Onnellisten juhlaviikonloppu

Juhliminen on tältä erää ohi, vieraita kävi yhteensä reilut kaksikymmentä ja vähintään yhtä monta tuntia vietin tällä viikolla keittiössä leipoen. Nyt sunnuntai-iltana olo on melko väsynyt (huomenna varmasti entistäkin väsyneempi), mutta samalla koen olevani niin kovin etuoikeutettu. Olemme saaneet juhlia rakkaan poikamme synttäreitä yhdessä ystävien ja läheisten kanssa, samaan viikonloppuun mahtui myös Minean ystävän synttärit ja Nikolla miesten saunailta. Meno on välillä tuntunut melkoiselta aikatauluttamiselta, mutta käteen tästä kaikesta on jäänyt vain hyviä muistoja ja onnellisuus siitä, että ympärillä on ihania ihmisiä. Nooakin totesi tänään viikonlopun olleen hyvä, synttärisankari siis sai sen, mitä eniten toivoikin.

Huomenna pääsen rentoutumaan hyvässä seurassa illalliselle, ja ystävänpäivänä juhlitaan jälleen – niin ystävyyttä kuin meikäläisen synttäreitäkin. Ajatukseni synttärien suhteen on olleet hieman ristiriitaiset, koska en ihan täysin tiedä, mitä ajatella vanhenemisesta. Juuri nyt tuntuu siltä, että elän onnellisuuskuplassa, jossa kaikki rullaa kivasti omalla painollaan ja pääpiirteissään kaikki on elämässä hyvin. Lapset on jo vähän isompia ja omatoimisempia, perhe, ystävät ja työ ovat sopivassa balanssissa eikä tiedossa ole mitään suurempia elämänmuutoksia tai projekteja. Vuosien lisääntyminen ei sekään periaatteessa haittaa, mutta kuitenkin huomaan joskus miettiväni, sulkeutuuko elämässä aina jokin portti ikääntymisen myötä. Koen kyllä ehtineeni kokea elämässä ihan riittävästi, mutta kun vuodet kuluvat niin kovalla vauhdilla, että sitä helposti voi jäädä arkeen kiinni niin että jotain tärkeää unohtuu kiireessä taka-alalle. En tiedä saanko tästä ajatuksesta itsekään ihan täysin otetta, ehkä tämä on ihan normaalia vanhenemisen kyseenalaistamista ja jopa pelkoa siitä, että kohta huomaa olevansa liian vanha yhtään mihinkään?

Vanha tai ei, en itse ole vielä reilussa kolmessakymmenessä vuodessa oppinut näkemään itseäni niin kovin aikuisena enkä tiedä, onko se edes niin välttämätöntä? Ulkoisilla mittareilla olen kovinkin aikuinen – on kaksi lasta, koira, farmariauto, talo ja työ – mutta toivon että voisin ikuisesti säilyttää jonkinlaisen nuorekkuuden ajatusmaailmassani. Eikä se varmaan olekaan kuin itsestä kiinni. Samalla tavalla kuin positiivinen ajattelu, se lisääntyy mitä enemmän siihen itse keskittyy ja mitä enemmän siihen törmää ympärillään. Ja tästäkin syystä on mahtavaa omistaa maailman parhaat ystävät ja läheiset – jos joskus oma luottamus loppuu kesken, löytyy läheltä aika iso joukko huipputyyppejä, jotka ovat aina valmiina jakamaan kanssasi palan kakkua.

Askarteluilta

Meikäläinen on tästä ihan kohta hipsimässä naapuriin askartelemaan meidän hölkkäporukkalaisten kanssa. Arvaatteko ehkä mitä näistä matskuista voisi saada aikaan?

On ollut suorastaan huikeaa muuttaa uudelle asuinalueelle, sillä tällaisella alueella jolla tontit jaettiin lapsiperheet etusijalla, asuu lähes joka talossa nuorempia lapsia – ja sen myötä myös suunnilleen itseni ikäisiä äitejä. Kuluneen vuoden aikana olemme istuneet iltaa ties missä merkeissä, joulun aikaan teimme himmeleitä, syksyllä juhlimme kympin lenkkiä ja välillä olemme kokoontuneet isommalla porukalla ihan muuten vaan. Parasta on se, että naapurista löytyy aina seuraa ja innokkaita osallistujia, oli aiheena melkein mikä tahansa. Keväälle olemme suunnitelleet kuntoprojektia, syksylle ehkäpä puolimaratonia ja tuskin tämä ilta jää vuoden viimeiseksi askarteluillaksikaan. Naapurustosta löytyy aina seuraa myös arki-iltaisin, eli silloin kun illat on lyhyitä ja liikkuminen omaa pihaa kauemmas ei juurikaan houkuttele. Aikoinaan tontteja etsiessämme toivoimme aktiivista ja nuorekasta naapurustoa, mutta nyt jälkikäteen tuntuu siltä että saimmekin aika paljon enemmän – nimittäin joukon hyviä uusia ystäviä.

Paras pulla

Suurimmalle osalle meistä pitkä ja pimeä syksy on varmaankin rankinta aikaa vuodesta, ja olihan se kieltämättä masentavaa kun koko päivänä ei nähnyt valoisaa hetkeä muuten kuin työpaikan ikkunasta. Vaikka aamuisin oli vaikea herätä, niin ihme kyllä vielä iltapäivällä jaksoi melko hyvin, toisin kuin nyt tammikuussa. Tammikuu on omalta osaltani ollut ehkä vaikein kuukausi, en meinaa jaksaa pysyä hereillä muuten kuin touhuamalla pysähtymättä ja siltikin tuntuu, etten saa kotona mitään aikaiseksi. Monena päivänä olen tuonut työni kotiin ihan vain kuljettaakseni samat tekemättömät tehtävät seuraavana päivänä takaisin töihin. Kahvia ja pullaa on kulunut enemmän kuin kaupasta jaksaa kantaa eikä urheileminen ole ollut päällimmäisin ajatus pitkään aikaan.

Ihan tarkalleen en osaa sanoa, mikä energiani on vienyt, mutta tiedän että viimeistään kuukauden päästä olo on jo paljon keväisempi, ja sitä kautta myös kevyempi. Juuri nyt sisustamisen inspiraationi on täysin hukassa, vaikka viime viikonloppunakin yritin pyöritellä lastenhuoneiden kalusteita mielessäni ja saada aikaan ratkaisua Minean huoneen säilytysongelmaan. Koko koti tuntuu aavistuksen tylsältä, kun mikään ei etene ja se tylsin kaikista, jatkuva sotku kaikkialla! Minä vastaan meillä tavaroiden pysymisestä omilla paikoillaan, ja aika usein tuntuukin siltä että sama filmi jatkuu päivästä toiseen muuttumattomana. Illalla kerään kaikki tavarat pois lattioilta ja pöydiltä, seuraavana päivänä tilanne on jälleen räjähtänyt käsiin iltaan mennessä. Ehkä meillä loppujen lopuksi onkin liian vähän säilytystilaa (tai liikaa tavaraa?), sillä uskon asioiden löytävän helpommin oman paikkansa, jos se määrätty paikka on helposti saatavilla. Liian täyteen kaappiin ei ole kiva sulloa yhtään mitään, ja pahimmassa tapauksessa tavara jää vaeltelemaan, koska sillä ei ole selkeää omaa säilytyspaikkaansa. Etenkin leluilla tulisi jokaisella olla oma korinsa, lokeronsa tai laatikkonsa jonne se on helppo ja nopea palauttaa.

Jos joku asia toimii tässä talossa kuin junan vessa, niin se on pullavarastojen täydentyminen. Väsyneenä ja nuutuneena on helppo turvautua pullaan, jonka ykkössijaa tällä hetkellä pitää runebergin torttu. Nyt kun ei oikein jaksaisi, on ihan ok parantaa maailmaa kahvin ja pullan äärellä, kyllä sieltä vielä se innostus ja inspiraatiokin joskus tulee.

1 … 21 22 23 24 25 26 27 … 45