HERRRKULLINEN SUKLAAKAKKU (maidoton & munaton)

Tämä resepti lähti viime viikolla ystävältä mukaan, samalla ohjeella tein kakun eilen Kertulle mukaan ja pelkkiä kehuja on sadellut kaikilta, jotka tätä on ehtineet maistaa. Maku muistuttaa hyvin paljon perinteisiä mokkapaloja pienillä lisäyksillä. Hillo ei ole välissä pakollinen, mutta sopii sinne kuitenkin loistavasti, ja meillä sattui vielä olemaan kaapissa tädin miehen tekemää omenahilloa, joten en voinut olla kokeilematta. Monesti erityisruokavalion herkut ei edes ajatuksena tunnu kovin houkittelevilta, mutta tässä kakussa et huomaa mitään erityistä – paitsi herkullisen maun!! Niin, ja älä pelkää pitkää ja monivaiheista reseptiä, sillä kakku valmistuu yllättävän helposti ja nopeasti.

 kakku IMG002

SUKLAAKAKKU

Pohja:

4dl vehnäjauhoja

3dl sokeria

2-3rkl kaakaojauhetta

2tl leivinjauhetta

3tl vaniljasokeria

100g maidotonta margariinia (sininen Keiju tai Sunnuntain laktoositon)

2dl kiehuvaa vettä

Sekoit kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon sulatettu margariini ja kiehuva vesi. Paista 24cm irtopohjavuoassa 175 asteessa 30-40 minuuttia.

Täyte:

hilloa

125g maidotonta margariinia

1,5dl sokeria

0,75dl vettä

1-2rkl kaakaojauhetta

Kiehauta vesi ja sekoita joukkoon sokeri. Jätä seos jäähtymään. Vatkaa margariini vaahdoksi ja lisää joukkoon kaakaojauhe ja sokeri-vesiseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahtia ja levitä väliin hilloa ja kreemi.

Päällinen:

3rkl maidotonta margariinia

3rkl vahvaa kahvia

1-2rkl kaakaojauhetta

200-250g tomusokeria

Keitä kahvi, sulata margariini ja sekoita kaakaojauheen ja tomusokerin kanssa. Itse teen kuorrutteesta yleensä melko paksua, joten laitan tomusokeria vähitellen tunnustellen sopivaa paksuutta. Levitä täyte kakun päälle ja nautiskele!

KUOHKEA KINKKUPIIRAKKA

kinkkupiirakka IMG002

Useampaan kertaan multa pyydettiin reseptejä Minean synttäriherkkuihin, mutta en ole saanut vielä mitään sen suhteen aikaan, paitsi vasta nyt. En oikein enää edes tahdo muistaa mitä kaikkea oli tarjolla, varsinkin kun synttäreitä juhlittiin niin monessa osassa.. Täytekakun reseptin jo kerroinkin, cake popsit löytyy 1-vuotissynttärien postauksesta, porkkanakakun ohjeen lisään joskus myöhemmin ja tässä tulisi ohje kinkkupiirakkaan. Tarjolla oli myös rieskarullia eli Fazerin rieskan väliin maustettua tuorejuustoa, kinkkua, salaattia ja tomaattia. Toisena versiona kokeilin hyvin toimivia nachorullia, väliin salaattia, kinkkua, tuorejuustoa tai ranskankermaa, salsaa, paprikaa ja nachoja murennettuna. Rieskarullien lisäksi herkuteltiin pizzarullilla, jotka tein käärimällä valmiin voitaikinan väliin ketsuppia, salamia, paprikaa, juustoa ja pizzamaustetta.

Kinkkupiirakoita on tullut tehtyä monella eri ohjeella, joskus valmistaikinastakin, mutta tämä Valion versio on ehdoton ykkönen. Pohjan tekee itse melkein yhtä nopeasti kuin valmistaikinan ottaa paketista, ja täytekin on superkuohkeaa ja maukasta. Kokeilkaa itse!

 

KINKKUPIIRAKKA

Pohja:

1/2 prk maitorahkaa

125g voita

2dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

Sekoita pehmeä voi ja maitorahka. Lisää jauhot ja painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.

Täyte:

200g keittokinkkua

1pkt fetaa

paprika

150g Valion punaleima Emmental raastetta

3 munaa

2dl ruokakermaa

1dl maitoa

suolaa, pippuria

Pilko kinkut, paprika ja feta. Sekoita täytteiden joukkoon muut ainekset paitsi Emmental raaste. Kaada täyte pohjan päälle ja ripottele juusto piirakan päälle. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Anna vetäytyä ennen tarjoilua.

PÄÄSIÄISBRUNSSI

Mitä kuuluu teidän pääsiäiseen? Meille tämä on ollut sitä perinteistä suklaan syömistä ja kotona rentoilua, ja sama meno jatkuu vielä seuraavat kolmekin päivää, joten ei ole valittamista. Pääsiäinen sai eilen mitä parhaimman aloituksen, kun aamusta suuntasin lasten kanssa Evelinalle brunssille. Mä leivoin kinder-piirakan, Essi toi täytetyt leivät, Even naapuri vuohenjuustopiirakkaa ja emäntä pisti taas parastaan loihtimalla pöytään ties mitä herkkuja! En tiedä oletteko muuten huomanneet, mutta Evellä on joku käsittämätön taito yhdistellä ruoat kauniiksi ja maistuviksi kokonaisuuksiksi niin että ruoan värit, ulkonäkö ja maku käy täydellisesti yksiin. Multa ei pöydän kattaminen yleensä suju vaikka kuinka yrittäisin, mutta onneksi tiedän kenen puoleen kääntyä 😉

Oltiin sovittu että brunssi hoidetaan täysin nyyttärimeiningillä, mutta Eve ei ollut taas tapansa mukaan malttanut jättää kokkailuja ihan vaan pariin juttuun, eikä sinänsä mikään huono juttu, sillä brunssi oli ehdottomasti paras aikoihin. Mun suosikki oli niinkin yksinkertainen herkku kuin turkkilainen jugurtti yhdistettynä kinuskikastikkeeseen, banaaniin, mansikoihin, mustikoihin ja mysliin. Ei ehkä kovin terveellinen aamupala, mutta pakko saada sama setti uudelleen jo nyt tulevana viikonloppuna! Kokeilulistalle meni myös vuohenjuustopiirakka, täytyy ensin vain pistää reseptitiedustelua Hekulle päin..

image

paasiainen IMG005 paasiainen IMG008 paasiainen IMG009 paasiainen IMG010 paasiainen IMG011 paasiainen IMG012 paasiainen IMG007 paasiainen IMG006

Mä ehdottomasti tykkään näistä meidän porukan kokoontumisista lasten kanssa tai ilman, mutta Nooan syntymän jälkeen oon kyllä huomannut, ettei itse pysty olemaan mukana ihan niin kympillä kuin ennen. Nytkin aika meni lähinnä imettäessä, vaippaa vaihtaessa ja Mineaa auttaessa, puolet asioista jotka piti sanoa jäi sanomatta, suurin osa muiden keskusteluista jäi kuulematta ja mistään seesteisestä aamuhetkestä ei muutenkaan ollut kyse. Talossa oli yhteensä 8 lasta, joten jo se riittää saamaan pientä hässäkkää aikaan, vielä kun siihen yhdistää oman säheltämisen kahden kanssa niin voitte varmaan uskoa että parituntinen meni mulla säntäillessä paikasta toiseen, ja ruokakin tuli syötyä melko vauhdilla että ehditiin ajoissa neuvolaan. Toisaalta, oli eilinen sata kertaa rennompaa kuin mun aamupalat yleensä: leipä ilman täytteitä syötynä seisten Nooa sylissä tai pöydän ääressä samalla imettäen.

Meidän porukan piti Eveltä lähteäkin pienellä kiireellä, kun Nooalla oli neuvola ja lääkäri yhdistettynä mun jälkitarkastukseen. Neuvolakuulumiset kirjoittelen huomenna, nyt on pakko käydä nukkumaan että jaksaa taas huomenna keskittyä syömiseen ja löhöilyyn. Ootteko muut huomanneet pyhinä olevanne normaalia väsyneempiä? Mulla ainakin on aina sama juttu, heti kun normaaliarki ja rutiinit katkeaa, tuntuu ettei haukottelulle näy loppua eikä ole toivoakaan saada mitään järkevää aikaan. Hyvä että ulos päästiin tänään, ja Nooan uniaika meni itsekin päikkäreitä nukkuessa, mutta eikös se niin kuulukin ”lomapäivinä” mennä?!

1 19 20 21 22 23 24 25 35