HELPOTUSTA ARJEN RUOKARUMBAAN?

Muistatteko vielä kun viime vuoden lopulla pohdiskelin meidän arjen ruokatottumuksia ja rahankulutusta? Silloin olin vielä työelämässä, koko perhe söi arkisin yhden lämpimän ruoan töissä tai hoidossa ja mun huolekseni jäi keksiä mitä päivällisellä syötiin. Rahaa kului tällä systeemillä noin 400-500€ kuukaudessa, hyvin suunnittelemalla ja kauppakäyntejä harventamalla vähemmän, budjettiviikolla ihan minimaalisesti. Nykyään tilanne on vähän toinen, kun meitä on kaksi täyspäiväistä kotona syöjää ja välipalojen lisäksi on oltava lämmintä ruokaa tarjolla kahdesti päivässä. Sehän tekee jo viikossa 14 ruokahetkeä, 21 välipala-aikaa ja useammat kuin parit kaverikahvittelut päälle – ei mikään ihmekään jos alkaa olla ideat ruoanlaiton suhteen vähän vähissä!

Arkiruoka on meillä ihan tavallista, arkista ja suht nopeasti valmistuvaa perusruokaa. Viikonloppuisin tehdään jotain vähän erikoisempaa ja käydään aika usein ulkona syömässä, mutta makaronilaatikkoa tai hernekeittoa ei viikonloppuna pöydässä näy. Vielä menee jonkin aikaa ennen kuin Nooalle tarvitsee alkaa tehdä omia soseita ja ruokia, mutta sekin tuo tulevaisuudessa pienen stressitekijän ruoanlaittoon, kun koko perhe ei syö samaa ruokaa ja kuitenkin ruoka on oltava valmiina lounas- ja päivällisaikoihin. Eineksiä (ja vauvan kanssa pilttejä) koitan vältellä suurimmaksi osaksi, mutta kyllä meidänkin lounaslistalta löytyy pinaattikeitot, karjalanpiirakat ja silloin tällöin hätäratkaisuna joku saarioisten äitien tekemä laatikkoruoka. Varsinkin lounasaika tulee usein niin ”yllättäen” että puistoilun jälkeen ruoan tekeminen alusta saakka tuntuu jo ajatuksenakin työläältä, puhumattakaan jos kotiin tullaan vasta puolenpäivän aikaan ja nälkä kurnii jo mahassa. Ruoka pitäisi varmaan fiksuna tehdä jo etukäteen valmiiksi, mutta ei kai kukaan aamulla ehdi?

arkiruokaa IMG003

arkiruokaa IMG006

arkiruokaa IMG002

Olin Minean kanssa aikoinaan kotona noin 1,5 vuotta, ja sinä aikana eniten alkoi hermoille käydä juurikin arjen ruokarumba. Jatkuvasti sai ravata kaupassa ellet ollut suunnitellut ja ostanut koko viikon ruokia ennakkoon – ja siltikin lähikauppa kävi oikein tutuksi täydennysostosten takia. Tuntui, että samat ruoat porisi padoissa ja paistui uunissa päivästä toiseen eikä meinannut keksiä mitään vaihtelua ruokalistalle. Luulen, että pian on taas kyllästyminen ruoanlaittoon edessä, sillä jo nyt tulee kaupassa pyörittyä pää täysin tyhjänä ilman minkäänlaista suunnitelmaa tulevan viikon ruoista. Ja tehän tiedätte kuinka siinä käy? Kassalla huomaan ostaneeni parit suklaalevyt, maitoa, leipää, juustoa, sitä sun tätä, mutten ollenkaan järkeviä ruoka-aineksia joista saisi valmistettua kunnon aterian. Pitäisi vaan aina koittaa muistaa kaksi juttua: älä mene nälkäisenä kauppaan, ja tee kauppalista kotona etukäteen!

arkiruokaa IMG001

arkiruokaa IMG005

arkiruokaa IMG007Etten löytäisi itseäni jo ensi viikolla voivottelemasta sitä kuinka ideaköyhältä meidän viikon ruokalista näyttää, ajattelin kysellä teiltä vinkkiä. Jokaisella varmasti on ruoka tai pari, jotka pelastaa arjen ruokashown helppoudellaan ja hyvällä maullaan. Mulle tällainen ruoka on kanalasagne eli lasagnelevyjä, kanaa, sipulia ja maitokastike maidosta, punaisesta pestosta ja aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustosta. Ainekset voi kanaa lukuunottamatta jemmata kaappiin jo hyvissä ajoin, valmistaminen on melko vaivaton ja nopea homma ja maku on kuitenkin täysi kymppi. Mikä on teidän vastaava arkiherkku, jakakaa reseptinne kommenttiboksissa ja pelastakaa meidän arki edes pariksi päiväksi eteenpäin. Viimeisenä oljenkortena meikäläinen alkaa kokata jonkun koulun ruokalistan mukaan 😀 Ei hullumpi ajatus sekään, vai mitä!

VALKOSUKLAA-MUD CAKE

mud cake IMG001 mud cake IMG002

Moni teistä on ehtinyt jo kysellä reseptejä Minean synttäribileiden tarjoamisiin, joten koitan nyt lähipäivinä (viikkoina) saada niitä kirjoitettua. Yksi meidän kahvipöydän klassikko on mud cake, joka on superhelppo ja suht nopea tehdä, plus että ainekset löytyy kaapista lähes aina jos pitää keksiä jotain tarjottavaa pikaisesti. Tähän herkkuun ei voi kyllästyä koskaan, mutta silti vaihtelu virkistää, ja valkosuklainen versio kelpaa ainakin mulle siinä missä tummasuklainenkin. Halutessaan voi variaatiota viedä vieläkin eteenpäin ja raastaa joukkoon hieman appelsiininkuorta tai limeä!

Valkosuklaa-mud cake

4 kananmunaa

2dl sokeria

200g valkosuklaata

200g voita tai leivontamargariinia

2,5dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata suklaa ja voi kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää suklaa-voiseos munavaahtoon ja sekoita. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Voitele vuoka (24cm) ja jauhota vehnäjauhoilla. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä hieman hölskyväksi.

TWIX-PALAT

twix IMG1 twix IMG2 twix IMG3

Viime postaus on saanut keskustelua aikaan sen verran, että palaan ainakin tuohon nukkumisasiaan vielä myöhemmin tällä viikolla.. Nyt kuitenkin pari seuraavaa päivää postauksia, jotka olen teille luvannut kirjoittaa tähän alkuviikkoon, kun muutama jo ehti kysellä tämän reseptin ja Minean synttärikuvien perään. Näitä twix-paloja olen tehnyt jo moneen kertaan, joskus aikoja sitten ohje oli muistaakseni blogissakin, ja edelleen suosittelen kokeilemaan – superhelppoja ja äärimmäisen hyviä!
Suklaa-karamellineliöt
 
pohja:
75 g pehmeää voita
0,75 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
vajaa desi kaurahiutaleita
 
karamellitäyte:
25 g voita
25 g sokeria
2 dl maitotiivistettä (=1 prk)
 
kuorrute:
100 g maitosuklaata
koristeluun valkosuklaata
 
Vaahdota margariini ja sokeri ja vatkaa sekaan jauhot ja kaurahiutaleet.
Painele taikina neliskulmaiseen vuokaan (20cm).
Paista 180 asteessa noin 20 minuuttia.
Kuumenna karamellitäytteen ainekset kattilassa jatkuvasti hämmentäen.
Kiehauta miedolla lämmöllä, ja anna poreilla 3-4 minuuttia, kunnes seos on sakeaa.
Kaada karamellitäyte jäähtyneen pohjan päälle.
Sulata maitosuklaa ja valkosuklaa mikrossa.
Kaada maitosuklaa hieman jäähtyneen karamellitäytteen päälle ja koristele valkosuklaalla.
Leikkaa jäähtyneenä neliöiksi.
1 20 21 22 23 24 25 26 35