Potkupyörästä polkupyörään – vinkkejä lasten pyöräilyyn

5 toukokuun, 2016

Arvaatteko, mikä meillä on nyt ykkösjuttu, kun ilmat lämpeni? Minea sai reilu pari viikkoa sitten uuden pyörän, potkupyörä siirrettiin varastoon odottelemaan Nooaa ja ensi kesää, ja Minealle hankittiin polkupyörä. Siitä päivästä lähtien kun pyörä meille postista saapui, on Minea pyöräillyt j-o-k-a päivä jonkun matkan tai vähintään omassa pihassa edestakaisin. Pyörä on jopa niin rakas, ettei Minea anna jättää sitä pihalle yöksi, vaan se nostetaan iltaisin eteiseen odottamaan seuraavaa aamua. Ensimmäiset yöt pyörä vietti Minean huoneessa sängyn vieressä, ihan vaan kuulema siksi, että yöllä voi vilkaista uutta pyörää kesken unien ja jatkaa unia hymyssä suin, kun tietää ettei se ollut pelkkää unta.

Minea on pyöräillyt kaksi aiempaa kesää potkupyörällä, johon kesti alkuun totutella melkein pari viikkoa, mutta sitten kun tasapainon oppi, niin potkupyörällä pääsikin hurjaa vauhtia. Se oli kätevä etenkin silloin, kun matka olisi ollut liian pitkä kävellä tai kun johonkin halusi päästä reipasta vauhtia. Rattaita työntäen oli vaikea pysyä Minean perässä, mutta onneksi tyttö sisäisti pyöräilyn säännöt nopeasti ja osasi pysyä tien sivussa ja pysähtyä aina ennen suojatietä. En muista, että Minean kanssa olisi koskaan ollut minkäänlaista vaaratilannetta potkupyörällä, vaikka silläkin liikuttiin melkein joka päivä kaikki ne ajat, kun tiet on olleet sulia.

Potkupyörän ainut huono puoli oli se, ettei siinä ole jarruja. Alamäissä välillä hirvitti, kun joutui sivusta katsella kuinka toisella vauhti vain kiihtyy, mutta pahinta olisi ollut siinä vaiheessa huutaa perään ja saada lapsi katsomaan taakseen. Ymmärtäähän sen, ettei ihan pienelle lapselle voi laittaa käsijarruja, koska niiden käyttäminen voisi ennemminkin olla riski kuin turva alamäissä. Meillä on ollut niin hyvä tuuri, että selvittiin kahdessa vuodessa vain yhdellä kunnon kaatumisella, jonka jälkeen saatiin laastaria laittaa urakalla molempiin jalkoihin ja käsiin. Luulen, että pahemminkin olisi meidän pyöräilykilometreillä voinut käydä, mutta tärkeää onkin, että lapsi on koko ajan kuuloetäisyydellä pyöräillessään niin vanhempi voi neuvoa ”liikennekäyttäytymistä”. Meillä pyörä olisi otettu jäähylle pariksi päiväksi pienistäkin tahallisista tottelemattomuuksista, koska ikinä ei voi pelata liian varman päälle kun on kyse turvallisuudesta liikenteessä. (haha, kuulostan ehkä vähän liikennepoliisilta, mutta niin vaan olen myöhemmin huomannut, että tiukka linja on kannattanut, sillä nykyään Minealla on homma paremmin kuin hyvin hallussa)

Kun polkupyörää alettiin etsiskellä, tuntui musta ettei mitään kivoja malleja ole missään! Kaikki oli yhtä hello kittyä tai kukkakuviota, eikä ne oikein napannut. Kummastelin myös sitä, että poikien pyörät oli jokseenkin neutraalimpia kuin tyttöjen – niissä oli ehkä aavistuksen räväkämmät teippaukset, mutta spider manit ja angry birdsit loisti enimmäkseen poissaolollaan. Löytämistäni malleista Jopo oli yksi ainoita sopivan simppeleitä pyöriä, jotka eivät näytä disneyn pyöriviltä mainoksilta, joten valinta oli aika helppo. Tietenkin pyörän piti olla ensisijaisesti Minean mieleen, mutta onneksi (todellakin, onneksi!) tyttö ihastui itsekin Jopoon, tai melkeinpä voisi sanoa rakastui kun ensin näki isompien lasten mallin turkoosina. Edullisin hinta bongattiin sillä hetkellä Prisman verkkokaupasta, joten pyörä pistettiin saman tien tilaukseen.

Ajattelimme alunperin, että tottakai tässä haetaan 16-tuumaista pyörää, kun nykyinen potkupyörä on 12-tuumainen ja viimeistään ensi kesänä jo pieni Minealle. Jopoissa on kuitenkin eroa muihin pyöriin verrattuna, ja niistä täytyy aina valita yhtä kokoa pienempi. Jopon 16-tuumaisessa Minean varpaat yltti juuri ja juuri maahan, mutta pyöräilemisestä ei olisi tullut yhtään mitään (Minea on 110cm pitkä). Niinpä testasimme 12-tuumasta ja sehän olikin täydellisen sopiva, kuitenkin vielä kasvuvaralla niin että samalla pyörällä varmasti pärjätään seuraavakin kesä.

Pyörä tuotiin kotiovelle myöhään iltapäivällä, joten ajattelimme että seuraavana päivänä voisi käydä hakemassa satulatankoon kiinnitettävän tukikepin, mäkin vielä Nikolle sanoin, että onneksi pyörä hommattiin nyt jo keväällä, niin ehtii sitten kesällä joskus oppia polkemaan ihan itse, eikä mun tarvitse koko kesää juosta rattaiden kanssa tanko toisessa kädessä. Minea halusi kuitenkin vielä samana iltana käydä testaamassa uutta pyörää etupihalla, ja viiden minuutin päästä Niko ja Minea tuli pyytämään mut ja Nooan ulos katsomaan. Siinä se tyttö polki edestakaisin ihan kuin olisi pyöräillyt jo pidempäänkin. Seuraavana päivänä Minea oli jo ihan pro, viikon harjoittelun jälkeen olisi voinut luulla, että pyörällä on poljettu jo pidempäänkin. Olin niin ihmeissäni, että siirtyminen potkupyörästä polkupyörään sujui vähän kuin huomaamatta, mutta onhan se jo useasti ennenkin todettu, että potkupyörä opettaa lapselle pyöräilyyn vaadittavan tasapainon. 4-vuotiaan jalat on jo riittävän vahvat polkemaan, joten nämä yhdistettynä ei voi tarkoittaa muuta kuin mestaritasoista taiturointia.

Joskus olen kuullut, että ihmiset on potkupyöränkin jälkeen laittaneet lapselleen apupyörät siirryttäessä polkupyörään, mutta kokemuksesta voin nyt todeta, että se olisi ollut typerin teko ikinä. Toiseksi voin sanoa, että kolmipyörä on täysi turhake, jos nimittäin parivuotiaalle valitsee pyörää, niin ehdottomasti kannattaa hankkia potkupyörä, jolla ajamaan opettelu sujuu niin paljon helpommin. Miten potkupyörätkin on keksitty vasta hiljattain?! Kuinka paljon helpommalla vanhemmat nykyään pääsevätkään, kun säästyvät raskaiden kolmipyörien työntämiseltä ja myöhemmin hermoja raastavalta pyöräilyn opettelulta!

Naapurin pojan kanssa Minea nyt sitten hurjastelee päivittäin pitkin katuja. Molemmilla siirtyminen polkupyörään sujui yhtä helposti, ja me äitit vaan seisottiin vieressä suu auki ihmetellen, että menikö tämä tosiaan näin iisisti. Nyt pyöräilyä on jo takana muutama viikko, ja vauhti on niin kova että saan Nooan kanssa hyvän lenkin Minean perässä harppoen. Peukut vaan pystyyn, että tänäkin kesänä säästytään isommilta kaatuamisilta, ja että ne liikenteen pelisäännöt pysyy mielessä sittenkin kun taidot koko ajan karttuu entisestään.

Millä teillä pyöräillään tänä kesänä? Onko kellään edessä vaihto potkupyörästä polkupyörään tai joko olette ehtineet hankkia kesän menopelin?

Meidän ihanat NOSHit + arvonnan voittajat

3 toukokuun, 2016

Mä huomaan koko ajan tykkääväni vaan enemmän ja enemmän NOSHista, eikä ihme kun katsoo näitäkin!

NOSHilta löytyy paljon raitaa, ja raitahan sopii ihan jokaiselle ja on yhdisteltävissä lähes mihin tahansa! Mun uusimmat ihastukset vaaterintamalla on kaikenlaiset arkiset mekot, jotka kuitenkin on helposti tuunattavissa vähän parempaankin menoon, ja vaikka muutama sellainen on jo tullut tässä hommattua kevään aikana, mahtuu niitä vaatekaappiin vielä pari lisää. Olen huomannut, että yhä useammin niinä vaatekriisipäivinä vedän päälleni juurikin tällaisen ”turvamekon”, ja tästä NOSHin Ninni raitatunikasta tuli samantien yksi lemppari. Tunika on aavistuksen muotoonommeltu ja istuu siksi huomattavasti kivemmin kuin aiemmat raitamekot, joita olen joskus aikoja sitten ostanut. Vartaloni on malliltaan suht tasapaksu eikä sille sovi liian laatikkomainen mekko – se lähinnä vain korostaa muodottomuutta entisestään. Mitäs sanotte tästä?

Lapsille tilasin viime kutsuilta molemmille yhdet vaatteet, Nooalle tiipii t-paidan ja Minealle miniraita taskutunikan (joka muuten vietiin suorastaan käsistä julkaisun aikoihin!). Minean lippapipo on ostettu jo aiemmasta mallistosta, mutta Nooan nuoli-lippapipo tuli hommattua omilta ekoilta kutsuiltani helmikuussa. Oikeastihan Nooan pipo on harmaa nuolikuvioinen, mutta leikkasin laput pois nurjalta puolelta, ja nyt pipoa voi käyttää molemmin päin! Minealla pipo on jo pitkään ollut yksi lemppareista, ja se valikoituu päähän yllättävän useinkin, kun tyttö saa itse päättää vaatteensa. Sama juttu meillä on nyt ollut tämän miniraita taskutunikan kanssa, ja ongelmaksi on muodostunut se, milloin tunikaa ehtisi pestä. Viime aikoina mä ja Minea ollaan käyty useampikin vaatetaistelu, joten olen ehdottomasti enemmän kuin iloinen siitä, että tytön kaapista löytyy näitäkin vaatteita, jotka on superhelppo yhdistellä monenlaiseen ja vaatteesta tykkää molemmat.

Nooan tiipii t-paita kuuluu vasta vähän aikaa sitten julkaistuihin lasten uutuuksiin, enkä voinut mitenkään jättää sitä tilaamatta, kun Mineallakin on tiipii t-paita värissä vanilja-koralli. Nooan paidassa on kivana yksityiskohtana musta-valkoraidalliset hihat, joten se mätsää sopivasti Minean miniraitatunikan kanssa. Kaveritkin välillä naureskelee mun mätsäysinnokkuudelle, mutta se tuntuu olevan tärkeä juttu Mineallekin, että voi jakaa asioita pikkuveljen kanssa. Yleensä Minea kysyy esim ulos lähdettäessä, minkä pipon tai takin Nooa pukee tai jos Nooa saa kotona juoksennella ilman sukkia, niin varmasti lähtee sukat Minealtakin. Niin kauan kuin Minea on mukana samisteluissa, mä ostan lastenvaatteet lähes pelkästään merkeiltä, joilta löytyy samoja kuoseja tytöille ja pojille, esimerkiksi juurikin NOSHilta.

Keksin vasta myöhäisheränneenä viime viikolla, että itse asiassa tarvitsisin uudet siistimmät kotihousut ja muistin, että NOSHilta löytyy tosi kivat chino housut. Huomasin kuitenkin, että ne oli tietenkin jo kauan sitten loppuunmyyty niin navyna kuin oliivinakin, mutta laitoin kuitenkin edustaja Reetalle viestiä, että katselee, jos niitä palautuukin saldoille. Super-Reetta laittoi jo seuraavana päivänä viestiä, että housut on nyt tulossa mulle, joten voin huokaista helpotuksesta kun naapurusto ja lähikaupat on pelastettu näkemästä mun nykyisiä reikäisiä kotikollareita enää jatkossa – ja miettikää, mikä edustaja mulla on, kun viitsii äitiyslomallaan huolehtia toisen housutarpeista, haha!

Muistatte varmaan vielä, että sain tässä postauksessa NOSHilta lahjakortteja arvottavaksi, ja nyt olisi aika kertoa, ketkä kolme teistä pääsee shoppailemaan omia suosikkejaan NOSHin valikoimasta. Onni suosi tällä kertaa nimimerkkejä Tarja (”Juhlamekko petroolina, tai tomaattina. 🙂”), Suvi (”Lastenmallistosta Rock Star housut toffeen värisenä olisivat pojalle kivat.”) ja Miisa (”Juhlamekko taskuilla, väriltään petrooli”) – onnittelut kaikille kolmelle, lahjakortit kilahtaa huomenna sähköpostiinne!

Brunssi ja ystävät!

2 toukokuun, 2016

Jos vielä yhden postauksen verran palataan vappuun, ja huomenna sitten NOSH arvonnan voittajaa ja muutamia sovituskuvia..

Vappu tuli ja meni, mutta meillä roikkuu yhä edelleen serpentiinit ja paperiviuhkat katossa – todennäköisesti ne on siellä vielä ensi viikollakin ihan vain siksi, että olen niin laiska siivoamaan niitä pois. Olen joskus ennenkin sanonut, että nykyään se on lapset, jotka mulle tekee juhlapyhistä spesiaaleja, mutta on siinä kyllä muutakin, ja lähes yhtä tärkeänä tulee muut läheiset, kuten ystävät. Kun kuulin joku aika sitten, että Niko olisi tänäkin vuonna vapun poissa kotoa, iski muhun pieni pettymys siitä, että koko vappu menee pilalle, jos sitä ei saa viettää perheenä. Tuskin itsekseen tulisi lasten kanssa lähdettyä tivoliin ja vapputorille tai leivottua munkkeja ja panostettua ruokiin. Vaikka lapset oli vappunakin pääroolissa kaikessa mitä suunnittelin, oli silti kiva että mun vanhemmat tuli meille viikonlopuksi ja vähän kuin paikkasivat Nikon puuttumista. Sanoinkin jälkikäteen Nikolle, että aivan sama mitä kukaan muu suunnittelee ensi vuonna, mutta se on varmaa, että vappu vietetään perheenä.

Viikonloppu vielä kaiken lisäksi alkoi sillä, että Minealla oli jumpan päättäjäisnäytös, jonka väliin jääminen harmitti Nikoa. Onneksi esitys löytyy multa kamerasta. Ja Minean harmituksen paikkasi se, että ukki ja mummi ehti Lahdesta katsomaan jumpan. Lauantaina mulla oli perinteiseen tapaan kuvauksia aamusta (tai kuvaukset, koska toiset peruuntui sairastumisen takia), ja iltapäivällä käytiin tivolireissu. Tivoli näyttäisi muuten olevan täällä vielä seuraavat pari viikkoa, joten ihan varmasti meidänkin porukka ehtii sinne uudelleenkin, ja suunnitelmissa olisikin katsastaa ensi viikonlopun säät sillä silmällä, että voisimme viedä lapset vielä pariin laitteeseen. Minealla näytti olevan niin kivaa, että mäkin vähän kuin jäin tivolikoukkuun, haha

Sunnuntaina aloin heti herättyäni väsäillä superhyvää tomaatti-mozzarellapiirakkaa, joka on jo pitkään ollut mun suosikkejani, eikä kyllästymistä ole vieläkään näköpiirissä. Ennen puoltapäivää Katriina ja Essi jo pimpottelivat meidän ovella brunssieväiden kanssa, ja aloimme kaikki yhdessä täyttää pöytää herkuilla. Lapset sai tehdä hedelmä-vaahtokarkkivartaat ja me aikuiset paistettiin munkkeja. Olin niihin vähän pettynyt, kun en ehtinyt kohottaa takkinaa riittävästi, mutta hyvin ne näytti kaikille onneksi maistuvan. Luulen silti, että tällä viikolla joudun ottamaan uusinnan munkinpaistossa, koska ne on aina olleet mun vapun kohokohtia, enkä mitenkään voi elää sen ajatuksen kanssa, että munkkiöverit jäi syömättä tältä vapulta.

Olin viimeksi nähnyt Katriinaa Nooan synttäreillä pari kuukautta sitten, eikä Essiäkään ole tän vuoden puolella kauheasti ehtinyt treffata, joten oli ihan oikeasti ihana nähdä pitkästä aikaa. Lapsetkin leikki tosi nätisti keskenään, ja melutaso pysyi koko ajan ihan minimissään – välillä kun meidän koko porukan treffeillä melu nousee lähes sietämättömäksi ja rentoutuminen on siitä aika kaukana!

Luulen, että eilinen oli niin täydellinen lopetus vapulle, että tänään säästyin jopa maanantaiväsymykseltä ja masistelulta. Kävimme vielä illalla katsomassa yhden potentiaalisen vuokra-asunnon, mutta se ei ollut kyllä kovin varteenotettava vaihtoehto. Rappukäytävässä haisi tupakalle ja asunnossa kissanhiekka. Tässä alkaa vähitellen tulla pieni kiirus löytää meille se väliaikainen kämppä, aikaa on nimittäin alle kuukausi. Olemme hakeneet niitäkin aso-asuntoja, joita pari teistä suositteli, mutta niistäkään ei ole kuulunut mitään. Lapsilla olisi jo hoitopaikka valmiina sekä uudella että täällä vanhalla asuinalueella, joten nyt oikeasti kaikki varpaat ja sormet ristiin, että löytäisimme jonkun hyvän vuokrakämpän!

previous 1 … 137 138 139 140 141 142 143 … 395 next