BROOKIES

Meidän koiravanhus Pablo täytti tänään 6 vuotta, minkä kunniaksi piti leipoa vähän herkkuja – Pablo saa omat synttäriherkut viikonloppuna mökillä, kun juhlinnassa mukana on toinenkin karvainen kaveri. Kerran jo aiemminkin olen todennut nämä brookiesit superherkullisiksi, eikä Kinuskikissan ohje pettänyt tälläkään kertaa. Mehevä, hieman raaka brownie-pohja yhdistettynä rapeaan cookie-taikinaan, ei kuulosta ollenkaan hullummalta vai mitä sanotte? Harmi että näihin jää koukkuun eikä yksi pala tahdo riittää!

Brownies-taikina:
160 g voita
100 g tummaa suklaata
2 ½ dl sokeria
¼ tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
2 ½ dl vehnäjauhoja

Cookie-taikina:

125 g voita tai margariinia
1 ¼ dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
75 g suklaarouhetta

brookies IMG004

Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja sekoittele joukkoon paloiteltu suklaa niin että sekin sulaa. Lisää loput ainekset yksi kerrallaan ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä pienehköön vuokaan (noin 20x20cm) ja paista 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia.brookies IMG006

Valmista sillä aikaa cookies-taikina. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna vatkaten ja sitten vasta loput ainekset. Sekoita tasaiseksi.

Ota brownie uunista, lusikoi cookies-taikina nokareiksi päälle ja laita koko komeus vielä noin 10 minuutiksi uuniin.brookies IMG005 brookies IMG008 brookies IMG007

Ja eikun herkuttelemaan! Maidottoman version saa korvaamalla voin kasvisrasvalla ja käyttämällä Pandan tummaa suklaata.

KESÄN JÄLKKÄRIVINKKI

Huomasin tossa jokin aika sitten, että mä olen nykyään aina kirjoittamassa blogia vasta yöaikaan. Jos mulla ei olisi blogia, nukkuisin varmaan pari tuntia enemmän öisin ja en tiedä, ehkä silmäpussit olisi edes aavistuksen pienemmät. Aiemmin olen ajatuksissani tuominnut aika jyrkästikin ne bloggaajat, jotka pitää lapsiaan hoidossa ja istuu itse kotona ”vain” bloggaamassa, mutta takki on käännetty kokonaan ja alan ihan tosissaan ymmärtää kuinka sitä arvokas olisi edes tunti tai kaksi päivässä aikaa blogijutuille. Uskotteko että siinä ajassa ei edes ehdi kovin paljoa? Bloggaaminen tuo ammattimaistuessaan mukanaan niin monia muitakin asioita kuin itse kirjoittaminen – on sähköposteihin vastaaminen, mitä suositumpi blogi sitä enemmän tulee myös kommentteja blogiin, tulee huolehtia omista laskutusasioista ja tietenkin on myös kaikki se perustyö kuten kuvat ja blogitekstit. Jos koko homman aloittaa siinä vaiheessa kun lapset on menneet nukkumaan, voi takki olla aika tyhjä raahautuessa itse sänkyyn.

Tästä tuli tänään Kertunkin kanssa puhuttua, kun pohdiskeltiin ensi syksyn perhekuvioita. No worries, en aio viedä Nooaa hoitoon vielä pitkään aikaan, mutta Minealle on taas kerhopaikka varattuna. Ehkä niitä omia hetkiä alkaa löytymään päivisinkin, jos Minea on kerhoilemassa ja Nooa nukkuu päiväunia samaan aikaan. Nyt nimittäin tuntuu siltä, että Nooan päikkäriaikana mulla ei ole kauheasti annettavaa Mineallekaan, koska kaikki aika menee joko uuden ruoan laittoon tai entisen siivoamiseen. Vaikka arki on kahden kanssa muuten aika ihanan rentoa, tarvitsee vähintäänkin toinen huomiota koko ajan.

jalkkarivinkki IMG001

On ihana huomata miten muillakin äiteillä on samoja ajatuksia, vielä kun kaveripiiristä löytyy useampikin bloggaava äiti, joiden kanssa jaetaan samat ilot ja ongelmat blogin pitämiseen liittyen. Hassua kyllä, en ole missään vaiheessa nähnyt vaihtoehdoksi lopettaa blogin pitämistä, vaan ennemminkin koitan löytää ratkaisuja sen ajan löytämiseksi. Blogi on jotain niin rakasta, teidän kommenteista saan lähes yhtä paljon iloa arkeen kuin pikaisista kahvihetkistä ystävien kanssa ja ajan puutteesta huolimatta blogi ei ole ainakaan vielä tuntunut missään vaiheessa taakalta. Kunhan te jaksatte lukea niin mä jaksan varmasti kirjoittaa.jalkkarivinkki IMG007

jalkkarivinkki IMG002 jalkkarivinkki IMG003

Ei pitänyt alunperin tulla avautumaan ajan puutteesta, vaan jakaa loistava jälkkärivinkki. Nyt kun säidenkin puolesta näyttäisi kesä alkaneen, on jätski ihan must juttu jälkkäripöydässä. Mulla on maidoton ollut pienellä katkolla (pidempi repsahdus!), joten uskalsin tänään syödä koko kesän ensimmäisen jätskini! Kerttu ja lapset ilostutti meidän päivää tänään, ja sain inspiraation lounaan jälkkäriin @juhlahuuma instasta. Tarjolla oli buffet-jätskejä, jotka jokainen sai tuunata mieleisekseen haluamillaan täytteillä. Samaan tyyliin kuin se magnumin kiska Helsingissä. Laitoin pikkukuppeihin mansikoita, vadelmia, kahta eri suklaata sulatettuna, vaahtokarkkia, dumleja, ranskan pastilleja ja erivärisiä strösseleitä. Nämähän olisi voinut tehdä jo valmiiksikin ennen tarjoilua, mutta etenkin lapsille puolet ilosta oli se kun sai itse koristella. Eikä muuten jäänyt meidän aikuistenkaan innostus yhtään kakkoseksi, sillä aika tarkkana näytti Kerttukin mansikoitaan asettelevan 😀jalkkarivinkki IMG004

jalkkarivinkki IMG005jalkkarivinkki IMG006

Meikäläisen koristelun taidonnäyte, kyllä sieltä kaiken alta se jätskikin löytyy! Koristeltavat jätskit menisi loistavasti missä vain kesän juhlissa, joten laittakaahan tekin vinkki korvan taakse. Maistuu varmana kaikille ja säästyy itse kaikelta leipomisen vaivalta!

RAPARPERIPIIRAKKA

raparperipiirakka IMG001 raparperipiirakka IMG002

Se taitaa olla raparperiaika käsillä, sillä ystäväni toi perjantaina meille neljä vartta omasta jättimäisestä puskastaan. Eihän siinä auttanut muu kuin leipoa piirakkaa. Kävin aiemmin tällä viikolla Piipadoon Piian luona herkuttelemassa ihanan kuohkeaa ja superhyvää raparperipiirakkaa, joten testasin saman reseptin itsekin – ja ihan liian hyvää siitä tulikin. Raparperi ei muuten ole ihan mun lemppariherkkujani, mutta tämä ohje toimii, ja toimisi muuten millä vaan marjalla tai vaikka omenallakin.

 

RAPARPERIPIIRAKKA

POHJA

4 dl vehnäjauhoja

1,5 dl sokeria

1 tl ruokasoodaa

1 tl leivinjauhetta

125 g voita

1 muna

1 dl maitoa

Sekoita vehnäjauhot, sokeri, sooda ja leivinjauhe keskenään. Lisää sulatettu voi ja ota puolet taikinasta sivuun. Lisää vielä muna ja maito ja kaada seos irtopohjavuokaan.

TÄYTE

2-3 vartta raparperia

1 prk vanilja- tai sitruunarahkaa

1 muna

0,75 dl sokeria

Pilko raparperit pieneksi ja ripottele piirakkapohjan päälle. Sekoita rahka, muna ja sokeri ja lisää raparperien päälle. Murusta vielä kaiken päälle sivuun laitettu taikina ja paista 180 asteessa noin 30 min.

1 17 18 19 20 21 22 23 35