmisillä kun on kumma tarve keksiä uusia projekteja vanhojen tilalle niin että tekemisen puutteessa yllättäen sitä keksiikin alkaa siivota kaappeja, leipoa tai tehdä ihan mitä vaan sellaista, joka on odottanut tekemistä jo viimeiset puoli vuotta. On niin vaikea siltikään osata vaan olla, vaikka siihen tarjoutuisi mahdollisuus.
Uutena villityksenä bloggaajien keskuuteen on tullut Snapchat, joka koukuttaa kummalla tavalla vaatien avautumaan videopätkien muodossa mitä ihmeellisimmistä asioista. Oliko järkeä ladata puhelimeen yksi appi lisää, joka entisestään kasvattaa päivän somesaldoa? Vielä joskus instakin oli aidosti omannäköisensä paikka, jonne lisäiltiin kuvia juuri siinä hetkessä, asioita sen kummemmin kaunistelematta, mutta kuinkas sitten kävikään? Huipputason kamerakuvat valtasivat instan eikä kukaan enää hashtagilistauksiltaan ehdi postata kuviaan siinä hetkessä kun ne eletään. Instasta tuli inspiraatiogalleria, blogien jatke, jossa aitoon ihmiseen ei enää löydä kosketuspintaa sen enempää kuin kehuskelevista facebook-päivityksistäkään. Tämän tyhjiön tuli täyttämään Snapchat, ihanan rähjäiset kotiäidit, siivoamattomat kodit, sydänsurut, arjen realiteetit ja tökeröt avautumiset baarireissuilta. Ihmisiä taitaa sittenkin se kiiltokuvan kääntöpuoli kiinnostaa enemmän kuin mikään muu. Ja onko somettajilla itselläänkin tullut ähky kaunista ja siloteltua kohtaan niin että tarve avautua ja olla oma itsensä on yleistymässä?
Mitä ajatuksia herää, hallitseeko elektroniikka ja some nykyelämää liikaa vai onko puhelimella ja sanomalehdellä lopulta mitään eroa?
