Onnellisia ruuhkavuosia

Arvatkaapa, mikä on meidän lasten mielestä yksi parhaista asioista? Se, kun joko isi tai äiti on käynyt ruokakaupassa ja pääsee jännityksellä purkamaan ruokakasseja ja katsomaan, löytyykö kassista omia herkkuhedelmiä tai jugurttia. Toinen ilon aihe on tyhjät pahvilaatikot, joista on mahtavaa rakentaa majoja ja erilaisia linnakkeita. Onni ei siis todellakaan ole kovin isoista asioista kiinni, vaikka itse usein erehtyykin suunnittelemaan elämäänsä vähän suuremmilla harppauksilla kuin pahvilaatikkotalot tai päivän ruokalista. Ensin opiskelut, sitten töihin, toivottavasti lapsia, joskus ehkä oma talo.. Taidan olla suunnitellut elämäni isoja linjoja jo melko aikaisessa vaiheessa, ja nyt kun katsoo taaksepäin, niin juuri niinhän se on meillä sattunut menemäänkin. Tiedän, ettei elämää voi etukäteen sanella, ja onhan meilläkin näiden vaiheiden väliin mahtunut kaikenlaista, mutta on silti todettava, että kyllä mä koen olevani hemmetin onnekas – ja onnellinen. Jo se riittää, että perusasiat on kunnossa, mutta sen lisäksi meidän perhe on saanut paljon, kun ympärillämme on ihania ystäviä, saamme pian muuttaa uuteen omaan kotiin ja kaiken lisäksi on työpaikat, mahdollisuus tehdä itselleen tärkeitä asioita ja positiivinen elämänasenne. Mitä muuta sitä enää voisi edes toivoa?

Mielestäni on jokseenkin hassua, että me suomalaiset sanomme kel onni on, se onnen kätkeköön, ja muutenkin vastoinkäymiset, ei niinkään ilon aiheet, on usein se yhdistävä tekijä, joka saa ihmiset tiiviimmin tukeutumaan toisiinsa. Naapuria kadehditaan, avointa onnellisuutta katsotaan pahalla eikä toisen onnistumisista osata aina iloita aidosti. Huomaan muuten itsekin joskus miettiväni, mitä blogiin voi onnellisuudesta kirjoittaa ilman että kukaan pahoittaa mieltään, vaikka toisaalta se on täysin järjetöntä, kun ajattelee että kaikkien meidän elämään kuuluu myös surullisia ja vaikeita asioita, ihmiset vain tuovat niitä esille jokainen omalla tavallaan. Kadehtiminen on jotain sellaista, josta haluaisin itsekin päästä kokonaan eroon, ja ehkä ainoa tie siihen on olla tyytyväinen siihen, mitä itsellä elämässään on?

Tänä vuonna haluan ystävien, perheen ja hyvinvoinnin lisäksi keskittyä olemaan onnellinen, ja sitähän se hyvinvointikin suurimmaksi osaksi on! Meillä on perheenä elämässä kaikki, mitä olen koskaan voinut toivoa enkä rehellisesti sanottuna juuri nyt halua mitään muuta. Olla tyytyväinen, siinäpä se kaiken onnellisuuden lähtökohta on, eikä se missään nimessä tarkoita että täytyisi tyytyä vähempään kuin haluaisi. Enemmänkin kyse on varmasti siitä, että osaa keskittyä hyviin asioihin huonojen sijasta ja oppisi olemaan vertailematta itseään muihin. Pienet lapset on tässä ihanan taitavia, sillä heille toisen kannustaminen ja itseensä luottaminen tulee luonnostaan, ja jos toinen on jossain taitavampi, se sanotaan spontaanisti ja toista ihaillen. Siitä on syytä pitää kiinni mahdollisimman pitkään, ja muistaa, että se onnellisuus on hyvin pienissä asioissa – kuten nyt vaikka siinä kauppakassin purkamisessa tai kuten itselläni tänään, vähän paremmassa lounaassa.

Postauksen kuvat liittyvät asiaan, sillä lasten suosikkeihin kuuluu myöskin kylvyn jälkeen tallustella pyyhkeet päällä äitin tai isin halittaviksi. Kuvien pyyhkeet ja shampoot on saatu ihanalta, sydämellisen aidolta Martinalta Pikkuvaniljasta. En yhtään ihmettele, että näihin nallepyyhkeisiin on mukava kietoutua, ne nimittäin on kuin karhun halaus kaikessa pehmeydessään!

Kaikki terveenä!

Johan on taas ollut viikko! Totesin instassa, että tämä vuosi olisi voinut alkaa paremminkin, mutta niin täytyy sanoa myös, että töihinpaluu loman jälkeen olisi sekin voinut olla noh, erilainen. Alan vähitellen ymmärtää sitä, miksi pienten lasten äitejä ainakin sanotaan syrjittävän työmarkkinoilla, koska tottahan se vain on, lapset on jatkuvasti kipeinä ja useimmiten se on äiti, joka jää pois töistä ja lasten kanssa kotiin. Itsekin olen elokuun jälkeen ollut töistä pois enemmän kuin yhteensä koko urani aikana ennen aikaa kahden lapsen äitinä. Jos kaksilapsisessa perheessä sairastetaan näin paljon enemmän verrattuna yhteen lapseen, niin kolmen tai neljän kanssa tilanne on varmaan jo toivoton?

Minean vatsataudin mentyä ohi olin jo täysin varma, että tällä kertaa me muut onneksi säästyttiin tartunnalta, mutta ensin huonoa oloa alkoi tuntea Niko, ja sitten keskiviikkona hoidosta haettaessa hoitajat kertoivat Nooan olevan kipeänä. Lopulta olimme lauantaina siinä tilanteessa, että jokainen meistä oli vähintään oksentanut, ja pienimmälle tauti tuli rajuimpana. Muuten en sairastamisista ja kotipäivistä niinkään ahdistu, mutta tällä hetkellä vatsatauti tuntui tulevan huonoimpaan mahdolliseen saumaan raksa-aikataulujen puskiessa vauhdilla eteenpäin, taudeista välittämättä.

Aiemmin olin vanhempieni kanssa suunnitellut lasten ehkä menevän tänä viikonloppuna hoitoon Hollolaan, tai vaihtoehtoisesti he tulisivat meille katsomaan lapsia, ja me molemmat pääsisimme raksalle. Vatsatauti tuli ja siirsi nämä suunnitelmat ensi viikolle, mutta tänään kaikesta huolimatta meidän pihaan ajoi täysin yllätyksenä tuttu auto, ja saimme kuin saimmekin parin tunnin ajan raksa-aikaa. Jos musta tuntuu, että olen lasten sairastelujen takia vähän väliä pois töistä, niin olen myöskin saattanut kehitellä huonon omatunnon siitä, etten ole käytännössä osallistunut talon valmistumiseen millään tavalla. Tai noh, mitä nyt kiristelemällä hermoja lasten kanssa kotona ollessa, varsinkin näinä sairaspäivinä jolloin ei pääse edes ulos. Tänään tein toisen konkreettisen asian raksalla, sen lisäksi että aiemmin lakkasin vanerikattoa, koitin nimittäin raivata pihaa siistimpään kuntoon. Saatoin jopa vähän innostua ja pyytää Nikoa tyhjentämään kärryn roskista mahdollisimman pian, jotta pääsen täyttämään sitä uudelleen. Raksajätteen heittely peräkärryyn on nimittäin kutakuinkin ainoa homma, jonka voin edes kuvitella luonnistuvan samalla lasten (Nooan!) perään katsoen.

Lasten hoitopaikan kiertävä kyläilijä Tarvo-nalle pääsi raksalle mukaan ihmettelemään lattian hiomista. Huomenna alkaa keittiön asentaminen, joten lattian on siltä osin valmistuttava tänään, jos toivoo mikrosementin olevan siististi kaappien alla.

Kun siistimishommat oli valmiina, pidettiin pullatauko ja ihmeteltiin, voiko tosiaan olla että alle kuukauden päästä jo asutaan uudessa kodissa. Sitä ei ole kauheasti ehtinyt kaiken kiireen keskellä ajatella, tai luulen että ajatukset on tällä hetkellä suunnattu yhteen projektiin kerrallaan kun valmista on saatava tietyssä aikataulussa, jotta Kylätimpurit pääsee tekemään oman osuutensa ajoissa. Mielestäni nyt voitaisi sopia, että sairastelut oli tammi- ja helmikuun osalta tässä, niin ehkä se helmikuun ekan viikon muuttokin voisi onnistua.

Täydellinen harmaa maali?

Kaikki te, jotka olette joskus etsineet kotiinne sitä täydellistä harmaan sävyä, varmaan jaatte saman tuskan kanssani – mikään sävy ei tunnu olevan riittävän puhdas harmaa tai sitten tummuusasteen päättäminen tuntuu lähes mahdottomalta. Itse olen huomannut myös sen, että oikean sävyn löytäminen on hyvin vaikeaa ilman että näkee kyseisen maalin jonkun valmiissa seinässä, joko livenä tai kuvassa.

Instagramin inspiroimana päätin minäkin, että myös tähän uuteen kotiin tulisi makuuhuoneeseen harmaata seinää, jopa kaksin kappalein. Koska meidän lattia on vaaleanharmaa, en halua seiniin tulevan harmaan olevan liian lähellä lattiaväriä, vaan seinän pitää olla selkeästi omanvärisensä, mutta kuitenkin harmaa eikä liian tumma, mustaan taittava. Löysin eräästä sisustusblogista jo sen the sävyn, kunnes googlailun jälkeen huomasin, ettei kauniin mattaisia ja puhtaanaävyisiä Jotun Lady maaleja saakaan Suomesta ollenkaan, koska maalia ei ole testattu meidän standardien mukaan. Vaikka yksi Ruotsin reissu tyttöporukalla olisikin kuulostanut enemmän kuin houkuttelevalta, en uskaltanut edes ajatella lähteväni pelkän maalipurkin perässä naapurimaahan. Kuulin myös että Värisilmä-myymälöissä olisi uutuutena Novacolorin Mat motion maalit, joista voisi löytyä oikea harmaan sävy, mutta koska maaleja ei löydy Jyväskylästä, luovuin siitäkin ajatuksesta ja lähdin hakemaan Tikkurilan värimalleja raksalle mallailtavaksi. Tikkurilan Deco gray värikartassa (entinen Pro Gray) oli siinäkin muutama eri harmaa ihmeteltäväksi, eikä suosikkien valitseminen käynyt ihan hetkessä. Lopulta päädyin kuitenkin kuuteen eri vaihtoehtoon, joista kaksi tumminta ja kaksi vaaleinta tippui melko pian pois vaihtoehdoista.

 

Hetken aikaa värejä tutkailtuani ja Nikoa konsultoituani ihastuimme molemmat Tikkurilan sävyyn 1947 eli vasemmalla alhaalla olevaan harmaaseen. Satuin vielä seuraavana päivänä käymään ystäväni Piian luona kylässä, ja valinta varmistui nähdessäni saman harmaan sävyn heidän uudessa makuuhuoneessaan. Ensin epäilin, onko sävy tarpeeksi tumma, mutta jos kurkkaatte tuolta Piian blogista, niin vastaus on aika ilmiselvä. Deco Gray värikartassa sävyt muuten menevät niin, että samalla pystyviivalla on aina sama väri, ylhäällä vain vaaleampana ja alaspäin mentäessä tummempana. Vaakalinjoilla liikuttaessa puolestaan sävyn voimakkuus on sama, mutta väri on syntynyt eri sekoituksilla. Kartasta selkeästi näkee, kuinka osa harmaista taittaa vihertävään ja osa punertavaan, joissain on sinisen vivahde ja sillä pystyrivillä, jolta meidän maali valitaan, on kartan puhtaimmat harmaat.

Oletteko kenties joskus painineet saman ongelman äärellä? Ja miten ihmeessä saitte valinnan lopulta tehtyä?