..oon kokenut suurinta epäuskoa vähään aikaan. Voiko oikeesti olla näin helppoa tulla raskaaksi? Tiedän, että aihe on tabu mutta oon niin hemmetin onnellinen että kait sitä saa huudella silloin kun siltä tuntuu! Jokainen raskaaksi toivova varmana varautuu ajatukseen mitä jos mutta sitten kun kaikki sujuukin juuri kuin toivoi niin ihan syystä sitä on haltioissaan, ja vähän ihmeissään.

Toinen epäuskon hetki oli kätilön kertoessa rakenneultrassa, että meille tulee poika, en olisi voinut olla onnellisempi. Olin salaa jo ehtinyt miettiä, miltä tuntuisi olla pojan äiti, miltä näyttää meidän poika ja kuinka erilainen poika olisi luonteeltaan kuin Minea vai olisiko. Luulin ettei mulla ollut mitään etukäteisaavistusta sukupuolesta, mutta ehkä jotain kertoo se, että ihan yhtäkkiä aloin ostaa Minealle poikamaisempia vaatteita ja raskauden alkupuolella ei juurikaan tehnyt herkkuja mieli. Täytyisi varmaan opetella paremmin kuuntelemaan itseään..

..mikään ei ole ärsyttänyt erityisesti eikä tunteet ole kuohuneet. En kuulu niihin ihmisiin, jotka osoittaa tunteitaan julkisesti ja ylitsepursuavasti, tai joilla voi sanoa olevan taas se aika kuukaudesta. Iloa näytän ehkä räiskyvimmin, ja oon todella puhelias ja helposti innostuva luonne, sama linja on jatkunut suurimmaksi osaksi nytkin. Vaikkei hormonit mitenkään erityisesti jyllääkään, on pinna ehkä kuitenkin ollut aavistuksen vaikeampi pitää Minean kiukutellessa. Välillä tuntuu ettei jaksaisi turhanpäiväistä kiukuttelua yhtään ja ääni meinaa korottua pienimmästäkin tottelemattomuudesta, mutta siihen varmaan suurimpana syynä on työpaineet.

..oon pelännyt enemmän kuin viimeksi. Esikoista odottaessa ei lopulta oikein edes tiedä mitä odottaa, ei osaa huolestua turhista eikä myöskään tiedä kuinka suuri onni lapsi todellisuudessa on. Nyt toisen kohdalla oon sekä iloinnut että huolestunut useammin kuin viimeksi, aika paljon siksi että Minea syntyi etuajassa. Pahinta mulle olisi joutua sairaalaan vuodelepoon pidemmäksi aikaa tai synnyttää liian aikaisilla viikoilla, puhumattakaan siitä ettei vauvalla olisi kaikki hyvin. Näitä on ihan turha murehtia etukäteen tiedän, mutta väistämättä välillä tulee mietittyä muitakin kuin onnellisia ajatuksia.

..on jo nyt alkanut närästämään. Viimeksikin sain syödä Rennietä mutta sen aika tuli vasta viimeisellä kuulla, tässä raskaudessa kaikki tuntuu tulevan huomattavasti aikaisemmin. Kenkien jalkaanlaitto ja kyykistelykin on alkanut jo tässä vaiheessa tuntumaan epämiellyttävältä – tilanne on varmaan kuukauden päästä jo täysin toivoton!

..maha on kasvanut suunnilleen samaa tahtia. Enää ei voi löysillä paidoilla peitellä kasvavaa mahaa, vaan se on vihdoin tullut kunnolla näkyviin. Mineasta maha oli maltillisesti vain edessä, takaa raskautta ei huomannut ollenkaan eikä edes loppuvaiheessa kävely muuttunut pingviinimäiseksi vaappumiseksi. Maltillista mahaa toivotaan tälläkin kertaa!

Raskaana oleminen on ihanaa aikaa, etenkin kun se on ollut niin vaivatonta ja helppoa mulle niin aiemmassa raskaudessa kuin nytkin. Viime kerralla sitä tuli jopa ikävä synnytyksen jälkeen ja uskon että tulee varmaan nytkin. Kaikesta huolimatta huomaa raskausaikana myös kaipaavansa joitain asioita, joista on nyt joutunut vähäksi aikaa luopumaan. Ne on kaikki pikkujuttuja, joita ilman on helppo elää, mutta silloin kun jotain ei saa, sitä yhtäkkiä huomaa haluavansa entistä enemmän!

• vuohenjuusto. En pystynyt sietämään vuohenjuustoa, missään muodossa, ennen kuin aloin odottaa Mineaa. En vielä tiennyt olevani raskaana, kun kerran ravintolassa alkoi tehdä hulluna mieli vuohenjuustosalaattia. Tilasin, söin ja siitä alkoi rakkaussuhde. Nyt tässäkin raskaudessa voisin elää pelkällä vuohenjuustosalaatilla. Harmi vaan että juusto taitaa kuulua niiden kiellettyjen ruokien listalle, mutta sallin itelleni tän paheen edes muutaman kerran kuluvan 9 kuukauden aikana.
• paita housuissa. Tää on ihan hassu juttu, mutta mä oon paita housuissa -tyyppi. Kauluspaidat, t-paidat, joskus jopa neuleet tungen etuosasta aavistuksen housujen sisään. Äitiyshousujen kanssa tästä on joutunut luopumaan, keksiskö joku ratkaisun tähän pliis!
• tanssiminen. Silloin harvoin kun lähden viihteelle valitsen paikaksi baarin jossa pääsee tanssimaan. Mulle ilta on epäonnistunut, jos koko iltana ei oo päässyt tanssimaan. Onneksi kaveriporukkani on samanhenkistä, ja aika monesti huomataan loppuillasta että on tullut tanssittua pari, kolme tuntia putkeen. Nyt raskaana ei tulisi mieleenkään lähteä baariin, ei edes istuskelemaan alkuillasta.
• itsevarmuus. Ei mun itsevarmuus mihinkään ole kadonnut, mutta se on vaan saanut erilaisen muodon. Jos aiemmin se mulle oli viihtymistä omassa kropassa, valitussa asussa ja se tunne että on porukassa, jossa voi olla oma itsensä, on itsevarmuus nykyään ehkä enemmänkin sellaista sisäänpäinkääntynyttä hyvän olon tunnetta.
• liikunta. Keväällä sain jälleen inspiraatiopuuskan lenkkeilyyn, ja hölkkälenkkejä tuli tehtyä jopa kolme kertaa viikossa. Se oli yksinkertaisesti helpoin liikunnanmuoto, lenkille pääsee just silloin kun on sopiva hetki eikä matkoihin sun muuhun mene turhaa aikaa. Harmittaa että ensin pahoinvointi vei lenkkimahdollisuudet ja nyt maha on tietenkin jo sen kokoinen ettei juoksemisesta tulisi mitään. Hyvä vinkkejä tehokkaista raskausajan liikuntamuodoista?
• nukkuminen mahallaan. Luulisin että sama juttu on monellakin raskaana olevalla, yöllä heräilee siihen ettei löydä hyvää asentoa. Tykkään nukkua puoliksi kyljellään, puoliksi mahallaan mutta enää se ei tunnu kovin hyvältä asennolta ja yöt menee välillä pyöriessä ja hyvää asentoa etsien. Edellisessä raskaudessa taisin jossain vaiheessa turvautua tyynyyn polvien välissä, mikä huomattavasti helpotti kyljellään nukkumista.

Löydättekö listalta tuttuja juttuja? Vai mitä te ootte ikävöineet?