Sukkatiimi 🙂 Mulla on jo parin kuukauden ajan ollut työn alla vaihtaa kesällä kuihtuneet kukat vähän eläväisempiin, talveakin kestäviin kasveihin, mutta siinähän ne vieläkin on. Se on ihan varmaa että nää kukat vaihtuu uusiin vihoviimeisinä eli vasta sitten kun kaikki maailman muut kotityöt ja velvollisuudet on hoidettu – niin loistava ja innokas viherpeukalo mussa asuu..
Sitä tilattua laiskottelua tulikin paljon aiemmin kun osasin kuvitellakaan! Jo pari tuntia nukkumaanmenon jälkeen alkoi Minea eilen heräillä ja huomattiin tytön olevan tulikuuma, kuumetta olikin sitten 39,4. Yö ei missään nimessä ollut paras mahdollinen, mutta onneksi aamulla kuume oli jo laskenut reippaasti eikä se enää päivänkään mittaan ole noussut. Kotipäivä meille kuitenkin tuli Minean kanssa, ja aika superlaiskasti on tänään otettu, kuinkas muutenkaan. Harmittaa ehkä vähän että Minealla olisi ollut viimeinen kerta taaperojumppaa ja me missattiin nyt se, mutta ehkä homma jatkuu taas ensi vuoden puolella eikä taukoa tule kuin kuukauden verran. Ja onnea on tietenkin mahtava hoitotäti, joka käy jumppailemassa tyttöporukkansa kanssa viikottain.
Tää taitaa olla tälle koko syksylle toinen sairaspäivä, viime vuonna eli ekan hoitovuoden aikana sairastelua oli vieläkin vähemmän, joten käsittämättömän helpolla ollaan kaiken kaikkiaan onneksi päästy. Onkohan se sitten se imetys, koira vai ei-niin-fanaattinen suhtautuminen hygieniaan mikä on antanut Minealle hyvän vastustuskyvyn.. Tai ehkä perimä, sillä yleensä ei mekään Nikon kanssa olla ihan ensimmäisten joukossa keräämässä kaikkia kausiflunssia tai vatsatauteja. Tästä syystä en osaa täysin samaistua niiden perheiden asemaan, joissa sairastellaan jatkuvasti. Uskon että se saa hermot kiristymään kun joutuu viettämään luvattoman paljon aikaa neljän seinän sisällä, mulla kokemusta tästä on vaan niin vähän että nämä satunnaiset sairastelut ei tunnu missään. Paitsi tietenkin se että oma rakas sairastaa. Sitä tuskin kukaan vanhempi pystyy katsella sivusta toivomatta että se olisin ennemmin minä kuin tuo pieni 2-vuotias.
Mikähän tääkin ilme oikeen on?!! Himapäivää viettävä äiti, jolla on kiire vetämään lusikalla Nutellaa suoraan purkista?
Kuulostaako jo epäreilun helpolta, jos vielä sanon että useimmiten Minea parantuu kuumeesta pikavauhdilla? Niinkun tänäänkin tyttö on jo tuntunut hyvinkin terveeltä, päikkäritkin jäi perinteisesti väliin, vaikka mä laskin yöllä valvoessani niitten varaan. Piti sitten keksiä jotain korvaavaa ja siihen toimii paremmin kuin hyvin överiannostus sokeria! Mun kohdallani siis! Uskallettiin sen verran ulkoilla että pakkasin Minean toppavarusteissa rattaisiin, käytiin lähikaupasta hakemassa piristävää postia ja purkki Nutellaa ja kotiuduttua vielä harjailtiin pihaa pienen hetken verran. Kotona pistettiin ranskispussi lihapullien kanssa uuniin ja leivottiin tällä Hesarin ohjeella banaani-nutellakakku pienellä suklaalisällä, ja lupauksensa mukaan kakku toi jaksamista loppupäivään.
Melko isoa roolia on tänään myös näytellyt Pikku Kakkonen ja pari jaksoa Kaapoa siihen vielä päikkäreiden korvikkeeksi päälle, ettei touhu menisi päättömäksi riehumiseksi tai sohvalla pomppimiseksi niin kuin Minealla yleensä lähes joka ilta. Annoin vielä periksi Minealle senkin että kauppareissulta ostin pari pikkuautoa ihan vaan siitä hyvästä että oli sairaspäivä, hyvin on siis vedetty rappion rajamailla vähän kaiken suhteen 😉 Huomenna taas kunnostaudutaan, syödään paremmin ja ollaan kunnon vanhempia – tänään ei jaksa välittää.
