MAKKARANKUORIMEKKO

Vaikka rakastankin joulua ja tunnustaudun kunnon joulufiilistelijäksi, on mun heti joulun jälkeen päästävä kaikesta tonttu- ja pukkikrääsästä eroon, vietävä kuusi pihalle ja orientoiduttava jo kevättä kohti. Sama juttu joulupostausten kanssa, en enää jaksa lukea niitä muiden blogeista enkä innostu itekään kirjoittamaan joulujuttuja kun mielessä kolkuttelee ihanat aurinkoiset kelit ja kodin sisustaminen kevääseen. No okei, ehkä vähän alennusmyynnitkin jotka tuntuu taas jo alkaneen täydellä teholla ennen kun vuosikaan on ehtinyt vaihtua.

mekko IMG3 mekko IMG4 takki ja kengät // Mango

mekko // BikBok

mekko IMG2

Mainitsin aiemmin instaan (@minishowblogi) kuvaamastani mekosta, joka oli siinä mielessä loistolöytö että se näyttää siedettävältä sekä näin raskaana että raskauden jälkeenkin. Voi olla että synnytyksen jälkeen menee muutama kuukausi ennen kun kroppa on sellaisissa mitoissa taas että voisi tätä makkarankuorta pitää, mutta seuraavat viikot aion ainakin viihtyä mekossa mahdollisimman usein. Laatikkomaiset ja väljät mekot vaan korostavat mahan kokoa mutta tällainen slimmimpi malli voi raskaana toimia yllättävänkin hyvin, kunhan muistaa hyvän ryhdin (unohtuu mulla liian usein). Mutta mitä tykkäätte mekosta, hot or not?

ROAD TRIPILLÄ

Jyväskylä – Mäntsälä – Lahti – Porvoo – Lahti – Jyväskylä. Eilen alkoi meiän porukan etelän reissu ystäviä ja sukulaisia kierrellen, tarkoitus olisi taas kyläillä niin monessa paikassa kun kolmessa päivässä ehtii. Ei vaan tule ihan joka kuussa käytyä Lahdessa mummoloissa ja sitten kun harvoin tulee, tuntuu kyläpaikkoja olevan jonoksi asti ja yhtäkkiä huomaa että viimeksi on jotain ystävää nähnyt melkein vuosi sitten.

Road trippi aloitettiin kurvaamalla heti ekana Mäntsälään mun ala-asteystäväni Sarekan Suomen kotiin. Sareka asuu pääasiassa miehensä kanssa Kanadassa joten sanomattakin on selvää, että meiän tapaamiset on nykyään tosi harvassa! Onneksi on whattsapp jossa kuulumisia tulee vaihdeltua edes silloin tällöin niin pysyy kartalla mitä toistemme elämiin milloinkin kuuluu. Sareka oli kutsunut luokseen kolmisenkymmentä läheistään rekiajelulle, iltaa istumaan ja juoruilemaan – ihan käsittämätön järkkäilijätyyppi, jolle perusillanistujaiset on aina jotain tätä luokkaa! Sare oli ite aamulla väsäillyt koko porukalle kalakeitot, joulutortut ja paketitikin oli jokaiselle pukki vielä jemmannut, mä en suorastaan kestä tuon naisen vieraanvaraisuutta ja tapaa jolla huomioida läheisiään.

hevostalleilla IMG5 hevostalleilla IMG6 hevostalleilla IMG7 hevostalleilla IMG8 hevostalleilla IMG9 hevostalleilla IMG11 hevostalleilla IMG2 hevostalleilla IMG12 hevostalleilla IMG10 hevostalleilla IMG3 hevostalleilla IMG1

Minean paketista tuli lasten kamera ja arvatkaa mitä meikäläinen sai? Selfie stickin, hahah onko mulla instassa muka niin paljon omakuvia että tuntuu että olisi tarvetta moiselle tikulle!?! Minealle lahja ainakin osu ja uppos, koska ekan tunnin aikana kuvia oli otettu jo noin sata-kaks ja tänään aamulla on räpsiminen jatkunut ihan yhtä innokkaana – selkeesti äitinsä tyttö, koko ajan kamera kädessä :D! Kameralla voi ottaa muistiin noin tuhat kuvaa, niitä voi editoida ja kuvat saa piuhalla siirrettyä koneelle katseltavaksi ja teetettäväksi. Mietin jo miten me ei ite tätä keksitty, koska kamerahan on ihan paras lahja tuolle tytölle, joka lähes päivittäin seurailee mun kuvaustouhuja ja vähän väliä kyselee saako ottaa seuraavaksi pari kuvaa. Ylpeenä Minea jo totesikin eilen pariin kertaan että tää on sit mun ikioma kamera ja mä saan päättää mitä tällä kuvataan ja kuka tällä saa kuvata.

Seuraava yö vietetään täällä ”maalla” Nikon porukoilla täyshoidossa Nikon veljen perhe seurana. Joulu ja lomathan on sukulaisaikaa parhaimmillaan, eikö? Kerrankin on aikaa vaan olla, pulkkailla, pelata ja saunoa. Mun illan projektina on ollut 1000 palan palapeli, niin sairaan koukuttavaa hommaa etten varmana mene nukkumaan ennen kun on valmista! Mitä kuuluu teiän viikonloppuun?

JÄLKITUNNELMIA JOULUSTA JA KIDEISTÄ

jouluaatto IMG4 jouluaatto IMG6 jouluaatto IMG3 jouluaatto IMG8 jouluaatto IMG2 jouluaatto IMG5 jouluaatto IMG9 jouluaatto IMG1

Joulu yhdistettynä tähän raskauteen on saanut mun pääni pehmenemään niin totaalisesti että tekisi mieli huudella rakkautta kaduilla vastaantulijoille. Vaikka Minea on noin kerran tunnissa koetellut jonkun meistä hermoja, ei mulla ole pokka vielä pettänyt oikeastaan kertaakaan vaan ajatukset pyörii jossain ihmeen hattaraisissa tunnelmissa. Eilen hymyilin itekseni nukkumaan mennessä ja mietin kaikkea maan ja taivaan väliltä tyyliin miten eityisen hyvin meillä asiat on ja kuinka kaikkein eniten rakastan normiarkea. Oli pakko vielä käydä pussailemassa nukkuvaa Mineaa, katsoa parit videopätkät tytön touhuista puhelimelta, voivotella ajan kulua ja melkein jopa kirjoitin postauksen siitä, kuinka aion vaikka väkisin muistuttaa itelleni joskus puolen vuoden päästä kun elämä varmasti tuntuu kahden lapsen kanssa rankalta, että hei muistatko ne yön onnen fiilikset, jotka olisi mut saaneet lupaamaan mitä vaan jos olisi mahdollista pitää nämä tän hetken onnelliset päivät ikuisesti! Huomaatteko nyt? Jotkut hormonit täällä taas on vauhdissa!

Täytyy nyt vielä tässä perheonnessani todeta, että sanokaa mitä sanotte mutta lapsen myötä se elämä saa tarkoituksensa. Tiedän kyllä ettei kaikilla ole samaa mahdollisuutta haluamaansa jouluun, perheeseen tai yhdessäoloon ja siksi mä haluankin olla onnellinen omasta elämästäni. En tiedä, miltä joulukaan musta enää tuntuisi tässä iässä ellei se kaikki hössötys, joulupukkikulissit ja lahjashowt konkretisoituisi kattoessani Minean onnen kiljahduksia. Tai sitten mun vaan on vaikea nähdä tilannetta enää toisin kun omaa elämäähän tässä eletään ja erityisen ihanaa sellaista.

Toinen asia mikä väkisinkin hyppäsi takaisin ajatuksiin on oman blogini muutto tänne Mamalifeen ja Kide-blogien lopettamisuutinen. Muuttaessani en voinut vielä valottaa Kidejen tilannetta sen enempää, mutta halusin kuitenkin vielä nyt sanoa sen että blogini muutto olisi ollut edessä jossain vaiheessa anyway. Lopettamisilmoitus oli mulle oiva sysäys eteenpäin tehdä jotain sellaista mikä oli pienen aikaa hautunut mielessä. Kesän lopulla sain tarjouksen toisenlaisesta diilistä, mutta silloin en ollut vielä valmis jättämään hyvää blogikotia – nyt lopettamista ei taas tarvinnut surkutella hetkeäkään vaan lähdin innolla tähän uuteen haasteeseen! Kaikki pisteet hienosta portaalista Heliannalle, musta ei varmaan olisi yrittäjäksi vaikka kyse olisikin rakkaasta intohimosta. Parasta kaikessa on musta se, että Kidejen bloggaajat tuntuu kaikki löytäneen oman paikkansa portaalin loppumisesta huolimatta ja kaikki myös tuntuu saaneen portaalilta paljon, olivat he sitten mukana muutaman kuukauden tai vuoden!

NYT SAA JOULU TULLA!

jouluvalmisteluja IMG7

jouluvalmisteluja IMG4 jouluvalmisteluja IMG6 jouluvalmisteluja IMG1  jouluvalmisteluja IMG10 jouluvalmisteluja IMG9 jouluvalmisteluja IMG8 jouluvalmisteluja IMG5

Jos mulla oli joulutunnelma vähän hakusessa, niin eipä ole myöskään näkynyt tässä talossa minkäänlaista stressiäkään! Viime jouluna väsäilin vielä yön pikkutunneillakin paperisia joulukoristeita ja tein kaikenlaisia karkkeja ja suklaita ite. Äitini on tässä viikon mittaan ehtinyt sanoa ehkä kymmeneen kertaan meikäläiselle että älä stressaa, ota rennosti äläkä laita mitään turhia. No worries, stressattu ei ole, kovin rennosti ei lapsiperheessä oteta varmaan ennen lasten kotoamuuttoa ja turhiakaan ei ole väsäilty. Joulun menu on maksalaatikkoa lukuun ottamatta kokonaan itse tehtyä, mutta ruoka on se yksi ja ainut juttu johon haluan jouluna panostaa vaikka mikä olisi. Tässä iässä ja elämänvaiheessa ei enää odota saavansa lahjoja, vaan tärkeintä on yhdessäolo, ja koko homma huipentuu iltapäivän ateriaan, jonka pitää ehdottomasti olla lähestulkoon överimitoissa. Kellä ei olisi tapana syödä liikaa ja silti mässäillä siihen päälle vielä suklaata pitkin päivää?!

Jouluperinteisiin meillä on jo pitkään kuulunut ne perinteiset aamupuurot, haudoilla vierailut ja sukulaisten luona käynnit. Yleensä aamupäivät aloitettiin mun vanhemmilla, syötiin iltapäivästä, käytiin mummolassa ja tultiin takaisin kotiin avaamaan lahjoja. Viime vuonna rikottiin peruskaavaa ja oltiinkin joulu täällä meillä kotona. Alkoi tuntua siltä että perheenä olisi kiva luoda omia perinteitä eikä juosta paikasta toiseen, Minean kanssa kun olisi ollut kiva käydä molemmissa mummoloissa. Onhan siinä oma hommansa kun laittaa kaikki ruoat itse sen sijaan että istuisi porukoitten valmiiseen joulupöytään, mutta lähes parin sadan kilometrin välimatkan takia on päätettävä ollaanko kotona vai sukulaiskierroksella. Viime vuonna saatiin molempien vanhemmat jouluksi meille ja tänä vuonna mun vanhemmat ja veli. Huomattavasti rauhallisempi joulumeininki meillä on tällä systeemillä, mutta toisaalta pääasia meille on kuitenkin Minea ja tytön jouluilo.

Nyt alkaa valmistelut huomista varten olla aika hyvällä mallilla, huomiselle jäi kuusen koristelu ja muutamien ruokien teko. Naapurin setä lupasi pukkikierroksellaan käydä meidänkin ovella heittämässä lahjakassin, sisälle asti tuskin tarvitsee tulla kun Minea jo tänään ilmoitti kovaan ääneen ettei tykkää joulupukista, vain pienistä tontuista. Meikäläinenkin alkaa virittäytyä vähitellen joulutunnelmaan herkuttelemalla ehkä maailman helpointa ja yhtä parhaista jouluherkuista rocky road -suklaata. Vielä huomenna tulen toivottamaan hyvät joulut, koittakaahan joulun jännitykseltä saada nukuttua 😉

LAHJATOIVEITA

Viime jouluna meillä kävi vähän hassusti joululahjojen suhteen, oltiin nimittäin ite ostettu parit lahjat Minealle, läheisille ja sukulaisille sanottiin joitain toiveita ja lopputuloksena Minea sai noin kolmisenkymmentä pakettia! Homma siis lähti täysin käsistä, ja lopulta jouduttiin säästämään osa paketeista vielä helmikuun synttäreillekin, kun tyttöraukka oli ensin aukonut kolmena päivänä peräkkäin lahjoja. En millään haluaisi opettaa lapsilleni sellaista yltäkylläisyyden kulttuuria, jossa jouluna, synttäreinä ja muuten vaan tavaraa pursuaa ovista ja ikkunoista eikä lahjoihin ja niiden antajiin kiinnitetä sen kummempaa huomiota. Ennemminkin jokainen lahja pitäisi avata rauhassa, leikkiä lelulla ja kiinnittää huomiota myös siihen, kuka lahjan antaja on. Jouluna tämä nyt joka tapauksessa vähän hämärtyy mutta kyllä se kymmenenkin pakettia on alle 3-vuotiaalle riittävä määrä. Parempi olisikin jos tavaraa saisi oikeaan tarpeeseen eikä vain antamisen ilosta..

lahjatoiveita IMG1

Kuvat: Levykauppa Äx, ToysRus, Seppälä

Toivottavasti viime vuodesta on opittu jotain, sillä mä olen ostanut Minealle vain kaksi lahjaa ja mieheni ei yhtäkään. Minea on itse sanonut toivovansa Robinin uutta levyä, poneja, ponilinnaa, prinsessamekkoa, uimapukua ja kylpytakkia. Silloin tällöin puheissa on myös pyörinyt Onneli ja Anneli -dvd ja kaverin luona huippuleluja tuntuu olevan kaikenlaiset keittiövälineet. Muovailuvahat on jo pitkään olleet kovassa huudossa ja niihin leikkeihin Minea monesti hakee välineitä meiän keittiöstä – siitä keksin ostaa Play Doh tarvikkeita vähän monipuolisempiin kokkailuleikkeihin. Näitä toiveita oon koittanut sukulaisille jakaa niin että kaikille olisi joku yksi mielekäs juttu hankittavana eikä lopputuloksena hukuttaisi tänä vuonna siihen lahjapaljouteen. Tottakai tiedän paketeista tulevan paljon myös kivoja ja tarpeellisia asioita, joita en tähän osannut listata, mutta noin periaatteessa näillä mennään. Plus että todellisuudessa Minealla on oikeastaan tosi vähän leluja eikä niitä osteta kuin jouluna ja synttärinä, ei meitä siis siinä suhteessa voi materialismista syyttää 😀

Onko teidän tytöillä samoja toiveita?

NEULEKERROKSIA

neuleasu IMG2

neuleasu IMG4 neuleasu IMG5  neuleasu IMG1Mahtavaa, huomenna meiän mini tulee kotiin vaikka kovasti mun äiti koittikin saada vielä edes yhden lisäpäivän! Mitä mä sitten olen saanut viikonloppuna aikaan? Vähän töitä, enemmänkin en mitään. Jouluruokien teko jääköön huomiselle ja tiistaille, lahjoja en ajatellut juurikaan hankkia ja siivouksen suhteen mennään tänä vuonna vähän laiskemman kautta. Kuusi onneksi saatiin olohuoneen nurkkaan (kiitos Mane ja Ilona!) ja heti aamusta koettiin huippuylläri, kun Minean australiankummit ilmestyi pimpottelemaan ovelle. Ei ollenkaan mikään turha viikonloppu siis, vaikka puolikkaan päivän kulutin niinkin tärkeään hommaan kuin viimevuotisen Marimekon kuusikossa-kankaan etsintään. Mihin ihmeeseen oon voinut jemmata sen?!

Aamupäivästä lähdin kaupungille kiertelemään ajatuksena ostaa muutamat joululahjat sukulaisille, mutta huomasinkin lopulta etsiskeleväni itelleni muutamia raskausaikaan sopivia vaatteita. Huutava tarve mulla oli ulkoilutakista ja samalla löysin kivan trikoomekonkin. Mekko siis lähti lopulta kassan kautta kotiin, instaseuraajat (@minishowblogi) tietää mistä puhun! Parin viime viikon aikana on ollut illanistujaisia ja pikkujouluja, joihin lähtiessä mulle on joka kerta tullut kunnon asukriisi. Tuntuu ettei kaapissa kohta ole enää mitään muuta kuin farkut ja neule, jotka näyttää hyviltä tän raskausmahan kanssa, mutta välillä olisi kiva pukeutua vähän vaihtelevammin. Nämä tän päivän asukuvat on niin sitä perusmua, neule tai tässä tapauksessa kaksi päällekkäin ja pipo pelastamaan bad hair day. Jotain piristystä kaipaisin, mielellään jotain sellaista missä raskausmaha oikeasti näyttää kivalta. En tiedä ootteko muut raskaana olevat samaa mieltä, mutta tosi harvat löysät vaatteet sopii ison mahan kanssa – ennemminkin ne vaan saa olon tuntumaan valasmaiselta. Mä taas en koskaan ole oikein viihtynyt tiukoissa vaatteissa ja arkena käytettynä välttelen niitä nyt raskaanakin. Joten ymmärrätte varmaan että vaihtoehdot on aika vähissä! Taidan viettää loppuillan googlaillen ja selaillen instaa josko sieltä löytyisi inspiraatiota tähän loppuraskauden pukeutumiseen, tiedä vaikka saisin jotain vähän siistimpääkin vedettyä päälleni kuin ylisuuret neuleet ja kortsupipot.

MISSÄ MUN JOULUTUNNELMA?

L-O-M-A, sitä tässä parhaillaan vietetään ja vielä seuraavat kaksi viikkoakin! Eikä senkään jälkeen ole kun vaivaiset kolme viikkoa ennen äitiysloman alkua, miten tää aika voikaan mennä niin nopeasti?! Vaikka kaiken järjen mukaan mulla pitäisi olla lomafiilikset ylimmillään, en millään pääse vielä lomamoodille kun viikonlopun aikana on tehtävä muutamia työjuttuja koneella ja kaiken lisäksi parin päivän ajan on vaivannut inhottava päänsärky, johon ei panadolit tunnu kunnolla tepsivän. Päänsärystä huolimatta eilen haettiin sitä lomatunnelmaa pienimuotoisilla pikkujouluilla, kiitokset vielä Piialle, Katjalle, Miialle, Tiialle, Jennalle, Hennalle ja Rillalle kyläilystä! Ihan järjettömiä herkkuja nuo naiset olivat loihtineet, onneksi meikäläinen on päässyt rääppimään niistä vielä tänäänkin!

kohti joulua IMG1 kohti joulua IMG3 kohti joulua IMG6 kohti joulua IMG4

Mun panostus tarjoomisten suhteen oli salaatti ja superhelppo kääretorttu. Tein perustorttupohjan ja väliin sekoittelin kuohukerman ja piparirahkan. Sekaan sopisi vielä piparimurut, mutta multa ei sattunut löytymään kaapista piparin piparia, ja hyvin maistui kääretorttu ihan tuollaisenaankin. Kiinnostava tuttavuus mulle oli Piian tekemä punajuuri-vuohenjuustoleipä, jonka resepti oli bongattu Pirkka-lehdestä – suosittelen testaamaan!

Vähän harmitti kutsua talo täyteen bloggaajia, kun meillä tuntuu kaikki jouluvalmistelut olevan täällä niin kesken, tai paremminkin kokonaan tekemättä. Töissä on ollut niin järjetön kiire, etten ole yhtään ehtinyt asennoitua siihen ajatuksseen että joulu ihan oikeasti on jo parin päivän päästä. Lähes kaikki koristeet odottaa vielä paikkaansa, kuusi on hommaamatta, pihalla ei ole yhtäkään jouluvaloa tai lyhtyä jne. Viime viikonloppuna jo meinasin reippaana tehdä laatikot pakkaseen kunnes muistin että blenderi meni edellisellä leipomiskerralla rikki. Eikun huomenna ostamaan uutta! Suoraan sanottuna tuntuu että joulu tulee tänä vuonna viikkoa liian aikaisin ja yleensä kun oon juurikin fiilistellyt sitä joulun odottelua niin nyt joudun kasaamaan kaikki odotukset aaton aikaan. Joulukortitkin tuli sitten lopulta lähetettyä vasta eilen, vaikka kuvat otin hyvissä ajoin. Joku varmaan ihmettelee miten ihmeessä voi olla näin saamaton, mutta uskokaa pois täällä on sata rautaa tulessa koko ajan, plus että välillä on osattava keskittyä leikkimään Mineankin kanssa vaikka tietää to-do-listan olevan täynnä tekemistä. Priorisoinnista on tullut ajatus numero ykkönen lapsensaannin jälkeen, tiedätte varmaan muutkin vanhemmat mistä puhun..

Lapsesta puheenollen, Minea lähti eilen mun porukoille Lahteen ja takaisin tyttö saadaan vasta maanantaina. Mulle nämä kolme päivää on hyvää siedätyshoitoa, vain kerran aiemmin oon ollut erossa Mineasta näin pitkään ja sekin oli äärettömän vaikeeta. Nytkin on jo päivän jälkeen tehnyt mieli lähteä hakemaan Minea kotiin, kun tuntuu niin oudolta olla kotona ilman tärkeintä perheenjäsentä. Pablokin aamulla tepasteli Minean huoneeseen herättelemään Mineaa ja tuli hölmistyneen näköisenä portaitten yläpäähän seisomaan kun sängyssä ei ollutkaan ketään. Sama tyhjä ja outo fiilis on mullakin. Varmana tää raskauskin saa tunteet pintaan ihan uudella tavalla, mutta ajatukset on pyörineet koko päivän ihan uusilla alueilla ja mietin jopa että olikohan ihan viisasta hankkia toinen lapsi, kun mä haluan rakastaa vaan tätä nykyistä. Huomenna kaikki varmasti taas näyttää jo valoisammalta, ja ennen kaikkea selkeämmältä. Kait tääkin kuuluu raskauteen, että kaikki on välillä vähän sekavaa eikä tiedä mitä asioista ajattelisi.

kohti joulua IMG5

kohti joulua IMG8 kohti joulua IMG7Uskon, että tähänkin kaikkeen tottuisi, jos sukulaisia asuisi samassa kaupungissa ja Minea olisi useammin hoidossa, mutta nkyisellään Minea viedään hoitoon vain silloin kun me molemmat ollaan oltu joissain juhlissa tai vastaavissa. Nyt suostuttiin päästämään tyttö vähän useammaksi yöksi ukkilaan ihan muuten vaan, koska mun vanhemmat on varmaan jo puolen vuoden ajan kyselleet milloin Minea voisi tulla kylään vähän pidemmäksi aikaa. Viikkoon en suostunut millään, mutta ajattelin että nyt on viimeinen mahdollisuus vähään aikaan kun vauvan synnyttyä tilanne on varmaan hyvä pitää suht tasaisena jonkin aikaa. Pitäähän tässä tilanteessa nähdä positiivisetkin puolet, kerrankin meillä on Nikon kanssa kahdenkeskistä aikaa olla vaan kotona ja hoitaa nämä viimeisetkin rästihommat pois jaloista. Ihanaa lauantaita teille! Me aletaan katsoa Sin City 2, en edes muista milloin viimeksi oltaisi vuokrattu joku leffa!!

PITIKÖ OTTAA KOIRA?

  pablo IMG2

Pablo ei viime postauksessa saanut yhtään palstatilaa, joten omistetaanpa ihan kokonainen postaus meiän 5-vuotiaalle ranskikselle! Mä oon koko lapsuuteni elänyt koirien kanssa, välillä on ollut yksi koira, välillä kaksi koiraa ja muitakin eläimiä kuten undulaatteja, kaksi marsua ja hamsteri. Ala-asteiässä erehdyin jopa ajattelemaan, että mun on ihan pakko saada kissa. Kinusin sitä vanhemmiltani niin kauan, että he lopulta varasivat meille valkoisen angorakissan, jota oli tarkoitus lähteä hakemaan Perhosta asti seuraavana päivänä. Illalla askarreltiin pahvilaatikosta kissanpennulle sänky, valittiin leluja ja valmistauduttiin tulevaan matkaan kuljetuskopalla ja uudella hihnalla, mutta koko yö meni valvomiseksi kun ajatukset pyöri vaan yhtä rataa: en mä tai meiän perhe olla mitään kissaihmisiä!

Loppujen lopuksi kissanhakureissu peruttiin heti aamulla, kun itkien valitin etten haluakaan mitään kissaa. Joo tiedän, kuulostaa vähän hemmotellulta lapselta joka muuttaa mieltään joka toinen päivä ja vanhemmat tekee niin kuin lapsi määrää, mutta ei asia ihan niinkään ollut. Vielä tänäkin päivänä mulla on tapana jahkailla pientenkin päätösten kanssa ikuisuus, yleensä viime kädessä tarvitsen vielä Nikon varmistuksen päätöksilleni ja siltikin voin vielä pohtia, tulikohan tehtyä järkevästi.

pablo IMG3

Vanhempieni viimeisimmän koiran, bullmastiffi Romeon, kuoltua 2008 syksyllä alettiin Nikon kanssa miettiä olisiko meistä hankkimaan oma koira. Aika moni tuntui epäilevän meiän päätöstä, mutta kesän 2009 lopulla silti haettiin Pablo hyvältä kasvattajalta Turusta. Mä aloitin Pablon kanssa tottelevaisuuskoulutuksen, jonka kakkoskurssin loppukokeessa Pablo sijoittui kaikkien ryhmien kolmanneksi taitavimmaksi – tuntuu aika uskomattomalta ajatella tätä nyt, kun katsoo tota meiän höntsäävää, yli-innokasta riehujaa. Jos koiralta toivoo äärimmäistä tottelevaisuutta ja ihmisen palvontaa, valitaan roduksi jotain ihan muuta kuin jääräpäinen, voimakastahtoinen ranskis, joka tekee ja tottelee vain silloin kun sitä huvittaa tai kun se näkee hyötyvänsä tilanteesta. Minean synnyttyä ehdotin koiria kouluttavalle työkaverilleni pientä Pablon koulutusleiriä, mutta vastaus oli naureskeleva vaihda ensin rotua.

Pablo sai aika pitkään nautiskella meillä ”ainoan lapsen asemasta” mutta synnäriltä tultuani huomasin ettei mulla ollutkaan enää samoja tunteita Pabloa kohtaan kuin ennen. Minea oli itkuinen, Pablon oli alkuun vaikea tottua äänekkääseen vauvaan ja jokainen lapsivieras oli niin kovin kiinnostava, että Pablon sain joka kerta lukita makuuhuoneeseen vierailujen ajaksi. Vähitellen koko koira alkoi lähinnä ärsyttää, kun kaiken muun stressin ja uuden elämäntilanteen keskellä Pablon kanssa sai taistella jokaisesta pienestäkin asiasta. Monta kertaa mietin, ja mietin vieläkin!, kuinka pajon helpompaa elämä oisikaan ilman koiraa, arki helpottuisi huimasti ja olisi yksi stressitekijä vähemmän.

pablo IMG1

On olemassa helppoja koiria ja sitten niitä vähän hankalampia, Pablo kuuluu varmaankin johonkin näiden välimaastoon. Suht nopeasti Pablo onneksi tottui Mineaan, järjetön vauvan nuoleminen, itkujen haukkuminen ja vauvaa sylissä pitävän päälle hyppiminen loppuivat vähitellen, mutta silti jäi monia asioita, jotka saa arjessa hermot kiristymään hetkessä. Pablo on edelleen vieraita kohtaan liian innokas ja joutuu monesti jäähyilemään, imurointia ei voi ajatellakaan ennen kuin koiran on lukinnut takapihalle, Pablo voi nuoleskella tassujaan tuntitolkulla joko hermostuneisuuttaan tai ihan vaan tylsyyttään ja sitä rataa.. Pieniä asioita, mutta uskomattoman ärsyttäviä kiireisissä tilanteissa joissa ei toivoisi mitään extrahässäkkää.

Nyt on alkanut mietityttämään, kuinka kaikki tulee taas muuttumaan toisen lapsen myötä. Minea ei ainakaan vielä suostu jäämään yksin sänkyynsä iltaisin nukkumaan, joten kohta meillä on kaksi nukutettavaa lasta plus ulkoilutettava koira. Voi jäädä oma aika iltaisin aika nolliin.. Koskaan ei siltikään ole tullut mieleen luopua Pablosta, enkä voi sanoa ymmärtäväni niitä pariskuntia, jotka ensin hankkivat koiran vauvan korvikkeeksi ja sitten pistävät koiran kiertoon kun kaikki ei enää olekaan niin helppoa lapsen tultua perheeseen. Kaikki on kuitenkin viime kädessä kiinni meistä omistajista – laiskuuttaan mekään ei olla enää jaksettu alkaa Pabloa kouluttamaan vanhoilla päivillään, vaikka koira varmasti vielä uusille tavoille oppisi. Pablosta on loppujen lopuksi tietenkin myös hurjasti iloa, etenkin Minealle joka silmät hehkuen odottaa ensimmäiseksi näkevänsä Pablon hoidosta tultuaan. Niin hyvin Pablokin on kuitenkin tilanteeseen sopeutunut, ettei välitä pätkääkään vaikka Minea makaisi päällä, vähän rutistelisi naamasta tai komentaisi. Perheenjäsen Pablo on siinä missä me muutkin.

Kertokaahan omia kokemuksianne te, joiden perheestä löytyy sekä koira että lapsia. Miksi se aina tuntuu menevän niin että ensin on koira, sitten lapset? Jos lapset tulee ensin, koira hankitaan vasta lasten ollessa sen verran vanhempia että hekin voivat osallistua koiranhoitoon. Ehkä sitä jo lapsen saatuaan ymmärtää, ettei kaikkeen siihen hässäkkään enää kaipaa mitään ylimääräistä, koira kun tuntuu olevan lähes kuin yksi lapsi lisää.

KETÄ ME OLLAAN?

 

blogiesittely IMG2

blogiesittely IMG6

Blogin muutto uuteen osoitteeseen on kuin uusi alku, jolloin kaikki alkaa taas puhtaalta pöydältä ja sitä toivoo tulevaisuudessa pystyvänsä antamaan enemmän kuin sata prosenttia. Tältä musta tuntuu just nyt, mä haluan olla kaiken sen luottamuksen ja arvostuksen veroinen, niin teille kun portaalillekin, ja uskonkin että bloggaaminen on laji jossa onneksi kehittyy koko ajan vähän kuin väkisinkin. Blogin tyyli on ja pysyy, siinä näkyy mun persoona ja meidän perhe sen verran kun itestä hyvältä tuntuu. Joskus kaverit naureskelee mun blogiminälle ja sanoo että todellisuudessa mä olen paljon suoraviivaisempi ja roisimpi, mikä varmaan on ihan tottakin vaikken tietoisesti blogissa karsi tyyliäni tai juttujani ylipäänsä. Mulle tärkeintä on täälläkin olla rehellinen oma itseni ja kirjoittaa asioista, jotka on tärkeitä meiän arjessa ihan oikeasti eikä vaan blogimaailmassa.

Alkutaipaleeni bloggaajana on jopa hieman nolo, ainakin niin amatöörimainen että moneen kertaan olen meinannut poistaa ensimmäiset kuukaudet blogihistoriastani kokonaan. Heti häistä seuraavalla viikolla saatiin mieheni kanssa tietää mun olevan raskaana, Minea syntyi kuukauden etuajassa helmikuussa 2012, ensimmäiset kuukaudet elettiin melkoisessa väsymyksen sumussa ja lopulta syksyllä päivien hieman helpottaessa sain idean blogin perustamisesta. Kaverillani oli blogi, jota itsekin hyvin satunnaisesti selailin – blogimaailma tuntui täysin vieraalta ja mielenkiinnottomalta vielä silloinkin kun otin oman blogger-tilin. En tiennyt mitään äitiysblogeista, tai blogeista ylipäänsä, ajattelin blogin perustamisen vain helpottavan Minean kuulumisten jakamista sukulaisille ja läheisille, jotka kaikki asuvat vähintään parin sadan kilometrin päässä. Kuvat räpsin kännykällä sen kummempia miettimättä. Vähitellen lukijoita alkoi kertyä edes jonkin verran ja arvatenkin kunnianhimo kasvoi sen myötä niin että kuvat oli otettava järkkärillä ja tekstiäkin piti kirjoittaa enemmän kuin pari sanaa. Missään vaiheessa en kuitenkaan kuvitellut jonain päivänä olevani tässä pisteessä että bloggaisin sivutyönäni ja olisin näin rakastunut tähän hommaan! Kuvissa ja uskoakseni myös tekstin kirjoittamisessa on päästy hurjasti eteenpäin ja elämääni on tullut blogin kautta mahtavia asioita kuten ihanat uudet ystävät ja valokuvaus.

blogiesittely IMG4  blogiesittely IMG8

Just nyt meidän kolmihenkisen perheen elämää mullistaa masussa kasvava pikkupoika, jonka laskettu aika on 2.3. Myönnän, että mua jännittää syntyykö meidän kakkonenkin etuajassa Minean tavoin, ja salaa stressaan muutamia muitakin asioita joista kirjoittelen vielä enemmän lähiviikkoina. Nikon kanssa ollaan jo alusta asti toivottu poikaa, ja käsittämättömästi ollaan saamassa mitä haluttiinkin – vielä kun poika syntyy terveenä ja kaikki menee synnytyksessäkin hyvin niin voin sanoa meidän olevan ehkä onnekkain perhe. Joitain toisten liiallinen onnellisuus ärsyttää, mutta mä olen optimisti ja toivon sen näkyvän myös blogissa siinä, ettei jokainen päivä ole mulle taistelua ja avautumista, vaan arjesta voi nauttia panostamalla pieniin kivoihin juttuihin. Mitä sitten jos meillä kuvataan viikonloppuisin aamupalatkin ja kotona on lähes aina siistiä? Niin mä tasapainotan kaikkea sitä epävarmuutta ja stressiä, jota jokaiseen päivään muuten kuuluu niin paljon.

 blogiesittely IMG9

En taaskaan osaa ajatella millaisen ensivaikutelman tällä tekstilläni teille annan, mutta toivon että kaikesta huolimatta tai juurikin siitä syystä palaatte blogin pariin tulevaisuudessakin. Jos porukkaan mukaan on ehtinyt jo uusiakin lukijoita, olisi kiva jos sanoisitte kommenttiboksissa moi tai kävisitte edelliseen postaukseen toivomassa postausaiheita. Mä sanon teille kaikille moi ja jatkan juttua niin kuin ennenkin – jutellen niitä näitä, joskus avautuen vähän enemmän ja ennen kaikkea eläen meiän perusarkea.

PIKAMOI JA SAA TOIVOA!

PIC1

Jee jee, täällä ollaan uudessa osoitteessa!! Vielä on muutamat säädöt kesken, mutta en malttanut olla tulematta sanomaan moikat kaikille! Koitettiin Minean kanssa tehdä jopa blogin ihkaensimmäistä videotervehdystä teille, mutta koko homma meni joka yrityksellä pieleen, kun joko mä unohdin mitä halusin sanoa tai Minean jutut meni pissakakkatasolle.. Se siitä ideasta tällä kertaa, joka tapauksessa halusin kertoa että oon niin innoissani kaikesta tästä uudesta, että voisin viettää seuraavat päivät ja viikot kuvaten blogia varten ja kirjoittaen uusia postauksia. Mieleni tekisi jakaa teille ihan kaikki mitä päähän milloinkin juolahtaa, ihan vaan kirjoittaa vaikka siitä kuinka kiva että ootte siellä tai miten ihanaa on se että perjantaina alkaa joululoma ja saan enemmän aikaa blogille. Uusi bannerikin on tekeillä, profiilikuva menee vaihtoon, mutta nyt jo voin sanoa että suorastaan rakastan tätä uutta ulkomuotoa, riittävän isoja kuvia ihan erityisesti. Iiiiik, sanoinko jo että mä oon superinnoissani?!!

Onko tänne ehtinyt löytää jo joku uusikin lukija? Huomenna tulen vielä kirjoittelemaan pidemmästi siitä kuka mä olen ja millaisista jutuista blogissa yleensä höpistään, mutta nyt teillä olisi mahdollisuus toivoa! Millaisia juttuja sä haluaisit jatkossa täältä löytää, mennäänkö täysin samalla linjalla vai olisiko jostain kiva lukea vähän enemmän tai vähemmän? Raskausjuttuja, asuja, Minean kuulumisia, arkipäiviä, parisuhdetta, ruokaa ja leivontaa, mielipiteitä, mitä vaan? Eikun toiveet kommenttiboksiin ja huomiseen!

1 12 13 14 15