Twilight Run & Walk

*postaus toteutettu yhteistyössä Rochen kanssa

Kerroin teille kesän alussa siitä, kuinka aikomukseni oli nyt elokuussa lähteä haastamaan itseäni Helsingin Twilight run&walk tapahtumaan lääkeyritys Rochen tiimissä. Ensin aioin osallistua puolimaratoonille, mutta yhden pikkuvarpaan murtumisen jälkeen kesän alussa matka vaihtui kymppiin, kesän jälkeen vielä aikatavoitteet tuon kympinkin suhteen alkoi murenemaan, kun treenikerrat jäivät yhdellä kädellä laskettaviin lenkki-iltoihin. Nykyisen juoksukuntoni huomioon ottaen olisin jo muuten varmasti luovuttanut koko juoksun suhteen, mutta koska tapahtuman kantavana ajatuksena oli tukea Syöpäliiton toimintaa, ei luonteeni antanut periksi luovuttaa. Loppuun asti, vaikka kävellen, ajattelin. Toiset joutuvat kohtaamaan syövän tai muun vakavan sairauden, ja mä nurisen harjoittelun vähyydestä ja ties mistä muusta yhtä vähäpätöisestä.

twilight IMG008 twilight IMG006

Viime lauantaina siis lähdin kuin lähdinkin juoksemaan kymppiä, eikä se lopulta ihan niin surkeasti mennyt kuin olin pelännyt – aika ei ehkä ollut lähellekään alkuperäistä tavoitettani, mutta juuri alle tuntiin se meni kuitenkin. Hyväntekeväisyysjuoksussa ei se suoritus pitäisikään olla keskiössä, vaan ehdottomasti tärkeämpää on muistaa, miksi tässä juostaan ylipäätään. Mulle oli myös kunnia saada edustaa valkoisessa urheilupaidassa Rochea, joka on johtava syöpälääkkeitä kehittävä yritys.

twilight IMG005

Punanaamaiset Rochen tiimiläiset tässä moro! Jos olisi ollut fiksu, olisi kuvat ehkä ottanut ennen juoksua eikä jälkeen, niin lopputulos olisi ollut vähän luonnollisempi, hehe. Meitä Idealistalaisia oli Rochen tiimissä minä ja puolikkaan upeasti juossut Mari, mutta sain vielä lisävahvistukseksi kympille ystäväni Minnan. Minnan kanssa hölkkäiltiin melkein loppuun saakka samassa tahdissa, ja vaikka välillä homma meinasi mennä juttelun puolelle, niin hyvin me loppumatkasta koitettiin kiriä vauhtia kiinni. En ollut etukäteen tajunnutkaan, kuinka hankalaa näin isossa tapahtumassa voisi alussa olla oman normivauhdin saavuttaminen, sillä porukkaa oli lähtöviivalla tungokseksi saakka, ja ihmisten ohittelu vaati ihan kirjaimellisesti ojan kautta juoksemista. Loppukiri oli helpompi rasti, mutta upottavalla hiekalla tarpominen tuntui kieltämättä siltä, ettei liikkuisi mihinkään vaikka kuinka koitti eteenpäin puskea! Maaliviivalla oli kyllä sellainen olo, että toista kierrosta en enää olisi millään keinolla saanut juostua, joten taidan vielä jättää ne puolimaratonhaaveet hamaan tulevaisuuteen.

twilight IMG004 twilight IMG002 twilight IMG001

Oli juoksu kuinka helppo tai vaikea tahansa, niin kummasti siitä jälleen heräsi pieni kipinä lenkkeilyyn. Harmi vaan, että sain kotiinviemisinä kunnon yskän eikä nyt tarvise hetkeen haaveilla minkäänmuotoisista lenkeistä, mutta voisinpa melkein vaikka luvata, että ensi keväänä saattaisi jälleen olla hyvä aika osallistua uuteen juoksutapahtumaan – ehkä silloin jopa aikatavoitteen kanssa? Twilight run&walk oli siinä mielessä ainutlaatuinen kokemus, että tunsin kuuluvani johonkin erityisporukkaan, siinä me kaikki juostiin sisulla maaliin saakka jo pelkästään siksi, että voisimme osoittaa tukemme kaikille niille, jotka Syöpäjärjestö ja Roche työllään tavoittaa. Kuulinpa tarinan siitäkin, kuinka eräs nainen oli rintasyövän selätettyään päättänyt juosta elämänsä ensimmäisen kympin, ja Helsingin Twilight run&walk tapahtumassa se haave konkretisoitui. Se, jos mikä osoittaa todellista taistelumieltä ja saa silmäkulman kostumaan.

Haaste vastaanotettu!

*yhteistyössä Roche

Olette ehkä huomanneet, kuinka blogiteksteistäni on aika ajoin saattanut rivien väleistä olla luettavissa, kuinka tyytymättön tällä hetkellä olen fyysiseen kuntooni? Suoraan sanottuna harmittaa, että olen päästänyt itseni repsahtamaan, vaikka vasta viime syksynä sain otettua itseäni niskasta kiinni ja aloitin treenaamisen hyvällä tahdilla Iwello-jengissä. Sitten tuli kovat pakkaset, pidempi flunssakausi ja siinä samassa motivaation totaalinen lasku. Juokseminen on siitä epäkiitollinen laji, että riittävän pitkän tauon jälkeen rytmi helposti katoaa ja juoksukunto huononee – sitä joutuu vähän kuin aloittamaan jälleen puolivälistä treenaamisen, kun yhtäkkiä lenkillä happi ei enää kuljekaan niin kuin ennen eikä jalka löydä tuttua askellusta. Pari viikkoa sitten kuvittelin jo päässeeni uuden alkukankeuden ohi, mutta kuinkas kävikään, tuli jälleen yksi flunssa, joka pakotti hiljentämään tahtia, ja nyt ei auta kuin odotella terveempiä lenkkipäiviä.

roche IMG001

Ehkä jo liian moneen kertaan olen luvannut ryhdistäytyä, jättää överiherkuttelun ja lisätä lenkkejä viikoihini. Vähintään yhtä monta kertaa olen myös huomannut, kuinka vaikeaa se on ellei itselleen aseta jotain konkreettista tavoitetta, johon tähdätä. Parin kilon pudottaminen, yksi herkkupäivä viikossa, maratooni, tavoitteita löytyisi vaikka kuinka, mutta mikään niistä ei ole tuntunut motivoivan tarpeeksi. Ensin oli projekti uudenvuodenlupaus, sitten kesäkuntoon 2016 ja nyt ollaan melkein samassa pisteessä kuin puoli vuotta sitten. Mikään ei ole muuttunut, ainoastaan itsetuntoni on ottamassa takapakkia kaiken tämän lupailun ja lupausten pettämisen takia.

roche IMG003

Mutta sitten tapahtui jotain. Eteen tuli ehdotus, josta en voinut kieltäytyä. Sain sen toivomani selkeän urheilullisen tavoitteen ja mikä vielä parempaa, pääsen yhdistämään liikunnan ja hyväntekemisen. Ilmoittauduin elokuussa Helsingissä järjestettävään Twilight Run & Walk -tapahtumaan, jossa juoksen lääkeyritys Rochen tiimissä kotimaisen syöpätutkimuksen, syöpäpotilaiden ja heidän läheistensä tueksi.

Välillä tekee hyvää asettaa omat huolet oikeisiin mittasuhteisiinsa, sillä mitä on minun kipuilut kuntoni ja itseni kanssa verrattuna heihin, jotka taistelevat syöpää vastaan? Läheltäni on menehtynyt vahvoja naisia niin rintasyövän kuin kohdunkaulansyövänkin uuvuttamina, joten aihe on minulle sydäntä lähellä ja siksi haluan ehdottomasti olla mukana tukemassa tapahtumaa, jonka tuotto lahjoitetaan Syöpäsäätiön tutkimustyön tukemiseksi. Oli hyvin liikuttavaa lukea Lisää aikaa kanssasi -sivulta Maaritin tarina ja ymmärtää, että niin todella, vakavasti sairastuneilla on kaikilla yksi päällimmäinen toive – lisää aikaa.

Tavoitteeni elokuulle on juosta kunnialla maaliin saakka, onko matka 10km vai puolimaraton, sitä en vielä osaa sanoa. Joka tapauksessa selvää on, että kesän ajan on treenattava, ja oli lopputulos mikä tahansa, olen ylpeänä yhdessä Rochen kanssa tukemassa Syöpäsäätiön toimintaa. Olisipa muuten mahtavaa, jos tekin innostuisitte mukaan juoksemaan tai kävelemään lauantaina 6.8.Helsingin Hietaniemeen – otatteko haasteen vastaan?

KESÄKUNTO 2016?

kesaprojekti IMG001 kesaprojekti IMG002 kesaprojekti IMG003

En tiedä, olisinko uskonut, jos vielä pari vuotta sitten mulle olisi sanottu, että pian mäkin kuulun siihen ihmisjoukkoon, jotka jojoilevat painonsa kanssa, puhuvat siitä kuinka vaikeaa on karistaa raskauskilot ja aloittavat joka uusi vuosi ja joka kevät uuden kuntoiluprojektin nimikkeellä ’kesäksi kuntoon’. Suoranaisesti en vielä allekirjoita näistä mitään, mutta kovin kaukana ei olla. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että painoa on kertynyt noin 5kg sitten karistettujen raskauskilojen, ja olen päättänyt hankkiutua kesäksi kuntoon 2016.

Valitettavasti hoikistuminen tai pulskistuminen ei koskaan tapahdu niistä oikeista paikoista, lisäkilot ei ole tuoneet lisää muotoja kroppaan, vaan ennemminkin peittäneet niitä entisestään kertymällä jo muutenkin olemattoman vyötärön ympärille. Sanon uudelleen samaa kuin viime syksynäkin eli en koe olevani millään tavalla ylipainoinen, tahtoisin vain saada vartalon muodot jälleen paremmin näkyviin – ja ehkä palauttaa jalkoihin niitä pieniä lihaksiakin, jotka niistä joskus on löytyneet. Haluan, että oloni omassa kropassani on se, mikä se noin 90% elämästäni on ollut, ja voin pukea valitsemani vaatteet ajattelematta sitä, mitä haluan peittää tai korostaa. En halua kesällä jättää yhtäkään uintireissua sen takia väliin, etten ole saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja muokattua ulkomuotoani vastaamaan sisäistä näkemystäni itsestäni. Koska itsestänihän se pelkästään on kiinni. Voin joko haikailla jotain mitä ei ole tai tehdä asialle jotain.

Ylös kirjoitettuna tämä kaikki kuulostaa niin yksinkertaiselta ja helpolta, mutta tiedän, ettei projektin toteuttaminen tapahdu hetkessä. Arki on parhaillaan meillä muutenkin melko kiireistä, siihen kun lisätään salikäynnit ja juoksulenkit, niin voin sanoa että sovittelemista se tulee olemaan. Ajanpuute on ehkä kuitenkin se huonoin tekosyy olla aloittamatta kuntoprojektia, ja vaikka nyt aluksi aionkin treenata tulevat kaksi kuukautta kovemmalla tahdilla, toivon että juoksulenkeistä tulee taas osa arkea myös pidemmällä tähtäimellä. Kaikki on vielä aika auki, mutta suunnitelmani on lyhykäisyydessään tämä: kaksi salikertaa ja kaksi juoksulenkkiä (5km ja 10km) viikossa ja herkkuja vain kerran päivässä. Herkuttelun osuus voi kuulostaa paljolta, mutta uskokaa pois, että se on aika vähän verrattuna nykyiseen. Liian kovat tavoitteet ja rajut muutokset ei tule minulla toimimaan, joten ennemmin asetan itselleni sellaiset säännöt, joista tiedän pystyväni varmasti pitämään kiinni. Aina voi tehdä enemmänkin, jos huomaa energian riittävän, mutta pakkofiiliksellä ei synny tulosta.

Ketkä on messissä?

1 2 3 4 5 6 10