Yhtäkkiä eletään jo keskiviikkoa eikä viikonloppuun taas olekaan kuin muutama päivä! Maanantai oli totaalisen saamaton päivä, hilluttiin molemmat Minean kanssa yökkäreissä vielä puolelta päivin ja päästiin kotoa ulos vasta lounaan jälkeen. Minea on tällä viikolla poikkeuksellisesti kolmena päivänä kerhossa, joten eilen ja tänään oli jo kerhonkin takia päästävä ajoissa liiikkeelle, ja tänään me vietettiin aamu Nooan kanssa perhekahvilassa. Kuvittelin iltapäivällä meneväni IWELLOn treeneihin, kunnes huomasin niiden olevan vasta huomenna, jolloin en todennäköisesti pääsekään lähtemään yhtään mihinkään. Meidän perheessä harrastaa nykyään kolme neljästä, ja kaikkien treenit on jostain syystä sattuneet juuri torstaille! Siinä on vähän sumplimista aikataulujen kanssa, ja silti joku joutuu joskus jättämään oman juttunsa väliin. Kiireinen arki, työt, harrastukset, päiväkodit, voin vain kuvitella mitä se on sitten joskus kun itsekin palaan töihin!
Näitä kotiympyröitä tulee nähtyä sen verran paljon, että päätettiin Kertun kanssa varata itsellemme ja lapsille pieni arjen irtiotto ensi viikolle. Buukattiin Scandicista hotelli yhdeksi yöksi, varattiin menomatkalle onnibus ja tulomatkalle juna ja aiotaan viettää vuorokausi Helsingissä rennoin ottein kauppoja ihmetellen ja syöden hyvin. Meillä on molemmilla varmaan alentunut itsesuojeluvaisto, kun lähdettiin näinkin hulluun ideaan, mutta ajattelin että yhdessä säätäminen on niin paljon stressittömämpää kuin mitä tilanne olisi yksin bussissa huutavan ja kiukuttelevan vauvan kanssa. Nyt kun niitä on todennäköisesti kaksi, voidaan yhdessä nauraa koko ajatukselle rentouttavasta kaupunkilomasta 😀
Tänään on ollut koko päivän sateista eikä ulkoilu ole juuri huvittanut, mutta eilen näkyi välillä auringonpaistetta ja oli niin lämmin ettei koko ajan tarvinnut takkejakaan. Minealla on tosi voimakas tahto sen suhteen, mitä milloinkin puetaan päälle, yleensä tyttö kelpuuttaa vain itse valitsemat vaatteet eikä mun ehdotus kelpaa, vaikka samat vaatteet olisi edellisenä päivänä puettu mielellään. Nykyään oon luovuttanut pahimmat taistelut, kerron Minealle mitä suunnilleen pitää kelien mukaan pukea, ja Minea saa itse käydä kaapistaan kaivamassa sopivat vaatteet. Takit, pipot, kengät, kaikki ostan nykyään niin että ensin kysyn Minealta, kelpaako ne värin ja mallin puolesta. Enää en halua että käy niin kuin Gugguun jumppikselle ja vaate roikkuu täysin käyttämättömänä Minean vaatekaapissa – enkä toisaalta jaksa myöskään riidellä vaatteista j-o-k-a aamu.
Bobon uutuuksia selaillessani Minea näki tämän pitkän heppahameen ja ihastui siihen. Ajattelin ensin, etten raaski ostaa niin epäkäytännöllistä vaatetta 3-vuotiaalle, ja suoraan sanottuna hame ei ehkä ole mun mielestä mikään niin kovin erikoinen. Minea oli kuitenkin täysin onnessaan hameesta, sovitti sitä eikä enää halunnutkaan riisua hametta, vaan viipotti menemään sama hame päällä pari päivää putkeen. Jännitys piilee siinä, että hame on maahan saakka – ihan kuin oikeilla prinsessoilla ja isoilla tytöillä piirretyissä! Kuvitella, mitä se voi tuollaiselle pikkutytölle merkitä, joten tuumasin, että on tässä turhempaankin rahaa tuhlattu. Talvella käyttö voi olla aika vähäistä, mutta tulee se kevät ja kesä sieltä taas, ja parin vuoden päästä pitkästä hameesta tulee pohjemittainen.
Mitäs tykkäätte? Kuinka paljon muuten annatte lasten itse päättää vaatteista? Mä luulen, että mun hullaantuminen lastenvaatteisiin laantuu sitä mukaa kun lapset kasvaa. Laadun merkitys korostuu entisestään siinä vaiheessa, kun vaatetta käytetään pidempään kuin vain yksi tai kaksi kautta, mutta tuskin sitä kouluikäiselle enää shoppailee samalla intohimolla kuin pienelle taaperolle? Tai mistä sen tietää, jos se onkin niin, että kerran lastenvaatehullu on aina lastenvaatehullu!
