Niin, se imetys.. Asia jäi eiliseltä pyörimään mieleen, enkä tiedä oikein vieläkään, miten tässä kannattaisi edetä. Imettäminen on nyt Nooan kanssa ollut kokonaisuudessaan niin ihanan helppoa, että tekisi mieli ajatella, että tämä meneillään oleva vaikeampi kausi on taas niitä vaiheita, ja ensi kuussa kaikki voikin taas olla rennompaa. Toisaalta uskon, että imetyksen suurimmat hyödyt on tähän ikään mennessä jo saatu, joten niin sanotusti välttämätöntä pakkoa ei imettämiselle enää ole. Se on vaan niin ihmeellistä, miten siihen kaikkeen liittyy näinkin vahvoja tunteita ja luopumisen tuskaa! Silloin alussa ajattelin, etten voi vielä luovuttaa tai itku olisi tullut. Siitäkin huolimatta, että tiedän kyllä korvikkeenkin olevan hyvä vaihtoehto imetykselle.
Vaikka meidän molemmat lapset on syntyneet kuukauden ennen laskettua aikaa ja ensimmäiset viikot on eletty nukkuen melkein vuorokauden ympäri, on imettäminen ollut kummallakin kertaa täysin omanlaisensa kokemus. Minea oli Nooaakin uneliaampi, tyttöä sai herättää syömään eikä silmät tahtoneet siltikään pysyä kauaa auki eikä imeminen ollut ollenkaan tehokasta. Jo sairaalassa yritettiin opetella oikeaa imuotetta, mutta sitä ei vaan löytynyt, koska Minea ei jaksanut avata suutaan riittävästi tai imeä tehokkaasti. Kolusin nettiä läpi, kysyin neuvoja ystäviltäni ja neuvolasta ja kävin hakemassa apua imetystukihenkilöltä, kätilöltä ja imetystukiryhmästä, mutta turhaan. Täysimetin 5 kuukautta huonolla imuotteella niin että rintojen iho oli vähän väliä rikki, vauva oli koko ajan tyytymätön ja maito ei tuntunut riittävän millään. Ainut mikä sai jatkamaan, oli se että Minea kasvoi normaalisti omalla painokäyrällään.
Minean ollessa 8 kuukautta siirryimme täysin korvikkeeseen, kun ensin olimme yli kuukauden opettaneet tyttöä juomaan tuttipullosta. Yöt oli siinä vaiheessa menneet niin huonoiksi, että olin henkisesti ja fyysisesti aika väsyksissä, en vaan yksinkertaisesti enää jaksanut heräillä tunnin välein syöttämään ja rauhoittelemaan vauvaa. Siirtyminen tuttipulloon sujui lopulta täysin ongelmitta, ja parissa viikossa unipätkät piteni 3-4 tuntiin. Vuoden iässä tyttö yhtäkkiä alkoikin nukkua läpi yön, ilman minkäänlaista unikoulua. Se oli iso helpotus mulle, vaikka aiemmin olin hoitanutkin yöt hammasta purren ja tilanteesta sen ihmeemmin valittamatta.
Nooaa odottaessani kuvittelin toisenkin lapsen imettämisen kutakuinkin samanlaiseksi. Alku sujui kuitenkin huomattavasti helpommin, Nooa löysi heti oikean imuotteen eikä rinnat ole kipeytyneet kertaakaan. Ennen lapsia ajattelin imettämisen sujuvan itsestään, jos äiti vain halusi imettää, mutta nyt kahta lasta imetettyäni tiedän kokemuksesta, että ne vauvan ensimmäisten viikkojen ja kuukausien kiukut ja äidin ei mun maito riitä epäilykset on jokaisen käytävä läpi. Jos luottaa itseensä ja jaksaa taistella imettäen 24/7 niin se kyllä onnistuu (ellei kyse sitten ole jostain harvinaisesta tilasta tai vaikeasta sektiosta)! On myös ihan ok antaa periksi ja siirtyä korvikkeeseen – meillä jokaisella on oma jaksamisemme josta on huolehdittava ihan yhtä hyvin kuin vauvan ruokkimisesta.
Nyt Nooa on 7 kuukautta, yöt on alkaneet huonontua ja olisi ehkä aika lopetella imettämistä ellen halua löytää itseäni heräilemästä joka yö vielä yli 1-vuotiaankin kanssa. Järki sanoo lopeta, mutta tunnepuoli onkin paljon vaikeampi! Luopuminen on aina hankalaa, oli kyse mistä vain, mutta mulle tämä on todennäköisesti viimeinen kerta imetystä, joten mietin alanko katua lopettamista joskus myöhemmin. Löydetäänkö me Nooalle sopiva korvike? Jos tämä on viimeinen kerta, enkö kuitenkin jaksaisi heräilyjä ja väsymystä vielä vähän aikaa? Jos jatkan, jääkö heräilyt päälle vielä pitkäksikin aikaa lopettamisen jälkeenkin? Onko vanhempi lapsi jo niin tottunut heräilemään, että ellen lopeta nyt, on peli jo menetetty? Kestänkö jatkossa katsoa ystäviäni imettämässä ilman että tunnen huonoa omatuntoa? Onko 1-vuotiaan imettäminen enemmän lapsen vau äidin takia? Paranisikohan päiväunetkin, jos yöimetys loppuisi? Kuinka pettynyt sitten olen, jos mikään ei muutukaan parempaan suuntaan, vaikka lopetan imettämisen? Vastaamattomia kysymyksiä on niin paljon, että omat ajatukset on ensin saatava selviksi, ennen kuin voin tehdä lopullisen päätöksen.
Lopettaminen on alkanut pyöriä mielessä erityisesti siksi, että olen huomannut nykyään olevani päivisin paljon väsyneempi kuin aiemmin. Tunnen syyllisyyttä siitä, että mieleni tekee nukkua päiväunet Nooan aamu-unien aikaan eikä Minea saa kaipaamaansa huomiota. Enkä tiedä, onko imettämisessä jatkossa järkeä, mikäli Nooa ei päivisin suostu syömään kuin 1-3 kertaa ja öisin taas söisi tunnin, kahden välein. Tuntuu, että homma on kääntynyt täysin päälaelleen, ei sen niin pitänyt mennä, että yhtenä päivänö vain huomaan olevani yöimettäjä?! Ehkä jahkailen tämän kanssa vielä kuukaudenkin päästä, ehkä kokeilen korviketta jo tällä viikolla.. Mihin ikinä päädytäänkään, olisi mahtavaa kuulla teidän imetystarinoitanne! Jättäkää oma stoorinne kommenttiboksiin, vertaistuki kun on se paras mitä äitit voi toisilleen antaa.










