Miksei ole sanottavaa?

Lomaviikko tuli ja meni, viikko on ehditty olla jo töissäkin ja uusi viikko olisi jälleen alkamaisillaan. Yleensä olen loma-aikoina kerännyt uusiin postauksiin kuvia jemmaan ja päivittänyt blogia tavallista ahkerammin, mutta tällä kertaa ei olekaan ollut mitään sanottavaa. Kamera on pysynyt kaapissa suurimmaksi osaksi, ja on tuntunut että kaikki inspiraatio on kadoksissa. Olen selaillut vanhoja kuvia miettien, kuinka olen joskus voinutkin olla noin idearikas. Miksi nyt ote tuntuu olevan hukassa, miksi en saa tekstejä kirjoitettua edes niistä aiheista, joita olen valmiiksi listannut muistiin?

Ehkä kyse on rytmin puuttumisesta. Ehkä olen kadottamassa otetta siksi, että olen antanut säännöllisen postaustahdin muuttua koko ajan epäsäännöllisemmäksi. Mitä enemmän ajattelen blogia ja mitä useammin julkaisen jotain, sen helpompi on kirjoittaa ja sen helpompi on keksiä uusia aiheita. Kun viikon tauon jälkeen yrittää jälleen kääntää ajatukset kirjoittamiseen, on se yllättävän vaikeaa jo siksi, ettei oikein tiedä mistä aloittaisi. Kertoisiko viime aikojen kuulumiset, pyytäisikö ehkä taukoa anteeksi tai jatkaisiko vain kirjoittamista kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Olisin varmaan valinnut viimeisen vaihtoehdoista, jos olisin keksinyt jonkin järkevän aiheen josta kirjoittaa.

Meillä juhlittiin eilen lasten halloweenia isolla porukalla naapureiden kanssa. Käytin paljon aikaa juhlien suunnitteluun ja valmisteluun, joten uskoisin myös sen osaltaan vaikuttaneen siihen, ettei viime päivinä ole riittänyt ideoita muualle. Tälläkin viikolla oli monena päivänä jotain ohjelmaa, ja silloin taas kun ei ollut pakko tehdä mitään, olen ihan hyvällä mielellä nauttinut tekemättömyydestä ja laiskottelusta. Olen varmaan joskus sanonutkin olevani on-off-ihminen, joka joko saa paljon aikaan yhdellä kertaa tai sitten ei mikään ei etene ollenkaan. Hyvänä esimerkkinä tämä sunnuntai, olen käynyt kahdella lenkillä, pessyt kaksi koneellista pyykkiä, imuroinut, pessyt lattiat, tiskannut, kahvitellut ystävän kanssa ja nyt vielä illan päätteeksi avasin blogin. En tainnut saada yhtä paljon aikaan edes koko lomaviikkona!

Nyt ajattelin kääntyä teidän puoleen blogini kanssa ja kysyä, mistä te haluaisitte lukea. Auttakaa minua löytämään jälleen rytmi kirjoittamiseen kertomalla, millaiset aiheet teitä kiinnostaa ja mistä haluaisitte minun kirjoittavan seuraavan kuukauden sisään. Lupaan tarttua haasteeseen ja palata toiveisiinne jo heti tulevalla viikolla, nyt säätkin on niin kauniit ettei valokuvaamisenkaan esteenä ole valon puute!

Ihmissuhteita

Olen lomaviikon aikana ehtinyt istua ystävien kanssa iltaa useammin kuin edellisen kuukauden aikana yhteensä. Vaikka myönnettäköön, että Nikon toteamus ”joka viikonloppuhan te istutte jonkun luona” ei jää kovin kauas totuudesta. Meillä on mahtava naapurusto, se on yksi niistä asioista jotka sitovat meitä tälle asuinalueelle varmasti vuosiksi eteenpäin.

Sen lisäksi että tämä ympärillä asuva porukka on tullut tärkeäksi, niin myös meidän yhdessä käymät keskustelut ovat antaneet paljon. Itse koen, että asioista on hyvä puhua mahdollisimman paljon ja avoimesti, ja joskus oma avoimuuteni on ollut ongelmallista, kun en aina osaa tulkita toisista ihmisistä sitä, kuinka rehelliseen keskusteluun he ovat valmiita, mutta jotenkin näiden tyyppien kanssa ajatukset tuntuvat menevän helposti yksiin. Olemme keskustelleet ties millaisista aiheista, arjesta, perheestä, lapsista, parisuhteista, ystävyydestä, rehellisyydestä, sisustuksesta, työstä jne jne. Lista on jo nyt lähes loputon, ja uusia syviä keskusteluja syntyy aina kun tapaamme.

Kerran jäimme pidemmän kaavan kautta pohtimaan huolehtimista. Millaisista asioista kukakin yleensä kantaa huolta ja mitkä asiat saavat ajatukset niin sekaisin, ettei niistä meinaa helpolla päästä yli. Erityisherkkä ihminen voi velloa erilaisten asioiden parissa hyvinkin pitkään, kun taas enemmän itseni kaltainen tyyppi yleensä kuittaa asian parilla olan kohautuksella ja jatkaa seuraavana päivänä elämäänsä. En murehdi asioita, en maalaile mitä jos -kauhukuvia mielessäni enkä oikein hätkähdä siitäkään, vaikka töissä tapahtuisi jotain sellaista, joka helposti voisi jäädä ajatuksiin pyörimään.

Mutta sitten kuitenkin samaan aikaan olen ihminen, joka haluaa miellyttää muita, onnistua kaikessa mahdollisimman hyvin eikä osaa sanoa koskaan ei siksi ettei halua tuottaa pettymystä. Olen joutunut tietoisesti opettelemaan ymmärrystä niitä ihmisiä kohtaan, jotka omanarvontuntoisina osaavat valita, kieltäytyä ja myös ottaa etäisyyttä, sillä itselleni on joskus kovin vaikeaa ymmärtää, miksi toiset murehtivat jotain mielestäni täysin vähäpätöisiä asioita tai miksi joku vastaa ettei ehdi, vaikka todellisuudessa juuri sille päivälle ei ole mitään pakollista tehtävää. En varmastikaan ole se ystäväpiirin empaattisin ihminen siksi, että en vain yksinkertaisesti osaa ajatella, miten suuria asioita itselle pienet huolet voivat jollekin toiselle olla.

Ajattelen, että silloin kun jonkin ongelman tiedostaa, sen kanssa on jo paljon helpompi elää. Olen opetellut kysymään ihmisiltä mitä kuuluu vaikka se itsestäni useimmiten tuntuisikin hieman hölmöltä. Joskus kuvittelin, että kyllä ne kuulumiset tulee toisen kanssa keskustellessa ilmi, mutta nykyään ymmärrän että kaikkien kanssa ei koskaan pääse small talkia pidemmälle eikä siinä mitään, on hyvä olla erilaisia ja eritasoisia ihmissuhteita. Seuraavaksi olen päättänyt lukea kirjan Idiootit ympärilläni, sillä olen kuullut sen olevan hyödyllinen opas ymmärtämään paremmin itseä ja muita. Onneksi näin aikuisiällä ystävyyssuhteet tuntuvat olevan seesteisiä ja melko mutkattomia, mutta tuskin koskaan voi itseään tuntea liian hyvin.

Tarpeeksi spessu lomaviikko

Tänään on mun ja lasten toinen lomapäivä. Mietin koko viime viikon jotain kivaa ohjelmaa lapsille syyslomaksi, mutta en lopulta saanut mitään suunnitelmia enempää aikaiseksi. Lauantaina alkoi sitten jo ahdistamaan, että näin ne lomapäivät vain kuluvat huomaamatta ja pian viikko on jo ohi, vaikka emme ole ehtineet tehdä juuri mitään. Alkoi tuntua siltä, että jotain on keksittävä, ihan jo senkin takia että lapsilla olisi lomasta jotain kerrottavaa ja muisteltavaa.

Kuinka naurettava ajatus onkaan se, ettei lapsille tavallinen arki, kavereiden kanssa vietetty aika ja kotona puuhastelu olisi merkittävää. Kahdessa päivässä olimme sitä paitsi jo ehtineet puistoilla, saada isovanhemmat kylään, syödä take away -ruokaa, käydä Leon leikkimaassa, leipoa suklaakakkua ja käydä Minean kanssa Laajavuoren seikkailupuistossa kiipeilemässä. Olemme ihan varmasti ehtineet tehdä monia mieleenpainuvia asioita jo nyt, mutta minusta aikuisena edelleen tuntuu vähän siltä, että loman pitäisi olla jotain erikoisempaa. Ehkä jotain enemmän sen kaltaista kuin ystävieni facebookkiin postaamat lomakuvat, joissa koko perhe kiertää Eurooppaa omatoimisesti autolla tai patikoi jossain vielä kauempana. Jostain syystä tuntuu siltä kuin kaikki muut olisivat jossain ja vain me kotona. Miltä syysloma tai mikä tahansa loma mahtaa tuntua sen mielestä, joka ihan oikeasti on vain kotona ja jonka vaihtoehtoihin ei kuulu edes se Leon leikkimaa, uimahalli tai välttämättä kavereidenkaan näkeminen?

On aika karua ajatella, että moni meistä on tyytyväinen omaan elämäänsä juuri niin kauan kunnes vertaa sitä johonkin toiseen. Oikeasti minullekin riittää tylsistyminen kotona, kavereiden näkeminen ja lasten kanssa puuhastelu, mutta kaiken tämänkin kyseenalaistaa se ajatus, että kaikki muutkin tekevät jotain erityistä, ja aina ennenkin myös meillä on ollut edes jotain suunnitelmia – viime syyslomalla vietettiin huikeat kolme päivää Tampereella. En pidä vertailusta enkä yleensä jaksa sitä tehdäkään, mutta sitten toisaalta kun kyse on omien lasten lapsuusmuistojen luomisesta, olenkin yllättävän epävarma ja jonkinlainen varman päälle pelaaja. Parempi tehdä liian paljon kuin liian vähän -ajatus nousee pintaan, vaikka loppujen lopuksi tärkeintä on varmasti se, että lapset muistavat lomiltaan rennot, stressittömät hetket perheen kanssa, olivat ne sitten kotona tai missä vain.

Nyt loppuloman ajaksi aion lopettaa pakkosuunnittelun, keskittyä vain niihin asioihin joita koko perhe haluamme lomallamme tehdä. Retki luontopolulle, vierailu kirjastoon, kahvit ystävän kanssa ja pari lautapeliä. Kaikki sellaisia asioita, jotka kuka tahansa meistä voisi toteuttaa täysin ilmaiseksi ja etukäteen suunnittelematta. Joskus meinaa nimittäin unohtua se, että lapset yleensä arvostavat niin paljon pienempiä ja yksinkertaisempia asioita kuin me aikuiset osaamme ajatellakaan.

1 7 8 9 10 11 12 13 45