DIY LASTEN VANERISÄNKY

Yksi blogihistoriani kysytyimpiä aiheita on varmasti Minean huoneen sänky. Joka kerta kun se jossain postauksessa näkyy, saan kysymyksiä siitä, mistä sänky on ostettu tai miten tehty. Nyt sänky tuli taas puheeksi yhdessä faceryhmässä, joten ajattelin, että ehkä olisi vihdoin aika saada blogiin oma postaus sängyn teko-ohjeista.

Vastaavia sänkyjä on ainakin instassa näkynyt melko tiheään tahtiin muutaman vuoden ajan, ja vanerisänkyjä voi ostaa ihan valmiinakin, mutta me päätettiin nikkaroida tämä itse. Niko on kyllä yleensäkin kätevä käsistään, mutta vanerisänky luonnistuu varmasti melkein keneltä tahansa – ja itse tehtynä se tulee reilu satasen halvemmaksi. Meille sänky maksoi noin 130€ patjoineen, kun valmiit maksaa paria sataa ilman patjaa. Jos siis haaveissa on vanerisänky ja vaikka siihen yhdistettävä talopääty, niin suosittelen lukemaan nämä ohjeet läpi, ja kysyä saa jos jokin jää vielä mietityttämään!

vanerisanky IMG004

vanerisanky IMG012 vanerisanky IMG009

Tarvitset:

– mittoihin sahatut vanerilevyt: laidat, päädyt ja pohjalevy

– pitkiä ruuveja, noin 10 senttisiä, 15-20kpl

– porakone (puuporanterä 4-5mm, ruuvikärki ja vielä isompi terä pohjan aukkoja varten)

– 80mm lukolliset kumipyörät 4kpl

– 16 lyhyttä ruuvia

– hiomapaperia tai hiomakone

– väritön täyshimmeä lakka

– patja

Tee näin:

Meillä sängyn ulkomitat on 73,5cm (leveys) x 143,5cm (pituus) x 25,5cm (laidan korkeus). Pohjalevyn mitat on 69,5cm x 140cm. Sängyn mitat valittiin siltä pohjalta, että saimme yhdestä isosta vanerilevystä kaikki sänkyyn tarvittavat palat ja säästimme toisen levyn hinnan. Vanerilevy käytiin ostamassa Starkilta, jossa levy sahattiin siinä meidän odotellessa haluamiimme mittoihin. Kätevää, kun kotona ei tarvinnut enää alkaa mittailemaa ja kuljettaminenkin oli palasina huomattavasti helpompaa.

Kotona Niko hioi hiomapaperilla kaikki osat hyvin läpi niin, ettei pinta jäänyt kädelle karheaksi – etenkin sahauskohdat sai käydä huolellisesti läpi. Pohjalevyyn kannattaa tässä vaiheessa porata muutamia pieniä reikiä tuuletusaukoiksi.

Sängyn kasaaminen aloitettiin ensin kiinnittämällä toinen pitkistä laidoista pitkillä ruuveilla pohjaan. Seuraavaksi päädyt, pohjaan ja pitkään laitaan kiinni, ja viimeisenä toinen pitkistä laidoista. Laitoihin sai porata molempiin kolme ruuvia pitkälle sivulle pitämään laidan kiinni pohjassa.

Kun laidat on pystyssä, voi lopuksi lisätä pyörät. Jotkut on tainneet käyttää myö tukirautoja pohjassa, mutta me laitettiin kaikki ruuveilla kiinni, ja hyvin on sänky kestänyt. Itse asiassa niinkin hyvin, että siinä voi nukkua myös aikuinen, testattu on!

Kun sänky on muuten valmis, kannattaa se käsitellä muutamalla lakkakerroksella. Me valitsimme nimenomaan lakan, koska se ei näy ulospäin millään tavalla toisin kuin esim puuöljyt, jotka aina hieman vaikuttavat puun väriin. Täyshimmeä lakka antaa luonnollisimman lopputuloksen, sillä himmeä on puun luontainenkin pinta.

Jos sängyn mitat valitsee vanerilevn mukaan, joutuu patjan kanssa säätää hieman enemmän. Normaalipatjat on yleensä 80cm tai 90cm leveitä, joten suosittelen sänkyyn näitä leveyksiä, jos menette kahdella levyllä. Me haettiin Jyskistä edullinen, ei tosin se kaikkein littein, patja ja Niko sahasi sen takapihalla oikean mittaiseksi.

vanerisanky IMG010 vanerisanky IMG005  vanerisanky IMG001

Selitettynä ohjeet saattaa kuulostaa jopa vaikeammalta kuin mitä tekeminen todellisuudessa on. Jos käytössä on porakone, valmistuu sänky suht pienellä vaivalla – sanoo vaimo, joka ei tehnyt sängyn eteen muuta kuin haki vanerilevyt kaupasta 😀

KUN LAPSET SAIRASTAA

Kun on lasten kanssa kolmatta päivää putkeen sisällä, sitä alkaa kummasti ikävöidä jopa näitä paukkupakkasia ja jäätäviä tuulenpuuskia. Eilen lähdin mielelläni illalla käymään postissa ja pyörimään paikalliseen ruokakauppaan. Kyllä, ruokakauppa on se paikka, jossa kotiäidit käy irroittelemassa paremman ohjelman puutteessa! Aika säälittävää sinänsä, mutta eikö se kerro vain siitä että elämässä kaikki on ok, kun ei välttämättä tarvitse sen ihmeempää jännitystä lähteä etsimään 😀

Tämä sairastelukierre alkoi meillä tosiaan jo ennen joulua käyden ensin kertaalleen läpi lapset ja mut, ja myöhemmin vielä lapset uudelleen. Luulen, että se oli yksi ja sama tauti, joka ei vain millään meinannut lähteä kokonaan pois, vaan jatkuvasti alkoi kuumeena ja yskimisenä uudestaan. Nyt ollaan todennäköisesti kuitenkin jo saatu seuraava pöpö, koska ehdottiin välissä olla terveinä jo vajaa pari viikkoa. Muistan kuinka muakin on joskus varoiteltu siitä, että kahden lapsen kanssa taudit kestää pidempään ja niitä tulee useammin kun aina jompikumpi nappaa nuhat ja köhät kyliltä, ja siltähän se tosiaan nytkin näyttää. Ihmeen vähällä ollaan kyllä noin yleisesti ottaen selvitty, sillä kumpikaan lapsi ei ole koskaan tarvinnut antibiootteja, ja vaikka vakuutukset molemmilta löytyy, ollaan käytetty sitä vain kahdesti Minealla. Ei niitä tässä vaiheessa enää uskalla lopettaakaan, tai alettaisi ihan varmasti sairastella jatkuvasti. Karman laki you know!

sairastuvalla IMG004 sairastuvalla IMG003 sairastuvalla IMG002 sairastuvalla IMG001

Vaikka oman lapsen sairastamista ei ole helppo seurata sivusta, niin koitan miettiä että tämä on vielä aika pientä. Ollaan säästytty korvatulehduskierteiltä, putkituksilta tai puhumattakaan vakavammista sairauksista. Kotiäitinä tämä on vielä astetta helpompaa muutenkin, kun ei ole huolehdittavana työpaikan asioita ja huonosti nukuttujen öiden univelkaakin voi koittaa päivisin paikkailla päiväunilla. Lohduttavaa on myös se, että tässä mennään koko ajan kohti kevättä ja tuskin kukaan enää silloin sairastaa? Itselleen voi antaa luvan ottaa rennommin, piirretyt pyörii netflixistä, siivota ei tarvitse kun ei ole kukaan sotkemassakaan ja ruoaksi tarjotaan ihan mitä tahansa, pääasia että edes jotain menee alas.

Minealla on tänään kuume jo hellittänyt, mutta Nooa on ollut aika kipeänä ja nukahdellut syliin vähän väliä. Poika onkin nukkunut suurimman osan päivästä mun sylissä eikä kuume tunnu laskevan kuin vähäksi aikaa särkylääkettä annettaessa. Näin päin tämä tuntuu hankalammalta, kun Minea kaipaisi seuraa ja tekemistä, mutta Nooa taas ei voi laskea käsistään. Ollaan Minean kanssa luettu satuja, tehty tarrakirjaa ja väritetty, mutta luulen huomenna tilanteen jo vaativan Monster high ja Winx-nukkejen esiinkaivamista. Alkaa samalla tuntua ihan hyvältä sekin, että ensi viikolla Minea aloittaa taas kerhon kahdesti viikossa ja edes niinä päivinä on leikkiseuraa tarjolla. Hankalinta varmasti olisi, jos nyt tulisin vielä itse kipeäksi, näinköhän siitä selviäisi ilman apukäsiä?! Oletteko te säästyneet sairasteluilta? Tuleeko siitä jossain vaiheessa rutiinia, jos lapset sairastelee usein vai onko se joka kerta yhtä stressaavaa?

TÄTÄ ET MINUSTA TIENNYT!

Tiedättekö ne haasteet, joissa kerrotaan 11 faktaa kirjoittajasta tai muuta vastaavaa? Jokusen kerran mäkin olen niitä saanut, mutta aina olen unohtanut ne tehdä, ja myöhemmin on ollut enää mahdotonta muistaa, kuka haasteen jätti. Paikkaanpa nyt tilannetta ja listasin tähän alle 10 asiaa itsestäni, joita ette ehkä aiemmin tienneet. Löytyykö joukosta yllätyksiä?

11faktaa

  • Olin äitini kanssa kotona eskarilaiseksi asti. Varmasti tämäkin on osaltaan vaikuttanut mielipiteisiini päiväkodeista ja liian isoista ryhmistä..

 

  • Suomen lisäksi osaan sujuvasti puhua englantia ja ruotsia. Osasin myös saksaa, mutta nykyään tuskin pärjäisin sillä kovinkaan pitkälle, sillä kielitaito ruostuu yllättävän nopeasti, jos kieltä ei pääse käyttämään.

 

  • Olen auto- ja elektroniikkahullu. Meidän taloudessa mä olen se, joka alkaa kuumeilla auton päivittämistä uuteen ja joka tutustuu elektroniikan uusimpiin juttuihin silloin, kun jonkun laitteen hankinta on edessä. Näissä asioissa Niko useimmiten jarruttelee, kun mä haluaisin vain uusinta, edistyksellisintä ja parasta.

 

  • Lopetan joka kerta elokuvan katsomisen kesken. Joko lähden nukkumaan, jos elokuva kestää mielestäni liian myöhään tai sitten alan pestä hampaita, vaihtaa yökkäriä jne vähän ennen elokuvan loppumista. Yleensä aloitan puuhasteluni siinä vaiheessa kun loppuratkaisu on mielestäni ihan selvä homma eli ajattelen arvaavani elokuvan lopun.

 

  • Käytin pyykinpesukonetta ensimmäisen kerran parikymppisenä. Siihen saakka pyykkihuollon hoiti kokonaan äitini, ja Nikon kanssa muutettuamme Jyväskylään pesi Niko alkuun kaikki pyykit. Laiskuus oli varmasti se suurin syy, etten jaksanut opetella koneen käyttämistä – ja ehkä olisi kannattanut jättääkin opettelematta, jos miettii kuinka monet villaiset vaatteet olen saanut kutistettua!

 

  • Laitatin kerran rakennekynnet, ahdistuin niistä jo samana päivänä ja viikon päästä revin ne kynsistäni pois. En yhtään tykännyt siitä, etten voinut normaalisti esim hangata päätäni hiuksia pestessä tai näpytellä tietokoneen näppäimistöä. Tän jälkeen olen testannut myös geelilakkauksia, mutta nekään ei vaan olleet mun juttu. Ennemmin lakkaan kynnet kerran kuussa ja annan niiden siitä sitten lohkeilla luonnolisen kauniisti seuraavien viikkojen ajan ;D

 

  • Hullaannun värikynistä! Kouluaikoina ostin joka syksy uuden paketin stabiloita, joilla sitten kirjoitin luennoilla muistiinpanot ja tein tehtävät. Vaihtelin värejä harmonisesti eri vihkoissa, otsikot piti olla toisella ja tekstit toisella värillä. Tärkeimmät kohdat tietenkin vielä kolmannella sävyllä! Nykyäänkin töissä mut tunnetaan värikynistäni, työpaikan sihteeri joskus naureskelee, että tarvitsen kaikista matskuista omat, värilliset versioni.

 

  • Jo ala-asteikäisestä asti olen tykännyt katsoa kauhuelokuvia. Lasten saamisen jälkeen en ole enää pystynyt samalla tavalla katsomaan ihan kaikkea ahdistumatta liikaa, mutta silti monet kauhuelokuvat kuuluvat top10 listalleni.

 

  • En todellisuudessa ole kovin eläinrakas. Perheessämme on aina ollut koiria, välillä jopa kaksi samaan aikaan, mutta en pysähdy kaduilla ihastelemaan jokaista vastaantulevaa koiraa. Ennen lapsia Pablo oli meidän perheen vauva, jonka kanssa puuhasteltiin kaikenlaista koirapuistoista tottelevaisuuskouluun, lasten jälkeen Pablosta tuli ennemminkin lemmikki. Nykyään en juurikaan vietä mitenkään erityisesti aikaa Pablon kanssa, vaan lapset vie kaiken huomion ja rakkauden.

 

  • Olen nykyään lähes aina myöhässä ja jätän muutenkin kaiken viime tippaan. Ennen tämä vielä toimi, kun olin vastuussa vain itsestäni ja pystyin esim koulutehtäviä tehdä yömyöhään saakka, mutta nyt tiedostan, että minun olisi opeteltava uusi tapa toimia. Tähän kun vielä lisätään se, että Nikon ajankäsitys on muakin hövelimpi, niin todennäköisyydet olla ajoissa on aika häviävän pienet, ellei jopa olemattomat. Kait olen sen verran positiivinen luonne, että aina kuvittelen ehtiväni enemmän kuin oikeasti on mahdollista.