Jos joku on totaalisen surkea kaikkien viherkasvien, kukkien ym istutusten kanssa niin se olen ehdottomasti mä! Oon joskus teille kertonutkin, kuinka kaikki kasvit kuolee meillä alle kahdessa viikossa, kun unohdan niiden kastelun tai sitten jos oikein koitan tsempata, kastelenkin niitä liikaa. Rakastan leikkokukkia ja tiedän että nekin saisi kestämään useamman viikon hyvänä, jos varsia muistaisi leikata, vesiä vaihtaa ja pestä ruukkua ja varsia. Yleensä tämä tulee mieleeni siinä vaiheessa, kun peli on jo menetetty ja kukka niin lakastunut ettei siihen enää auttaisi mitkään virkisteet tai muutkaan hokkuspokkukset. Olen jopa niin turhamainen, että kesäisin ostan kahdet tai kolmet pihakukat, koska entisten kuollessa kastelun puutteeseen, vaihdan uudet tilalle. Joskus jopa istutin pari pionia etupihallemme, mutta sekin projekti kariutui siihen, että maasta tönötti pystyssä kuivahtaneet kepinvarret, joista ei enää pioneja olisi saanut tekemälläkään.
Äitienpäivänä käytiin Viherlandiassa hakemassa maljakkoon pioneja, ja samalla reissulla innostuin ostamaan jo kesäkukatkin. Etupihan ruukuissa on vuoden päivät odotelleet entiset, pystyyn kuolleet kukat vaihtoa, joten voisi kuvitella että uudet kukat oli kovinkin tervetulleet. Siinä ne ruukuissaan odottelivat Viherlandian pusseissa ensin pari viikkoa, sitten kolmatta viikkoa, lopulta niistä tuli jo naurunaihe kun alkoi tuntua ettei niillä ole enää minkäänlaista toivoa, mutta Minea kasteli ne yhtenä päivänä ja nyt vihdoin ja viimein, kukat on istutettu ruukkuihinsa. Pitkään tätä päivää saatiin odottaa, mutta kukat on elossa ja toivoa on vielä. Ihan yhtä hyvä tilanne ei taida olla parilla tomaattiruukulla, jotka nekin ostin jo aikoja sitten, mutta niiden onni ei ainakaan vielä ollut ihan niin hyvä, että ne olisi päässeet maahan asti. Yhtenä kesänä laitoin kirsikkatomaatteja takapihalle, ja yllätyksekseni ne kasvoivat siellä kuin itsekseen ja kesällä saatiin herkutella parhaita tomaatteja, joita koskaan olen maistanut.
Minean kanssa laitettiin hihat heilumaan, ja eihän siinä kovin kauaa mennyt. Laiskuudesta se on ollut täysin kiinni, ettei kukat ole päässeet ruukkuihin jo paljon aiemmin. Nyt niistä sai jo samalla nyppiä huonoimpia kukkia pois, tai siis puolet kaikista kukinnoista oli ehtinyt vaihtaa jo ayksyn väreihin, mutta toivon niiden virkistyvän ruukuissa kastelun avulla. Tulevaan kotiin taidan laittaa mahdollisimman paljon terassia, kivetystä ja istutuksia ruukkuihin, sillä tiedän ettei musta ole kuopimaan kukkapenkkiä kovinkaan usein – jos ollenkaan.
Se, että kukat nyt lopulta pääsivät euukkuihin asti, oli sen verran hieno saavutus että järkättiin Minean kanssa pikaiset pihan avajaiset. Minea pimpotti parin naapurin ovikelloa, mä kannoin ulos mehua, teetä ja suklaakakkua ja istuttiin kaikki asfaltille herkuttelemaan. Ettei taakka kasvaisi liian isoksi, edetään pienin askelin – pari kesäkukkaa, mehutauko, siivous, mehutauko, parit yöunet, tomaattien istutus, mehutauko ja sitä rataa. Asenne tähän hommaan on ainakin kohdillaan vai mitä?
Tänään ihailtiin Minean kanssa aikaansaannostamme, ja mä mietin kuinka surkeat tulee olemaan Mineankin puutarhurin taidot, jos niiden pitäisi siirtyä isältä pojalle -ajatuksella. Kaveri kerran jopa ehdotti mulle muovikukkia pihalle, niin hyvin on tieto mun taidoista ehtinyt levitä. Mutta hei, onneksi on edulliset kesäkukkatarjoukset ja monta viikkoa kesää jäljellä!
