Väliaikainen kiire

Just nyt itseäni ihan naurattaa julkaista kuvia seesteisestä lukuhetkestä olohuoneen sohvalla, koska sellaisia ei todellakaan ole viime aikoina meikäläisellä ollut! En yleensä stressaa juurikaan mistään, töissä hermo ei mene vaikka mikä olisi ja uskon vahvasti siihen, että lopulta kaikki järjestyy kuitenkin hyvin tai edes kohtalaisesti, joten miksi vatvoa asioita etukäteen. Yksi asia kuitenkin on mikä saa hermoni kireälle. Se, että tiedät jonkun deadlinen painavan päälle, mutta yrittäessäsi paiskia hommaa valmiiksi sinut keskeytetään vähintäänkin sata ja yksi kertaa. Nyt tämä on aika hyvin tuntunut kärjistyvän siihen, kun Nooan synttärivalmistelut on useampana päivänä olleet tärkeysjärjestyksen kärkipäässä, mutta samalla lapset ovat kaivanneet huomiotani 24/7. Tiedättekö muut äitit mitä tarkoitan? En tiedä olenko lasten syntymän jälkeen tehnyt yhtäkään asiaa keskeytyksettä alusta loppuun.

Tänään tein viikon sisään kuudennen kakkuni. Viime viikonloppuna kaksi täytekakkua, viikolla kaksi porkkanakakkua töihin ilahduttamaan työkavereita ja tänään yhden suklaakakun ystäville ja yhden täytekakun huomiselle. Ensi viikolla leivon jälleen vähintään yhden täytekakun, kun vuorossa on Minean kaverisynttärit. Nautin kyllä kaikesta tekemisestä ja suunnittelusta, mutta luulen silti että viikon päästä alkava talviloma tulee olemaan todellista nollaamista.

Mitäs teidän elämään tällä hetkellä kuuluu? On ollut älyttömän kiva huomata, että kommenttiboksi on taas välillä ollut vähän aktiivisempi. Kiitos siitä teille, sillä ette tiedäkään, miten se on antanut energiaa ja intoa bloggaamiseen. Kuluneen viikon hiljaisuus esim instassa johtuu vain ja ainoastaan ajanpuutteesta, mutta heti kun yhdet synttärit on vielä taputeltu pois alta, niin lupaan aktivoitua ihan kaiken suhteen.

Jälleen kotona

Jälleen kotona eli toisin sanoen kaksi päivää on mennyt Minean sairastaessa vaikka vasta kaksi viikkoa sitten lapset olivat viimeksi kipeinä. Itse asiassa katsoin työkalenteristani että olen elokuusta eteenpäin ollut joka kuukausi päivän verran pois töistä, joten kyllä tässä on oma osuutemme sairasteluista saatu.

Viime vuosi hoidossa oli huomattavasti helpompi, mikä varmasti johtui siitä, että lapset olivat ryhmäperhepäivähoidossa, jossa hoitolapsia oli yhteensä vain kaksitoista. Meille osui vain muutama hassu kuumetauti, ja sitä ennen, Minean ollessa perhepäivähoidossa, taisin olla sairaslomalla koko puolentoista vuoden aikana kaksi tai kolme päivää. Jotain eroa on siis selvästikin sillä mikä lasten hoitopaikka on. Isossa päiväkodissa tauteja liikkuu niin paljon, että kestää oman aikansa ennen kuin vastustuskyky ehtii sopeutua sen talon pöpöihin. Toivottavasti siis kevättä kohti meilläkin alkaa sairastelut jo rauhoittua.

Niin sanotusti helppoa tästä sairastelukierteestä tekee se, että meidän lapset on tosi nopeita parantumaan. Yleensä päivä kipeänä riittää ja seuraavana päivänä meno on jo täysin entisellään, ehkä jopa normaalia astetta energisempikin. Toinen helpottava tekijä on se, että olemme Nikon kanssa voineet vuorotella kotona olemista niin että toinen on töissä aamusta ja toinen iltapäivästä. Tänäänkin teimme niin että ensin töissä kävi Niko, sitten lähdin minä kolmeksi tunniksi ja iltapäivästä vielä Niko jatkoi pari tuntia ennen kuin tuli kotiin jotta minä pääsin Nooan kanssa jumppaan. Onhan tässä systeemissä omat aikataulujen sovittelunsa eikä se mitenkään onnistuisi ilman kahta autoa, mutta tällainen puolipäiväisyys auttaa siihen että molemmat saa juoksevat asiat hoidettua töissä sekä pakolliset, jo ennalta sovitut palaverit saa pidettyä. Järjestely on toiminut niin mutkattomasti meillä, että sairaspäivät on töiden kannalta olleet suht huolettomia.

Työasioita yrittää joskus tehdä kotoakin käsin, mutta lopulta olen aina todennut sen melko mahdottomaksi. Kipeänä lapset kaipaavat läsnäoloa ja huomiota, ja jos toinen lapsista on terveenä, on hänellekin keksittävä jotain touhuttavaa. Tänään tilanne alkoi olla aika normaali jo, joten piirtelimme lähes koko illan ja välillä lapset katsoivat pienen pätkän telkkaa. Koti on koko viikon näyttänyt samalta, sängyt petaamatta, tavarat hujan hajan, peittoja ja tyynyjä missä sattuu ja lasten virittelemiä leikkejä ympäriinsä. Päätin aikaisemmin että torstaista tehdään meidän perheen siivouspäivä, mutta ainakin tällä viikolla se siirtyköön viikonlopulle. Huomenna ehtii kuitenkin vielä hyvin sotkea, ja viikonloppuna taas ei muuta olekaan kuin aikaa – siivoamiselle ja toivottavasti vähän jollekin muullekin.

Rytmiä hakemassa

Jotenkin blogi on nyt vähän päässyt laiskistumaan, mikä johtunee varmastikin siitä että myös allekirjoittanut on täällä voinut edelleen hyvin laiskasti. Tänäänkin istuin Minean jumpan aikana puolitoista tuntia pukuhuoneessa tekemässä työhommia ja samalla mussuttamassa suklaapatukkaa. Toinen, ja ehkä myös parempi, vaihtoehto olisi ollut lenkkeillä tunnin verran ja jättää työt myöhempään iltaan, mutta kummasti viime aikojen teemana on ollut valita se kaikkein iisein reitti, oli kyse sitten siivoamisesta, lenkkeilystä tai ruoanlaitosta.

On muuten ihme juttu, mutta joululomalta palaamisen jälkeen on töissä väsyttänyt paljon enemmän kuin yhtenäkään syksyn pimeimmistä päivistä. Mistähän sekin johtuu? Olisiko ehkä siitä, että pimeään aikaan kahden viikon loma sekoittaa rytmit jo niin pahasti, että töihinpaluu on vaikeampaa kuin esimerkiksi kesäloman jälkeen, jolloin on täynnä auringon tuomaa energiaa. Tilasin jo ennen joulua ison paketillisen erilaisia vitamiineja itselleni, mutta kappas vaan, siellä ne edelleen odottelee avaamattomina kaapissa. Kertonee jotain meikäläisen saamattomuudesta, vai mitä!

Yksi juttu sentään löytyy, mihin on tullut panostettua ihan arkenakin. Olen nimittäin yrittänyt siirtää viikonloppufiilistä arkiaamuihin tekemällä astetta parempia aamupaloja ja lounaita töihin mukaan. En muista milloin olisin viimeksi vienyt eväitä töihin, sillä jos en käy lounaalla, en yleensä syö työpäivän aikana mitään (keksejä ja suklaata lukuun ottamatta). Siksi onkin suorastaan ihme, että tänäänkin yllätin itseni aamulla seitsemältä keittiöstä paistamasta halloumia ja pinjansiemeniä, ja se jos mikä pelasti koko päivän. Ehkä tästä voisi vielä tulla tapa, auttaisi ainakin vähentämään herkkujen syöntiä kun suklaan tilalla olisi ihan oikeaa ruokaakin.

Uskon vakaasti että kyllä tämä vielä tästä. Kunhan ensin saan miellessä pyörivät pari työjuttua saatettua päätökseen ja mikäli ilmat taas lämpenisivät, niin raahautuisin jälleen lenkillekin. Kiinnostaisiko teitä muuten lukea Minean voimisteluharrastuksesta? Tai toki saa esittää muitakin toiveita, jos jokin postaus olisi erityisen mieluinen (liukuovet on jo asialistalla!).

1 … 5 6 7 8 9 10 11 … 36