Onneksi!

Raksahommat, niistä seuranneet yh-kuukaudet, kolme työtä jotka kaikki vaativat pitkälle yöhön valvottuja iltoja töiden parissa plus kaikki muu. Olen alkanut melko malttamattomana odottaa talon valmistumista, sillä joinain päivinä tuntuu, että tämän yksinhuoltajuuden sijasta olisin jo niin valmis palaamaan tavalliseen rytmiin, jossa meitä edes iltaisin on kaksi vanhempaa kotona. Olen joutunut ihan tietoisesti opettelemaan syvään hengittämistä, sataan laskemista ja tilanteesta poistumista lasten kanssa kohtaamissa ristiriidoissa, sillä vähitellen on alkanut tuntua, että lapsetkin ovat aika tympääntyneitä tilanteeseen jossa molemmilla vanhemmilla on koko ajan kymmenen asiaa hoidettavanaan. Se vähä aika, mitä Nikoa nykyään kotona näkyy, me käydään keskusteluja keittiöistä, laminaateista, hanoista tai budjeteista, voin siis kuvitella myös Nikon olevan suhteellisen tyytyväinen projektin lähentyessä loppuaan. Viime aikoina olen huomannut toistelevani lausetta ”äiti tekee vielä tän loppuun ja tulee sitten” niin usein, että en enää edes muista, millaista se on kun ei ole astioita koneessa, pyykkejä narulla, ruokaa laitettavana tai sotkuja siivottavana. Muutto ei ehkä täysin ratkaise näitä ongelmia, mutta kyllä se vaan tuntuu hyvältä kun tiedät, ettet ole yksin vastuussa kaikesta kotona tapahtuvasta. 

Jottei tässä päivät ihan pinnan kiristelyyn ajautuisi, niin olen koittanut lisätä pientä mindfulnessia elämääni. Kodinkonetilaus ei mennyt ihan putkeen ja harmittaahan se, mutta kaikki järjestyy kuitenkin. Keittiö ei täysin vastaa odotuksiani, mutta olen varma, että sen kanssa oppii elämään. Lapset riehuvat kotona niin etten perässä pysy, mutta onneksi illalla on aikaa siivota. Aikaiset hoitoonlähdöt on lapsille vaikeita, mutta kohta on kevät, valo lisääntyy ja herääminen helpottuu. Kaikki tuntuu olevan vähän too much juuri nyt, mutta tämä on vain väliaikaista ja kohta kaikki taas loksahtelee paikoilleen. Niin ne asiat tahtovat aina järjestyä, ja lopulta kaikki on enemmän kuin jees.

Positiivisemman, onnellisemman ja rennomman minän metsästykseen hankin apulaisekseni yhden kauneimmista kirjoista, jonka olen koskaan nähnyt. Moorea Sealin 52 lists for happiness on mitä mahtavin työkalu muistuttamaan itselleni, että kaikesta huolimatta elän onnellisinta aikaa ja kaikki on paremmin kuin hyvin. Joka viikonloppu aloitan aamuni sillä, että keitän hyvää kahvia, syön lemppariaamupalaani ja täytän yhden listan verran kirjan sivuja. Tähän mennessä olen ehtinyt reflektoida neljän viikon ajan laatimalla mm listan asioista, jotka tekee onnelliseksi juuri nyt tai listan, jossa kerron asioita, joissa olen tosi hyvä. Alkuun itsensä kehuminen tuntui jopa oudolta, mutta kun asennoiduin kirjaan kuin eräänlaiseen päiväkirjaan, niin sain kuin sainkin listalle kerättyä monia asioita. 

52 lists for happiness osuu täydellisesti tämän vuoden ajatusmaailmaani. Se antaa luvan tarkastella omaa elämää vaaleanpunaisin lasein, keskittyä hyvään valittamisen sijasta ja kaivaa positiivisuuden esiin huonompanakin päivänä. Olen vahvasti sitä mieltä, ettei kannata tuhlata energiaansa asioihin ja projekteihin, joiden tietää olevan mahdottomia tai liian vaikeita saavuttaa. Ihan turhaan poden huonoa omatuntoa siitä, etten lenkkeile riittävästi tai että syön liikaa herkkuja, kun samaan aikaan voisin hyväksyä, että tällä hetkellä elämäni näyttää tältä, ja hitsit että nautin aamukahvin kanssa syödystä munkista. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, edetään asia kerrallaan ja tartutaan toimeen vasta kun motivaatio ja jaksaminen on kunnossa – kyllä ne kilot karisee myöhemminkin ja ensi viikollakin ehtii siivota. Hyväksyvää tietoista läsnäoloa, sitähän se mindfulnesskin on että hyväksyy kaikki tuntemukset, arvottamatta hyviä tai pahoja, ja osaa olla hetkessä läsnä. Jotta muistaisin tämän vielä ensi vuonnakin, ostin jo valmiiksi myös 52 lists project -kirjan odottamaan seuraavia 52 viikkoa.

4 Comments

  1. Vivi tammikuu 27, 2017

    Tuttuja tunteita vuosien takaa, kun ei muista miltä tuntuu jos toinen olisi kotona. Onneksi teillä on loppusuoralla projekti. Ja varmasti tulee ähky rakentamiselle, mutta voimia keräten taas jaksaa kesää ja valoisaa kohti. Meille syntyi toinen lapsi raksa-ajan loppukuukausiksi ja täytyy kyllä myöntää, että jotkut muistikuvat ovat jopa hämärtyneet noista ajoista. Onneksi on valokuvat! Hullu vielä haaveilen toisen talon rakentamisesta (kera kolmen lapsen), mutta toisaalta positiivisella asenteella selvittiin edellisestäkin! 🙂

    Vastaa
    • Melina helmikuu 19, 2017

      Huh, kyllä raksaprojekti on melkoinen puristus lasten kanssa! Mutta sama kuin synnytyksessäkin, heti kun se on ohi sitä haaveilee jo uudesta! :DD

      Vastaa
  2. Edith tammikuu 30, 2017

    Huh, tuli hiki jo lukiessakin. Uskon, että raksaprojektin loppumista odottaa jo kuumeisesti.

    Kiinnitin huomioni kohtaan, jossa sanoit ettei keittiö ollutkaan ihan sitä mitä odotit… Voisitko vähän avata tätä, millätavoin mielikuvat eivät kohdanneet todellisuuden kanssa? Johtuiko toimittajasta?

    Tsemppiä loppurutistukseen!

    Vastaa
    • Melina helmikuu 19, 2017

      Osittain johtui toimittajasta, mutta onneksi he ovat hoitaneet reklamaation oikein hyvin. Joitain sisuksia puuttuu vielä, ja keittiöön tulikin pari peitelistaa, joita en ollut kuvista tajunnut (mikä oli aika lailla oma moka).

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.