KYLÄILYÄ, NEUVOLAA JA KUULUISAA PASTAKASTIKETTA

Nyt kun on saatu jälleen arki rullaamaan melko tasaiseen tahtiin alkaa päivätkin näyttää suunnilleen siltä kuin ne oli ennen vauvan syntymää, erona ainoastaan se ettei vielä olla Minean kanssa päästy tavalliseen tapaan ulkoilemaan järkyttävän yskän ja viikonlopun kuumeen takia. Huomenna pääsee onneksi jo kerhoonkin ja meinataan aloittaa ulkoilut vähitellen myös Möhiksen kanssa, kun poika alkaa vaikuttaa olevan täysissä voimissaan päivä päivältä. Ulkoilun korvaavaa tekemistä on kyllä riittänyt ja käsittämätöntä mutta joka ilta sitä taas huomaa päivän vaan kuluneen johonkin ja aina jää jotain hommia tekemättä. Olen nyt ehkä kymmenen kertaa päättänyt että huomenna ihan varmasti tilaan uuden verokortin ja etsin kelaan vaadittavat tilinauhat, mutta illalla huomaan toteavani että on se päivä taas huomennakin. Aikaa on, energiaa tai viitseliäisyyttä ei.

  kotipaiva IMG9

Kauppareissua ja neuvolaa lukuunottamatta mä oon tänäänkin hillunut koko päivän superrennosti kotivaatteissa ja meikittömänä, voin sanoa ettei ole vähään aikaan blogiin tulossa asukuvia ellei sitten esittelyä erilaisista kotihousuista 😀 Evelina käväisi aamulla pitämässä kahviseuraa ja ihmettelemässä minimiestä ekaa kertaa, tuliaisina Minea sai isosiskolahjaksi niin kivan tarrakirjan, että loppuiltapäivä meni Nikolla ja Minealla liimaillessa piirretyille tytöille ja vauvoille vaatteita. Poni- tai nukkeleikit ei Minealta oikein suju itekseen, vaan jonkun pitäisi olla aina puhuttamassa toista ponia tai nukkea, mutta tarrat, palapelit ja muovailuvahat on meillä se pyhä kolminaisuus joilla Minean saa edes hetkeksi keskittymään omiin juttuihinsa. Ja tietty myös kaikki leffat ja sarjat Netflixistä, mutta niitä ei yleensä laiteta pyörimään kuin max kerran päivässä ja vasta kun kaikki muut keinot on kokeiltu. Jos muuten keksitte hyviä lisäyksiä tähän meidän kolmikkoon, niin vinkkejä 3-vuotiaan koukuttavista leikeistä ja leluista otetaan ilolla vastaan.

kotipaiva IMG4

kotipaiva IMG3

Laiskuuden huippuna meiän tulee nykyään käytyä ihan liian usein ulkona syömässä tai sitten haetaan jotain noutoruokaa kuten eilen matkakeskuksen intialaisesta, mutta tänään otettiin uusi resepti kokeiluun ja Niko kokkaili suosittua Mutti-tomaattikastiketta. Mun makuun kastike oli liian tavallista ansaitakseen niin kovaa hypetystä, kyllä esm avokadopasta on huomattavasti kekseliäämpi mauiltaan tähän verrattuna. Hyvää tääkin oli, ei vaan yltänyt pastakastikesuosikkeihin. Vai olisiko makuun vaikuttanut niin paljon se, että korvattiin oliiviöljy rypsiöljyllä ja chilit jäi tällä kertaa laittamatta kokonaan.. Ootteko te testanneet reseptin? Mitä tykkäsitte?

kotipaiva IMG5

kotipaiva IMG7kotipaiva IMG8

Iltapäivästä kävin vielä Möhiksen kanssa neuvolassa, lähinnä tsekkaamassa painon ja juttelemassa niitä näitä. Painoa oli muutaman gramman alle syntymäpainon, joten imetys taitaa toimia! Mä ootan jännittäen ensi viikko jolloin Möhis on jo päälle 2 viikkoa, ja iltaitkut todennäköisesti alkaa suunnilleen silloin jos on alkaakseen. Jos kuukausi selvitään kokonaan ilman ja näin helpolla kuin tähän saakka, aion huokaista helpotuksesta, avata miniskumpan ja kippistellä sille ettei tarvitse elää Minean vauva-aikaa uudelleen. Mikähän siinä muuten onkin että se on yleensä just se pari viikkoa kun vauvat on kaikki kivan helppoja ja vasta sitten alkaa se todellinen luonne näkyä?! Mulla on vahvasti sellainen fiilis että tän kanssa me varmasti päästään helpommalla, eikö ne pojat ole muutenkin aina vähän iisimpiä tapauksia temperamentin suhteen..?

UUTUUDEN VIEHÄTYSTÄ

Parin viime viikon sisään on mahtunut monenlaista innostumista uutuuksista. Isoimpana juttuna tietenkin tuo nytkin vieressä tuhiseva pikkumies, mutta paljon myös sellaisia pienempiä juttuja jotka on saanut innostumaan syystä tai toisesta. Esim se, että viime yönä sain nukkua neljän ja kolmen tunnin pätkät kun Möhikselle riitti koko yön aikana vain kaksi syöttöä – niin käsittämätöntä että en uskalla vastaavaa edes toivoa ensi yölle! Minealle on ollut vielä toistaiseksi kaikki niin uutta Möhiksen kanssa että ollaan päästy melko helpolla, vähän alkaa kuitenkin sitä uhmaakin näkyä kun parina päivänä on saatu tapella arkisista asioista jotka yleensä sujuu huomattavasti paremmin. Tänään tuli kiukku ihan yhtäkkiä kun piti lähteä kaupoilla käymään, ja Minea potkaisi mua pari kertaa jalkaan. Lyömistä ja potkimista on meillä nähty ihan äärimmäisen harvoin, joten voisin vannoa että tämänpäiväinen oli esimakua siitä mitä ehkä voi vielä olla tulevina viikkoina edessä jos tuo kiukku tuosta nyt ottaa enemmänkin tuulta alleen.

Lastenvaatteista innostuneena äitinä en ole millään voinut myöskään välttyä materialistiselta innostukselta, kun niin monelta merkiltä on nyt julkaistu kevät/kesä mallistot. Rodinilta jäin vielä odottelemaan seuraavan julkaisun ihania delfiinejä, ja ekasta erästä otin lopulta vain hameen Minealle vaikka ensin tuli tilattua vaikka mitä. Koot ei kuitenkaan oikein tahtoneet natsata, vaan Minea on taas inhottavasti viime syksyn tapaan tuplakokojen välissä. Papuja saa vielä odotella ensi kuuhun asti, mutta onneksi on sentään gugguut ja pompit. Gugguulta tilasin molemmille samisteluvaatteet toivoen ettei ne olisi niin kovin kivat jotta säästyisi rahat, mutta arvaatte varmaan miten kävi.. Sovituskuvia tulossa myöhemmin tällä viikolla.

uutuudet IMG1

Moni on varmaan huomannutkin että tänään on myös auennut POMPdeLUXin nettikauppa ja viime torstaina pääsi jo shoppailemaan shopping advisorin kautta ennakkoon. Mä kävin kaverin kanssa pikaisesti Evelinalla kurkkaamassa uuden malliston teenjuonnin ja herkuttelun lomassa, ja aika monta hullaantumisen kohdetta löysin tästäkin mallistosta. Vähän vaihtelevasti aina innostun näistä romanttisemmista vaatteista, mutta nyt valikoimassa tuntui olevan tosi kivoja materiaaleja ja erilaisia tyylejä vähän molomaisista kuoseista tylliunelmiin (jotka oli muuten pehmeämpiä kuin koskaan!). Kaikkein parasta pompeissa on se, että niitä voi helposti yhdistellä toisiinsa yhden kauden valikoimasta tai vanhemmista mallistoista – värit ja tyylit käy varmana toisiinsa loistavasti.

uutuudet IMG3

uutuudet IMG6uutuudet IMG4

uutuudet IMG7uutuudet IMG5

Mun tilaukseen* lähti ainakin näissäkin kuvissa näkyvät collarisetti, shortsit, kukkakuosinen hame ja saman kuosin paita ja pari erilaista mekkoa. Poikkeuksellisesti tilasin ekaa kertaa sekä pienten että isojen tyttöjen puolelta, 104cm housuja ja 110-116cm yläosia. Metrin mittaiselle Minealle hyvin menee perustrikoista jo nuo isommat koot, kun hihoja voi aavistuksen kääntää ja onpahan paidat sitten pitkäikäisiä. Meillä on Pompit trikoot olleet käytössä vuodenkin verran kun ostaa ne hyvällä kasvuvaralla, ja matskuhan ei mene käytössä juuri miksikään.

Jäin vielä kovasti miettimään tyllimekkoa, joka olisi täydellinen Minean synttäreille mutta ehdin jo ostaa toisen mekon aiemmin kun luulin synttärikekkereiden olevan niin ettei tilaus olisi ehtinyt perille. Ei varmaan ole kuitenkaan järkeä hommata toistakaan mekkoa, ehkä nyt vaan on pärjättävä sillä mikä jo tuli ostettua.. Synttäreistä tulikin mieleen, että hain viime viikolla postista pientä rekvisiittaa niitä varten ja voisin ehkä niitäkin vilauttaa jo etukäteen täällä blogissa, kun synttärit nyt päätettiin siirtää parin viikon päähän. Kukaan ei varmaan arvaa mikä on synttäreiden teemaväri kun Minea sai itse päättää :D!

uutuudet IMG9

Ootteko jo ehtineet shoppailla POMPdeLUXia vai onko kutsut vasta tulossa? Mitkä on teiän suosikit tästä mallistosta?

*vaatteet saatu POMPdeLUXilta

ALL BLACK

jattineule IMG2 jattineule IMG3 jattineule IMG4 huivi // Vila

neule, trikoopaita, housut ja laukku // H&M

kengät // Impulsjattineule IMG6 jattineule IMG7

Raskausajalta on jäänyt muutamia asukuvia laittamatta tänne blogiin, mutta ajattelin niistä vielä kahdet julkaista kun ne edustaa aika hyvin mun perusyyliä, olin sitten raskaana tai en. Meillä oli muuten viime yö täyttä hulabaloota, Minealla on kunnon yskä, siihen päälle nousi kunnon kuume ja varmaan kurkkukipukin, joten koko yön ramppasin kahden huoneen väliä lapsen luota toisen luokse kun Minea itki joka yskäisyllä ja vauva vaati ruokaa lähes tunnin välein. Koitettiin Nikon kanssa tehdä vuorojakoa, mutta Minealle ei oikein meinannut kelvata kuin äiti – äitiä on siis tänään vähän väsyttänyt!

Päivän väsymystilaan sopivasti tässä vähän harvinaisempaa asua siinä mielessä, että koko vaatetus on yksivärisesti mustaa. Harvemmin tulee pukeuduttua päästä jalkoihin yhteen väriin, ja jos tulee on sen ehdottomasti oltava musta. En voisi kuvitella esim kokovalkoista asua itelleni, harmaa ehkä voisi mennä mutta senkin kanssa ennemmin yhdistelen jotain mustaa tai valkoista. Tämä asu on suunnilleen raskausviikolta 34-35, maha siis lähestulkoon on isoimmillaan mitä koko raskausaikana. Kovin jättimäiseksi se ei ehtinytkään kasvaa, mutta yhtä hyvin tällä asuyhdistelmällä menisi loppuun saakka, ja neule tulikin ostettua sitä ajatellen. Vartalonmyötäinen trikoopaita ja jättimäinen, paksu neule jolla tarkenee plussakeleillä liikkuessa autolla – mun käytetyimpiä asuja etenkin syksyllä ja keväällä.

Nyt on parina viime päivänä käynyt mielessä josko pitäisi hommata muutama imetystoppi. Periaatteessasitä kyllä pärjää ihan normipaidoillakin, mutta olisihan se huomattavasti helpompaa ja ehkä vähän peittävämpi imettää vain raottamalla paitaa. Enpä tiedä..ootteko te kokeneet imetyspaidat hyödyllisiksi? Mulla ei koskaan ole yhtään sellaista ollut, mutta Minean kanssa tuli vauvakuukausina ehkä liikuttuakin vähemmän ihmisten ilmoilla. Kuulutteko te muuten julkisesti imettäviin vai käyttekö hoitamassa ne hommat suljetuissa tiloissa omassa rauhassa?

YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ

ystavanpaiva IMG1 ystavanpaiva IMG3 ystavanpaiva IMG4

Ehdinpäs vielä tulla toivottamaan kaikille teille muruille ihanaa ystävänpäivää!! Mulle ystävät on aina olleet supertärkeitä, en tulisi toimeen ilman! Oon hyvin onnellinen siitä että ystäväporukkani koostuu sekä lapsuudenaikaisista ystävistä että uudemmista, äitiyden ja bloggauksen kautta löytyneistä. Ihanaa että olette olemassa <3 <3

Me saatiin Nikon porukat tänään kylään, on herkuteltu hyvällä ruoalla ja laskiaispullilla, ihmetelty vauvaa ja lähetelty ystävänpäivän tervehdyksiä. Minean kanssa oltiin askarreltu simppelit ystävänpäiväkortit Minean kavereille, mutta ne unohtui viedä perjantaina kerhoon ja osa lojuu vieläkin tuossa pöydällä. Möhiksen aamulabrat näytti pientä laskua hemoglobiinissa, joten saatiin vapautus verikokeista ja nyt vaan jatketaan tiheillä syötöillä kotona. En tiedä voiko tästä enää tiheämmin syöttää, valvoin nimittäin viime yönä puol kolmesta kuuteen syöttäen vauvaa lähes koko ajan! Ystävänpäivän lisäksi on tänään juhlittu mun synttäreitä, ja sain pitkään toivomani täydennyksen astiastoon Nikolta lahjaksi. Ihana päivä noin kokonaisuudessaan siis! Muistitteko te ystäviä?

VAATEPANIIKKI

vauvanvaatteet IMG4

vauvanvaatteet IMG1 vauvanvaatteet IMG2  vauvanvaatteet IMG5

Voisi kuvitella ettei tää ole mun kaltaiselleni vaatefriikille mitenkään mahdollista, mutta niinpä vaan kuitenkin kävi että eilen tajuttiin meillä olevan ihan liian vähän vauvanvaatteita! Täysin sama homma kävi Minean kanssa, oltiin ite ostettu muutamia harkittuja juttuja, ja mun vanhemmat raahasivat joka käynnillä melkein kassillisen vaatetta, mutta sairaalasta kotiuduttua huomattiin että sopivia vaatteita pikkuruiselle vauvalle ei tahtonut kaapista löytyä kuin muutama vaivainen body. Vaikka Möhis oli syntyessään 49cm, on lähes kaikki 50cm vaatteet vielä aika jättimäisiä, ja varsinkin housuista oli huutava pula. Nyt on kaupat kierretty epätoivoisesti läpi, ja saldoksi saatiin parit potkarit Hennesistä, yhdet reilunkokoiset housut NameItiltä ja ihanaa raitasettiä PolarnOPyretiltä koossa 44cm. Popin raitavaatetta olisin voinut kotiuttaa koko malliston, mutta vielä näin pienen vauvan kanssa nuukuus iskee, 30-40 euroa yhdestä sisävaatteesta on musta aika paljon. Varsinkin jos ostaa tuota kaikkein pienintä kokoa, joka todennäköisesti mahtuu seuraavat pari viikkoa. Tai ehkei edes sitäkään, jos Möhis jatkossakin syö samaa 24/7 tahtia mitä nyt on viimeiset kaksi päivää menty.

Labrat näytti muuten tänään täysin samaa lukua 230 kuin eilenkin, joten lastenlääkäri halusi edelleen jatkaa kontrollia. Huomenna uusi reissu keskussairaalalle verikokeeseen, tulosten jännittämistä ja kotihoitoa tiheillä imetyksillä tai lähtö takaisin osastolle. Meille saa siis edelleen pitää peukkuja hyvien tulosten toivossa!

KOTI SIISTINÄ

kotisiistina IMG1 kotisiistina IMG3

Voisin melkein väittää että äitillä kun äitillä herää lapsen synnyttyä ainakin kaksi vaistoa, pesänrakennusvietti ja leijonaemon suojeluhalu. Mä ainakin huomaan herkistyväni aivan älyttömästi kaikista koskettavista lapsitarinoista (keneltäkään ei varmaan ole jäänyt lukematta pienen Ellin surullinen tarina..) ja jokaisesta pienestäkin Möhiksen vatsanväänteestä sitä toivoo ettei omalla lapsella olisi mitään hätää. Tänään käytiin labrassa ja sairaalalta soitettiin että bilirubiiniarvo oli noussut lähes sadalla kotiinlähtöpäivästä ja se jos mikä on pistänyt harmittamaan. Lääkäri määräsi testaamaan arvot uudelleen heti huomenna aamusta, ja päivällä kuullaan tuloksista onko edessä vielä paluu sairaalaan vai miten edetään. Pitäkää peukkuja pikkujätkälle!!

Ja se pesänrakennusvietti.. Jos mä normaalistikin olen melko tarkka kodin siisteydestä niin raskauden loppupuolella homman voi melkein sanoa lähteneen käsistä. Synnytystä edellisenä päivänä sain ihme inspiraation alkaa siivoilemaan kaappeja Minean huoneessa, viikkailin Möhiksen vaatteita kaappiin, keräsin pari kassillista myyntiin menevää kamaa ja stressaannuin siitä kuinka paljon tarpeettomia juttuja meidän nurkissa pyörii. Toiselle siisti voi tarkoittaa ihan eri asiaa kuin esim mulle, välillä huomaan että Nikollakin on osittain eri suhtautuminen tähän kuin mulla. Sairaalasta palattuani mä en yksinkertaisesti voinut rentoutua ennen kuin olin järkkäillut muutamat tavarat paikoilleen, joita lojui mun silmään väärissä paikoissa. Järjetöntä vai? Varmaankin, mutta auttaa arjessa valtavasti kun tavaraa on vain sen verran kun tarvitsee ja kaikella on oma paikkansa josta ne on helposti löydettävissä.

kotisiistina IMG4 kotisiistina IMG5

Aika moneen kertaan oon kuullut ihmettelyjä siitä, kuinka siistiä meillä yleensä on vaikka talossa asuukin lapsia ja koira. Mun kaveripiirissä siisteys ei kuitenkaan ole mikään erikoisjuttu vaan ennemminkin aika tavallista – en tiedä onko se nykyajan äitien tapa koittaa pitää homma hanskassa edes jollain tasolla vai sattuuko mun kaverit vaan olemaan erityisen tarkkoja kodin suhteen. Mä sanoisin että mun salaisuus siisteyteen on se että pystyn helposti luopumaan hyödyttömästä tavarasta ja tykkään käyttää paljon erilaisia säilytysratkaisuja. Tietenkin meiltäkin löytyy esineitä lojumasta sieltä sun täältä ja joillain on ihan tarkoituksella paikka näkyvillä, mutta muuten sanoisin olevan sata kertaa helpompi siivota kun on lokeroita ja laatikoita, joihin tavaroita heitellä. Kaappeihin voisi hyvin siivota lelut ja romut ihan sellaisenaan, mutta siistimmältä ne näyttää laatikoiden sisällä. Avonaiset hyllyt on kivoja kun niille saa rakkaimpia esineitä esille, mutta samalla niille tulee helposti kerättyä liikaa tavaraa – laatikot ja purkit toimii siis tässäkin tapauksessa.

kotisiistina IMG7 kotisiistina IMG6

Laatikoihin ja rasioihin oon vielä dymoillut nimilaput, jotka kertoo mitä mistäkin pitäisi löytyä. Ehkä vähän turha homma, kun ite sitä kyllä muistaa mihin tavarat kuuluu, mutta tulipahan joskus tehtyä ja onhan ne ihan hauskannäköisiäkin.. Meillä perussiivoukset hoidetaan useimmiten yhteisvoimin, mutta nyt jatkossa mun tulee varmasti siivottua useammin kun kotona ollessa tulee näitä nurkkia Nikoa enemmän tuijoteltuakin. Kiireisinä päivinä huomaa suhtautuvansa kodin siisteyteen vähän rennommin, kun taas kotona hengaillessa on äärettömän tärkeää ettei tarvitse stressailla kaikesta siitä mitä pitäisi tehdä. Vähän niin kuin poissa silmistä, poissa mielestä ja päinvastoin!

Onko siellä lukijoissa samanlaisia siivousintoilijoita? Iskikö pesänrakennusvietti muihin raskausaikana?

EKA PÄIVÄ KOTONA

babyboy IMG1

babyboy IMG3

babyboy IMG4

Lupaan että tälle viikolle on tiedossa muutakin kuin pelkkää vauvaa blogin täydeltä, mutta tiedätte varmaan että tässä vauvakuplassa on vaikea saada ajatuksia kohdistettua mihinkään muuhun. Tekee vaan mieli höpöttää vauvajuttuja, tuijotella Möhistä, ottaa välillä pari kuvaa, silitellä päätä ja huokailla ihastuksesta. Välillä on käytävä tarkistamassa että onhan se varmasti totta että meillä ihan oikeasti on ihana, täydellinen vauva joka täysin yhtäkkiä ilmestyi meidän elämään. Vaikka tähän kaikkeen on ollut vajaa 9 kuukautta aikaa varautua ja totutella ajatukseen, tuntuu uusi perheenjäsen silti käsittämättömältä ihmeeltä ja paljon suuremmalta ilolta kuin olisi koskaan uskonut!

Mahtavuutta on myös se, että kaikki on nyt niin hyvin että eilen illalla päästiin lähtemään kotiin, vaikka vielä aamulla lääkäri kirjoitti tarkastuksen jälkeen papereihin ei kotiudu tänään, tarkkaillaan vielä. Möhiksellä on verensokerit ollut koko ajan liian alhaiset minkä takia imetyksen lisänä annettiin sairaalassa sekä luovutettua että mun pumppaamaa maitoa. Alhaiset sokerit taas saa aikaan uneliaisuutta eikä Möhis millään jaksanut pysyä hereillä edes sen aikaa että saisi mahansa täyteen, ja kaiken lisäksi kurkussa epäiltiin olevan sen verran vielä lapsivettä että limaisuus hankaloitti imemistä. Varmuudeksi sairaalassa otettiin eilen vielä verenkuva ja tulehdusarvot, mutta ne oli onneksi molemmat kunnossa, ja Iltapäivästä sokeritkin pysyivät kolmen mittauskerran ajan sen verran hyvinä, että kätilö uskalsi antaa kotiutusluvan kun olin jo kovasti sitä kysellyt. Ennen lähtöä kehotettiin syöttämään kahden tunnin välein ja antamaan kotonakin tarvittaessa vielä pumpattua maitoa imetyksen päälle, ja huomenna käydään vielä labrassa ottamassa viimeiset bilirubiiniarvot. Mulla on tällä hetkellä hyvinkin luottavaine olo, sillä Möhis on tuntunut koko ajan virkistyvän ja nyt kotona ollessa maitokin on maistunut niin tiuhaan tahtiin, ettei lisämaitoa ole tarvinnut antaa ollenkaan. Pitkin yötäkin syöttöjä oli lähemmäs kymmenen maratonmittaista sessiota, ainakin siltä se aamulla tuntui..

Minea on ottanut veljen vastaan paremmin kuin hyvin, ja jo sairaalassa käydessä tyttö oli täyttä onnea, ja sama meininki on jatkunut kotonakin. Veljeä on käytävä vähän väliä halimassa, silittelemässä ja pussailemassa, veljen kanssa pitäisi päästä jo leikkimään, syöttäminen ja ulkoilu kiinnostaisi kovasti ja koko ajan haluttaisi pitää Möhistä sylissä tai pukea jotain sukkaa tai tumppua. Eilen illalla tuli ainoat kiukut nukkumaanmenon aikaan ja nekin kohdistui muhun, varmaan pientä kapinointia siitä, että mä olen ollut pari päivää pois kotikuvioista. Tänään oon mäkin kelvannut nukuttamaan ja apuun arkirutiineissa, joten tilanne on vielä toistaiseksi aika yllättävän rauhallinen. Edes Pablo ei ole ollut yhtään ihmeissään, vaan rennosti katselee vierestä jos Möhis köllöttelee sohvalla. Viimekertaiset haukkumiset ja järjettömät nuolemiset on tällä kertaa jääneet kokonaan, joten taitaa olla tuttua juttua jo Pablollekin.. Tiedän ettei kaikki tule jatkumaan ihan näin seesteisenä koko aikaa, kun jossain vaiheessa se Mineankin kapina varmaan herää ja vauvakin alkaa olla vaativampi, mutta nyt ainakin toistaiseksi koitetaan nauttia tästä niin kauan kun tätä kuplaa kestää.

UUTISIA!

image

Osaatte jo varmaan arvata mitä ihania vauvantuoksuisia uutisia tulin teille kertomaan! Meidän pikkujätkä 3030g ja 49cm syntyi eilen päivällä huippunopean ja yllättävän helpon synnytyksen siivin, ja nyt täällä onnellinen äiti totuttelee uudenlaiseen elämään sairaalassa kaksin vauvan kanssa. Mä olisin jo valmis lähtemään kotiin, mutta Möhiksellä sokeriarvot huitelee sen verran alarajoilla ettei kotiinpääsystä ole vielä tietoa – eikä sillä niin väliäkään, kelpaa täällä sairaalan täyshoidossakin olla. Vauva nukkuisi päivät syömättä ohi, joten imetyksen kanssa on ensipäivät menty taistellen ja lisämaitoa joudutaan antamaan enemmän kuin rintaa. Eiköhän tämä kuitenkin vielä tästä, pääasia että poika on onnellisesti maailmassa ja meidän koko perhe on yhtä hymyä!

P.S. Iso kiitos kaikille viime postauksen tsemppauksista <3

SAIRAALASSA

image

Niin sitä kuvittelisi ettei toista kertaa voi yllättyä samasta asiasta, mutta tässä sitä kuitenkin ollaan, sairaalassa odottelemassa Möhistä maailmaan. Yöllä heräsin parin tunnin unien jälkeen siihen että lapsivettä alkoi tulla, joten soitin synnärille ja kysyin voinko nukkua aamuun vai täytyykö tulla käymään näytillä. Koska viikkoja on päivää vaille täysiaikaisuuden, käskettiin tulemaan osastolle antibioottitippaan ja odottamaan että supistukset alkaa itsestään tai aloitetaan lääkkeellinen käynnistys. Pariin kertaan on nyt ehditty antaa antibioottia, sydänkäyrillä on makoiltu heti aamusta ja vielä melko kivuttomia supistuksia tulee noin 10 minuutin välein. Seuraavaksi pitäisi lääkärin tulla arvioimaan miten edetään eli onko tiedossa vielä odottelua vai aletaanko jo tositoimiin.

Kumma kyllä just nyt ei jännitä vaan ennemminkin väsyttää ja mielessä pyörii kaikki hommat jotka jäi kotona täysin levälleen. Ensi sunnuntaille ja maanantaille oli suunniteltu Minean synttärit, torstaina piti mennä Evelle katsastamaan uudet Pompit, Minealla olisi kerhoa ja jumppaa, tänään piti laittaa muutamia juttuja torille myyntiin, pyykkivuori kaipaisi toimeen tarttumista jne jne. Ja vaikka kuinka etukäteen uhosin ettei tällä kertaa jätettäisi kaikkea viime tippaan, niin Möhiksen sänky on kasaamatta, vaipat ostamatta ja vaatteet pesemättä. Onneksi hommat kyllä etenee siellä kotona Nikonkin toimesta, mulla tuntuu ehkä olevan vaan liikaa aikaa ajatella just nyt 😀

PARI ARJEN HELPOTTAJAA

Mun täytyy myöntää, mä olen aika helposti stressaantuva ja etenkin ärsyyntyvä tyyppi, vaikka noin yleisluonteeltani oonkin positiivinen ja iloinen. Stressiä pystyn sietämään pidemmänkin aikaa, osittain se jopaa ajaa mut tekemään asioita kunnon draivi päällä, jolloin valmista syntyy tehokkaasti. Mutta toi ärsyyntyminen – se onkin ihan toinen juttu ja niin tyypillistä koko mun perheelle, ettei kovin välkky tarvitse olla arvatakseen mistä se luonteenpiirre on peritty! Ja apua, nyt vasta tulin ajatelleeksi että mähän tietenkin siirrän matalan ärsyyntymiskynnykseni Mineallekin! Vinkkejä sen estämiseksi??

Joka tapauksessa, arjen pitää rullata kivasti ettei niistä jokapäiväisistä asioista tarvitsisi ärsyyntyä, sillä mullehan riittää esim sotku kotona, huonosti sujuneet aamurutiinit, Minean turhanpäiväinen kiukuttelu, kiire tai nälkä, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mistä sitä sitten löytää piristystä päivään? Ehdottomasti ihan pienistä asioista, jotka saa mielen muuttumaan positiiviseksi jo ennen kuin kunnolla edes ehtii ärsyyntyä tai asioista, jotka helpottaa arkea niin kivasti, ettei ärsyyntymiselle vaan yksinkertaisesti jää mitään mahiksia. Tässä muutamia juttuja, jotka auttaa mua elämään leppoisampaa arkea!

arkijuttuja IMG5

Hyvin nukutut yöunet on se mistä kaikki lähtee. Aamulla vielä pärjäilee väsymyksen kanssa suht ok, mutta viimeistään iltapäivällä sen kyllä huomaa jos illalla on valvonut tunnin, pari liian pitkään. Harmi että nykyään mun bloggausrytmi on juurikin niistä yöunista pois, vaikka samalla se on myös yllättävän voimaannuttava osa mun arkea. Yöunet jää kohta todennäköisesti joka tapauksessa pelkäksi haaveeksi, joten onpahan ainakn tullut harjoiteltua etukäteen!

arkijuttuja IMG1Kahvi- ja kaakaokapselit on koukuttaneet mut täysin. Teetä tulee myös juotua lähes päivittäin, mutta nyt viimeisillä viikoilla se on alkanutkin närästämään ja kaakao maistuu paremmin. Dolce Guston choco caramel on ehdoton ykkönen tällä hetkellä.

arkijuttuja IMG3

Ja kuinkas muutenkaan kuin herkkujen kanssa! Aina on oltava jotain hyvää leivottuna tai pakkasessa hätävarana, sillä en taida olla koskaan juonut teetä, kahvia tai kaakaota ihan sellaisenaan. Herkuttelu on lähtenyt niin käsistä viime kuukausina, että olisi paras sen imetyksen onnistua..

arkijuttuja IMG4

Siisteys ja tavarat omilla paikoillaan on mulle lähes pakkomielle. En saa mitään aikaan ennen kuin ylimääräiset rojut on järkkäilty pois näkyvistä ja kotona näyttää edes pintapuolisesti siistiltä. Mitä vähemmän tavaraa, sen parempi. Tästä voisin oikeastaan kirjoittaa vielä ihan oman postauksensa ensi viikolla.

arkijuttuja IMG6

Ripsipidennysten laitto oli yksi parhaita päätöksiä vähään aikaan, sillä ne on helpottaneet etenkin työarkea huomattavasti. Monena aamuna lähdin töihin pelkästään poskipunalla ja aurinkopuuterilla, ja kesällä tulee tuskin meikattua ollenkaan näillä kotipihoilla liikkuessa kun ripset antaa kuitenkin kivan huolitellun ilmeen. Se ettei ihossa ole juurikaan mitään peiteltävää on taas tuon kuvassa näkyvän purkin ansiota (paitsi nyt raskausaikana tuntuu että leuan alueella on jatkuvasti jotain pientä epäpuhtautta). Sain joskus vuosi sitten yhteistyön kautta ensimmäisen purkkini tätä Biologique Recherchen P50W-kuorintanestettä ja sen jälkeen oonkin kehunut sitä joka välissä, enkä turhasta sillä aine on muuttanut mun ihonhoidon täysin! Ennen kävin kolmisen kertaa vuodessa kosmetologilla puhdistamassa ihoa mustapäistä ja kotona koitin ylläpitää puhdasta ihoa puristelemalla ja näppäilemällä sitä ties millä tekniikoilla, mutta kertaakaan en ole kosmetologilla käynyt tai ihoa puhdistanut aloitettuani käyttämään tätä nestettä. Nesteen hapot kuorii ihoa aamuin ja illoin sen verran tehokkaasti että mun iho on pysynyt täysin puhtaana, kirkkaana ja hyvinvoivana. Heli (myynti@procosmetica.fi) kertoo varmasti mielellään lisää, jos teitäkin kiinnostaa kuulla mikä ihmetuote on kyseessä.

arkijuttuja IMG7

Vielä viimeisenä on mainittava kalenteri, jota ilman en pärjäisi. Työaikana mulla oli käytössä ihan kunnon kirjamallinen kalenteri, mutta nyt merkkaan kaikki menot tuohon keittiön tasolla nojailevaan kalenteriin, jonka printtasin Valkoinen harmaja -blogista. Oon lähes aina myöhässä, mutta ilman kalenteria en varmana olisi paikalla ollenkaan vaan unohtaisin jokaikisen sovitun menon.

Mitkä asiat helpottaa teidän arkea? Löytyykö samoja kuin mun listalta?

REIPAS KERHOLAINEN

kerholainen IMG3

kerholainen IMG1

Meillä asustaa täällä superreipas kerholainen, joka aamuisin innokkaana pakkaa reppuun kerhokamat eli eväät ja upouudet mun äitin ostamat kerhotossut ja pukeekin vielä ihan itse ilman niitä normaaleja alapa nyt jo pukea tai ollaan myöhässä maanitteluja. Kerhon ovella äitille huudellaan moikat innoissaan ja haettaessa ollaan edelleen innoissaan kertomassa mitä kaikkea jännää on parin tunnin aikana ehditty tehdä, kuka istui kenenkin vieressä ruokapöydässä jne. Sanoisin että kyllä kannatti käydä kerhon ovella viime viikolla kyselemässä paikkatilanteesta ihan henk.koht. tai olisi jäänyt kaikki tämä kokematta. Mä saan tulevaisuudessa sen pari tuntia omaa aikaa vauvan kanssa (ihan vaan vaikka päikkäreiden nukkumiseen) ja Minea saa puuhastella ikäistensä kanssa niinäkin päivinä kun mä en ole jaksanut järkkäillä kaveritreffejä. Lapsi saa niitä niin paljon kehuttuja ja peräänkuulutettuja virikkeitä!

Niin, ja ne virikkeet.. Nyt on tuntunut joka tuutista tulevan keskustelua latteäideistä, subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, äitien jaksamisesta jne. Kun itekin on saanut aina hoidosta, ja nyt kerhosta, hakea iloisen lapsen kotiin joka selkeästi tykkää siitä että saa leikkiseuraa, ymmärrän hyvin että joku aktiviteetti on lapselle hyväksi, mutta pitkät päiväkotipäivät viisi kertaa viikossa.. Ihan totta, voiko joku linkata mulle yhdenkin artikkelin missä sanotaan että se olisi yhtään kenellekään pienemmälle lapselle hyväksi!! Kerholaisena Minea saa kolmena päivänä viikossa leikkiä kavereitten kanssa pari tuntia kerrallaan ja tähän päälle muut mammatreffit. Tuskin 3-vuotias ihan hirveästi enempää jaksaisikaan.

kerholainen IMG2  kerholainen IMG4 kerholainen IMG5

Pahoittelut avautumisesta, mutta jostain syystä aihe turhauttaa mua valtavasti. Jatkossa aion skipata kaikki tähän liittyvät keskustelut ja keskittyä omiin arjen valintoihin – pääasia että itelle on selvää millä perusteilla omat valinnat on tehnyt. Meillä toimii tällä hetkellä tämä systeemi, ensi syksynä kerhon sijasta hyvä ratkaisu voi olla se pari päivää viikossa hoito. Eniten hoitopaikasta luopumisessa on harmittanut se, että jouduttiin jättämään kivat kaverit, loistava hoitaja ja oikeasti mielenkiintoiset päivätouhut kuten musahetket, jumpat, ulkoliikunta, askartelut, retket, mutta eiköhän me kevättä ja kesää kohti keksitä omallakin porukalla kaikenlaista touhua päivien ratoksi.

P.S. Tänään oli neuvola ja mahakäyrä oli lähtenyt edes sen verran ylöspäin ettei kokoarvioon tarvinnut lähteä. Toisaalta olisi ollut ihan kivakin käydä ultrassa tsekkaamassa mitä Möhikselle kuuluu, mutta parempi tietenkin niin että tietää kaiken etenevän normaalisti!

SYNNYTYSKERTOMUS no1

Vielä kesällä olisin voinut vannoa, etten mä ole niitä bloggaajia jotka kirjoittaa synnytystarinoitaan blogiin, mutta tässä sitä ollaan, Minean synnytystä kuvailemassa tuhansien tuntemattomien luettavaksi. Koko ajan lähestyvä toinen synnytys on saanut mut viime päivinä muistelemaan kavereidenkin kanssa aiempia synnytyksiämme, ja oli ihan kaivettava Minean synnytyskertomus vauvakurjan välistä lueskeltavaksi. Aika kun on tehnyt sen verran tehtävänsä etten ihan kaikkea muistanut, plus että synnytyksessä oli paljon sellaistakin mitä ei ensisynnyttäjälle itse tapahtuman aikana selitettykään vaan kaiken sai lukea vasta jälkikäteen paperilta. En kyllä tiedä liittyykö se enemmän siihen, että sairaalassa tiedettiin mun olevan pelkosynnyttäjä vai onko tämä aina käytäntönä jos äiti on ensikertalainen.

Erityisesti tänään on nämä ajatukset pyörineet mielessä, sillä nyt on viikkoja 36+2 ja Minea syntyi melkein tasan kolme vuotta sitten helmikuussa juuri näillä viikoilla, ja taisi sekin olla keskiviikko. Heräsin yöllä siihen että lapsivettä tuli jonkin verran ja samantien alkoi supistella kipeästi noin 10 minuutin välein. Pyörin pitkin yötä ympäri kämppää, välillä torkuin, pohdiskelin itekseni onkohan nämä synnytyssupistuksia ja odottelin että Nikolla soisi herätyskello. Niko lähti töihin, mutta varoittelin että sairaalaan voi vielä tulla lähtö jos kivut tästä kovenee tai väli tihenee. En ollut ihan varma voiko harkkasupistukset tulla näin kovina vai oliko tosi kyseessä, joten lähdin aamukävelylle naapurin kanssa kun kotonakaan ei ollut hyvä olla missään asennossa. Hetken kipuiluani katseltuaan naapuri ehdotti soittamista synnärille ja sieltä neuvottiinkin tulemaan näytille. En pakannut kamoja sen kummemmin mukaan, mutta sille tiellä jäätiin – olin 3cm auki, lapsivesitesti näytti plussaa ja synnytys oli selkeästi käynnissä.

synnytys IMG1

Heti sairaalaan mentyä annettiin mulle antibioottia, jota jatkettiin lähes koko synnytyksen ajan. Tätä en tiennyt kun vasta aynnytyskertomuksesta luettuani, joten vielä tänäkään päivänä ei ole ihan selvää mikä syy sen antamiseen oli..kait se liittyi jotenkin vähäisiin raskausviikkoihin, lapsivesien menoon ja tulehdusriskeihin. Kokeilin tens-laitetta, josta ei ollut yhtään mitään hyötyä kivunlievittämisessä, ja vielä neljänkin tunnin päästä olin samat 3cm auki, vaikka supistukset oli tihentyneet ja kivut koventuneet. Olin päättänyt olla mahdollisimman pitkään ilman kivunlievitystä, mutta tässä vaiheessa kätilö ehdotti kokeilemaan jotain, että avautuminen saataisi etenemään. Kroppa taisi olla jumissa kaiken sen kivun kanssa, joten lopulta sain oxanest-kipupiikin joka kyllä helpotti kipuja mutta aiheutti sivuvaikutuksena järkyttävän huonon olon. Koko synnytyksen ajan seisoskelin ja kävelin, mutta oxanestin avulla sain hetken levättyä, vaikkakin samalla oksensin sekavissa lääkehöyryissäni.

Kipupiikin jälkeen ei mennyt kuin kolme tuntia ja olinkin yllättäen jo 8cm auki. Tässä vaiheessa uskalsin pyytää epiduraalia, jota jouduttiin pistää useampaan kertaan ennen kuin oikea paikka selästä löytyi ja samalla kaikki kipu katosi lähes hetkessä. Vielä kolmisen tuntia odoteltiin ponnistamisvaihetta, joka ensin eteni seisaaltaan ja loppu sängyllä polviseisonnassa. Loppuvaiheessa supistukset meinasi loppua kesken, kätilö pisti oksitosiinia ja ponnistaminen saatiin kunnolla vauhtiin. Tai ehkä kovin vauhdikkaasta toiminnasta ei voida tässä tapauksessa puhua, kun ponnistusvaihe kesti lopulta kokonaisuudessaan noin 1,5 tuntia. Koko synnytyksen kestoksi on merkitty 22 tuntia, joten kyllä niistä kipeistä supistuksista sai jonkin aikaa kärsiä.. Mulle synnytys oli kokonaisuudessaan kuitenkin enemmän kun onnistunut, koska epiduraali toimi täydellisesti poistaen kivun ja säilyttäen ponnistamisen tunteen, eikä imukuppia tarvinnut käyttää tai tehdä epparia.

synnytys IMG2  synnytys IMG4

Syntyessään Minea oli 2,8kg ja 48cm, pisteitä tuli 8/9 koska vauva oli alkuun hieman veltto mutta virkosi hienosti melkein heti. Napanuora oli kerran kaulan ympärillä, mikä taitaa olla aika yleistä ainakin mitä olen kavereiden synnytystarinoita kuullut. Jo synnytyssalissa Minea pääsi syömään rinnalle, mut passitettiin suihkuun ja tuoreille vanhemmille tuotiin iltapalaa. Synnytyksen ajan en missään välissä ehtinyt ajatella omaa jaksamista ja voimien riittävyyttä, mutta heti vauvan synnyttyä tajusin kuinka poikki olinkaan oltuani jaloillani noin vuorokauden putkeen syömättä mitään. Sängyllä maatessani jalat tärisivät toisiaan vasten niin ettei tikkaukset meinanneet onnistua, ja enemmän kuin mitään olisin halunnut nukkumaan. Sitä sanotaan että äidinrakkaus herää heti lapsen synnyttyä, mutta suoraan sanottuna sillä hetkellä olin niin uupunut ja sekaisin kaikesta, etten oikein osannut ajatella mitään. Vasta yön mittaan ja aamulla aloin tajuta että olin oikeasti synnyttänyt pienen ihmisen, jonka saisimme viedä mukanamme kotiin. Luulen, että nyt kakkoskierroksella sitä osaa suhtautua asiaan eri tavalla jo alusta asti, kun tietää mitä on tulossa tuon pienen ihmisen kanssa.

Sairaalassaoloajan Minealta seurattiin muutaman tunnin välein infektioarvoja ottamalla verikokeita yölläkin, mutta kaikki oli onneksi ok. Kätilön vaihduttua seuraavana päivänä mulle alettiin yhtäkkiä puhua vauvan punaisuudesta, maksasta ja bilirubiinista ja voitte varmaan arvata että ensireaktio oli paniikki, huoli ja itku. Mitään ei selitetty sen enempää, sanottiin vaan että homma kyllä hoituisi valokaapissa tarvittaessa ja turhia ei tartte huolehtia. Loppujen lopuksi onneks selvittiin kokonaan ilman kaappihoitoa kun arvot pysyi juuri ja juuri rajan alapuolella, mutta vielä sairaalasta kotiuduttua piti meidän rampata päivittäin verikokeissa labrassa ja soitella lääkärin kanssa arvojen muutoksista. Jälkikäteen oon miettinyt sitä, kuinka rutiinijutut on varmasti kätilöille jokapäiväistä duunia mutta silti pitäisi muistaa, ettei etenkään ensisynnyttäjät välttämättä ole niin perillä kaikesta ja asiat olisi hyvä selittää perinpohjaisemmin. Niin ainakin vältyttäisi turhilta säikähtämisiltä ja vanhemmatkin tietäisi mitä on oikeasti odotettavissa..

synnytys IMG3

Vaikka Minea oli oikein hyvinvoiva vauva, pidettiin ruumiinlämpö sopivana triplavaatetuksella, toukkapussilla ja lämpöpulloilla tuplapeittojen alla. Imetys lähti heti loistavasti käyntiin, mutta maidonsaanti haluttiin silti vielä varmistaa parilla annoksella lisämaitoa. Olin niin friikki imetyksen suhteen etten suostunut antamaan tuttipulloa vaan lisämaito hörppyytettiin pienellä ruiskulla suuhun. Minea nukkui jo sairaalassa suurimmaksi osaksi mun vieressä sängyllä, kun se oli ehdottomasti helpointa jatkuvan imetyksen kannalta. Sai itekin nukuttua kunnon yöunia ne muutamat päivät mitä sairaalassa oltiin. Sillä aikaa kun me vietettiin sairaalapäiviä kävi Niko tekemässä lähimarketissa paniikkiostoksia (vaippoja, 50cm vaatteita..), pyykkasi vaatteita valmiiksi ja pisti pinniksen käyttökuntoon. Eikä muuten olla tästä mitään opittu, vaan edelleen on nytkin sänky kasaamatta ja vaatteet pesemättä 😀

Toiseen synnytykseen mä olen menossa täysin luottavaisin mielin! Ainoastaan on mietityttänyt kivunlievitys ja erityisesti se, kannattaako pyytää epiduraalia vai spinaalia jos nyt asian voi mitenkään vaikuttaa. Yritän tälläkin kertaa mennä mahdollisimman pitkälle ilman kumpaakaan, ja toivon pystyväni olemaan jalkeilla ponnistamiseen asti. Ponnistaessa en aio nytkään maata selälläni sängyllä, joten onko spinaali tällöin huono vaihtoehto jos se voi viedä tunnon jaloista..? Kumpaa suosittelette, epiduraalia vai spinaalia? Kauan teillä on synnytykset kestäneet ja millä viikoilla olette synnyttäneet?

SUNNUNTAISÄPINÄT

sunnuntai IMG3sunnuntai IMG9sunnuntai IMG1 sunnuntai IMG2  sunnuntai IMG4 sunnuntai IMG5 sunnuntai IMG6 sunnuntai IMG7  sunnuntai IMG10

Tiedättekö kuinka monesti oon tänään saanut muistutella itelleni että on oikeasti tiistai eikä maanantai?! Eilinen kotiinpaluu pisti pasmat niin sekaisin että viikonloppu tulee mulle tällä viikolla yllättävän nopeasti – vaikkei sillä nyt lomalaiselle niin suurta merkitystä olekaan, oli sitten arki tai pyhä elämä jatkuu tasaisesti melko samanlaisena.. Viikollakin on kaikenlaista odotettavaa, kuten huomenna tyttöporukalla syömäänmeno, torstaina neuvola ja perjantai nyt on aina perjantai.

Viikonloppu vietettiin Lahdessa oikeastaan sen takia, että musta tuli kolmatta kertaa kummi, kun hyvän ystäväni toinen poika sai nimiäisissä ihanan nimen Kaarlo. Juhla oli kivan rento ja aika huikeissa maisemissa Lahden vesitornilla, josta olisi paremmalla kelillä nähnyt koko kaupungin ja vielä vähän pidemmällekin. Meille tuli taas yllättäen kiirelähtö ja meikäläisellä jäi hiukset laittamatta ja mekkokin tuntui vähän liian makkarankuorelta näille viikoille, mutta kaikki epämukavuus unohtui aika äkkiä ja tilalle tuli järjetön vauvakuume, kun päästiin perille ja sain tuon pienen supersuloisuuden syliin. Vaikkei omaa Möhistä malttaisi enää odottaa, tuntuu silti samaan aikaan täysin käsittämättömältä ajatella ettei tässä enää montaa viikkoa voi olla kunnes meillekin muuttaa minijätkä. Muistan muuten sen epäuskon tunteen kun ajettiin Nikon ja Minean kanssa sairaalasta aikoinaan kotiin ja Nikon kanssa autossa mietittiin, oliko ne sairaalassa nyt ihan tosissaan kun päästi meidät tosta noin vaan vauvan kanssa kotiin. Samala tiesi että hyvinhän kaikki kotonakin sujuu, mutta oikeasti!!! Meidän takapenkillä oli yhtäkkiä ihminen, jonka hoito ja huolenpito oli tästä eteenpäin täysin meidän vastuulla, vaikka eihän me tiedetty vauvoista oikein mitään. Niin se vaan sekin ihmetys vaihtui parissa päivässä arkirutiineihin ja kaikki alkoi tuntua siltä kuin niin olisi ollut aina.

Suoraan ristiäistunnelmista mä siirryin Helsingin moottoritielle kohti tanskalaisen vaatemerkki Black Swanin malliston lanseeraustilaisuutta. Merkki oli mulle jo ennestään tuttu syksyn yhteistyön kautta, ja odotinkin innolla miltä uusi mallisto näyttäisi. Ja niin kuin oletinkin, useampiakin ihanuuksia olisin voinut viedä mukanani ja ne olisi sujahtaneet loistavasti osaksi nykyistä vaatekaappiani. Kuten tuosta alemmasta kuvasta näettekin on Black Swanin värit melko tummanpuhuvia paria haalean roosan sävyistä vaatetta lukuunottamatta. Sopii siis täydellisesti mun musta-harmaa-valko-värimaailmaani, johon on halutessaan helppo yhdistellä pieniä väriläiskiä, kuten nyt vaikka se eilinen tipuneuleeni 😀

sunnuntai IMG12 sunnuntai IMG13 sunnuntai IMG15

Tiilaisuudessa päästiin sovittelemaan ja hypistelemään uutta mallistoa, ja Black Swanin perustaja/suunnittelija-kaksikko oli kertomassa meille merkin ajatusmaailmasta. Suomeen vaatteet on rantautuneet vasta viime syksynä ihanan Hennariikan johdolla, ja nyt joukkoon haetaan jatkuvasti uusia myyntiesittelijöitä. Vaatteet siis myydään kotikutsuperiaatteella plus verkkokaupasta. Mahasta huolimatta mäkin sain sovitettua mun lemppareita ja valitsin pari suosikkia, jotka tekin tulette varmasti vielä näkemään asukuvissa myöhemmin keväällä. Valitsin aika perinteisiä juttuja, mutta mieleen jäi myös yksi superrento ja samaan aikaan tyylikäs kokomusta housut+paita-yhdistelmä, jollainen on ehkä pakko saada. Oletteko te jo ehtineet kuulla Black Swanista? Mä oon niin intopiukeena kun nyt alkukeväästä julkaistaan kaikilta merkeiltä uusia mallistoja, ja mähän en tunnetusti voi niitä vastustaa! Viime viikolla rodinit, torstaina gugguut ja ensi viikolla vielä pompit – kyllä lastenvaatehullutkin kiittelee 😀

KELTAISTA TALVEN KESKELLE

 kevatmuotia IMG2

takki // Mango

huivi // Vila

neule // Gina Tricot

housut // H&M

kengät // Impulskevatmuotia IMG4

kevatmuotia IMG1

Heti perään lisää asukuvia tältä päivältä, kun vetäisin kotimatkalle viikonloppuna Lahdesta ostamani keltaisen neuleen. Todellakin, uskaltauduin ostamaan jotain näinkin värikästä kevätfiiliksissäni vaikka maisemat onkin jotain ihan muuta kuin keväiset, ja kieltämättä pieni pääsiäistipuolo tässä superpaksussa pallomaisessa neuleessa tuli! Perjantaina lähdettiin Lahtea ja mummoloita kohti, lauantaina nähtiin kavereita ja sukulaisia ja eilen meni päivä ensin ristiäisissä ja sitten mulla ilta blogitapahtumassa Helsingissä. Kirjoittelen noista vielä huomenna lisää, tänään ei ajatus tunnu juoksevan juuri ollenkaan vaan päässä humisee nuha ja yskä, jotka taisin tuoda tuliaisina reissusta. Eipä tässä ole tarvinnutkaan sairastaa koko talvena, joten kait sitä yhden pienen flunssan kestää, jos ei vaan synnytys käynnisty näillä oloilla – voin kuvitella kuinka finaalissa olisin jo parien kunnon suppareiden jälkeen kun jo nyt silmät painaa ja jalkoja särkee. Kotiuduttiin reissusta tänään jo hyvissä ajoin, mutta poikkeuksellisesti mulla on eteisessä pari kassiakin vielä purkamatta kun en jaksanut muuta kuin pienet pulkkailut, noutoruokaa ja telkkaa. Huomenna palataan sitten ryminällä taas normiarkeen.

Lahdessa tuli lauantaina pyörittyä kaupungilla ja osteltua muutakin vaatetta mulle, Möhikselle ja Minealle. Matkaan tarttuneen kassillisen lisäksi mun äiti oli ehtinyt hommata perusvaatetta vauvalle jonkin verran, joten mä luulen että pistän shoppailuhanat kiinni seuraaviksi pariksi kuukaudeksi muutamaa ennakkoon suunniteltua ostosta lukuunottamatta. Äitiysloma ei todellakaan tee hyvää mun rahankulutukselle, mutta niinhän se taitaa aina olla että silloin kun on aikaa ei ole rahaa ja toisinpäin! Hyvää uutta viikkoa!

TOIVEPOSTAUS: RASKAUSMUOTI

raskausmuoti IMG1 raskausmuoti IMG2

Toivepostausten viimeinen juttu on raskausajan pukeutumisesta, josta saan yllättävän paljon kyselyjä ja kehuja, vaikka suoraan sanottuna itestäkin tuntuu että ideat on aika vähissä ja vaatekaappi tuntuu olevan kymmenesosa normaalista. Ja niin se varmasti tällä hetkellä onkin, kun maha on jo oikeasti niin iso että kaikki napitettavat paidat on jääneet pieniksi, löysemmät topit jää mahan päälle keikkumaan liian lyhyinä ja takeista päälle mahtuu enää muutama. Toisaalta kyllä vielä viikoilla 30 ja vähän päälle pystyin käyttämään lähes kaikkia paitojani, ja nyt tässä vaiheessa tietää jo ettei tätä maha-aikaa ole kuin pari vaivaista viikkoa jäljellä, joten vaatekriisiä ei todellisuudessa tarvitse potea kuin viitisen viikkoa. Niin lyhyt aika menee vaikka samassa hupparissa ja kotihousuissa päivästä toiseen!

Alkuun tuli tosiaan käytettyä ihan samoja vaatteita kuin ennenkin raskautta, paitsi että tässä raskaudessa siirryin paaaaljon aiemmin äitiyshousuihin kuin Minean kanssa. Mineaa odottaessa käytin tavallisia housuja melko pitkäänkin, mutta kait toisella kierroksella maha on sen verran alempana jo alusta lähtien että kuminauhasysteemit ei houkuttanut ei sitten ollenkaan. Ostin Hennesistä kolmet äitiyshousut, joista kahtia on tullut pidettyä koko ajan. Viime viikolla mammaosaston ohi kulkiessani huomasin että harmaista skinny-farkuistani oli tullut uusia superkivoja värejä kevääksi. Muutenkin sanoisin että ehdottomasti parhaat äippähousut löytyy H&M:ltä, jos haluaa pysyä samassa housu- ja farkkutyylissä kuin ennen raskautta. En suoraan sanottuna tietäisi menisinkö koko raskausajan mekoissa ja hameissa ellei olisi näitä Hennesin housuja.. Toinen pelastus on ehdottomasti ollut nämä MamaMialta saadut kevyttoppikset, jotka vedän myöskin jalkaan lähes päivittäin puistoillessa ja ulkoillessa Minean kanssa.

raskausmuoti IMG3 raskausmuoti IMG4 raskausmuoti IMG5 raskausmuoti IMG6

Nyt kasvaneen mahan kanssa on eniten tullut käytettyä erilaisia neuleita yhdistellen niitä näihin kahtiin äitiyshousuihin ja mustiin perusleggareihin. Tykkään muutenkin ostaa reilunkokoisia neuleita ja paitoja, joten yksikään ei jää käyttämättä mahan hävittyäkään. Jo syksyllä ostin tuon harmaan kietaistavan villakangastakin Mangosta sillä ajatuksella että se käy niin raskaana kuin ilman mahaakin – suosittelen siis tekemään raskausajan hankinnat nii että vaatteesta voi valita normaalin koon kunhan vaate on malliltaan kasvavalle mahalle sopiva. Mullakaan ei housuja lukuunottamatta taida jäädä yksikään vaate kaapin pohjalle raskauden jälkeen, vaan kaikki jatkaa käytössä ihan niin kuin tähänkin asti.

Pari mekkoakin on pitänyt hankkia, ja niissä suosin melko vartalonmyötäisiä malleja. Toinen vaihtoehto olisi löysät mekot yhdistettynä vyöhön raskausmahan päällä, mutta mä olen ehkä huonoin ikinä yleensäkään käyttämään minkäänlaisia vöitä. Löysä mekko ilman vyötä taas korostaa mahan ja kropan suuruutta entisestään, joten asussa pitää ehdottomasti olla jokin tiukempi kohta, josta näkee mistä maha alkaa ja mihin se loppuu. Suoraan rinnoista alaspäin levenevä mekko on ehkä pahin mitä mä voisin itelleni raskausaikana päälleni pukea! Jättimäiset neuleetkin on paljon parempi vaihtoehto kun niissä edes reidet on se kohta, joka kertoo ettei tässä nyt ihan niin valasmaisissa mitoissa olla.

Löysiä neuleita, parit äitiyshousut, leggarit, muutama kiva mekko, kireitä toppeja neuletakkien kanssa – siinäpä oikeastaan ne jutut joilla mä olen raskausajan pärjännyt. Juuri mitään ei ole tarvinnut hankkia vain raskausmahaa varten, ja nyt loppumetreillä olen turvautunut välillä miehenkin vaatekaappiin, josta on löytynyt esim kivoja neuleita hihat käärittyinä ja omankin vaatevalikoimani luottojuttu, farkkupaita. Raskaana ollessa parasta on kuitenkin se, ettei muutamat lisäkilot tunnu missään, hymy on koko ajan herkässä ja maha saa kuitenkin kaiken huomion, joten vaatteet on loppujen lopuksi melko pienessä roolissa!

TOIVEPOSTAUS: VAUVATAVAROIDEN HITIT JA TURHAT

Sain toiveen kertoa mitä tavaroita aikoinaan hankittiin Minean vauva-ajalle, mitä on hankittu nyt tulevalle vauvalle ja mitkä jutut mä olen kokenut hyödyllisiksi ja mitkä turhiksi. Periaatteessa tähän on vaikea vastata kovin yleispätevästi, koska toisen turhake voi olla jollakin ollut päivittäisessä käytössä. Ja toisaalta, jos jotain on hankkinut niin eiköhän sille ala käyttöä keksiä vaikka muuten pärjäisi hyvn ilmankin!

Aloitetaan niistä hyödyllisistä..

RINTAREPPU En tiedä miten olisin Minean kanssa pärjännyt ilman Manducaa, joka meillä oli käytössä ensimmäiset pari, kolme kuukautta lähes päivittäin. Kokeilin kantoliinaakin, mutta se tuntui mulle liian vaivalloiselta eikä Mineakaan viihtynyt niin hyvin kuin rintarepussa. Manducaa  päädyin parista syystä: BabyBjörnissä vauvan asento ei ole niin ergonominen (kyselin asiasta aikoinaan valmistajaltakin eivätkä he oikein osanneet sanoa juuta tai jaata), Stokken reppu taas oli niin paksun tuntuinen että kuumahan siinä olisi tullut molemmille sekä kantajalle että kannettavalle. Superhelpon vauvan kanssa rintareppu voi jäädä suht vähälle käytölle, mutta elintärkeä se on vauvan kanssa, joka ei viihdy itsekseen pötköttelemässä eikä sen paremmin vaunuissakaan hereillä ollessaan.

HOITOALUSTA Jossain ne vaipatkin on vaihdettava. Ja kokemuksesta voin sanoa että ennemmin hoitoalustalla kuin jonkun ohuen viltin tai harson päällä sängyllä..

SITTERI Todelliseen kulutukseen meillä sitteri pääsi vasta joskus Minean ollessa vuoden, silloin se toimi pomppukeinuna. Lisäsin sitterin kuitenkin hyödyllisten listalle, koska voin vaan kuvitella kuinka tarpeellinen se on vauvab kanssa, joka siinä viihtyy. Yhtä hyvin, ellei jopa paremmin, toimii varmastikin Stokken new born setti syöttikseen. Sitteristä en taas katselisikaan muita kuin BabyBjörniä, joka mukautuu kivasti vauvan mukaan ja joka kiikkuu kevyesti vauvan heilutellessa jalkojaan.

MATKARATTAAT Autoileville, aktiivisille vanhemmille ehdoton juttu! Meillä on vaunuina Emmaljungan city crossit, joita en todellakaan olisi raahannut mukaan kaupunkireissuille. Matkarattaat valittiin niin että niihin sai kyytiläiseksi jo pienen vauvan lämpöpussissa – kannattaa siis valita malli jonka selkänojan saa kunnolla makuuasentoon ja laidat on tarpeeksi suojaisat. Niin, ja valitkaa ennemmin yhtenäinen työntöaisa kuin sateenvarjomalli!

VAUNU- tai KAUKALOPUSSI Helpottaa elämää huomattavasti kun vauvan voi vähän kevyemmässäkin vaatetuksessa sujauttaa kaukalopussiin ja siirtää nopeasti auton lämpöön. Sama juttu vaunuissa, ei tarvitse topata vaatetta niin paljon ja koko paketin saa siirrettyä nukkuvana sisätiloihin. Sisällä vaan pussi auki niin ei vauvankaan tarvitse hikoilla jatkaessaan unia pinniksessä tai kaukalossa.

HARSOT Pelastaa niin monilta sotkuilta ja vaatteiden pyykkaamiselta.

KOSTEUSPYYHKEET Kuka jaksaa yöllä lähteä pesemään vauvan pissapyllyä? Tai kun reissun päällä tuleekin kakat housuun, niin kosteuspyyhkeet pelastaa.

SÄRKYLÄÄKE (nestemäinen) ja SUOLATIPAT Suolatippoja ja sängyn päädyn korottaminen pienille nuhanenille. Suppoja ei välttämättä tarvitse (korkeintaan parina ekana kuukautena), sillä ihan yhtä hyvin toimii nestemäinen särkylääke. Minea ainakin otti jopa mielellään lääkkeen ruiskusta suoraan suuhun, ja se oli toimenpiteenä huomattavasti helpompi esim keskellä yötä kuin supon asettaminen.

 vauvantarvikkeet IMG

matkarattaat (nämä olisi täydelliset meillekin!!) // sitteri

lämpöpussi // rintareppu // hoitoalusta

Ja sitten niitä meille täysin turhia…

LEIKKIMATTO Jäi meillä lähes kokonaan käyttämättä ihan vaan siksi ettei Minea viihtynyt itekseen vauvana paria minuuttia kauempaa. Helpon vauvan kanssa toimii varmaan suht hyvinkin..

HOITOPÖYTÄ Täysin turha tilanviejä, jota tulisi muutenkin käytettyä vain muutamat ensimmäiset kuukaudet. Hoitopöydän sijasta suosittelen hoitoalustaa kylppärin tasolla tai irrallista pinnikseen kiinnitettävää ”hoitopöytää”.

NIISTÄJÄ Ei pelastanut yhtäkään tukkoista nenää meillä. Paremmin toimi suolatipat.

PEHMOLELUT Pari pehmolelua riittää, mutta jostain syystä kaikki haluaa tuoda vauvalle pehmoleluja. Lopulta niitä huomaa olevan pari-kolmekymmentä, yhden vaatekaapin saa siis kokonaan luovuttaa pehmolelukokoelmalle.

VAIPPAROSKIS Ei kai sen normiroskiksenkaan tyhjentäminen päivittäin niin kovin iso vaiva ole jos haluaa pitää hajut kurissa?

VAUVAVAKUUTUS En tiennyt kumpaan ryhmään tämän laittaisin.. Meillä vakuutukset on, mutta Minean kanssa sitä ollaan hyödynnetty tasan kaksi kertaa. Koskaan ei tiedä milloin se onkin hyödyllinen, mutta jos vakuutuksesta maksaa noin 300€ vuodessa plus omavastuut sairauden sattuessa, saa sairastaminen olla jo melko tiuhaa että vakuutus kannattaa. Paras ratkaisu ehkäpä on pitää vakuutus ensimmäisen vuoden tai pari ja sen jälkeen arvioida tilanne uudelleen. Tai jos olet yleensäkin ylivarovaista tyyppiä ja aiot kiikuttaa lapsen lääkärille parin päivän kuumeen tai yskän jälkeen, niin vakuutus todennäköisesi tulee maksamaan itsensä takaisin.

HOITOLAUKKU Tarpeellinen jos liikut vaunuilla paljon bussissa ja pidempiä matkoja. Meillä vaunut oli ulkoiluun ja lähialueella liikkumiseen, joten mulle riitti pieni pussukka, jossa pidin mukana vaippaa, bodya ja potkareita, kosteuspyyhkeitä ja harsoa. Kaupungilla pussukka sujahti mun käsilaukkuun, muuten se kulki vaunujen vetskaritaskussa.

 

Unohdinkohan listoilta jotain?! Varmasti monikin juttu on tässä kolmen vuoden mittaan päässyt unohtumaan, ja itekin kokee niitä oivalluksia vielä seuraavina kuukausina kun taas muistuu Möhiksen kanssa mieleen mikä toimii ja mikä ei. Nyt olisi superkiinnostava kuulla mitä te lisäisitte tai poistaisitte listoilta! Eikun kommenttia tulemaan siis!

TOIVEPOSTAUS: MEIDÄN KOTI YLÄKERRASTA

koti IMG12

koti IMG11

koti IMG10

koti IMG8koti IMG9

koti IMG7

koti IMG6

koti IMG5

koti IMG1

Nyt siirrytään meidän kotona yläkertaan, tai paremminkin ylätasanteelle sillä näiden kahden kerroksen välillähän on vain neljä porrasta.. Ylhäältä löytyy tuulikaappi, pieni eteistila, Minean huone, meidän makkari ja pikkuvessa. Makuuhuoneista kumpikaan ei ole mikään jättimäinen, mutta käyttötarkoituksiinsa nähden oikein riittävät. Koko kodin epätoimivin tila on tuo tuulikaappi, joka aina pullollaan kenkiä ja niin ahdas ettei sisääntullessa sinne mahdu kahta enempää riisumaan. Voin luvata että ensimmäinen asia joka meidän tulevaan taloon piirretään, on heti ulko-ovelta avautuva tilava eteistila – ei enää tuulikaappeja meille kiitos!

Minean huone taas on ehkä se kaikkein mieluisin huone tällä hetkellä. Sieltä löytyy mun lempparihuonekalu, Nikon nikkaroima Minean sänky ja värimaailma on sopivasti hillitty mutta kuitenkin sopii lastenhuoneeksi. Vain pari pikkujuttua häiritsee, kuten ikkunan karmit ja alapuolelta löytyvä patteri. Nämäkin on sellaisia asioita joihin rakentaessa tulee kiinnitettyä huomiota ja joihin kukaan muu tuskin kiinnittää huomiota. Ymmärrätte varmaan nyt että mä olen melko tarkka luonteeltani, en nimittäin voi sietää esim epäsymmetrisiä kaapistoja makkareissa tai keittiössä tai eri sävyisiä valkoisia valokytkimiä ja muita härpäkkeitä seinissä 😀

Pikkuvessassa on leveä musta laatikosto ja peilikaappi, joihin mä saan sopivasti sullottua piiloon kaikki meikit, hiusjutut ym. Mun ylpeyden aihe on tuo vasemmanpuoleinen harmaa seinä, jonka epätasaisen pinnan olen ihan ite tehnyt tasoiteaineella ja maalitelalla. Makkarista löytyy toinen talon värillinen seinä, sekin harmaa, vaatehuone ja sen vieressä vielä vaatekaappi, joka on edelleen meillä ilman minkäänlaisia ovia. Kaappi jää sopivasti oven taakse piiloon eikä se ole siellä tähänkään päivään mennessä häirinnyt, mutta syksyllä sain idean vanerisesta kaapinovesta, jonka Niko lupasikin joku päivä toteuttaa. Kumma vaneri-innostus mulla tuntuu olevan meneillään kun ensin sitä tuli Minean huoneeseen, kohta meidän makkariin ja suunnittelin samasta matskusta myös pyöreää keittiönpöytää. Voisin jopa tulevassa kodissamme ajatella korvaavani kaikki perinteiset väliovet vanerista tehdyillä liukuovilla, kuulostaako ihan hullulta?

Miltäs näyttää yläkerrassa? Ja olispa muuten myös kiva kuulla, onko meidän huoneet teidän mielestä kaikki samantyylisiä tai edes yhteensopivia! Näitä kun on sisustettu vähän huone kerrallaan aina jotain pientä lisäillen ja muuttaen..

KEVÄT PELASTETTU!

kerho IMG

Arvatkaa mitä? Meillä onkin kerhopaikka ensi maanantaista alkaen! Voisi siis sanoa että kevät on pelastettu, Minealla onkin pariksi tunniksi maanantaisin ja keskiviikkoisin puuhaa ja lapsiseuraa seurakunnan lähikerhossa. Näiden lisäksi perjantaisin on lapsiparkki, johon voi myös halutessaan ilmoittautua aina edellisellä viikolla. Ihan pelkkää kotona pyörimistä meillä ei siis olekaan tiedossa! Ja tiedättekö millä tämäkin paikka irtosi? Uhkailulla ja kiristyksellä, hah. Ei nyt ihan, mutta syksystä asti on sanottu ettei kerhossa ole yhtään vapaata paikkaa, nyt kun kävin paikan päällä kyselemässä tilannetta, paikka yllättäen löytyikin kun ihmettelin miksei alueella ole kerhopaikkoja jos lapsia on jonossa useampiakin. Loppu hyvin, kaikki hyvin vai mitä!?

TOIVEPOSTAUS: MINÄ

Raskauden ja osoitteenvaihdoksen myötä blogin lukijakunta on hieman muuttunut ja kasvanut huimasti, minkä takia kommenttiboksissa on välillä kyselty ja toivottu että mä kertoisin vähän enemmän itestäni postauksen muodossa. Blogin alkuaikoina pysyin aika anonyymina, vaikka omilla nimillämme ollaankin aina oltu, mutta pikkuhiljaa on tuntunut luontevammalta kertoa enemmän ja enemmän kun peruspostaustenkin myötä tekin olette varmasti saaneet jotain kuvaa siitä kuka täällä kirjoittelee. Sattumoisin juuri tänään ihana blogikollegani Essi muuten julkaisi postauksen, jossa kuvaillaan Essin silmin meidän porukan naisia – käykää siis ehdottomasti lukemassa tämä postaus, kuvaus musta on nimittäin aika osuva!

selfie IMG

Kuka mä sitten oikein olen, mistä tulen ja mitä teen nykyään muuta kun bloggaan? Oon 30-vuotias, kotoisin Lahden seudulta, mutta nyt asunut Jyväskylässä jo reilut kymmenen vuotta. Vaikka nykyään meidän elämä on aika tasaista, seesteistä ja suhtaudun elämään ja mahdollisuuksiini superpositiivisesti, oli yläasteaika ehdottomasti hankalinta aikaa mulle. Pyörittiin väärissä kaveriporukoissa, koulu kyllä sujui loistavasti mutta opettajien kanssa en tullut ollenkaan toimeen ja istuinkin jälkässä vähän väliä. Seiskalla sain luokaltasiirron, mikä vaan tutustutti mut jälleen uusiin, ei niin toivottuihin kavereihin. Itelläni on onneksi aina pysynyt järki päässä, mutta sen aikaisilla kavereilla meni välillä aika kovaakin, eikä monikaan niistä tarinoista ole tänä päivänä päättynyt kovin hyvin. Mut varmasti pelasti se, että taustalla oli hyvä, huolehtiva perhe ja toisaalta olen myös aina ollut kunnianhimoinen oman elämäni ja pärjäämiseni suhteen. Nykyäänkin se näkyy siinä, että tykkään puuhata kymmentä eri asiaa vaikka aikaa ei olisikaan ja töissä minulle ei riitä se että tekisin vain perusduuniani. Työskentelen opetusalalla useammassa eri organisaatiossa, eikä tulevaisuuden suunnitelmiinikaan kuulu jumittua samaan paikkaan kymmeniksi vuosiksi.

Tapasin Nikon jo 15-vuotiaana ja seurustelu lähti samantien tosi tiiviisti liikkeelle. Oltiin yhdessä joka päivä, asuttiin lopulta molemmat meillä siihen asti kunnes muutettiin yhdessä Jyväskylään opiskelemaan. Mä suoritin yliopistossa kahta tutkintoa samaan aikaan, ja kaupallisen alan opinnot on vieläkin loppurutistusta vaille kesken. En tiedä tuleeko niitä koskaan tehtyäkään, mutta hukkaan opinnot ei ole menneet, jo se että aihe oli niin kiinnostava riitti mulle motivaatioksi. Opiskelun myötä kotiinnuttiin Jyväskylään niin että tänne ollaan jääty, vaikka yhtä lapsuudenkaveria lukuunottamatta kaikki asuvat jossain päin Etelä-Suomea ja heitä tulee treffattua valitettavan harvoin. Etenkin äitiyden myötä mä olen onneksi tutustunut moniin uusiin ihaniin ihmisiin täälläkin, mikä on mulle äärimmäisen tärkeää, sillä taidan olla vähän läheisriippuvainen. Tykkään tavata kavereita, juoruta kuulumisia enkä koskaan ole kieltäytynyt treffeistä vaikka olisi ollut sata koti- tai työhommaa tehtävälistalla. Ensin tulee oma perhe, sitten kaverit ja kaikki muu on toissijaista.

Perusluonteeltani taidan olla suht positiivinen, uskon nimittäin aina että kaikki järjestyy lopulta ja jos ite vaan haluaa, on melkein mikä vaan mahdollista. Tuttujen ja vähän tuntemattomampienkin seurassa mä olen yleensä puheliaimmasta päästä, ja muutenkin olen aika menevä tyyppi. Vielä ennen Mineaa yksi ystäväni sanoi että mä en ole helppo vaan varma kun kyse on siitä että pitäisi tehdä jotain ja mietitään ketkä on mukana. Heh, osu ja upposi! Samaan aikaan vastapuolena kaikelle tälle hömppämäisyydelle oon melkein perfektionisti, supertarkka siitä että kaikki pitää tehdä kunnolla ja jopa turhamaisen tarkasti. Välillä on vaikea sietää omia epäonnistumisia, mikä voi olla huonokin yhdistelmä sen kanssa että innostuu helposti uusista jutuista. Tähän kun vielä lisätään lievä jääräpäisyys ja vahvat omat mielipiteet niin taidatte jo suunnilleen osata kuvitella jonkinlaisen bloggaajan tänne puolelle ruutua.

Ehkä teen vielä joskus myöhemmin erikseen postauksen siitä, millainen ajattelen äitinä olevani. Vaikka jotain tyyliin onnistumiset ja epäonnistumiset äitinä.. Mutta jäikö tän postauksen jäljiltä vielä jotain hampaankoloon? Kysyä saa!

TOIVEPOSTAUS: NORMIARKEA

On varmaan kaikille selvää, ettei blogeissa näkyvä todellisuus välttämättä ole sitä bloggaajan perusarkea, vaan asioita on halutessaan helppo kaunistella ja esittää haluamastaan näkökulmasta. Mäkin olen joitakin bloggaajia tavatessani yllättynyt esim siitä, kuinka hiljainen tyyppi siellä blogin takana voi olla, vaikka blogi on antanut kuvan sosiaalisesta ihmisestä, jolla on paljon sanottavaa, vahvoja mielipiteitä ja halu olla esillä sosiaalisessa mediassa. Tai miten jonkun kanssa voi olla hyvinkin samanlaiset ajatusmaailmat, vaikka blogit olisi kuin yö ja päivä. Ehkä juurikin tästä syystä paljon toivotaan päivä kuvina tyylisiä postauksia, joissa pääsee edes vähän kurkistamaan sitä arjen realismia, jota tällä puolella ruutua eletään. Mammablogeissa arkea esitellään varmaan muutenkin ihan riittävästi, mutta tässä nyt kuitenkin meidän tiistai kuvina!

arki IMG1

Vielä viime viikolla tääkin arkipostaus olisi näyttänyt aika erilaiselta, mutta nyt äitiyslomalaisena päivät tulee todennäköisesti jatkossa sujumaan aika samalla kaavalla kuin tämäkin tiistai. Mulla soi kello puoli yhdeksän, jolloin myös kävin herättelemässä Minean – tyttö muuten voisi hyvinkin nukkua lähes kymppiin, mutta tiedätte varmaan miten silloin käy yöunille menon kanssa.. Joka aamu Minea raahaa peiton, tyynyn ja unilelu-Hakkaraisen olkkarin sohvalle ja menee siihen pötköttelemään Pikku Kakkosta katsellen, niin siis tänäkin aamuna. Pikku Kakkosen aikana mä laitoin meille aamupalat ja sämpylätaikinan kohoamaan ja kasvikset liedelle porisemaan.

arki IMG2Ehdin vielä leipoakin sämppärit pellille odottamaan, ja kympiltä soi jo ovikello kun ystävä tuli kolmn poikansa kanssa kyläilemään. Lähdettiin läheiseen puistoon pulkilla ja saatiin helposti tunti vierähtämään – siitäkin huolimatta että ensin meinasi lapsille tulla riitaa vähän joka asiasta. Minea koitti opettaa pojille uutta juttuaan eli pulkkasurffausta. Parin päivän ajan pulkalla on menty ihan joka paikkaan seisoen kyydissä ja mäetkin pitäisi laskea seisoen..

arki IMG3 arki IMG4Ulkoilun jälkeen tultiin vielä meille porukalla leikkimään ja syömään lounasta eli kasvissosekeittoa sämpylöiden kanssa. Olin jo eilen leiponut valmiiksi banoffeen eli digestivejä ja voita pohjana, päälle keitetty kondensoitu maito, banaanisiivuja ja kuohukermaa. Superhyvä ja helppo jälkkäri!!

arki IMG6Kaverit lähti kohti omaa kotia, sovittiin uudet treffit viikon päähän ja me otettiin Minean kanssa pieni hengähdyshetki. Koitin saada Minean lukemaan kirjaa itsekseen sillä aikaa kun mä vastasin kahteen yhteistyöehdotukseen ja selailin facebookia. Ehdittiin pötkötellä sängyllä noin 10 minsaa kunnes tyttö jo ryntäsi muihin hommiin ja munkin oli noustava, höh!

arki IMG7Ihastelin ja ihmettelin rodinilta tilattua haalaria ensi talvea varten, tulikohan sittenkin tilattua liian iso koko?! Otin 110cm mutta haalari tuntuu olevan aika reilua mitoitusta ja todennäköisesti vielä ensi kautenakin Minealle iso. Tarkistin nopeasti rodinin nettikaupan, mutta vaihto pienempään ei onnistu enää, koko 104cm oli loppuunmyyty. Ensi syksynä meillä on siis yksi pinkki pingviinihaalari myynnissä.

arki IMG8Minea oli tällä aikaa kaivanut mun kynsilakat esiin ja ehdotteli että tehtäisi tyttöjen juttuja. Lakattiin molemmilta kynnet, vähän punaista lattiaankin ja parit läheltä piti hermoromahdukset.

arki IMG9Alkoi väsyttää niin että oli lähdettävä taas ulos. Käytettiin Pablo (yleensä se on ollut Nikon heiniä) ja jäätiin vielä noin tunniksi kotipihaan laskemaan mäkeä ja möyrimään lumessa. Vaikka koko päivän oli suht synkkä keli, oli täydellinen ulkoiluilma niiden jäätävien pakkasten jälkeen. Lumityöt etupihalla tuntui jopa kivoilta tehdä ja pihassa jaksoi tönöttää muutenkin ihan uudella motivaatiolla.

arki IMG10Kotiäitilook eli toppisten alta paljastuneet leggarit, pipon jäljiltä lättänä tukka ja meikitön naama..

arki IMG11

Päivälliseksi syötiin eilisen jämiä lihapullia ja muusia. Heti ruoan jälkeen alkoikin taas sopivasti Pikku Kakkonen, jota Minea katsoi nauliintuneena puolisen tuntia (mä makailin vieressä sohvalla) ennen kuin saatiin taas kaverit kylään ja auttamaan banoffeen tuhoamisessa. Minean bestis Elsa on vain pari kuukautta vanhempi ja tytöillä leikit sujuu täysin samalla aaltopituudella, mutta riitoja jostain lelusta tulee joka kerta. Niitä setvittiin tänäänkin, ja uutena juttuna tytöt on alkaneet ärsyyntyä tuon pikkujäbän väliintuloista. Ei siis mitään rentouttavaa kahvittelua äitien kesken, kun vuorotellen pompittiin ylös ojentamaan lapsia. Kavereiden lähdettyä jatkui Minealla vielä hetken junaleikit, syötiin iltapalaksi sämpylää ja iltatoimien jälkeen noin puoli ysin aikaan mä lähdin lukemaan satua Minealle sänkyyn. Nukkumatti tuli tänään jo onneksi ennen yhdeksää, jonka jälkeen mä rojahdin sohvalle ja aloin näpytellä padilla tätä postausta. Pari tuntia vierähti hujauksessa enkä edes ehtinyt vastailla edellisen postauksen kommentteihin niin kun olin ensin suunnitellut! Huomenna aamusta perhekahvilaan, siitä ystävän kanssa lounaalle ja loppuilta ulkoilua ja rentoilua. Hyvää viikkoa!!

TOIVEPOSTAUS: MEIDÄN KOTI ALAKERRASTA

koti IMG15 koti IMG14  koti IMG16 koti IMG17 koti IMG19 koti IMG20koti IMG3 koti IMG22

Tästä se lähtee, toivepostausten viikko, ja ensimmäisenä vuorossa monen monta kertaa toivottu kotiesittely. Esittely on jaettu kahteen osaan ja nyt vuorossa on ns alakerta eli kylpyhuone, sauna ja iso yhtenäinen tila, josta löytyy meidän keittiö, ruokatila ja olohuone. Olohuoneosio ollaan jaettu sohvalla niin että takaosaan saatiin mahtumaan reilusti säilytystilaa ja työpöytä, jota tosin aika harvoin käytetään. Sisustusta uusittiin aika lailla tasan vuosi sitten ja silloin hommattiin paljon Ikean huonekaluja, kuten noi beståt ja työtaso. Ihanan simppeliä ja halpaa sisustamista!

Meidän koti on kokonaisuudessaan päälle 80-neliöinen rivarikolmio, ja nelisen vuotta sitten muuttaessamme tehtiin asuntoon täysi remontti seiniä purkaen ja siirrellen. Ihastuttiin tässä asunnossa sen valoisuuteen, avaruuteen ja alakerran korkeaan, yli kolmimetriseen tilaan. Osan remontista kävi tekemässä ammattilaiset, osan hoiti Niko kaverit apunaan. Esim sauna on kokonaan Nikon ja meidän kaverin käsialaa, meikäläinen on hoitanut suurimman osan seinien maalauksista, kvikin keittiötä on asennettu talkoovoimin ja parkettia naputeltiin kaveriporukalla yhtenä viikonloppuna. Onneksi lähipiiristä löytyy paljon osaavia tekijöitä, joilla vasara pysyy kädessä ja ennen kaikkea, joilta löytyy viitseliäisyyttä tulla hätiin tarvittaessa.

Ikean huonekaluihin ollaan yhdistelty joitain pitkäaikaisempia haaveita, kuten String pocket-hylly, Vitran tuoli ja sohvakin päädyttiin lopulta teettämään omien mittojen mukaan lahtelaisella käsityöläisellä. Tottakai on jo paljon sellaista, mitä tekisi mieli alkaa vähitellen uusimaan, mutta tunnelmat on tällä hetkellä niin odottavaiset tonttikuvioiden suhteen, ettei olisi mitään järkeä enää sijoittaa tähän nykyiseen asuntoon. Jos jotain nyt vielä innostuttaisi tekemään, menisi tv:n takana oleva iso seinä maalaukseen ja keittiöön tulisi uutta tasoa, välitilaa ja vedintä. Joka ikinen kevät se sisustuskuume nostaa päätään, ja tuskin tänä vuonna helpottaa se että mä olen kotona kaiket päivät näitä seiniä tuijottelemassa, mutta ei auta kuin koittaa pärjätä ja tyytyä korkeintaan joihinkin pieniin muutoksiin! Mitäs tykkäätte näistä kuvista?

SUSHIA, MOJITOKAKKUA JA IHANAT TYTÖT

Nyt on helppo hymyillä, eilen tein nimittäin vikan työpäivän ties kuinka pitkään aikaan ja maanantaista eteenpäin mä oon virallisesti äitiyslomalla! Olo on mahtavan onnellinen, vaikka töissäkin saan viettää päiväni upeiden ihmisten kanssa (kiitos ihanat muistamisista!), mutta loppujen lopuksihan tämä tarkoittaa vain sitä että vauvan syntymä on yhä lähempänä. Eilen ehdin vielä aamulla käydä neuvolassa päivittämässä Möhiksen kuulumiset ja saada uusia mittoja. Painoa on lähtötilanteeseen verrattuna tullut 10,5kg, kivuttomat supistelut jatkuu edelleen päivittäin ja mahamitta oli 28,5cm. Mahan kasvu on viimeiset kaksi mittauskertaa lähestynyt koko ajan enemmän käyrien alarajaa, joten terkkari sanoi että parin viikon päästä saan käydä ultrassa kokoarviossa, jos lasku jatkuu vielä samanlaisena. Mua ei nämä käyrät sinänsä huoleta, mutta tottakai tilanne on hyvä tarkistaa, jos näyttää siltä että kaikki ei suju ihan normaalisti.

Neuvola oli heti aamukasilta ja siitä eteenpäin juoksin minuuttiaikataululla iltaan asti, kunnes vihdoin pääsin istahtamaan parhaalla tyttöporukalla suoraan ruokapöytään. Evelina järkkäsi yhteistyössä Toshin sushin kanssa meille sushi-illan eli mä, Essi, Katriina, Paula, Evelina ja Laura saatiin mahtava lajitelma erilaisia susheja maisteltavaksi ja jälkkäriksi Katriina oli leiponut superhyvää mojito-juustokakkua. En ole ollut mitenkään supertarkkana raskausajan rajoitteiden kanssa, mutta ihan kaikkia susheja en uskaltanut maistaa ja viinitkin jäi multa juomatta. Älyttömän hyviä oli joka tapauksessa ainakin sushit avokadolla, kananmunalla ja kypsällä lohella – niihin olisin varmaan keskittynyt anyway, olin raskaana tai en.

sushinight IMG2 sushinight IMG3 sushinight IMG4 sushinight IMG5 sushinight IMG6 sushinight IMG8 sushinight IMG9 sushinight IMG10 sushinight IMG11

Jyväskylästä ei kovin monesta paikasta sushia saa, mutta tällaiset ystävien illanistujaiset ruoan merkeissä on musta loistava idea. Toshin sushiin voi rohkeasti ottaa yhteyttä jos ajatus tuntuu sustakin houkuttelevalta. Sieltä saa tilattua haluamansa menun kotiovelle asti kunhan on pari päivää ennen h-hetkeä liikkeellä. Me jo mietittiin omalla porukalla että voisi järjestää erilaisia teemailtoja vuorotellen jatkossakin tyyliin pastabileet, hampparit amerikkalaisittain, tex mexiä ja tortilloja tai tapaksia ja viiniä.

Mulla herkuttelu on jatkunut tänäänKIN mutta lupaan tsempata heti synnytyksen jälkeen..tai viimeistään syksyllä 😀 Huomenna me aiotaan koko jengi suunnata aamulla luistelemaan, ja maanantaina starttaa toivepostausten viikko. Vielä ehtii toivoa, jos joku tietty juttu on mielessä! Ihanaa viikonloppua!

FAVOURITE BREKKIE

  brekkie IMG3 brekkie IMG4

brekkie IMG2

Mikään todellinen terveysinnostus muhun ei valitettavasti ole iskenyt, mutta jostain syystä meidän perheessä on viime kuukausina syöty hedelmiä ja marjoja enemmän kuin koskaan. Joka kauppareissulla ostetaan viittä-kuutta erilaista hedelmää plus siihen kasvikset päälle, pakkasesta löytyy vielä viimekesäisiä mustikoita, viinimarjoja ja puolukoita ja siltikin tuntuu että taas jääkaappi on vitamiineista tyhjänä ennen seuraavaa kaupassa käyntiä. Näiden lisäksi syödään tietenkin ne perinteiset vitamiinitabletit, joten ei ihmekään että ollaan oltu koko porukka niin vähän kipeinä (jos ollenkaan) koko talvena!

Mulla on tällä hetkellä kaksi välipalalempparia, aamupalalla smoothie ja iltapalaksi hedelmäsalaatti jugurtilla. Smoothiet teen yleensä hedelmäsekoituksista tai sitten marjaisampana versiona eli mustikkaa, banaania, maustamatonta jugurttia ja hunajaa tai agavesiirappia. Sekaan voi tietenkin heitellä myös erilaisia terveellisiä jauheita ja vihreitä lehtiä, mutta mun on myönnettävä että olen vähän huono käyttämään niitä. Hedelmäsalaattiin sekoittelen niitä hedelmiä mitkä on kaupassa sattuneet näyttämään tuoreilta ja houkuttelevilta, yleensä banaania, päärynää, omenaa, viinirypäleitä, klementiiniä, kiwiä, hunajamelonia jne. Ja sekaan bulgarianjugurttia, hunajaa ja ripaus kanelia. Hedelmäsalaatissa on vähän enemmän hommaa, mutta smoothien hurauttaa sauvasekoittimella kiireisenä arkiaamuna nopeammin kuin leivän voitelee, ja juoman voi nautiskella vaikka automatkalla töihin!

Onko teillä hyviä smoothiereseptejä? Saa jakaa kommenttiboksissa!

BOBO-PETTYMYS

bobochoses IMG4 bobochoses IMG2 bobochoses IMG3 bobochoses IMG1

Ihan ekana pitää kertoa että tänään oli taas satubaletti ja uskomatonta kyllä kaikki meni loistavasti, siitäkin huolimatta että kotona tehtiin lähtöä tajuttomassa kiireessä kun oli tasan puoli tuntia aikaa syödä, vaihtaa vaatteet ja saada jumppakamat kasaan. Mä kyllä niin odotan ensi viikkoa ja sitä ettei tarvitse juosta kilpaa näiden aikataulujen kanssa! On ihan mahdotonta edes kuvitella että lapsi ehtisi ajoissa viideltä alkavaan jumppaan, jos vanhemmat pääsee töistä vasta neljältä..tai ei onnistu ainakaan meiltä heh.

Kevättä kohden taas uusia lastenvaatemallistoja satelee pilvin pimein, ja kait niitä välikausijuttujakin kohta on alettava miettimään vaikka pakkaset vielä paukkuu täysillä ulkona. Vaatehullujen äitien (itehän en tähän joukkoon kuulu ;D) fanituksen kohteet tuntuu vähän vaihtelevan vuosittain, Minean vauva-aikana hypetettiin vielä miikkareita, poppia, racoonia ja miniaturea mutta nyt tosihifistelijät pitää jo rodineitakin liian massatavarana ja etsiskelee vähän erikoisempia merkkejä. Kovassa huudossa tuntuu olevan Bobo Choses, jonka suosituimmat mallit ja koot myytiin viime viikollakin noin tunnissa nettikaupoista. Järkevää tai ei, mäkin tilasin muutaman kesävaatteen testattavaksi – ja vain todetakseni ettei tää ole meidän juttu, ainakaan vielä.

Tykästyin vesimeloneihin ja ihastuttavaan mörköcollariin, ja ne näpyttelinkin ostoskoriin parin muun vaatteen kanssa. Möhikselle olin ajatellut muutamat leggarit, mutta ne osoittautuikin froteekankaisiksi, joka ei ehkä ole ihan mun juttu ainakaan housuissa, ja Mineankin mörköpaita lähetettiin takaisin. Mörkö itessään olisi ollut supersuloinen, mutta Minea ilmoitti heti ettei halua mitään mörkövaatteita ja toiseksi, paidan malli oli niin hassu ettei munkaan ymmärrys ihan riittänyt käsittämään mikä sen idea oli. Paita oli lyhyt mutta tooosi leveä, vähän kuin sellainen pieneksi jäänyt, pesussa muodottomaksi venähtänyt trikoo.. Vesimelonit taas upposi Mineaankin niin kovasti että viikko putkeen on kotona pidetty tuota samaa hihatonta paitaa! Shortsitkin mulla pyöri ostoskorissa, mutta liikaa mietittyäni ja muuta valikoimaa selailtuani poistui ne kassalla listalta kun koko oli loppuunmyyty. Ei jäänyt harmittamaan, pystytään nimittäin varmasti elämään ilmankin..ja tuleehan ensi viikolla jo uudet rodinitkin!

Mitenkäs teillä, boboja vai ei?

RASKAUSVIIKKO 34+2

rv35 IMG1 rv35 IMG4

Bloggaaminen on parhaimmillaan juurikin sitä mitä mä saan teiltä – palautetta, vuorovaikutusta ja kehitysideoita! Iso kiitos kaikille kannustavista kommenteista mahakuviin! Niiden julkaiseminen blogissa ei ollut mulle mikään itsestäänselvyys, varsinkin kun joukossa oli muutamia vähän paljastavampiakin otoksia ja kaiken lisäksi en koe kroppani olevan parhaimmillaan tällä hetkellä kun kiloja on kertynyt vähän joka paikkaan. En sano että mulla mikään kroppakriisi olisi, vaan hyväksyn ja jopa rakastan vartaloani tällä hetkellä just tällaisena, mutta ei se silti ole helppoa laittaa itseään tuolla tavalla likoon tuhansien tuntemattomien ihmisten edessä.

Maanantaina päästiin mun laskujen mukaan raskausviikolle 34+0 eli nyt ollaan ns turvallisilla viikoilla. Lääkäri silloin joskus sanoi, että tälle viikolle asti lapsi pyritään pitämään vielä mahassa, mutta tästä eteenpäin kaikki pahimmat riskit on takanapäin eikä synnytyksen käynnistyminen olisi enää mikään katastrofi. Viime päivinä mulla on ollut sellainen olo että synnytys voisi käynnistyä parin viikon sisään, mutta se voi johtua ihan siitäkin että ite olisin jo valmis synnyttämään ja malttamaton näkemään Möhiksen. Kivuttomia supistuksia tulee useampi kerta päivässä, närästys on ihan järkyttävää ja jatkuvaa ja kaikki kyykistely vaatii juoksulenkkiin verrattavan suorituksen. Silti olo tuntuu kokonaisuudessaan aika normaalilta ja välillä meinaa unohtaa olevansa raskaana, kunnes närästys taas muistuttaa olemassaolostaan tai maha kiristyy kovaksi palloksi. Aika samoja fiiliksiä siis eletään kun Mineaakin odottaessa, paitsi etten silloin vielä tiennyt ennakoivista supistuksista mitään.

Pahinta tällä hetkellä on ehdottomasti se, että hermot kiristyy kotona normaalia helpommin. Minea alkaa kiukutella kaupassa, itellä on kengännauhat auki, järkyttävä närästys vaivaa, takki kiristää kyykistellessä.. Vaikka kuinka koitan olla stressaamatta, huomaan sykkeen nousevan sekunnissa ja mikä tahansa pienikin juttu tuntuu lähes mahdottomalta jo ajatuksenkin tasolla. Jotenkin hassua että niinkin pienet asiat saa maailman järkkymään samaan aikaan kun vielä viisi minuuttia aiemmin olen hymyillyt itekseni sitä kuinka onnellinen ja onnekas sitä voikaan ihminen olla. Ai mullako ei mielialat koskaan heilahtele?! Ehkä kutenkin pitää myöntää että on vaikea olla oma myönteinen itsensä jos taustalla tuntuu jatkuva epämukava ja huono olo.

Töissä tarvitsee juosta kilpaa aikataulun kanssa enää kahtena päivänä, ja sen jälkeen aion heittäytyä vapaalle niin täysillä että kaikki stressaantuminen ja hermostuminen jää pelkäksi huonoksi muistoksi. Tälle viikolle onkin vielä kivoja juttuja tiedossa, perjantaina neuvolaa ja mammatreffejä ruoan merkeissä, huomenna Minean satubaletti ja viikonloppuna rentoutumista tekemättä mitään sen järkevämpää. Eikö kuulostakin hyvältä? Vielä kun pakkaset hellittäisi edes sen verran että ulkoilustakin voisi nauttia niin sanoisin että loppuviikosta tulee suorastaan loistava!

RASKAUSKUVAUS

 raskauskuvaus IMG125 raskauskuvaus IMG103 raskauskuvaus IMG107 raskauskuvaus IMG123 raskauskuvaus IMG111 raskauskuvaus IMG115 raskauskuvaus IMG120raskauskuvaus IMG126

Jännittää, perhosia mahassa, mitä te sanotte, oletteko yhtä innoissaan kuin mä! En yksinkertaisesti enää voinut olla käymättä läpi näitä viime perjantain mahakuvia, joita Evelinan kanssa otettiin meillä. Kerrankin varattiin kunnolla aikaa ihan pelkästään kuvien räpsimiseen, valittiin päivän valoisimmat tunnit, Minean vein hoitoon jo aamusta ja etukäteen oltiin valmistuttu riittävän hyvin miettimällä teemoja ja tunnelmia. Näillä eväillä ei voi mennä pieleen, vai mitä sanotte lopputuloksesta?

Olin hyvissä ajoin selannut läpi instagramia ja tallentanut puhelimeen kaikenlaisia mahapalleroita, jotka oli aseteltu kuviin omaa silmääni miellyttävästi. Pommitin Evelinaa kuvakollaaseilla, jotta mun personal-kuvaajallakin olisi hajua siitä, millaista tunnelmaa kuviini toivoin. Yhteistyö sujui käsittämättömän loistavasti, varmasti siksi että Evelina tuntee mun tyylin niin hyvin ja ystävän kanssa ei tarvinnut ujostella. Niin monesti asukuvien kanssa käy niin että mun haluama fiilis ei näykään kuvissa, kun kuvaaja ei ole ihan samoilla linjoilla. Evelinan kanssa ei tarvinnut pelätä tätä, kun ollaan niin samiksia sadoissa jutuissa noin muutenkin. Tuntemattoman edessä mun olo olisi ollut vähintäänkin vaivaantunut vai tykkäisittekö ite makoilla puolialasti jossain studion lattialla?!

Nyt on mieli superonnellinen – onnistuneita otoksia löytyy koneelta useampi kymmenen, siellä ne odottelee teettämistä paperiversioiksi. Jos jotain olisi voinut tehdä toisin, oltaisi odotettu vielä pari viikkoa mahan kasvamista, 37. raskausviikolle, mutta ei uskallettu pitkittää hommaa enempää, jos Möhis sattuisikin syntymään etuajassa. Lempparia en ole vielä osannut valita, mutta ehkä te osaatte sanoa mistä tykkäätte eniten? Perinteisemmät hempeät kuvat puhtaissa valkeissa lakanoissa vai graafisemmat mustavalkopotretit?

Iso kiitos ja rutistus vielä ihanalle Evelinalle <3<3

EKAT LUISTELUT

hockey IMG6 hockey IMG7 hockey IMG4 hockey IMG3

Koko viikonloppu vierähti käytännössä luisteluhommissa ja muutenkin ulkoillessa, joten mahakuvien läpikäynti jääköön ensi viikolle.. Kyselin Minean hoitotädiltä pieneksi jääneitä luistimia ja sieltähän löytyi yhdet pari numeroa Minean talvikenkiä isommat kaunoluistimet. Perjantaina heti Minea pääsi hoidossa testailemaan luistimia ja innostui niin että lauantaina oli päästävä aamusta uudelleen. Mini soitti vielä mun vanhemmatkin katsojiksi, ja lauantaina sitten meiän porukka suuntasi jäälle ihmettelemään tulevaa luistelijalupausta.

Hoidosta luisteluterveiset oli sitä luokkaa että ei kuulema olisi uskonut Minean olevan luistimilla ekaa kertaa, saatiin työpäivän aikana parit kuvatkin joissa Minea pelaa jääkiekkoa tottunein ottein maila kädessä. Suunnattiin lauantaina meiän lähikentälle jääkiekkokaukaloon, kun pelaamassa ei ollut kuin naapurin pikkupojat kavereineen, mutta taisi olla virheliike joko paikan valinta tai se, että kuviteltiin Minean luistelevan siellä lätkäpelien lomassa. Hommasta ei nimittäin tullut mitään, Minea ei suostunut itse luistella metriäkään vaan kiukutteli, roikkui Nikossa ja kävi vähintään joka toinen minuutti hörppimässä taukojuomaa. Luovutettiin ehkä puolen tunnin päästä ja lähdettiin keskustaan hakemaan parempaa mieltä kakkukahveista ja pillimehusta, jotka taisi jäädä sen aamupäivän kohokohdaksi. Jos muuten joskus eksytte Jyväskylän seudulle, suosittelen kahvila Wilhelmiinaa – ehdottomasti paras herkkuvalikoima, herkullisimmat juustokakut eikä kahvissakaan valittamista ole!

hockey IMG8 hockey IMG9 hockey IMG10

Tänään lähdettiin kokeilemaan uudelleen onnea paremmin varustautuneina: valittiin kotoisampi, kaukaloton kenttä, ostettiin minikokoinen lätkämaila ja oltiin hyvällä, hällä väliä fiiliksellä koko porukka. Arvatkaa miten kävi? Tyttö luisteli kuin vanha tekijä, ilman kiukkuja, ilman roikkumista kenenkään lahkeessa. Taisi lauantaina vaan kaikki se etukäteishehkutus ja jännitys käydä liian kovaksi, niin että ramppikuume iski päälle ja mikään ei enää huvittanut. Tähän samaan aion luottaa sen baletinkin kohdalla ja totta hitossa mennään vielä ensi torstaina kokeilemaan uudelleen. Jos muutos innostuneisuudessa ja omistautumisessa on silloin lähellekään samaa luokkaa kuin tänään, niin meillä asustaa kohta sekä lätkänpelaaja että balettitanssija 😀

hockey IMG1 hockey IMG5 hockey IMG11

Pari viikkoa sitten meinattiin lähteä kokeilemaan onnea laskettelurinteeseen Minean kanssa, mutta nyt kun löytyi tämä vähän helpommin järjesteltävissä oleva laji, niin jätetään laskettelusukset vuokraamon hyllylle ainakin ensi talveen saakka. Mikä teillä on talven ykköslaji jos pulkkailua ei lasketa? Minealla se varmaan vaihtuu joka päivä, eilen kiinnosti pyöräillä lumessa, tänään luistella ja huomenna varmaan taas kaivetaan pulkat esille. Mutta just näinhän sen kuuluu vielä 3-vuotiaalla mennäkin! Sen parissa touhutaan mikä silloin on in ja meiän vanhempien tehtävä on tarjota erilaisia kivoja juttuja kokeiltavaksi, kohtuuden rajoissa tietenkin. Taisin itekin pienenä harrastaa vähän sitä sun tätä, sen kummemmin innostumatta mistään enempää kuin toisesta, ja lopulta päätyen lajeihin joita kaveritkin harrasti. Pitkän matkan juoksu, street dance ja lumilautailu, niitten parissa tuli vietettyä tunti jos toinenkin, mutta mitään ei taida olla jäänyt käteen tähän päivään asti..ja onko sillä niin väliäkään, kyllä niitä uusia harrastuksia on löytynyt vielä aikuisenakin!

OVERSIZED

oversized IMG4 takki ja neule // SheInside (saatu blogin kautta)

huivi // Mango

housut // H&M

laukku // LV

kengät // Ugg

oversized IMG1 oversized IMG2 oversized IMG5Jälleen yksi työviikko takana ja enää VIIKKO töitä ennen määrittelemättömän pitkää lomaa! Kliseistä tai ei, mutta mä en voi käsittää miten nopeasti tää raskaus on edennyt. Justhan mä vasta mietin puolivälin aikoihin että matkaa on vielä ikuisuus eikä kannata vielä alkaa liikaa mielessään hehkuttamaan sitä että pian meillä oikeasti jo asustaa neljäntenä perheenjäsenenä pieni miehenalku. Eipä ole tosiaankaan liikaa tullut hehkutettua, sillä nyt onkin yhtäkkiä melkein paniikki – ei tää raskaus voi olla jo tässä!

Okei, pahimmillaan tässä voidaan joutua vielä odottelemaan kaksikin kuukautta jos raskaus menisi yliajalle, mutta täytyy myöntää että henkisesti oon varautunut synnyttämään pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Pitäisiköhän ottaa sellainen perinteinen arvaa milloin synnytys käynnistyy -blogiveikkaus? Ajattelin muuten että voisin ensimmäisenä lomaviikkona toteuttaa pelkästään teidän toivepostauksia, kun niitä on jo muutamia teiltä tippunutkin. Nyt on ainakin ehditty toivoa juttua lasten ikäerosta, raskausmuodista ja vauvasälän must vs turhakkeet, lisää siis toiveita tänne vaan niin kasailen niistä viikon varrelle kirjoiteltavaa.

Tänään on räpsitty kuvia oikein urakalla, kun aamu jo alkoi noin kolmensadan kuvan sessiolla Evelinan kanssa. Oltiin sovittu että tänään otetaan musta mahakuvia siltä varalta että Möhis päättäisikin syntyä ennen aikojaan ja myöhemmin, joskus parin kolmen viikon päästä räpsitään vielä muutama kuva lisää vähän isommasta mahasta. Samalla otettiin nämä pari otosta mun päivän asusta ja tuosta uudesta SheInsiden oversized-neuleesta. Tai eihän se mulle mikään oveesized tän mahan kanssa ole, mutta kevättä kohti superkiva nahkaleggareiden kanssa. Ilta mulla on mennyt kurkkiessa mahakuvia kamerasta ja pakko sanoa että niistä tuli uskomattoman hienoja, parempia kuin olisin voinut kuvitella! Pieni tovi varmaan vierähtää niiden läpikäymisessä ja muokkaamisessa, mutta koitan saada kuvia blogiin sunnuntaina teiänkin nähtäville. En melkein malttaisi odottaa siihenkään asti että kuulen mitä mieltä te niistä olette!!

P.S. SheInsidella on menossa huima kampanja osta 1, saat yhden ilmaiseksi ja taisi olla nämäkin molemmat takki ja neule tuohon kamppikseen kuuluvia tuotteita. Jo lähtöhinnaltaan nämä on aika naurettavan edullisia, joten eipä jää paljoa vaatteille hintaa!

BALLERINAMATSKUA?

Mun instaa seuraavat varmaan on jo sitä mieltä että se on mä, joka tarvitsisi harrastuksen tällä pullansyönnin tahdilla, mutta se odotelkoon vielä muutaman kuukauden verran kevätkelejä, jaksamista ja aikaa. Tänään oli meidän minin vuoro alkaa jälleen harrastamaan, kun paikallisen seuran kevään balettiryhmät starttasivat. Syksyn ajanhan me käytiin naisvoimistelijoiden taaperoiden temppujumpassa, joka oli tarkoitettu alle 3-vuotiaille ja jossa vanhemman piti olla tunneilla mukana ja osallistua jumppaamiseen. Siellä mä siis kerran viikossa konttasin Minean kanssa pitkin jumppasalin lattioita, kun ensin oltiin kotona taisteltu pukemisen kanssa ja myöhästytty muutamalla minuutilla joka toiselta jumppakerralta. Ei todellakaan mitään rentouttavaa menoa mun näkökulmasta, mutta Minea tykkäsi ja sehän se on pääasia.

Hoitovapaalla ollessani käytiin muskarissa, ja siitä mulle jäikin into harrastaa Minean kanssa jotain. Temppujumppa oli toimiva ratkaisu syksylle, mutta nyt kevätkautena haluttiin ehdottomasti joku sellainen jumppa, jossa Minea voisi olla itsekseen ilman että vanhemman on osallistuttava, koska vauvan kanssa kaikki varmasti vaatii aluksi vähän enemmän järkkäiltävää noin muutenkin. Vaikka tiedossa olisi kuinka kivaa tekemistä, kiristellään meillä hermoja pukemisen suhteen lähes joka kerta kun johonkin pitäisi lähteä – viikonloppuna käyttöön koitetaan ottaa uusi systeemi pukemisshowta helpottamaan, mutta siitä lisää kun osaan sanoa jotain sen toimivuudesta, tai toimimattomuudesta. Eipä siis yllättänyt mua ollenkaan, että tänäänkin lähdön hetkellä Minea huuteli legoleikkien keskeltä vielä viis minuuttia äiti ja sit lähetään. Nappasin kuitenkin tytön leikeistä, kun olin vakaasti päättänyt että tänään ollaan varmana ajoissa, ja siitä se alamäki varmaan lähtikin!

 ballerina IMG1Ensin jumpan alkamista odoteltiin käytävällä vartti, jonka ajan Minea hihkui innosta ja pomppi ja pyöri pitkin aulaa malttamattomana. Mehän oltiin jo joku aika sitten käyty satubaletin demotunnilla ja Minea oli meille kymmeneen kertaan sanonut, että balettiin on päästävä jatkossakin ennemmin kuin että oltaisi jatkettu temppujumpassa. Demotunti sujui uskomattoman hyvin, tyttö teki kaiken niin kuin ohjaaja pyysi ja jaksoi keskittyä koko 45 minuutin ajan niin hienosti että mäkin ihan yllätyin. Meininki oli vähän erilaista tänään. Reippaasti tunti ensin alkoi, mutta jo viiden minuutin päästä Minea päätti ettei nyt innostakaan yhtään minkäänlainen jumppaaminen, vaan melkein koko tunti istuttiin yhdessä salin reunalla katselemassa muita jumppaajia. Kotimatkalla sanoin, ettei jatkossa todellakaan mennä saliin istuskelemaan, johon Minea totesi että selvä, ei mennä balettiin enää uudestaan. Tässä on nyt pitkin iltaa koitettu kysellä oliko tytön harrastaminen tällä erää siinä ja aika hanakasti tuntuu vastaus olevan, ettei satubaletti oikein nappaa.

Voi hyvinkin olla että saadaan ripustaa balettimekko käyttämättömänä takaisin kaappiin, mutta ilman toista yritystä en ajatellut luovuttaa. Minea on aina ollut vähän hidas lämpenemään uusille jutuill ja perusrutiinista poikkeamiset joskus näkyy kiukutteluna, vauvana se oli yhtä huutoa ilta jos päivällä oli ollut jotain normaalia ihmeellisempää. Musta tuntuukin että tänpäiväinen voi osittain johtua vaan siitä, että vanha tuttu jumppa vaihtuikin uuteen, plus että innostus ja jännitys kävi liian kovaksi kun asiaa oltiin kotona hehkutettu jo useampaan kertaan ja aulassa odotellessa vauhti sen kun kiihtyi. Ehkä sitä voisi ensi viikolla tehdä lähdönkin mahdollisimman kiireettömästi ja koittaa lähteä jumppaan rennommassa ilmapiirissä.

ballerina IMG5 ballerina IMG4

Jo viime viikolla olin Minean kanssa käynyt Hennesiltä valitsemassa uudet jumppavaatteet entisten, jo pieneksi jääneiden tilalle. Minea olisi valinnut kokopitkän prinsessamekon (kuinkas muutenkaan!) mutta pienellä suostuttelulla päädyttiin perinteiseen ballerinamekkoon, jumppatrikoisiin ja jumppapaitaan. Kaikkia näitä on ehditty jo kotona käyttää useampaankin kertaan, joten tuskin ne oikeasti käyttämättä jää mikäli jumpat jää tältä keväältä väliin. Ja muutenkin harmitus on varmaan mulle isompi kuin Minealle jos ei keksitä mitään mieluista harrastusta. Kyllä 3-vuotias pärjää ilmankin, mutta toisaalta olisi vauvan synnyttyä entistä tärkeämpää että Mineallakin olisi joku oma juttu, vielä kun jumpassa pääsisi touhuamaan muiden lasten kanssa. Noh, eipä heitetä vielä hanskoja tiskiin, jospa ensi kerralla mä jättäydyn suosiolla jumppasalin ulkopuolelle ja odottelen oven takana tuleeko salista ulos ilosta vai kiukusta kiljuva lapsi.

YLIHINNOITELTUA MUOVIKRÄÄSÄÄ

Minean joululahjatoivelistalla oli uikkaria, Robinin uutta musaa, kylpytakki, poneja ja ponilinna. Kaikki nämä ja aika paljon enemmänkin niistä paketeista aattona paljastui, ja muutamat lelut on olleet siitä asti leikeissä mukana joka päivä. Näihin lemppareihin lukeutuu muovailuvahalaite, jolla saa kivasti sotkua aikaan vaikka kuinka alla olisi askartelualustat, ja ponilinna poneineen. Samantien hoidosta kotiin päästyään ponilinna raahataan olohuoneeseen ja alkaa loputon anelu ”äiti voit sä tulla leikkii mun kaa” ”isi voisit sä puhuttaa tätä pinki paita” ”jooko, oo kiltti”. Eikä siinä muu auta kuin että jommankumman meistä, joskus molempien, on istuttava leikkimässä poneilla iltaan asti ainoana pelastavana hengähdystaukona Pikku Kakkonen.

ponilinna IMG7  ponilinna IMG1 ponilinna IMG3

Itsekseen leikkiminen ei tällä hetkellä tunnu maistuvan ollenkaan, vai onkohan se oikein missään vaiheessa meillä ollut kovassa huudossa..? Ainakaan lelujen määrästä tai kiinnostavuudesta se ei voi olla kiinni, sillä nyt mustakin on alkanut vähitellen tuntua että meillekin on leluja kertynyt kiitettävästi, vaikka vain murto-osa ollaan ostettu itse joko synttärinä tai jouluna. Minean ollessa pienempi mä koitin panostaa laadukkaampiin leluihin, hommata paljon puisia juttuja jotka kivasti kävisivät yksiin sisustuksen kanssa ja kiinnittää huomiota kestävyyteen ja monipuolisuuteen, mutta näistäkin periaatteista on myöhemmin luovuttu, kun Minea on enemmän alkanut itsekin toivomaan tiettyjä juttuja. Tilanne olisi varmaan ihan eri ellei Minea olisi hoidossa, koska sieltä se esimerkki toiveleluista ja leikeistä taitaa suurelta osin tulla. Ainakaan ystäväni samanikäinen tyttö ei ollut kuullutkaan Robineista, rainbow dasheista ja Littlest pet shopeista ennen kun Minea alkoi niitä hehkuttamaan ja tuomaan mukaan leikkeihin.

ponilinna IMG5

ponilinna IMG6

ponilinna IMG4

Vaikka kaikki värikäs ja muovinen nykyään meneekin, on joululahjaksi saatu ponilinna saanut sekä mut että Nikon raivostumaan jo useampaan kertaan. Jos lelusta maksaa lähes sata euroa, ei luulisi olevan kovin paljoa vaadittu että tavara pysyisi ehjänä ihan normileikeissä! Enkä usko että monesta pienestä osasta koostuvaa linnaa olisi tarkoitus joka leikin jälkeen purkaa osiinkaan? Tosiasia kuitenkin on ettei tämä hökötys pysy kasassa jos sitä yhtään tökkäisee kovemmin, koittaa nostaa tai laittaa ponit temmeltämään vähän riehakkaammin. Minealta on useampaan kertaan tullut itkukin, kun tyttö luulee rikkoneensa linnan leikeissään tai sitten huoneesta vaan kuuluu hätääntynyt ”äiti taas tää meni rikki”. Sanoisin että käsittämätöntä ylihinnoiteltua krääsää sitä nykyään myydäänkin! Jos oltaisi päästy ponilinnaa testailemaan etukäteen, olisi se saanut jäädä kauppaan ja tilalle oltaisi ostettu vaikka puinen nukkekoti. Toivottavasti te ootte säästyneet vastaavilta virheostoilta, vai löytyykö kaapista tätä laatukamaa?

P.S. Ihana että ootte jättänyt muutamia postaustoiveita kommenttiboksiin, tartun niihin varmasti lähiaikoina! Just nyt päivät on olleet vähän kiireisiä ja kommentteihin vastaaminen laahaa siksi vähän jäljessä, mutta lupaan viikonlopun aikana ryhdistäytyä senkin suhteen!

PIPOMUIJA

pipo IMG1 pipo IMG3

pipo, neule ja housut // H&M

kengät // Mango

pipo IMG6

Vauvamuodista äitin vaatteisiin.. Vielä viime viikolla tarkeni näinkin kevyessä vaatetuksessa, nyt taas ei ole toivoakaan olla ulkona tuntia pidempään yhtään minkäänlaisessa asussa!, kun mittari näyttää yli -15! Tästä pohjoisemmassa miinuslukemat lähentelee kuulema jo lähempänä neljääkymmentä enkä voi sanoa että kateeksi kävisi, päinvastoin. Vieläkö te pystytte istua puistossa ja pulkkamäessä näilläkin keleillä?

Tässä asussa mentiin aika kokoharmaissa, ja nyt taas jälkikäteen kuvista katsottuna asu tuntuu paljon tylsemmältä kuin ensin ajattelin. Tai sitten kyse on pienestä kroppakriisistä, joka mulle on alkanut mahan kasvaessa tulemaan, kun ei tunnu löytyvän mitään mieluisaa päällepuettavaa jo kaapista löytyvistä vaatteista. Kesäraskauttahan mä en ole kokenut Mineankaan kanssa, mutta voisin kuvitella sen olevan pukeutumisen kannalta huomattavasti helpompaa aikaa – ainakin moni hehkuttaa maximekkojen ja leggareiden nimeen ja kertoo selvinneensä täysin ilman yhtäkään oikeaa äitiysvaatetta.

Talvella pukeutumisen parasta antia on pipot! Muunlaiset asusteet on mulle ihan tuntematonta maaperää, ja monena aamuna unohdan laittaa edes sormuksia sormeen kelloista ja muista koruista puhumattakaan, mutta ilman pipoa tai huivia mua harvemmin näkeekään. Pipoja voisin hommata itelleni ja Minealle kokonaisen kaapillisen ja heittää jonkun päähäni aina ulos lähtiessä, se kun niin loistavasti peittää sen tosiasian etten juuri koskaan jaksa panostaa hiuksiini. Miinuspuolena tietenkin se, ettei sitä voi enää sisälläkään pyörähtäessä riisua päästä, kun tukka on entistä enemmän sekaisin, plus se sähköisyys – antaisin melkein mitä vaan jos siitä pääsisi jollain eroon!

BABYSTUFF

Sieltä ruudun takaa löytyi ainakin muutama, jotka olivat kiinnostuneita näkemään mitä oon ehtinyt meidän babylle hankkia, joten tässäpä tulisi pari vaatehankintaa. Isompia hankintoja ei sinänsä tarvitse onneksi tehdä, mutta tarkoitus olisi kuitenkin vaihtaa matkarattaat joihinkin vähän toimivampiin. Luulin että Minealle ostettiin laadukkaat menopelit, mutta Peg Peregon Plikot on olleet yllättävänkin rimpulat siihen nähden ettei ne todellakaan olleet matkikset ihan halvimmasta päästä. Nyt on tullut kateltua muutamaakin eri mallia, esim Stokkea ja Bugaboota, mutta niistä vielä ihan oma postauksensa kun ensin pääsen kauppaan asti rattaita testailemaan.

Vielä pari viikkoa sitten meiltä löytyi vasta muutama Minean vanha body ja parit mun ostamat housut, mutta viime viikkoisella Tampereen reissulla varastoja tuli täydennettyä joillain perusvaatteilla. Minimiehellä tulee olemaan paljon valkoista, mustaa ja harmaata, koska luulen että mun on pojalle jopa vaikeampi pukea värejä kun Minealle. Erilaiset neonvärit, sininen, superkirkkaat yksityiskohdat jne menee kyllä, mutta millekään me&i-linjalle en voisi lipsua, eikä kovin silmiä hiveleviä ole mitkään hahmokuosit tai markettivaatteetkaan. Onneksi nykyään kaikentyylisiä ja monenvärisiä vaatteita löytyy ihan perusmerkeiltäkin, kuten Lindex, KappAhl, H&M, NameIt jne jne. Itse asiassa suurin osa näistäkin vaatteista löytyi noilta merkeiltä eikä yhdestäkään ole tarvinnut nyt alejen aikaan maksaa täyttä hintaa!

babystuff IMG2 babystuff IMG1Samistelua siskon kanssa <3 Tästä pikkubodysta kehittelin itselleni lähes pakkomielteen, mutta unohdin asian kun pienintä kokoa ei tuntunut mopsikuosista enää olevan missään! Siellä se kuitenkin odotteli meitä Ideaparkin Ballotissa ja vieläpä alessa, talk about meant to be 😉

babystuff IMG3 babystuff IMG4

Sanoinkin jo aiemmin että koitetaan pärjätä ilman kunnon toppavarustusta, kun meiltä löytyy rodinin lämpöpussi, ja maaliskuussa tuskin enää kovia pakkasia onkaan. Stokkan alesta löysin NameItin kevyttopan joka varmaan menee villapuvun kanssa ne pari viikkoa ennen kun kevätaurinko jo lämmittää ja talvikamppeet saa heittää varaston nurkkaan. Vielä olisi hakusessa mustat töppöset ja tumput, lisää bodyja, minikokoisia sukkia, parit housut, neulepaita, sisätumput, plus paljon sellaista mitä en osaa edes ajatella. Luontevasti oon ehtinyt jo unohtaa millaista vaatetta tuli eniten ihan pienen vauvan kanssa käytettyä, mutta eiköhän sinne kauppaan pääse Möhiksen syntymän jälkeenkin.

TALVIKELEILLÄ (+pari arvonnan voittajaa)

talvi IMG2 talvi IMG9 talvi IMG4 talvi IMG5 talvi IMG8 talvi IMG6

Pimeää aamusta iltaan, vesikelit, loskassa tarpominen, jäiset kadut, hyytävä tuuli, melkein sata astetta pakkasta.. Jep, meitsi on ehdottomasti kesäihmisiä! Sen verran on kuitenkin annettava ylistystä talvelle, että tämänlaiset kelit kun tänään on jotain niin kaunista että pakkohan näitä on rakastaa! Sopivasti pakkasta ja kunnolla lunta niin että ulkona jaksaa touhuta ilman paleltumista ja tekemistä riittää pulkkamäessä, puistossa ja kotipihassa. Lasten kanssa sitä ei muutenkaan katso keliä, vaan ulkoiltava on joka päivä säässä kuin säässä – ihme kyllä, ne pahimmat kelit kuten vesisade tuntuu kaiken lisäksi olevan juurikin ne Minean lempparit.

Jos eilen oli taisteluiden päivä, niin tänään ollaankin menty täysin päinvastaisella meiningillä. Kaikki on jo aamusta alkaen rullannut lähes esimerkillisen hienosti, mistään ei ole tarvinnut kinastella ja muutenkin päivä on ollut niin täynnä kivoja juttuja, että eilinen tuntuu jo kaukaiselta painajaiselta. Aamusta viihdyttiin ulkona reilu kaksi tuntia, ensin puistossa, sitten kameran kanssa lähipoluilla ja rannassa, ja kotiin tultua juotiin lämpimät kaakaot vaahtokarkeilla, syötiin spagettilounaat ja köllöteltiin Risto Räppääjän parissa odotellen Nikoa ja Pabloa kotiin. Ei hullumpaa, vai mitä?! Iltapäivällä mä pääsin vielä ihanalla tyttöporukalla kaupungille syömään ja nyt tuijottelen toisella silmällä nelosen leffaa sohvalla maaten ja mutakakkua syöden. Muuten täydellistä, mutta taidan vielä vaihtaa nelosen örkkileffan Netflixiin ja kaivella sieltä jotain vähän laadukkaampaa – jos on muuten antaa sarjasuosituksia niin innolla otan niitä vastaan. Aikomuksena olisi äitiyslomalla ehtiä katsastaa joku tuotantokausi läpi, viime aikoina kun ylipäänsä on tullut katsottua telkkaa lähes olematon määrä!

Meinasin jo taas unohtaa, mutta otetaanpa vielä se arvonta. Jo aikoja sitten pistin Kidejen puolella Fredrikssonin arvonnan, jossa palkintona oli ihanat punainen tai sininen tupsupipo. Arvonta pääsi multa unohtumaan, mutta eipä hätää, vielä ehtii pipoja näillä talvikeleillä käyttää! Arpaonni suosi nimimerkkejä Ansku ja Kati L, onnea voittajille! Sähköpostia pistän tulemaan heti huomenna, nyt kuitenkin sen Netflixin pariin!

ENNEMMIN TÖISSÄ KUIN KOTONA

Tänään on ollut yksi niistä harvoista päivistä, kun seinät tuntuu kaatuvan kotona päälle, iltaan asti selviäminen vaatii järjettömän määrän sokeria ja hermot kiristyy nollasta sataan alle sekunnissa. Joku fiksu on joskus sanonut että äitiys tuo sekä parhaat että huonoimmat puolet meissä esiin, ja sen mäkin allekirjoitan! Tuskin koskaan aiemmin on joutunut kamppailla omien mielialojensa kanssa samalla tavalla, ja mä olen oikeasti aika tasainen persoona siinä mielessä ettei mulla ole tapana osoittaa ärsyyntymistä julkisesti. Mutta voi luoja miten eri juttu se onkaan kun niitä hermoja kiristää oma uhmakas kohta 3-vuotias!

uhma IMG1

En tiedä oonko täällä blogissa ennen sanonut, mutta mun työviikko on noin 20-tuntinen, mikä tarkoittaa ihanaa vapautta arkisinkin puuhastella kaikenlaista Minean kanssa, mutta toisaalta myös kahden arjen elämistä. Sitä ehtii hyvin väsyä töissä kiireisinä päivinä niiden parinkin tunnin aikana ja kotona odottaisi vielä pitkä iltapäivä innokkaan lapsen kanssa. Plus että mun lyhyet päivät kasaa koko arjen ruoka- ja siivousrumban lähes pelkästään mun harteille. On se vähän eri juttu tulla kotiin puoli kolmelta ja alkaa laittamaan ruokaa kuin lähteä töistä neljän-viiden aikaan, käydä kaupassa ja sen jälkeen vielä kokatakin. Kaikesta ihanuudestaan huolimatta voi kotona pyöriminen ja arjen pyörittäminen olla yllättävänkin raskasta, kun päivästä toiseen kaikki tapahtuu samalla kaavalla, et keksi mitään mitä laittaa ruoaksi, kaupassa on jo niin nälkä ettei ajatus kulje, kotona on iltaisin kolme sotkemassa mutta seuraavana päivänä vain yksi siivoamassa, kodinhoidosta ei meinaa tulla mitään kun lapsi roikkuu jaloissa ja kaveritreffailu on enemmänkin lasten jatkuvien riitojen setvimistä kuin rauhallisia kahvihetkiä. Jokainen kotiäiti varmasti tietää kun jossain vaiheessa tulee se piste, jolloin on täysin valmis lähtemään työelämään. Mulle se oli reilu vuosi sitten syksyllä kun Minea oli 1,5-vuotias.

uhma IMG3

Nyt odotan taas innolla parin viikon päästä alkavaa äitiyslomaa, mutta tottakai samalla vähän jännittääkin miten meillä alkaa uusi arki Minean kanssa sujumaan. Tänään oltiin aamupäivä kotona ja sain esimakua siitä mitä se voi huonoimmillaan olla: järjetöntä kiukuttelua ihan JOKA asiasta, uhittelua tekemällä kaiken päinvastoin kuin pyydetään, tottelemattomuutta ja mitä sitä nyt tuollainen pieni uhmis voikaan keksiä. Loppujen lopuksi ei päästy ulkoilemaan ollenkaan, kumpikin murjotti eri huoneissa, mä olin jälleen todistanut oman lapsellisuuteni käyttäytymiselläni ja kiva aamu oli täysin pilalla. Aika normisettiä nykyään, etenkin se että jälkikäteen saa hävetä sitä kuinka typerästi itekin tulee käyttäydyttyä suututtuaan, kun järkevintä olisi pysyä rauhallisena ja koittaa setviä tilanteet joko järjellä tai huomion suuntaamisella johonkin muuhun.

Tällaisina aamuina on kuitenkin yllättävänkin rento fiilis kun vihdoin pääsee töihin, pois kotoa ja johonkin täysin eri ympäristöön. En tiedä millainen yhdistelmä kaikki tämä ja huonosti nukutut yöt vauvan kanssa tulee olemaan, helppoa siitä tuskin tulee vaikka miten menisi. Mä koitan jaksaa uskoa siihen että pääsen aloittamaan lenkkeilyn mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen, teen siitä sen päivittäisen oman jutun joka vie hetkeksi ajatukset muualle ja tarjoaa pienen hengähdyksen kotiympyröistä. En mä nykyäänkään tee asioita ilman Mineaa läheskään joka viikko, mutta jatkossa kun ei ole sitä työpaikkaa jossa ladata akkuja, on keksittävä jotain muuta pientä omaa. Joskus siihen riittää jo pelkkä kauppareissu ilman lapsia tai takapihan haravoiminen omassa rauhassa.

uhma IMG2

Huonosti alkaneen aamun jälkeen ilta on onneksi mellä mennyt huomattavasti paremmin, ja hyvä niin, sillä Niko ja Pablo lähti käymään Lahdessa ja me jäätiin täksi yöksi Minean kanssa kahdestaan. Minealle tuli samantien Pabloa ikävä, mutta tilannetta korjailtiin kuvaviestillä Nikon äitiltä – pusut ja isot rutistukset annettiin tällä kertaa kännykän näytölle ja huomennahan ne meiän miehetkin onneksi jo palailee!

Mutta mitenkäs siellä, kestääkö teillä pinna lasten kanssa paremmin vai onko muillekin mahdotonta välttää ylikuumenemiset? Osaatteko ottaa omaa aikaa vai miten niitä akkuja ladataan?

RASKAUSVIIKKO 32+3

Viime viikolla mulla oli jälleen neuvolatsekkaus, ensin olin unohtaa koko jutun mutta yön pikkutunneilla mieleen tuli että lomaviikoillehan oli johonkin väliin varattuna neuvola-aikakin. Niin sitä vaan unohtaa kaikki velvollisuudet ja sovitut menot sillä hetkellä kun kalenterin heittää lomasäilöön, eikä huono juttu ollenkaan, sillä lomat otetaan lomina ja duunit on asia erikseen!

Käynnillä jälleen jutusteltiin peruskuulumisia ja otettiin mittoja. Alkaa jo tuntua huvittavalta kun mulla on kestovastauksena kaikkien kysymykseen ”miten oot voinut” sanoa, että loistavasti, ihan kuin normaalistikin. Saman vastauksen annoin neuvolassakin heti perään lisäten mitä nyt järkyttävää närästystä on taas ollut j-o-k-a päivä, supisteluja silloin tällöin ja jatkuvasti hengästyttää. Eikö olisi vaan parempi suoraan myöntää, ettei tässä ehkä ihan niitä parhaita vointeja eletä vaikkei mitään suurempaa valittamista olekaan?! Toisaalta on kuitenkin ihan normaalia ettei raskaana voi olla täysin samanlainen olo kuin ennen raskautta, joten sanoisin että mulla menee aika superhyvin – joillain kun raskausaika ihan oikeasti on tosi vaivainen ja sitä ei muuta kuin odota lapsen syntymää että olo paranisi. Siihen kaikkeen verrattuna närästykset yms ei oikein tunnu missään.

rv32 IMG1 rv32 IMG3

Painoa on tähän mennessä tullut jo +9,5 kg mikä tarkoittaa mun kohdalla uuden kymmenluvun ylittymistä. Mineasta olin 1,5kg isompi näillä viikoilla, mutta myös alkupaino oli useamman kilon enemmän, kun kroppa ehti turvota ehkäisyn poisjättämisen jälkeen parissa kuukaudessa muutaman kilon verran. Huomaan selvästi että paino on kertynyt muuallekin kuin mahaan, mutta onneksi niin maltillisesti ettei palautuminen huoleta ollenkaan, intoa urheiluunkin löytyy joten eiköhän kilot karise samaa tahtia kun on tulleetkin.. Toiveissa kylläkin olisi ettei tän vauvan kanssa joutuisi jumppaamaan ihan yhtä paljon ympäri kämppää kuin Minean, pudotetaan ne kilot mieluummin oikealla urheilulla.

Sykkeet, verenpaineet ja sokerit näytti kaikki normaalia, ainakaan täällä meilläpäin ei nykyään enää mittailla hemoglobiinia ellei olo sitten ole olennaisesti muuttunut viime kerrasta. Sf-mitta eli kohdunpohjankorkeus oli 26cm, alakäyrillä liikutaan ihan niin kuin Mineaakin odottaessa. Eikä maha tunnukaan mitenkään jättimäiseltä, vaikka kyykisteleminen ja kengännauhojen sitominen on jo aikoja sitten alkanut tuntua jokseenkin epämiellyttävältä. Neuvolan terkkari jo epäileväisenä vertaili käyriä toisiinsa, mutta totesi että sirolta tuntuu vauvakin käsituntumalla, joten kasvu on normaalia. En tiedä kuinka monella sisarukset on syntyneet suunnilleen samankokoisina, mutta tuskinpa mitkään kilon heitot kovin yleisiä on..?

Vauva (eli Veikko tai Möhis niin kuin Minea vauvaa kutsuu :D) oli terkkarin mukaan jo asettunut oikeaan asentoon pää alaspäin, ja siltä se kyllä on liikkeidenkin perusteella tuntunut kun tyyppi meinaa potkia itsensä ulos mun kylkiluiden läpi. Vilkkaimmat hetket on juurikin ne kun itse rauhoittuu, joten nukkumaanmenosta tuskin tulisi mitään ilman meikäläisen loistavia unenlahjoja. Alkaa muuten olla jo ihan perusjuttu se, että yöt joutuu nukkumaan tyyny jalkojen välissä – ilman sitä hyvän nukkuma-asennon löytäminen tuntuisi täydeltä mahdottomuudelta. Jotkut taitaa samaan tarkoitukseen hommata imetystyynyjä, mutta mulla se ei toiminut Minean kanssa imettäessä, joten jääköön tässä raskaudessa kokonaan hankkimatta. Miten menee teillä muilla raskaana olevilla? Millä viikoilla mennään ja mitkä on olot? Tiedän että ainakin jokunen odottava äiti löytyy sieltäkin puolelta, joten olisi kiva kuulla teidänkin kuulumiset!

SIMPPELI FAZERINA-KAKKU

kakku IMG4

Joku meni tekemään lupauksen, joka taisi mennä suunnilleen näin ei enää leipomista omaksi iloksi. Se lupaus piti niinkin kauan kuin sunnuntaihin asti, sillä keittiön pöydällä lojuva suklaakasa suorastaan huusi tekemään jotain hyvää. Saatiin aika monta pakettia suklaata joululahjaksi, ja vaikka ollaankin kovin ahkerina koitettu niitä tuhota, on jäljellä edelleenkin yksi täysi kulhollinen Fazerin herkkuja. Järkeilin (järkihän se tässä oli se joka päätti!) että leipomalla niistä pääsisi nopeammin eroon ja tein superhelpon juustokakun Fazerina-suklaista. Lopputulos oli sairaan hyvä kakku, jota tekisi mieli tehdä samantien lisää kun entiset on syöty. Ja tähänhän käy melkeinpä mitkä tahansa suklaat!

 

Fazerina-kakku

noin 100g Domino-keksejä

50g sulatettua voita

Murskaa keksit ja sekoita sulatettuun voihin. Painele 22cm irtopohjavuokaan. Alle voi laittaa leivinpaperin, jolloin kakun siirtäminen tarjoilualustalle sujuu helposti.

noin 20 Fazerina-suklaakonvehtia tai 200g suklaalevyä

3 dl kuohukermaa

1 pkt Philadelphia-tuorejuustoa

3 liivatelehteä

Sulata suklaa mikrossa. Vatkaa kerma, sekoita ensin tuorejuuston kanssa ja sitten hieman jäähtyneeseen suklaaseen. Kerma-tuorejuustoseosta kannattaa sekoittaa suklaan sekaan lusikallinen kerrallaan niin saa tasaisimman lopputuloksen. Liota liivatteet kylmässä vedessä pehmeäksi, keitä 3rkl vettä ja sekoita liivatteeseen. Sekoita liivate ohuena nauhana muuhun seokseen ja kaada pohjan päälle. Laita jähmettymään jääkaappiin, koristele halutessasi suklaalla ja vaahtokarkeilla.

PAKKASTA PAKOON

peukkula IMG9 peukkula IMG3 peukkula IMG8 peukkula IMG5   peukkula IMG10

peukkula IMG7

Kuulostaisi huomattavasti paremmalta, jos tää postaus kertoisi siitä kuinka lähdetään pakkasta pakoon johonkin lämpimään, mutta taitaa meiän perheen matkustelut tapahtua lähitulevaisuudessa vaan haaveilun tasolla. Yleisesti mä oon aika puistofriikki siinä mielessä että Minean kanssa ulkoillaan joka päivä, useimmiten kahteen kertaan, paitsi näinä päivinä kun mittari tänäänkin on näyttänyt -21c. Pukeutumiskysymyshän se ainoastaan on, mutta nyt kun vaihtoehdot takkien kanssa alkaa tällä mahalla olla vähissä niin ulkoilun sijaan otettiin Essin ja Milan kanssa äkkilähtö Peukkulaan. Hyvää energianpurkua lapsille ja terapeuttista juoruilua äiteille, todellinen win-win-tilanne

Peukkula on meille tuttu paikka, sillä siellä tuli hoitovapaalla rampattua melko useinkin silloin kun kelit ei ulkona houkuttaneet puistoiluun. Minea taisi olla jotain 8 kuukauden paikkeilla kun käytiin ekan kerran ja jo silloin tyttö sai paljon irti liukumäistä, potkumopoista, pallomerestä ja pomppulinnoista. Nykyään ehdottomia suosikkeja on tramppa, kioski ja prinsessahuone erilaisine mekkoineen – edellisellä kerralla taidettiin itse asiassa istua prinsssaleikeissä lähes koko aika ja siinä ehti tytön päällä vaihtua mekko jos toinenkin.. Peukkula on aika lailla niin kuin HopLopkin mutta huomattavasti kotoisampi ja pienemmässä mittakaavassa, siitä syystä myös enemmän mun mieleen – plus että Peukkulasaa pienempikin lapsi voi touhuta itekseen äitin istuessa kahvilla, kaikki on melkein näköetäisyydellä. Mila seikkaili Peukkulan touhuissa ekaa kertaa, mutta hyvin näytti hänkin viihtyvän. Loistava paikka sopia äititreffit jos perinteiset kahvilat kuulostaa lasten kanssa liian haastavilta! Onko paikka kaikille jyväskyläläisille tuttu jo ennestään?

P.S. Mulla on vaihteeksi pienet kuvakokeilut meneillään, joten älkää ihmetelkö jos kuvat on jatkossa vähän huonompilaatuisia! Vielä parin päivän jälkeen en aio kuitenkaan luovuttaa, vaan vielä testailen raw-kuvia, saapa nähdä kauan hermot kestää säätämistä..

SYNNYTYSPELKO

Joko synnytys pyörii mielessä, mitkä tunnelmat on tällä kertaa, jännittääkö? Viime viikolla terkkari kyseli neuvolassa olenko alkanut jo miettiä tulevaa synnytystä, varmaan tiedoissani jossakin näkyy että viime kerralla synnytystä tuli mietittyä vähän enemmänkin, ehkä vähän kohtuuttoman paljonkin. Vannoin jo pitkään ennen kuin lapsia tuli edes harkittua, että varmasti vaatisin sektion sitten kun lasten hankkimisen aika joskus olisi. En ollut tainnut koskaan edes kuulla yhtään synnytystarinaa, mutta olin vain varma etten haluaisi synnyttää vaikka lapsia haluaisinkin. Luonnollinen tapahtuma tuntui ajatuksissa niin kovin epäluonnolliselta ja mahdottomalta.

Raskaaksi tultua olin edelleen varma että haluan sektion, hinnalla millä hyvänsä. Olin kuullut, että sektio olisi kyllä mahdollista saada kunhan tarpeeksi vahvasti osaisi ilmaista pelkonsa, ja vaikken niin hysteerisesti asiaan suhtautunutkaan olin valmis vaikka pariin tekoitkuun jos se sitä vaatisi. Synnyttämisessä ei pelottanut se etten jaksaisi, että lapselle tapahtuisi jotain eikä sekään että se varmasti sattuisi enemmän kuin mikään muu – kauhein ajatus oli kaikki ne pysyvät vauriot, joita yllättävänkin monelle naiselle synnytyksessä tulee. En halunnut joutua korjausleikkauksiin tai viikkokausien palautumisrumbaan, halusin suunnitellun sektion päiväkirurgiassa, nopean palautumisen ja pienen, lähes huomaamattoman arven mahaani.

pelko IMG2

Kävin muutamia keskusteluja aiheesta neuvolassa, huomasin kuinka viikot vaan huomaamatta vierivät eteenpäin kunnes lopulta tajusin etten kehtaakaan ottaa sitä valittavan pelkurin roolia vieraan ihmisen edessä. Ennemminkin halusin yhtäkkiä näyttää että musta on tähän, vien homman loppuun asti vaikka en haluaisikaan. Raskausviikolla 35 pääsin niin sanotulle pelkopolikäynnille eli kävin sairaalassa ensin juttelemassa kätilön kanssa ja sen jälkeen synnytystapa-arviossa. Tässä vaiheessa olin antanut periksi jo sen verran, että pystyin harkitsemaan alateitse synnyttämistä mikäli lapsen kokoarvio olisi maksimissaan 3,5kg. Jättimäistä nelikiloista vauvaa en synnyttäisi, silloin saisi lääketiede hoitaa asian. Ennen pelkopolilla vierailua olin lukenut muutamia synnytysoppaita (niistä paras oli Hyvä syntymä), jotta osaisin paremmin ilmaista pelkoni ja tietäisin synnytyksestä enemmän. Kätilön kanssa keskusteltiin mm lääkkeellisen puuttumisen vaikutuksesta synnytykseen, imukuppisynnytyksistä, repeämistä ja kivunlievityksestä. Kätilö suhtautui jokaiseen kysymykseeni ja huolenaiheeseeni vakavasti, vastaili ammattitaitoisesti ja kirjasi ylös toiveitani. Synnytystapa- ja kokoarvion tehnyt vanhempi mieslääkäri taas ei ottanut pelkojani tosissaan, naureskeli vain kuinka hysteerisiä nykyaikana naiset ovat ja totesi, että jokainen nainen on luotu synnyttämään alateitse. Niinpä niin tervemenoa kokeilemaan itse, mietin silloin.

Se mikä asian mun kohdallani lopulta ratkaisi oli kun lääkäri totesi lapsen olevan sillä hetkellä noin 2,7kg ja paikkojen olevan jo sen verran valmiina synnytykseen, ettei vauva tulisi hänen arvionsa mukaan olemaan mahassa laskettuun aikaan asti. Viikoilla 35 en edes tajunnut pelätä mitä kaikkea ennenaikaisuus voisi lapselle vielä tässäkin vaiheessa aiheuttaa, vaan iloitsin siitä ettei homma ainakaan jatkuisi yliajalle kiloja kasvatellen. Lopulta Minea syntyi alateitse viikolla 36+2.

Nyt jälkikäteen mietittynä koko pelko tuntuu jopa naiivilta ja nololta, mutta toisaalta tunne oli silloin niin vahva ettei sitä voinut järjellä perustella poiskaan mielestä. Ja sattuuhan sitä kaikenlaista synnytyksissä, onneksi ei vaan minulle ekalla kerralla eikä toivottavasti nyt toisellakaan. Tällä hetkellä fiilikset on aika erilaiset kuin silloin kolme vuotta sitten. Synnytys ei pelota, luotan siihen että toisella kerralla se on vähintään samanlaista tai helpompaa, ja enemmän mietin sitä kuinka elämä tulee sujumaan kahden lapsen kanssa. Iso osa pelkoani johtui varmasti myös synnytyksen hallitsemattomuudesta, mikä ei kaltaiselleni luonteelle, joka haluaa itse päästä vaikuttamaan mahdollisimman moneen, ole ehkä se helpoin paikka. Koskaan kun ei tiedä miten synnytys etenee, kauan se kestää, onko tiedossa vielä pahempia kipuja tai millaiset arvet se jättää – jos näihin tietäisi etukäteen vastauksen, voisin hyvin synnyttää vaikka ilman kivunlievitystä, tärkeintä että tietäisi mitä on vielä edessäpäin. Miten te olette kokeneet synnytyksen raskausaikana? Voiko sitä olla jännittämättä ollenkaan vai kuuluuko pelko jossain määrin jokaisen synnyttäjän ajatuksiin, toisilla vaan vahvempana? Entä löytyykö sieltä ketään joka on läpikäynyt sektion pelkonsa vuoksi?

TAMPEREEN KADUILLA

 villakangastakki IMG4villakangastakki IMG3takki // SheInside (saatu blogin kautta)

neule & housut // H&M

huivi // Vila

kengät // Impuls

laukku // Mulberry

villakangastakki IMG6 villakangastakki IMG1

Se olisi huomenna pakollinen paluu arkeen edessä, tosin vain kolmeksi viikoksi ennen kun jo alkaa äitiysloma. Töissä on muutenkin tiedossa huomattavasti rennommat viikot kuin syksyllä, jolloin oli päiviä joina ei edes lounastaukoa ehtinyt pitää. Vielä vikallakin viikolla ennen joululomaa istahdin lounaalle vaikka piti olla jossain ihan muualla, ja vastauksena pomon kysyvään katseeseen sanoin, että nyt oli pakko tulla syömään tai en yksinkertaisesti jaksa loppupäivän paikasta toiseen juoksemista. Onneksi nyt helpottaa, en nimittäin edes halua ajatella miten jatkuva kiireen ja riittämättömyyden tunne vaikuttaa mahassa mun fiiliksissä mukana elävään vauvaan..

Kiireestä rennompiin tunnelmiin ja vielä takaisin Tampereen kaduille. Tuli otettua asukuvat veljen kerrostalon kulmilla, nautiskelin niin näistä vanhoista näteistä talojen julkisivuista joita Jyväskylästä saa etsimällä etsiä kaiken sen 70- ja 80-lukulaisen laatikkomaisuuden seasta. Tampere viehättää muutenkin meitä ihan superpaljon, ja viime vuonna katselin huvikseni työpaikkoja ja myynnissä olevia taloja Tampereen seudulta, sitä kun ei koskaan tiedä vaikka joskus vielä asuttaisi siellä päin. Pientä turhautumista Jyväskylään on viime aikoina ollut havaittavissa, kun haluttaisi kovasti alkaa rakentamaan muttei sopivia tontteja (tai tontteja yleensäkään) oikein ole tarjolla. Yksi kiva jo löydettiin noin vuosi sitten, kaikki piti olla kauppaa vaille selvää mutta yksityinen myyjä tekikin niin sanotusti reilut ja myi tontin rakennuttajalle. Tulevana keväänä on kaupungilta tulossa uusi omakotitaloalue myyntiin ja siinä meidänkin kaikki toivo on – jos nyt ei tärppää, aletaan varmasti harkita muitakin kaupunkeja ihan tosissaan.

Asusta vielä sen verran että sain SheInsidelta mahtavan takin, joka oversize-mallinsa ansiosta mahtuu näilläkin raskausviikoilla vielä helposti kiinni. Syksyllä jo haaveilin vastaavasta laatikkomaisesta harmaasta takista, mutta nyt kevättä kohti tykkään ehdottomasti enemmän tästä beigeen taittavasta, aavistuksen jopa persikkaisesta väristä joka on kivaa vaihtelua muuten niin musta-harmaa-valkoinen-linjaani. Parasta takissa on että se on melkein kuin heittäisi päällensä superlämpimän neuletakin, rento ja helppo yhdistää mihin tahansa asuun. Energistä viikkoa kaikille, onko siellä muita töihin palaavia lomailijoita?

PIKAREISSU TAMPEREELLE

 tampereella IMG3 tampereella IMG2 tampereella IMG1 tampereella IMG4

Eilinen oli kaiken kaikkiaan huippupäivä! Ensin aamu alkoi tiedolla että mun hyvälle ystävälle syntyi aamuyöstä kolmas lapsi, mun tuleva kummipoikamuru <3 Ehdittiin jo vaihtaa kuulumiset ja synnytyskertomukset puhelimessa, ja jotenkin omakin tuleva synnytys konkretisoitui ihan eri tavalla ja tajusin että se on oikeasti jo ihan kohta. Muisteltiin Nikon kanssa sitä kuinka Mineaa odottaessa otettiin superrennosti kaikkien hankintojen suhteen, ja niinhän siinä lopulta kuitenkin kävi että Niko pyöri paniikissa ympäri Prismaa ostamassa 50 senttisiä vauvanvaatteita, pyyhettä, vaippoja jne sillä aikaa kun mä valmistauduin vauvan kanssa osastolla kotiinlähtöön. Jospa kakkoskierroksella osattaisi varautua vähän paremmin?! Sain muuten myös inspiraation alkaa luonnostella Minean synnytyskertomusta, sitä siis tiedossa ensi viikolla.

Meillä ei ollut tiedossa mitään ihmeempää viikonlopulle joten keksittiin ihan yllättäen lähteä Tampereelle mun veljen luokse. Aamupäivästä eilen ajeltiin mestoille, katsastettiin Ideapark pikaisesti, käytiin syömässä, tehtiin Stokka-kierros ja löhöttiin loppuilta kämpillä. Samantien auton ovesta ulos astuttua Minea veti komeasti mahalleen kuralätäkköön, eikun apteekkiin hakemaan laastareita verisiin polviin, Hennesistä uudet leggarit ja homma jatkui entiseen tapaan. Huh mitä menoa tää välillä tuntuu olevan! Ihme että viime kädessä aina selvitään ehjin nahoin.

Pari-kolmetuntinen shoppailukierros alkoi meikäläisessä tuntua iltapäivästä niin että huomasin ekat raskausturvotukset sormissa odotellessani smoothieta Hesen jonossa. Jalatkin oli sen verran poikki että voisi hyvinkin olla mun viimeisiä kaupunkijuoksuja ennen synnytystä.. Saatiin onneksi muutamia pakollisia vauvahankintojakin tehtyä, kuten toppahaalari, potkiksia ja housuja. Voisin niistäkin laittaa vielä kuvia blogiin, kun parista jutusta oon aika innoissani! Nyt tuntuu rehellisesti sanottuna katujyrän alle jääneeltä, sillä yö tuli nukuttua huonommin kuin aikoihin. Matkasänkyä ei ollut mukana joten meiän koko perheen yöpaikkana toimi mun veljen 180cm sänky eikä se todellakaan tuntunut riittävän kun keskellä riehui ympäri sänkyä pyörivä 2vee. Miten te perhepetiläiset yleensäkään nukutte?? Mä heräsin yön aikana jonkun sata kertaa, joko Minean jalka naamalla tai ite tippumisvaarassa sängyn reunalla. Never again!

 

LUPAUKSIA

Nyt kehiin ne pakolliset uuden vuoden lupaukset, pakkohan sitä jollain on taas huijata itsensä uskomaan että kaikki pahat tavat unohtuu vuodenvaihtumisen myötä. Jos sitä elämäntaparemonttia ei ole koko vuoden aikana saanut aikaan, niin tuskinpa yhden yön kääntyminen aamuksi asiaa muuttaa – mutta yritettävä on! Mitäs te olette lupailleet, vai onnistuitteko mua paremmin välttämään itsensä huijaamisen kokonaan tänä vuonna?

ulkoilua IMG3  ulkoilua IMG1

No aloitetaan siitä elämäntaparemontista. Tiedän olevani herkuttelija pahimmasta päästä, syön niin paljon makeaa päivittäin että kaiken logiikan mukaan mittani voisi olla kaksinkertaiset, plus että nyt parin viikon sisään kuvioihin on astunut uusi pahe nimeltä limppari. Keväällä ennen raskautta lenkkeilin aktiivisesti, kävin jopa juoksemassa kympin ja melkein haaveilin puolimaratonistakin, kunnes kuvioihin astui raskauspahoinvointi. Siihen jäi juoksut, kävelykin alka näillä liitoskivuilla tuntua ylitsepääsemättömältä. Liikuntaakin tulee kuitenkin normaalisti harrastettua jonkun verran, ja tässä parin kuukauden aikana olen jo ehtinyt kaihoisasti haaveilla siitä kuinka haluan taas raskauden jälkeen aloittaa lenkkeilyn mahdollisimman pian ja tavoitteena olisi päästä takaisin normaalipainoon ensi syksyyn mennessä. Fiksua olisi samalla kiinnittää huomiota herkuttelun määrään, ja niin aionkin – ei herkkuja kuuden jälkeen illalla, ei omaksi huviksi leipomista ja väsymyksen hoitoon ennemmin pieni ulkoreippailu kuin suklaalevy. Siinäpä vasta tavoitetta kerrakseen, hah!

ulkoilua IMG4

Toiseksi mun on ihan pakko oppia paremmaksi ajankäyttäjäksi. Vaikka kohta alkaakin äitiysloma eikä töiden aikataulut enää sanele päivärytmiä entisellä tavalla, niin voin kuvitella että kahden lapsen kanssa liikkeellelähtö on hidasta kuin mikä. Minealle ulkovaatteiden pukeminen on aina yhtä hässäkkää, tyttö juoksentelee pitkin kämppää äitiä karkuun ja alkaa keksiä ties mitä tekosyitä ettei vaan tarttisi ite pukea ja yhtäkkiä jokaikisestä lelusta tulee elämääkin kiinnostavampi. Tähän kun lisätään vielä vauva, talvipakkaset ja helposti hermonsa menettävä, väsynyt äiti niin lähtöä saa varmasti alkaa valmistella vähintään puolta tuntia ennen itse h-hetkeä. Ja voin vannoa ettei tätä äitiä nähdä vauvan synnyttyä seuraavaan puoleen vuoteen minkäänlaisissa meikeissä. Tai edes hiukset harjattuina.. Saavutus lienee tulee olemaan jo se jos vaatteet saa päälleen oikeinpäin.

ulkoilua IMG2

Uhkarohkeasti päätin vielä luvata kolmannenkin asian, nimittäin sen että koitan pitää hermoni paremmin ja ennemmin olla hiljaa kuin ärähtää. Välillä tuntuu vaikealta muistaa (etenkin kovassa kiireessä) että Minean pitää antaa tehdä ja kokeilla asioita mahdollisimman paljon itse, siitäkin huolimatta että silloin yleensä sattuu ja tapahtuu. Leipoessa se tarkoittaa mulle extrasiivoamista, pukemisessa vaatekasan viikkaamista lattioilta ja vaatteiden vaihtamista useampaan kertaan, maidon lasiin kaatamisessa maitoläikkiä joka puolella ja hampaiden pesussa puoli tuubillista hammastahnaa pöydällä. Mutta siltikin, nää on tärkeitä juttuja Minealle enkä mä voi kieltää sitä oppimisen iloa toiselta vain siksi että haluaisin päästä helpommalla. Tarvitaan siis ainoastaan uudet hermot, uusi asennoituminen ja uusi seesteisempi minä – check, check ja check!

VUODEN PARHAAT 2014

Vuotta 2014 on helppo muistella, sillä meille se on ollut täynnä onnellisia tapahtumia, hyvää mieltä, ihania ystäviä, iloisia uutisia, positiivista mieltä ja sitä itseään, onnea. Vaikka kaikkiin vuosiin mahtuu myös omat vastoinkäymisensä niin viime kädessä jokainen vuosi tuntuu loppumetreillään kuitenkin onnistuneelta, ja hyvä niin. Mä en voisi olla onnellisempi tästä meidän pienestä perheestä, joten veikkaisin että ensi vuodesta tulee vieläkin parempi, toivottavasti tähänastisen elämäni paras. Welcome 2015!!

  uusivuosi IMG1

uusivuosi IMG2

uusivuosi IMG3

Vuonna 2014

opin huomaamaan kuinka itsenäinen ja äärettömän hauska pieni tyttö meillä on.

blogini muutti kahteen kertaan, ensin vuoden vaihteessa Kide-blogeihin ja nyt joulukuussa Mamalifeen.

en vieläkään oppinut priorisoimaan tai hallitsemaan aikaani niin etten olisi jatkuvasti pari minuuttia myöhässä.

aloin potea vauvakuumetta, tulin raskaaksi ja vietin kesän parhaat kelit oksentaen päivittäin.

innostuin täysillä valokuvauksesta ja päätin että joskus vielä suoritan valokuvaajan tutkinnon.

löysin selkeän oman juttuni bloggaajana ja rakastuin hommaan enemmän kuin koskaan.

sain ihanan uuden ystäväjoukon joka tulee varmasti ensi vuonna olemaan entistäkin tärkeämpi vauva-arkea eläessä.

oivalsin itsestäni uusia puolia, hyviä ja huonoja, joihin haluan ensi vuonna kiinnittää huomiota.

menetin hermoni useammin kuin koskaan aiemmin.

kävin Pariisissa.

suunnittelin useimmat päivistäni sen mukaan, mikä olisi Minealle mieluista puuhaa.

täytin 30, mutten juhlinut vanhenemistani ollenkaan.

en stressannut juuri mistään sen pahemmin, vaan luotin siihen että kaikki aina järjestyy.

paiskin läpi kiireisimmän työsyksyn ikinä, siltikään vapaa-ajastani tinkimättä.

uudistin koko olohuoneen ja lastenhuoneen sisustuksen.

sain ihastella kuinka valtavan määrän uusia taitoja Minea oppi, potkupyöräilystä uimarenkaalla uimiseen ja englanninkielisten laulujen ja lorujen hoilaamiseen.

kutsuin ystäviä kylään vähintään kerran viikossa.

Paljon hyvää on mahtunut tähän vuoteen, muutamia isompia asioita mutta enimmäkseen pieniä juttuja joista on saanut sitäkin enemmän iloa. Haluan vielä sanoa, että myös te olette tärkeitä, jokainen kommentti sekä hiljainen lukija merkitsee mulle ja blogilleni paljon – nähdään myös ensi vuonna! Kiitos että olette olleet mukana, ja parasta vuotta 2015 kaikille teille ihanille <3 <3 !!

PIKKUTYTÖN ALEASU

  kidsfashion IMG4

kidsfashion IMG3

pipo, huivi, takki ja leggarit // H&M

kengät // DinSko

kidsfashion IMG2kidsfashion IMG1

kidsfashion IMG5

Uusi vuosi mielessä päätin eilen etten halua synnyttää mitään överikokoista sokerilasta ja ajattelin poistaa kaiken extrasokerin elämästäni. Hyvin alkoi heti tää aamu, aamupalan jälkeen kaivoin paniikissa pakkasesta banaani-nutellakakkua ja siinä sitä jäistä könttiä veitsellä sahatessani mietin kuinka ylpeä sitä voi aikuinen nainen taas itsestään olla. Tuttu juttu mulle, sitä saa mielestään loistavan idean mutta yhtä loistavalta tuntuu päätöksen unohtaminen tiukan paikan tullen 😀

Aamusta lähdettiin Minean kanssa kaupungille katsomaan olisiko ketjuliikkeissä jo hyvät alet päällä, jotta saisin täydennettyä vauvan vaatekaappia. Eikös ne söpöimmät edulliset lastenvaatteet löydy Hennesistä, Lindexiltä tai KappAhlista? Shoppailusaldo jäi tällä erää kuitenkin aika köyhäksi ja kotiin lähdettiin vain parin paidan kanssa. Keskityttiin ehkä enemmänkin fiilistelyyn, syömiseen ja ihmettelyyn.. Pakko muuten vinkata että Arnoldsista löytyy ihan loistavat toastit muutamalla eurolla, mun suosikkina veggie jonka täytteenä on aurinkokuivattu tomaatti, feta, pesto ja artisokka. Minea sai naapuripöydästä pienet naurut lauleskellessaan kovaan ääneen Robinia: ”mä en haluu kantaa sitä pippelii!”. Joku se vaan haluaa ymmärtää sanat tahallaan väärin, vaikka varmaan sata kertaa ollaan korjattu että kyllä siinä tittelistä lauletaan..

Alet alkoi joissain kaupoissa jo ennen joulua ja silloin bongasin Minealle kivan tekoturkistakin, pipon ja lähes joka päivä käytössä olleen tuubihuivin. Kengät tyttö valitsi eilen ihan ite Lahden reissulla, kun tajusi että nehän on ihan samanlaiset kuin äitilläkin, sovituksen jälkeen niitä ei enää suostuttukaan riisumaan jalasta edes maksamisen ajaksi. Hyvin muuten kävisi tää asu melkein sellaisenaan äiteillekin, vai mitä sanotte? Meillä on huomenna edessä ainakin toinen ostoskierros lähimarketin liikkeisiin, parien rakettien räjäyttely ja limpparien poksauttelu. Miten teillä otetaan uusi vuosi vastaan?

VIIHDYKETTÄ AUTOMATKOILLE

Takaisin kotona ollaan! Parissa päivässä tuli istuttua autossa niin monta kilometriä etten halua edes ajatella. Nyt sitä vielä pystyy, tästä kuukausi eteenpäin niin ei varmaan enää tarvitse haaveilla jättimahan kanssa minkäänlaisista automaratooneista..

Nykyään sitä ei muuten tule edes ajateltua millaista helvettiä meillä kaikki automatkat oli vielä pari vuotta sitten. Minea ei viihtynyt autossa alle vuoden ikäisenä ollenkaan ja matkat oli pakko koittaa sijoittaa päiväuniaikaan. Sehän tarkoitti sitä että kahden erillisen pätkän ajaminen saman päivän aikana oli mahdottomuus tällä systeemillä, tai sitten toisella näistä matkoista saatiin nauttia hermojakiristävästä huutokonsertista. Naksuilla ja rusinoilla saatiin ostettua aina muutama minuutti hiljaisuutta kerrallaan, kunnes suunnilleen vuoden iästä eteenpäin Minea alkoi tajuamaan leluista, kirjoista ja muista viihdykkeistä enemmän ja niilläkin päästiin kilometrejä eteenpäin. Paitsi että meillä Niko ajaa melkeinpä kaikki automatkat ja mä olen lapsuudessa kärsinyt autopahoinvoinnista. Vielä nykyäänkään ei tarvitse haaveilla lukevansa kirjaa tai tekevänsä muutakaaan kovin hyödyllistä – myöskään Minean viihdyttäminen takapenkillä ei ollut se helpoin tehtävä kun parin minuutin välein oli taas tuijotettava edessä avautuvaa tietä. Voitte siis varmaan kuvitella, ettei meiän perheessä harrastettu kovinkaan monia hupimatkoja ihan vaan moikkaamaan kavereita tai sukulaisia..tai jos harrastettiin niin perille päästyä meillä molemmilla vanhemmilla oli todennäköisesti hermot jo niin kireällä että tekohymyn ylläpitäminen vaati suorastaan uuvuttavaa ajatustyötä.

 autossa IMG1autossa IMG2 autossa IMG3

image

Aika erilaisissa tunnelmissa meillä onneksi nykyään ajetaan. Eilinen kotiinpaluu sujui yhdellä pysähdyksellä, joulupukilta saadulla eläinkirjalla, Netflixin Halinalleilla ja kerran läpi kunnellulla Robinin 16-levyllä. Lyhyemmillä matkoilla autossa yleensä pauhaa Robin, melkein ärsyttävyyteen asti sillä lähes vuosi putkeen on kuunneltu yhtä ja samaa cd:tä, ja voin sanoa että biisit alkaa meikäläiselläkin olla hyvin hallussa. Pitkillä matkoilla ehdoton pelastus on ollut padi ja Netflix. Youtuben videoista ei koskaan oikein tiedä mitä saa, kun taas Netflixissä voi halutessaan luoda lapselle oman profiilin, jonka sisältö on rajattu. Minean ykkösohjelmat tällä hetkellä on Halinallet ja Barbit, joita tuijottaen puolentoista tunnin ajomatka sujuu uskomattoman leppoisasti! Löytyy meiltä äitini kannettava dvd-soitinkin, mutta sen kanssa saisi olla kanniskelemassa mukanaan leffoja, plus että akku kestää varmaan alle puolet siitä mitä padissa.

Nyt sitten jännityksellä odotellaan millainen tapaus paljastuu tästä meidän kakkosvauvasta. Viime kerran kauhukokemukset mielessä ollaan jo ennakkoon kateltu uutta autoa sillä ajatuksella, että kahden lastenistuimen väliin olisi hyvä mahtua vielä yksi aikuinen. Kertokaahan tekin kokemuksianne, miten matkat vauvan kanssa on sujuneet ja onko kakkonen ollut yhtä helppo tai hankala.

MAKKARANKUORIMEKKO

Vaikka rakastankin joulua ja tunnustaudun kunnon joulufiilistelijäksi, on mun heti joulun jälkeen päästävä kaikesta tonttu- ja pukkikrääsästä eroon, vietävä kuusi pihalle ja orientoiduttava jo kevättä kohti. Sama juttu joulupostausten kanssa, en enää jaksa lukea niitä muiden blogeista enkä innostu itekään kirjoittamaan joulujuttuja kun mielessä kolkuttelee ihanat aurinkoiset kelit ja kodin sisustaminen kevääseen. No okei, ehkä vähän alennusmyynnitkin jotka tuntuu taas jo alkaneen täydellä teholla ennen kun vuosikaan on ehtinyt vaihtua.

mekko IMG3 mekko IMG4 takki ja kengät // Mango

mekko // BikBok

mekko IMG2

Mainitsin aiemmin instaan (@minishowblogi) kuvaamastani mekosta, joka oli siinä mielessä loistolöytö että se näyttää siedettävältä sekä näin raskaana että raskauden jälkeenkin. Voi olla että synnytyksen jälkeen menee muutama kuukausi ennen kun kroppa on sellaisissa mitoissa taas että voisi tätä makkarankuorta pitää, mutta seuraavat viikot aion ainakin viihtyä mekossa mahdollisimman usein. Laatikkomaiset ja väljät mekot vaan korostavat mahan kokoa mutta tällainen slimmimpi malli voi raskaana toimia yllättävänkin hyvin, kunhan muistaa hyvän ryhdin (unohtuu mulla liian usein). Mutta mitä tykkäätte mekosta, hot or not?

ROAD TRIPILLÄ

Jyväskylä – Mäntsälä – Lahti – Porvoo – Lahti – Jyväskylä. Eilen alkoi meiän porukan etelän reissu ystäviä ja sukulaisia kierrellen, tarkoitus olisi taas kyläillä niin monessa paikassa kun kolmessa päivässä ehtii. Ei vaan tule ihan joka kuussa käytyä Lahdessa mummoloissa ja sitten kun harvoin tulee, tuntuu kyläpaikkoja olevan jonoksi asti ja yhtäkkiä huomaa että viimeksi on jotain ystävää nähnyt melkein vuosi sitten.

Road trippi aloitettiin kurvaamalla heti ekana Mäntsälään mun ala-asteystäväni Sarekan Suomen kotiin. Sareka asuu pääasiassa miehensä kanssa Kanadassa joten sanomattakin on selvää, että meiän tapaamiset on nykyään tosi harvassa! Onneksi on whattsapp jossa kuulumisia tulee vaihdeltua edes silloin tällöin niin pysyy kartalla mitä toistemme elämiin milloinkin kuuluu. Sareka oli kutsunut luokseen kolmisenkymmentä läheistään rekiajelulle, iltaa istumaan ja juoruilemaan – ihan käsittämätön järkkäilijätyyppi, jolle perusillanistujaiset on aina jotain tätä luokkaa! Sare oli ite aamulla väsäillyt koko porukalle kalakeitot, joulutortut ja paketitikin oli jokaiselle pukki vielä jemmannut, mä en suorastaan kestä tuon naisen vieraanvaraisuutta ja tapaa jolla huomioida läheisiään.

hevostalleilla IMG5 hevostalleilla IMG6 hevostalleilla IMG7 hevostalleilla IMG8 hevostalleilla IMG9 hevostalleilla IMG11 hevostalleilla IMG2 hevostalleilla IMG12 hevostalleilla IMG10 hevostalleilla IMG3 hevostalleilla IMG1

Minean paketista tuli lasten kamera ja arvatkaa mitä meikäläinen sai? Selfie stickin, hahah onko mulla instassa muka niin paljon omakuvia että tuntuu että olisi tarvetta moiselle tikulle!?! Minealle lahja ainakin osu ja uppos, koska ekan tunnin aikana kuvia oli otettu jo noin sata-kaks ja tänään aamulla on räpsiminen jatkunut ihan yhtä innokkaana – selkeesti äitinsä tyttö, koko ajan kamera kädessä :D! Kameralla voi ottaa muistiin noin tuhat kuvaa, niitä voi editoida ja kuvat saa piuhalla siirrettyä koneelle katseltavaksi ja teetettäväksi. Mietin jo miten me ei ite tätä keksitty, koska kamerahan on ihan paras lahja tuolle tytölle, joka lähes päivittäin seurailee mun kuvaustouhuja ja vähän väliä kyselee saako ottaa seuraavaksi pari kuvaa. Ylpeenä Minea jo totesikin eilen pariin kertaan että tää on sit mun ikioma kamera ja mä saan päättää mitä tällä kuvataan ja kuka tällä saa kuvata.

Seuraava yö vietetään täällä ”maalla” Nikon porukoilla täyshoidossa Nikon veljen perhe seurana. Joulu ja lomathan on sukulaisaikaa parhaimmillaan, eikö? Kerrankin on aikaa vaan olla, pulkkailla, pelata ja saunoa. Mun illan projektina on ollut 1000 palan palapeli, niin sairaan koukuttavaa hommaa etten varmana mene nukkumaan ennen kun on valmista! Mitä kuuluu teiän viikonloppuun?

JÄLKITUNNELMIA JOULUSTA JA KIDEISTÄ

jouluaatto IMG4 jouluaatto IMG6 jouluaatto IMG3 jouluaatto IMG8 jouluaatto IMG2 jouluaatto IMG5 jouluaatto IMG9 jouluaatto IMG1

Joulu yhdistettynä tähän raskauteen on saanut mun pääni pehmenemään niin totaalisesti että tekisi mieli huudella rakkautta kaduilla vastaantulijoille. Vaikka Minea on noin kerran tunnissa koetellut jonkun meistä hermoja, ei mulla ole pokka vielä pettänyt oikeastaan kertaakaan vaan ajatukset pyörii jossain ihmeen hattaraisissa tunnelmissa. Eilen hymyilin itekseni nukkumaan mennessä ja mietin kaikkea maan ja taivaan väliltä tyyliin miten eityisen hyvin meillä asiat on ja kuinka kaikkein eniten rakastan normiarkea. Oli pakko vielä käydä pussailemassa nukkuvaa Mineaa, katsoa parit videopätkät tytön touhuista puhelimelta, voivotella ajan kulua ja melkein jopa kirjoitin postauksen siitä, kuinka aion vaikka väkisin muistuttaa itelleni joskus puolen vuoden päästä kun elämä varmasti tuntuu kahden lapsen kanssa rankalta, että hei muistatko ne yön onnen fiilikset, jotka olisi mut saaneet lupaamaan mitä vaan jos olisi mahdollista pitää nämä tän hetken onnelliset päivät ikuisesti! Huomaatteko nyt? Jotkut hormonit täällä taas on vauhdissa!

Täytyy nyt vielä tässä perheonnessani todeta, että sanokaa mitä sanotte mutta lapsen myötä se elämä saa tarkoituksensa. Tiedän kyllä ettei kaikilla ole samaa mahdollisuutta haluamaansa jouluun, perheeseen tai yhdessäoloon ja siksi mä haluankin olla onnellinen omasta elämästäni. En tiedä, miltä joulukaan musta enää tuntuisi tässä iässä ellei se kaikki hössötys, joulupukkikulissit ja lahjashowt konkretisoituisi kattoessani Minean onnen kiljahduksia. Tai sitten mun vaan on vaikea nähdä tilannetta enää toisin kun omaa elämäähän tässä eletään ja erityisen ihanaa sellaista.

Toinen asia mikä väkisinkin hyppäsi takaisin ajatuksiin on oman blogini muutto tänne Mamalifeen ja Kide-blogien lopettamisuutinen. Muuttaessani en voinut vielä valottaa Kidejen tilannetta sen enempää, mutta halusin kuitenkin vielä nyt sanoa sen että blogini muutto olisi ollut edessä jossain vaiheessa anyway. Lopettamisilmoitus oli mulle oiva sysäys eteenpäin tehdä jotain sellaista mikä oli pienen aikaa hautunut mielessä. Kesän lopulla sain tarjouksen toisenlaisesta diilistä, mutta silloin en ollut vielä valmis jättämään hyvää blogikotia – nyt lopettamista ei taas tarvinnut surkutella hetkeäkään vaan lähdin innolla tähän uuteen haasteeseen! Kaikki pisteet hienosta portaalista Heliannalle, musta ei varmaan olisi yrittäjäksi vaikka kyse olisikin rakkaasta intohimosta. Parasta kaikessa on musta se, että Kidejen bloggaajat tuntuu kaikki löytäneen oman paikkansa portaalin loppumisesta huolimatta ja kaikki myös tuntuu saaneen portaalilta paljon, olivat he sitten mukana muutaman kuukauden tai vuoden!

NYT SAA JOULU TULLA!

jouluvalmisteluja IMG7

jouluvalmisteluja IMG4 jouluvalmisteluja IMG6 jouluvalmisteluja IMG1  jouluvalmisteluja IMG10 jouluvalmisteluja IMG9 jouluvalmisteluja IMG8 jouluvalmisteluja IMG5

Jos mulla oli joulutunnelma vähän hakusessa, niin eipä ole myöskään näkynyt tässä talossa minkäänlaista stressiäkään! Viime jouluna väsäilin vielä yön pikkutunneillakin paperisia joulukoristeita ja tein kaikenlaisia karkkeja ja suklaita ite. Äitini on tässä viikon mittaan ehtinyt sanoa ehkä kymmeneen kertaan meikäläiselle että älä stressaa, ota rennosti äläkä laita mitään turhia. No worries, stressattu ei ole, kovin rennosti ei lapsiperheessä oteta varmaan ennen lasten kotoamuuttoa ja turhiakaan ei ole väsäilty. Joulun menu on maksalaatikkoa lukuun ottamatta kokonaan itse tehtyä, mutta ruoka on se yksi ja ainut juttu johon haluan jouluna panostaa vaikka mikä olisi. Tässä iässä ja elämänvaiheessa ei enää odota saavansa lahjoja, vaan tärkeintä on yhdessäolo, ja koko homma huipentuu iltapäivän ateriaan, jonka pitää ehdottomasti olla lähestulkoon överimitoissa. Kellä ei olisi tapana syödä liikaa ja silti mässäillä siihen päälle vielä suklaata pitkin päivää?!

Jouluperinteisiin meillä on jo pitkään kuulunut ne perinteiset aamupuurot, haudoilla vierailut ja sukulaisten luona käynnit. Yleensä aamupäivät aloitettiin mun vanhemmilla, syötiin iltapäivästä, käytiin mummolassa ja tultiin takaisin kotiin avaamaan lahjoja. Viime vuonna rikottiin peruskaavaa ja oltiinkin joulu täällä meillä kotona. Alkoi tuntua siltä että perheenä olisi kiva luoda omia perinteitä eikä juosta paikasta toiseen, Minean kanssa kun olisi ollut kiva käydä molemmissa mummoloissa. Onhan siinä oma hommansa kun laittaa kaikki ruoat itse sen sijaan että istuisi porukoitten valmiiseen joulupöytään, mutta lähes parin sadan kilometrin välimatkan takia on päätettävä ollaanko kotona vai sukulaiskierroksella. Viime vuonna saatiin molempien vanhemmat jouluksi meille ja tänä vuonna mun vanhemmat ja veli. Huomattavasti rauhallisempi joulumeininki meillä on tällä systeemillä, mutta toisaalta pääasia meille on kuitenkin Minea ja tytön jouluilo.

Nyt alkaa valmistelut huomista varten olla aika hyvällä mallilla, huomiselle jäi kuusen koristelu ja muutamien ruokien teko. Naapurin setä lupasi pukkikierroksellaan käydä meidänkin ovella heittämässä lahjakassin, sisälle asti tuskin tarvitsee tulla kun Minea jo tänään ilmoitti kovaan ääneen ettei tykkää joulupukista, vain pienistä tontuista. Meikäläinenkin alkaa virittäytyä vähitellen joulutunnelmaan herkuttelemalla ehkä maailman helpointa ja yhtä parhaista jouluherkuista rocky road -suklaata. Vielä huomenna tulen toivottamaan hyvät joulut, koittakaahan joulun jännitykseltä saada nukuttua 😉

LAHJATOIVEITA

Viime jouluna meillä kävi vähän hassusti joululahjojen suhteen, oltiin nimittäin ite ostettu parit lahjat Minealle, läheisille ja sukulaisille sanottiin joitain toiveita ja lopputuloksena Minea sai noin kolmisenkymmentä pakettia! Homma siis lähti täysin käsistä, ja lopulta jouduttiin säästämään osa paketeista vielä helmikuun synttäreillekin, kun tyttöraukka oli ensin aukonut kolmena päivänä peräkkäin lahjoja. En millään haluaisi opettaa lapsilleni sellaista yltäkylläisyyden kulttuuria, jossa jouluna, synttäreinä ja muuten vaan tavaraa pursuaa ovista ja ikkunoista eikä lahjoihin ja niiden antajiin kiinnitetä sen kummempaa huomiota. Ennemminkin jokainen lahja pitäisi avata rauhassa, leikkiä lelulla ja kiinnittää huomiota myös siihen, kuka lahjan antaja on. Jouluna tämä nyt joka tapauksessa vähän hämärtyy mutta kyllä se kymmenenkin pakettia on alle 3-vuotiaalle riittävä määrä. Parempi olisikin jos tavaraa saisi oikeaan tarpeeseen eikä vain antamisen ilosta..

lahjatoiveita IMG1

Kuvat: Levykauppa Äx, ToysRus, Seppälä

Toivottavasti viime vuodesta on opittu jotain, sillä mä olen ostanut Minealle vain kaksi lahjaa ja mieheni ei yhtäkään. Minea on itse sanonut toivovansa Robinin uutta levyä, poneja, ponilinnaa, prinsessamekkoa, uimapukua ja kylpytakkia. Silloin tällöin puheissa on myös pyörinyt Onneli ja Anneli -dvd ja kaverin luona huippuleluja tuntuu olevan kaikenlaiset keittiövälineet. Muovailuvahat on jo pitkään olleet kovassa huudossa ja niihin leikkeihin Minea monesti hakee välineitä meiän keittiöstä – siitä keksin ostaa Play Doh tarvikkeita vähän monipuolisempiin kokkailuleikkeihin. Näitä toiveita oon koittanut sukulaisille jakaa niin että kaikille olisi joku yksi mielekäs juttu hankittavana eikä lopputuloksena hukuttaisi tänä vuonna siihen lahjapaljouteen. Tottakai tiedän paketeista tulevan paljon myös kivoja ja tarpeellisia asioita, joita en tähän osannut listata, mutta noin periaatteessa näillä mennään. Plus että todellisuudessa Minealla on oikeastaan tosi vähän leluja eikä niitä osteta kuin jouluna ja synttärinä, ei meitä siis siinä suhteessa voi materialismista syyttää 😀

Onko teidän tytöillä samoja toiveita?

1 … 12 13 14 15 16