Viime päivinä olen jälleen törmännyt bloggaajien lempiaiheeseen eli blogien ja niissä esiintyvien ihmisten aitouteen. Kuinka hyvin blogi vastaa todellisuutta? Voiko bloggaajalla ihan oikeastikin mennä noin hyvin? Onko koti aina siistinä, lapset puettuina parhaimpiinsa ja parisuhde kukoistaa? Blogien kiiltokuvamainen näkymä saa lukijat kateellisiksi ja kaikki ilmaiseksi saatu tavara ärsyttää niin että siitä on pakko päästä avautumaan – jos ei omalla nimellä niin vähintäänkin anonyymisti. Mihin on hävinnyt ihmisten kohteliaisuus ja todellisuudentaju?

Valitettavasti ilmiö ei ole pelkästään blogeihin rajoittuvaa, vaan kateus tuntuu välillä iskevän ihan omaan lähipiiriinkin. Ihmiset näyttää unohtavan, että jokainen meistä elää tavallista elämää omine valintoineen, omine elämännäkemyksineen ja iloineen ja huolineen. Meilläkin on sotkuista, lapset riehuu holtittomasti ympäriinsä puolialasti ja mulla on hiukset harjaamatta, naama meikittä ja kaikki ärsyttää. Kenenkään elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta myös se on voitava hyväksyä, että toisella voi olla enemmän kuin itsellä, naapurilla voi olla hienompi auto, työkaverilla parempi palkka, puistotutulla nätimmin puetut lapset ja lapsuuden ystävällä kauniimpi koti. Se, että toiselle annetaan kauhalla kun itse saa lusikalla, ei muuta sitä tosiasiaa, että toisen ilo ei ole mun tappio eikä muiden onnistumiset lisää mun epäonnea. Marttyyrin viitta on niin helppo heittää päälle silloin kun todellisuudessa pitäisi todeta, että tuolla mäkin tahtoisin olla, mutta harmi ettei omat resurssit just nyt riitä! Miksi etenkin meille täydellisyyteen pyrkiville naisille on niin vaikea myöntää, että aina elämä ei ole mennyt ihan niin kuin toivoisi? Tai jos sen myöntää, täytyy se tehdä sarkastisesti toisen kustannuksella niin että tarkemmin ajateltuna elämänsä voi nähdä ikään kuin tapahtumien summana, johon ei itse olisi pystynyt vaikuttamaan. Ihanko totta, olisitko sittenkään tyytyväinen vaikka eläisit ihailemasi ihmisen elämää? A negative mind can’t live a positive life, se jos mikä on totta ja itse koitan olla liikaa vertaamatta omia saavutuksiani ja epäonnistumisiani muihin.

Bloggaajilta usein odotetaan todellisuuskatsauksia eli postauksia, joissa koti on siivoamatta, lapset puettuina hello kittyyn ja puurotahraisiin yökkäreihin, äiti kotihousuissaan ja parisuhde niin kriisissä, että arvailut erosta voidaan aloittaa av-palstalla. Varsinkin omassa blogigenressäni pärjää sillä, että on mahdollisimman rehellinen ja dramaattinen, tekee elämästään yhtä isoa farssia jossa tapahtuu viikoittain toinen toistaan käsittämättömämpiä asioita. Nuoremmat bloggaajat ei enää edes tunne sanaa yksityisyys, koska sillä nyt ei vaan haalita klikkauksia eikä ykkösasemaa blogigaalassa. Mitä enemmän perheestäsi löytyy erilaisia diagnooseja, mitä vähemmän vietät aikaasi kotona ja mitä enemmän elämäsi noudattaa julkkisten päiväjärjestystä, sitä suurempi on lukijakuntasi. Ja kaiken tämän keskellä tuntuu lähes naurettavalta, että meidän liian valkoinen koti, liian hyvin puetut lapset ja liian näkyvästi esillä oleva ilmainen tavara voisi saada jotkut ärsyyntymään niin, että hyvä jos unta saavat. Anteeksiko pitäisi pyytää? Sitäkö että mulla on erilainen maku sisustuksen suhteen, tai etten tykkää ruotia elämääni liian avoimesti netissä vai sitä että joltain on ehkä jäänyt omat unelmat toteuttamatta?

Nyt seuraa suuri paljastus, mun elämä on ihan samanlaista kuin kaikkien muidenkin! Ehkä saatan suhtautua moniin asioihin positiivisemmalla asenteella, ehkä saan jonkun verran ilmaista tavaraa, koska teen t-ö-i-t-ä sen eteen ja ehkäpä panostan joihinkin asioihin vähän enemmän kuin perussuomalainen, mutta antaako se aihetta avoimelle arvostelulle? Arvostelua on myös pitkin omaa nenänvartta todeta, ettei vastaavaa koskaan tavoittelekaan, koska kuka nyt noin haluaisi elää, pinnallista teennäistä ja kiiltokuvaa. Eikö olisikin vain niin paljon fiksumpaa jättää julkisesti sanomatta, toteuttaa omaa elämäänsa haluamallaan tavalla ja antaa muiden tehdä samoin? Oman onnemme seppiä täällä ollaan jokainen, eikä sitä kuitenkaan pysty hyppäämään toisen saappaisiin, joten suosittelen ihan jokaiselle vähintään seuraavaa ajatusleikkiä. Listaa elämästäsi asiat, joihin voit vaikuttaa itse suoraan, asiat joihin voit vaikuttaa välillisesti sekä asiat, joihin sinulla ei ole vaikutusmahdollisuuksia. Viimeisen listan asiat voit unohtaa, muihin suosittelen suuntaamaan senkin energian, jonka tähän mennessä olet käyttänyt keskittyen siihen, mitä sinulla ei ole. Saattaa olla, että selittelyn sijaan huomaatkin pian tekeväsi töitä omien haaveidesi eteen.