luukku 24: meidän joulu

Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on?

Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta,

siinäkö joulu on?

Joulu saapuu jokaiselle,

lapselle ja aikuiselle.

Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan. Tähti ja kuusi, lyhtykin uusi,

siinäkö joulu on?

Lapsenko juhlaa,

paljon kun tuhlaa,

siinäkö joulu on?

Joulu saapuu jokaiselle,

lapselle ja aikuiselle.

Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan.

Rauhallista joulua te ihanat Minishown lukijat!

luukku 23: herkkujen joulupöytä

Muutama hetki vielä ja on joulu! En voi väittää etteikö touhua riittäisi vielä huomisellekin, mutta on se joulutunnelma kuitenkin salakavalasti jo hiipinyt meille muutama päivä sitten. Yrityksen ja erehdyksen kautta oon tänään tehnyt vielä viimeiset laatikot, yöllä paistuu kinkku ja huomenna kypsytellään päivän mittaan karjalanpaistia ja punajuuripaistosta. Nälkä kasvaa vähitellen jo ruokia ajatellessa.

Joulupöydän menun suunnittelin jo hyvissä ajoin etukäteen, ja kirjoitin sen ylös sekä itselleni että pöytään laitettavaksi. Suurin osa herkuista on samoja kuin viime vuonna, niistä oma lempparini on bataattilaatikko. Uutuutena kokeilen poronlihaa ja suklaa-tiramisujälkiruokaa. Jälkiruoka valmistuu suklaakermasta, tiramisu-rahkasta, kahvista ja pipareista. Namnam! Toinen kokeiluni oli työkaverin reseptillä valmistunut saaristolaisleipä, josta tuli aivan herkkua. Tää ei ole pelkästään joulun juttu, joten kokeilkaa ihmeessä joku kerta!

Saaristolaisleipä 3kpl
 
1 l piimää
75g hiivaa
3 dl siirappia
1 rkl suolaa
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
3 dl kaljamaltaita
1 l vehnäjauhoja
 
Lämmitä piimä miedolla lämmöllä kattilassa kädenlämpöiseksi.
Liuota piimää joukkoon hiiva.
Mittaa sekaan vehnäleseet, ruisjauhot ja kaljamaltaat.
Lisää vehnäjauhot ja vaivaa taikinaa.
Taikina jää melko löysäksi.
Kohota taikinaa noin tunti.
Voitele kolme leipävuokaa ja täyte vuoat taikinalla noin puolilleen.
Anna kohota noin tunti niin että taikinan tilavuus tuplaantuu.
Paista 175 asteessa noin tunti.
Hieman ennen valmistumista voitele leivät siirappivedellä (1 dl vettä ja 1/2 dl siirappia).

Marimekon Kuusikossa-kuosi on tänä syksynä ihastuttanut niin kovasti, että se pääsee joulupöytämme kattauksen päärooliin. Kokeilin kahta erilaista versiota, liinalla ja ilman, mutta päädyin mahdollisimman yksinkertaiseen ja vähäeleiseen vaihtoehtoon. Askartelin vielä pöydän päälle lamppuun roikkumaan muutaman paperihaitareista tehdyn ympyrän, ja yllätyksekseni niistä tuli tosi hauskat. Inspiraation sain Iittalan ympyröistä ja sydämistä, nämä vaan syntyy itse tehtynä lähes ilmaiseksi pelkästä paperista ja liimasta. Kyllä nyt kelpaa aloittaa herkuttelu!

luukku 22: joulupuuhaa

Kuvat puhukoon puolestaan ja kertokoon, että ihania päiviä on vietetty. Aika on kulunut joulupuuhissa, on koristeltu kuusi, ihailtu Sokoksen jouluikkunaa, ostettu viimeiset lahjat, pakattu jääkaappi täyteen ruokaa (ja pakkanen) ja mieli on jouluinen :). Osa suvustakin on jo saatu tänne Jyväskylään ja loput tulee huomenna. Mitä joulusta enää voisi puuttua?

 

1 8 9 10 11 12 13