Juhlien jälkeen

Juhlien jälkeen tunnelmat saattavat usein olla hieman noh, väsähtäneet, mutta väliäkö sillä jos juhla itsessään on onnistunut ja vieraatkin on viihtyneet. Meillä rullattiin lauantaina matot sivuun, ripustettiin kattoon viirejä ja ilmapalloja ja talo täyttyi kaksikymmenpäisestä juhlijaporukasta. Ensin vähän jännitin, miten me kaikki mahduttaisi meille, mutta onneksi (!) säät näytti paranemisen merkkejä iltapäivästä, ja lopulta saatiin osa porukasta istuskella terassin puolella auringon paistaessa. Tiesittekö muuten, että Niko on viime päivät nikkaroinut meille terassia ja etupihalle pientä kuistia? Päätettiin tehdä väliaikaisratkaisu leveästä lankusta, ja myöhemmin, ehkä vuoden tai parin päästä rakennellaan lopullinen terassi betonista.

Muuten en olisi näihin bileisiin laittanut mitään erityisiä koristeluja, mutta meillä sattui paria päivää ennen olemaan töissä juhlat, ja kätevästi sain sieltä valmiit viirinauhat ja ilmapallot. Ihan uutena juttuna tajusin myös että jätesäkistäkin saa tehtyä kivoja tasseleita kun vain rullailee säkin haitarille, leikkaa ja sitoo narulla. Ohjeita löytyy netistä vaikka kuinka, esimerkiksi täältä.

Juhlakoristeiden poisottaminen on usein se vaikein osuus juhlista, ja varsinkin tällä viikolla olen päättänyt olla ottamatta paineita yhtään mistään – ensimmäisen lomaviikon kun haluan viettää mahdollisimman rennosti, niin että ensi maanantaina jo voi sanoa olevansa täysin lomatunnelmissa. Itse asiassa, sen verran rennosti on menty tässä muutenkin, että olen unohtanut hoitaa lasten (ja omani) passiasiat kuntoon. Reissuun pitäisi lähteä noin kolmen viikon päästä, eikä kolmella neljästä ole passia. On se ihme, etten tähän ikään mennessä ole oppinut hoitamaan asioita hyvissä ajoin, luulen nimittäin että sillä saattaisi olla jotain vaikutusta siihen ettei 5-vuotias tyttöni lähes joka kerta autoon istahtaessaan kysyisi ”äiti ollaanko me tänään myöhäsaä”!

Lasten kanssa me lomaillaan seuraavat kaksi kuukautta, ja vasta elokuun alusta alkaa arki uudessa päiväkodissa, uusien hoitajien ja uusien kavereiden kanssa. Mallorcaa lukuunottamatta emme ole suunnitelleet oikeastaan yhtään mitään tekemistä tälle lomalle, vaan yritämme olla aikatauluttamatta liikaa ja elää viikko, tai jopa päivä kerrallaan. Olen etenkin tänä vuonna pelännyt jonain päivänä löytäväni itseni tilanteesta, jossa viikkoni on niin täynnä ohjelmaa, että ystävien kanssa yhteisen ajan löytäminen käy lähes mahdottomaksi. En usko, että kukaan toivoo päätyvänsä ruuhkavuosien suorittajaksi, mutta jossain vaiheessa se saattaa olla väistämättömästi edessä, jos perheessä on pieniä lapsia, harrastuksia, työssäkäyviä vanhempia ja vanhempien harrastuksia. Silloin jos joskus on hetkessä elämisen taito tarpeen, ja samaa mentaliteettiä aion soveltaa nytkin.

Kahvin voimalla

Huh mikä viikonloppu takana! On ollut pientä äksöniä perjantaista sunnuntai-iltaan ensin vähän isompien kekkereiden muodossa ja tänään puolestaan on saanut tehdä niitä arkisempia hommia eli perus kotityöt ja joitain työjuttuja, joita ei huomenna ehdi. Eilen pyörähdin Minean ja hyvän ystäväni kanssa Tampereella päiväreissun mittaisella käynnillä, niin että ehdittiin sopivasti juosta Ikea ja Ideapark läpi, ja lapset pääsi toivomiinsa paikkoihin. Alunperin suunnitelmana oli mennä Koiramäkeen, mutta kun koko päivän satoi vettä, muutettiin me suunnitelmat lennosta ja mentiin ensin Ikean leikkipaikkaan (Minean toive!) ja siitä Fun parkkiin. Ideaparkissa ollaan lasten kanssa käyty monestikin, mutta Fun parkissa tämä oli ihan ensimmäinen kerta. En ole täysin varma tykkäsinkö vai en, olihan siellä muutamia tosi kivoja laitteita ja paikka oli monipuolinen, mutta laitteisiin pääsi vain tiettyinä kellonaikoina, ja loppujen lopuksi lapsetkaan ei jaksaneet tarkistella koko ajan kelloja, vaan viihtyivät ennemminkin Hop Lopin puolella. Fun parkista siis löytyy myös Hop lop pienemmässä mittakaavassa.

Kun on koko viikonloppu mennyt myöhään valvoessa ja aikaisin herätessä, jatkuvasti jotain touhutessa, on pelastavana elementtinä toiminut kahvi. Sanoin torstaina ihan ääneenkin, että kahvilla meidänkin avioliitto on selvinnyt monesta, ja niin se kyllä osittain varmasti onkin, vaikka sanoinkin sen pieni pilke silmäkulmassa. Itselleni kuitenkin oli pienlapsiaikana kaikkein tärkeintä vertaistukea se ymmärrys, jota jaettiin ystävien kanssa kahden kesken kahvipöydässä, enkä voi sanoa ettenkö nykyäänkin nauttisi siitä, kun voi hyvällä syyllä leipoa vähän mutakakkua ja jakaa sen jonkun kanssa samalla päivän kuulumisia läpikäyden. Luin aika pysäyttävän artikkelin pienten lasten äitien väsymyksestä, etenkin siitä kuinka peruuttamattomiin tekoihin se voi johtaa ellei äidit saa riittävästi apua, ja mietin että miksen tuossa voisi ihan hyvin olla minäkin, jos ympärilläni ei olisi aina ollut niin hyvää joukkoa ymmärtäviä ihmisiä. Aina löytyy joku, jonka kanssa jakaa pulla tai keksi, jos jutustelulle on tarvetta, ja se jos mikä parantaa maailmaa.

Joskus olen miettinyt, kuinka harmi on ettei miehillä ole samanlaista tapaa istua kahvin ääreen silloin kun joku painaa mielessä, tai päinvastoin, kun asiat on hyvin ja sen haluaa jakaa läheisten kanssa. Jos meikäläinen asuisi ihan kaupungin keskustassa, aloittaisin jokaisen aamuni yhdellä take-away-kahvilla tai kutsuisin jonkun ystäväni pikatreffeille kahvilaan ennen lasten hakemista hoidosta. Ihan jo siitäkin syystä, että Jyväskylään juuri aukesi uusi kahvila, Espresso House, jonka kahvit ja tarjoilut oli sen verran taivaallisia, että koukuttumista on vaikea estää. Seuraavat kolme päivää on lasten viimeiset hoitopäivät ennen kesälomaa, joten taidan pitää loman alkamista hyvänä tekosyynä aloittaa tuleva viikko yhdellä energiaa antavalla kahvilahetkellä, tai miksei sitä voisi loman ajaksi ottaa jopa tavaksi!

Elämäni tärkein tehtävä

Mä tykkään susta niin paljon, että en tunne ketään muuta, kuka on noin ihana. Rakastan sinua eniten.

Nämä sanat kannettiin tänään aamulla itsetehdyn kortin muodossa sänkyyni, halausten ja suukkojen saattelemana. Mietin hetken aikaa, kuinka voisin koskaan riittävästi ilmaista sitä, kuinka suurta oma rakkauteni lapsiani kohtaan on, mutta ehkä minun ei tarvitsekaan ajatella sitä, vaan rakkautta ja onnea on joka hetkessä. Joskus pinna palaa liiankin herkästi, aina ei jaksaisi kymmenettä kertaa lukea samaa iltasatua tai taistella nukkumaanmenosta, väsyneenä sitä vain toivoo että lapset leikkisivät keskenään ja aika ajoin kaipaa omaa aikaa. Tärkein tehtäväni kuitenkin on olla äiti, sellainen joka rakastaa ja on läsnä. Noille kahdelle pienelle ihmisenalulle me vanhemmat olemme kaikki kaikessa, ja se on se syy, miksi niin kovasti tahtoisin olla hyvä äiti, en pelkästään riittävän hyvä. Toivon, että äitinä olemisen onni ja kiitollisuus muistuu mieleeni ihan joka päivä, sillä oikeastihan millään muulla ei ole niin väliä, kunhan minulla on perheeni.